maanantaina, helmikuuta 21, 2022

Klasun talli - nuoret globaalit johtajat

 


Monelle tuli varmasti pienenä yllätyksenä se, kun Tuomas Malinen jonkin aikaa sitten haastattelussa kertoi, että pääministeri Sanna Marin ottaa vastaan ohjeita ulkomailta. Kaikki eivät myöskään tienneet, että pääministeri Sanna Marin on yksi Maailman talousfoorumin nuorista globaaleista johtajista. WEF:n sivuilla kerrotaan, että Marinista tuli 34-vuotiaana maailman nuorin pääministeri.

Muita suomalaisia nykypoliitikkoja nuorten globaalien johtajien ohjelmassa ovat Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen.

Suomalaispolitikkojen kummisetänä WEF:ssä häärii globalistien uskollinen juoksupoika Alexander Stubb. Tämä EU-asiantuntijana suomalaisille markkinoitu kokoomuspolitikko ja entinen pääministeri palvelee isäntiään myös ylikansallista hallintoa opettavassa School of transnational governancessa.

Kun katsoo talousfoorumin sivuilta, keitä poliittisia johtajia Young global leaders -ohjelmasta on valmistunut, voi melko turvallisesti todeta, että WEF on soluttanut länsimaiden poliittiseen järjestelmään sen intressejä palvelevia poliittisia johtajia. Soluttaminen on onnistunut erinomaisen hyvin, mistä kertoo, että Schwabin broilerihautomont tuotteet ovat menneet kaupaksi ilman suurempia vastalauseita. Valtamedia ei ymmärrettävistä syistä suuremmin kritisoi WEF:n kaltaisten järjestöjen subversiivista toimintaa.

Maailman talousfoorumi ja sen johtaja Klaus Schwab eivät suuremin peittele toimintaansa. Tällä videolla  hän kerskailee, kuinka moni Kanadan hallituksen jäsenistä on WEF:n nuoria globaaleja johtajia ja miten hyvin WEF on onnistunut soluttamaan omiaan länsimaiden hallituksiin.

Kanadassa sekä pääministeri Justin Trudeau että valtiovarainministeri Chrystia Freeland kuuluvat WEF:n nuoriin globaaleihin johtajiin.

Näillä johtajilla on joitakin yhteisiä ominaisuuksia. Ensinnäkin voi sanoa, että Young Global Leaders -ohjelman kasvattamat johtavat eivät ole mitään suuria poliittisia ajattelijoita vaan Sanna Marinin ja Justin Trudeaun kaltaisia vähäisellä tai lähes olemattomalla työelämäkokemuksella varustettuja ihmisiä, joiden pätevyys tärkeisiin poliittisiin tehtäviin on käytännössä nolla. Trudeau oli draamaopettajan sijainen ja osa-aikainen hiihdonopettaja. Marin taas on toiminut kaupan kassana eli hänellä on enemmän kokemusta oikeista töistä.

Mistä koulutustoiminnassa on kyse?

Kun WEF kouluttaan nuoria broileripoliitikkoja, he odottavat heistä kasvavan poliitikkoja, jotka ajavat WEF:n tärkeinä pitämiä asioita. WEF edustaa käytännössä maailman rikkaimpia ihmisiä, jotka haluavat broileripoliitikkoja kasvattamalla varmistaa, että heidän taloudelliset etunsa otetaan päätöksenteossa huomioon. Tyhjäpäiset ja kokemukseltaan vaatimattomat poliitikot noudattavat helpommin ohjeita ja kysyvät vähemmän ikäviä kysymyksiä kuin kyvykkäämmät ja itsenäisesti ajattelevat poliitikot.

Kyse on siis subversiosta eli poliittisen järjestelmän manipuloinnista, siten että politiikkaa tehdään maailman rikkaimpien ihmisten ja suurten korporaatioiden ehdoilla. Kärsijänä tällaisessa järjestelmässä on äänestäjä, joka ei välttämättä tiedä, että hänen äänestämällään poliitikolla on kytköksiä länsimaita hallitseviin oligarkkeihin, joiden edut menevät tavallisen kansalaisen etujen edelle.

Voidaan spekuloida, että Justin Trudeau uskalsi julistaa poikkeustilan ja laittomasti takavarikoida  rekkakuskeille kerätyt rahat, koska hänellä on maailman rikkaimpien oligarkkien tuki takanaan.

Lisäys: The first province of World Economic Forum

Lisäys 2:  Neoliberal war on dissent

Lisäys 3: Jason Lepojärvi: Kanadassa valtio vie kuskeilta rekat ja uhkaa lasten huostaanotolla

7 kommenttia:

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Minua on aina ihmetyttänyt, miksi EU:n komissio ja korkeimmat virat on johdonmukaisesti täytetty mitättömyyksillä. Tämä on tietysti hyvin bolshevistinen näkemys. Heidän mukaansahan managerointi _ei tarvitse_ mitään korkeaa osaamista, eikä se ole erityisen vaativaa. Peruslaskutaito riittää.
Kuitenkin ei voi olla ajattelematta, _mitä_ kautta ja _miten_ hallitsijoiden toiveet ja määräykset välittyvät tuolle pikkupomojen tasolle.

Vasarahammer kirjoitti...

Catilina: "Minua on aina ihmetyttänyt, miksi EU:n komissio ja korkeimmat virat on johdonmukaisesti täytetty mitättömyyksillä."

Teknokratia on hallinnon muoto, joka ei tarvitse suuria visionäärejä.

Tupla-J kirjoitti...

Kas. Selvisi sitten välittömästi, miksi kyvytön ja ansioton Marin nostettiin pääministeriksi. Selvisi sitten samalla sekin, minkä takia suomalaisten etu ei ole hallintoa pätkääkään kiinnostanut. Ovat kirjaimellisesti vieraan vallan palveluksessa.

Kun mottonsa on "You will own nothing and you will be happy", selittää se hallintomme toimet viime vuosilta täydellisesti: Koronatoimet ja kaikenlainen ilmastopelleily ovat olleet vain keino tuhota keskiluokka, keskittää omistuksia ja lisätä ihmisten riippuvuutta valtiosta sekä taloudellisesti että psykologisesti. Kun tajuaa, että asialla ei ollut mitään tekemistä kansanterveyden sen enempää kuin ympäristönkään kanssa, muuten huonosti istunut maahanmuuttopala sopii kuvioon nyt täydellisesti.

Tätä ei pysty enää yrittämälläkään selittämään spaissareiden ilmapäisyydellä - kyse on silkasta pahuudesta. Kalergin plääni elää ja voi hyvin.

Vasarahammer kirjoitti...

Tupla-J. " Selvisi sitten välittömästi, miksi kyvytön ja ansioton Marin nostettiin pääministeriksi. Selvisi sitten samalla sekin, minkä takia suomalaisten etu ei ole hallintoa pätkääkään kiinnostanut. Ovat kirjaimellisesti vieraan vallan palveluksessa."

Onhan se hienoa olla mukana päättämässä Euroopan ja koko maailman asioista sen sijaan, että joutuisi tyytymään pelkästään syrjäisen Suomen johtamiseen.

Olen samaa mieltä Tupla-J.:n kanssa. Klaus Schwab ja WEF edustavat puhdasta pahuutta ja monen nykyajan pahuuden tavoin piilottelevat kaikkien nähtävillä eivätkä edes häpeä tekojaan.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Sanna Marinille ja muille Suomi on ollut vain joku tietoisuuden reunalla roikkunut perintöpalsta jossain Pihtiputaan takana. Koskaan siellä ei ole tullut käytyä, mutta on tiedetty, että joskus se isosetä sieltä kuolee.
Nyt perintö on yllättäen saatu ja huomattu, että tukkimetsää olikin vielä kohtuullisen paljon. Se pannaan lihoiksi ja saadaan kaikkea mukavaa, moraalipisteitä, kivoja duuneja kavereille ja pissisten ihailua. Ymmärsi se boomeri sentään lopulta kuolla.

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys Teille.

Onhan se mietityttänyt.
Kun koululaitos valjastettiin tuottamaan noita kympin tytteleitä.
He osaavat tankuttaa ulkolukuna kaiken mitä heille on syötetty.
Sitten he yliopistossa jo uskovat olevansa kovinkin intelligenttiä.
Siellähän sopiikin keskittyä sukupuolijaon ongelmiin.

Tarja Halonen halusi lisää naisjohtajia.
Nyt niitä on jokaikisessä virastossa,mm.nöyryyttämässä eläkemummoja.

Ratahallintokeskus piti liittää tielaitokseen että saadaan johtajanpaikkoja.
Sen jälkeen ei junat ole kulkeneet ajallaan.
Tuon liitoksen aikaan kaksikymmentä insinööriä otti yhtäaikaa lopputilin.
Liikenneministeriössä "ihmeteltiin".

Nuorten vihervasemmistonaisten äänestämiä sattumaministereitä katsoessa ei paljon naurata.Jos ei ole ennen tiennyt mitä tarkoittaa puhuva pää.
Vilkaiskaapa youtubesta kun Alice Weidel puhuu.
Senjälkeen ainakin tiedätte mitä tarkoitan.

Nuorten naisten äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaminen olisi avainasia.
Muuten tämä maa on mennyttä.
Suomessa on muutama aniharva naispoliitikko jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
Eija-Riitta Korhola,Sari Essayah.Lulu Ranne,Riikka Purra noin alkuun
Oulusta nuori Jenna Simula joka koettaa eduskunnassa puhua erittäin aktuellista asiasta,häntä tietenkin vähätellään.Eihän kyse ole kuin alaikäisten tyttöjen raiskaamisesta.

Koko koululaitos on valjastettu tuottamaan jo DDRn ajoilta aivopestyjä idiootteja.
Korporaatiot ovat voineet vaivattomasti nostaa heitä johtaville paikoille.
Nyt suomessa entinen kassatyttö jakelee veronmaksajien rahoja Bruesselissä,antaa lausuntoja Ukrainan kriisistä,Suomen Natoon liittymisestä.
Finanssiministeri kehoittaa eläkeläisiä sossunluukulle kun verottaja vie kaiken.

No nyt tämä Euroopan Imperiumin lähtölaskenta on sitten alkanut.
Vihervasemmiston vetelehtivä dekadenssi on tullut päätökseen.
It is the end of Time.
Alkaa uusi ajanjakso hieman etuajassa.
Ei ehtinyt se hippiliikkeen "Time of Aquarius",Equinox osoittaa vielä Kalan tähtikuvioon.
Ehkä hieman kryptinen mutta jos katsotte "Zeitgeist,the Greatest Story ever told",niin se aukenee,toki paljon muutakin.

WbR Josef



















Anonyymi kirjoitti...

Viimeisen 10 vuoden aikana olen huomannut valtion ja kuntien viratoissa ja Kelassa sellaista osaamattomuutta ja uusavuttomuutta, että en olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut kohtaavani. Tuomioistuimet, ym. ovat sitten erikseen, aivan selkeisiin tapauksiin käsittämättömiä tuomioita, päätöksiä. Suoranaista idiotismia on ollut nähtävillä.

Onko tarkoituksella viranomaisiin valittu osaamattomuutta vai onko hakija-aines näihin töihin vain niin huonoa nykyään? Uskoisin liki puolesta miljoonasta (mukaan lukien kikkatyöllistetyt, ym.) löytyvän osaajia? Mikä ihmisten päät on pehmentänyt?