maanantaina, elokuuta 28, 2023

Trumpista pidätyskuva

 


Demokraatit yrittävät laittomasti poistaa Donald Trumpin vaalilipukkeelta
. He vetoavat Perustuslain 14. lisäykseen ja väittivät  Trumpin  osallistuneen kapinaan, vaikka siitä häntä ei ole tuomittu eikä kyseistä syytettä ole erikoissyyttäjä Jack Smithin papereissa ainakaan vielä. Jopa jotkut oikeusoppineet ovat sitä mieltä, että osavaltion ministerin mielipide riittää ottamaan Trumpin nimen pois vaalilipukkeelta.

Ne lukijat, jotka seuraavat tapahtumia, luultavasti ymmärtävät, että Trumpiin kohdistuvat syytökset ovat tekaistuja, poliittisesti motivoituja perustuvat ”luovaan”  lainkäyttöön ja joiden ainoa tarkoitus on estää Trumpin pääsy presidentiksi.

Demokraatit ovat valmiita lähes mihin tahansa, jotta Trump ei pääsisi ehdolle. Tässä kirjoituksessa yritän pohdiskella, miksi näin on.

Surkea Biden

Istuva presidentti Joe Biden edustaa Demokraatteja. Viime aikoina Kongressin tutkimuksista on käynyt ilmi, kuinka Joe Biden hyödynsi asemaansa varapresidenttinä ja imuroi poikansa  avulla lahjusrahoja epämääräisiltä tahoilta.Biden on presidenttinä ehkä kaikkien aikojen korruptoitunein.

Joe Biden on myös presidenttinä ollut Amerikkalaisten kannalta huono. Hänen kaudellaan inflaatio on kasvanut räjähdysmäisesti ja avoimen etelärajan läpi kulkee jatkuvasti uusia laittomia siirtolaisia.

Biden korostaa vaalikampanjassaan taloudenhoitoaan (Bidenomics), mikä herättää lähinnä hilpeyttä.

Biden on myös ikämies, jonka kognitiiviset kyvyt ja kestävyys eivät riitä tehokkaaseen viranhoitoon.  Äskettäin Bidenien lomaillessa Lake Tahoessa hänelle buuattiin

Silmitön viha Trumpia kohtaan

Biden ei kuitenkaan selitä yksin kaikkia Demokraattien toimia. Taustalta löytyysilmitöntä vihaa, jota on vaikea järjellä selittää. Yksi teoria on se, että valtamedia kertoi amerikkalaisille joka päivä kolmen vuoden ajan ,kuinka Donald Trump vehkeili Vladimir Putinin kanssa ja pääsi tämän avulla presidentiksi. Kyseinen salaliittoteoria on jo osoitettu huijaukseksi, mutta Demokraatteja kannattava valtamedia ei ole siitä  seuraajilleen suoraan kertonut. Myöskään suomalainen valtamedia ei ole kertonut seuraajilleen, että väitteissä Trumpin vehkeilystä Venäjän kanssa ei ollut mitään perää.

Jos henkilö uskoo, että Trump pääsi presidentiksi Venäjän avustuksella ja samalla esti Hillary Clintonia pääsemästä presidentiksi, vastenmielisyyden tunteet ovat aivan ymmärrettäviä,

Demokraatit, valkoinen talo ja Deep State ovat täysillä mkana operaatiossa, jonka avulla Donald Trumpin ehdokkuus yritetään estää. Bidenin Valkoisen talon henkilökuntaan kuuluva Jay Bratt koordinoi Trumpin syytteitä yhdessä erikoissyyttäjä Jack Smithin kanssa ennen Donald Trumpin ensimmäistä syytettä.

Koko sirkuksessa on jotakin tuttua.  Kyseessä on eräänlainen Venäjä-huijauksen uusinta. Venäjä-huijauksessa ongelmana oli näytön  puuttuminen. Trumpia ei tuolloin olisi millään saatu tuomittua. Nytkin Tuomion saaminen on vaikeaa, koska varsinainainen rikos on useimmissa tapauksissa testaamattoman lainopillisen teorian takana. Suuri osa syytteistä liittyy Trumpin sanomisiin, joista on tekemällä tehty rikoksia.

Pidätyskuva

Georgian osavaaltiossa Fulton Countyn piirisyyttäjä päätti julkaista Donald Trumpista pidätyskuvan. Kuva oli täysin tarpeeton ele, jonka tavoitteena oli nöyryyttää entistä presidenttiä. Tosin ele kääntyi lopulta Trumpin ja etenkin T-paitakauppiaiden hyväksi. Pidätyskuvasta tuli iso hitti ja samalla kaikki näkevät, mistä Trumpin oikeudenkäynneissä on oikeasti kyse.

8 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

No juu, Trumpin kampitusyritys hänen mielipiteidensä ja puheidensa perusteella tuo kyllä mieleen 'oikeuslaitoksen' toimintavat lähinaapurissa. Mutta minkäs me jenkkien typeryyksille täällä mahdamme. Tuosta selittämättömästä silmittömästä vihasta oli kyllä ihan nokko näyttöä myös täällä kotoisilla foorumeilla Trumpin presidenttikaudelta. Sanoipa eräs itseään puolueettomana tarkkailijana pitävä kaveri, että jotainhan sen jätkän (Trumpin) täytyy tehdä tosi oikein, kun lukee näitä Tampesterin universtaan välkkyjen vaahtosuisia hokauksia. Ei lisättävää!

E.H kirjoitti...

"Demokratian mallimaa"?
En jaksa käsittää miten tälläinen läpinäkyvä selkärangaton tekopyhä show saa jatkua ja jatkua ilman että tälläiselle ei tule stoppia?

Ihan samaa teatteria on meidän koto ""demokraattien"" kesäinen järjetön persujen maalitus ja nyt hovissa menossa oleva Päivi Räsäsen täysin tuulesta temmattu kaikilla vääristelyillä kuorrutettu "kiihotus kansanryhmääkohtaan" oikeudenkäynti?

Miten pitkälle ihmisten pinnaa voidaan vielä venyttää ja mistä ihmeestä johtuu että niin monet hyväksyvätkin tälläiset aivan yksinkertaisesti ymmärrettävät väärinteot ja tarkoitukselliset vääristelyt ja perusteettomat mustamaalaamiset .

Kyllä ihminen osaa olla sitten paha ja kiero ja vielä olevinaan esittää jotakin muuta.
Ja monet täysin sokeita ja piittaamattomia menemään virran mukana sekä laiskoja ottamaan asioista paremmin selvää . kyseenalaistamaan, ajattelemaan itse omilla aivoillaan että mikä oikeasti on totta ja mikä ei???

Anonyymi kirjoitti...

Joku oikean median edustaja tässä vastikään kirjoitteli, että aina kun Bideniä vastaan nostetaan syyte omista ja perheensä hämärätouhuista, niin samalla Trumpia vastaan nostetaan syyte uusi jostain. Ja tietenkään ette arvaa, kummasta maamme "laatumedia" uutisoi ja kummasta vaikenee...

Tapsa vaan

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä yksi näkemys niille, jotka ihmettelevät, miksi vallanpitäjät toimivat niin härskisti kuin toimivat: https://amgreatness.com/2023/08/28/power-wielders-believe-their-coup-has-public-support/

He kuvittelevat, että heillä on suuren yleisön tuki takanaan. Pahinta on se, että tämä pitää jopa paikkansa. Yhdysvaltojen tiheimmin sasutut ja väkirikkaimmat alueet ovat Demokraattien halluassa ja useimmissa näistä alueista Republikaanin viimeisimmästä voitosta on kulunut aikaa monia vuosia.

Vasta korkein oikeus kumoaa Trumpille tulleet tuomiot, mutta se aika tulee vasta vaalien jälkeen. Oikeudenkäyntien yksi tarkoitus on estää Trumpin kampanjointi. Trumpille on jo bookattu oikeudenkäynti supertiistaita edeltävälle päivälle. Käy siinä sitten kampanjaa.

Luonnollisesti se, mitä oikeusministeriö tekee nakertaa oikeusvaltion perusteita mutta Demokraateille voittaminen on tärkeämpää kuin reilu kilpailu. Alan Dershowitz sanoi, että jack Smith on dumpannut Trumpin lakimiehille miljoona sivua asiakirjoja, jotka lakimiesten tulisi lukea ennen oikeudenkäyntiä, koska aineisto sisältää syytetyn kannalta vapauttavaa aineistoa.. Epäeettineen syyttäjä tekee juuri noin.

Jos Demokraatteja ei saa vastustaa eikä heidän likaisia temppujaan vastustaa, kyseessä on ykspuoluejärjestelmä. Kalifornia ja New York ovat jo sellaisia.

Vasarahammer kirjoitti...

Olavi Koskela: "Tuosta selittämättömästä silmittömästä vihasta oli kyllä ihan nokko näyttöä myös täällä kotoisilla foorumeilla."

Kyllsä kyse oli kesän aikana periaatteessa ihan samasta asiasta kuin mitä Yhdysvalloissa tapahtuu nyt. Täällä eivät vielä uskalteneet viedä asioita loogiseen päätepisteeseensä.

Suomessa SDP on ainoa puolue, joka on noussut kapinaan laillista hallitusta vastaan. Yhdysvalloissa Demokraatit on ainoa puolue, joka on aloittanut sisällissodan. Lähes kaikki paha, joka Yhdysvalloissa on tapahtunut on pääosin Demokraattien aikaansaannosta. Demokraatit eivät ole koskaan hyväksyneet Yhdysvaltojen luonnetta perustuslaillisena tasavaltana.

Demokraatit olivat orjuuden kannattajia, rotuerottelulait olivat heidän käasialaansa. Ku Klux Klanin jäsenet olivat Demokraatteja. Bidenin oppi-isä Storm Thurmond oli Ku Klux Klanin jäsen, vaikka dementoitunut Biden väittikin käännyttäneensä Thurmondin kansalaisoikeuslakien kannattajaksi. Tämä oli luonnollisesti täyttä roskaa. Thurmon ei koskaan kannattanut kansalaisoikeuslakeja.

Vasarahammer kirjoitti...

Bidenin oppi-isä oli siis STrom Thurmond, ei Storm Thurmond.

https://news.yahoo.com/biden-claims-literally-convinced-strom-000500700.html

Vasarahammer kirjoitti...

Vähän aliarvioin Trumpin asianajajille toimitetun aineiston määrää. Sitä oli 12,8 miljoonaa sivua ja lisää on tiettävästi tulossa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä jenkkilään tulee, Vasarahammer taitaa nyt olla nyt olla Suomen paras kommentaattori. Muutama selkeästi vasemmistolainen on nyt "telakalla". Niitäkin kaivattaisiin koska Suomen asema USA:n potentiaalisena "sijaissotijana" on niin vaarallinen. Toinen rintama, koska Karjala... ei kun Krim täytyy saada takaisin? Hyvä kysymys mutta suomalaisilta sitä ei kysytä. Eikä sen puoleen amerikkalaisilta äänestäjiltäkään.

-jussi n