Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus vuodelta 2006 on ilmestynyt. Sitä on kommentoitu blogeissa yllättävän vähän osin siitä syystä, että sen sisältämät asiat on jo käsitelty moneen kertaan. Laiva on täynnä -blogi poimi joitakin mielenkiintoisimpia kohtia omaan kirjoitukseensa. Hätäpäiden kalinaa –blogissa puolestaan kirjoittaja tyytyi luonnehtimaan vuosikertomusta yhdellä sanalla: Paskaa.
Minusta molemmat arviot vuosikertomuksesta olivat erittäin hyviä. Itse ajattelin kuitenkin paneutua ensin siihen ajatusmaailmaan, josta Vähemmistövaltuutetun toiminta kumpuaa. Tämä ajatusmaailma pohjautuu postmoderniin vasemmistolaisuuteen ja sen taustalla on omanlaisensa ihmiskäsitys.
Ihminen sosiaalisena konstruktiona
Olen aina vihannut sanoja postmodernismi ja sosiaalinen konstruktio enkä pidä itseäni minkäänlaisena intellektuellina. Siksi pyrin ymmärtämään asiat yksinkertaisesti ja pelkistetysti. Vasemmistolaisesta näkökulmasta ihminen ei ole ensisijaisesti yksilö, vaan viiteryhmänsä tuote. Ihminen syntyy maailmaan tyhjänä tauluna, ja hänen ympäristönsä muokkaa ihmisestä sellaisen, kuin hänestä tulee.
Tästä syystä ihmisen sosiaalisella viiteryhmällä on suurempi merkitys kuin sillä, mitä ihminen tekee tai tahtoo. Jos ihmisestä tulee hyvä koripalloilija, se ei ensisijaisesti johdu hänen kovasta harjoittelustaan eikä lahjakkuudestaan vaan ympäristöstä, jossa koripalloiluun on suhtauduttu myönteisesti. Samalla tavalla ihminen menestyy taloudellisesti, jos hän sattuu syntymään sosiaaliseen viiteryhmään, joka mahdollistaa menestyksen.
Mikä on tasa-arvoa?
Sekä vasemmistolainen että perinteinen liberaali haluavat, että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on mahdollisuus menestyä. Perinteisen liberaalin mielestä se, että kaikilla on mahdollisuus päästä samoihin yliopistoihin, riittää. Vasemmistolainen kuitenkin ajattelee asioita laajemmin. Hänen mielestään oikeaan sosiaaliseen viiteryhmään syntyneillä on etulyöntiasema. Väärään viiteryhmään syntyneillä vähemmistön edustajilla mahdollisuudet ovat lähtökohtaisesti huonommat. Siksi pelikenttää pitää tasoittaa.
Ei riitä, että sadan metrin juoksussa kaikki lähtevät samalta viivalta. Luokan lihavin kundi saa etumatkaa ja lähtee 50 metrin päästä maalista. Luokan lahjakkain puolestaan joutuu juoksemaan 120 metriä. Näin jokaisella on mahdollisuus voittaa. Sillä ei ole väliä, että luokan lahjakkain on harjoitellut säännöllisesti ja uhrannut vapaa-aikaansa menestyksen eteen, kun taas luokan lihavin kundi on keskittynyt tupakointiin ja viinanjuontiin.
Viiteryhmien erilaisuudella perustellaan kiintiöitä yliopistoihin, ammatteihin ja jopa suuryritysten johtotehtäviin. Ei riitä, että osoitat tietosi ja taitosi käytännössä. Kuulumalla syrjittyyn viiteryhmään saat lisäpisteitä.
Puhe haavoittaa
Vanhan sanonnan mukaan haukku ei tee haavaa. Rajukin kielenkäyttö on vain puhetta niin kauan, kun nyrkit eivät heilu. Jos mukaan tulee väkivalta, asiaan pitää puuttua. Terveen maalaisjärjen perusteella näin on. Postmoderni vasemmistolainen näkee kuitenkin asiat toisin.
Vasemmistolaisen mielestä puhe on sosiaalista vallankäyttöä. Jotta tilanne olisi tasa-arvoinen, kaikilla pitää olla samat mahdollisuudet puhua (puheen sisällöstä ja asiantuntemuksen tasosta riippumatta). Puhe on ase konfliktissa ryhmien välillä, ja nämä ryhmät eivät ole tasa-arvoisessa asemassa. Vastaavasti perinteisen liberaalin näkemyksen mukaan puhe on vapaiden yksilöiden välistä kommunikointia.
Jos noudatetaan vasemmistolaista näkemystä, myös keskustelun tasolla pelikenttää pitää tasoittaa. Voimakkaamman ryhmän puheoikeutta pitää rajoittaa esimerkiksi luomalla puhekoodisto, jossa tietyt vähemmistöryhmiä halventavat tai enemmistöryhmää edistävät sanat tai sanonnat kielletään. Näin luodaan tilaa vähemmistöille, jotka saavat näin paremmin omia näkemyksiään esille. Tämä ajatus on ns. poliittisen korrektiuden taustalla. Siksi tummaihoista ei enää saa sanoa neekeriksi, ja monet mieheen viittaavat ammattinimikkeet on korvattu sukupuolineutraaleilla sanoilla.
Sananvapaus katoaa
Koska puhe haavoittaa, haavoittavaa puhetta pitää rajoittaa. Näin voidaan tehdä, koska postmodernin vasemmistolaisen mielestä sananvapautta ei todellisuudessa ole olemassakaan. Ihminen ei pysty muodostamaan aidosti vapaata mielipidettä, vaan mielipiteen taustalla on aina sosiaalisen konstruktion näkymätön käsi.
Siksi postmodernin vasemmistolaisen mielestä on luonnollista, että valtaväestön sananvapautta rajoitetaan. Näin vähemmistön edustajat eivät koe tulevansa syrjityksi. Sananvapaus ylläpitää vallitsevaa sosiaalista järjestystä ja pitää vähemmistöt alistettuina. Jotta päästäisiin tasa-arvoon, kaksoisstandardi sananvapauden suhteen on välttämätön.
Siksi Suomessa on täysin luvallista sanoa suomalaisia sivistymättömiksi kaljaa kittaaviksi junteiksi häpeämättömästi yleistäen samanaikaisesti, kun mistään kielellisestä, sukupuolisesta, uskonnollisesta tai etnisestä vähemmistöstä ei saa sanoa pahaa sanaa.
Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus
Postmodernilta kannalta sekä Vähemmistövaltuutetun toimiston olemassaolo että toiminta ovat luonnollisia. Valtio tukee omalla panoksellaan vähemmistöjen mahdollisuuksia tulla esille yhteiskunnassa, jota edelleen dominoi tylsä valkoihoinen suomalainen valtaväestö.
Vähemmistövaltuutettu käy väsymättä sotaa syrjintää vastaan mm. poistamalla tummaihoisen naisen karikatyyrejä lakritsien käärepapereista, osallistumalla islamilaisen yhdistyksen perustamiseen ja tekemällä tutkintapyyntöjä ”rasistisista” internet-sivustoista. Kun vallitsevan sosiaalisen luokan ylivaltaa murennetaan, luodaan tasa-arvoiset olosuhteet kaikille ryhmille ja maailma pelastuu. On vanhanaikaista ajatella, että Vähemmistövaltuutetun toimisto auttaisi vähemmistön edustajia kouluttautumaan, löytämään työpaikkoja ja integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Perinteisen liberalismin puolustus
Terveen järjen näkökulmasta postmoderni ajattelu johtaa siihen, että millään ei ole mitään väliä. On aivan sama, teetkö paljon töitä päämääräsi eteen vai et. Pääset samaan lopputulokseen kuulumalla johonkin syrjittyyn vähemmistöön. Jos ihonvärisi ja etninen taustasi on väärä, syrjittyyn viiteryhmään pääsy voi tosin olla vaikeaa.
Sananvapauden ja meritokratian poistamisella voi tietysti olla ikäviä seurauksia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei enää ole väliä, mitä sanoo vaan millä sanoilla ajatuksensa ilmaisee. Myös oikeilla sanoilla muotoiltu ajatus voi pitää sisällään syrjiviä asenteita, joten tarkkana sopii olla. Jos ihmiset valitaan tärkeisiin tehtäviin viiteryhmän perusteella ja pätevyyden kustannuksella, mitä seurauksia tällä on tehtävien hoidolle?
Seuraavassa on esitetty joitakin kohtia, joilla hulluuden voittokulku voidaan estää:
Ihminen on itsenäinen yksilö. Emme voi oppia tuntemaan todellisuutta, jos emme pääse muodostamaan käsitystä todellisuudesta vapaasti. Jos meitä rajoittaa valtion taholta tuleva pelon ilmapiiri, ihmisen mahdollisuudet muodostaa vapaasti käsitys todellisuudesta heikkenevät.
Ihminen ei myöskään ole pelkkä viiteryhmänsä edustaja vaan saa vaikutteita monelta eri taholta. Sosiaalisissa yhteyksissä ihminen saa vaikutteita tiedon, ystävyyden ja kaupankäynnin avulla. Usein oppiminen tapahtuu tätä varten luoduissa instituutioissa. Jotta oppiminen olisi mahdollista, ajatustenvaihdon täytyy olla mahdollisimman vapaata. Hintana oppimisesta mielipiteemme tulevat joskus armottomasti murskatuiksi, ja tunteitamme loukataan.
Viimeiseksi onnen tavoittelu elämässä kuuluu yksityiselle ihmiselle. Valtio ei voi olla onnellinen puolestamme. Valtion tehtävänä on vain tarjota mahdollisuus ihmiselle elää onnellista elämää. Ajatuksilla ja puheilla ei ole merkitystä, vaikka ne olisivat kuinka loukkaavia tahansa.
Lisäksi demokratia edellyttää päätöksentekoa yhteiskunnan alimmalla mahdollisella eli kansalaisen tasolla. Miten kansalainen voi tehdä valistuneita päätöksiä ilman sananvapautta ja aitoa poliittista debattia? Valtio ei voi etukäteen sensuroida vääriä mielipiteitä pois keskustelusta ilman, että tästä koituu haittaa koko demokraattiselle prosessille. Sananvapaus myös suojaa demokratiaa vallan väärinkäytöksiltä ja tapa suojautua niiltä edellyttää, että kansalaisilla on mahdollisuus arvostella hallitusta ja kieltää hallitusta estämästä arvostelua.
Puumalaistuneessa yhteiskunnassa mitään ryhmää ei saa loukata. Vaikka kukaan ei loukkaantuisi, Puumalainen pitää huolen siitä, että loukkaajaa rangaistaan. Tämän seurauksena on vain vaikeneminen. Ihmiset saavat edelleen ajatella, mitä tahtovat, mutta ajatusten ilmaisusta voidaan rangaista.
P.S. Tämän kirjoituksen sisältö on pääosin referoitu tästä artikkelista.
perjantaina, kesäkuuta 08, 2007
sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007
A-Zoom islamin asialla
Ajankohtaisohjelma A-Zoom käsitteli torstaina suomalaisia muslimikäännynnäisiä. Itse ohjelmassa enimmäkseen vältettiin epämiellyttävät kysymykset, mutta se sisälsi myös paljastavia yksityiskohtia naisen asemasta islamissa ja asenteista seksuaalisiin vähemmistöihin.
Islamin aika
Ohjelmassa esiintyneet käännynnäismuslimit edustavat Islamin Aika –nimistä järjestöä, jonka toiminta tuntui ohjelman perusteella olevan vielä alkutekijöissään. Myös järjestön nettisivut tarjoavat varsin niukasti informaatiota. Tämä kertoo, että kääntyminen islamiin ei toistaiseksi ole vielä sytyttänyt suomalaisia laajemmassa mittakaavassa. A-Zoom –dokumentissa Abdullah Tammi kertoi järjestössä toimivan noin 30 aktiivijäsentä eli varsin pienen piirin puuhastelusta on kyse.
Kirkko ja Kaupunki –lehti kertoi Islamin Aika –järjestöstä näyttävästi viime huhtikuussa. A-Zoomin juttu on siis tavallaan jatkoa tälle tarinalle. Sinänsä tietysti ihmetyttää, miksi moiselle lähinnä kuriositeetiksi luokiteltavalle yhdistykselle omistetaan juttu luterilaisen kirkon kustantamassa lehdessä ja vielä Yleisradion ajankohtaisohjelmassa.
Äärimuslimejako?
A-Zoom –ohjelmassa ei esitetty kysymyksiä siitä, edustaako Islamin aika –järjestö salafistisia äärimuslimeja. Salafismi eli wahhabilaisuus on lähinnä Saudi-Arabiassa vaikuttava puhdasoppinen islamin suuntaus. Kirkko ja Kaupunki sen sijaan kertoo seuraavaa:
Abdullah Tammi määrittelee Islamin Aika -yhdistyksen uskon sunnalaiseksi eli tärkeitä auktoriteetteja ovat Koraani ja profeetta Muhammadiin liittyvä perimätieto. Joidenkin yhdistysten jäsenten ajatusmaailmaan on kuitenkin vaikuttanut myös salafi-liike, joka on Arabiasta tulevan ankaran puhdasoppisen wahhabilaisuuden perua. Suurin osa Suomen isoista islamilaisista yhdyskunnista ei tätä tulkintaa noudata.
Kuten monet islamin etenemistä seuraavat tietävät, saudiarabialainen wahhabismi on yksi kiihkomielisimmistä islamin suuntauksista, joka ei juuri anna armoa vääräuskoisille ei-muslimeille. Wahhabilaisuus on lisännyt kannatustaan lännessä Saudi-Arabiasta tulevan öljyrahan turvin ja muuttanut monet aiemmin maltilliset moskeijat radikaalin islamin tyyssijoiksi. Brittiläisen Channel Fourin dokumentti Undercover Mosque kertoi varsin suorasukaisesti, millaisia asioita moskeijoissa saarnataan saudirahan tuella.
On mahdollista, että saudiraha on myös Islamin Aika –järjestön taustalla. Miten muuten verraten vähävaraisista ihmisistä koostuva toimintaansa aloitteleva yhdistys saisi painatettua 15 000 esitettä, joilla suomalaisia yritetään käännyttää islamiin?
Lisäksi järjestö lähettää jäseniään opiskelemaan islamia Medinan yliopistoon Saudi-Arabiaan, kuten Kirkko ja Kaupunki –lehdessä todetaan.
Yhdistyksestä lähtee piakkoin viisi suomalaismiestä Saudi-Arabiaan Medinaan opiskelemaan muutamaksi vuodeksi islamilaisessa yliopistossa. Opinnot kustannetaan saudivaroin, ja opintojen päätyttyä miehet työllistynevät Suomessa imaameina tai muina islaminopettajina.
Kun A-Zoom tai joku muu ajankohtaisohjelma seuraavan kerran käsittelee Islamin Aika –yhdistystä, toivottavasti saudiraha otetaan esille. Lisäksi kannattaisi vähän tarkemmin perehtyä islamin opetuksiin, jotta vaikeiden kysymysten käsittely onnistuu paremmin.
Arabialaista kulttuuri-imperialismia
Kirjailija V.S. Naipaul käsitteli teoksessaan Islamin äärillä, kuinka hmiset Iranissa, Pakistanissa, Malesiassa ja Indonesiassa ovat joutuneet hylkäämään historiansa ja identiteettinsä ja omaksumaan arabien historian islamin muodossa. Naipaulin mukaan radikaali islam on pahimmanlaatuista kulttuuri-imperialismia.
Samalla tavalla A-Zoom –ohjelmassa esiintyneet käännynnäiset olivat omaksuneet itselleen arabi-identiteetin ja muuttaneet etunimensä paremmin uuteen uskoon sopivaksi. Entisestä palotarkastaja Tammesta oli tullut Abdullah Tammi ja ikkunanpesijä Tom Peltolasta Hamsa Peltola. Monet muistavat myös islamiin kääntyneen entisen talk show –isäntä Simo Rantalaisen, jonka musliminimi on Mujahed bin Risto Faisal.
Myös käännynnäisten pukeutuminen on muuttunut arabityyliseksi ja parta on alkanut kasvaa. Nämä kaikki kertovat islaminuskon mukana tulevasta uudesta identiteetistä. Tämä on luonnollista, sillä esi-islamilainen jahiliyyah tarkoittaa tietämättömyyttä pyhästä johdatuksesta eli käytännössä aikaa ennen islamia ja islamilaista järjestystä.
Monikulttuurisuus
A-Zoom paljasti lopussa, mistä ohjelman islam-mainoksessa oli itse asiassa kyse. Ohjelman juontaja sanoi, että monikulttuurisuus ei Suomessa ainakaan tule vähenemään. Monikulttuurisuuden nimissä esitetään siis islamiin kritiikittömästi suhtautuva ohjelma, joka lisäksi kertoo varsin marginaalisesta yhteisöstä.
Totuuden nimessä on sanottava, että käännynnäismuslimit tuskin nousevat merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa yhteiskunnassa. He kuitenkin edustavat omalta osaltaan laajempaa ilmiötä eli Euroopan islamisoitumista, joka valtaosaltaan lepää maahanmuuttajien varassa. Joillekin islamisoituminen on vääjäämätön kehityskulku, mutta toivottavasti yhä suurempi osa ihmisistä ymmärtää, että ilmiö ei ole positiivinen vaan sitä pitää ja kannattaa vastustaa, jos haluamme säilyttää länsimaisen kulttuuriperinnön Euroopassa.
Edit: Simo Rantalaisen musliminimi on korjattu Mujahed bin Risto Faisaliksi.

perjantaina, toukokuuta 25, 2007
Kolme tarinaa Turkista
Olen kerran aiemmin käsitellyt kirjoituksissani Turkkia enkä uskonut enää Atatürk-kirjoitukseni jälkeen palaavani asiaan. Viime aikoina Turkissa on kuitenkin tapahtunut asioita, jotka ovat maan tulevaisuuden kannalta ehkä ratkaisevia.
Turkin kaupungeissa yhteensä jopa kolme miljoonaa ihmistä on osoittanut mieltään kaduilla sekularismin puolesta Izmirissä, Ankarassa ja Istanbulissa. Nämä sinänsä kunnioitettavat kansan mielipiteen ilmaukset eivät kuitenkaan riitä tekemään Atatürkin perinnöstä ikuista tai kestävää. Turkissa on 70 miljoonaa ihmistä ja he ovat demokraattisesti valinneet itselleen islamistisen hallinnon, jota johtaa pääministeri Recep Tayip Erdogan.
Spencer sekularismin puolella
Jihadwatchin perustaja Robert Spencer kirjoitti Frontpage Magazinessa hieman intomielisen sekularismia puolustelevan artikkelin, jossa hän näki Turkin sekularismin puolesta järjestetyt mielenosoitukset rohkaisevina merkkeinä.
Sitähän ne olivatkin, jos katsoo pelkkää osallistujien lukumäärää. Läntisessä Euroopassa on vaikea kuvitella, että mikään mielenosoitus keräisi miljoonia ihmisiä kaduille. Jutun otsikko ”Turkish Secularism on the Ropes” kuitenkin vihjaa siihen suuntaan, että kemalismin perintöä ei voi Turkissa pitää itsestäänselvyytenä.
Spencer toteaa oikeutetusti, että Turkki on maailman ainoa maa, jossa muslimit ovat itse pyrkineet kesyttämään islamin ja poistamaan sen vaikutuksen yhteiskunnallisesta elämästä. Monissa muissa islamilaisissa maissa perustuslaissa vähintään viitataan sharia-lakiin. Vain Turkissa sharia-laki on eksplisiittisesti hylätty.
Kemalismi ei siis ole mitään maltillista islamia eikä sillä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Atatürk ymmärsi islamin poliittisen luonteen ja sen vuoksi loi valtion, joka kielsi kaikki viittaukset islamiin eikä kemalistinen valtio perustanut olemassaolon oikeutustaan islamin pyhiin kirjoituksiin.
Spencerin tarinaa ei ehkä pidäkään ymmärtää minään turkkilaisen sekularismin ylistyksenä vaan lähinnä osoituksena, että islamin poliittisen ulottuvuuden kesyttämiseen eivät riitä edes kaikkein radikaaleimmat toimenpiteet. Politiikka ja vallankäyttö kuuluvat olennaisena osana islamiin eikä edes islamin täydellinen kieltäminen valtiota perustettaessa riitä hälventämään sen vaikutusta.
EU ja Turkki
Kuten tunnettua Turkki on hakenut EU-jäsenyyttä ja Turkin EU-neuvotteluja johtaa suomalainen laajentumiskomissaari Olli Rehn. Euroskeptisen EU Referendum –blogin Richard North on kirjoittanut asiaa sivuavan artikkelin.
North siteeraa laajentumiskomissaari Rehniä, joka on sanonut seuraavaa:
On tärkeää, että asevoimat jättävät demokratian toteuttamisen demokraattisesti valitulle hallitukselle. Tässä on kyse siitä, noudattaako Turkin armeija demokraattista sekularismia ja armeijan ja siviilihallinnon välisiä pelisääntöjä.
Northin mielestä EU pahentaa Turkin tilannetta korostamalla liikaa demokratiaa sekularismin kustannuksella. Rehn on hänen mielestään väärässä, koska todellisuudessa kyse on siitä, ottaako poliittinen islam vallan sekulaarissa ja demokraattisessa muslimivaltiossa.
Turkissa presidentin toimikausi on päättymässä ja tilalle pitää valita uusi presidentti. Kyse on sikäli merkittävästä asiasta, että nykyinen sekularistinen presidentti on pitkälti pystynyt estämään islamistisen hallituksen pyrkimykset laajentaa islamin liikkumatilaa Turkissa. Uudeksi presidentiksi on ollut tyrkyllä sekä Erdogan että ulkoministeri Abdullah Gül.. Kumpaakaan ei ole toistaiseksi valittu.
Itse ihmettelin aikanaan, miksi Erdoganin islamistinen hallinto lähti niin innokkaasti mukaan EU-jäsenyyshankkeeseen. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että EU-jäsenyysneuvottelut estävät tehokkaasti armeijan vallankaappauksen ja antavat tilaa ajaa islamistisia tavoitteita hiljalleen hivuttamalla. En kuitenkaan ole Turkin sisäpolitiikan asiantuntija eikä Richard North väitä myöskään olevansa sellainen.
Kurdiongelma
Kemalistista valtiota perustettaessa tehtiin vakava virhe. Turkkilaisuus määritettiin kansakunnan perustaksi eikä siihen voitu laskea kristittyjä kreikkalaisia eikä armenialaisia. Niinpä näistä kansallisuuksista hankkiuduttiin eroon karkotuksilla ja väestönvaihdoilla. Kurdit toisaalta katsottiin sulauttamiskelpoisiksi uuteen turkkilaiseen kansallisvaltioon. Valitettavasti käytäntö on osoittanut tämän luulon vääräksi.
Suomalainen Kristiina Koivunen on toiminut pitkään Kaakkois-Turkissa ja kirjoittanut raportteja sieltä blogiinsa. Lisäksi hän on kirjoittanut ansiokkaan Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkin matkaoppaan.
Koivunen analysoi Turkin kehitystä Voima-lehden artikkelissaan, jossa hän vaatii militarismin purkua Turkissa. Koivunen mm. sanoo
Sotilasdiktatuuri on maailmalla väistyvä hallintotapa. Ainakin keski-ikäisten ikäpolvi muistaa sellaiset junttamaat kuin Espanja, Portugali, Kreikka, Chile ja Argentiina. Niissä on nykyään siviilihallinto.
Tässä Koivunen kuvittelee Turkin ongelmana olevan armeijan liian suuren vaikutusvallan. Hän siis ajattelee pitkälti samalla tavalla kuin laajentumiskomissaari Olli Rehn. Valitettavasti Turkin todellinen konflikti on islamismin ja sekularismin välillä eikä tässä armeijan roolia voi nähdä yksiselitteisesti negatiivisena. Turkkia ei millään voi verrata Espanjaan, Portugaliin tai Kreikkaan.
Sen sijaan Koivunen on osittain oikeassa seuraavassa väitteessään:
Euroopan on tuettava militarismin purkua Turkissa. Maassa on niin suuria muutospaineita, että ne purkautuvat tavalla tai toisella. Jos kehitys ei tapahdu rauhanomaisesti, Euroopalla saattaa olla naapurissaan roihu, joka vastaa Balkanin tapahtumia viime vuosikymmenellä.
Islamismin ja sekularismin välinen kamppailu voi Turkissa johtaa väkivaltaan ja balkanisoitumiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että militarismi pitäisi purkaa. Ennemminkin Turkin pitäisi pystyä päättämään, haluaako se olla islamilainen valtio vai sekulaari demokratia. Jos Turkki haluaa olla islamilainen valtio, on varsin todennäköistä, että armeija kieltää kansalta tuon mahdollisuuden. Euroopan asia ei ole olla tukemassa militarismin purkua, vaan seuraamassa sivusta, miten turkkilaiset ratkaisevat maansa tulevaisuuden.
Sekulaari ja armeijan hallitsema Turkki on kuitenkin todennäköisemmin lännen liittolainen kuin islamistinen Turkki, josta voi pahimmassa tapauksessa tulla Iranin kaltainen häirikkövaltio. Tästä syystä Euroopan ja lännen yleensä kannattaa jättää haihattelu demokratiasta ja pyrkiä varmistamaan, ettei poliittinen islam saa jalansijaa Turkissa. Kemalismi on maailman mittapuulla ainutlaatuinen ilmiö eikä sitä kannata uhrata demokratiafundamentalismin alttarille, vaikka kemalismi muistuttaisikin ikävällä tavalla eurooppalaista fasismia.
Lisäys 26.5.2007: Ruotsalainen Dick Erixon tuo lisävalaistusta sekularismin ja islamismin eroon ja siihen, miksi uskontoa ymmärtämättömät vasemmistolaiset ateistit eivät ymmärrä tätä eroa.

torstaina, toukokuuta 17, 2007
Ruotsissa kiihotutaan
Kun Mika Illman vaatii suomalaisille keskustelupalstoille pakollista moderointia, naapurimaassamme Ruotsissa eletään jo Illmanin haaveilemassa todellisuudessa. Ulkoministeri Carl Bildtin epäillään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Syynä tähän ovat Carl Bildtin blogiin tulleet kommentit, joissa luonnehditaan palestiinalaisia vähemmän mairittelevin sanankääntein. Seuraavassa nimimerkki Kallen kommentit Expressen-sanomalehden jutun mukaan:
”Om palestinierna kan man bara säga detta: må de alla brinna i helvetet så länge som deras enda mål är att förinta alla oss judar. Dessa parasiterande massmördare har inget existensberättigande.”
"Vad gör palestinierna för nytta på jorden? Föder nya terrorister på löpande barn? Hjärntvättar sina ungar till att bli massmördar- muhammedaner? Tigger bistånd? Dödar oskyldiga människor? Förtrycker sina kvinnor? Inte fan gör de något vettigt i alla fall. De är och förblir ett värdelöst pack."
Pikkupoika suomensi nämä tekstit seuraavasti:
"Palestiinalaisista voi sanoa tämän: palakoon he kaikki helvetissä niin kauan, kuin heidän ainoa tavoitteensa on tuhota kaikki meidät juutalaiset. Näillä parasiiteilla massamurhaajilla ei ole mitään olemassaolon oikeutusta."
"Mitä hyötyä palestiinalaisista on maailmalle? Luoda uusia terroristeja liukuhihnatahdilla? Aivopestä nuoriaan ryhtymään massamurhaajamuslimeiksi? Kerjätä avustuksia? Tappaa syyttömiä ihmisiä? Alistaa naisiaan? Ainakaan he eivät tee mitään hyödyllistä missään tapauksessa. He ovat ja tulevat olemaan yksi arvoton joukkio."
Kyseessä ovat siis Bildtin blogiin kommentoineen nimimerkki Kallen kirjoitukset, eivät Bildtin omat. Jos valtionsyyttäjä Mika Illman saa tahtonsa läpi, Suomessakin voidaan tulevaisuudessa rangaista bloginpitäjiä samalla tavalla. Näin käy, jos bloginpitäjä ei poista selkeästi laittomia (esim. vakavaa rasismia sisältäviä) kirjoituksia palstaltaan.
Kiihottaako Kalle?
Mutta ovatko nimimerkki Kallen väitteet faktuaalisesti epätosia? Kiihottaako Kalle kansanryhmää vastaan?
Kalle on itse juutalainen kirjoitusten perusteella. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että hän toivoo palestiinalaisten palavan helvetin tulessa, mikäli he eivät luovu tavoitteestaan tuhota juutalaiset. Kallen viesti tuntuu kovasti julmalta. Sitä se ei kuitenkaan ole, jos on lukenut, mitä islamin pyhässä kirjassa Koraanissa sanotaan juutalaisista.
Juutalaiset ovat Koraanin mukaan apinoiden ja sikojen jälkeläisiä. Tarinan mukaan Allah muutti sapattia rikkoneet juutalaiset apinoiksi ja sioiksi. Lisäksi Koraanista löytyy paljon muutakin juutalaisvastaista aineistoa, mutta tämä kirjoitus venyisi pitkäksi, jos tässä käsiteltäisiin kaikkia Koraanin juutalaisia soimaavia jakeita.
Entäs haluavatko palestiinalaiset tuhota juutalaiset? Teknisesti eivät halua, koska juutalaiset kuuluvat ns. kirjan kansoihin. Heillä on siis oikeus elää islamin vallan alla alistettuina toisen luokan dhimmeinä. Käytännössä palestiinalaiset (sekä Hamas että Fatah) haluavat tuhota Israelin valtion eivätkä hyväksy sen olemassaoloa. Hamasin peruskirjassa sanotaan mm. seuraavaa:
"Israel will exist and will continue to exist until Islam will obliterate it, just as it obliterated others before it."
Islam siis tuhoaa Israelin, kuten se on tuhonnut muitakin valtioita ennen sitä. Tästä periaatteesta Hamas ei ole suostunut luopumaan eikä järjestö ole missään vaiheessa tunnustanut Israelin oikeutta olla olemassa. Sen sijaan Hamas on kyllä ilmaissut suostumuksensa kymmenen vuoden aselepoon eli hudnaan.
Hudnan tarkoitus on saada aikaa muslimeille kerätä voimia pyhään sotaan. Hudnan pituus ei sinänsä sido muslimiosapuolta, vaan muslimit voivat koska tahansa rikkoa hudnan, jos he katsovat sen sopivaksi. Esimerkkinä hudnaan on käytetty profeetta Muhammadin Mekan pakanoiden kanssa tekemää sopimusta.
Entäs toinen palestiinalaisosapuoli Fatah? Eivätkö he juuri ole niitä rauhantahtoisia palestiinalaisia? Kyllä ovat, jos tarkastellaan pelkästään heidän halukkuuttaan solmia sopimus Israelin kanssa. Valitettavasti sopimuksen noudattamisen kanssa on vähän niin ja näin. Oslon rauhansopimus johti palestiinalaisten terrorismin lisääntymiseen eikä palestiinalaisosapuoli pitänyt yhtäkään sopimuksen kohtaa. Fatahille ja Jasser Arafatille Oslon rauhansopimus oli pelkkä hudna, joka ei sido muslimiosapuolta.
Kallen toinen kommentti on myös helppo todeta tosiasioihin perustuvaksi, sillä palestiinalaiset todellakin kasvattavat lapsensa vihaamaan Israelia ja juutalaisia. Todisteena tästä voi esittää Al-Aqsa –tv-kanavan ohjelman, jossa Mikki Hiiren näköinen hahmo Farfur opettaa palestiinalaislapsille islamin ylivertaisuutta ja vihaa juutalaisia kohtaan.
Palestiinalaiset ovat lisäksi taloudellisesti täysin riippuvaisia ulkomaisesta avusta. Palestiinalaisalueet saavat enemmän kehitysapua henkeä kohti kuin mikään muu alue maailmassa. Lisäksi palestiinalaiset ovat osoittautuneet kyvyttömiksi elinkeinotoiminnan harjoittajiksi. Gazasta vetäytyneet juutalaiset jättivät taakseen kasvihuoneita, jotka länsimaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen avustuksella kunnostettiin, ja tarkoituksena oli, että niissä ryhdyttäisiin kasvattamaan vihanneksia palestiinalaisten tarpeisiin. Valitettavasti tästä ei tullut mitään, koska kasvihuoneet vandalisoitiin pian sen jälkeen, kun palestiinalaiset saivat Gazan kokonaan omaan hallintaansa.
Ovatko palestiinalaiset sitten arvoton joukkio? Nimimerkki Kallen kirjoituksesta voi päätellä, että hän pitää palestiinalaisten ainoana olemassaolon oikeutuksena Israelin tuhoamista. Minusta tämä on täysin oikeutettu päätelmä.
Palestiinalainen kansakunta nimittäin ”keksittiin” vasta vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. Tätä ennen puhuttiin arabeista tai Palestiinan arabeista. Kyseessä on mitä suurimmassa määrin keinotekoinen kansakunta, jonka olemassaolon oikeutus on pitkälti poliittinen. Vuonna 1979 kuollut PLO:n toimeenpanevan komitean jäsen Zahir Muhsein lausui hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa seuraavaa:
The Palestinian people [do] not exist. The creation of a Palestinian state is only a means for continuing our struggle against the state of Israel for our Arab unity. In reality today there is no difference between Jordanians, Palestinians, Syrians and Lebanese. Only for political and tactical reasons do we speak today about the existence of a Palestinian people, since Arab national interests demand that we posit the existence of a distinct 'Palestinian people' to oppose Zionism.
For tactical reasons, Jordan, which is a sovereign state with defined borders, cannot raise claims to Haifa and Jaffa. While as a Palestinian, I can undoubtedly demand Haifa, Jaffa, Beer-Sheva and Jerusalem. However, the moment we reclaim our right to all of Palestine, we will not wait even a minute to unite Palestine and Jordan.
Zahir Muhseinin haastattelu julkaistiin maaliskuussa 1977. On siis perusteltua väittää, että palestiinalaisten ainoa olemassaolon oikeutus on tuhota Israel.
Ruotsalainen antisemitismi
Ruotsalaiset ovat olleet palestiinalaisten ylimpiä ystäviä edesmenneen pääministeri Olof Palmen ajoista lähtien. Palestiinalaisten asia on aina ollut lähellä ruotsalaisen sosiaalidemokraatin sydäntä. Nykyisin palestiinalaisten asiaa ajavat kiihkeimmin kirjailija Jan Guillou ja Aftonbladetin poliittisen toimituksen päällikkö Helle Klein, joka on saanut lempinimen Hamas-Helle siitä, että hän on voimakkaasti ajanut keskusteluja Hamas-järjestön kanssa.
Ruotsalainen sosiaalidemokratia on suomalaiseen vastineeseen verrattuna ideologisesti puhdasoppisempaa. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja olisi ruotsalaisiin kollegoihinsa verrattuna Israelin ystävä, vaikka Tuomioja on useasti joutunut Israelin taholta tulevan kritiikin kohteeksi palestiinalaisia myötäilevien lausuntojensa takia.
Itse seurasin keskustelua ruotsalaisesta Israel-vastaisuudesta Kent Ekerothin blogista. Kent Ekeroth työskenteli Ruotsin Israelin suurlähetystössä. Valitettavasti Kent Ekerothin blogin seuranta päättyi, kun hänen esimiehensä Ruotsin ulkoministeriössä saivat selville, että Kent toimii aktiivisesti Ruotsindemokraattien riveissä. Tästä syystä hän menetti työpaikkansa ja lopetti bloginsa. Jos Kent olisi ymmärtänyt toimia sosiaalidemokraattien riveissä, hän olisi varmasti saanut pitää työpaikkansa.

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007
Mieluummin ilman kuin (H)Illman
Yllättäen vähemmistövaltuutettu Puumalaisen ristiretki nettirasismia vastaan on saanut aikaan vähemmän kuohuntaa kuin valtionsyyttäjä Mika Illmanin lausunto, jossa hän vaati pakollista moderointia kaikille internetin keskustelupalstoille. Koska lausunnosta ei käynyt ilmi monia tarpeellisia asioita, bloggaaja Kari Haakana esitti sähköpostitse lisäkysymyksiä Illmanille. Ne on julkaistu vastauksineen täällä. Illmanin Sunnuntaisuomalaisessa julkaistu lausunto löytyy täältä.
Eniten kohua herätti seuraava lausunto:
”Olisi paikallaan harkita, pitäisikö laissa velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä pitämään riittävä määrä keskustelun valvojia. Nämä valvoisivat keskustelua ja blokkaisivat pois lainvastaiset viestit. Valvojan puuttuminen tai olennainen tehtävien laiminlyönti voitaisiin määrätä rangaistavaksi, vaikka sakkoihin.”
Nykyinen sananvapauslaki ei toistaiseksi velvoita yksityisiä keskustelupalstoja moderointiin, vaan ainoastaan ns. verkkojulkaisuilla on velvollisuus etukäteen tarkistaa julkaistut viestin. Käytännössä tällaisia julkaisuja ovat useimmiten suurten sanomalehtien internet-sivustot.
Kuronen tekosyynä, rasismi todellinen syy
Keppihevosena Sunnuntaisuomalaisen jutun perusteella on käytetty Susan Kurosen tapaukseen liittyviä todennäköisesti erittäin räävittömiä viestejä Suomi24-palstalla. En kuitenkaan usko, että Susan Kurosen loukkaantumisella on välttämättä mitään tekemistä Illmanin toiminnan kanssa. Ennemminkin uskon, että kyse on samasta kampanjasta nettirasismia vastaan kuin Mikko Puumalaisen tapauksessa.
Tähän viittaa selkeästi Illmanin vastaus Kari Haakanan kyselyyn:
” Kun keskustelupalstalle tulee sisällöltään selvästi lainvastainen viesti (esim. vakavaa rasismia sisältävä lausuma), se poistettaisiin.”
Rasismimotiiviin viittaa myös Illmanin väitöskirjan sisältö. En ole sitä lukenut, mutta tiivistelmä löytyy tuolta. Illman tuntuu pelkäävän ulkomaalaisia rasistisia agitaattoreita:
Illman pitää tärkeänä, että Suomen oikeuskäytäntö ei muodostu näitä maita sallivammaksi. Muuten on vaarana, että Suomesta tulee vapaasatama kaikenlaisille rasistisille agitaattoreille.
Internetissä julkaisumaalla ei sinänsä ole väliä eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä, missä maassa palvelin sijaitsee. Ongelmiin joudutaan vasta, kun joku taho vaatii sivuston sulkemista. Venäjä vaati taannoin Suomessa sijaitsevan Kavkazcenterin sulkemista, koska palvelimen sisältö oli Venäjän mielestä rikollista.
Rasismin kohdalla ongelma piilee käsitteen epämääräisessä määrittelyssä. Illman ei myöskään suostu täsmentämään, mikä on ”vakavaa rasismia” ja mikä ei. Eri kansalliset ja uskonnolliset ryhmät eroavat toisistaan myös loukkaantumisherkkyydessä. Joku toinen ryhmä sivuuttaa solvaukset olankohautuksella, kun taas toinen ryhmä ryhtyy rettelöimään pienestäkin vastoinkäymisestä. Lisäksi rasismista on tullut joillekin vähemmistöjen edustajille käyttökelpoinen työkalu yrittää välttää rangaistus rikoksesta tai saavuttaa erityisasemaan oikeuttava uhristatus.
Miten käy vapaan keskustelun?
Moderointivaatimus tietysti herättää monia kysymyksiä. Miten keskustelupalstan moderaattori pystyy päättelemään, mikä viesti on lainvastainen ja mikä ei? Laki esim. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tehty epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi.
Jopa viranomaisen on vaikea tulkita viestien lainmukaisuutta, joten tehtävä on varmasti ylivoimainen nettioperaattorin finninaamaiselle ja huonosti palkatulle moderaattorille. Tästä syystä moderaattorien ohjeistus laaditaankin todennäköisesti siten, että kuka tahansa idiootti pystyy poistamaan viestejä. Epäilyttäviä sanoja, kuten neekeri, ählämi, rullahuuli jne. sisältävät viestit poistetaan varmuuden vuoksi. Nyörit siis vedetään tiukalle, jotta vältytään epämiellyttäviltä kysymyksiltä jälkikäteen.
Vastuu siirretään siis täysin keskustelupalstan ylläpitäjälle, joka on velvoitettu palkkaamaan riittävästi työntekijöitä homman hoitamiseen. Välttääkseen ikävän lisäkustannuksen operaattori suodattaa kiellettyjä avainsanoja sisältävät viestit automaattisesti tai vaihtoehtoisesti sulkee koko palstan, jos toiminta ei enää kannata.
Käytännössä vapaa keskustelu siirtyisi kokonaan ulkomaisille palvelimille eli käytännössä Yhdysvaltoihin, jossa sananvapaus on Suomea paremmin turvattu perustuslaissa. Tämä taas vähentäisi suomalaisten kaupalliselta pohjalta toimivien keskustelusivustojen tuloja.
Kaikkein uskomattomin vastaus Illmanilta saatiin kuitenkin IRC-keskustelua ja pikaviestejä (eli esim. ”mesettämistä”) koskevaan kysymykseen. Illmanin mukaan.
Ylläpitäjä olisi velvollinen valvomaan keskustelua ja kohtuullisessa ajassa puuttumaan selvästi lainvastaiseen aineistoon. Se ei ole sen kummallisempi velvoite kuin, mitä esimerkiksi radiolähetyksen tai TV -lähetyksen vastaavalle toimittajalle on sälytetty suoran lähetyksen osalta.
Ymmärrän toki, että po. levitysväline on sellainen, ettei sen valvominen ole kovin helppoa. Se ei kuitenkaan ole peruste jättää keskustelut täysin valvomatta. Sallitun ja kielletyn raja kulkee nimittäin aivan samalla kohtaa netissä kuin netin ulkopuolellakin.
Jos Illman aikoo velvoittaa operaattorit valvomaan yksityisluonteisia keskusteluja pikaviestiohjelmilla, hän käytännössä vaatii salakuuntelun sallimista. IRC- ja pikaviestikeskustelut ovat lisäksi yksityisten käyttäjien keskinäistä jutustelua näppäimistön kautta eikä näillä keskusteluilla ole mitään varsinaista ylläpitäjää. Illman ei oikeasti ymmärrä riittävästi internetistä, jotta hän pystyisi analysoimaan järkevästi käyttökelpoisia ratkaisuja hänen itse keksimiinsä ongelmiin.
Holhousta ei tarvita
Valistunut internetin käyttäjä oppii varsin nopeasti erottamaan asialliset kirjoitukset vähemmän asiallisista. Jos tällaista kykyä ei aikuisella ihmisellä olisi, hän tuskin saisi internetistä mitään irti. Tietysti kaikilla ihmisillä ei ole riittävästi kykyä ja kokemusta erottaa totuutta ilmiselvästä valheesta. Näillä ihmisillä tuskin kiinnostus riittää kovin pitkälle perehtymään mielipidekirjoituksiin tai internetiin ylipäänsä.
Lasten suojaamiseen on myös turha vedota. Vanhemmille löytyy käyttökelpoisia suodatusohjelmia, joita voidaan toki suositella käytettäväksi myös julkisissa tietokoneissa, esimerkiksi kirjastoissa.
Viranomaistoimien uhka lisäksi hillitsisi keskustelua erityisesti arkaluontoisista asioista, kuten maahanmuutosta, huumeista ja eri uskontojen väkivaltaisista piirteistä. Näistä on tähän saakka voinut keskustella suhteellisen vapaasti ainoastaan internetissä. Valtamedian keskusteluissa tämä on käytännössä mahdotonta tiukan itsesensuurin takia.
Illmanin ehdotuksen negatiiviset vaikutukset näyttävät selvästi suuremmilta kuin positiiviset. Siksi kannattaa olla mieluummin ilman kuin (H)Illman.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007
Miksi nettisensuuri on vaarallista?
Maailmassa ei ole yhtä inhottavaa asiaa kuin lapsiporno. Siksi sen kitkemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen ja estettävä sivullisten pääsy lapsipornoa sisältäville sivustoille. Kuulostaako hyvältä? Niin minustakin. Valitettavasti sivullisten pääsy lapsipornoa sisältäville sivustoille voidaan estää vain sensuroimalla kyseiset sivustot kaikilta käyttäjiltä. Tämä on pieni hinta iljettävän asian rinnalla, onhan?
Ei muuten ole. Ensinnäkään estolistat eivät ole kovin tehokas ase lapsipornoa vastaan. Tästä tunnettu pitkän linjan tietokonemies Petteri Järvinen lausui seuraavaa, kun hallitus keräsi lausuntoja lakiesityksestä estolistojen käyttöönotosta kesäkuussa 2006:
Pidän lakiesitystä tarpeettomana ja tietoverkkojen tulevan kehityksen kannalta suorastaan haitallisena. Lakiehdotus on näennäistoimi, jolla ei todellisuudessa vaikuteta sinänsä vakavaan ilmiöön.
Kuten tiedämme esimerkiksi seksin oston kieltävästä lainsäädännöstä, lain tehottomuus ei sinänsä takaa, ettei lakia säädettäisi. Joidenkin mielestä tehokas lainsäädäntö ei sinänsä ole tärkeää vaan pelkkä lain sisältämä viesti riittää.
Estolistojen vaikutus lapsipornon leviämiseen on marginaalinen, suorastaan olematon. Pedofiilit tuskin käyttävät hyväkseen avoimia nettisivuja saastansa levittämiseen. Sananvapauden kannalta kyse oli kuitenkin merkittävästä asiasta, sillä käytännössä tämä mahdollisti internetin ennakkosensuurin ja avasi mahdollisuuden käyttää tätä keinoa myös muunlaisen epämieluisan sisällön suodattamiseen.
Pikkusormi annetaan Pirulle
Petteri Järvinen ennakoi tulevaa kehitystä lausunnossaan:
Huolestuttavinta on se yleinen kehitys, jolla nettisisältöä halutaan suodattaa. Suodatus voi olla perusteltua kouluissa, kirjastoissa ja kodeissa, mutta päätökset niistä tehtäköön paikallisesti. Lakiin kirjattu suodatus on ristiriidassa länsimaisen sananvapauden kanssa.
On helppo nähdä, että jos nyt ehdotettu suodatus lapsipornon nimissä menee läpi, suodatusta aletaan vaatia myös muille aloille. Miksi esimerkiksi tekijänoikeutta tai kiihotusta kansanryhmää vastaan loukkaavat sivut saisivat olla vapaasti saatavilla, jos kerran lapsipornosivuja on estetty? Millä perusteella jatkossa hyväksytään uusia alueita suodatuksen piiriin? Kuka ylläpitää estolistaa sitten, kun se kattaa tekijänoikeusloukkaukset ja kiihotussivut, ja listalla on kymmeniä tuhansia osoitteita? Millaista esimerkkiä Suomi näyttää muille länsimaille näillä toimillaan?
Järvisen kysymykset ovat relevantteja vielä nykyäänkin. Kun sensuurin tielle lähdetään, aina löytyy uusia hyviä asioita, joilla sensuuria voidaan perustella. Tämä tie ei pääty koskaan. Petteri Järvinen on kirjoittanut asiasta myös kolumnin, joka itse kunkin kannattaa lukea.
Maailmalla autoritaariset valtiot, kuten Kiina ja islamilaiset maat harjoittavat suodatusta rutiininomaisesti ja estävät pääsyn hallinnon kannalta epämieluisille sivuille. Kiina lisäksi on painostanut alueellaan toimivia ulkomaisia yrityksiä antamaan tietoja yksityisistä ihmisistä, joiden mielipiteet ovat ristiriidassa hallituksen virallisen politiikan kanssa.
Vähemmistövaltuutettu
Vähemmistövaltuutetun toimisto laati lausunnon hallitusohjelmaan liittyen. Siinä sanotaan mm. seuraavaa:
Nettirasismiin puututtava tehokkaammin
Internet on tällä hetkellä rasistisen kiihotuksen keskeisin foorumi. Viranomaiset ovat tällä hetkellä neuvottomia.
Tähän tulisi määrätietoisesti kehittää keinoja, esimerkiksi hyödyntämällä kokemuksia lapsipornografian leviämiseen puuttumisesta.
Tämä lause antaa ymmärtää, että nettirasismin kitkemiseksi on perusteltua käyttää samoja keinoja kuin lapsipornografian leviämisen estämiseksi. Yksi lapsipornografian estämiseksi käytetty keino ovat estolistat, joilla internetin käyttäjiä estetään pääsemästä lapsipornoa sisältäville internet-sivustoille.
Kannattaako vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen estolistoja osana nettirasismin vastaista taistelua? Vastausta tähän kysymykseen ei ole saatu, mutta Puumalainen käyttääkin muita keinoja ilmiön kitkemiseen. Hän tekee tutkintapyyntöjä poliisille, jotta poliisi selvittäisi, syyllistytäänkö tietyllä sivustolla Rikoslain 11. luvun 8. pykälän mukaiseen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Petteri Järvisen profetian toteutumista ei tarvinnut odottaa pitkään.
Profetia
Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos arvioi, että estolistoja yritetään vielä käyttää monen muun ikävän asian ”suodattamiseen”. Tekijänoikeuksien alaisen materiaalin levittämisen estämisessä estolistat eivät ole erityisen tehokkaita. Sen sijaan mielipiteiden sensuroinnissa ne toimivat paremmin, koska yksityinen ihminen ei tiedä, mitä mielpiteitä häneltä sensuroidaan.
Kun nyt puututaan ”nettirasismiin”, seuraavaksi tulilinjalla ovat todennäköisesti uskonrauhaa rikkovat sivustot. Rikoslain 17. luvun 10. pykälässä sanotaan seuraavaa:

Joka
1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi
Tätä pykälää yritettiin soveltaa, kun Suomen Sisu –järjestöä vastaan käynnistettiin esitutkinta Muhammad-pilakuvien julkaisun johdosta. Jatkossa kyseistä pykälää voidaan soveltaa islamiin kriittisesti suhtautuviin eli ”islamofobisiin” sivustoihin, joiksi tämäkin blogi on luettavissa. Myöskään ennakkosensuuri lapsipornon esimerkin perusteella ei ole poissuljettu asia.
Internet on nykyisin ainoa paikka, jossa aito sananvapaus toteutuu. Valtamedian yleisönosastot ja keskustelusivut ovat vahvasti moderoituja eivätkä pyri aktiivisesti tarjoamaan tilaa tavallisen ihmisen mielipiteille. Valtamedia elää omassa maailmassaan ja on varmasti tyytyväinen sananvapauden tilaan, kuten sananvapauden päivän aikaisista lehtikirjoituksista voi päätellä.
Todellinen sananvapaus kuitenkin kukoistaa vain valtamedian ulkopuolisessa internetissä. Suomi24-sivuston keskustelupalstaa on sanottu kansakunnan vessanseinäksi, jonne kuka tahansa voi purkaa paineita. Blogosfäärissä on voinut ilmaista mielipiteitä, jotka valtamedia jättää julkaisematta joko hyvän journalistisen tavan takia tai ideologisista syistä.
Jos vähemmistövaltuutettu Puumalainen saa tahtonsa läpi, tämä tilanne ei ole pitkään voimassa. Siksi onkin suotavaa, että internetiin kirjoittavat ihmiset aktivoituisivat ja nousisivat vastustamaan internetin sensurointipyrkimyksiä, ennen kuin on liian myöhäistä.
Päivitys 13.5.2007 Sensuuri etenee. Valtakunnansyyttäjä Mika Illman vaatii internetin keskustelupalstoille pakollisia valvojia Helsingin Sanomien mukaan. Valvojan puuttumisesta rangaistaisiin.
maanantaina, toukokuuta 07, 2007
Ilmettä uudistettu
En ole paljon panostanut blogin ulkoasuun, koska kirjoituksia tulee niin harvaan tahtiin. Jotakin oli kuitenkin pakko tehdä melko karun yleisilmeen korjaamiseksi. Linkkilistaan tulee jatkossa päivityksiä, kunhan muistan taas lisää hyviä ja aiheeseen sopivia sivustoja.
perjantaina, toukokuuta 04, 2007
Halveksittava niljainen viemärirotta
Tässä kirjoituksessa en käsittele eläinkunnan ilmiöitä muutoin kuin allegorisesti. Tarkoituksena on valottaa vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen toimintaa. Puumalainen on mielestäni halveksittava, niljainen viemärirotta.
Puumalaisen työn tärkeyttä voidaan arvioida tarkastelemalla hänen aiempia tekojaan. Hän oli vastuussa Tatu Vanhasta kohtaan käydystä oikeusjutusta, jossa Vanhanen oli syytteessä tutkimuksistaan rotujen välisistä älykkyyseroista. Vanhasen tapausta on kommentoitu paremmin täällä. Jutusta voi päätellä, miten paljon vähemmistövaltuutettu Puumalainen kunnioittaa tieteen vapautta.
Myöhemmin Puumalainen on keskittynyt makeisrasioihin ja lakritsien käärepapereihin. Fazerin lakujupakkaa hän kommentoi oheisessa videopätkässä. Ilman nopeutetusta kuvasta johtuvaa pikkuoravamaista ääntäkin kommenteista voi päätellä, että puhujalla ei ole ns. kaikki kotona.
Puumalainen ei ole surkuhupaisasta toiminnastaan huolimatta (tai ehkä juuri sen ansiosta) saanut kovin suurta kritiikkiä osakseen valtamediassa. Tämä johtuu siitä, että kyse ei ole ollut erityisen merkittävistä asioista. Vain harva jaksaa tuohtua karkkipapereista ja Tatu Vanhasen tapauksestakin teki lähinnä merkittävän se, että kyseessä oli pääministerin isä.
Videolinkin takana tulee paljastetuksi syykin, miksi Puumalainen sai karkkipaperijihadinsa aikana puuhastella varsin rauhassa. Hän väistää ovelasti kritiikin omaa suhteellisuudentajun puutettaan kohtaan kyseenalaistamalla arvostelijoiden motiivit. Koska kyse ei ole merkittävästä asiasta ja Puumalainen on ilmeisen tosissaan, harva pääkirjoittaja viitsii jatkaa enempää asian vatvomista. Maailmassa on tärkeämpiäkin juttuja meneillään.
Puumalainen saa siis jatkaa temmeltämistään, koska kukaan ei nouse vastustamaan sitä, kuten Jussi Halla-aho toteaa kirjoituksessaan Syitä hulluuden voittokulkuun. Puumalaiselle karkkipaperit eivät kuitenkaan riitä. Viime viikolla hän teki Espoon Poliisille tutkintapyynnön bloggaaja Mikko Ellilän kirjoituksista.
Viemärirotta iskee jälleen
Tälläkään kertaa kyse on näennäisesti merkityksettömästä asiasta. Mikko Ellilän blogi on yksityisen henkilön ylläpitämä ja kyseinen henkilö kirjoittaa omalla nimellään. Juuri kukaan harvalukuisen suomalaisia blogeja seuraavan yleisön ulkopuolella ei ole koskaan kuullutkaan Mikko Ellilästä. Tämä tekee hänestä helpon saaliin virkaintoiselle ja oman valtansa sokaisemalle Puumalaiselle.
Samalla Puumalainen on kuitenkin tehnyt elämänsä suurimman virheen, joka takaa hänen paikkansa suomalaisen internetin lyhyessä mutta kunniattomassa historiassa. Hän hyökkää sananvapautta vastaan pyrkimällä sensuroimaan Ellilän kirjoituksia. Hän ei kuitenkaan pysty poistattamaan tekstejä palvelimelta, koska palvelin sijaitsee Suomen rajojen ulkopuolella. Lisäksi sivuston ylläpitäjä on ilmoittanut, että hän ei poista kirjoituksia ilman australialaisen oikeuden päätöstä. Puumalainen tuskin lähtee tuhlaamaan veronmaksajan rahoja enempää lähtemällä käräjöimään maapallon toiselle puolelle. Sen sijaan hän tekee tutkintapyynnön Ellilän kirjoituksista ja siitä, rikkovatko ne rikoslain 11. luvun 8. pykälässä määritettyä kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Puumalainen perustaa tutkintapyyntönsä tähän kirjoitukseen, jossa Ellilä kertoo oman käsityksensä kulttuurien välisistä eroista. Korostan tässä tapauksessa, että kenenkään ei tarvitse pitää kyseisen kirjoituksen sisällöstä tai olla samaa mieltä sen kanssa. Kyse onkin siitä, onko kirjoituksen julkaisu rikos aiemmin mainitun rikoslain pykälän mukaan.
Kyseistä pykälää vahvempi on nimittäin sananvapaus, joka on taattu Suomen perustuslain 12. pykälässä. Näin ainakin itse maallikkona kuvittelen. Lisäksi Puumalaisen toimintaa leimaa virkaintoisuus ja vakava suhteellisuudentajun puute sekä hänen aiempien toimiensa (esim. karkkipaperijihad) että sen tosiasian perusteella, että kirjoituksen takana on suuren yleisön silmissä tuntematon vähän yli parikymppinen opintotuella elävä nuorukainen (tai ainakin näin olen ollut itse ymmärtävinäni).
Minua viemärirotta-Puumalaisen toiminta loukkaa sekä veronmaksajana että kansalaisena. Veronmaksajana en halua, että verorahoja tuhlataan hyödyttömään taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Kansalaisena minä olen närkästynyt virkamiehen vähäisestä kunnioituksesta kansalaisen perusoikeudeksi luettavaa sananvapautta kohtaan. Minusta olisi oikeutettua tehdä kantelu vähemmistövaltuutetun toimista ja esittää hänen erottamistaan.
Valtamedia juhlii sananvapautta
Ironisesti torstaina 3.5. vietettiin sananvapauden päivää. Tämä sai lehdet innostuneesti kertomaan tästä valtion alamaisille. Helsingin sanomien toimittaja Maija Aalto kirjoitti tästä oikein kirjoituksen blogiinsa tai ”clogiin” (Corporate blog), joiksi valtamedian palkallisten toimittajien ylläpitämiä blogeja suuressa maailmassa kutsutaan.
HS on muuten tunnettu siitä, että se sensuroi varsin mielivaltaisesti kirjoittajien jättämiä kommentteja internet-sivustoltaan. Tähän HS:llä on sivuston omistajana täysi oikeus, vaikka se vähentääkin sananvapaudella hurskastelun uskottavuutta. Itsekin tekisin niin, jos minulla olisi kommentteja, joita sensuroida.
Valtamedia siis onnittelee itseään Suomen erinomaisesta sananvapauden tilasta, mutta samaan aikaan yksityinen blogikirjoittaja on menossa poliisikuulusteluun valtion virkamiehen tekemän tutkintapyynnön johdosta.
Miten viemärirotan käy?
Bloginimimerkki Laiva on täynnä on kirjoituksessaan jo ehtinyt arvioimaan viemärirotan seuraavia toimia. Hänen mukaansa Puumalainen a) jatkaa kampanjaansa pahoja väärintekijöitä vastaan b) vaatii suurempia sakkoja ”rikollisille” c) käynnistää internetin sensurointikampanjan. Olen taipuvainen uskomaan tähän skenaarioon, koska Puumalainen on lehtilausunnoissaan ja hallitusohjelmaan kirjatussa liitteessä vaatinut tiukkaa puuttumista ”nettirasismiin” ja halunnut, että toimenpiteissä otetaan mallia lapsipornon vastaiseen taisteluun käytetyistä keinoista.
Jos viemärirotta onnistuu, kiihotuksesta kansanryhmää vastaan jaetaan jatkossa kovempia tuomioita. Lisäksi on mahdollista, että nettioperaattorit joutuvat estämään pääsyn sivustoille, joissa kirjoitetaan kiihottavasti. Samanlaista nettisensuuria harjoitetaan nykyisin mm. islamilaisissa maissa ja Kiinassa. Hyvässä seurassa siis ollaan.
Näin voi käydä, vaikka viemärirotan tutkintapyyntö ei johtaisikaan tuomioon. Luotan sen verran suomalaiseen oikeusjärjestelmään, että en usko ihan minkä tahansa järjettömän tutkintapyynnön johtavan tuomioon. Jos tuomio tulee, viemärirotta todennäköisesti innostuu vaatimaan tiukempaa lainsäädäntöä rasismin kitkemiseksi.
Itse uskon, että viemärirotta saa vielä pitkään jatkaa touhujaan tieteen- ja sananvapautta vastaan. Yksikään kunnianhimoinen poliitikko ei Mikko Ellilän takia halua leimautua rasismin puolustajaksi. Lisäksi kunnianhimoinen ja aikaansaava virkamies ylennetään varmasti jossain vaiheessa. Toivoa vain sopii, ettei hän seuraavassa tehtävässään saa suhteellisuudentajun puutteellaan yhtä paljon vahinkoa aikaiseksi. Mikko Ellilä saanee kirjoituksistaan pienet sakot ja joutuu poistamaan kirjoituksensa tai itkemään ja poistamaan.
Viemärirotan seuraavat tehtävät
Jutun lopuksi ehdotan viemärirotalle puuttumista seuraaviin vakaviin epäkohtiin. Disneyn piirroselokuvassa Basil Hiiri Mestarietsivä päähenkilö Basil lausuu professori Ratiganille: ”Olet halveksittava niljainen viemärirotta” tai jotakin sinne päin. Kyseinen lause on jopa elokuvan trailerissa.
Mielestäni lause rohkaisee elokuvan katsojia syrjimään toisia ulkomuodon perusteella. Professori Ratigan on elokuvassa isokokoinen hiiri, jota kohtaan päähenkilö Basil tuntee ylemmyyttä pelkän ulkoisen olemuksen perusteella, vaikka Ratigan on korkeasti koulutettu professori. Lapsille opetetaan näin syrjiviä ja rasistisia asenteita. Lisäksi Ratiganin voi olettaa nuoruudessaan joutuneen kokemaan syrjintää suuren kokonsa takia, mikä selittää hänen ajautumisensa rikollisen uralle. Basil on elokuvassa sankari, joten hänen ei pitäisi moisia ilmaisuja käyttää ulkoisesti erilaista lajitoveriaan kohtaan. Ehdotan, että vaaditte kohtauksen saksimista pois DVD:llä levitetyistä julkaisuista tai elokuvan myynnin kieltämistä Suomessa uhkasakon uhalla.
Taiteilija Juice Leskinen on julkaissut Ajan Henki –levyllään kappaleen Mussoliini Perusdiini. Siinä on mm. seuraavia lauseita
Minä olen maailman vallesman (one and only Mr. Big)
Aatu on überallesman (jotain sekavaa saksankielistä juttua)
Neekerit on rumia, niillä on huulet kumia, ne polttaa oopiumia (nirri pois).
Kappaleen sanoituksessa esitetään fasistiset diktaattorit Hitler ja Mussolini ikään kuin humoristisina hahmoina. Tämä on omiaan viemään huomiota pois heidän teoistaan, jotka johtivat miljoonien ihmisten kuolemaan. Myös diktaattorien kansanryhmiin kohdistama vaino esitetään laulussa hauskana asiana. Koska kappaleen sanoittaja Juhani Leskistä ei tämän kuoleman takia voi saattaa edesvastuuseen rasistisesta lyriikastaan, ehdotan, että a) kiellätte Ajan Henki –albumin myynnin tai b) pakotatte levy-yhtiön poistamaan selvästi rasistisen kappaleen levyltä ennen uusintajulkaisua, uhkasakon uhalla tietenkin c) kaupoissa jo olevat Ajan Henki -levyt poistetaan jakelusta.
Koska te Mikko Puumalainen olette osoittanut aiemminkin puuttuvanne tärkeisiin asioihin, oletan, että korjaatte nämä kaksi vääryyttä, kunhan kiireiltänne ehditte.

maanantaina, huhtikuuta 30, 2007
Jaakko Hämeen-Anttila – islamin puolustelija
En ole kirjoituksissani varsinaisesti käsitellyt syytä, miksi tämän blogin aikanaan perustin. Kirjoittelen harvakseltaan, koska minulla ei yleensä ole riittävästi aikaa keskittyä kirjoittamiseen perhesyiden takia.
En kiinnostunut islamista, kun Ajatollah Khomeini julkaisi fatwan Salman Rushdien Saatanalliset Säkeet –kirjan takia. Uskoin Khomeinin olevan fundamentalisti, jonka näkemyksillä ei ollut laajaa kannatusta.
Samalla tavalla en etsinyt syitä islamista, kun äärimuslimit myöhemmin tekivät terroritekoja Lähi-idässä. En myöskään kyseenalaistanut näkemystä, jonka mukaan 9/11-terrori-iskujen tekijät edustivat fundamentalistista islamia, joka vääristää kuvaa islamista rauhanomaisena uskontona.
Heräsin todellisuuteen vasta, kun tanskalaislehti Jyllands Postenin julkaisemat Muhammad-karikatyyrit saivat aikaan mielenosoituksia sekä Euroopassa että islamilaisessa maailmassa. En niinkään ihmetellyt muslimien kiihkeitä reaktioita pilakuviin kuin maailman median käsittämätöntä pidättyväisyyttä pilakuvien julkaisussa.
Yksikään suomalaislehti ei julkaissut pilakuvia eikä niitä näytetty television ajankohtaisohjelmissa. Pilakuvat olivat nähtävissä vain internetissä. Suomalainen kansallismielinen sivusto www.suomensisu.org julkaisi pilakuvat, ja tämän seurauksena Suomen Sisua vastaan käynnistettiin poliisitutkinta, jossa epäiltiin Suomen Sisu –järjestön syyllistyneen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Oikeus voitti lopulta, koska syyttäjä ei katsonut syyteharkinnassa aiheelliseksi nostaa syytettä. Asiantuntijana kuultiin professori Jaakko Hämeen-Anttilaa, jonka mukaan kuvat olivat loukkaavia muslimien silmissä.
Virallinen Suomi oli hiljaa eikä tukenut vaikeuksiin joutunutta toista pohjoismaata. Lehdissä vihjailtiin muslimien reaktion olleen seurausta Tanskan rasistisesta ulkomaalaispolitiikasta, eli kaikki oli tanskalaisten syytä, ja muslimien reaktio oli ymmärrettävä seuraus.
Suomen johdon käyttäytymistä voi toki selittää kansallisella edulla. Suomelle joutuminen konfliktiin yli miljardin ihmisen tunnustaman uskonnon kanssa olisi merkinnyt merkittävää taloudellista menetystä. Useilla suomalaisyrityksillä on liiketoimintaa islamilaisessa maailmassa, ja on näiden yritysten ja samalla Suomen edun mukaista välttää pilakuvakiistan kaltaisia konflikteja.
Silti pilakuvakohu toi mieleen suomettumisen ajan pahimmat vuodet, kun kaikki kritiikki kommunismia ja neuvostojärjestelmää kohtaan tulkittiin neuvostovastaisuudeksi. Median ja johtavien poliitikkojen pidättäytyväinen ja suorastaan pelkurimainen esiintyminen pilakuvakriisissä oli omiaan vahvistamaan käsitystä Suomesta maana, joka ei arvosta sananvapautta vaan on valmis uhraaman sen konfliktien välttämiseksi.
Islamin selittäjä
Aiemmassa kirjoituksessani Suomen virallinen islamin selittäjä arvostelin Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Islamin käsikirja. Ihmettelin silloin, miksi Hämeen-Anttila tuntuu selittävän asiat islamin kannalta parhain päin.
Myöhemmin etsin Hämeen-Anttilan kirjoituksia islamista ja törmäsin tähän. Kirjoituksen otsikko kertoo itse asiassa kaiken oleellisen: ”Armeliaan islamin äänitorvi”. Tässä kirjoituksessa Hämeen-Anttila toteaa: ” Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla.”
Jos lähtökohta on tuollainen, on turha ihmetellä, miksi Hämeen-Anttila kirjoittaa Islamin käsikirjan kaltaisia kirjoja. Tavoitteena ei ole kertoa totuus sellaisena kuin se on, vaan esittää ”monipuolisempi” kuva islamista. Kyynikko sanoisi, että Hämeen-Anttila kuvaa islamin juuri sellaisena, kuin me haluamme sen nähdä. Omasta puolestani voin sanoa, että Hämeen-Anttilan islam vastaa omaa aikaisempaa toivekuvaani islamista. Valitettavasti se ei täysin pidä yhtä todellisuuden kanssa.
Olen seurannut uutisia aktiivisesti ja minusta Hämeen-Anttilan käsitys islamin mediakuvasta ei täysin pidä paikkansa. Muslimien tekemien terroritekojen syiksi ei tarjota islaminuskoa, vaan vääryyksiä, joita muslimit ovat kärsineet ”Palestiinassa”, Irakissa ja Afganistanissa. Selitykseksi tarjotaan myös sosioekonomisia syitä tai ”globaalia eriarvoisuutta”, jolla dosentti ja kehitysmaatutkija Pentti Multanen selittää Allahin nimessä tehdyt terroriteot.
Tietysti ihmiset voivat mielessään yhdistää terroriteot islamiin, koska niitä tekevät enimmäkseen muslimeiksi itsensä tunnustavat ihmiset. Siksi onkin välttämätöntä todistella kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, että valtaosa muslimeista on rauhanomaisia eikä heitä voi syyllistää heidän uskontonsa nimissä toteutetuista terroriteoista.
Islamia ei levitetty miekkalähetyksellä
Olen lukenut Islamin käsikirjan lisäksi myös Hämeen-Anttilan teokset Islamin monimuotoisuus ja Johdatus Koraaniin. Hämeen-Anttila korostaa näissä teoksissa yhtä asiaa. Islamia ei hänen mukaansa voida sanoa levitetyn miekkalähetyksellä. Itse ihmettelin tätä jo Islamin käsikirjan arvostelussani. Ihmettelen edelleen, mutta luulen löytäneeni selityksen.
Kaikki riippuu siitä, miten miekkalähetys määritellään. Jos käännytettävän on valittava joko kääntyminen tai kuolema, kyse on miekkalähetyksestä. Jos taas kolmantena vaihtoehtona on suojelurahan eli jizyan maksu, kyse ei enää ole miekkalähetyksestä. Lisäksi täytyy todeta, että islam ei kaikkialla levinnyt sotajoukkojen mukana, vaan arabialaiset kauppiaat levittivät uskontoa Afrikassa. Myöskään nykyisen Indonesian alueella islam ei levinnyt valloitusretkien mukana.
Hämeen-Anttila ei voi kuitenkaan kiistää, että islam levisi, koska arabit valloittivat Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueita, joilla aiemmin tunnustettiin kristinuskoa, juutalaisuutta ja zarahustralaisuutta. Hänelle tuntuu riittävän, että islamisoituminen kesti vuosisatoja. Ei-muslimien kohtalo islamin vallan alla ei hänen mielestään ole merkittävä asia, johon pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota.
Myös Intian niemimaalle islam tunkeutui väkivaltaisesti. Hindut olivat selkeästi monijumalaisia, eli sinällään muslimien halveksunnan arvoisia. Käytännön tekijät, ei islam, pakottivat kuitenkin ulottamaan pelkästään ”kirjan kansoille” eli juutalaisille ja kristityille tarkoitetun jizya-veron myös hinduille.
Buddhalaisuus ei ole varsinainen uskonto vaan agnostinen filosofia. Tästä huolimatta tai ehkä juuri tästä syystä buddhalaiset ”kuvainpalvojat” ovat joutuneet kärsimään islamin valloituksista ehkä enemmän kuin mikään muu uskonto. Moni muistaa, kuinka Afganistanissa talebanit räjäyttivät Bamyanin Buddha-patsaat. Nämä patsaat olivat jäänteitä ajalta, jolloin buddhalaisuus oli valtauskonto Keski-Aasiassa. Miksi buddhalaisuus katosi kyseiseltä alueelta? Oliko syynä islamin voittokulku? Nykypäivän esimerkkejä buddhalaisuuden ja islamin kohtaamisesta kannattaa etsiä Thaimaan eteläosista, jossa konflikti on jo vaatinut yli 2000 ihmisen hengen.
Teknisesti Hämeen-Anttila on oikeassa myös siitä syystä, että islamin valloitusten tavoitteena ei ollut suoranainen käännytys vaan islamilaisen sosiaalisen järjestyksen levittämien. Islam siis hallitsee ja muut uskonnot (juutalaisuus ja kristinusko) ovat sille alisteisia. Tällä ei ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden tai uskonnonvapauden kanssa etenkään, jos nämä käsitteet ymmärretään länsimaisella tavalla.
Oman aikansa ilmentymänä islamin väitetyllä suvaitsevaisuudella on kuitenkin sosiaalinen tilaus nimenomaan nykypäivänä, kun muslimit sankoin joukoin pyrkivät siirtolaisiksi Eurooppaan. Siksi Hämeen-Anttilakin pyrkii korostamaan islamin roolia kreikkalaisen filosofian välittäjänä keskiajan Eurooppaan, joka Hämeen-Anttilan teoksissa kuvataan takapajuiseksi paikaksi. Hämeen-Anttila kuitenkin tuntuu unohtavan, että islamin valloitukset kohdistuivat nimenomaan kristillisen kulttuurin ydinalueisiin, joihin Eurooppa ei tuolloin lukeutunut. Myös Bysantin rooli islamin tulppana ja kreikkalaisen filosofian välittäjänä jää vaille ansaitsemaansa huomiota.
Kulttuurien konflikti
Lännessä ja islamilaisessa maailmassa kohua herättänyt Samuel Huntingtonin kirja Clash of Civilizations and the Remaking of World Order saa tuomionsa myös Jaakko Hämeen-Anttilalta. Jaakko kuitenkin ilmaisee asian toisella tavalla: ” Ongelma-alueiden konfliktien syyt eivät ole kulttuurissa tai uskonnoissa. Terrorismin ja väkivallan syyt niin Palestiinassa kuin New Yorkissakin ovat taloudellisia ja sosiaalisia: köyhä, työtön ja turhautunut ihminen turvautuu helposti väkivaltaan. Parempi vaihtoehto on, että tällainen ihminen juo liikaa alkoholia ja mukiloi lähiympäristöään, huonommassa vaihtoehdossa ihminen tekee samanlaisia asioita, mutta paljon tehokkaammin -- eli ryhtyy terroristiksi.” Voiko ihminen enempää olla uskollinen marxilaiselle historiankäsitykselle kuin Hämeen-Anttila?
Vaikka islamilainen jihadisti selkeästi ilmaisisi motivaation teoilleen löytyvän islamin opetuksista ja profeetta Muhammadin esimerkistä, tällä ei ole merkitystä. Marxisti Hämeen-Anttila löytää selityksen köyhyydestä ja turhautumisesta.
Itse asiassa Hämeen-Anttila on mennyt jopa pitemmälle. Hänen mielestään islam, kristinusko ja juutalaisuus omaavat yhteiset juuret ja ovat osa samaa monoteistista perintöä. Teknisesti Hämeen-Anttila on jälleen oikeassa samalla tavalla kuin kysymyksessä miekkalähetyksestä. Islamin pyhistä kirjoituksista löytyy samoja henkilöitä kuin juutalaisuudesta ja kristinuskosta: Abraham, Mooses, Joosef, ja Jeesus (Isa). Lisäksi islaminuskosta löytyy käsite helvetti, joka löytyy myös muista ”abrahamilaisista” uskonnoista.
Islamin yhteys muihin uskontoihin ja kulttuureihin rajoittuu kuitenkin pelkästään käsitteiden tasolle. On mahdotonta ymmärtää, miten islamilainen laki shari’a on yhteensopiva länsimaisen oikeuskäsityksen kanssa. Islam lisäksi ulottaa vaikutuksensa myös yhteiskunnan järjestämisen ja sodankäynnin alueille, joihin kristinusko ei ota kantaa. Tämän asian jopa Hämeen-Anttila myöntää kirjoissaan. Itse asiassa on mahdollista väittää, että islamilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin välillä on perustavaa laatua olevia ristiriitoja, jotka johtuvat uskontojen erilaisesta käsityksestä uskonnon roolista. Islam on kokonaisvaltainen oppi elämän ja yhteiskunnan järjestämisestä. Kristinusko on uskonto siten, kuin se länsimaissa ymmärretään. Tätä ristiriitaa ei mikään väitetty yhteinen historia riitä sovittamaan.
Miten löytää totuus?
Jaakko Hämeen-Anttilan kirjat kertovat totuuden islamista tiettyyn rajaan saakka. Kirjojen riittämättömyys tulee ilmi vain, jos haluaa tietää koko totuuden eikä vain sitä osaa, jonka haluaa kuulla.
Siksi kannattaa kiinnittää huomiota asioihin, jotka eivät käy ilmi Hämeen-Anttilan ja hänen kaltaistensa kirjiotuksista. Miksi islamin nimissä tehdään niin paljon väkivaltaisia tekoja? Miksi muslimit suhtautuvat niin ylimielisesti toisiin uskontoihin? Miksi islamilaisissa maissa uskonnonvapaus ei toteudu? Miksi islamilaisissa maissa naisen asema on niin huono kuin se on?
Näihn kysymyksiin löytyy helpoimmin vastaus joko Koraanista, Hadith -kirjoituksista tai profeetta Muhammadin elämästä. Itse asiassa alkuperäiset islamilaiset lähteet ovat näissä asioissa kaikkein rehellisimpiä. Nykyaikaiset länsimaiset tutkimukset lähinnä pyrkivät joko selittämään asiat islamin kannalta parhain päin tai sumuttamaan tiedonjanoista länsimaalaista keskittymällä epäolennaisuuksiin.
Islam on perustaltaan vihamielinen toisuskoisia kohtaan. Islam jakaa maailman tiukasti uskovien ja toisuskoisten maailmaan. Islam ei pidä sisällään käsitystä ihmiskunnan yhteisyydestä ns. kultaisen säännön muodossa. Näitä asioita Jaakko Hämeen-Anttila ei omissa teoksissaan mainitse. Syytä tähän voi kysyä kirjoittajalta itseltään.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006
9/11-ajatuksia - osa 2
Kun katselin uutisia islamin nimissä tehdyistä hölmöyksistä, törmäsin sattumalta Yhdysvaltojen ex-presidentti Bill Clintonin haastatteluun, joka näytettiin viime sunnuntaina Amerikkalaisella Fox News –televisiokanavalla (1. osa, 2. osa ja 3. osa).
Haastattelussa Clinton menettää malttinsa ja ryhtyy syyttämään haastattelija Chris Wallacea, kun tämä kysyy Clintonin toimista Al-Qaedan suhteen. Itse kukin voi päätellä haastattelusta, mokaako Clinton itsensä vai kenties toimittaja Wallace. Vastaus on riippuvainen katsojan poliittisista mieltymyksistä, sillä Fox News on leimallisesti Yhdysvaltojen konservatiivien suosima uutiskanava.
Bill Clintonin toiminta presidenttinä ansaitsee kuitenkin kriittisen tarkastelun, sillä hänen seuraajansa toimien arvostelu on sekä eurooppalaisessa että amerikkalaisessa mediassa muodostunut rutiiniksi.
Al-Qaedan nousu
Al-Qaedan nousu maailman tietoisuuteen alkoi nimittäin Clintonin kaudella. Ensimmäinen muistutus tuli vuonna 1993, kun islamistit ensimmäistä kertaa pommittivat World Trade Centeriä. Tuolloin tornit pysyivät pystyssä eikä iskussa kuollut kuin kuusi ihmistä. Amerikkalaiset olivat silti järkyttyneitä, koska terroristit iskivät ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen maaperällä.
Presidentti Clinton ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ymmärtänyt iskun merkittävyyttä, vaikka iskuun syyllistyneet lopulta tuomittiinkin oikeudessa. Tosin vielä vuonna 1993 Al-Qaedasta ei juurikaan puhuttu mutta Clintonin välinpitämättömyys terroristeja kohtaan jatkui myöhemmin. Iskun yhtenä taustavoimana oli nimittäin Khaled Sheikh Mohammed, jonka sanotaan olleen yksi 9/11-iskun pääsuunnittelijoista
Clinton kuitenkin menetti haastattelussa malttinsa, kun toimittaja Wallace siteerasi Osama Bin Ladenia, joka sanoi vuonna 1993 tapahtuneen Black Hawk Down –tapauksen osoittaneen maailman ainoan supervallan pakenevan tositilanteessa häntä koipien välissä. Clintonin puolustukseksi täytyy sanoa, että amerikkalaiset olivat Somaliassa alun perin auttamassa humanitaarisen avun jakelussa.
Clinton ei reagoinut päättäväisesti, kun Al-Qaeda pommitti Yhdysvaltojen Kenian ja Tansanian suurlähetystöjä. Clinton käynnisti ”Infinite Reach” –nimellä kutsutun operaation, jonka yhteydessä Yhdysvallat laukaisi risteilyohjuksia Sudanissa sijaitsevaan lääketehtaaseen ja Afganistanissa sijaitseviin terroristien koulutusleireihin. Tuolloin Clinton oli kuitenkin kotimaassa vaikeuksissa Monica Lewinsky –skandaalin kanssa ja häntä arvosteltiin siitä, että ”häntä heiluttaa koiraa”
Clinton tuomitsi myös vuonna 2000 tapahtuneen USS Cole –sota-aluksen pommituksen Adenin satamassa pelkurimaisena terroritekona mutta ei reagoinut sotilaallisesti. Al Qaedan osuudesta tapahtuneeseen ei tuolloin ollut pitävää näyttöä, mutta Clintonin hallintoa on jälkikäteen arvosteltu toiminnan puutteesta.
Miksi asia on esillä juuri nyt?
Yhdysvalloissa järjestetään marraskuussa kongressivaalit, joista ennustetaan erittäin tiukkoja. Kaikenlainen poliittinen loanheitto on tästä syystä lisääntynyt varsinkin, kun politiikka on Yhdysvalloissa juuri tällä hetkellä erityisen polarisoitunutta.
Clintonin reaktoita edelsi kohu ABC-televisioyhtiön Path to 9/11 –televisiosarjasta, jossa Clintonin hallinnon toimintaa kuvattiin paikoin epäpäteväksi ja suurelta osin päättämättömäksi. Sarja perustui 9/11-komission raporttiin tai ainakin sen väitettiin perustuvan. Koska sarja oli fiktiota, käsikirjoittajat olivat ottaneet tiettyjä vapauksia kohtausten dramatisoimiseksi. Yhdysvaltojen demokraatit ja presidentti Clinton reagoivat erittäin voimakkaasti tapaan, jolla Clintonin hallinnon toimia käsiteltiin ja uhkasivat jopa ABC-televisioyhtiötä toimiluvan menetyksellä, jos demokraatit saavat kongressiin enemmistön.
Chris Wallace otti haastattelussa esille useiden katsojien toivoman kysymyksen (Fox Newsin katsojat ovat enimmäkseen konservatiiveja) ja tiedusteli ex-presidentiltä, miksi hän ei omalla toimikaudellaan onnistunut Osama bin Ladenin metsästyksessä. Clinton menetti malttinsa ja jo unohtuneen kaksiosaisen minisarjan kohtaukset palasivat monien amerikkalaisten mieleen.
Narsisti
On väärin syyttää Clintonin hallintoa 9/11-terrori-iskuista ja on aivan yhtä väärin tuomita kahdeksan kuukautta vallassa ollut Bushin hallinto samasta asiasta. Clintonin tekemissä ja tekemättä jättämisissa on kuitenkin jotakin sellaista, joka osoittaa, ettei hän ainakaan ollut niin hyvä presidentti kuin hän itse luulee.
Clintonille sotilaallisen voiman käyttö on vasta viimeinen keino, johon ryhdytään, jos mikään muu ei onnistu. Samanlainen ajattelu oli tyypillistä edelliselle demokraattipresidentille Jimmy Carterille, jota arvostetaan Euroopassa mutta jonka presidenttikauden aikana Yhdysvaltojen kansainvälinen arvovalta laski alemmas kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.
Tällainen ajattelu johtaa päättämättömään politiikkaan ja riittämättömiin näennäistoimiin. Carter pähkäili pitkään, miten toimia Iranin panttivankikriisin kanssa. Clinton jätti omien sanojensa mukaan hyökkäämättä Afganistaniin, koska ei saanut Uzbekistanilta lupaa käyttää maan aluetta hyökkäykseen Taliban-hallintoa vastaan.
Clinton myös pelkäsi kansainvälisiä reaktioita ja mahdollisia siviiliuhreja eikä toiminut, vaikka Al-Qaedan terroristit iskivät useita kertoja. Clintonin mielestä oli parempi olla tekemättä mitään kuin ylireagoida. Kun Clinton vihdoin suostui käyttämään sotilaallista voimaa Kenian ja Tansanian suurlähetystöjen pommitusten jälkeen, toimenpiteet olivat näyttäviä mutta tehottomia. Risteilyohjukset aiheuttivat siviiliuhreja mutta eivät millään tavalla vaikeuttaneet Al Qaedan elämää Afganistanin vuoristossa.
Lisäksi Clinton vaikuttaa narsistiselta persoonalta, joka on eniten kiinnostunut siitä, miltä hän itse näyttää ja millainen perintö hänen presidenttikaudestaan jää jälkipolville. Clinton on karismaattinen persoona ja hyvä puhuja, mutta hänen ulkopolitiikkansa tulokset eivät vakuuta. Clintonin yritys esiintyä rauhantekijänä Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa johtivat vain väkivallan lisääntymiseen.
Clintonin käyttäytyminen Chris Wallacen haastattelussa muistutti amerikkalaisia siitä, miten presidentti väitti naama punaisena sormeaan heristellen, ettei ollut harrastanut seksiä ”sen naisen” eli neiti Lewinskyn kanssa. Tuo episodi ei kokonaisuudessaan ollut kunniaksi Clintonille kuten ei myöskään amerikkalaiselle politiikalle, joka sai tuolloin noitavainon piirteitä.
Euroopassa Clinton on kuitenkin karismansa ja puhujanlahjojensa ansiosta välttynyt samanlaiselta piikikkäältä arvostelulta, jota hänen seuraajansa on joutunut kestämään. Kun Clinton lisäksi tuntui kuuntelevan liittolaisiaan ja toimivan muutenkin monenkeskisesti, hänestä pidettiin Euroopassa eikä hänen politiikkaansa moitittu.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006
9/11 -vuosipäivän ajatuksia
Media ympäri maailmaa on vatvonut viisi vuotta sitten tapahtuneita terrori-iskuja ja tulee vatvomaan edelleen, kun vuosipäiviä tulee lisää. Maamme päälehti omisti sunnuntaina pääkirjoituksensa terrorisminvastaiselle sodalle ja sunnuntailiitteessä asiaa käsiteltiin varsin laajasti. Koska paperinkeräys on jo hoitanut sunnuntainumeron enkä suostu maksamaan lehden verkkojulkaisusta, kommentoin juttuja lähinnä muistinvaraisesti.
Hesari totesi pääkirjoituksessaan, että Yhdysvallat on omalla terrorisminvastaisella sodallaan itse asiassa lisännyt terrorismia. Lehti piti Afganistanin Taliban-hallinnon kukistamista perusteltuna mutta totesi Irakin sodan olleen virheliike. Lehden mielestä Al-Qaedan edustama ideologia on tolkuton, sitä edustavat ryhmät ovat hajanaisia eikä radikaalista islamista ole samanlaiseksi ideologiseksi viholliseksi kuin neuvostokommunismista aikanaan. Lehti tuntuu kuitenkin hyväksyvän terrorismin vastustamisen mutta pitää poliisitoimia avointa sotaa tehokkaampana keinona.
Helsingin Sanomat sivuuttaa Al-Qaedan ideologian lakonisesti tolkuttomana, mutta lehti tekisi suuren palveluksen lukijoilleen, jos se vaivautuisi vähän kertomaan kaappareiden taustalla vaikuttavista poliittisista aatteista.
Ideologinen tausta
Terroristien tolkuttomalle ideologialle on vaikea keksiä sopivaa nimitystä. On puhuttu poliittisesta islamista, joka on mielestäni huono termi, koska islam itsessään sisältää poliittisen ja yhteiskunnallisen mallin. Myöskään islamilainen fundamentalismi ei välttämättä ole hyvä termi, koska se viittaa liikaa uskonnolliseen liikkeeseen. Kyse on kuitenkin politiikasta, joka islamilaisessa maailmassa on kiinteässä yhteydessä uskontoon.
Itse pidän eniten termistä islamismi, vaikka liikkeen edustajat itse eivät tästä nimityksestä pidäkään. Islamistien mukaan islam on perusteiltaan poliittinen uskonto, jonka Koraaniin ja haditheihin perustuvat säännöt ja lait edellyttävät islamilaista hallintoa. Islamismi kuitenkin kuvaa hyvin sitä sekalaista poliittisten liikkeiden ryhmää, joka perustaa valtionäkemyksensä islamin pyhiin kirjoituksiin.
Islamilaiset valtiot ovat suurimman osan koko 1400-vuotisen historiansa aikana perustuneet sharia-lakiin. Tämä tilanne muuttui vasta viime vuosisadan alkupuolella, kun länsimaat liittivät islamilaisia alueita omiin siirtomaa-alueisiinsa. Lisäksi Ottomaanien valtakunnan hajoaminen ensimmäisen maailmansodan tuloksena ja kalifaatin lakkauttaminen vuonna 1923 sai aikaan poliittista liikehdintää. Joidenkin muslimien mielestä tämä oli osoitus islamin heikkoudesta, ja tästä oli osoituksena kasvavat länsimaiset vaikutteet islamilaisissa yhteiskunnissa.
Iranin islamilainen vallankumous
Vaikka Al Qaeda on viime vuodet viihtynyt otsikoissa, islamismin merkittävin poliittinen menestys tapahtui Iranissa vuonna 1979, kun Ajatollah Khomeini syrjäytti shaahin ja perusti Iranin islamilaisen tasavallan.
Khomeinia voi hyvällä syyllä pitää islamismin johtavana poliittisena teoreetikkona, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet sekä shia- että sunni-islamistien toimintaan ympäri islamilaista maailmaa. Khomeinin yhteiskuntamallissa keskeistä roolia näyttelevät uskonoppineet. Khomeinin hallintomallia kutsutaan nimellä Velayat-e faqih, jossa uskonoppineilla mullaheilla on viimeinen sana kaikisa valtioon liittyvissä asioissa.
Tämän periaatteen mukaan islamilaisesta laista eniten tietävillä tulisi olla ohjaava tai johtava poliittinen rooli. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Iranissa parlamentin ylempi kamari senaatti korvattiin vallankumouksen jälkeen Asiantuntijoiden neuvostolla, joka koostuu pelkästään uskonoppineista, ja Valvojien neuvostolla, jonka jäsenistä puolet ovat uskonoppineita. Valvojien neuvosto ei ole varsinainen lakia säätävä elin mutta sillä on valtuudet tulkita perustuslakia ja määrittää parlamentin eli Majlisin säätämien lakien perustuslainmukaisuus. Kyseessä on siis eräänlainen perustuslakituomioistuin.
Asiantuntijoiden neuvosto taas edellyttää jäseniltään islamilaisen lain tuntemusta. Kyseinen elin valitsee Iranin ylimmän johtajan ja valvoo, että tämä noudattaa toiminnassaan islamin periaatteita ja perustuslakia. Iranin valtiollinen rakenne muistuttaa etäisesti Neuvostoliiton järjestelmää, jossa kommunistisella puolueella oli oma hallintonsa valtiollisten elinten rinnalla. Mullahit pitävät Iranissa valtaa tiukasti käsissään kuten kommunistit aikanaan Neuvostoliitossa.
Khomeinin luoma järjestelmä vaikuttaa lähinnä shialaisessa maailmassa mutta Iranin vallankumouksen innoittavaa vaikutusta myös sunni-muslimeihin ei pidä aliarvioida.
Muslimiveljeskunta
Intian niemimaan alueella toimiva Deobandi-liike on inspiroinut mm. Afganistanin talibaneja. Sunnimaailmassa ja erityisesti arabien keskuudessa Egyptissä syntynyt Muslimiveljeskunta (Al-Ikhwan al-Muslimun) on kuitenkin tärkein islamistinen poliittinen liike.
Muslimiveljeskunta perustettiin Egyptissä vuonna 1928 mutta se on levittäytynyt ympäri arabimaailmaa ja siirtolaisten mukana myös länteen. Veljeskunta pyrkii islamilaisen valtion perustamiseen ja uskoo, että Jumala on esittänyt Koraanissa täydellisen mallin elämän ja yhteiskunnan organisoinnille. Veljeskunnan ideologia perustuu egyptiläisen kirjailijan ja filosofin Sayyid Qutbin ajatuksille.
Qutb kävi elämänsä aikana Yhdysvalloissa, jossa saadut kokemukset saivat hänen hylkäämään länsimaiset arvot. Qutbin mukaan amerikkalainen elämäntapa on primitiivistä ja järkyttävää, ja hän kuvaili amerikkalaisen naisen seksuaalisuutta seuraavin sanoin: ”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”
Muslimiveljeskunta vastusti alkujaan brittiläisten ja ranskalaisten kolonialismia, mutta liikkeellä on globaali visio islamilaisesta kalifaatista, joka ulottuu Espanjasta Indonesiaan. Liike ei kuitenkaan pääsääntöisesti edistä ideologiaansa väkivaltaisin keinoin, vaikka liikkeen palestiinalainen haara Hamas vastustaakin väkivaltaisesti Israelin miehitystä. Veljeskunnasta on kuitenkin haarautunut mm. Egyptin Islamilainen Jihad –järjestö, joka on vastuussa useista pommi-iskuista ja poliittisista murhista. Islamilainen Jihad –järjestön johtaja Ayman al-Zawahiri on tullut tunnetuksi Al-Qaedan kakkosmiehenä ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen pääsuunnittelijana.
Muslimiveljeskunnan toimintaa vaikeuttaa se, että sen toiminta on useissa arabimaissa kielletty. Egyptissä liikettä on siedetty vaihtelevasti. Välillä sen jäsenistöä on pidätetty joukoittain mutta vuoden 2005 parlamenttivaaleissa riippumattomina ehdokkaina esiintyneet Muslimiveljeskunnan jäsenet saivat 20 prosenttia parlamentin paikoista, mikä teki järjestöstä Egyptin suurimman oppositioryhmän.
Entäs sitten?
Kun kuvailin tuossa edellä islamismia, tarkoituksenani oli esittää, että terrorismista puhuttaessa ei ole mieltä keskittyä pelkästään Al-Qaedaan ja toimenpiteisiin, jotka heikentävät kyseistä järjestöä. Islamistinen poliittinen ideologia pitää sisällään paljon muutakin kuin Osama bin Ladenin, ja itse asiassa nämä muut asiat ovat todennäköisesti merkitykseltään suurempia, vaikka Bin Ladenin merkitystä esikuvana ja sankarina ei ole syytä aliarvioida.
Islamismi on poliittisena ideologiana avoimesti lännenvastainen. Viha länttä kohtaan perustuu Koraaniin eli länsimaalaisia vihataan, koska he ovat vääräuskoisia. Islamistit ajavat sharia-lain täyttä soveltamista, itse kukin voi päätellä, mitä islamismin valtaantulo merkitsisi esimerkiksi uskonnollisille vähemmistöille tai naisten asemalle. Nämä asiat eivät tosin ennestäänkään ole erityisen hyvällä tolalla, mutta sharian tiukka soveltaminen huonontaisi tilannetta edelleen.
Koska islamistit ovat useissa maissa merkittävin autoritaarista mutta länsimielistä hallintoa vastustava voima, ne todennäköisesti menestyisivät demokraattisissa vaaleissa erittäin hyvin. Islamistit ovat voittaneet vaalit mm. Algeriassa, jossa voiton seurauksena syttyi tuhansien ihmisen hengen vaatinut sisällissota, ja palestiinalaisalueilla, jossa Hamas syrjäytti hallitsevan Fatah-liikkeen.
Vaikka islamismi on HS:n mukaan tolkuton ideologia, islamilaisessa maailmassa ei välttämättä olla samaa mieltä. Islamismin suosio ei vähene, jos Yhdysvallat pidättäytyy voimatoimista muslimimaailmassa. Itse asiassa toimettomuus vain rohkaisee terroristeja. Osama bin Ladenille Yhdysvaltojen vetäytyminen Somaliasta 1993 kertoi maailman johtavan supervallan haluttomuudesta käydä sotaa edustamiensa arvojen puolesta.
Järjestöjen hajanaisuus ei nykymaailmassa välttämättä ole mikään heikkous. Se, että monet islamistiset järjestöt toimivat hajanaisina soluina, tekee niiden vastustamisen vaikeaksi. Supervallan armeijan on paljon helpompi hyökätä häiriköivän valtion kimppuun ja tuhota sen kyky käydä sotaa kuin eliminoida kymmeniä erillään toimivia terroristisoluja.
Terrorismin ja islamistisen ideologian vastustaminen edellyttää monenlaisia toimenpiteitä kuten rajavalvontaa, poliisitoimia, rahavirtojen katkaisemista ja tarvittaessa myös sotilaallisia iskuja. En väitä, että Bushin hallinto olisi toimenpiteissään täysin onnistunut. Eurooppalaisille tyypillinen ongelman vähättely ja taipumus hampaattomaan myöntyväisyyspolitiikkaan eivät kuitenkaan auta yhtään enempää vaan päinvastoin ovat osoitus lännen heikkoudesta. Ongelma ei katoa teeskentelemällä, että sitä ei ole, tai HS:n tapaan vähättelemällä.
HS ei pääkirjoituksensa perusteella pidä terroristien edustamaa ideologiaa uskottavana vihollisena. Tällaisessa ajattelussa on taustalla oletus rättipäiden primitiivisyydestä ja muslimimaiden taloudellisesta takapajuisuudesta. Al-Qaedan 19 kaapparia kuitenkin onnistuivat viisi vuotta sitten iskemään New Yorkiin ja Washingtoniin, joita keisarillisen Japanin armeija, Natsi-Saksa tai Neuvostoliitto eivät koskaan pystyneet uhkaamaan.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006
Britannian kruununjalokivi
Otsikko ei viittaa Britannian kuninkaallisen perheen hallussa oleviin timantteihin vaan BBC-televisioyhtiöön, jonka toimintaa kuningaskunnan asukkaat rahoittavat lupamaksuilla samaan tapaan kuin suomalaiset televisionomistajat rahoittavat täkäläisen Yleisradion toimintaa.
Suomessa BBC:tä on totuttu pitämään laadukkaiden dokumenttien ja tv-sarjojen tuottajana kiitos kotoisen Yleisradion, joka on tuonut BBC:n ohjelmia olohuoneisiimme jo pitkään. BBC:n toimintaan kuuluu myös maailmanlaajuinen radiopalvelu, nettisivusto ja kansainvälinen uutiskanava BBC World.
Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että itse nautin BBC:n tarjonnasta vain niukalti. Joskus kuuntelen BBC:n uutisia Yle Mondo –radiokanavalta mutta BBC World –televisiokanavan tarjontaa en juurikaan seuraa. BBC:n nettisivustoltakin minua kiinnostavat lähinnä jalkapalloon liittyvät uutiset enkä ole erityisemmin mieltynyt sivuston muuhun uutistarjontaan. Muistan toki kuunnelleeni BBC:n reportaasin sharia-lain käyttöönotosta Nigerian pohjoisosissa, ja mieleen jäi tuolloin raportin täydellinen kritiikittömyys. Ihmisoikeusnäkökulma ei ollut jutussa lainkaan esillä, vaikka BBC ei arkaile nostaa ihmisoikeuksia esille, jos kyse on Yhdysvalloista tai Israelista.
Sen sijaan olen innokkaasti seurannut Biased BBC –blogia, jossa tarkkaillaan BBC:n uutisoinnissa ilmenevää puolueellisuutta. Rehellisyyden nimissä välillä puolueellisuuden etsimisessä mennään liian pitkälle. Tästä huolimatta sivustoa seuraamalla avautuu näkymä länsimaita vaivaavaan sairauteen nimeltä poliittinen oikeaoppisuus, joka näyttää meille todellisuuden sellaisena kuin se tietyn ideologisen käsityksen mukaan pitäisi olla ja samalla sulkee silmät poliittisesti korrektiin maailmankuvaan sopimattomilta tosiasioilta.
Aiemmassa kirjoituksissani viittasin BBC:n Lähi-idän kirjeenvaihtaja Orla Guerinin yksipuoliseen ja tunteenomaiseen raportointiin Israelin ja Libanonin konfliktistia. BBC:n poliittinen oikeaoppisuus pitää kuitenkin sisällään paljon muutakin, josta tässä tarjoan otteita.
Amerikka on paha
Yksi BBC:n ideologian kulmakivistä on Yhdysvaltojen esittäminen vähemmän mairittelevassa valossa. Amerikkalaisten toimintaa kyseenalaistetaan laajasti, kuten tässä BBC:n Have Your Say –osaston kyselyssä, jossa lukijoita pyydetään vastaamaan kysymykseen Onko NASA turha? (Is NASA a waste of space?). Kysymys ei suoraan kerro, mihin amerikkalaisten kannattaisi rahojansa käyttää mutta kysymyksenasettelu antaa aiheen olettaa, että avaruustutkimukseen käytettäville rahoille olisi parempaakin käyttöä.
Kun Katrina-hirmumyrsky iski Yhdysvaltojen etelärannikolle ja aiheutti tulvan, joka hukutti New Orleansin alleen, BBC:n ilkkuvasävyinen raportointi kirvoitti kritiikkiä jopa pääministeri Tony Blairilta. Blair oli yksityisessä keskustelussa tunnetun BBC-kriitikon, mediamoguli Rupert Murdochin kanssa kommentoinut BBC:n raportointia. Yhtiö itse ei luonnollisesti havainnut mitään vikaa omassa toiminnassaan.
BBC:n Katrina-uutisoinnista valistunut median kuluttaja saa käsityksen, että George W. Bushin hallinto tahallaan pimitti apua New Orleansin valtaosin mustalta väestöltä, jonka kurja tila on seurausta siitä, että Yhdysvallat ei Bushin hallinnon aikana ole allekirjoittanut Kioton ilmastosopimusta. Minkäänlaista huomiota ei kiinnitetty tuhojen käsittämättömään laajuuteen, jotka kattoivat maantieteellisesti noin Britannian kokoisen alueen.
Luonnollisesti BBC (yhdessä monen muun median kanssa) ei selittänyt katsojilleen Yhdysvaltojen liittovaltioluonnetta. Hätätilan julistaminen on osavaltion, Katrinan tapauksessa Louisianan osavaltion ja sen kuvernöörin vastuulla. Kokonaan huomiotta jäi New Orleansin pormestarin Ray Naginin (Nagin on musta ja demokraatti) toiminta tai lähinnä sen puute. Sen sijaan BBC:n kirjeenvaihtaja Matt Wells ylisti Naginin toimintaa sankarilliseksi.
Bushin hallinnon tekoja Katrinan yhteydessä voi varmasti arvostella, mutta BBC jakoi tuomionsa, ennen kuin ensimmäistäkään tutkimusta asiasta oli tehty. Lisäksi BBC vielä spekuloi uutislähetyksessään Katrinan vaikutusta republikaanien kannatukseen ja George W. Bushin asemaan historiassa.
Muslimit BBC:n erityissuojeluksessa
Britanniassa syntyneiden ja kasvaneiden muslimien terrorismi on herättänyt saarivaltiossa runsaasti keskustelua. Tätä ei välttämättä huomaa BBC:n raportointia seuraamalla. Brittiläisistä muslimeista ei BBC:n sivuilla koskaan puhuta negatiiviseen sävyyn, vaan heihin viitataan nimellä ainoastaan silloin, kun heillä on jotakin tärkeää sanottavaa.
Miss Englanti –tittelin voitti ensimmäistä kertaa musliminainen. Hänellä oli luonnollisesti oma merkittävä mielipiteensä kerrottavana Tony Blairin ulkopolitiikasta.
Yksi BBC:n suosikeista on tietysti Lontoon pormestari ”puna-Ken” Livingstone, jonka älyttömillekin lohkaisuille annetaan runsaasti palstatilaa. Britannian rasismia tutkiva komissio arvosteli johtajansa Trevor Phillipsin (ihonväriltään musta) suulla monikulttuuri-ideologiaa ja sitä, kuinka se johtaa kansanryhmien eristäytymiseen toisistaan (gettoutuminen). Livingstone totesi Phillipsin voivan saman tien liittyä BNP:hen (brittiläinen äärioikeistolainen puolue) oikeistoa myötäilevien mielipiteidensä takia.
BBC on myös huolissaan, pystyvätkö Britannian ”aasialaiset” kannattamaan Englannin krikettimaajoukkuetta. Tämä kysymys muodostaa ns. ”krikettitestin”, jonka kehitti konservatiivinen kansanedustaja Norman Tebbit. Hänen mukaansa Britannian etnisiä vähemmistöjä ei voi pitää oikeina brittiläisinä, mikäli he eivät kannata Englannin maajoukkuetta kriketissä.
Kun Britannian muslimivähemmistön edustajat kunnostautuvat jossain vähemmän mairittelevassa yhteydessä, he eivät enää olekaan muslimeja vaan ”aasialaisia”. Tällaisen nimityksen luulisi loukkaavan niitä Britanniassa asuvia aasialaisia, joiden edustamilla etnisillä tai uskonnollisilla ryhmillä ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa.
BBC uutisoi Britannian "aasialaisten" keskuudessa tehdystä mielipidetutkimuksesta, jossa 500 hindulta, sikhiltä, kristityltä ja muslimilta kysyttiin, hyväksyvätkö he kunniamurhat. Kyselyn tulosten mukaan 10 prosenttia ”aasialaisista” pitää sukunsa kunnian häpäisseen murhaa joissakin olosuhteissa oikeutettuna.
Luonnollisesti BBC ei kirjoituksessaan maininnut, minkä uskonnollisen ryhmittymän keskuudessa kunniamurhien kannatus oli suurinta. Valistunut lukija osaa toki päätellä tämän itsekin. Kunniamurhien yhteyttä tiettyyn uskontoon ei kerrottu vaan todettiin asiaa tutkineen journalisti Navid Akhtarin suulla: ”Useimmat Britannian aasialaiset ovat kotoisin heimoyhteisöistä. Kunnia on tärkeä asia ja se on yhteydessä omaisuuteen ja naisiin. Jos joku uhkaa sinua, kunnian menetys pitää kostaa.”
Myöskään tässä BBC:n sivuilta löytyvässä kirjoituksessa ei mainita kertaakaan m:llä eikä i:llä alkavia sanoja. Lukijaa valistetaan, että maailman suurilla uskonnoilla ei ole osaa eikä arpaa näissä murhissa, vaikka niiden tekijät yrittävät oikeuttaa tekonsa uskonnollisilla perusteluilla.
Britanniassa äskettäin paljastuneen lentokoneiden räjäytyssuunnitelman jälkimainingeissa konservatiivinen Daily Telegraph teetti kyselyn, jossa briteiltä kysyttiin, pitävätkö he islamia uhkana lännelle. 53 prosenttia kyselyyn vastanneista vastasi myöntävästi. Telegraph uutisoi mielipidetutkimuksesta etusivullaan, mikä keräsi huomiota mm. Sky Newsin uutislähetyksessä. BBC:n lehdistökatsauksessa Telegraphin kysely sivuutettiin ilman mainintoja.
Äskettäin brittimediassa herätti huomiota tapaus, jossa pakistanilaisen isän ja skotlantilaisen äidin 12-vuotias tytär lähti käymään isänsä luona kotimaassa. Mediassa näytettiin tv-kuvaa, jossa tyttö ilmaisi selkeästi haluavansa jäädä isän luo Pakistaniin. BBC:n uutisessa jätetään mainitsematta se tosiasia, että Skotlannissa asuva äiti on tytön laillinen huoltaja, ja puhutaan sen sijaan ”huoltajuuskiistasta”. Olisiko BBC isälle yhtä myötämielinen, jos isä olisi valkoinen länsimainen mies?
Monilla mediatalojen nettisivustoilla lukija voi klikata Full story –linkkiä nähdäkseen kirjoituksen kokonaan. BBC:n uutisissa pitäisi olla merkintä Half story, sillä niin paljon olennaisia asioita jätetään kertomatta.
Militantit taistelijat
BBC muistelee mielellään historiallisia tapahtumia ja kertoo niistä lukijoilleen. Beslanin koulukaappauksesta BBC kertoo näin. Jutussa siteerataan asiaa tutkineen Venäjän parlamentin komission edustajaa Juri Saveljevia, jonka kerrotaan olevan aseiden ja räjähteiden asiantuntija.
Saveljevin mukaan kuolemantapausten suuri määrä johtui Venäjän turvallisuusjoukkojen ampumista kranaateista, mikä kumoaa virallisen väitteen, että ”sieppaajien” asettamat pommit räjähtivät ennen laukaustenvaihtoa. Luonnollisesti BBC:lle tshetsheeniterroristit eivät ole terroristeja vaan ”militantteja”, ”sieppaajia” tai ”asemiehiä”. Toisen miehen terroristi on toisen miehen vapaustaistelija.
Jutussa myös vihjaillaan varsin epämääräiseen salaliittoteoriaan (nämä ovat Venäjällä yleisiä viranomaisten salailevan ja heikon tiedottamisen ansiosta), jonka mukaan johtava tshetsheeniterroristi Shamil Basayev olisi ollut kaksoisagentti.
BBC ei jutussaan mainitse sitä ikävää tosiasiaa, että Saveljev ei edustanut mitään parlamentaarista komiteaa vaan teki tutkimuksen omissa nimissään. Komitean varsinaista tutkimusta ei ole vielä julkaistu. Juttu jätti myös kertomatta, että Saveljev edustaa äärioikeistolaista poliittista ryhmittymää, jota on rasististen mielipiteidensä takia aiemmin kielletty osallistumasta vaaleihin.
Venäläisten turvallisuusjoukkojen toimintaa on varmasti syytä tutkia ja arvostella. Myöskään Putinin Venäjän demokratia ei ehkä ole maailman täydellisin. Silti BBC jätti jälleen kerran kertomatta jutun kannalta olennaisia asioita tuodakseen esiin ennalta määritetyn kuvan tapahtumista. Itse kukin voi päätellä, onko kyse tahallisesta ideologisesta sumutuksesta vai yksinkertaisesti huonosta journalismista.
En tässä kirjoituksessa ehdi käsitellä kuin murto-osaa tapauksista, joissa BBC:n uutisointi on ollut epäilyttävällä tavalla ideologisesti kallellaan. Yleisesti voi sanoa, että BBC:n puolueellisuus tulee selkeimmin näkyviin Yhdysvaltoja, Israelia ja muslimeja koskevassa uutisoinnissa. Yhdysvallat ja Israel edustavat vasemmistolaisessa BBC- ja Guardian –maailmassa absoluuttista pahaa, joiden toimintaan saa ja pitää suhtautua kriittisesti välillä tosiasiatkin sivuuttaen. Sen sijaan muslimeja ja islamia ei saa arvostella. Jos tosiasiat antaisivatkin aihetta arvostelulle, sen pahempi tosiasioille.
Maailman konfliktialueilta raportoitaessa rima on eri korkeudella sen mukaan, kummasta konfliktin osapuolesta puhutaan. Militantit, asemiehet ja sieppaajat saavat vapautuksen moraaliselta tuomiolta, kun taas Yhdysvaltojen, Israelin tai muun länsimaan toimintaa seurataan suurennuslasilla. Nationalismi on hyvä asia, jos sitä harjoittavat palestiinalaiset. Sietämätöntä pahuutta edustaa ainoastaan valkoisten länsimaalaisten kansallismielisyys.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)