Pilvissä leijuva moraaliposeeraaja

Eilen 27.5.2009 Yleisradio uutisoi, että eduskunnan oikeusasiamies on keskeyttänyt ikätestit alaikäisille turvapaikanhakijoille. Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin perustelut olivat vähintäänkin mielenkiintoiset:

” Testillä puututaan henkilön koskemattomuuteen ja yksityisyyteen. Ei ole mitenkään säännelty, kuka näitä testejä voi tehdä ja millaisilla menetelmillä. Eli sääntelyn tarvetta on paljon.”

Kun Suomen lakia rikotaan eli tullaan rajan yli ilman asianmukaisia papereita, rikollinen muuttuu erityisen suojelun tarpeessa olevaksi vainon uhriksi sanomalla taikasanan ”turvapaikka”. Jos turvapaikanhakija väittää lisäksi olevansa alaikäinen, viranomaisilla ei ole oikeutta tutkia epäiltyä rikosta. Taikasanalla ”turvapaikka” ihmisoikeudet astuvat voimaan. Eikä mikään ole niin arvokasta kuin turvapaikanhakijan ihmisoikeudet.

Markus Jansson kertoo erinomaisessa kirjoituksessaan oman käsityksensä asiasta:

” Tämä kertoo mielestäni aika paljon siitä, mikä Suomen viranomaisia oikeasti kiinnostaa ja minkätyyppisistä asioista ja keiden oikeuksista he ovat kiinnostuneita. Ketkä ja mitkä eivät merkitse heille mitään ja keitä paapotaan muiden kustannuksella. Keiden oikeuksia voidaan vapaasti loukata ja keille keksitään tyhjästä oikeuksia joihin vedotaan vain siksi, ettei rikollisia saisi kiinni heidän valheistaan.”

Uskon, että valtaosa suomalaisista hyväksyy vainon uhriksi joutuneiden auttamisen. Kuitenkin järjestelmän väärinkäyttö aiheuttaa kiukkua etenkin tiukan taloudenpidon aikoina. Harva haluaa auttaa vaateliaita pummeja, joiden ihmisoikeuksia loukkaa television puuttuminen vastaanottokeskuksen asuinhuoneesta. Pahinta tässä on se, että oikeudenkäyttöä valvovaa viranomaista ei järjestelmän väärinkäyttö huolestuta läheskään yhtä paljon kuin laittomasti maahan tulleen ”ihmisoikeudet”.

Johansson syleilee maailmoja

Viranomaisia hullumpia ovat vain ”ihmisoikeusjärjestöt” ja niiden parissa toimivat moraalin mestarit. Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson vetää ylittämättömät pohjat:

” Apulaisoikeusasiamies on tehnyt hyvä päätöksen ja sitä tulee nyt kunnioittaa”

” Mielestäni se kertoo jotain suomalaisen turvapaikkapolitiikan etiikasta, että on tärkeämpää löytää syitä palauttaa ihmisiä kuin auttaa heitä.”

Siinä missä viranomaiset ovat edes jonkinlaisessa vastuussa toiminnastaan, ”kansalaisjärjestön” toiminnanjohtaja ei ole missään vastuussa kenellekään. Johanssonin puheet ovat päättömiä, mutta aina löytyy lehti, joka julkaisee ne ilman kritiikkiä.

Kannattaa myös huomata, että Amnesty ei ole sanallakaan puolustanut suomalaisia ”sananvapausrikoksista” tuomittuja. Toisten ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä kuin toisten tai Amnesty ei todellisuudessa puolusta oikeita ihmisoikeuksia. Maailmaa katsellaan ideologisten silmälasien läpi, jossa paha on lähtöisin lännestä ja hyvä tulee kehitysmaista, joiden ihmiset nähdään avuttomina uhreina.

Kotisivuillaan Amnesty mainostaa itseään:

” Amnesty on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminta perustuu puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen.”

Amnesty ei ole riippumaton vaan vasemmistolainen, maailmankyläideologiaa kannattava järjestö.

Ei ensimmäinen kerta

Eikä Johansson lauo typeryyksiä ensimmäistä kertaa. Joulukuussa hän ilmaisi närkästyksensä Guantanamon vankileiristä ja moitti ulkoministeri Alexander Stubbia terrorisminvastaisen sodan ylilyöntien hyväksymisestä, mikä oli luonnollisesti tuulesta temmattu väite. Zachris Haaparinne kirjoitti tästä, kun Johansson oli päässyt sanomaan mielipiteensä Helsingin Sanomien sunnuntaidebatissa. Jutussa Johansson liitää kovaa ja korkealla:

” Maailman köyhät kärsivät joka päivä turvattomuudesta. Se johtuu nälästä, kodittomuudesta, olemattomista terveyspalveluista ja koulutuksesta, syrjinnästä ja poliittisesta äänettömyydestä. Ihmisoikeuksien kaikkinaisesta puutteesta. "

"Muuttaaksemme heidän tilannettaan emme tarvitse lisää partioveneitä Välimerellä emmekä sotilaita Afganistanissa. Tarvitsemme, kuten YK:n ihmisoikeusjulistus lupaa, "yhteiskunnallista järjestystä, jossa kaikkien oikeudet voivat toteutua".

Johanssonin mielestä ”yhteiskunnallinen järjestys, jossa kaikkien oikeudet voivat toteutua”, luodaan ilmeisesti syyttämällä George W. Bushia ja avaamalla rajat kehitysmaista tuleville maahanmuuttajille. Zachris Haaparinne muistuttaa realismista:

”... jos länsi ei voi (tässä tapauksessa pikemminkään saa) taata omaa turvallisuuttaan, ei se voi taata kenenkään muunkaan. Jos länsi ei ole vakaa, ei ole muukaan maailma sitä.”

Lopuksi sanon, että vasemmisto korruptoi kaikki hyvät asiat muuttamalla ne alkuperäisen irvikuvaksi. Näin kävi käsitteelle ”rauha” kylmän sodan aikana. Nykypäivänä ihmisoikeudet ovat kokemassa saman kohtalon. Tästä saamme kiittää Frank Johanssonia ja hänen kaltaisiaan pilvissä leijuvia moraaliposeeraajia.

Soinin pahin vika

Ajattelin jättää Timo Soinin rauhaan puhumaan palovaroittimista EU-vaalikampanjan ajaksi, mutta satuin näkemään tällaisen kirjoituksen (alkuperäistä lähdettä ei löydy netistä). Siinä entinen SMP:n kansanedustaja Sulo Aittoniemi moittii Timo Soinia lepsuudesta, koska tämä yrittää palvella kahta herraa: maahamuuttokriittisiä ja ”hienostoväkeä”.

Itse olen kirjoittanut samasta asiasta jo aiemmin, kun Soini päätti lähteä itse eurovaaliehdokkaaksi ja jätti Jussi Halla-ahon rannalle. Soini teki, kuten Vihreät Naiset, RKP ja vasemmistomedia halusivat. Kuitenkin hän jätti ”rohkeasti” allekirjoittamatta RKP:n rasisminvastaisen vetoomuksen. Ratkaisu kertoo suoraan Soinin ongelmasta, josta hän ei ole keksinyt ulospääsyä.

Soinin dilemma

Timo Soinin vahvuudet tulevat parhaiten esille televisiossa. Siellä hän on sujuvasanainen ja sukkela kansan mies, jonka puhetta kaikki ymmärtävät. Kunnon poliitikon tavoin Soini ymmärtää pysyä puheissaan tarpeeksi yleisellä tasolla, mutta ei sorru monen muun poliitikon tavoin kapulakieleen. Ihan yhtä hyviä sutkauksia hän ei osaa keksiä kuin SMP:n edesmennyt perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Vennamo, jonka parhaita iskulauseita väitetään tosin Sirkka-vaimon tuotoksiksi.

Kykyä esiintyä mediassa voi pitää pelkästään positiivisena asiana puoluejohtajalle. Soinin ongelmana on kuitenkin se, että sanojen takaa puuttuu substanssi. Soini edustaa tyylipuhdasta populismia, jossa pyritään löytämään kansaa hiertäviä mutta valtapuolueiden hylkimiä aiheita suosion kalastelemiseksi. Tavallisen kansan keskuudessa EU on paljon vähemmän suosittu kuin poliittisen eliitin. Myös maahanmuuton suhteen kansalaiset ovat eliittiä nuivempia.

Taitavana populistina Soini tietysti haistaa tämän mutta ei tunnu oikein osaavan päättää, miten näitä teemoja parhaiten hyödynnettäisiin. Samalla hän pyrkii pitämään hyvät välit valtapuolueisiin ja mediaan eli olemaan ”kaikkien kaveri”. Särmikkyyttä Soinista on turha etsiä.

Tasapainottelua

Valtapuolueet pitävät perussuomalaisista sellaisina kuin he nyt ovat eli imagoltaan vähän junttimaisena ja kaiken sortin tyytymättömien harmittomana kiukunpurkauskanavana. Jos perussuomalaiset eksyy vahingossa sivuraiteille eli liian ”äärioikeistolaiseen” suuntaan, joku valtapoliitikoista reagoi median säestäessä taustalla.

Ongelma yleensä ratkeaa, kun Timo Soini pääsee televisioon irtisanoutumaan milloin rasismista ja milloin ”ihmisvihasta”. Soini toteaa tyynesti, että perussuomalaisissa ei ole tilaa rasismille. Jos toimittaja ihmettelee, miksi sitten Jussi Halla-ahon kaltaisia löytyy puolueesta, Soini vain toteaa Halla-ahon olevan fiksu mies. Hänen kannattajansa vain ovat vähän liian innokkaita.

Viimeksi Soini irtisanoutui ihmisvihasta Mtv3:n EU-vaalitentissä ja sanoi syytösten olevan loukkaavia. Soini totesi:

”Jokainen, joka on seurannut meidän toimintaamme, ei voi käsittää, että meillä olisi mitään tekemistä ihmisvihan kanssa. Puheenjohtajan on tällainen asia kestettävä, vaikkei se mukavaa olekaan. Tämä kuitenkin loukkaa minua ja meidän kannattajiamme.”

Ihmisvihasyytökset ovat tietysti normaalia vasemmistoliberaaliin politiikantekoon kuuluvaa leimaamista. Ei sellainen oikeasti voi loukata ketään varsinkin, koska kukaan ei ole määritellyt ihmisvihaa käsitteenä ja koska syytöksillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eihän ihmisiä kukaan vihaa paitsi ne, jotka näkevät ihmisessä pelkän hiilijalanjäljen ja potentiaalisen ilmastorikollisen.

Soini kuitenkin tanssii poliittisesti korrektin median sirkuksessa ja selittelee asiat parhain päin. Sama selittely alkaa taas alusta, kun jossain närkästytään taas perussuomalaisten muukalaisvihamielisyydestä, homofobiasta tai jostain muusta poliittisesti epäkorrektista asiasta.
Kärsiikö uskottavuus?

Viime aikoina erityisesti Keskustan piiristä on tullut kärjekästä kritiikkiä Soinin toimintaa kohtaan. Viimeksi puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaati Soinia lopettamaan pelleilyn ja kaksilla korteilla pelaamisen EU-vaaleissa.

Lausunto edustaa tietysti tyypillistä poliittista retoriikkaa. Pitkä hallitusvastuu, taloudellinen lama ja ongelmat Keskustan perinteisillä kannatusalueilla nakertavat Keskustan suosiota yhdessä pääministerin ajoittaisen töpeksimisen kanssa. Keskustan on pakko reagoida säilyttääkseen suurimman osan hupenevasta kannatuksestaan.

Korhonen ei ole niin typerä mies, ettei hän aiemmin olisi havainnut Soinin tasapainottelevan ”sameiden vesien” ja poliittisen korrektiuden välillä. Luulen, että asia tiedetään kaikissa puolueissa mutta se sanotaan kuitenkin ääneen vasta, kun Soinin puolue on varastamassa liikaa ääniä itselleen.

Soinin käänteet ovat myös nopeita. Ensin hän ei ollut lähdössä eurovaaleihin ja sitten hän yhtäkkiä ryhtyi ehdokkaaksi. Epämääräinen EU-vastaisuus muuttui Lissabonin sopimuksen vastustamiseksi, kun Soini liittyi Declan Ganleyn Libertas-ryhmään. Vain harva ymmärtää, millaisen U-käännöksen Soini oikeasti teki. Mtv3:n vaalitentissä Soini jo myönsi, että EU:lla on tehtävää esimerkiksi Itämeren suojelussa. Ennen ongelma oli siellä missä EU.

Jos Soini olisi itselleen ja kannattajilleen rehellinen, hän valitsisi puolensa. Joko miellytetään mediaa ja poliittista eliittiä tai tavallista kansaa. Soini kuitenkin haluaa molemmat ja siksi on vaarana, että uskottavuus katoaa lopullisesti. Kannatuslukujen kasvu gallupeissa on pysähtynyt kahdeksan prosentin tuntumaan. Kaikki eivät niele hassunhauskaa retoriikkaa, jos sen takaa ei löydy uskottavia poliittisia tavoitteita. Jos löytyykin, tavoitteet muuttuvat nopeasti toisiksi Soinin muuttaessa mieltään.

Islamisti I

Iltalehti tietää kertoa, että Suomen Islamilaisen Puolueen johtaja Abdullah Tammi eroaa vaimostaan uhkailujen takia. Tammi itse kertoo Iltalehden mukaan:

” Harkinnan jälkeen päätimme yhdessä näin. Meidän perheeseemme on kohdistunut paljon väkivaltaista uhkailua eikä vaimoni enää halunnut elää pelossa.”

” Uhkauksia on tullut tekstiviesteinä, sähköposteina, tuntemattomina puheluina. Niissä on käytetty hyvin härskiä kieltä ja joukossa on ollut suoranaisia tappouhkauksia. Uhkaajat ovat sanoneet hoitavansa minut päiviltä. Se on ollut käsittämätöntä.”

” Vaimoni ei enää jaksanut elää tällaisen pelon alla. Se oli yksi suuri syy eroomme.”

Tammen ja hänen vaimonsa eron todellinen syy ei kuulu minulle tai kenellekään muulle, vaan se on heidän oma asiansa. Tammi tietää varmasti, että uhkailuista on syytä ilmoittaa poliisille. Laiton uhkaus on rikollinen teko, josta kuuluu saada rangaistus.

Tammen tarina

Tässä blogissa on käsitelty paljon Abdullah Tammen sanomisia. Tosin en ole enää aikoihin viitsinyt noteerata miestä. Hän kertoi taustansa suoraan noin vuosi sitten esitetyssä dokumentissa, jossa hän väitti olleensa KGB:n agentti ja vakoilleensa suomalaisia raamattujen salakuljettajia. Tammen hyppelehtiminen uskonnollisesta liikkeestä toiseen viittaa siihen, että Tammen tarinoissa on jotakin perää.

Iltalehden kirjoituksen lopulla kuitenkin mennään vähän liian pitkälle Tammen uhristatuksen pönkittämisessä. Tammi kertoo:

”Tämä on ollut hurjanlaista. Voi olla, että osa uhkailijoista on saanut pontta muiden kirjoitteluista. Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta niillä ei saa ajaa ketään toisen kimppuun.”

Tammi antaa ymmärtää, että nettikirjoittelu olisi vaikuttanut uhkailijoihin. Tässä vaiheessa on syytä todeta, että Tammi itse ei ole pitänyt erityisen matalaa profiilia. Hänen ylistävät lausuntonsa Talibanista ja Somalian islamisteista olivat vastenmielisiä puhumattakaan Virolle esittämästään peitellystä terroriuhkauksesta.

Itse asiassa kokonaan muut tahot ovat vaatineet Tammen puolueen kieltämistä. Maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin yhdessä lukemattomista aivopieruista vaadittiin Suomen Islamilaisen puolueen kieltämistä ja väitettiin shariaa islamin vastaiseksi.

Tammi ei mielestäni ole hörhöydestään huolimatta syyllistynyt laittomuuksiin eikä väkivaltaan yllyttämiseen. Itse asiassa Tammen kaltaiset hahmot auttavat kantasuomalaisia ymmärtämään islamin luonnetta usein paremmin kuin poliittisesti korrektia liturgiaa latelevat ja islamin ääretöntä monimuotoisuutta taivastelevat päivystävät dosentit.

Miksi sitten Tammi julkisti avioeronsa? Ehkä Tammen tähti julkisuudessa on laskusuunnassa eikä media enää samalla tavalla kiinnostu Islamilaisen puolueen edesottamuksista. Tammen paikan valtakunnan ykköshörhönä on perinyt dosentti Johan Bäckman. Ehkä Tammi halusi päästä mukaan Bäckmanin nosteeseen osallistumalla ”Suomen Antifasistisen Komitean” järjestämään mielenosoitukseen Soviet Story –elokuvan esittämistä vastaan.

Ihmisoikeusstalinismia

Ihmisoikeusliitto kuuluu ns. ihmisoikeusteolliseen kompleksiin, joka suoraan hyötyy laajamittaisesta humanitaarisesta maahanmuutosta. Vaikka ihmisoikeusliitto on nimellisesti kansalaisjärjestö, sen projektit nauttivat valtion tukea eikä järjestö pystyisi toimimaan ilman sitä.

Viimeaikainen maahanmuuttokeskustelu on ilmiselvästi käynyt järjestön johtohenkilöiden hermoille, minkä voi hyvin päätellä vuoden 2009 ensimmäisen Ihmisoikeusraportin pääkirjoituksesta. Siinä Kristiina Kouros ihmettelee maahanmuuttokriittisen keskustelun tasoa:

” On jankattu väsymykseen asti sitä, ettei maahanmuutosta ylipäätään voi esittää kriittisiä näkemyksiä tulematta leimatuksi rasistiksi. On vaadittu mahdollisuutta keskustella, mutta kun tilaisuus tarjoutuu, ei olekaan sanottavaa.”

Kuka tässä maassa estää keskustelemasta maahanmuutosta kriittisesti? Kuka leimaa kriittiset näkemykset rasismiksi? Mitä nämä kriittiset näkemykset ovat?”

Kouros ei joko ole tutustunut maahanmuuttoa kritisoiviin kirjoituksiin tai sitten hän teeskentelee tyhmää. Kumpikaan vaihtoehto ei kerro hyvää hänen asenteestaan.

Kouros teeskentelee tyhmää

Lopussa esitettyihin kolmeen kysymykseen voi vastata lyhyesti: media, oikeuslaitos, akateeminen eliitti ja poliitikot. Jos maahanmuuttokeskustelussa on vaarana joutua tuomituksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan epämääräisin perustein, on hyvin todennäköistä, että kriittisiä mielipiteitä ei kuulla.

Toiseksi vasemmiston tapa tyrmätä väärät mielipiteet on monille varsin tuttu. Vasemmiston mielipidehegemonia ei perustu ylivertaisiin argumentteihin vaan leimaamiseen ja sosiaaliseen eristämiseen esimerkiksi rasistikortin avulla. Käytännössä vain harvat ihmiset uskaltavat omalla nimellään olla välittämättä leimakirveistä ja sanoa mielipiteensä suoraan. Muut joko vaikenevat tai kertovat rehellisen mielipiteensä vain yksityisesti tai nimimerkillä.

Etenkin valtapuolueiden poliitikkojen ja virkamiesten kannattaa olla mieluummin hiljaa, koska varovaisetkin yritykset esittää poliittisen korrektiuden pakkopaitaan sopimattomia mielipiteitä johtavat syytöksiin rasismista tai kalastelusta sameissa vesissä. Tämä kävi hyvin ilmi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tapauksesta.

Kouros myös luettelee joukon alan ihmisten ansioita maahanmuuttokeskustelussa:

” On vaadittu muun muassa parempaa kotoutumispolitiikkaa, oikeudenmukaista, yksilöllistä ja nopeaa turvapaikkahakemusten käsittelyä sekä alaikäisten turvapaikanhakijoiden asettamista samalle viivalle muiden lasten kanssa.”

Kuitenkin tuosta puuttuu jotakin. Siinä ei kerrota turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä eli siitä, että suuri osa turvapaikanhakijoista ei oikeasti ansaitsisi oleskelulupaa, tai siitä, että alaikäiset turvapaikanhakivat vaikuttavat kuvissa kovasti aikamiehen näköisiltä.

Kouros valehtelee

Kouros ei pysy totuudessa seuraavassa väitteessään:

” En muista, että yksikään ihmisoikeus- tai pakolaisjärjestö olisi vaatinut rajoja auki tai edes kiintiöpakolaismäärän tuntuvaa korotusta.”

Ihmisoikeusjärjestöjä esiintyi asiantuntijoina taannoisessa ulkomaalaislain uudistuksessa. Siinä järjestöt ilmaisivat mielipiteensä liberaalin ulkomaalaispolitiikan puolesta. Oheisen linkin takaa löytyy myös seuraava lausunto:

” Pakolaisneuvonta, Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Suomen Pakolaisapu ovat julkaisseet 10-kohdan vaalikannanoton Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta.

Järjestöt vaativat, ettei turvapaikanhakijoille tulee enää myöntää tilapäisiä oleskelulupia, jotka jättävät heidät vaille perustavanlaatuisia oikeuksia. Järjestöt ehdottavat myös kiintiöpakolaisten määrän nostamista ja panostamista maahanmuuttajien työllistymiseen. Sukupuolen perusteella vainotuille tulee myöntää turvapaikka ja yksin tulleiden turvapaikanhakijalasten tilanne on selvitettävä. Siirtolaisia ei tule nähdä pelkkänä työvoimana vaan asukkaina, jotka tarvitsevat yhteiskunnan palveluja.”

Tietysti aina voidaan panostaa lisää ”kotouttamiseen”. Ainakin raha hyödyttää ihmisoikeuksien kanssa tekemisissä olevia toimijoita. Toisaalta ihmisoikeusjärjestöjen lausunnoissa ei kanneta lainkaan huolta maahanmuuttajien määrästä ja sen vaikutuksesta resurssitarpeeseen. Maahanmuuttajien määrää pidetään ikään kuin luonnonlakina, johon esimerkiksi Ulkomaalaislailla ja sen tulkinnalla ei ole mitään vaikutusta.

Järjestöt itsessään eivät vaadi rajojen avaamista, mutta järjestöjen ympärillä pyörivät vihervasemmistolaiset aktivistit eivät ole epäröineet puhua rajojen avaamisen puolesta.

Hyysärit ja sensorit

Kouros on myös närkästynyt järjestönsä ja muiden vastaavien leimaamisesta ”hyysääjiksi”. Tässä ei ole mitään kummallista, koska pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu lisää järjestöjen rahoitusta ja kasvattaa niiden merkitystä. Järjestöt hyötyvät suoraan pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Juuri siksi kirjoitin aikanaan ihmisoikeusteollisesta kompleksista, joka saa rahoituksensa ”valdelta” eli suomalaiselta veronmaksajalta.

Myös maahanmuuttokriittisillä nettisivuilla käyty keskustelu saa Kourokselta tuomion:

” Niin kutsutuille maahanmuuttokriittisille nettisivustoille on tyypillistä maahanmuuttajien etniseen taustaan, kulttuuriin tai uskontoon liittyvä keskustelu. Argumentit eivät ole niinkään maamaahanmuuttokriittisiä. Ne ovat kriittisiä tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä kohtaan.”

Valtamedian keskusteluissa tällaista keskustelua ei luonnollisesti käydä, koska se on poliittisen oikeaoppisuuden periaatteiden vastaista. Maahanmuuttajat ei ole mikään homogeeninen ryhmä mystisiä ulkomaalaisia, vaan eri ryhmien edustajat sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan keskimäärin eri tavalla. Nämä erot johtuvat osaltaan kulttuuritaustasta.

Vaikka poliittisen oikeaoppisuuden periaatteiden mukaan maahamuuttajien huono sopeutuminen voi johtua vain suomalaisten rasismista tai huonosta kotouttamispolitiikasta, todellisuudessa maahanmuuttaja itse voi ratkaisevasti vaikuttaa kotoutumiseen. Ei myöskään voi kieltää, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kohdalla kotoutuminen on epäonnistunut pahoin eikä syy välttämättä ole suomalaisten suunnattomassa rasismissa.

Maahanmuuttaja ei muuta Suomeen tyhjänä tauluna vaan hän tuo mukanaan omalle kulttuurilleen tyypilliset tavat, arvot ja asenteet, jotka voivat olla voimakkaasti ristiriidassa sen kanssa, jota suomalainen yhteiskunta pitää hyväksyttävänä. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien edustajat sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan paremmin ja toiset huonommin.

Siksi pitää pystyä toteamaan rehellisesti, että on parempi olla suosimatta haitallista maahanmuuttoa ja syrjiä jo rajalla, koska tavallinen suomalainen joutuu kuitenkin kestämään epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset joko suoraan lähiympäristössään tai verojen kautta.

90-luvun alusta lähtien suomalaista maahanmuuttokeskustelua on hallinnut vasemmistoliberaali ihmisoikeusfundamentalismi, joka on lähes täysin syrjäyttänyt terveen käytännön järjen. Kristiina Kouros ja hänen järjestönsä edustavat ihmisoikeusfundamentalismia, joka aiheuttaa peruuttamattomia ongelmia tuleville sukupolville eli meidän lapsillemme. Siitä johtuu ajoittain terävä kielenkäyttö ja ”peittelemätön maahanmuuttovastaisuus”, johon Kouros kirjoituksessaan viittaa.

Tämä ei kuitenkaan riitä Kourokselle:

” Rasistisilla argumenteilla ei myöskään tarvitse päästä sisään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siitä poliitikkojen ja toimittajien on pidettävä huolta.”

Tässä Kouros konkreettisesti osoittaa halveksuntansa todellista ihmisoikeutta eli sananvapautta kohtaan. Kouros ja hänen järjestönsä puolustavat valheellista ihmisoikeutta eli täydellisen syrjimättömyyden periaateetta ja sitä, että sananvapaus ei oikeuta loukkaamaan tiettyjä ryhmiä. Totuudella ei ole merkitystä, jos se on ristiriidassa oikean ideologian kanssa.

Rasismista on tulossa samanlainen merkityksetön haukkumasana kuin sovinismista aiemmin, koska rasismin käsite on vesitetty epämääräiseksi, siitä syytetään aina ja vain valkoista heteromiestä ja sitä käytetään eri mieltä olevien leimaamiseen sekä oman moraalisen erinomaisuuden korostamiseen. Kouros luottaa valtamediaan ja poliitikkoihin. Ihmisoikeusaktivisti kuitenkin unohti oikeuslaitoksen, jonka panosta väärinajattelijoiden jahtaamisessa ei pidä aliarvioida.

Poliittisesti korrekti tyrannia

Poliittisesti oikeaoppisia mielipiteitä ilmaisevia ihmisiä nimitetään erheellisesti suvaitsevaisiksi, koska taustalla oleva äärimmäiseen lopputuloksen tasa-arvoon pyrkivä ideologia ei nimittäin suvaitse eriäviä mielipiteitä. Kun Pentti Oinonen ilmaisi oman mielipiteensä homoparien sisäisestä adoptiosta ja siitä, mihin se lopulta johtaa, hän sai vastaansa poliittisen ja mediaeliitin halveksunnan.

Siksi ei ole yllättävää, että ”pk-media” Helsingin Sanomien johdolla antaa Oinosen kaltaisen juntin kuulla kunniansa. Helsingin Totuus kirjoittaa pääkirjoituksessaan ”Rajansa kaikella eduskunnassakin”:

” Oinonen kauhisteli yhteiskunnan nopeaa muuttumista viime vuosikymmenien aikana. Hän uskoo, että vielä 30 vuotta sitten tällaisen lain esittäjä olisi saanut varmasti sakinhivutuksen, ja saattaa olla jopa oikeassa. Nyt Oinonen itse kuulostaa senaikaiseen maailmankuvaan ja arvomaailmaan jämähtäneeltä.”

Tuossa lauseessa tiivistyy hybris, joka on olennainen osa ns. suvaitsevaisuutta. Ihmiset, jotka uskovat täydelliseen syrjimättömyyteen, moraalirelativismiin ja kaikkien ryhmien tasa-arvoon, kuvittelevat edustavansa modernia, aiempaa kehittyneempää maailmankuvaa. Toista mieltä olevat ja erityisesti perinteisiin arvoihin uskovat puolestaan ovat kehittymättömiä ja pahimmillaan sairaita, jotka tarvitsevat tautiinsa hoitoa.

Pehmototalitarismi

Toki homoseksuaalisen ”perheen” sisäistä adoptiota voi vähätellä toteamalla, että kyse on vain lasten hakemisesta päivähoidosta tai koulun lupalappujen allekirjoittamisesta. Kyynisimmät antifeministit sanovat, että sisäinen adoptio on tarkoitettu lesbopariskunnille, jotka haluavat kieltää lapsen biologisen isän oikeuden vanhemmuuteen ja tehdä tästä pelkän siittäjän.

Minä taas olen taipuvainen uskomaan, että homoadoptio on vain yksi askel kohti poliittisesti korrektia tyranniaa eli pehmototalitarismia, jossa ihmiset ovat suvaitsevaisia tai sitten he itkevät ja suvaitsevat. Vain oikeat mielipiteet sallitaan ja vääristä rangaistaan. Esimerkkiä tulevasta kannattaa ottaa kehityksessä pitemmälle ehtineistä maista kuten Britanniasta.

The Australian –lehden artikkelissa on kerrottu muutamia esimerkkejä siitä, miten suvaitsevaisuuteen pakottaminen käytännössä tapahtuu. Artikkelin kirjoittaja Hal G.P. Colebatch toteaa:

”Keskitysleirejä tai vankileirien saaristoa ei ole, mutta ajatuspoliisilla on ennennäkemättömät valtuudet sanella ajatustavat ja metsästää kerettiläisyyttä. Toisinajattelusta voidaan rangaista ankarasti.”

Britannian hallitus ajaa lakia, jolla poliittisesti epäkorrektit vitsit kriminalisoitaisiin. Maksimirangaistuksena vitsin kertomisesta voisi saada seitsemän vuotta vankeutta. Vuonna 2002 hallituksen metsästyksenvastaisia lakeja protestoinut Robin Page sanoi: ”Haluan samat oikeudet kuin musta kasvissyöjä islaminuskoinen turvapaikkaa hakeva yksijalkainen lesbo rekkakuski.” Page pidätettiin ja hän sai neljän kuukauden päästä kirjeen, jossa kerrottiin, että syytettä ei nosteta mutta lisätodisteiden ilmaantuessa jatkotoimiin ryhdyttäisiin.

Edes lapset eivät säästy mielipidepoliisilta. Syyskuussa 2006 14-vuotias koulutyttö halusi toiseen tiedeprojektiryhmään, koska aiemman ryhmän muut jäsenet puhuivat keskenään urdua. Opettaja ei kehottanut muita jäseniä pitäytymään englannin kielessä vaan soitti poliisille, joka kutsui tytön kuulusteluihin. Tyttöä epäiltiin rasistisesta rikoksesta, mutta hänet vapautettiin. Koulu puolestaan ei nähnyt opettajan menettelyssä mitään väärää vaan käynnisti tutkimukset tyttöä kohtaan.

Joskus suvaitsevaisuuskaan ei riitä vaan se pitää osoittaa käytännössä. Eläkkeelle jääneille papeille ja kirkon työntekijöille tarkoitettu vanhainkoti menetti avustukset, kun se ei suostunut kertomaan viranomaisille, kuinka monta homoseksuaalia asukkaiden joukosta löytyy.

Jotkut myös närkästyvät homoliittoja ja homoadoptiota esittelevästä aineistosta kouluissa. Kun erään koulun muslimivanhemmat valittivat tästä, heidän toiveisiinsa suostuttiin ja aineisto poistettiin opetusohjelmasta. Toisessa koulussa kristityt ja muslimivanhemmat valittivat samasta asiasta, mutta heidän valituksensa jätettiin huomiotta ja heitä uhattiin syytteellä, jos he vetäisivät lapsensa pois opetuksesta.

Homoadoptiot ja Oinonen

Britanniassa osa katolisen kirkon adoptiovälittäjistä on lopettanut toimintansa, koska he eivät halua noudattaa Britannian tasa-arvolakia, jonka mukaan homopareja ei saa syrjiä uskonnollisin perustein adoptiovanhempia valittaessa. Osa välittäjistä on katkaissut yhteytensä katoliseen kirkkoon ja pystyy näin jatkamaan toimintaa.

Kun Oinonen spekuloi äärimmäisen arvoliberalismin johtavan lopulta ihmisen ja eläimen välisiin liittoihin, hän oli väärässä. Ensin ihmiset pitää kasvattaa pakolla suvaitsevaisiksi ja kieltämään oman kulttuurinsa paremmuus muihin verrattuna. Tämä tietysti koskee vain valkoihoista kristillistä valtakulttuuria eikä esimerkiksi muslimeja, joille puolestaan tarjoillaan sharia-lakia.

Ovathan Ruotsin vihreät nuoret jo esittäneet lukumääräneutraalia avioliittoa, mutta se oli tarkoitettu muslimeille. Suomessa ollaan vielä jäljessä, kun joku kansanedustaja kehtaa vielä vastustaa homoperheiden ”sisäistä” adoptiota eikä edes joudu mielipiteistään vankilaan vaan selviää puhemiehen nuhteilla ja valtamedian lynkkauksella.

Homoliitot ja vasemmistoliberalismi

Modernin vasemmistoliberalismin voittokulku yhteiskunnassa käy ilmi homoliittoja ja homojen adoptio-oikeutta koskevassa keskustelussa ja siinä, kuinka kaikki homoliittojen ja homojen adoptio-oikeuden vastustajat leimataan suvaitsemattomiksi ja arvomaailmaltaan keskiaikaisiksi ihmisiksi. Näin kävi perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinoselle, jonka lausuntoa Iltalehti kommentoi seuraavasti:

”Ensinnäkin Oinonen korosti, että ainoa oikea parisuhde on miehen ja naisen suhde. Samoin miestä ja naista tarvitaan, jotta lapsi saisi alkunsa.

- Jos nais- tai miespari haluaa leikkiä makuuhuoneleikkejä, niin miksi siihen pitää sekoittaa lapsi, hän kysyi. Samalla hän varoitti, että jos hallituksen esitys sisäisestä adoptio-oikeudesta hyväksytään, lapsi tulee koulukiusatuksi.

Oinosen mielestä uudessa tilanteessa sukupuolivalistuskin pitäisi uudistaa. Hän irvaili, että lesbo- ja homoparien elämästä kertoessa voitaisiin käyttää hyväksi teräväpiirtoelokuvia ja kolmiulotteisia malleja. Hän ihmetteli, missä menevät vapaamielisyyden rajat. Hän kysyikin, koska joku ryhtyy vaatimaan oikeutta avioitua rakastamansa hauvelin kanssa.”

Oinonen syrjii

Oinonen ei ollut tarpeeksi tarkka sanoissaan, jos Iltalehden tietoihin on uskominen. Avioliittoinstituutio on miehen ja naisen välinen ja tarkoitettu suvun jatkamiseen. Miestä ja naista tarvitaan lapsen alkuunsaattamiseen ainakin toistaiseksi. Avioliitto ei ole pelkkä parisuhde.

Toisessa kappaleessa Oinonen sen sijaan osuu täysin oikeaan. Tuskin kenelläkään riittää mielenkiintoa sekaantua aikuisen homopariskunnan keskinäisiin asioihin muulloin kuin silloin, kun siihen liittyy alaikäinen kolmas osapuoli.

Siinä missä avioliitto on yhteiskunnallisesti tärkeä instituutio, homoliitto ei ole kuin kahden ihmisen välinen suhde. Sillä ei ole merkitystä muille kuin suhteen osapuolille. Yritykset saattaa homoliitot samalle viivalle avioliiton kanssa eivät perustu niiden yhteiskunnalliseen merkitykseen vaan modernin vasemmistoliberalismin pakonomaiseen tarpeeseen etsiä syrjintää joka paikasta ja pyrkiä poistamaan se valtion kautta pakkokeinoin.

Mauttomuuttako?

Iltalehti piti Oinosen lausuntoa mauttomana. Ehkä joku pitää viimeistä vertausta hauvelin kanssa avioitumiseen asiattomana. Siitä löytyy kuitenkin totuuden siemen. Kyse ei ollut homoseksuaalisuuden ja eläimiin sekaantumisen rinnastamisesta vaan liberalismin rajoista.

Moderni vasemmistoliberaali ei nimittäin usko absoluuttisiin moraaliarvoihin. Kaikki arvojärjestelmät ovat perusteiltaan tasa-arvoisia ja johtavat yhtä hyvään lopputulokseen. Modernin vasemmistoliberaalin mielestä ei ole olemassa mitään ihmistä itseään ja hänen mielihalujaan suurempaa ja tärkeämpää asiaa.

On kuitenkin yksi asia, joka on modernin vasemmistoliberalistisen arvomaailman mukaan kiellettyä. Syrjiä ei saa. Kansanedustaja Pentti Oinonen syyllistyi syrjintään, koska hän rohkeni pitää perinteistä käsitystä miehen ja naisen välisestä avioliitosta ainoana oikeana. Kun valtakulttuurin, -sukupuolen tai uskonnon edustaja pitää omia käsityksiään muita parempina tai jopa absoluuttisina, hän syrjii kulttuurillisia, sukupuolisia tai uskonnollisia vähemmistöjä.

Vähemmistön edustajan pöyristyttävätkään mielipiteet eivät järkytä suvaitsevaista vasemmistoliberaalia, mikä näkyi hyvin Khodr Chehabin lapsiavioliittoa koskevan lausunnon saamassa vastaanotossa. Chehabin lausunto vaiettiin valtamediassa kuoliaaksi. Oinosen ”suvaitsemattomuus” puolestaan tarjoaa medialle ja kansanedustajille tilaisuuden osoittaa omaa suvaitsevaisuuttaan. Ne valtapuolueiden edustajat, jotka eivät sisimmässään lämpene homoparien ”sisäiselle” adoptiolle, ymmärtävät pitää suunsa kiinni, koska he pelkäävät leimautumista. Ilmiö on tuttu jo surullisen kuuluisasta seksin oston kieltävästä laista ja sen käsittelystä.

Moderni vasemmistoliberalismi ei pidä sisällään mitään sellaisia moraaliarvoja, joiden mukaan avioituminen hauvelin, vuohen tai jopa nuoren koivun kanssa olisi kiellettyä. Toki avioliitto voi edustaa hauvelin tai vuohen syrjintää, jolloin se luonnollisesti on tuomittavaa. Tosin tämäkin este poistuu, kunhan hauvelille ja vuohelle saadaan ihmisoikeudet. Simpanssien ”ihmisoikeuksia” ajetaan jo.

Todellisuuden kieltäminen

Jos todellisuus ei vastaa omia toiveita, tämä ei läheskään aina johda omien mielipiteiden tarkistamiseen. On paljon helpompaa keksiä vaihtoehtoinen selitys tapahtuneelle ja teeskennellä, että mitään ongelmia ei ole.

Reepalu ja juutalaisvastaisuus

Ennen lukemisen jatkamista kannattaa katsoa tämä video. Siinä amerikkalainen kristillinen CBN- tv-yhtiö kertoo ruotsalaisen Malmön kaupungin tilanteesta Gazan konfliktin aikana. Raportissa kerrotaan, kuinka Malmössa monikulttuurikokeilussa kaikki ei ole onnistunut. Maahanmuuttajavaltaisessa Rosengårdin lähiössä työttömyys on 70 prosenttia. Palo- ja pelastustyöntekijät eivät suostu menemään lähiöön ilman poliisisaattuetta.

Raportissa myös kuvataan, kuinka äärivasemmisto ja muslimit yhdistivät voimansa Ruotsin ja Israelin välisen tenniksen Davis cupin ottelun yhteydessä. Raportti myös mainitsee Israelin puolesta Gazan konfliktin yhteydessä järjestetyn mielenosoituksen, jonka muslimeista koostunut vastamielenosoitus onnistui hiljentämään, koska poliisi ei reagoinut vastamielenosoittajien palopommeihin vaan keskeytti Israelin puolesta järjestetyn mielenosoituksen.

Viimeisimmässä numerossaan Ruotsin juutalaisten lehti Judisk Krönika haastatteli Ilmar Reepalua (katso sivut 25-27). Kun Reepalulta kysytään, ymmärtääkö hän juutalaisten uhanalaista asemaa Malmössa, hän vastaa:

”En ole itse havainnut merkkejä tästä lukuun ottamatta lukemiani yleisönosastokirjoituksia. On kuitenkin ikävää, että sellaista tapahtuu ja että juutalaiset tuntevat olonsa uhatuiksi antisiionististen ja oikeistolaisten ryhmien kuten Bevara Sverige Svenskt taholta.”

Bevara Sverige Svenskt –nimistä yhdistystä ei enää ole olemassa. Lisäksi mielenosoituksessa juutalaisten puolesta esiintyi ”äärioikeistolaisen” Ruotsindemokraatit-puolueen aktiiveja. Judisk Krönika –lehden kansikuvateksti ”Khaybar, Khaybar ya Yahud” lisäksi kertoo, miltä taholta uhka juutalaisia kohtaan oikeasti on peräisin.

Reepalua tämä ei kuitenkaan haittaa. Judisk Krönika kysyy häneltä, keitä hän pitää syyllisinä juutalaisiin kohdistuviin viharikoksiin. Reepalu vastaa:

”He voivat olla pelkkiä huligaaneja. Mutta oikealta laidalta löytyy myös ryhmiä, jotka ahdistelevat ihmisiä eli ns. historiallisia revisionisteja.”

Tässä Reepalu on oikeassa, vaikka historiallisesta revisionistista tulee ensimmäisenä mieleen länsimainen holokaustinkieltäjä. Muslimien keskuudessa holokaustin kieltäminen on yleistä, ja Adolf Hitlerin Mein Kampf keikkuu bestseller-listojen kärjessä useissa muslimimaissa. Reepalu ei kuitenkaan tarkoita revisionisteilla muslimeja.

Lopuksi Repalulta kysytään, mitä hän tekisi asukkaiden suojelemiseksi, jos linja-autot ja kahvilat räjähtelisivät Malmössa. Reepalun vastaus on paljon puhuva:

”Rehellisesti sanottuna pitäisi katsoa tapahtuneen syitä. Miksi ammutaan ja pommitetaan? Tämä kysymys on esitettävä. Keskeinen kysymys on se, että Israel miehittää palestiinalaista maata.”

Reepalu on vastauksissaan epärehellinen ja kieltää juutalaisvihan todelliset syyt. Ehkä hän sisimmässään ymmärtää, että muslimien juutalaisviha on vastenmielistä. Samalla hänen on pakko tunnustaa, että Malmössa muslimit muodostavat merkittävän osan sosiaalidemokraattien äänestäjistä. Siksi hän valehtelee ja kieltää todellisuuden.

Raiskauksien suurvalta Ruotsi

Helsingin Sanomat uutisoi Ruotsin raiskausepidemiasta otsikolla ”Ruotsissa eniten rikosilmoituksia raiskauksista Euroopassa”. Hs kertoo:

”Ruotsissa tehdään vuosittain 46 ilmoitusta 100 000 asukasta kohden, mikä on neljä kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.”

Tässä vaiheessa lukijalle herää kysymys, mikä ajaa Lennartin ja Sven-Åken väkisinmakaajiksi. Valistuneena lehtenä Helsingin Sanomat kertoo vastauksen:

” Suurta eroa selittävät osittain eri maiden oikeusjärjestelmien erilaiset käytänteet ja luokitukset. Tutkimuksen mukaan raiskaus on silti yleisempi rikos Ruotsissa kuin muualla

Euroopassa. Tätä selitetään muun muassa korkealla alkoholinkulutuksella, vapaalla seksuaalisuudella ja sukupuolielämän aloittamisella jo nuorella iällä.”

Tietysti sillä, että Ruotsi ottaa väkilukuun nähden enemmän siirtolaisia Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta kuin mikään muu EU-maa, ei voi olla mitään tekemistä raiskauksien suuren määrän kanssa. Ilmoitettujen raiskausten määrä on Ruotsissa kasvanut 400 raiskauksesta 4200:an vuosien 1979 ja 2006 välisenä aikana. Samaan aikaan myös maahanmuutto Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta on kasvanut, eli näiden välillä on selkeä korrelaatio. Tämä ei kuitenkaan ole sama kuin kausaliteetti, eli Helsingin Sanomat voi hyvillä mielin uutisoida, että raiskausten lisääntyminen johtuu korkeasta alkoholinkulutuksesta, vapaasta seksuaalisuudesta ja sukupuolielämän aloittamisesta jo nuorella iällä.

Äskettäin Ruotsissa tuomittiin kuusi ns. raiskaajaliigan jäsentä tuomittiin vankeusrangaistuksiin törkeistä alaikäisiin kohdistuneista raiskauksista. Tapaukset sattuivat Tukholman eteläpuolella sijaitsevassa Södertäljen kaupungissa, jossa asuu paljon Lähi-idästä kotoisin olevia maahanmuuttajia (ja toki myös suomalaissiirtolaisia). Expressenin uutisesta herää epäilys, että Lennart ja Sven-Åke eivät kuulu syyllisten joukkoon, vaikka syyllisen kasvot on ruotsalaismedian tyyliin pikselöity.

Helsingin Sanomat lainaa valheellista uutista, koska lehden journalismiin ei kuulu lähdekritiikki. Valheellinen uutinen lisäksi palvelee Helsingin Sanomien vasemmistoliberaalia linjaa, joten Helsingin Sanomat kieltää todellisuuden.

Ruotsin mediahan ei tunnetusti valehtele. Kun kaksi ruotsalaista tyttöä, Jenny ja Linda, raiskattiin uudenvuodenaattona 2005, Ruotsin suurin sanomalehti Aftonbladet kertoi raiskaajien koostuvan kahdesta ruotsalaisesta, yhdestä suomalaisesta ja yhdestä somalista. Aftonbladet ei kertonut, että raiskaukseen osallistuneet kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen olivat alkuperältään somaleja. Aftonbladet valehteli, koska ruotsalaisten ei tarvitse tietää tätä asiaa. Onneksi suomalaismedia kertoo totuuden sellaisenaan, mitään salaamatta.

Roturadio

Yleisradion uutislähetys, jossa Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahoa kutsuttiin rotutohtoriksi, ei johtanut syyteharkintaan, vaan esitutkinta päätettiin lopettaa. Jos tämä oli jolle kulle yllätys, hän elää vaihtoehtoisessa universumissa.

Toki poliitikkojen pitää pystyä kestämään kovaakin arvostelua. Se kuuluu toimenkuvaan. Silti pahimmat nimittelyt ja ylilyönnit on perinteisesti säästetty viihdeohjelmiin ja kolumneihin. Pääuutislähetyksessä ei pitäisi esittää toimittajan henkilökohtaisia antipatioita tai selkeää poliittista propagandaa. Se, joka uskoo Ylen uutislähetysten noudattavan näitä periaatteita, uskoo todennäköisesti myös joulupukkiin ja hammaskeijuun.

Yleisradio on aina ollut läpeensä politisoitunut laitos, jossa toimittajakunnan poliittisella koostumuksella on ollut enemmän merkitystä kuin ammattitaidolla. Pahimmillaan tämä näkyi 1970-luvulla mutta edelleenkin Tampereen yliopisto tuottaa loputtomasti vasemmistolaiseksi aivopestyjä toimittajia lupamaksuyhtiön tarpeisiin.

Kun radion aukaisee, niin kohta raukaisee

Nykyinen Yleisradio ei ole niinkään puolueisiin sitoutunut kuin valtion byrokratiakoneiston viranomaispropagandan välityskanava. Uutislähetykset kertovat, miten virkakoneisto yrittää kontrolloida tavallisten kansalaisten elämää mitä moninaisimmilla tavoilla. Monelle omilla aivoillaan ajattelevalle ihmiselle moinen ylhäältä päin tuleva ohjaus tuntuu vastenmieliseltä.

Kaikkein vasemmistolaisimmillaan Yleisradio näyttäytyy radion puheohjelmissa. Näin on ehkä siksi, että vain harva kuuntelee niitä. Allekirjoittanut kiduttaa ajoittain itseään kuuntelemalla Ylen ykkösaamua. Toimittajatkin ovat tulleet tutuiksi nimen ja äänen perusteella. Petri Kejonen on suhteellisen asiallinen mutta Sakari Kilpelän lipevä asenteellisuus pistää rehellisesti sanottuna vituttamaan.

Kaiken kruunaavat kolumnistit, jotka lähes poikkeuksetta edustavat vasemmiston kaikkein tunkkaisinta 70-lukulaista siipeä. Jertta Blomstedt (o.s. Roos) kuuluu ”entisiin stalinisteihin”, jotka keskittyvät kapitalismin ja (amerikkalaisen) yritysmaailman mollaamiseen. Hannu Reime puolestaan ei ole koskaan päässyt irti 70-lukulaisesta Palestiina-aktivismistaan ja on hänkin viime aikoina päässyt vauhtiin kapitalismin kritiikissään. Ilmeisesti 70-lukulaiselle talouslama tarjoaa hyvän mahdollisuuden mainostaa useaan kertaan epäonnistuneeksi ja tuhoisaksi osoittautunutta talouskokeilua eli sosialismia uudelleen ratkaisuksi kapitalismin kriisiin.

Vasemmistoliittolainen Tommi Hoikkala edustaa nuorempaa, alle 60-vuotiaiden sukupolvea, joka vähän myöhästyi parhaimmista taistolaisajoista. Kaarin Taipale (sd.) on kolumnisteista oikeistolaisin. Pakkohan sellainenkin on näön vuoksi olla.

Täältä löytyy näyte viimeisimmästä Ykkösaamusta. Siinä käsitellään äskettäin päättynyttä Suomen suurinta talousrikosjuttua. Sakari Kilpelän haastateltavina oli poliisi ja talousrikollisuutta tutkivan Virke-projektin johtaja. Kaksi valtion virkamiestä kertoo, kuinka talousrikollisuutta torjutaan. Missään vaiheessa ei kerrota pimeän työn teettämisen perimmäistä syystä eli verojen ja veroluonteisten maksujen korkeaa osuutta (yli 50 %) työvoimakustannuksista.

Sakari Kilpelä myös valistaa, kuinka EU jää Tshekin ”vanhollisen” presidentin panttivangiksi, jos Tshekki ei ratifioi Lissabonin sopimusta.

Sitten kysytään, mitä iloa EU:sta on. Vastaamassa ovat Miapetra Kumpula-Natri (sd.) ja Jussi Saramo (vas.). Ilmeisesti ohjelmaan on haluttu mielpidekirjoa, koska sinne haettiin EU-myönteinen vasemmistolainen ja EU-vastainen äärivasemmistolainen valistamaan kansaa.

Ennen viikon luontoääntä (kyy) saadaan nauttia Hannu Reimen kolumnista, jossa arvosteltiin maltillista keskitien mielipidettä. Se kun saattaa vuosikymmeniä myöhemmin osoittautua äärimielipiteeksi. Reime teki kolumninsa mitä ilmeisimmin tämän artikkelin perusteella. Reime itse kuitenkin yrittää artikkeliin tukeutuen todistaa ”edistyksellisen” maailmankatsomuksen ja vasemmistomoralismin erinomaisuutta. Tähän tarvitaan yksi olkiukkoargumentti ja yksi älyllinen kuperkeikka, jolla orjuuden kannattamisesta tehdään äärioikeistolaista (=paha) ja orjuuden vastustamisesta äärivasemmistolaista (=hyvä). Lopullisesti Reime menettää uskottavuutensa esittämällä natsit maltillisuuteen vetoavina keskitien kulkijoina.

Mediamaksu

Kenenkään ei ole pakko katsoa Ylen tv-ohjelmia tai kuunnella sen radio-ohjelmia. Kaikkien televisiovastaanottimen omistajien on kuitenkin pakko rahoittaa Yleisradiota. Koska yhä useampi kokee tulevansa toimeen ilman Yleisradiota ja haluaa välttää aina vain kallistuvan tv-maksun, Yleisradio on joutumassa rahoitusongelmiin.

Tässä vaiheessa tuntuisi luonnolliselta kysyä, eikö Yleisradiota voisi joko lakkauttaa tai tietoisesti supistaa ja myydä osan siitä yksityisille. Koska Yleisradio on valtion omistama ja poliitikkojen hallinnoima, tämä kysymys on tietysti väärä. Valtion ratkaisu valtion tv-yhtiön ongelmaan on säätää Yleisradion rahoitus pakolliseksi kaikille eli myös niille, jotka eivät omista televisiota.

Kaikki kuitenkin käyttävät internetiä ja Yleisradion ohjelmat näkyvät netissä Areena-palvelun kautta. Jälkikäteen Areenan lanseeraus vaikuttaa troijalaiselta puuhevoselta, jonka päätarkoituksena oli mahdollistaa lopullinen ratkaisu rahoitusongelmaan tuomalla ohjelmat internetiin kaikkien saataville.