Ruotsin lehdistön rappio

Ruotsalaisissa rikoselokuvissa toimittajat kuvataan usein sankareina. Kommunisti Stieg Larssonin kirjoittamassa Millennium-trilogiassa sellainen oli toimittaja Mikael Blomqvist. Äskettäin Suomessakin televisioidussa, sävyltään vahvasti feministissävytteisessä Liza Marklundin kirjoihin perustuvassa Annika Bengtzon -sarjassa päähenkilö oli Kvällspressen-lehden toimittaja, joka selvitti vakavatkin rikokset ennen poliisia ja toimi samalla kahden lapsen yksinhuoltajana.

Expressenin paljastukset

Expressen-sanomalehti otti suuren riskin, kun se lähti taisteluun vihakirjoittajia vastaan väkivaltavasemmistoa lähellä olevan Researchgruppenin mahdollisesti laittomasti hankkiman aineiston perusteella.

Jos lehti kuvitteli löytävänsä aineistosta ”ison kalan”, se joutui pettymään. Suurin osa paljastetuista oli tavallisia ruotsalaisia yhteiskunnan eri alueilta. Ruotsidemokraatteja joukosta toki löytyi mutta ei yhtään sellaista nimeä, jota voisi käyttää propagandassa viikkokaupalla, vaan tavallisia kunnallispoliitikkoja.

Expressenin toimittajat ylittivät rajan siinä vaiheessa, kun he alkoivat ahdistella tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä Ruotsidemokraattien kanssa. Lehden sivuilta löytyy videoita, joissa toimittaja ahdistelee yksityishenkilöä tämän kotiovella. Heidän nimensä kerrotaan ja kasvonsa näytetään, vaikka he eivät ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Ahdistelu iski omille näpeille, mikä näkyy parhaiten tavassa, jolla eläkkeellä oleva dosentti Jim Olsson kohtelee kotiovelleen ilmestyvää ”sankaritoimittajaa”.

Yksi paljastetuista oli Landskrona Energi AB:n työntekijä Patrik Gillsvik, jonka Expressen-lehti nimesi ”nettivihaajaksi” viime keskiviikkona. Yhtiön toimitusjohtaja Johan Holmstedt ilmoitti, että tapaus tutkitaan. Gillsvik oli sanonut Expressenin mukaan:

”Pyydän saada seuloa itsestäni enemmistöyhteiskunnan rakenteellisen ennakkoluuloisuuden ja totean, että mustalaiset ovat kekseliäitä ja nopeaälyisiä yrittäjiä, jotka voivat rikastaa kulttuuriamme. Ja sitten he varastelivat kuin korpit.”

Expressenin paljastusten mukaan hän on myös käyttänyt sanaa ”blatte” (suom. mutakuono). Ei ole mahdotonta, että Gillsvik saa tutkinnan jälkeen potkut, koska yhtiön johtaja kertoi, että hän ei halua yhtiötä yhdistettävän Gillsvikin esittämiin mielipiteisiin.

Tässä vaiheessa on syytä muistaa, että ruotsalaiset tiedotusvälineet rutiininomaisesti jättävät rikoksesta epäillyn nimen kertomatta ja valkopikselöivät murhaajien ja raiskaajien kasvot, jos nämä ovat maahanmuuttajataustaisia. Omaa kaksinaismoraalia ei voisi täydellisemmin paljastaa kuin ahdistelemalla tavallisia kansalaisia, jotka eivät todistettavasti ole syyllistyneet rikokseen. Expressenille ei tuottanut ongelmia tehdä yhteistyötä entisen AFA-järjestön tutkimusosaston kanssa, joka on nimennyt itsensä uudelleen Researchgruppeniksi.

Expressenille ei myöskään tuottanut ongelmia käyttää väkivaltavasemmiston ylläpitämää, mahdollisesti Ruotsin henkilörekisterilain vastaista aineistoa skuuppiinsa. Ruotsalaismediassa nousi taannoin kohu mustalaisrekisterissä, johon poliisin väitettiin tallentaneen rikollisten romanien henkilötietoja. Uutinen, josta vastasi tuolloin Dagens Nyheter, osoittautui ankaksi ja lietsottu moraalipaniikki lässähti.

Expressenin päätoimittaja Thomas Mattsson on myös tuomittu ampuma-aserikoksesta. Lehden toimittaja Diamant Salihu oli ostanut laittoman aseen Malmön kaduilta ja tehnyt tästä jutun lehteen tarkoituksenaan näyttää, miten helppoa laittoman aseen hankinta on. Tuomio piti vielä hovioikeudessa. Journalistit asuvat Suomessakin lasitalossa, mutta se ei yleensä ole estänyt heittelemästä kiviä.

Kritiikkiä

Iltapäivälehti Expressen jäi skuuppinsa kanssa melko yksin, sillä muu valtamedia ei lähtenyt kovin innokkaasti mukaan paljastuksiin. Sosialistinen Aftonbladet ei hehkuttanut Avpixlat-sivustolta paljastuneita keskustelijoita vaan keskittyi enemmän Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupalvelu FRA:n hakkerointiskandaaliin.

Jopa ”nettivihasta” ja rasismista sivukaupalla kirjoittanut Lisa Bjurwald arvosteli iltapäivälehden toimintaa. Bjurwald ei tuntenut sympatiaa Jim Olssonin kaltaisia kohtaan vaan epäili aivan oikein, että paljastukset osuvat omaan nilkkaan. Bjurwald myös kysyy aiheellisesti:

”Millä perusteella kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyneet on tärkeämpää paljastaa kuin miehet, jotka raiskaavat lapsia?

Hän myös arvioi Expressenin toiminnan vaikutuksia demokratialle:

”..demokratian kannalta se on vaarallinen tie. Se myös johtaa valheelliseen jakoon ”meihin hyviin” ja ”niihin halveksittaviin nettivihaajiin”. Sellainen jako vaikuttaa kielteisesti, sillä nettiradikaalit tuntevat (jossain määrin oikeutetusti) itsensä rekisteröidyksi mielipiteensä takia ja radikalisoituvat lisää eikä se auta nettirasismista huolestuneita ymmärtämään ilmiötä syvemmin.”

Tässä Bjurwald voisi itse myös katsoa peiliin. Hän on itse omilla kirjoituksillaan syyllistynyt samaan, josta hän nyt syyttää Expresseniä eli jakamaan ihmisiä hyviin ja nettivihaajiin. Yritykset ymmärtää ovat hänellä jääneet pinnallisen keittiöpsykologian tasolle ja perustuvat väärille tai ainakin hatarille oletuksille.

Todellinen syy Bjurwaldin närkästykselle lienee se, että skandaali ei todennäköisesti vahingoita Ruotsidemokraatteja lainkaan vaan vahvistaa heitä. Tanskalainen veteraanijournalisti Erik Meier Carlsen sanoi televisiokanava DR2:n ohjelmassa:

”Seiskapuolue ja journalistipuolue voivat aivan hyvin jättää käyttämättä kaikki likaiset temppunsa, jotka he ovat säästäneet seuraavalle kymmenelle kuukaudelle. Ne vahingoittavat demokratiaa, heitä itseään ja yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä mutta eivät Ruotsidemokraatteja.”

Seiskapuolueella (tanskaksi syvpartiet, ruotsissa Sjuklövern) tarkoitetaan Timo Soinia mukaillen ”vanhoja puolueita” eli muita kuin Ruotsidemokraatteja. Meier Carlsen myös vertasi Ruotsin tilannetta Tanskan vastaavaan 15 vuotta sitten. Hän myös totesi, että Ruotsidemokraatteja ei voi pitkään eristää poliittisesta vallankäytöstä.

Expressenin tapauksessa journalistit ovat konkreettisesti osoittaneet, että valtamedia ei ole vallan vahtikoira vaan valtaa palveleva rakkikoira, joka ei epäroi käyttää likaisikaan keinoja kansalaismielipiteen tukahduttamiseen. Journalistit eivät ole sankareita muualla kuin ruotsalaisissa rikoselokuvissa, joiden klisheet jätän tällä kertaa käsittelemättä.

Ruotsissa peli menee likaiseksi

Äskettäin Ruotsissa vasemmistolaiseen Expo-järjestöön liittyvä tutkimusryhmä Researchgruppen sai haltuunsa nettisivustojen kommentointipalvelu Disquksen käyttäjätunnuksia ja sähköpostiosoitteita. Disqus-palvelu on käytössä suositulla ruotsalaisella Avpixlat-sivustolla.

Iltapäivälehti Expressen on saanut haltuunsa nämä tiedot ja on julkaissut Disqus-palvelun käyttäjien nimiä ja kuvia sivustollaan. Lehti on keskittynyt Ruotsidemokraattien riveissä vaikuttaviin poliitikkoihin.

Mitä tietoja on hankittu

Tietojen hankinnassa on käytetty jos ei laittomia niin ainakin eettisesti kyseenalaisia keinoja. Researchgruppen mainostaa lisäksi omilla sivuillaan:

”Olemme onnistuneet paljastamaan noin joka neljännen aktiivikommentaattorin, eli 406 noin 1500 päivittäisestä kirjoittajasta. Olemme tutkineet tarkemmin näitä 406 henkilöä ja selvittäneet, mitä tietoja he ovat jättäneet verkkoon, seuranneet heidän kanssakäymistään viranomaisten kanssa, tarkistaneet missä he ovat kirjoilla, selvittäneet heidän ikänsä ja lukeneet heidän tuomionsa.”

Ulkopuolisesta vaikuttaa käsittämättömältä, miten yksittäinen äärivasemmistoon kytkeytynyt ”tutkimusryhmä” toimii kuin tiedustelupalvelu. Pelottavinta ovat ryhmän yhteydet katuväkivaltaa harjoittavaan AFA-liikkeeseen. Ruotsissa on runsaasti tapauksia, joissa huppupäiset antifasistit ovat tunkeutuneet yksittäisen esim. Ruotsidemokraatteja edustavan henkilön kotiin, töhrineet seiniä ja jopa pahoinpidelleet kyseisen henkilön.

Mikä Researchgruppen?

Tutkimusryhmä Researchgruppen on osa Expo-lehden ympärille ryhmittynyttä verkostoa, jonka rakenteesta löytyy erilaisia kaavioita internetistä. Expo-lehden vastaava päätoimittaja on tunnettu ruotsalainen tv-tuottaja ja journalisti Robert Aschberg, jonka isoisä Olof Aschberg keräsi omaisuutensa välittämällä bolshevikkien Venäjältä vallankumouksen jälkeen ryöstämiä aarteita länteen.

Aschberg oli nuoruudessaan 1970-luvulla vakaumuksellinen maolainen kommunisti, joka kuitenkin omien sanojensa mukaan alkoi ottaa etäisyyttä kommunismiin Tshekkoslovakian matkansa jälkeen ja myöhemmin Kiinassa, jossa hän näki maidon ja hunajan asemesta nälänhätää. 80-luvulla hän siirtyi media-alalle ja on tuottanut useita Ruotsissa suosittuja tosi-tv -ohjelmia.

Hän kommentoi Expon perustamista sanomalla, että näin haluttiin lopettaa väkivalta ja torjua demokratianvastaisia voimia. Ruotsidemokraatteja hän kommentoi seuraavasti:

”Ääni SD:lle on ääni rikollisille.”

Researchgruppenin ja Expo-lehden lisäksi Expo-verkostoon kuuluu ”uutistoimisto” nimeltä Piscatus, joka kerää tietoja tuomioistuimilta ja syyttäjäviranomaisilta. Luultavasti Researchgruppen käytti Piscatuksen resursseja kerätäkseen tietoja 406:n Avpixlat-sivuston aktiivikommentaattorin rikostuomioista ja asioinnista viranomaisten kanssa.

Kummisetä Aschbergin varsinaisina työrukkasina paljastuksessa toimivat Mathias Wåg ja Martin Fredriksson, joiden kummankin taustalta löytyy väkivaltainen AFA-järjestö. Wåg kävi alustamassa reilu pari vuotta sitten Vasemmistonuorten järjestämää Äärioikeiston anatomia -keskustelutilaisuutta, jonka järjestäjiin kuuluivat Vasemmistoliiton nuorisopoliitikot Dan Koivulaakso ja Li Andersson. Tuolloin Wågista käytettiin titteliä ”rasismin ja fasismin tutkija”. Wåg kuuluu Ruotsin AFA:n perustajajäseniin.

Martin Fredriksson puolestaan tuomittiin tammikuussa 2006 pahoinpitelystä Linköpingin käräjäoikeudessa. Pahoinpidelty henkilö oli jakamassa lentolehtisiä, kun Fredriksson suihkutti pippurisumutetta tämän silmille. Sen jälkeen hän löi miestä rautaputkea muistuttavalla esineellä. Tuomioksi tuli 75 tuntia yhdyskuntapalvelua ja tietysti korvaukset pahoinpitelyn uhrille. Fredriksson kaiketi pitää itseään tutkijana ja toimittajana.

Mitä tämä kertoo Ruotsista?

Vaalit lähestyvät ja Ruotsidemokraattien kannatus gallupeissa on noussut yli kymmenen prosentin ja suurimmat luvut ovat jo ylittäneet 15 prosenttia. Edellisessä kirjoituksessa käsitelty vasemmiston moraalipaniikki Dagens Nyheterissä julkaistusta kirjamainoksesta oli vasta alkua.

Expo-verkoston toiminta vaikuttaa ammattimaiselta, ja heillä on myös taloudellisia resursseja käytössään. Aschberg ei ole köyhä mies, ja lisäksi Expo saa tukea monilta järjestöiltä ja säätiöiltä sekä veronmaksajalta.

Paljastusten tarkoituksena on tietysti horjuttaa Ruotsidemokraatteja ja pelotella ihmisiä, jotta he eivät uskaltaisi toimia puolueen riveissä. Researchgruppenin toimijoiden AFA-tausta tarkoittaa myös fyysisen väkivallan uhkaa.

Ruotsalainen yhteiskunta muuttuu totalitaristiseen suuntaan, jos ja kun poliittinen eliitti antaa Expo-verkoston ja antifasistien mellastaa vapaasti valtamedian hiljaisella ja joskus avoimella tuella viranomaisten katsoessa sivusta. Ruotsista on vaikea enää puhua avoimena ja demokraattisena yhteiskuntana silloin, kun yhden poliittisen puolueen menestys herättää niin voimakasta hysteriaa vasemmistossa ja valtamediassa.

En lähde ennustamaan, mihin kehitys johtaa, mutta mitään suurta juhlaa ei kannata odottaa. Seuraavista valtiopäivävaaleista luultavasti tulee kaikkien aikojen likaisimmat.

Rasistinen lehti-ilmoitus

Etnologi Karl-Olof Arnstberg ja journalisti Gunnar Sandelin kirjoittivat kirjan Invandring och Mörkläggning (Maahanmuutto ja salailu), Siinä he esittävät faktoja Ruotsin maahanmuuttopolitiikan onnistumisesta.

Ruotsalainen valtamedia ei kirjaa juuri noteerannut lukuun ottamatta vasemmistolaista Aftonbladetia, joka julkaisi siitä täysin asiattoman arvostelun otsikolla ”Samaa vanhaa rasismia uudessa raportissa”. Arvostelu oli kuvitettu valokuvalla ruotsalaisten oikeistoekstremistien marssista Ruotsin kansallispäivänä vuonna 2007. Itse arvostelussa keskityttiin kirjoittajien mustamaalaamiseen ja kysyttiin, ”voiko inhimillisyydellä olla hintalappua”?

Tanskalainen Jyllands Posten ja norjalainen Aftenposten sen sijaan noteerasivat kirjan ja saivat myös aikaiseksi kunnollisen arvostelun. Tähän päivään mennessä Aftonbladet on ainoa ruotsalainen valtamediajulkaisu, joka on kirjoittanut teoksesta arvostelun.

Ilmoitus DN:ssä

Arnstberg halusi kuitenkin kirjalleen julkisuutta ja maksoi omalla kustannuksellaa ilmoituksen vasemmistoliberaaliin Dagens Nyheter -sanomalehteen. Silloin tavanomaiset epäillyt reagoivat odotetulla tavalla eli huutamalla hysteerisesti ja vaatimalla anteeksipyyntöä Dagens Nyheter -lehden päätoimittaja Peter Wolodarskilta. Entinen Aftonbladetin poliittisen toimituksen päällikkö Helle Klein twiittasi:

”Hyvä DN ja @pwolodarski! Laatikaa anteeksipyyntö huomiseen lehteen ja sanokaa, että kyseisen rasisti-ilmoituksen julkaiseminen oli suuri virhe.”

Itseään sosiaalidemokraattiseksi opettajaopiskelijaksi kutsuva Pontus Samuelsson osoitti twiitissään, että hän on sisäistänyt suvaitsevaisuuden ydinteesit:

”Auschwitz, Srebrenica, Ruanda. Kaikki alkaa jostakin.”

Twitter-vasemmisto järjesti myös mielenosoituksen Tukholman Medborgarplatsenilla. Mielenosoituksesta ja Twitter-reaktioista on pääteltävissä, että Ruotsin vasemmisto ja monikulttuuriin sitoutunut kansanosa ei halua minkäänlaista keskustelua maahanmuutosta, vaan yrittää vaientaa ja leimata rasismileimalla kaikki kriittiset äänet.

Dagens Nyheterin linjanmuutoksesta tuskin kannattaa olla huolissaan. Huomenna lehti on yhtä poliittisesti korrekti kuin aina ennenkin ja antaa varmasti jatkossakin auliisti palstatilaa niille, jotka närkästyivät lehti-ilmoituksesta.

Löytyy Ruotsista toki asiallisiakin reaktioita. Vanhan liiton sosiaalidemokraatti ja Folkbladetin vastaava päätoimittaja Widar Andersson ymmärtää ratkaisun julkaista ilmoitus ja ihmettelee Helle Kleinin reaktiota:

”Tavallaan reaktiot kertovat ongelmista ruotsalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Korpraalit, jotka vaativat lopettamista ja kieltämistä, haluavat rajoittaa muiden kuin pelkästään positiivisten faktojen esittämistä.”

Varjojen ja kummitusten maa

Juutinrauman toiselta puolelta ruotsalainen maahanmuuttokeskustelu näyttää kummalliselta. Jyllands Postenissa Mikael Jalving kirjoittaa Ruotsista ”varjojen ja kummitusten maana”. Jalving ihmettelee, miten kirjamainos sanomalehdessä voi aiheuttaa viikonlopun suurimman kohun.

Arnstberg on Jalvingin vanha tuttu, jota hän mm. haastatteli kirjassaan Absolut Sverige. Jalvingin mukaan Arnstberg oli yrittänyt löytää kirjalleen kustantajaa Ruotsista mutta luopunut yrityksistä ja julkaissut kirjan omakustanteena. Kirja nousi bestseller-listalle huolimatta siitä, että valtamedia yritti vaieta sen kuoliaaksi eikä sitä mainostettu missään muualla kuin internetissä. Kirjaa myydään myös ainoastaan internetin välityksellä.

Jalving kuvailee kirjaa ”underground-kirjallisuudeksi”, jota luetaan suljettujen verhojen takana vähän samalla tavalla kuin Aleksandr Solzhenitsynin teoksia Neuvostoliitossa. Jalving päättää kirjoituksensa toteamalla:

”Loppu on hysteriaa. Ruotsin historia alkaa tästä ja päättyy tähän ilman, että kukaan voi varmuudella sanoa, mihin ruotsalaiset ovat menossa. Mitään juhlaa tuskin on tulossa.”

Arnstberg ja Sandelin tuskin uskalsivat odottaa pelkän lehti-ilmoituksen aiheuttavan nähdyn kaltaista reaktiota. Joka tapauksessa kohu lisää kirjan myyntia, kuten Arnstberg toteaa:

”On surullista saada rasistin leima otsaansa, kun yrittää käydä keskustelua Ruotsille tärkeistä asioista. Kirjaa tosin myydään tästä syystä enemmän, mutta tulot eivät kata mainoksen hintaa.”

Arnstberg kieltää myös synneistä pahimman eli yhteydet Ruotsidemokraatteihin. Moralismi ja epämiellyttävien faktojen kieltäminen eivät Ruotsista kirjan myötä lopu, mutta yhä useampien ihmisten luottamus valtamediaan ja sen mielipideautomaatteihin rapautuu hiljalleen kiitos internetin.

Ei mikään maallinen pyhimys

Nelson Mandelan kuolema varasti huomion Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnalta. Me 80-luvulla eläneet muistamme Mandelan ikonina, jonka politiikkaa tekevät rock-tähdet nostivat jalustalle. Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää Mandelaa suorastaan pyhimyksenä:

”Hänhän oli sellainen hyvin karismaattinen henkilö, oikeastaan oli jopa pyhimysmäinen aura hänen ympärillään.”

Ei ole väärin väittää, että Mandela oli kaikkien maailman shampanjasosialistien suuri ikoni.

Epäonnistunut marxilainen

Mandela käveli ulos Kapkaupungissa sijaitsevasta vankilastaan 11. helmikuuta 1990. Vapauttaminen ei ainoastaan herättänyt innostusta Etelä-Afrikassa vaan kaikkialla maailmassa. Vapauttamisen jälkeisessä puheessaan Mandela kertoi, että neuvottelujen lopputulos takaisi, että aseellinen taistelu apartheidia vastaan ei enää olisi tarpeellista.

Mandelasta ei tullut pyhimystä eikä toista Robert Mugabea. Hän ei vankilavuosistaan huolimatta ollut katkeroitunut vallankumouksellinen, joka kostaisi vainoojilleen. Hänen johdollaan Etelä-Afrikan vapautuminen ei johtanut mustien, usein hirviömäisten tyrannien valtakauteen, vaan Mandela halusi sovintoa, joka on kestänyt ainakin hänen elinaikansa.

Wall Street Journalin muistokirjoituksessa muistutetaan, että Mandela oli suurimman osan aikuisikäänsä epäonnistunut marxilainen vallankumouksellinen ja vasemmiston idoli, Afrikan Che Guevara. Hän kuitenkin valitsi yli 70 vuoden iässä sovinnon koston asemesta ja teki näin itsestään historiallisen, ja samalla harvinaisen, viisaan vallankumousjohtajan.

Mandela ei ollut syntyjään kommunisti mutta kasvoi sellaiseksi, kun hän nousi ANC:n hierarkiassa. Hän liittoutui Neuvostoliiton kanssa ja piti Leninin ja Stalinin kasvokuvia kotonaan seinällä työpöytänsä lähettyvillä. Hän turhautui ANC:n väkivallattomaan vastarintaan 1960-luvulla ja omistautui aseelliselle vastarinnalle. Hän kouluttautui sissijohtajaksi, ja hänet pidätettiin sabotaasin yrityksestä.

Kuuluisassa oikeudenkäyntipuheessaan hän sanoi:

”Olen taistellut valkoista ylivaltaa ja mustaa ylivaltaa vastaan. Olen hellinyt ajatusta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset elävät harmonisesti yhdessä ja heillä on samat mahdollisuudet. Toivon eläväni tämän ihanteen puolesta, mutta tarvittaessa olen valmis kuolemaan sen puolesta.”

 

Tämän puheen jälkeen maailma ei hänestä kuullut enempää 26 vuoteen. Hän aloitti tuomionsa Robben Islandin vankilassa tulevana Lenininä, mutta hän vapautui sieltä 71-vuotiaana Afrikan Havelina.

Etelä-Afrikan aparheid-hallinto aloitti 1980-luvulla salaiset neuvottelut ANC:n kanssa. Vankilatuomionsa aikana Mandelasta tuli ”presidenttiharjoittelija” viimeisen apartheid-johtajan Frederid de Klerkin suojeluksessa. Vuoden 1990 alkupuolella presidentti de Klerk salli ANC:n toiminnan.

Mandela hylkäsi ANC:n marxilaisuuden ja ojensi kätensä elinkeinoelämälle. Jollain käsittämättömällä tavalla hän sai aikaiseksi uuden liberaalin perustuslain, jossa vähemmistöjen oikeudet turvattiin ja oikeusjärjestelmän puolueettomuus taattiin. Hän jätti tehtävänsä yhden kauden jälkeen suosionsa huipulla. Useimmat afrikkalaiset johtajat eivät toimi niin. Mandela sanoi:

”En halua, että meidän maatamme johtaa yli 80-vuotias. Minun täyty väistyä vielä, kun löytyy muutama ihminen, jotka ihailevat minua.”

Mandela ei myöskään kieltänyt epäonnistumisiaan, joihin kuului mm. AIDS:in leviäminen, kelvottomat koulut ja rikollisuus. Nämä ilmiöt saivat alkunsa Mandelan hallintokaudella eikä niitä sen jälkeenkään ole onnistuttu korjaamaan.

Mitä Mandelan jälkeen?

Etelä-Afrikan nykyinen, moniavioisissa suhteissa elävä presidentti Jacob Zuma patsasteli vielä äskettäin hiipuvan Nelson Mandelan valossa. Mandelan jälkeen Afrikan Kansalliskongressi ANC ei enää ole vallankumousjärjestö vaan korruptoitunut valtapuolue. Sen johtajat elävät yltäkylläisyydessä samalla, kun maan musta enemmistö elää köyhyyden ja työttömyyden varjossa.

Zuman kilpailija Julius Malema on esiintynyt julkisuudessa huomattavasti presidenttiä aggresiivisemmin. Hän on vaatinut mm. Etelä-Afrikan kaivosten kansallistamista, ja hänen järjestämissään joukkokokouksissa on vaadittu vain mustille kuuluvaa Etelä-Afrikkaa.

Vuoden 1994 vallanvaihdon jälkeen yli 1200 valkoista maanviljelijää on murhattu. Yhteensä valkoisia maanviljelijöitä on Etelä-Afrikassa noin 40 000, mikä tekee maanviljelijän ammatista ehkä maailman vaarallisimman.

Osa maan buurivähemmistöstä on jo viimeiset kymmenen vuotta tehnyt valmisteluja mahdollisen kansanmurhan varalta. Etelä-Afrikassa elää 3-4 miljoonaa ”afrikaaneria”, jotka ovat enimmäkseen Hollannista peräisin olevien siirtolaisten jälkeläisiä. He ovat eläneet Etelä-Afrikassa 1600-luvulta alkaen.

Jos buurien pelot toteutuvat, on turha odottaa, että Euroopan shampanjasosialistit rientäisivät heidän avukseen. Jos kauhuskenaario ei toteudu, tämä kertoo omalta osaltaan Mandelan elämäntyön onnistumisesta.