Vihapuheelle kertakaikkiaan totaalinen stoppi

Kokoomus on taistellut tiukasti ns. vihapuhetta vastaan siitä lähtien, kun Paula Risikko tuli sisäministeriksi kesällä 2016. Nyt on otettu uusi askel tiukassa vihapuheen vastaisessa taistelussa. Puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo avasi pelin Kuopiossa toteamalla, että vihapuheen, rasismin, nettikiusaamisen ja väkivaltaan yllyttämisen lisääntyminen niin nettikeskusteluissa kuin julkisilla paikoilla repii yhteiskuntaamme ja lisää turvattomuuden tunnetta.

Luonnollisesti ns. vihapuhe esitetään irrallisena ilmiönä, joka vain syntyy jostakin eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen maailman tapahtumien kanssa. Yhtä luonnollista on, että valtio torjuu vihapuhetta parhaiten lisäämällä valvontaa ja sensuuria, jonka välttämättömyys perustellaan sananvapauteen muka kuuluvalla ”vastuulla”.

Asiat myös käännetään julkisessa keskustelussa usein päälaelleen, kun sensuuritoimet selitetään sananvapauden puolustamiseksi:

” Pahimmillaan vihapuhe toimii sananvapauden esteenä, sillä vihapuheella usein pyritään hiljentämään vastakkaisia mielipiteitä.”

Kerropas, Petteri, millaisia mielipiteitä sinä haluat toimillasi hiljentää. Kaiken sananvapauden rajoittamisen ongelmana on se, kuka päättää, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Luottaisitko sinä Petteriin tässä asiassa? Minä en luota.

DDR:stä tutuin keinoin sananvapauden kimppuun

Kokoomuksen ministeritroikka Sanni Grahn-Laasonen, Antti Häkkänen ja Kai ”Amnesty” Mykkänen käynnistävät asiantuntijaryhmän, joka käy läpi vihapuheen ympärillä olevaa rikosoikeudellista sääntelyä, poliisin ja viranomaisten toimintamahdollisuuksia, , palveluntarjoajien vastuuta julkaisemistaan sisällöistä sekä vihapuheen ja kiusaamisen ehkäisyn keinoja. Kokoomus siis luottaa sananvapauden rajoittamisessa asiantuntijoihin ja viranomaisiin. Kokoomus uskoo tässä kontrolliin, ei kansalaisten perusoikeuksiin.

Verkkouutisten artikkeli listasi myös ”suuntaviivat”, joiden avulla vihapuhetta ja nettikiusaamista voitaisiin torjua. Keinoista osa on uusia mutta osa vanhoja tuttuja.

Kolmas kohta eli päätoimittajavastuun laajentaminen verkkomedioiden sähköisten alustojen moderointiin on se vanha tuttu, eli internetissä toimivat alustat pakotettaisiin sisällön julkaisijoiksi. Tätä toimenpidettä ei koskaan ole todettu, vaikka sillä on uhkailtu useita kertoja viimeisen reilu kymmenen vuoden ajan. Varmaa on, että tällainen tekisi kotimaisen palveluntarjoajan palvelimella toimimisen erittäin riskialttiiksi.

Suuntaviivoissa puhutaan myös valeprofiileista, joiden kautta tapahtuvat toiminta on korostunut ongelma. Sitä, mitä ”valeprofiililla” tarkoitetaan ei ole täsmennetty ja oletettavaa on, että mikä tahansa nimimerkki voidaan määrittää valeprofiiliksi, myös tässä blogissa jo yli 10 vuoden ajan käytetty.

Myös turvallisuusviranomaisten harjoittamaa valvontaa halutaan helpottaa, mikä kuulostaa lähtökohtaisesti eniten epäilyttävältä ja totalitarismiin viittaavalta. Kuvaan kuuluu myös saksalainen pehmo-DDR -ratkaisu, jossa vastuu valvonnasta siirretään sosiaalisen median alustoille määrittämällä kova rangaistus, jos väitettyä vihapuhetta ei poisteta alustalta riittävän nopeasti.

Loput ehdotukset liikkuvat lasten ja nuorten aivopesun ja monikulttuuripropagandan tasolla. Nämä keinot ovat jo kovassa käytössä eikä niitä lisäämällä enää voi saavuttaa merkittäviä edistysaskeleita tiellä kohti uutta ja uljasta monikulttuurista yhteiskuntaa.

Häkkänen toppuuttelee

Oikeusministeri Antti Häkkänen yrittää vähän lieventää vihapuhemanifestia toteamalla, että tarkoituksena ei ole tehdä vihapuheesta rikosta. Vihapuhehan on tunnetusti erittäin huonosti määritelty subjektiivinen termi. Tämä on sen tarkoituskin, koska termin epämääräisyys takaa suuremman pelotevaikutuksen kuin selkeästi ja yksinkertaisesti määritetty termi.

Häkkänen toki tuntee tärkeimmät Suomen lain sisältämät sananvapauden rajoitukset eikä hän halua niitä lisätä. Kuitenkin hän sanoo Iltalehden mukaan:

” Vihapuheen käsite taas on epämääräinen, mutta Häkkäsen mukaan on tiedossa, että se on erittäin haitallista ja aiheuttaa jännitteitä yhteiskunnassa ja koulumaailmassa.”

Häkkänen on tässä luonnollisesti väärässä, koska häneltä menevät syy ja seuraus sekaisin. Massamaahanmuuton salliminen turvapaikkajärjestelmän kautta, kuten tapahtui syksyllä 2015, kun Petteri Orpo toimi sisäministerinä, lisää yhteiskunnallisia jännitteitä ja kasvattaa epäluottamusta. Tämä voi johtaa myös ylilyönteihin sanankäytössä. Kun näihin ylilyönteihin kohdistetaan kohtuuttomia rankaisutoimia, tämä vain lisää epäluottamusta ja katkeruutta.

Kokoomus ja Häkkänen haluavat kiihkeästi lisää kannattajia erityisesti vihreiltä ja tässä kiimassa he omivat myös sensuuritoimet heiltä pyrkiessään nousemaan suurimmaksi puolueeksi ohi SDP:n. Iltasanomissa Mika Lehto kysyy, unohtaako Kokoomus perinteiset porvarit. Vastaus on tähän tietysti kyllä, mutta Kokoomus voi tehdä niin, koska ”perinteisiä porvareita” eli klassisia liberaaleja on niin vähän. Näistä harvoistakin osa on jo kauan sitten jättänyt Kokoomuksen. Mukaan kuuluu myös allekirjoittanut. Klassisia liberaaleja pitää Kokoomuksessa vain vaihtoehtojen puute. Jossain vaiheessa heidänkin on syytä tehdä omat johtopäätöksensä ja siirtyä joko Hjalliksen Liike nyt -viritelmän kannattajiksi tai Perussuomalaisiin. Kokoomus uskoo valtion kaikkivoipaisuuteen ja suureen julkiseen sektoriin.

Palataan vielä Häkkäsen edesottamuksiin, joissa paistaa nuori ikä ja ymmärtämättömyys. Luonnollisesti Häkkänenkin kannattaa sananvapautta retorisella tasolla. Hän haluaa institutionalisoida poliittisen korrektiuden siten, että virallisia rangaistustoimia ei tarvitsisi lisätä.

” Se ei välttämättä suoraan aina täytä tiettyjä rikoslain tunnusmerkistöjä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vihapuheeseen pystyttäisi jotenkin muuten puuttumaan esimerkiksi kasvatuksella, valistuksella ja tietyillä sosiaalisen median yritysten toimintatavoilla.”

Sosiaalisen median yritykset saavat Häkkäsen mielestä tehdä likaisen työn viranomaisten puolesta samalla, kun poliitikot esiintyvät sananvapauden puolustajina. Häkkäsen ontto käsitys sananvapauden sisällöstä paljastuu seuraavassa lauseessa:

” Mutta sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. Nyt lähdemme keskustelemaan siitä, mikä olisi asiallisempaa keskustelukulttuuria ja millaisilla menetelmillä erityisesti sosiaalisen median ja internetin keskustelu saataisiin paremmalle jengalle.”

Sananvapaus nimenomaan suojaa sellaista puhetta, josta joku saattaa loukkaantua. Sosiaalisen median keskustelukulttuuria tuskin parannetaan nykymenetelmin eli sosiaalisen median algoritmien jakamalla mielivaltaisella  bännillä, joka sekin lähinnä perustuu vasemmistolaisten ilmiantajien ahkeruudelle kuin millekään terävälle analyysille puheen väitetystä loukkaavuudesta.

Suomalaisen sananvapauden surkea tila

En ole lukenut Riku Neuvosen kirjaa suomalaisesta sananvapaudesta. Näin olen tehnyt siksi, että se saattaisi olla liian masentavaa. Suomalaisen sananvapauden surkea tila näyttäytyy parhaiten valtamediassa käydyssä julkisessa keskustelussa, jossa sananvapautta käsitellään yleensä aina sen rajoitusten kautta ja viittaamalla epämääräiseen vihapuheeseen. Hyvin harvoin näkee laajaa sananvapautta kannattavia puheenvuoroja, joissa todetaan, että laaja sananvapaus on parempi vaihtoehto kuin tekopyhän hurskastelun alle kätketty sensuuri.

Jo nykyiset sananvapautta rajoittavat lait ovat riittävän väljiä, jotta melkein kuka tahansa saadaan niistä tuomiolle, jos tahtoa vain löytyy riittävästi. Nykyiset sananvapauden rajoitukset perustuvat postmoderniin ajatteluun, jossa sanojan viiteryhmän uhripääoma määrittää sananvapauden laajuuden. Sen puute taas takaa varman tuomion mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Länsimaisen oikeudenkäytön keskeinen periaate eli yhdenvertaisuus lain edessä on heitetty kiihotuslain ja uskonrauhan rikkomisen kohdalla romukoppaan. Tarkemmin sensuurin ja poliittisen korrektiuden vaikutuksista voi lukea esimerkiksi tästä kirjoituksesta.

Kaikkein irvokkainta tässä kaikessa on se, kuinka valtamedian toimittajat ovat tehneet itsestään sekä ainoita ihmisiä, joille kuuluu sananvapaus, että vihapuheen kautta tapahtuvan sananvapauden rajoittamisen uhreja. Pelottavaa on puolestaan se, kuinka valtapuolueiden poliitikot myötäilevät tätä käsitystä. Valtamediaa ei kukaan ole valinnut edustamaan itseään. Sananvapaus kuuluu kansalaisille eikä pelkästään JSN-median toimittajarälssille.