tiistaina, elokuuta 04, 2015

Irtisanoudutaan joukolla SVL:stä


Suomen Uutiset -lehden päätoimittaja Matias Turkkila sanoutui julkisesti irti Suomen Vastarintaliikkeestä. Meille, jotka olemme Turkkilan toimintaa pitempään seuranneet, irtisanoutuminen oli täysin tarpeeton. Turkkilalla ei ole eikä ole ollut mitään tekemistä kyseisen järjestön kanssa.

Eräälle toiselle perussuomalaiselle sattui kuitenkin lipsahdus. Hänen mielestään Suomen Vastarintaliikkeellä ja Perussuomalaisilla on yhteiset tavoitteet. Myöhemmin hän kuitenkin sanoutui irti lausunnostaan ja selitti sen väsyneen mielen tuotokseksi.

Mikä vastarintaliike?

Viimeisimmän kohun keskipisteessä ollut kansanedustaja Olli Immonen puolestaan ei irtisanoutunut, koska hän ei tunne järjestöä riittävästi. Yksinkertaisella Google-haulla asian saa toki selville mutta itse tulkitsin, että Immonen ei nyt halunnut sanoa mitään. Tämä tosin herätti Immoselle rangaistusta vaativat lynkkausporukat henkiin ainakin Hommaforumilla.

Suomen vastarintaliike on omienkin sanojensa mukaan kansallissosialistinen. Alkuperäisiltä kansallissosialisteilta eli natseilta on kopioitu ainakin juutalaisvastaisuus ja viehtymys luonnonsuojeluun.

Liike ei myöskään ole alkuperältään suomalainen vaan kuuluu samaan kattojärjestöön eli Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen yhdessä Ruotsin ja Norjan veljesjärjestöjen kanssa. Näiden tavoitteena on luoda kansallissosialistinen pohjoismainen valtio.

Verkkouutisten mukaan järjestöllä on yhteyksiä Venäjälle. Suomen vastarintaliikkeen sivut ovat alhaalla, joten tätä tietoa ei voi suoraan vahvistaa. Ruotsin veljesjärjestön sivuilta käy ilmi, että Ruotsin vastarintaliike osallistui Pietarissa järjestettyyn Kansainväliseen konservatiiviseen foorumiin. EU-maista mukana oli edustajia ainakin Kreikan Kultaisesta aamunkoitosta ja Britannian BNP:stä.

Järjestön ideologia ei lyhyen tarkastelun perusteella voi saavuttaa kovin laajaa kannatusta. Mikään eduskuntapuolue ei tue järjestöä eikä sillä ole edes yksittäisiä sympatiseeraajia eduskuntapuolueissa, vaikka jotkut haluavatkin lähinnä propagandasyistä maalailla yhteyksiä Perussuomalaisten ja vastarintaliikkeen välille. Yhteydet Venäjälle myös lisäävät vastenmielisyyttä järjestöä kohtaan.

Vastarintaliike ja väkivalta

Suomenkielisen Wikipedian sivuilla on lueteltu väkivallanteot, joissa SVL on ollut osallisena tai aktiivisena toteuttajana. Toiminnan perusteella järjestö hyväksyy väkivallan ainakin silloin, kun puolustetaan järjestöä tai järjestötovereita. Ruotsin vastarintaliikkeen Wikipedia-artikkelista löytyy järjestöstä loikanneen ex-jäsenen lausahdus:

”Vastarintaliikkeeseen ei voi liittyä, jos ei kykene puolustamaan itseään tai käyttämään väkivaltaa järjestön tai tovereiden puolustamiseksi. Kukaan ei voi välttää miehistä velvollisuuttaan... Heikoilla ja pelkureilla ei ole sijaa järjestössämme.”

Järjestö siis hyväksyy väkivallan käytön mutta pääasiallisesti ”puolustuksellisessa” tarkoituksessa. Kun tiedotusvälineet Jyväskylän tapahtumien yhteydessä uutisoivat vastarintaliikkeen hyökänneen ”sivullisten” kimppuun, ne valehtelivat. Tällainen pelaa luonnollisesti vastarintaliikkeen pussiin. Todellisuudessa hyökkäyksen kohde oli ennestään tuttu ja itsekin tuomittu väkivalta- ja muista rikoksista. 

Tässä yhteydessä on tietysti syytä todeta, että vastarintaliikkeen jäsenillä ei ole mitään laillista oikeutta pahoinpidellä ketään, vaikka tämä olisi aiemmin ollut kahnauksissa järjestön tai sen jäsenten kanssa. Joka tapauksessa liikkeen aiempien väkivallantekojen perusteella ei ole syytä olettaa, että järjestö muodostaisi mitään suurta uhkaa muille kuin liikettä avoimesti vastustaville äärivasemmistolaisille.

Liikkeen jäseneksi ei myöskään pääse kuka tahansa, vaan jäsenyys edellyttää sitoutumista. Koska liike hyväksyy väkivallan käytön, jäseneksi todennäköisesti hakeutuu ihmisiä, joilla on alhainen kynnys käyttää väkivaltaa ja jotka pitävät siitä. Koska myös toisella puolella äärivasemmiston piirissä hyväksytään väkivallan käyttö, yhteenottoja on tullut ja todennäköisesti tulee vielä lisää.


Vastarintaliike ja perussuomalaiset

Luonnollisesti Perussuomalaiset ei puolueena ole missään tekemisissä Suomen Vastarintaliikkeen kanssa. Tästä tuskin edes kaikkein eniten itseään suvaitsevaisena pitävät ovat eri mieltä. Sen sijaan on syytä tarttua Jukka Wallinin lapsukseen ja analysoida sitä tarkemmin. Ovatko perussuomalaisten tavoitteet yhteneväisiä Suomen Vastarintaliikkeen kanssa?

Vastarintaliike vastustaa monikulttuuria ja ajaa rodullisesti puhdasta Suomea. Jälkimmäinen tavoite ei ilmiselvästi kuulu Perussuomalaisten tavoitteisiin, mutta edellisestä eli monikulttuuri-ideologialle perustuvan yhteiskunnan haitallisuudesta Perussuomalaiset ovat samaa mieltä. Tietysti se, että SVL vastustaa monikulttuuri-ideologiaa ei tee kyseisen ideologian vastustamisesta väärää eikä todista ideologian puolesta yhtään mitään.

Toisaalta Perussuomalaiset eivät voi kannattaa yhteistä pohjoismaista kansallissosialistista valtiota, jolla olisi ”vahva johtaja”. Perussuomalaiset on puolueena sitoutunut parlamentaariseen demokratiaan eikä pyri tämän asiaintilan muuttamiseen.

Vastarintaliikkeen analyysi monikulttuuri-ideologiasta on myös virheellinen ja perustuu salaliittoteoriaan, jossa juutalaisilla on merkittävä rooli. Tällaiset natseilta kopioidut analyysit kuuluvat itsestään selvästi historian roskatynnyriin. Monikulttuuri-ideologia on haitallinen sen takia, koska se heikentää yhteiskunnan sisäistä koheesiota. Siihen perustuvassa yhteiskunnassa eri identiteettiryhmät pelaavat eri säännöillä eikä laki ole sama kaikille.

Myös varovaisuutta maahanmuuttopolitiikassa kannattaa korostaa. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset ovat vaikeita ellei peräti mahdottomia korjata. Lisäksi vaikutukset ulottuvat sukupolvien päähän. Huonoja esimerkkejä tästä kehityksestä ei nykyisin ole vaikea löytää.

Maahanmuuttopolitiikan pitäisikin olla sellaista, joka hyödyttää sekä maahanmuuttajaa että isäntäyhteiskuntaa. Tällainen maahanmuutto on myös määrällisesti sellaista, joka ei saa kantaväestöä tuntemaan oloaan uhatuksi eikä horjuta yhteiskunnan sisäistä tasapainoa.

Puolueen tulee myös olla rehellinen äänestäjilleen siinä, mitkä toimenpiteet ovat mahdollisia ja mitkä eivät. Valitettavasti Euroopan Unioni ja ylikansallinen päätöksenteko rajoittavat Suomen kansallisia toimintavapauksia. Näistä huolimatta Suomella on toistaiseksi riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa maahanmuuton määrään ja laatuun. Kyse on vain poliittisesta tahdosta.

Jos Perussuomalaiset keskittyvät kertomaan omista poliittisista tavoitteistaan ja keinoista, joilla niihin päästään, Suomen vastarintaliikkeen ulkoparlamentaarinen toiminta ei aiheuta puolueelle ongelmia. Jos taas puolueen näkyvimmät edustajat pelkästään puolustautuvat epärehellistä ja vihamielistä valtamediaa vastaan, ongelmat pahenevat ja puolueen vastustajat pääsevät niskan päälle.

Suomen Vastarintaliike on heikko poliittinen toimija, jolle ei löydy tukea miltään yhteiskunnan sektorilta. Tosin Perussuomalaisten ei kannata lähteä varoittelemaan ulkoparlamentaaristen toimijoiden vahvistumisesta tilanteessa, jossa puolueen uskottavuus asetetaan kyseenalaiseksi. Tällainen taktiikka kääntyy aina itseään vastaan ja herättää epäilyksiä kytköksistä toimijaan, jonka tavoitteita ja toimintatapaa puolue ei allekirjoita.

Vasemmiston väkivalta todellinen uhka

Olli Immosen Facebook-postauksesta alkanut kohu ja Jyväskylän tapahtumat saattavat lisätä äärivasemmiston väkivallan uhkaa. Toisin kuin Suomen Vastarintaliike äärivasemmisto saa poliittista ja moraalista tukea sekä Eduskunnasta että valtamediasta. Jos äärivasemmisto kohdistaa väkivaltansa myös Perussuomalaisiin poliittisiin toimijoihin ja alkaa aktiivisesti häiritä Perussuomalaisten tilaisuuksia, tämä vaikeuttaa puolueen toimintaa paljon enemmän kuin puolueen edustajien huolimattomat lausunnot. Jos Ruotsin esimerkkiä seurataan, muilta puolueilta ei välttämättä heru sympatiaa.

On täysin mahdollista, että äärivasemmisto pyrkii häiritsemään Turussa järjestettävää puoluekokousta. Tästä syystä Perussuomalaiset on jo peruuttanut Turkuun suunnitellun toritapahtuman. Jonkun mielestä tämä on pelkurimaisuutta mutta minusta se osoittaa tervettä varovaisuutta ja tosiasioiden tunnustamista.

Edit: Suojelupoliisi on esittänyt uhka-arvionsa Suomen Vastarintaliikkeestä eikä se ole muuttunut aiemmasta.

16 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kaiken kaikkiaan hyvä kirjoitus Vasaralta. Ja muistetaan se, että vasemmistolaiselle / anarkistiselle väkivallalle löytyy aina puolustajia, aina eduskuntapuolueita myöten. Seuraava vasureitten puoluejohtaja Li Anderssonkinhan muistutti ei niin kovin kauan sitten, että vasemmistolainen ja anarkistinen väkivalta on erilaista ja se ei kohdistu ihmisryhmiä vaan rakenteita kohtaan ja tähän tietysti saattaisi olla esim. ruotsalaisilla sd:n aktiiveilla oma sanottavansa ihan henkilökohtaisen kokemuksen perusteella.

https://www.youtube.com/watch?v=cqnB4Q0hOWs

Lillä oli muuten kyseisessä tapahtumassa päällään paita, jossa luki: "Vastarinta on luvallista. Jopa suotavaa". Minkähänlainen älämölö nousisi, jos Olli Immosella olisi päällään sama paita?

Vasarahammer kirjoitti...

Supon uhka-arviossa sanotaan, että "järjestö voi kasvaa otollisissa olosuhteissa". Ne olosuhteet ovat samat kuin Kreikassa nyt, eli ihmiset ovat menettäneet luottamuksensa valtioon turvallisuuden takaajana. Jos näin käy Suomessa, silloin menee kyllä todella huoosti.

Lauri Stark kirjoitti...

Hysterisoin omassa blogissani jo sillä, että vastakkainasettelulla tasoitetaan tie uudelle sisällissodalle. No, siitä en tiedä, mutta vaikuttaa siltä, ettei yhteistä Suomea enää ole eikä tule. Ehkä kannattaisi vain antaa paskan mennä? Kenties tulisi edesauttaa segretaatiota ja jättää ählämit ja suvakit kiehumaan keskenään, kansallismisten kannattaisi ryhtyä separatisteiksi. Tietysti heidät leimattaisiin maanpettureiksi, kuten verotusta pakenevat yrittäjät. Mutta sillä ei olisi mitään väliä, mikä ei kääntyisi nurinpäin liberaalissa mediassa? Monikulttuurisuuskin kun on sitä oikeaa isänmaallisuutta.

Moderni Suomi on taantunut legalismiin, aivan kuten oli tilanne 1800-luvun lopulla; itsenäisyyden ajajat olivat laivan keikuttajia, kuten ovat mokutuksen vastustajat nykyisin. Kansallismielisyyden henki ei merkitse mitään, ainoastaan jokin epämääräinen sitoumus jossain sopimuksessa.

Vasarahammer kirjoitti...

Korppi on oikeus:
Vastakkainasettelu on joissakin tilanteissa välttämätön. "Suvaitsevainen" vasemmistoliberaali moraali ja konservatiivinen moraali, jossa perinteisten instituutioiden merkitys tunnustetaan, eivät pohjimmiltaan ole yhteensovitettavissa.

Kansallismielisyys sellaisena ilmiönä, jossa haikaillaan johonkin menneeseen kulta-aikaan, ei voi menestyä eikä sen perään kannata itkeä. Tämä ei tietysti tarkoita, että historia ja menneiden sukupolvien työ joutaisivat romukoppaan ja korvattaisiin "edistyksellisyydellä".

Pitää myös ymmärtää ero idealismin ja järkevän ja toteuttamiskelpoisen politiikan välillä. Muutokset tapahtuvat hitaasti eikä idealistista tavoitetta koskaan saavuteta, koska myös toiminntaympäristö muuttuu koko ajan.

Mitä tulee otsikon aiheeseen eli Vastarintaliikkeeseen, pitää ymmärtää, että yhteistyöstä Vastarintaliikkeen kanssa ei ole mitään hyötyä muille kuin Vastarintaliikkeelle. Kyseinen pulju on tie ei mihinkään ja sen kanssa hengailevat kansallismieliset idealistit ovat typeryksiä, jotka pilaavat mahdollisuutensa ja joskus myös toisten mahdollisuudet ajaa järkevää politiikkaa.

Perussuomalaisille puolueena ja sen parissa toimiville yhteistyö Vastarintaliikkeen kanssa on poliittista myrkkyä ja muutenkin erittäin vahingollista. Jos haluat kansallismieliselle politiikalle menestystä, silloin on pakko pitää hajurako natseihin, vaikka nämä tulisivat kuinka kylkeen kiehnäämään. Tämän Saku Timosen jutun perusteella hajurakoa ei ole aina muistettu pitää:

http://sakutimonen.com/2015/08/yhteensattumia-ja-kuulopuheita/

Ibn Matti kirjoitti...

Linkkivihje: Alkon kassalla (alias Seppo Oikkonen) on kirjoittanut useita kirjoituksia näistä Immosista ja irtisanoutumisista.

http://alkonkassalla.blogspot.fi/2015/07/monikultturismi-ilmiantokulttuurissa.html

"Rasistijahti on todellakin jonkinlaista nykyajan noitavainoa ja -oikeudenkäyntiä. "Rasismiin" voidaan mahduttaa kaikki kuvitteellinen pahuus. Rasistissa ei voi olla mitään hyvää, vaan aivan kaikki on pahaa. Kuten noitakin, rasisti on myynyt koko sielunsa pimeyden voimille. "

Jukka Aakula kirjoitti...

Suomella ei ole varaa päästää vastakkainasettelua pahenemaan. Elämme taloudellisessa kurimuksessa missä tarvitaan luottamusta yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi ja turvallisuus-kurimuksessa jossa tarvitaan yhteistyötä maan puolustamiseksi ja turvallisuuspoliittisten ratkaisujen tekemiseksi.

Cortes valtasi Meksikon koska intiaanien välinen vastakkainasettelu oli kovaa. Varmaan vastakkainasettelu ei ollut ainoa syy. Cortesin aseteknologian ylivoimaisuus oli toinen.

Tästä voisi Suomikin oppia. Joten tuen blogin kirjoittajan ehdotusta.

Oinomaos kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, kiitos Vasara.

YLE:n uutiset kertovat, että Jyväskylässä oli "väkivaltainen mellakka". Voihan pikku tappelunujakan noinkin tulkita, varsinkin kun näin kävi käsky. Muistutan tässä heinäkuun alun Musta Pispala -mellakasta, missä vihervassari-idiootit heittelivät poliisia ja poliisiautoja kivillä. Siitä valtamedia ei kerro mitään yhtä Aamulehden pikku-uutista lukuunottamatta. Ketään noista anarkomarkoista ei tietääkseni otettu kiinni, miksei? Pitääkö tämä tulkita niin, että poliisia saa aivan vapaasti heittää kivillä kunhan on oikean "kerhon" jäsen?

Paitsi että media "unohtaa" kertoa vasemmistolaisten väkivallasta, se ei myöskään "muista" tuoda esiin Li Anderssonin ja kumppaneiden osuutta vuoden 2013 marjanpoimijakaustiin. Tällä oli traagisiakin seurauksia, joku marjanpoimija menetti kasvonsa - ja henkensä. Perintäkeinot kun noilla kulmilla ovat hieman erilaiset kuin sääntö-Suomessa.

Vasarahammer kirjoitti...

" Siitä valtamedia ei kerro mitään yhtä Aamulehden pikku-uutista lukuunottamatta. Ketään noista anarkomarkoista ei tietääkseni otettu kiinni, miksei? Pitääkö tämä tulkita niin, että poliisia saa aivan vapaasti heittää kivillä kunhan on oikean "kerhon" jäsen?"

Valtamedia käsittelee vasemmiston väkivaltaa eri tavalla kuin SVL:n. Tämä on selvää mutta se ei tarkoita, että vastarintaliikettä ja sen tavoitteita kannattaisi tukea.

Äärivasemmisto saa poliittista ja moraalista tukea sekä eduskunnasta että valtamediasta. "Meillä on unelma" -konsertissa liehuivat anarkistien mustat liput aivan avoimesti eikä mikään valtamedian instanssi pitänyt tätä tuomittavana.

Pahin skenaario on tosiaankin se, että äärivasemmiston väkivalta alkaa kohdistua Perussuomalaisiin. Jo nyt media moittii Perussuomalaisia toritapahtuman peruuttamisesta, vaikka se oli osallistujien turvallisuuden kannalta perusteltu päätös. Jos joku Perussuomalainen joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi, medialta ei kannata odottaa sympatiaa.

Lauri Stark kirjoitti...

Vasara: Kansallismielisyys sellaisena ilmiönä, jossa haikaillaan johonkin menneeseen kulta-aikaan, ei voi menestyä eikä sen perään kannata itkeä. Tämä ei tietysti tarkoita, että historia ja menneiden sukupolvien työ joutaisivat romukoppaan ja korvattaisiin "edistyksellisyydellä".

Tietenkään ei ole enää paluuta johonkin menneeseen tilaan sellaisenaan, yhtenäiskulttuuri lienee jo lopullisesti mennyttä. Sen menettämisen myötä ihmisillä on yhä vähemmän konkreettisia ja symbolisia siteitä toisiinsa, mikä heikentää koheesiota ja puolustuskykyä. Yksi keino olisi siis pelastaa mitä pelastettavissa on ja antaa abstraktion nimeltä Suomi kuihtua pois. Epäilen kuitenkin vhahvasti, että osiin hajautunut Suomi voisi enää puolustautua Venäjää vastaan.

Professori kirjoitti...

Kiitos hyvästä ja asiallisesta kirjoituksesta. Näin uutispimennosta saavuttuani ja sen aikaisia tapahtumia parhaillaan ymmärtämään yrittävänä näen poissoloni aikana tapahtuneen seurauksineen pitkäälle samoin kuin esität tässä kirjoituksessa.

Kumitonttu kirjoitti...

Minusta Persujen olisi pitänyt järjestää tuo avoin toritapahtuma. Väkivallalle ei pidä antaa periksi. Oltaisiinpa sitten oikeasti nähty, minkälaista toimintaa sosialistit saavat aikaan. Jos Israelista jotain voi ottaa opiksi, niin sen, että väkivallalla uhkailu ei saa sulkea ihmisiä pois kaduilta.

Suomen vastarintaliike tai mikä lie Patriootti.com on paikkansa ansainnut. Minusta on hyvä, että se toimii julkisesti ja tarjoaa väylän niille, jotka sen aatteeseen uskovat. Nähdäänpä sitten myös kansallis-sosialismin todellinen kannatus Suomessa.

Päivän selvää on kaikille politiikkaa seuraaville ja aivotoimintaa omaaville, että SVL on täysin marginaali-ilmiö, joka ei tarjoa mitään todellista vaihtoehtoa nykymenon muuttamiseksi paremmaksi. Jos vaihtoehto on väkivalta, se houkuttelee lähinnä poliittisia vastustajiaan, mikä on ajatuksena absurdi.

Tikkablog kirjoitti...

Vasarahammerin kirjoituksia odottaa saapuvaksi kuin lapsena Aku Ankkaa.

Olen samaa mieltä kuin Kumitonttu; kokousta ei olisi pitänyt perua eikä väkivallan uhalle antaa periksi. Kyseessä on kuitenkin hallituspuolue, joka on mittauttanut kannatuksensa vaaleissa. Muutaman kymmenen vatipäänatsin takia ei olisi alunperinkään kannattanut nostaa juuri minkäänlaista uutista. Johan noille nauraa harakatkin ja puiston rastaat.
Toisaalta, vasemmistolaiset (=Suomi nykymuodossaan) tarvitsee jostain sen myyttisen vihollisen, jota vastaan taistella, vaikkei mitään vastaan enää saakaan taistella ellei se taistelu ole vasemmistolaista.

Vasarahammer kirjoitti...

"Minusta Persujen olisi pitänyt järjestää tuo avoin toritapahtuma. Väkivallalle ei pidä antaa periksi."

Jalo ajatus mutta itse ymmärrän päätöksen perua tapahtuma. Vasemmistolaista älämölöä siellä olisi joutunut kuuntelemaan. "Meillä on unelma" -mielenosoituksissa heiluivat anarkistien ja Palestiinan liput.

Jyväskylässä järjestetään tänään rasisminvastainen mielenosoitus. Poliisi ei suosittele lapsiperheitä saapumaan paikalle.

Sinivihreä kirjoitti...

Kun tiedotusvälineet Jyväskylän tapahtumien yhteydessä uutisoivat vastarintaliikkeen hyökänneen ”sivullisten” kimppuun, ne valehtelivat. Tällainen pelaa luonnollisesti vastarintaliikkeen pussiin. Todellisuudessa hyökkäyksen kohde oli ennestään tuttu ja itsekin tuomittu väkivalta- ja muista rikoksista.

1) Tämä tietty hyökkäyksen kohde oli ennestään tuttu (Jyväskylän kirjastosta), mutta aloittiko hän muka väkivaltaisen kahinoinnin SVL:ää vastaan Jyväskylän tapahtumassa? Sain kyllä sen käsityksen, että häntä vastaan hyökättiin.

2) Eikö muka myös muutaman täysin sivullisen kimppuun hyökätty?

Vasarahammer kirjoitti...

Sinivihreä:
"1) Tämä tietty hyökkäyksen kohde oli ennestään tuttu (Jyväskylän kirjastosta), mutta aloittiko hän muka väkivaltaisen kahinoinnin SVL:ää vastaan Jyväskylän tapahtumassa? Sain kyllä sen käsityksen, että häntä vastaan hyökättiin."

Tapahtumien kulku selviää luultavasti poliisin esitutkinnassa.

On täysin mahdollista, että SVL:n porukat hyökkäsivät Arto Savolaisen kimppuun. Tämä ei ole jutun pointti vaan se, että tiedotusvälineiden kertomukset ovat säännönmukaisesti vasemmalle virittyneitä. Esim. tietoa siitä, että Savolainen oli itse SVL:n vanha tuttu ja taparikollinen, pantattiin valtamediassa siinä vaiheessa, kun se oli jo tiedossa internetissä.

"2) Eikö muka myös muutaman täysin sivullisen kimppuun hyökätty?"

Tämäkin on täysin mahdollista. Kun katselee SVL:n aiempia edesottamuksia, he ovat hyökänneet sivullisten kimppuun esim. Oulussa, jossa he luulivat jonkun kuvaavan heitä.

Vastaavia "erehdyksiä" tapahtuu myös äärivasemmiston "aktiivitoimissa".

Median mielestä vasemmiston väkivalta on parempaa eli he ovat moraalisesti korkeammalla tasolla kuin SVL. Minusta molemmat osapuolet ovat tässä kiistassa yhtä vastenmielisiä. Vasemmisto on vaarallisempi ulkopuolisille, koska sen toiminnalle löytyy enemmän hyväksyjiä erityisesti yhden eduskuntapuolueen ja valtamedian toimittajien keskuudessa.

Kari kirjoitti...

Vasemmisto ja vasemmistolainen media hyväksyy ja tukee täysillä terrorismia ja väkivaltaa kunhan se kohdistuu oikeisiin kohteisiin, kuten valkoisiin ja juutalaisiin, tai on oikeiden ihmisten tekemää, kuten muslimien.
Ymmärrys loppuu heti, jos kyseessä on laillinen,yksilöiden tai valtioiden sisäinen, tai ulkoinen itsepuolustus heidän aiheuttamaltansa väkivallalta.
Aidon kommunistin lakmustesti on valmius tappaa luokkasodassa. Vähän niinkuin muslimeillakin jihadissa.

Älämölö ei vielä ole väkivaltaa, vaan väkivaltaisten kiihtynyttä tunteiden purkausta. Sille ei tarvita syitä, ideologia ja siansa osaava agitaattori riittää.
Putkosen perustelut tilaisuuden peruuttamiselle olivat lähinnä omituisia, kuten niille perustuva tilaisuuden peruuttaminenkin.

Äärivasemmiston, kansallissosialistien, demarien ja persujen päämääränä on jokseenkin sama, eli "demokraattinen hyvinvointivaltio". Kiistaa syntyy lähinnä siitä, millä keinoilla ja keikä saaliin jaolle päästetään.