keskiviikkona, lokakuuta 21, 2020

Valtaeliitin disinformaatiosta

 


Vain vähän aikaa sitten paljastui useita vuosia kestänyt Venäjä-huijaus, jossa amerikkalainen valtamedia toisti toistamistaan sitä, että Donald Trump vehkeili yhdessä Venäjän valtion kanssa estääkseen Hillary Clintonin valinnan presidentiksi.

Tutkimuksissa ei löytynyt näyttöä vehkeilystä, minkä jälkeen amerikkalainen valtamedia lopetti Venäjä-huijauksesta uutisoinnin mutta ei tunnustanut levittäneensä vuosikaudet perätöntä tietoa. Media jatkoi, ikään kuin mitään ei olisii tapahtunut. Myöhemmin on kongressin tutkimusten ja asiakirjajulkistusten myötä selvinnyt, että keskeisenä todisteena vehkeilystä toiminut ns. Steelen kansio oli kokonaisuudessaan sepitettä ja disinformaatiota.

Äskettäin julkaistut otokset presidenttiehdokas Joe Bidenin Hunter-pojan tietokoneen sisällöstä vaiettiin amerikkalaisessa valtamediassa aluksi täysin. Näin tehtiin, koska ensin piti määrittää narratiivi, jota kaikki valtamedian instanssit kuorossa toistaisivat.

Sellainen löytyi nopeasti. Ensin Edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja Adam Schiff meni kertomaan CNN:llä, että Hunter Bidenin sähköpostitarinat ovat peräisin Kremlistä. Schiff tuli Venäjä-huijauksen aikana tunnetuksi härskinä valehtelijana, joka kävi useita kertoja televisiossa kertomassa, että todisteita Trumpin vehkeilystä on aivan valtavasti. Valitettavasti Schiff itse ei koskaan ehtinyt kertoa, mitä nämä todisteet olivat.

Schiffin jälkeen narratiivi jaloistui, kun 50 entistä tiedusteluammattilaista allekirjoitti avoimen kirjeen, jossa väitettiin, että Hunter Bidenin sähköpostien paljastumisella on selkeät venäläisen informaatio-operaation tunnusmerkit. Allekirjoittaneiden joukossa olivat mukana myös Obaman hallinnon kansallinen tiedustelujohtaja James Clapper ja CIA:n entinen johtaja John Brennan. Molemmat osallistuivat yritykseen lavastaa presidentti Donald Trumpista Venäjän sätkynukke.

Todennäköisesti Venäjä-huijauksen uudelleen lämmitetty 2.0 -versio ei onnistu, koska näyttö siitä, että Hunter Bidenin julkisuudessa esitetyt sähköpostit ovat autenttisia on jo niin vahvaa. Lisäksi julkisuudessa on esitetty jo kuitti tietokoneen jättämisestä korjattavaksi sekä todisteet siitä, että tietokone on FBI:n hallussa.

Sekä ammattivalehtelija Schiff että entiset tiedusteluammattilaiset puhuivat palturia. Tässä piileekin nykypäivän länsimaisen yhteiskunnan yksi pahimmista ongelmista. Establishmentin edustajat valehtelevat liian usein ja liian härskisti päin naamaa. Tämä heikentää ihmisten luottamusta instituutioihin ja lisää kyynisyyttä varsinkin, kun samalla törkeät rikokset jätetään tutkimatta ja syyttömät ihmisteet pannaan tutkintamankeliin, jonka lopputuloksena tutkinnan kohde tunnustaa rikoksen, jota hän ei ole tehnyt. Näin kävi Trumpin turvallisuuspoliittiselle neuvonantajalle Michael Flynnille sekä Trumpin kampanjaan osallistuneelle vapaaehtoiselle George Papadopoulosille.

American Greatness -sivustolla julkaistiin äskettäin Jeff Giesean artikkeli, jossa väitettiin, että valtaeliitin disinformaatio tuhoaa länsimaisen demokratian. Hänen mukaansa valtaeliitin levittämä disinformaatio on aiheuttanut enemmän todellista vahinkoa länsimaiselle demokratialle kuin mikään muu viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.

Ensimmäisenä esimerkkinä Giesea esittää Irakin joukkotuhoaseista kerrotut valheet, jotka maksoivat amerikkalaiselle veronmaksajalle 6,4 biljoonaa dollaria ja 801 000 ihmishenkeä Brownin yliopiston tutkimuksen mukaan.

Toisena esimerkkinä Giesea esittää Venäjä-huijauksen, jonka varsinainen tarkoitus oli viedä huomio pois Hillary Clintonin sähköpostiskandaalista luomalla valheellinen kuva Donald Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjän valtioon.

Pahinta kaikeassa oli se, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut ja poliittinen johto tiesivät, että vehkeilyväitteet perustuivat hölynpolylle ja niiden tarkoituksena oli edistää Hillary Clintonin vaalikampanjaa. Tästä huolimatta Steelen kansion perusteella aloitettu tutkinta venyi vallanvaihdon yli ja jatkui myöhemmin täysin turhana Muellerin tutkintana.

FBI:n tutkimukset edustivat törkeintä vallan väärinkäyttöä puoleen vuosisataan ja johtuivat suurelta osin valtaeliitin levittämästä disinformaatiosta.

Myös George Floydin kuoleman jälkeiset mielenosoitukset perustuivat vääristelyihin, huhuihin ja tapauksiin, joissa osa totuudesta jätettiin kertomatta, jotta Black Lives Materin ja Antifan kannattajien mobilisointi onnistuisi paremmin.

Disinformaatiota edustaa myös New York Timesin julkaisema ja Pulitzer-palkinnon voittanut historian vääristely 1619-projekti, jonka tosiasiapohja on niin heikko, että Yhdysvalloissa on perustettu liike, jonka tavoitteena on kumota Nikole Hannah-Jonesin saama Pulitzer-palkinto.

Giesean mukaan valtaeliitin disinformaatio muuttuu tyranniaksi siinä vaiheessa, kun se yhdistetään aktiiviseen toisinajattelun tukahduttamiseen, joka puolestaan on mahdollista, koska julkinen keskustelu on keskittynyt sosiaalisen median alustoille.

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tässä vaan herää kysymys että mikäli nämä nykydemokraatit onnistuvat voittamaan vaalit niin mihin suuntaan Yhdysvallat muuttuu? Olen siinä käsityksessä että se on perustuslaillinen tasavalta jossa perustuslaki on rakennettu suojelemaan maata liian suurilta muutoksilta mutta onnistuvatko demokraatit muuttamaan tämän tilanteen? Ja mitä ne tarjoavat tilalle? Ja voi tietysti kysyä myös että mikä on Yhdysvaltain armeijan ja kansalliskaartin suhtautuminen näihin mahdollisiin muutoksiin?

Vasarahammer kirjoitti...

Demokraattien tavoitteena on samanlainen yksipuoluejärjestelmä koko maan laajuisesti kuin heillä on Kaliforniassa.

Keinot ovat seuraavat:
- Puerto Rico ja Washington DC osavaltioiksi -> 4 demokraattisenaattoria lisää -> Senaatti pysyvästi demokraattien haltuun.

- Korkeimpaan oikeuteen lisää (liberaali)tuomareita. Näin voi teknisesti tehdä, koska tuomareiden määrää ei ole perustuslaissa määritetty. 9 tuomaria on jo 1800-luvulta asti vallinnut käytäntö.
- Senaatin "filibusterin" poisto. Filibuster tarkoittaa käytännössä samaa kuin määräenemmistövaatimus. Tämä mahdollistaisi muutosten tekemisen ilman "superenemmistöä"

Johtavat Demokraatit ovat avoimesti puhuneet näistä asioista.

Kalifornia oli ennen keskiluokan paratiisi. Nykyisin keskiluokka on käytännössä kadonnut osavaltiosta, koska sillä ei ole varaa asua siellä asumisen kalliuden takia. Kaliforniassa on pieni rikas eliitti, joka koostuu Hollywoodin ja Piilaakson superrikkaista ihmisistä.

Kalifornian väestö on kasvanut valtavasti laittoman maahanmuuton ansiosta. Osavaltion liikenneinfrastruktuuri alkaa olla riittämätön.

Kaliforniassa on korkeat verot ja suhteellisen antelias sosiaaliturva. Nämä yhdessä hyvän ilmaston ansiosta ovat houkutelleet sinne paljon kodittomia, jotka asustelevat teltoissa, ulostavat kaduille ja piikittävät itseään julkisesti. Tämä on myös yksi syy miksi keskiluokka ei enää viihdy Kaliforniassa.

Olavi Koskela kirjoitti...

Terve skeptisyys instituutioiden ja niiden levittämän evankeliumin suhteen on kyllä pelkästään hyväksi, eikä sen suinkaan tarvitse olla kyynisyyttä. Tervepäiset jenkit ovat jo aikaa tehneet tästä asenteesta hyveen, jota puolustaa tarvittaessa vaikka ase kourassa (perustuslain 2. lisäys). Täällähän instituutioiden (kuten EU tai täkäläinen oikeuslaitos) kyseenalaistaminen on valtaeliitin mielestä verrattavissa ilmeisesti lähinnä jumalanpilkkaan. En tunne jenkkilän asioita kovin hyvin, mutta huomiota kiinnittää, että hyvänä puhujana tunnettu Obamakin on raahattu eläkepäiviltä vetämään Bidenin vaalivankkureita. Eivät ne taida demokraatit kovin isosti luottaa Bidenin omiin kykyihin.

Vasarahammer kirjoitti...

Olavi Koskela: "Täällähän instituutioiden (kuten EU tai täkäläinen oikeuslaitos) kyseenalaistaminen on valtaeliitin mielestä verrattavissa ilmeisesti lähinnä jumalanpilkkaan."

Suomessa esivaltaan suhtaudutaan eri tavalla kuin Yhdysvalloissa.

Kun olin jo julkaissut tämän kirjoituksen, minulle tuli mieleen kaksi tapausta, joissa suomalainen valtaeliitti valehteli päin naamaa. Eurokriisin ja Kreikan tukipaketin yhteydessä pääministeri Jyrki Katainen sanoi: "Me tienataan tällä." Kyseessä oli härski valhe.

Samalla tavalla valtaeliiti valehteli vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä. Rajan yli tuli mukamas akavalaisia, jotka olivat sotaa ja vainoa paossa. Eivät olleet akavalaisia eikä ylivoimainen valtaosa ollut mitään sotaa ja vainoa paossa.

Anonyymi kirjoitti...

"A filibuster is a political procedure where one or more members of parliament or congress debate over a proposed piece of legislation so as to delay or entirely prevent a decision being made on the proposal."
https://en.wikipedia.org/wiki/Filibuster


acc

Vasarahammer kirjoitti...

Nimetön: "political procedure where one or more members of parliament or congress debate over a proposed piece of legislation so as to delay or entirely prevent a decision being made on the proposal."

Käytännössä filibuster toimii samalla tavalla kuin määräenemmistövaatimus, vaikka sen suomennos Wikipediassa on "jarrutuskeskustelu".

Riittävän suuri enemmistö senaattoreista estää filibusterin.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuolla on kohdassa "United States" esitetty, mitä Yhdysvaltojen senaaissa tarkoitetaan "filibuster proof majoritylla).

https://en.wikipedia.org/wiki/Cloture#United_States

Eli filibusterin kumoava määräenemmistö on kolme viidesosaa senaattoreista. Jokaisella osavaltiola on 2 senaatttoria mutta äänestyshetkellä kaikkia senaattoripaikkoja ei ole välttämättä täytetty. 3/5 -sääntö pätee senaattorien lukumäärästä riippumatta.

vieras kirjoitti...

Minä jossittelin hieman. Olisiko mahdollista lakkauttaa Washington DC:n erityisasema ja liittää se Marylandin osavaltioon tavallisena kaupunkina? Liittovaltio pitäisi nykyiseen tapaansa liittovaltion rakennukset itsellään, mutta Washington olisi muutoin kuin mikä tahansa muu Marylandin kaupunki.

Tällöin Washingtonista ei valittaisi kolmea valitsijamiestä presidentinvaaleissa, vaan washingtonilaiset äänestäisivät samoja valitsijamiesehdokkaita kuin muut marylandilaiset. Washingtonilaiset äänestäisivät myös samoja senaattoriehdokkaita kuin marylandilaiseet. Samoin he äänestäisivät Marylandin kuvernööristä.

Olisiko Marylandiin kuuluva Washington oma piirkuntansa vai liitettäisiinkö viereiseen piirikuntaan? Entä olisiko edustajainhuoneen vaalissa Washingtonilla oma vaalipiiri vai liitettäisiinkö se osaksi jotain vaalipiiriä?


Voisiko Puerto Rico itsenäistyä omaksi valtiokseen? Tällöin USA:n ei tarvitsisi välittää siitä enää.

Mitä se edellyttäisi että korkeimman oikeuden tuomareiden määrä lukittaisiin yhdeksään? Pitäisi varmaan muuttaa perustuslakia siltä osin.

Vasarahammer kirjoitti...

Vieras: Washington DC:n eli Columbian piirikunnan status on määritetty perustuslaissa eikä statauksen muutos onnistu ilman perustuslain muutosta.

Puerto Rico luultavasti voisi halutessaan itsenäistyä.

"Mitä se edellyttäisi että korkeimman oikeuden tuomareiden määrä lukittaisiin yhdeksään? Pitäisi varmaan muuttaa perustuslakia siltä osin."

Määrä on käytännössä lukittu yhdeksään ja toistaiseksi tätä vallitsevaa käytäntöä ei ole onnistuttu muuttamaan. Edes Franklin Delano Roosevelt ei onnistunut täyttämään korkeinta oikeutta, koska omat kannattajat vastustivat.

Jos Yhdysvallat muuttuu yhddeksi suureksi Kaliforniksi, silloin kaikki on toki mahdollista.