tiistaina, joulukuuta 10, 2013

Rasistinen lehti-ilmoitus


Etnologi Karl-Olof Arnstberg ja journalisti Gunnar Sandelin kirjoittivat kirjan Invandring och Mörkläggning (Maahanmuutto ja salailu), Siinä he esittävät faktoja Ruotsin maahanmuuttopolitiikan onnistumisesta.

Ruotsalainen valtamedia ei kirjaa juuri noteerannut lukuun ottamatta vasemmistolaista Aftonbladetia, joka julkaisi siitä täysin asiattoman arvostelun otsikolla ”Samaa vanhaa rasismia uudessa raportissa”. Arvostelu oli kuvitettu valokuvalla ruotsalaisten oikeistoekstremistien marssista Ruotsin kansallispäivänä vuonna 2007. Itse arvostelussa keskityttiin kirjoittajien mustamaalaamiseen ja kysyttiin, ”voiko inhimillisyydellä olla hintalappua”?

Tanskalainen Jyllands Posten ja norjalainen Aftenposten sen sijaan noteerasivat kirjan ja saivat myös aikaiseksi kunnollisen arvostelun. Tähän päivään mennessä Aftonbladet on ainoa ruotsalainen valtamediajulkaisu, joka on kirjoittanut teoksesta arvostelun.

Ilmoitus DN:ssä

Arnstberg halusi kuitenkin kirjalleen julkisuutta ja maksoi omalla kustannuksellaa ilmoituksen vasemmistoliberaaliin Dagens Nyheter -sanomalehteen. Silloin tavanomaiset epäillyt reagoivat odotetulla tavalla eli huutamalla hysteerisesti ja vaatimalla anteeksipyyntöä Dagens Nyheter -lehden päätoimittaja Peter Wolodarskilta. Entinen Aftonbladetin poliittisen toimituksen päällikkö Helle Klein twiittasi:

”Hyvä DN ja @pwolodarski! Laatikaa anteeksipyyntö huomiseen lehteen ja sanokaa, että kyseisen rasisti-ilmoituksen julkaiseminen oli suuri virhe.”

Itseään sosiaalidemokraattiseksi opettajaopiskelijaksi kutsuva Pontus Samuelsson osoitti twiitissään, että hän on sisäistänyt suvaitsevaisuuden ydinteesit:

”Auschwitz, Srebrenica, Ruanda. Kaikki alkaa jostakin.”

Twitter-vasemmisto järjesti myös mielenosoituksen Tukholman Medborgarplatsenilla. Mielenosoituksesta ja Twitter-reaktioista on pääteltävissä, että Ruotsin vasemmisto ja monikulttuuriin sitoutunut kansanosa ei halua minkäänlaista keskustelua maahanmuutosta, vaan yrittää vaientaa ja leimata rasismileimalla kaikki kriittiset äänet.

Dagens Nyheterin linjanmuutoksesta tuskin kannattaa olla huolissaan. Huomenna lehti on yhtä poliittisesti korrekti kuin aina ennenkin ja antaa varmasti jatkossakin auliisti palstatilaa niille, jotka närkästyivät lehti-ilmoituksesta.

Löytyy Ruotsista toki asiallisiakin reaktioita. Vanhan liiton sosiaalidemokraatti ja Folkbladetin vastaava päätoimittaja Widar Andersson ymmärtää ratkaisun julkaista ilmoitus ja ihmettelee Helle Kleinin reaktiota:

”Tavallaan reaktiot kertovat ongelmista ruotsalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Korpraalit, jotka vaativat lopettamista ja kieltämistä, haluavat rajoittaa muiden kuin pelkästään positiivisten faktojen esittämistä.”

Varjojen ja kummitusten maa

Juutinrauman toiselta puolelta ruotsalainen maahanmuuttokeskustelu näyttää kummalliselta. Jyllands Postenissa Mikael Jalving kirjoittaa Ruotsista ”varjojen ja kummitusten maana”. Jalving ihmettelee, miten kirjamainos sanomalehdessä voi aiheuttaa viikonlopun suurimman kohun.

Arnstberg on Jalvingin vanha tuttu, jota hän mm. haastatteli kirjassaan Absolut Sverige. Jalvingin mukaan Arnstberg oli yrittänyt löytää kirjalleen kustantajaa Ruotsista mutta luopunut yrityksistä ja julkaissut kirjan omakustanteena. Kirja nousi bestseller-listalle huolimatta siitä, että valtamedia yritti vaieta sen kuoliaaksi eikä sitä mainostettu missään muualla kuin internetissä. Kirjaa myydään myös ainoastaan internetin välityksellä.

Jalving kuvailee kirjaa ”underground-kirjallisuudeksi”, jota luetaan suljettujen verhojen takana vähän samalla tavalla kuin Aleksandr Solzhenitsynin teoksia Neuvostoliitossa. Jalving päättää kirjoituksensa toteamalla:

”Loppu on hysteriaa. Ruotsin historia alkaa tästä ja päättyy tähän ilman, että kukaan voi varmuudella sanoa, mihin ruotsalaiset ovat menossa. Mitään juhlaa tuskin on tulossa.”

Arnstberg ja Sandelin tuskin uskalsivat odottaa pelkän lehti-ilmoituksen aiheuttavan nähdyn kaltaista reaktiota. Joka tapauksessa kohu lisää kirjan myyntia, kuten Arnstberg toteaa:

”On surullista saada rasistin leima otsaansa, kun yrittää käydä keskustelua Ruotsille tärkeistä asioista. Kirjaa tosin myydään tästä syystä enemmän, mutta tulot eivät kata mainoksen hintaa.”

Arnstberg kieltää myös synneistä pahimman eli yhteydet Ruotsidemokraatteihin. Moralismi ja epämiellyttävien faktojen kieltäminen eivät Ruotsista kirjan myötä lopu, mutta yhä useampien ihmisten luottamus valtamediaan ja sen mielipideautomaatteihin rapautuu hiljalleen kiitos internetin.

5 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos kun pidät meitä tsuhnia ajantasalla mitä sivistyksen kehdossa länsinaapurissamme tapahtuu. Tuli tosiaan itselleenkin mieleen Neukku-ajat jolloin piti lukea viltin alla kiellettyjä kirjoja.

Samalla tavalla kuin Vihreitä pidetään Suomessa ylimielisinä, röyhkeinä, muiden yläpuolelle asettautuneina moraalinvartijoina, niin samalla tavalla pohjoismainen sosialismi koetaan maailmalla.

Pelottavinta on se kaksinaismoralismi, jonka mukaan punavihreät pelottelevat eristäytymisellä ja impivaaralaisuudella, mutta todellisuudessa itse eristäytyvät ympäröivästä todellisuudesta. Heille monikulttuurisuus ei ole erilaisten elämäntapojen hyväksymistä vaan heidän elintapansa, jota muiden pitää kutsua monikulttuurisuudeksi, hyväksymistä.

Mitä luulet, missä vaiheessa porukkaa alkaa lappaa lahden yli tänne itäiseen eldoradoon, kun oivaltavat täällä olevan täysin koskemattomat markkinat, joita hallitseva alkuperäiskansa pitää sysätä reservaattiin?

Igor kirjoitti...

Kirjan saa kätevästi tilattua e-kirjana melkein puolet haövemmalla kuin painettuna (187 NOK eli n 22€):

E-boken kostar 187 norska kronor, som automatiskt räknas om till svenska, danska eller annan valuta vid beställning.
E-boken beställs på http://www.trolltekst.no.
Kunder som beställer e-boken får den i två olika format, som PDF och EPUB.

Yrjöperskeles kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuo kuvaa jotenkin niin hyvin Ruotsin tilannetta. On laadittu omassa mielikuvituksessa jonkunlainen monikulttuurinen Ihmemaa Oz, ja vaikka ehkä huomattaisiinkin, että Mordorhan siitä tulikin, niin asia kielletään ja edes asian ajatteleminen pyritään estämään joukkorääkymisellä. Jotenkin Ruotsista tulee mieleen tämä Stanislaw Lemin kirja Futurologinen Kongressi.

(Poistettu kommentti muuten sama, mutta kovasti kirjoitusvirheinen)

Becker kirjoitti...

Ruotsia voi pitää mielenkiintoisena kokeiluna, jossa teknisesti sekä kulttuurisesti että historiallisesti dynaaminen kansa muutaman kymmenen vuoden kulttuurimarksistisen aivopesun jälkeen saatetaan henkisesti Pohjois-Korean tasolle.
Ja näinhän siinä on käynyt. Jos katselee galluppien tuloksia, niin suurin osa kansasta haluaa islamisoinnin ja rikollisuuden sekä mamujen siivellä elämisen jatkuvan.
Suomessa ei koskaan menisi näin voimakas oikofobia läpi, ilman että kansa puuttuisi siihen vaikkapa voimakeinoin. Yritystä on, myönnetään.
Kaikki tämä naapurimaan hysteerinen Sverigedemokraattien jahtaaminen on alkusoittoa ensi vuoden vaaleille, jotka tulevat olemaan likaisimmat Ruotsin historiassa. Neuvostoliiton entisten alusmaiden ja tiettyjen afrikkalaisten valtioiden vaalit ja poliittinen korruptio tulee olemaan enkelikuoro meinikiä, jahka svennet pääsee vauhtiin.
Tällaista ei ole ennen pohjolassa koettu. Sääli vaan, että suomalainen PK-media ei kerro koko totuutta naapurivaltion hysteerisestä politikoinnista.

Siinä vaiheessa, kun ruotsalaiset hiffaavat, että Suomessa voi elää rannikolla osaamatta suomen kieltä, niin muuttoliike kiihtyy. Tämäntapaista liikehdintää on jo olemassa.