perjantaina, joulukuuta 06, 2013

Ei mikään maallinen pyhimys


Nelson Mandelan kuolema varasti huomion Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnalta. Me 80-luvulla eläneet muistamme Mandelan ikonina, jonka politiikkaa tekevät rock-tähdet nostivat jalustalle. Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää Mandelaa suorastaan pyhimyksenä:

”Hänhän oli sellainen hyvin karismaattinen henkilö, oikeastaan oli jopa pyhimysmäinen aura hänen ympärillään.”

Ei ole väärin väittää, että Mandela oli kaikkien maailman shampanjasosialistien suuri ikoni.

Epäonnistunut marxilainen

Mandela käveli ulos Kapkaupungissa sijaitsevasta vankilastaan 11. helmikuuta 1990. Vapauttaminen ei ainoastaan herättänyt innostusta Etelä-Afrikassa vaan kaikkialla maailmassa. Vapauttamisen jälkeisessä puheessaan Mandela kertoi, että neuvottelujen lopputulos takaisi, että aseellinen taistelu apartheidia vastaan ei enää olisi tarpeellista.

Mandelasta ei tullut pyhimystä eikä toista Robert Mugabea. Hän ei vankilavuosistaan huolimatta ollut katkeroitunut vallankumouksellinen, joka kostaisi vainoojilleen. Hänen johdollaan Etelä-Afrikan vapautuminen ei johtanut mustien, usein hirviömäisten tyrannien valtakauteen, vaan Mandela halusi sovintoa, joka on kestänyt ainakin hänen elinaikansa.

Wall Street Journalin muistokirjoituksessa muistutetaan, että Mandela oli suurimman osan aikuisikäänsä epäonnistunut marxilainen vallankumouksellinen ja vasemmiston idoli, Afrikan Che Guevara. Hän kuitenkin valitsi yli 70 vuoden iässä sovinnon koston asemesta ja teki näin itsestään historiallisen, ja samalla harvinaisen, viisaan vallankumousjohtajan.

Mandela ei ollut syntyjään kommunisti mutta kasvoi sellaiseksi, kun hän nousi ANC:n hierarkiassa. Hän liittoutui Neuvostoliiton kanssa ja piti Leninin ja Stalinin kasvokuvia kotonaan seinällä työpöytänsä lähettyvillä. Hän turhautui ANC:n väkivallattomaan vastarintaan 1960-luvulla ja omistautui aseelliselle vastarinnalle. Hän kouluttautui sissijohtajaksi, ja hänet pidätettiin sabotaasin yrityksestä.

Kuuluisassa oikeudenkäyntipuheessaan hän sanoi:

”Olen taistellut valkoista ylivaltaa ja mustaa ylivaltaa vastaan. Olen hellinyt ajatusta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset elävät harmonisesti yhdessä ja heillä on samat mahdollisuudet. Toivon eläväni tämän ihanteen puolesta, mutta tarvittaessa olen valmis kuolemaan sen puolesta.”
 
Tämän puheen jälkeen maailma ei hänestä kuullut enempää 26 vuoteen. Hän aloitti tuomionsa Robben Islandin vankilassa tulevana Lenininä, mutta hän vapautui sieltä 71-vuotiaana Afrikan Havelina.

Etelä-Afrikan aparheid-hallinto aloitti 1980-luvulla salaiset neuvottelut ANC:n kanssa. Vankilatuomionsa aikana Mandelasta tuli ”presidenttiharjoittelija” viimeisen apartheid-johtajan Frederid de Klerkin suojeluksessa. Vuoden 1990 alkupuolella presidentti de Klerk salli ANC:n toiminnan.

Mandela hylkäsi ANC:n marxilaisuuden ja ojensi kätensä elinkeinoelämälle. Jollain käsittämättömällä tavalla hän sai aikaiseksi uuden liberaalin perustuslain, jossa vähemmistöjen oikeudet turvattiin ja oikeusjärjestelmän puolueettomuus taattiin. Hän jätti tehtävänsä yhden kauden jälkeen suosionsa huipulla. Useimmat afrikkalaiset johtajat eivät toimi niin. Mandela sanoi:

”En halua, että meidän maatamme johtaa yli 80-vuotias. Minun täyty väistyä vielä, kun löytyy muutama ihminen, jotka ihailevat minua.”

Mandela ei myöskään kieltänyt epäonnistumisiaan, joihin kuului mm. AIDS:in leviäminen, kelvottomat koulut ja rikollisuus. Nämä ilmiöt saivat alkunsa Mandelan hallintokaudella eikä niitä sen jälkeenkään ole onnistuttu korjaamaan.

Mitä Mandelan jälkeen?

Etelä-Afrikan nykyinen, moniavioisissa suhteissa elävä presidentti Jacob Zuma patsasteli vielä äskettäin hiipuvan Nelson Mandelan valossa. Mandelan jälkeen Afrikan Kansalliskongressi ANC ei enää ole vallankumousjärjestö vaan korruptoitunut valtapuolue. Sen johtajat elävät yltäkylläisyydessä samalla, kun maan musta enemmistö elää köyhyyden ja työttömyyden varjossa.

Zuman kilpailija Julius Malema on esiintynyt julkisuudessa huomattavasti presidenttiä aggresiivisemmin. Hän on vaatinut mm. Etelä-Afrikan kaivosten kansallistamista, ja hänen järjestämissään joukkokokouksissa on vaadittu vain mustille kuuluvaa Etelä-Afrikkaa.

Vuoden 1994 vallanvaihdon jälkeen yli 1200 valkoista maanviljelijää on murhattu. Yhteensä valkoisia maanviljelijöitä on Etelä-Afrikassa noin 40 000, mikä tekee maanviljelijän ammatista ehkä maailman vaarallisimman.

Osa maan buurivähemmistöstä on jo viimeiset kymmenen vuotta tehnyt valmisteluja mahdollisen kansanmurhan varalta. Etelä-Afrikassa elää 3-4 miljoonaa ”afrikaaneria”, jotka ovat enimmäkseen Hollannista peräisin olevien siirtolaisten jälkeläisiä. He ovat eläneet Etelä-Afrikassa 1600-luvulta alkaen.

Jos buurien pelot toteutuvat, on turha odottaa, että Euroopan shampanjasosialistit rientäisivät heidän avukseen. Jos kauhuskenaario ei toteudu, tämä kertoo omalta osaltaan Mandelan elämäntyön onnistumisesta.

10 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Mandelan, kuten muidenkaan mustien, oli huono liittoutua lännen kanssa, koska länsi tuki Etelä-Afrikan apartheid hallintoa. Anoa suunta mistä tukea tuli ANC:lle oli itäblokki.
Vielä 80-luvulla Thatcher ja Reagan tukivat apartheidia.

Mitä tulee terrorismiin. Kysykää itseltänne olisitteko hyväksyneet apartheidin tekemättä mitään, jos se olisi kohdistunut teihin.

Suomessahan muistellaan jääkäreitä ja Schaumania sankareina, vaikka tietenkin he olivat myös terroristeja.

Tomi kirjoitti...

Tuo linkki evakuontiin ei toimi.

Vasarahammer kirjoitti...

Vasta kylmän sodan päättyminen mahdollisti apartheidin purkamisen. ANC:n joukoissa oli paljon kommunisteja (kuten Mandela itsekin) ja heidän valtaannousuaan pelättiin mielestäni täysin aiheesta.

Kommunismin ja afrososialismin seuraukset itsenäistyneissä Afrikan valtioissa ovat olleet katastrofaaliset kaikkialla eli nälänhätää, terroria ja joukkomurhia.

Tomi kirjoitti...

VH, olet oikeassa, että sosialismi johti katastrofiin Afrikassa.
Käsittääkseni länsimaiden nihkeä suhtautuminen ajoi apartheidin vastustajat kommunistien liittolaiseksi, eikä toisinpäin. Etelä-Afrikassa vain kommunistinen puolue tuki ANC:tä. Kun taas hallituspuolue Kansallispuolue oli oikeistokonservatiivinen.

Sinivihreä kirjoitti...

Niin, sama tilannehan Suomellakin oli. Piti liittoutua pienemmän pahan eli natsi-Saksan kanssa, koska varsinainen vihollinen oli Neuvostoliitto.

Tästä syystä en ymmärrä, miksi olisi väliä sillä, että Mandela on joskus ollut kommunisti ja liittoutunut kommunistimaiden kanssa apartheid-hallintoa vastaan. Pääasiahan oli, että hän ei valtaan päästyään toteuttanut kommunismia, vaan pyrki sovinnolliseen liberaaliuteen.

Vasarahammer kirjoitti...

"Tästä syystä en ymmärrä, miksi olisi väliä sillä, että Mandela on joskus ollut kommunisti ja liittoutunut kommunistimaiden kanssa apartheid-hallintoa vastaan. Pääasiahan oli, että hän ei valtaan päästyään toteuttanut kommunismia, vaan pyrki sovinnolliseen liberaaliuteen"

Kyllä Mandelan menneisyys kommunistina ja väkivaltaisena terroristina tulee myös käsitellä.

Se, että hän hylkäsi kommunismin eikä lähtenyt kostamaan valkoisille, oli sinänsä ihmeellistä ja harvinaista. Vielä emme tiedä, millainen Etelä-Afrikasta lopulta tulee. Toistaiseksi siitä ei ainakaan ole tullut uutta Zimbabwea.

Maanviljelijöiden murhien lisäksi Etelä-Afrikkaan on säädetty apartheidin kaatumisen jälkeen useita valkoisia syrjiviä lakeja, jotka rajoittavat heidän mahdollisuuksiaan yritystoimintaan. Lisäksi maan johtajat laulavat "Kill the Boer" -laulua julkisesti. Tämä ei anna aihetta uskoa, että tulevaisuus olisi erityisen valoisa.

Tomi kirjoitti...

VH, mitä rajoittavia lakeja on Etelä-Afrikassa säädetty?

"Kill the boer"-laulun laulamisesta on ihmisiä tuomittu viharikoksista Etelä-Afrikassa, joten ei hallinto sitä hyväksy.

Mutta ettekö te juuri vastusta viharikoslainsäädäntöä?

Vasarahammer kirjoitti...

Black Economic Empowerment

Tässä on kyseessä tyypillinen positiivisen syrjinnän laki, joka tällä kertaa kohdistuu enemmistöön.

Jacob Zuma sings Kill the Boer

On vähän eri asia, jos maan presidentti laulaa "Kill the Boer" kuin jos joku tavallinen taavi sanoo neekeri.

Video on kuvattu vuonna 2012.

Sinivihreä kirjoitti...


"Kyllä Mandelan menneisyys kommunistina ja väkivaltaisena terroristina tulee myös käsitellä."

VH, minun mielestäni sitä ei tarvitse käsitellä yhtään sen enempää kuin kysymystä siitä, miksi Suomi meni II maailmansodassa Saksan puolelle. Oli valittava "paha" liittolainen, jotta voitiin taistella omalta kannalta vielä pahempaa vihollista vastaan, eli Neuvostoliittoa / rotusortohallintoa vastaan.

Samoinhan intialaisilla riitti sympatiaa Hitleriä kohtaan, hän kun taisteli vihattua brittihallintoa vastaan.

Vasarahammer kirjoitti...

" minun mielestäni sitä ei tarvitse käsitellä yhtään sen enempää"

Kyllä kenestä tahasta valtiomiehestä pitää kaikki puolet tuoda esille, myös Mandelan vakaumuksellinen marxismi.

Jostain syystä modernilla länsimaisella vasemmistolla on tarve löytää ei-länsimaisia maallisia pyhimyksiä. Mahatma Gandhi ja Mandela ovat tällaisia. Arafatista ei sellaista tullut, koska hän oli pohjimmiltaan verenhimoinen terroristi loppuun saakka toisin kuin Mandela, joka valitsi pragmatismin koston ja ideologian sijasta. Häntä tulee tästä arvostaa, koska moni muu olisi valinnut toisin.

Myöskään Gandhi ei todellisuudessa ollut mikään pyhimys.

Ja mitä tulee Suomen jatkosotaan, Suomi oli de facto -liittoutunut Saksan kanssa. Tämä ei tarkoittanut, että Suomi olisi jakanut Saksan sotilaalliset tai väestöpoliittiset päämäärät. Ei minulla ole mitään Suomen historian ikävien puolien käsittelyä vastaan, kunhan siitä ei tule mitään kansallisen itseinhon orgioita.