9/11-ajatuksia - osa 2

Kun katselin uutisia islamin nimissä tehdyistä hölmöyksistä, törmäsin sattumalta Yhdysvaltojen ex-presidentti Bill Clintonin haastatteluun, joka näytettiin viime sunnuntaina Amerikkalaisella Fox News –televisiokanavalla (1. osa, 2. osa ja 3. osa).

Haastattelussa Clinton menettää malttinsa ja ryhtyy syyttämään haastattelija Chris Wallacea, kun tämä kysyy Clintonin toimista Al-Qaedan suhteen. Itse kukin voi päätellä haastattelusta, mokaako Clinton itsensä vai kenties toimittaja Wallace. Vastaus on riippuvainen katsojan poliittisista mieltymyksistä, sillä Fox News on leimallisesti Yhdysvaltojen konservatiivien suosima uutiskanava.

Bill Clintonin toiminta presidenttinä ansaitsee kuitenkin kriittisen tarkastelun, sillä hänen seuraajansa toimien arvostelu on sekä eurooppalaisessa että amerikkalaisessa mediassa muodostunut rutiiniksi.

Al-Qaedan nousu

Al-Qaedan nousu maailman tietoisuuteen alkoi nimittäin Clintonin kaudella. Ensimmäinen muistutus tuli vuonna 1993, kun islamistit ensimmäistä kertaa pommittivat World Trade Centeriä. Tuolloin tornit pysyivät pystyssä eikä iskussa kuollut kuin kuusi ihmistä. Amerikkalaiset olivat silti järkyttyneitä, koska terroristit iskivät ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen maaperällä.

Presidentti Clinton ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ymmärtänyt iskun merkittävyyttä, vaikka iskuun syyllistyneet lopulta tuomittiinkin oikeudessa. Tosin vielä vuonna 1993 Al-Qaedasta ei juurikaan puhuttu mutta Clintonin välinpitämättömyys terroristeja kohtaan jatkui myöhemmin. Iskun yhtenä taustavoimana oli nimittäin Khaled Sheikh Mohammed, jonka sanotaan olleen yksi 9/11-iskun pääsuunnittelijoista

Clinton kuitenkin menetti haastattelussa malttinsa, kun toimittaja Wallace siteerasi Osama Bin Ladenia, joka sanoi vuonna 1993 tapahtuneen Black Hawk Down –tapauksen osoittaneen maailman ainoan supervallan pakenevan tositilanteessa häntä koipien välissä. Clintonin puolustukseksi täytyy sanoa, että amerikkalaiset olivat Somaliassa alun perin auttamassa humanitaarisen avun jakelussa.

Clinton ei reagoinut päättäväisesti, kun Al-Qaeda pommitti Yhdysvaltojen Kenian ja Tansanian suurlähetystöjä. Clinton käynnisti ”Infinite Reach” –nimellä kutsutun operaation, jonka yhteydessä Yhdysvallat laukaisi risteilyohjuksia Sudanissa sijaitsevaan lääketehtaaseen ja Afganistanissa sijaitseviin terroristien koulutusleireihin. Tuolloin Clinton oli kuitenkin kotimaassa vaikeuksissa Monica Lewinsky –skandaalin kanssa ja häntä arvosteltiin siitä, että ”häntä heiluttaa koiraa”

Clinton tuomitsi myös vuonna 2000 tapahtuneen USS Cole –sota-aluksen pommituksen Adenin satamassa pelkurimaisena terroritekona mutta ei reagoinut sotilaallisesti. Al Qaedan osuudesta tapahtuneeseen ei tuolloin ollut pitävää näyttöä, mutta Clintonin hallintoa on jälkikäteen arvosteltu toiminnan puutteesta.

Miksi asia on esillä juuri nyt?

Yhdysvalloissa järjestetään marraskuussa kongressivaalit, joista ennustetaan erittäin tiukkoja. Kaikenlainen poliittinen loanheitto on tästä syystä lisääntynyt varsinkin, kun politiikka on Yhdysvalloissa juuri tällä hetkellä erityisen polarisoitunutta.

Clintonin reaktoita edelsi kohu ABC-televisioyhtiön Path to 9/11 –televisiosarjasta, jossa Clintonin hallinnon toimintaa kuvattiin paikoin epäpäteväksi ja suurelta osin päättämättömäksi. Sarja perustui 9/11-komission raporttiin tai ainakin sen väitettiin perustuvan. Koska sarja oli fiktiota, käsikirjoittajat olivat ottaneet tiettyjä vapauksia kohtausten dramatisoimiseksi. Yhdysvaltojen demokraatit ja presidentti Clinton reagoivat erittäin voimakkaasti tapaan, jolla Clintonin hallinnon toimia käsiteltiin ja uhkasivat jopa ABC-televisioyhtiötä toimiluvan menetyksellä, jos demokraatit saavat kongressiin enemmistön.

Chris Wallace otti haastattelussa esille useiden katsojien toivoman kysymyksen (Fox Newsin katsojat ovat enimmäkseen konservatiiveja) ja tiedusteli ex-presidentiltä, miksi hän ei omalla toimikaudellaan onnistunut Osama bin Ladenin metsästyksessä. Clinton menetti malttinsa ja jo unohtuneen kaksiosaisen minisarjan kohtaukset palasivat monien amerikkalaisten mieleen.

Narsisti

On väärin syyttää Clintonin hallintoa 9/11-terrori-iskuista ja on aivan yhtä väärin tuomita kahdeksan kuukautta vallassa ollut Bushin hallinto samasta asiasta. Clintonin tekemissä ja tekemättä jättämisissa on kuitenkin jotakin sellaista, joka osoittaa, ettei hän ainakaan ollut niin hyvä presidentti kuin hän itse luulee.

Clintonille sotilaallisen voiman käyttö on vasta viimeinen keino, johon ryhdytään, jos mikään muu ei onnistu. Samanlainen ajattelu oli tyypillistä edelliselle demokraattipresidentille Jimmy Carterille, jota arvostetaan Euroopassa mutta jonka presidenttikauden aikana Yhdysvaltojen kansainvälinen arvovalta laski alemmas kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

Tällainen ajattelu johtaa päättämättömään politiikkaan ja riittämättömiin näennäistoimiin. Carter pähkäili pitkään, miten toimia Iranin panttivankikriisin kanssa. Clinton jätti omien sanojensa mukaan hyökkäämättä Afganistaniin, koska ei saanut Uzbekistanilta lupaa käyttää maan aluetta hyökkäykseen Taliban-hallintoa vastaan.

Clinton myös pelkäsi kansainvälisiä reaktioita ja mahdollisia siviiliuhreja eikä toiminut, vaikka Al-Qaedan terroristit iskivät useita kertoja. Clintonin mielestä oli parempi olla tekemättä mitään kuin ylireagoida. Kun Clinton vihdoin suostui käyttämään sotilaallista voimaa Kenian ja Tansanian suurlähetystöjen pommitusten jälkeen, toimenpiteet olivat näyttäviä mutta tehottomia. Risteilyohjukset aiheuttivat siviiliuhreja mutta eivät millään tavalla vaikeuttaneet Al Qaedan elämää Afganistanin vuoristossa.

Lisäksi Clinton vaikuttaa narsistiselta persoonalta, joka on eniten kiinnostunut siitä, miltä hän itse näyttää ja millainen perintö hänen presidenttikaudestaan jää jälkipolville. Clinton on karismaattinen persoona ja hyvä puhuja, mutta hänen ulkopolitiikkansa tulokset eivät vakuuta. Clintonin yritys esiintyä rauhantekijänä Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa johtivat vain väkivallan lisääntymiseen.

Clintonin käyttäytyminen Chris Wallacen haastattelussa muistutti amerikkalaisia siitä, miten presidentti väitti naama punaisena sormeaan heristellen, ettei ollut harrastanut seksiä ”sen naisen” eli neiti Lewinskyn kanssa. Tuo episodi ei kokonaisuudessaan ollut kunniaksi Clintonille kuten ei myöskään amerikkalaiselle politiikalle, joka sai tuolloin noitavainon piirteitä.

Euroopassa Clinton on kuitenkin karismansa ja puhujanlahjojensa ansiosta välttynyt samanlaiselta piikikkäältä arvostelulta, jota hänen seuraajansa on joutunut kestämään. Kun Clinton lisäksi tuntui kuuntelevan liittolaisiaan ja toimivan muutenkin monenkeskisesti, hänestä pidettiin Euroopassa eikä hänen politiikkaansa moitittu.