Edistyksellistä rasismin vastustamista

YTM, tutkija ja projektityöntekijä Heikki Kerkkänen on antanut oman panoksensa rasismikeskusteluun kirjoittamalla artikkelin ”Milloin ihminen on rasisti?”.

Itse olen koko blogini olemassaolon ajan käsitellyt rasismikeskustelua ja kommentoinut kirjoituksia, joissa väitetään rasismin lisääntyneen tai nimitellään jota kuta henkilöä rasistiksi. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa rehellisesti, että Kerkkäsen vastaus kysymykseen ei kiinnosta pätkääkään.

Kerkkänen vain esittää yhden omasta mielestään oikean rasismin määritelmän. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että syytöstä rasismista eli ns. rasistikorttia käytetään eri mieltä olevien vaientamiseen ja keskustelun lopettamiseen ikävistä asioista.

Rasismi on leimakirves, jota poliittinen, akateeminen ja mediaeliitti esittää silloin, kun halutaan mitätöidä tietyn henkilön ja ryhmän mielipiteet ja välttyä vastaamasta näiden esittämiin väitteisiin. Väitteet koskevat yleensä maahanmuuton ongelmakohtia.

Muutaman viime viikon aikana käyty rasismikeskustelu ei ole oikeata keskustelua vaan ylhäältä päin annettua propagandaa, jossa yksittäiseet subjektiiviset kokemukset yleistetään koskemaan koko suomalaista kantaväestöä. Tarkoituksena on saada ihmiset epäröimään omien mielipiteidensä lausumista ääneen ja jopa tuntemaan syyllisyyttä yksittäisen 80-vuotiaan mummon huuteluista.

Kerkkänen myös väittää, että keskustelua maahanmuuton varjopuolista on käyty jo pitkään ns. edistyksellisissä piireissä eikä keskustelu mistään asiasta ole tabu. Tämähän ei tietysti pidä paikkaansa. Esimerkiksi keskustelu islamilaiseen kulttuuriin liittyvistä varjopuolista ja niiden yhteydestä Koraaniin ja profeetta Muhammadin antamaan esimerkkiin on ymmärrettävistä syistä vaikeaa valtamediassa.

Edistyksellinen utopisti

Kerkkänen mm. toteaa olevansa huolissaan Suomen somaliväestön työttömyydestä. Lisäksi pakkoavioliitot ja lapsien naittaiminen puistattavat häntä. Tämä on tietysti ihan oikein. Heti seuraavassa lauseessa hän kuitenkin paljastaa omat lähtökohtansa:

”Vähemmistöjen sosiaalisista ongelmista voi puhua aivan samalla tavalla kuin syntysuomalaistenkin probleemoista.”

Pakkoavioliitot ja lapsien naittaminen ovat sosiaalisia ongelmia ja kunnon edistyksellisen tavoin Kerkkänen tuntuu uskovan, että nämä ongelmat ovat ratkaistavissa. Ehkä ne ovatkin mutta voidaan kysyä, pystyykö suomalainen sosiaalivaltio ratkaisemaan nämä ongelmat ja miten paljon taloudellisia resursseja ratkaisemiseen tarvitaan.

Itse vastaan, että ei pysty. Järjestetyt avioliitot ja alaikäiset morsiamet kuuluvat olennaisena osana tietyistä maista tulevien ihmisten kulttuuriin. Tällaisia tapoja ei poisteta yhdessä sukupolvessa vaan siihen menee kymmeniä vuosia, jos näitä tapoja ylipäänsä voi poistaa sosiaalivaltion keinoin.

Somalien työttömyyttä voidaan varmasti vähentää, mutta taloudellisia resursseja tarvitaan ja paljon eivätkä ne takaa, että tulokset jäävät pysyviksi.

Ainoa taatusti tehokas keino vähentää näitä vähemmistöjen sosiaalisia ongelmia on pitää ongelmallisten vähemmistöjen edustajien lukumäärä mahdollisimman pienenä. Jos maahanmuuttopolitiikka on löysää ja maahan pääsee runsaasti sosiaaliturvan varaan jääviä maahanmuuttajia, sosiaalisektorin kyvyt, resurssit ja keinot loppuvat hyvin nopeasti.

Kerkkäsen blogitekstistä löytyy myös video, jolla entinen islamisti Maajid Nawaz kertoo demokratian ongelmista islamilaisissa maissa. Näissä maissa demokraattinen hallintotapa ei ole vakiintunut, ja vaaleissakin demokratia kilpailee sotilasdiktatuurin ja teokratian kanssa äänestäjien suosiosta.

Nawaz ottaisi mallia ”ekstremisteistä” ja pyrkisi vahvistamaan demokratiaa ruohonjuuritasolta käsin. Se, miten hän käytännössä tämän toteuttaisi, jää vähän epäselväksi. Arabikevään jälkeisten maiden demokraattisten vaalien lopputulokset ovat jo tiedossa, ja vaaleissa se teokraattinen vaihtoehto otti murskavoiton.

Koska demokratia ei ole Lähi-idässä vakiintunut, teokratia pysyy niin kauan, kunnes sotilaat kyllästyvät siihen. Jos taas islamistit saavat armeijan hallintaansa, teokratia pysyy eikä mitään demokraattista vaihtoehtoa ole tarjolla seuraavissa vaaleissa.

Kerkkänen mainitsee myös joukon muslimiajattelijoita, joiden ansiosta ”kehitys kehittyy”. Ei kehity, vaan nämä saarnaavat jo valmiiksi myötämieliselle yleisölle eli länsimaisille edistyksellisille sitä, mitä he haluavat kuulla. Heidän sanomaansa ei kuunnella siellä, missä pitäisi, eli Euroopan muslimigetoissa ja Lähi-idässä.

Jonkinlaisena edistyksellisyyden huipentumana Kerkkänen tarjoaa linkin uutiseen, jossa kerrotaan Ranskassa perustetusta, homoille tarkoitetusta moskeijasta. Tämä sinänsä mielenkiintoinen kuriositeetti ei kuitenkaan muuta kokonaiskuvaa eli islamin voimakasta homovihamielisyyttä mihinkään suuntaan.

Kehittyykö kehitys?

Kerkkänen kuuluu ns. progressiivisiin eli hän uskoo asioiden kehittyvän myönteiseen suuntaan. Islamilaisessa maailmassa näin ei ole käynyt, vaan länsimainen vaikutus on vuosikymmenien aikana vähentynyt ja korvautunut islamistisella. Moni arabimaa oli 50-luvulla ”länsimaisempi” kuin nykyään. Kaupunkien kaduilla näkyi enemmän naisia, joilla ei ollut päähuivia tai huntua. Miehetkin pukeutuivat länsimaalaisittain.

Egyptin vastavalittu presidentti on nimeltään Mohammed Morsi, ja hänen vuodelta 2010 peräisin oleva lausuntonsa kertoo Egyptin edistyksestä kaiken olennaisen:

”Israelin ja palestiinalaisten väliset neuvottelut ovat ajanhukkaa, koska arabit ja muslimit eivät hyödy mitään kanssakäymisestä apinoiden ja sikojen jälkeläisten kanssa.”

Apinoilla ja sioilla viitataan Koraanin lauseeseen, jossa Allahin kerrottiin muuttaneen sapattia rikkoneet juutalaiset apinoiksi ja sioiksi. En tiedä, täyttääkö Morsin lausunto Kerkkäsen selkeänä pitämän vihapuheen määritelmän ja onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä.

En tällä halua sanoa, että arabimaat eivät voi omaksua demokratiaa hallintomalliksi. Kyllä näin voi käydä, jos maiden kansalaiset sitä todella haluavat. En vain usko, että länsimaalaisella edistyksellisellä olisi mahdollisuuksia vaikuttaa kehitykseen millään tavalla. On parempi antaa arabimaiden löytää oma tiensä ja varautua myös siihen, että kehitys ei kehitykään toivotulla tavalla.