tiistaina, lokakuuta 11, 2016

Valtamedia kannattaa sensuuria


MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin määrättiin vangittavaksi poissaolevana Helsingin käräjäoikeudessa 6.10. Tätä ennen MV-lehden verkkosivuja yritettiin oikeusteitse sulkea, mutta tuolloin tuomioistuin ei antanut lupaa toimenpiteelle.

Aamulehden Seppo Roth perusteli tuolloin sulkemispyrkimystä ”lain toteuttamisella”. Rothilta oli kuitenkin hänen viittaamastaan Sananvapauslaista jäänyt yksi kohta lukematta:

”Tätä lakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.”

Itse Sananvapauslaki on myös pahasti vanhentunut. Siinä on lähinnä lakitekstiin kirjattu perinteisen joukkotiedotusvälineen käytännöt. Mitä luultavimmin valtamedia on itse vaikuttanut lain sisältöön. Lain laatijat eivät luultavasti ymmärtäneet, miten paljon internet muuttaa julkaisutoimintaa. Kuka tahansa nettiin juttuja rustaava on tavallaan ”päätoimittaja”, vaikka ei työstään palkkaa saisikaan. Roth toteaa ykskantaan:

”Tässä casessa ei ole kyse sananvapauden rajoittamisesta vaan lain toteuttamisesta.”

Vaikka ylimielinen journalisti katsoo itse edustavansa oikeaa sananvapautta, toimenpide olisi loukannut sananvapautta. Janitskinin toimittaman MV-lehden lukijamäärät ovat jo suuremmat kuin useimmilla maakuntalehdillä. Jos oikeus olisi päättänyt poistaa MV-lehden yleisön saatavilta, teko olisi edustanut tyylipuhdasta sensuuria. Nyt syyttäjäpuolelle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi yrittää hankkia Janitskinille mahdollisimman kova tuomio ja näin lopettaa lehden julkaisu.

Seppo Roth työskentelee Alma Median omistamassa sanomalehdessä. Oikeusjutussa Janitskinia vastaan on mukana useita mediataloja. Valtamedian journalistit eivät voi olla puolueettomia tilanteessa, jossa heidän työnantajansa ovat jutussa asianomistajia.

Luonnollisesti journalisti myös näyttää mielellään, mitä virheitä MV-lehdestä löytyy. Esimerkkinä hän tarjoaa blogikirjoituksen, jossa on analysoitu yksi MV-lehden juttu. Siinä otsikossa sanotaan, että Ruotsissa raiskataan 164 naista joka päivä. Juttu perustuu vuodelta 2013 peräisin olevaan ruotsalaiseen blogikirjoitukseen.

Lily.fi -blogin kirjoittaja ihmettelee sitä, miten MV-lehti on saanut luvun 164, joka tekee noin 60 000 raiskausta vuodessa. Todellisuudessa poliisille ilmoitettuja raiskauksia on noin 6000. Raiskausten määrä on Ruotsissa kasvanut tasaisesti ja Ruotsissa ilmoitettuja raiskauksia tapahtuu eniten Euroopassa väkilukuun suhteutettuna. Tilastot eri maiden välillä eivät välttämättä ole keskenään vertailukelpoisia.

Ruotsin rikostutkimuslaitos Brå arvioi, että raiskausten kohdalla ilmoituskynnys on korkea ja vain noin viidesosa rikoksista ilmoitetaan poliisille. Jos tuo luku 6000 kerrotaan viidellä, saadaan luku 30 000, joka tekisi 82 raiskausta päivässä. Italiankielinen lähde ei enää ole verkossa mutta löytyy internetin arkistoista.

Tarve vähätellä maahanmuuttajataustaisten tilastollista yliedustusta seksuaalirikostilastoissa kuuluu olennaisena osana moderniin poliittisesti korrektiin journalismiin. Myös Seppo Roth toimii kunnon journalistin tavoin:

”Me täällä kamalassa valtamediassa tosiaan yleensä toimimme niin, että etsimme juttujen pohjaksi dataa, ennen kuin alamme puhua raiskausaallosta. Korostan kuitenkin, että en ole ruotsalaisten raiskausten erikoistuntija, mutta tällaisen lyhyen asiaan perehtymisen perusteella en löytänyt raiskausaallosta vielä hirmuisesti faktaa.”

Jos Seppo Roth olisi lukenut niitä tilastoja, hän olisi havainnut, että ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut samassa tahdissa massamaahanmuuton kanssa. Näiden välillä on selkeä korrelaatio. Suomessakin on havaittavissa tiettyjen maahanmuuttajaryhmien suhteellinen yliedustus seksuaalirikoksissa.

Viimeisin törkeä joukkoraiskaus tapahtui Gotlannin saarella, jossa kolme turvapaikanhakijaa raiskasi rullatuoliin sidotun naisen. Syyttäjä kuitenkin vapautti epäillyt pian, mikä aiheutti paikallisen väestön keskuudessa kuohuntaa ja poliiseja jouduttiin tuomaan mantereelta suojelemaan turvapaikanhakijoita.

Roth antaa lopuksi MV-lehdelle ilmaisia neuvoja:

”Ja kun MV-lehdestä rikosilmoituksia on lyhyessä ajassa tehty "kymmeniä" rikosilmoituksia (MV-lehdestä useita kymmeniä rikosilmoituksia) , niin voisiko siitä jopa päätellä jotain? Että toimintatavoissa voisi olla petraamisen varaa? Voisiko joskus miettiä, että ehkä kaikki vika ei ole aina muissa? Että kaikki ei ole ajojahtia?”

Mistä nämä kymmenet rikosilmoitukset oikeasti kertovat? Voisivatko ne kenties johtua siitä, että tiettyjen poliittisten suuntausten edustajat eivät ole tottuneet laajaan sananvapauteen vaan haluavat sensuroida omasta mielestään vastenmieliset jutut pois internetistä? Myös valtamedia itse lietsoo vihapuhehysteriaa mutta ei vahingossakaan kerro, mistä vihapuheen tunnistaa konkreettisesti. Johtuisikohan se siitä, että kyseiselle yläkäsitteelle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää?

MV-lehden olemassaolon oikeutus perustuu siihen, että siellä on kootusti kerrottu ne asiat, jotka valtamedia jättää kertomatta tai joista valtamedia puhuu muunneltua totuutta. Voisiko olla niin, että valtamedian journalismin ideologinen vinouma on niin suuri, että ihmiset eivät enää luota valtamedian uutisointiin etenkään maahanmuuttoa ja monikulttuuria koskevissa asioissa?

Naapurimaassamme Ruotsissa on ehkä Euroopan laajin vaihtoehtomedian verkosto. Vastaava on Suomessa vasta idullaan ja MV-lehti on sen suosituin ja näkyvin lipunkantaja. Vaikka oikeudenkäynti pysäyttäisikin Janitskinin, uusia vaihtoehtomedioita kasvaa varmasti tilalle.

Lopuksi sanon, että valtamedia pimittää täysin tietoisesti totuuden maahanmuutosta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Se tekee näin jättämällä olennaisia asioita kertomatta ja kirjoittamalla kaunisteltuja ja tunteisiin vetoavia tarinoita maahanmuuttajista. Siksi MV-lehti on ansainnut olemassaolon oikeutuksensa.

6 kommenttia:

Hemuli kirjoitti...

MV-lehti on idea, tapa ajatella. Ideoita ja ajatuksia on yrittänyt estää paljon valtamediaa ja Suomen valtiota mahtavemmat mahdit alkaen Stalinista.
Vaikka Janitskin vangittaisiin niin MV-lehdellä on jo nyt riittävästi toimittajia jatkamaan ja vaikka MV-lehti kuolusikin Janitskinin vangitsemisen myötä niin ajatus vapaasta julkaisusta on jo herännyt. Joku muu jatkaa takuu varmasti, tällä kertaa nimettömästi tor networkin kautta!

Vasarahammer kirjoitti...

Hemuli:
"Joku muu jatkaa takuu varmasti, tällä kertaa nimettömästi tor networkin kautta!"

Ensin pitäisi ymmärtää, mikä on MV-lehden menestysresepti. Joku voi sanoa, että kopiointi ja joku toinen sanoo, että sivusto oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ainakaan MV ei ole jäljitellyt perinteistä journalismia ja pyrkinyt varovaiseen asiallisuuteen vaan on ollut monissa asioissa täysin häpeämätön jopa liiallisuuksiin asti.

Lopputuloksena lehden lukijat käyvät sieltä katsomassa, mikä jätetään kertomatta ja mikä on asioiden toinen puoli. Tämä tieto piti aiemmin onkia erilaisista internetin viemäreistä kuten Ylilaudalta, murha.infosta ja vastaavilta palstoilta. MV on tavallaan tarjonnut alustan tälle tiedolle (tai eihän se aina ole tietoa) ja mahdollisuuden saada tiedot julki. MV-lehdessä on julkaistu asioita, jotka esim. Hommaforumilla olisi moderoitu pois.

Eikä lehteä kannata julkaista Tor-verkossa. Mieluummin kannattaa valita amerikkalainen palveluntarjoaja ja peittää saitin omistajan jäljet. Joillakin palveluntarjoajille domain-nimen voi rekisteröidä väärällä nimellä. Joillakin taas rekisteröinnin voi tehdä oikealla nimellä, mutta palveluntarjoaja ei julkaise rekisteröijän nimeä ulkopuolisille kyselyille, vaan antaa pelkästään sähköpostiosoitteen, jonne voi raportoida väärinkäytöksistä. Amerikkalainen palveluntarjoaja tuskin antaisi suomen kielellä toimitetun sivuston yhteystietoja suomalaiselle viranomaiselle kevyin perustein.

Vasarahammer kirjoitti...

Jatkoa vielä Hemulille...

Ruotsissa yksi tunnetuimmista vaihtoehtomedian saiteista eli Avpixlat oli alkujaan nimeltään "Politiskt Inkorrekt". Sivuston taustahahmoista ei tiedetty tuolloin juuri mitään. Nykyisin sivusto toimii avoimesti ja sillä on päätoimittaja.

Ruotsin suosituin keskustelufoorumi Flashback on amerikkalaisella palvelimella ja sillä on miljoonia käyttäjiä. Flashback on ollut jo jonkin aikaa palvelunestohyökkäyksen kohteena. MV-lehti taas on suojautunut tällaisilta hyökkäyksiltä.

Anonyymi kirjoitti...

pravda 7.10 "turkki yrittää vaientaa arvostelijat" ---että kauas pitää mennä, kun ei
MV-lehden tapaus ole kiirinyt pravdan toimitukseen ollenkaan?

Vasarahammer kirjoitti...

Ano: "MV-lehden tapaus ole kiirinyt pravdan toimitukseen ollenkaan?"

On Pravdassakin asia uutisoitu.

http://www.hs.fi/haku/?haku=Ilja+Janitskin

Toisaalta valtamedialle kyse ei ole sananvapaudesta vaan "lain toteuttamisesta".

Anonyymi kirjoitti...


Kaunisteltuja totuuksia maahanmuuttajista, tähän vielä lisäksi.

En ole samanlaista kampanjaa nähnyt kotimaisen työttömyyden kohdalla.


Ja toinen on mamuhulluus valtasi Suomen...

http://yle.fi/uutiset/ministerin_tavanneet_kyyjarvelaiset_toiveikkaina__vastaanottokeskus_on_tuonut_eliksiiria_kuntaan/9149739

http://yle.fi/uutiset/kunta_joka_rakastui_turvapaikanhakijoihin__on_meilta_pois_jos_he_lahtevat/9136759


Yle teki tästä pari tuntia keskusteluohjelmaa 2015-2016,
miten maahanmuuttaja työllistyy.

Vasta viimeiset pari kuukautta alkoi saamaan huomiota, onhan täällä
omiakin työttömiä.

Meni siis melkein vuosi medialla miettiessä miten työllistyy
maahanmuuttaja.

Mutta aika vähäistä se on.

http://www.hs.fi/paivanlehti/26102016/a1477372818307


Ei varmasti monellekaan tule näin helposti.

http://yle.fi/uutiset/tahan_on_tultu__ihmiset_suuttuvat_pakolaisia_toihin_palkkaaville/8666529


Omakohtaisesti kirjoitettuna, ei ole samanlaisia erityisoikeuksia.

Tammikuussa sattumalta oli lyhyt keskustelu ylä-aste aikaisen luokallani ollut.
Siinä tuli nykytilanteeni puheeksi. Mutta en kehdannut vastata.
En ole menestyjä, mitään hyvää ei ole kymmeneen vuoteen ollut.

Tällä menolla oikeaa ei koskaan näytä tulevankaan. Pari vuotta sitten oli
sellainen kokous missä sain tämän kuulla.

Yrityksiin meneminen edellyttää niin suuria valmiuksia.

Tarkista työeläkeotteesi

Koska et ole katsonut työeläkeotettasi verkkopalvelujen kautta useaan vuoteen,
lähetämme otteen tarkastettavaksesi.

Mitä tuo katsomalla paranee, on melko surken näköistä.


Joka vuosi Suomessa valmistuu vähemmän taitavia, minnekäs ne sitten menee...


Vaikka MV saataisiin lopetettua, mitä en usko.
Niin siirrytään lukemaan muita.
Menetetty, muitakin vähemmän tunnettuja medioita.

nykysuomi.com
kansallinenkuriiri.fi