Olen joskus miettinyt, mitä
suomenruotsalaiset ajattelevat kielisukulaistensa toimista Ruotsissa.
Onko Ruotsin poliittinen kulttuuri jotakin kauhistuttavaa
suomalaiseen verrattuna vai onko se tavoiteltava ihannetila, johon
täälläkin pitäisi pyrkiä?
Todennäköisesti vastaus on
riippuvainen siitä, keneltä kysyy. Jos kysyy suomenruotsalaiselta
journalistilta, vastaus on luultavasti Vasabladetin toimittaja Tom
Forsmanin kaltainen. Forsman kirjoitti Vasabladetiin artikkelin
”Viha,
ilmapiiri ja vaihtoehdottomuuden harmaa massa”.
Jaksoin lukea artikkelia vain vähän
alusta ja sen perusteella kuvittelin aluksi, että Forsman on
ymmärtänyt ruotsalaista yhteiskuntaa leimaavan konformismin,
ideologisen yksisilmäisyyden ja kaksinaismoraalin täydellisesti.
Kun luin artikkelin uudestaan, harhaluulot karisivat.
Nettiviha
Forsman aloittaa verkkovihasta. Hänen
mielestään kuka tahansa voi joutua verkkovihan kohteeksi, mutta
erityisesti naiset ja liberaaleja tai vasemmistolaisia mielipiteitä
ilmaisevat joutuvat Forsmanin mielestä useammin verkkovihan
kohteiksi. Tämä kertoo hänen mielestään siitä, ketkä ovat
eniten vihaan taipuvaisia. Ne on ne äärioikeistolaiset.
Myös ideologista polarisaatiota on
Forsmanin mukaan tapahtunut, ja tästä saa tietysti syyttää
laitaoikeistolaisia, Ruotsissa Ruotsidemokraatteja ja Suomessa
Perussuomalaisia. Äärivasemmiston vihan ja väkivallan Forsman
sivuuttaa kokonaan.
Forsmanin kirjoituksen ainoa ansio on
siinä, että hän on huomannut poliittisen ja mediaeliitin
suhtautuvan eri tavalla eliittiä vastustavaan puolueeseen Suomessa
ja Ruotsissa. Siinä missä Ruotsissa Ruotsidemokraateista on tehty
poliittisia paarioita, Suomessa Perussuomalaiset nähdään
käytännönläheisesti potentiaalisena hallituskumppanina.
Erot suhtautumisessa
Ruotsissa poliittinen eliitti ja
valtamedia ovat ottaneet etäisyyttä Ruotsidemokraatteihin. Ruotsin
politiikassa on itsestään selvää, että muut puolueet
kieltäytyvät yhteistyöstä Ruotsidemokraattien kanssa. Tässä
vaiheessa on mahdotonta olla eri mieltä Forsmanin kanssa.
Forsman mainitsee iltapäivälehti
Expressenin ja sen, kuinka lehti julkaisi anonyymien
verkkokirjoittajien henkilöllisyyden sivuillaan. Hän myöntää
varovaisesti, että ehkä lehti meni toiminnassaan liian pitkälle.
Forsman ei kerro mitään äärivasemmistolaisen Researchgruppenin
edustajien taustasta väkivaltaisessa ”antifasismissa”.
Hänen mukaansa virallisessa Ruotsissa
pelätään sellaisten mielipiteiden ilmaisua, jotka voidaan tulkita
kansallismielisiksi, syrjiviksi tai loukkaaviksi. Tämä taas avaa
tilaa syytteille poliittisesta korrektiudesta, joilla
Ruotsidemokraatit keräävät pisteitä.
Forsman tunnustaa, että
Perussuomalaiset eivät ole osa poliittista eliittiä. Suomessa
kuitenkin Perussuomalaisia siedetään eikä heitä suljeta
Ruotsidemokraattien tavoin päätöksenteon ja poliittisen
keskustelun ulkopuolelle. Tämäkin pitää suurelta osin paikkansa,
vaikka erityisesti valtamediassa Perussuomalaisia mustamaalataan
surutta ja heihin kohdistetaan voimakkaampaa arvostelua kuin
”vanhoihin puolueisiin”. Erona on se, että Perussuomalaisten
poliittisten toimijoiden ei tarvitse samalla tavalla pelätä
menettävänsä työpaikkaansa poliittisen toimintansa takia tai
henkensä ja terveytensä puolesta, kuten monet Ruotsidemokraatit
joutuvat.
Forsman analysoi lisää
Ruotsidemokraattien ja Perussuomalaisten eroja. Suomessa
Perussuomalaisten kannatus on kaksinkertainen Ruotsidemokraattien
vastaavaan verrattuna. Toisaalta molemmat ovat omassa maassaan
kolmanneksi suurimpia puolueita. Tärkein ero on se, että Suomessa
yksikään puolue ei ole kategorisesti sulkenut Perussuomalaisia
hallituksen ulkopuolelle, kun taas Ruotsissa yksikään ”vanha
puolue” ei ainakaan puheissaan voi tehdä minkäänlaista
yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa.
Terveen järjen tuolla puolen
Forsmanin kirjoitus muuttuu
järjettömäksi vasta artikkelin loppupuolella. En lukenut hänen
artikkeliaan kuin vähän alusta, minkä takia en ymmärtänyt, miksi
kirjoitukseen suhtauduttiin niin negatiivisesti.
Forsmanin mielestä ruotsalainen tapa
puolustaa omaa näkemystä ja pitää siitä kiinni edustaa
”poliittista rohkeutta”. Näin on tietysti silloin, kun
mielipiteen esittää poliittisesti korrektin linjan edustaja.
Suomalainen tapa on hänen mielestään pelkkää tuulen haistelua.
Maallikon mielestä poliittisesti oikeaoppisten mielipiteiden
puolustaminen ei vaadi mitään erityistä rohkeutta vaan edustaa
pelkkää konformismia ja sopeutumista ryhmän paineeseen. Eliitin
mielipiteiden vastustaminen taas on rohkeaa, koska tällöin esittäjä
altistuu syytöksille populismista, äärioikeistolaisuudesta ja
rasismista.
Forsmanin mielestä on hienoa, kuinka
liberaalilla äänestäjällä on Ruotsissa runsaasti valinnanvaraa.
On seitsemän puoluetta, jotka kaikki edustavat vasemmistoliberaaleja
arvoja. Hänen mielestään on kyseenalaista, onko suomalaisella
äänestäjällä mahdollisuus valita yhtä runsaasta samanlaisten
mielipiteiden valikoimasta omaansa.
Forsman kieltäytyy ymmärtämästä
sitä, että Ruotsi on poikkeuksellinen valtio sekä Euroopassa että
Pohjoismaissa. Ruotsissa suvaitsevaisuus ja poliittinen korrektius on
viety äärimmäisyyksiin. Lainsäädännön osalta Suomella ja
Ruotsilla ei ole suurta eroa. Molemmat maat noudattavat turvapaikka-
ja pakolaispolitiikassaan liki identtistä lainsäädäntöä. Ainoa
ero liittyy maahanmuuton historiaan, joka on Ruotsissa huomattavan
pitkä ja Suomessa paljon lyhyempi.
Forsman myös unohtaa autuaasti
historialliset tekijät. Suomessa Perussuomalaisten edeltäjä SMP
toimi ”unohdetun kansan” äänitorvena vuosikaudet, kun taas
Ruotsissa ”populistisia” puolueita ei ole esiintynyt lainkaan,
jos mukaan ei lasketa ”Uusi
demokratia” -puoluetta 1990-luvun alussa. Ruotsidemokraatit on
tuon lyhyen perinteen jatkaja.
6 kommenttia:
Kenelle tuollaisia kolumneja kirjoitetaan? Tietenkin lehden lukijoille. Valtaosa pitää nykymenoa hyvänä. 81% sosiaalidemokraattien aktiiveista ei halua karsia mitään palveluita, vaikka rahat on loppu. Ihmisiä elää utopioissa jonne eivät huolet kuulu.
Merkillinen tuo jako oikeistoon ja vasemmistoon.
Natsit olivat oikeasti äärivasemmistoa, ja Perussuomalaisetkin on vasemmistopuolue.
Jopa Kokoomuksen vanhempi siipi on arvomaailmaltaan lähinnä sosiaalidemokraatteja(vrt kirkko).
Sverigedemokraatteja en oikein tunne, mutta Norjan Framskritspartiet edustaa ajoittain oikeistolaisia mielipiteitä, vaikka onkin puolueena jo ajat sitten jättänyt maahanmuuton arvostelun.
Suomalaisessa puoluekentässä persut on sekoomuksen ja kepun välissä, mutta ideologisesti puolue toki on vasemmistolainen, kuten kaikki muutkin. Viimeinen oikeistopuolue oli Perustuslaillinen Oikeistopuolue.
Eli Forsman kirjoituksellaan itseasiassa peräänkuuluttaa vasemmistopuolueiden vastakkainasettelua. Kyse on siis vasemmistomassan punaisesta vaihtoehdottomuudesta ja heidän vihastaan.
Sosialismiin on sisäänrakennettuna viha, ja toisten kunnioittamattomuus.
Saatetaan puhua rauhasta, eriarvoisuuden vähentämisestä ja suvaitsevaisuudesta, kuten Obama tai Lipponen, mutta harjoitetun politiikan tuloksena on aina polarisaation kasvu, lopulta usein jopa sota.
"Sosialismiin on sisäänrakennettuna viha, ja toisten kunnioittamattomuus."
Sosialismia ja voimakasta tulontasausta voi kannattaa, jos uskoo talouden olevan nollasummapeliä. Jos jollakin on paljon rahaa, se on sosialistien mielestä pois joltakin toiselta.
Järkytyin joskus, kun kuulin Tarja Halosen sanovan tämän asian ääneen.
Sosialisti ei usko, että aggressiivinen tulontasaus heikentää taloutta ja vähentää työpaikkoja ja tekee kaikista aiempaa köyhempiä.
Jos hylkäät käsityksen taloudesta nollasummapelinä, sosialismi muuttuu mielettömäksi ja tuhoisaksi.
Kyllä. "Kapitalismi" ja teollinen vallankumous oli pitkälti poistanut Lännessä luokkajaon ja massojen feodaalikurjuuden, kunnes sosialistinen vallankumous/demokratia pysäytti kehityksen ja palautti yhteiskuntiin luokkajaon, köyhyyden ja jopa tietynlaisen orjuuden.
Veronmaksaja on tämänpäivän orja, jota luokkana riistää sekä sosialistikapitalistit, että heitä äänestävät etujen saajat.
Lähetä kommentti