En ole suuremmin eri mieltä IDA:n kirjoituksen kanssa. Kaisa Herne ei puolestaan perustele, miksi uskonto pitää jättää pois poliittisesta päätöksenteosta vaan pelkästään väittää, että moderni liberalismi sanelee poliittisen keskustelun hyväksyttävät perustelut. Moderni liberalismi on eräänlainen kaikkien muiden ideologioiden yläpuolella oleva über-ideologia, joka kaikkien on nyt vain pakko hyväksyä, koska elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Nimimerkki IDA toteaa:
”Avioliittolaki on täysin tasa-arvoinen,eikä kohtele kansalaisia eriarvoisesti. Rajoite, että avioliiton voivat solmia keskenään vain mies ja nainen ei mitenkään riko tasa-arvon periaatetta vastaan.”
Itse en jaksa keksiä asioita omasta päästäni, joten etsin netistä amerikkalaisen Heritage-säätiön sivuilta kirjoituksen, jossa puolustetaan perinteistä avioliittoa. Teksti on tietysti amerikkalaisesta näkökulmasta tehty mutta siitä käy hyvin ilmi, mitä yksilönvapaus oikeasti tarkoittaa (vapautta valtion sanelusta).
Todellisuudessa samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa ei ole mitenkään kielletty. Kuka tahansa on vapaa perustamaan yhteisön tai liittymään sellaiseen, joka hyväksyy kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välisen liiton ja kutsuu sitä avioliitoksi. Kysymys on siitä, että valtio ei voi pakottaa jokaista kansalaista, yhteisöä tai yritystä hyväksymään tällaista liittoa tai pitämään sitä avioliittona loukkaamatta näiden vapauksia.
Moderni liberalismi on juuri tämän tyylistä pakottamista. Kun valtio on kerran antanut siunauksensa ”tasa-arvoiselle avioliittolaille”, kansalaisten on pakko totella ja pitää samaa sukupuolta olevien välistä liittoa avioliittona.
Avioliiton määritelmä
Kaisa Herne ei myöskään vaivaudu miettimään, mikä on avioliitto ja miksi sillä on poliittista merkitystä.
Avioliitto, joka on instituutiona vanhempi kuin valtio, on miehen ja naisen välinen liitto, jossa mies ja vaimo yhdessä saavat ja kasvattavat lapsia. Avioliitto perustuu siihen biologiseen tosiasiaan, että lasten saaminen edellyttää miestä ja naista, sekä siihen yhteiskunnalliseen tosiasiaan, että lapsi menestyy parhaiten, jos hänellä on sekä isä että äiti. Heritagen kirjoituksessa jatketaan vielä:
”Avioliitolla on yleistä merkitystä, joka ylittää sen yksityisen merkityksen. Valtio tunnustaa avioliiton, koska se edistää yhteistä hyvää. Avioliitto on yhteiskunnan vähiten rajoittava tapa varmistaa tulevaisuuden kansalaisten hyvinvointi. Valtion tunnustus luo aikuisille kannustimen sitoutua pysyvästi ja yksinomaan toisiinsa ja lapsiinsa.”
Todellisuudessa monet avioparit epäonnistuvat ihanteen saavuttamisessa, mikä kuuluu ihmisenä olemiseen.
Kaisa Herne vierastaa uskonnollisia argumentteja. Itse olen eri mieltä ja pidän uskonnollisia argumentteja tervetulleina Heritagen artikkelin kirjoittaja Ryan T. Andersonin tavoin. Eivät ne ainakaan yhtään typerämpiä ole kuin useimmat ”tasa-arvoisen avioliittolain” puolesta esitetyt kevytmieliset väitteet. Jo itse termi ”tasa-arvoinen avioliittolaki” on luonteeltaan propagandistinen ja sisältää väitteen, jonka mukaan perinteinen avioliitto olisi jotenkin syrjivä. Tarkoituksena on peittää se, että asiassa on todellisuudessa kyse samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta.
Professori Herneen pyrkii asiantuntija-auktoriteetin turvin poistamaan uskonnolliset argumentit julkisesta keskustelusta. Tällaiset pyrkimykset ovat rajoittavia ja tukahduttavia erityisesti silloin, kun valtio ottaa asiakseen määritellä julkisen keskustelun sallittuja ja kiellettyjä argumentteja.
Itse asiassa perustelun taakka on niillä, jotka vaativat avioliiton uudelleenmäärittelyä. Avioliiton tarkoituksena ei historian aikana ole ollut sulkea pois samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita. Avioliitto on ollut olemassa kulttuureissa, joissa homoseksuaalisuus on hyväksytty ja otettu itsestäänselvyytenä. Sen sijaan ajatusta samaa sukupuolta olevien avioliitosta on yleensä pidetty mielettömänä.
Viime vuosina yleistyneen revisionistisen ajattelun mukaan avioliitto on mikä tahansa kahden tai useamman täysivaltaisen aikuisen välinen liitto. Se voi olla pysyvä tai tilapäinen, sitova tai vapaa sen mukaan, miten siinä mukana olevat ihmiset keskenään sopivat. Tällainen lähestymistapa lähtee aikuisten mielihaluista ja on houkutteleva niille, jotka säännönmukaisesti näkevät yhteiskunnalliset normit mielihalujaan rajoittavina. Ryan T. Anderson näkee, että avioliitto ei toimi, jos normeja heikennetään edelleen nykyisestä. Hän toteaa kirjoituksensa lopuksi:
”Samalla, kun valtio kunnioittaa kaikkien kansalaisten vapauksia, sen tulee tunnustaa miehen ja naisen välisen avioliitto ja sen merkitys ihanteellisena instituutiona lisääntymiselle ja lasten kasvattamiselle.”
Jos palataan professori Herneeseen ja hänen uskonnollisia perusteluja koskevaan vastenmielisyyteensä. Herne toteaa, että monet vastustavat aborttia ja eutanasiaa uskonnollisilla perusteilla. Hän ei kuitenkaan pidä näitä perusteluja kelvollisina:
”Vetoaminen sikiön tai parantumattomasti sairaan ihmisarvoon olisi julkinen perustelu, mutta vetoaminen elämään Jumalan lahjana ei ole.”
Herne ei kerro, mihin sikiön tai parantumattomasti sairaan ”ihmisarvo” perustuu. Ihmisillä vain on arvo, piste. Todellisuudessa ihmiselämän arvostus länsimaisessa yhteiskunnassa lähtee uskonnosta ja nimenomaan kristinuskosta. Jos sama asia perustellaan uskonnollisella argumentilla ja sekulaarihumanistisella argumentilla, vain jälkimmäinen on Herneen mielestä pätevä.
Jos Kaisa Herne kirjoittaisi omista mielipiteistään ja omasta vakaumuksestaan, hänen kirjoituksena ei olisi niin hyökkäävän tuntuinen. Hän kuitenkin kuvittelee edustavansa objektiivista totuutta siten, että valtiolla olisi oikeus ylhäältä määrittää sallitut ja kielletyt perustelut erilaisiin arvokysymyksiin. Tämä asia ei kuulu valtiolle eikä professoreille, vaikka nämä olisivat omasta mielestään kuinka viisaita tahansa.
11 kommenttia:
Joo, "tasa-arvoinen avioliittolaki", ei jumankauta. Ilmeisesti polygaamikoille asti tasa-arvo ei vielä kuulu. Se laajennus taitaa olla sitten seuraavaksi vuorossa.
Mutta asiaan. Uskontoon perustuvissa argumenteissa on se ongelma, että länsimaisissa demokratioissa yleensä pidetään uskonnonvapautta itsestäänselvyytenä. Sehän ei tarkoita pelkästään sitä, että jokainen saa vapaasti valita uskontonsa, vaan myös sitä, ettei valtio voi määrätä kansalaisiaan kuuluvaksi mihinkään uskontoon, saati noudattamaan sen tapoja ja rituaaleja.
Jos lakeja säädetään uskonnon pohjalta, kyse on juuri siitä, että kaikki kansalaiset määrätään noudattamaan kyseisen uskonnon näkemyksiä riippumatta siitä, mitä mieltä he uskonnosta ovat. Jos Suomi määriteltäisiin perustuslaissa kristityksi maaksi, tällaista ongelmaa ei olisi, mutta nyt on näin.
Ainakin minä käsitin professorin tarkoittavan tuota. Näin kristittynä ajatellen minulla ei henkilökohtaisesti periaatteessa olisi mitään sitä vastaan, että lainsäädäntöön tuotaisiin enemmän kristillistä moraalia, mutta siinä olisi sitten se ongelma, etten voisi itse päättää, minkätasoinen hihhuli siellä olisi lakeja säätämässä. Kielletyiksi saattaisi joutua sellaisiakin asioita, joissa en itse näe mitään pahaa.
Siitäkin syystä pidän parempana jättää uskonnon pois lainsäädännöstä ja ottaa huomioon vain käytännön elämään liittyvät argumentit. En tiedä, miten homoliitot vaikuttaisivat yhteiskuntaan kokonaisuutena, mutta luulenpa, ettei kovinkaan moni homo käänny heteroksi ja perusta lapsiperhettä sillä, että ei päästetä homoja naimisiin keskenään.
Arvosteluni kohdistuu lähinnä kirjoittaja Herneen tapaan esittää sekulaarihumanismi arvovapaana ja objektiivisena perusteena lainsäädännölle.
Todellisuudessa maallistuneissakin yhteiskunnissa satoja vuosia jatkunut kristillisyys muodostaa edelleen arvoperustan, jonka Herneen kaltaiset haluavat kieltää milloin milläkin perusteella.
Ihmisarvo on eräänlainen ahistoriallinen ja käytännöllinen metakäsite, jonka takaa (tai edestä) ei varsinaisesti haluta löytää mitään - ehkä arvon ydin jotenkin heikentyisi, jos siitä löydettäisiin suhde tosimaailmaan. Ihmisoikeus on usein vastaavanlainen, vaikka molempien historiallista, juridista, poliittista ja teoreettista linjastoa on hyvin helppo seurata kauaskin taaksepäin. (ja onneksi näin - mitäs merkitystä niillä muuten olisikaan!)
Tasa-arvoajattelulle ei silti näy loppua, vaan metakäsitteet tuntuvat venyvän aina uusiin sfääreihin. Naureskelu konservatiivien arveluille siitä, että "tasa-arvo" avioliitossakin tullee etenemään yhä uusiin ryhmiin ja alalajeihin ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin, tuskin on vailla pohjaa. Uusia syrjittyjä uhreja tulee enemmän kuin OM:n lainvalmisteluosasto ehtii keksiä... Joko olet tämän de facto tasa-arvon puolella tai sitten kaikkea tasa-arvoa vastaan.
Pari päivää sitten oli HS:ssa muuten herkkuajattelua vähän samaan suuntaan myös Martin Scheininin suusta. Kuinka eduskunnassa väheksytään ja pilkataan nykyään perus- ja ihmisoikeuksia.
Riikka
(nyt olis blogi... "liberaalista" abortista seuraavaksi)
Herneen sekulaari humanismi on käsitteenä samankaltainen kuin "tiedeuskonto", jota itse en alkuun oikein ymmärtänyt vaan pidin sitä oksymoronina.
Yhteiskunnassa lainsäädäntö nojaa johonkin kantavaan perusarvoon; islamissa shariaan, länsimaissa helleenis-kristillisiin arvoihin. Herne yrittää väittää että ne ovat hyviä arvoja vain siltä osin kuin ne yhtyvät sekulaarin humanismin arvoihin ja muussa tapauksessa kelvottomia yliluonnolliseen perustuvia. Kuitenkaan Herne ei halua yrittää pohtia
a) miksi niillä arvoilla yhteiskunnat menestyivät aina 70-luvulle asti ja
b) miksi sekulaarin humanismin uskomukset oikeista ja vääristä olisivat sen "parempia".
Se että väittää omien arvojensa olevan parempia ilman mitään perusteluita (paitsi että "tasa-arvo") on dogmaattisuutta.
""tasa-arvo" avioliitossakin tullee etenemään yhä uusiin ryhmiin ja alalajeihin ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin"
Jos oletetaan, että tasa-arvo on pätevä peruste tunnustaa samaa sukupuolta olevien liitto avioliitoksi, millä perusteella "polyamoriset" liitot voidaan kieltää? Kyllähän tasa-arvo kuuluu heillekin.
Jos vedetään raja, että samaa sukupuolta olevat liitot ovat avioliittoja ja "lukumääräneutraalit" eivät, raja on puhtaasti mielivaltainen ja kumottavissa tasa-arvoargumentilla. Valtion ei pidä lähteä sotkeutumaan tällaiseen peliin.
”Moderni liberalismi sanelee poliittisen keskustelun hyväksyttävät perustelut. Moderni liberalismi on eräänlainen kaikkien muiden ideologioiden yläpuolella oleva über-ideologia, joka kaikkien on nyt vain pakko hyväksyä, koska elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa.”
Pitää paikkansa. Ja tässä haisee kyseisen modernin liberalismin kannattajien halu nykymuotoisen politiikan lopettamiseen. Jos näitten ihmisten moraalikäsitysten mukaan yhteiskuntaa aletaan (ja on jo alettu) säädellä jopa lain myötä (esim. persunuoret vs. tämä nuorisolaki) ja näitten ihmisten määrittelyn mukaan yritys poistaa ns. saavutettuja etuja (täysin laillisin poliittisin keinoin) on tuomittavaa, epäinhimillistä ja lainvastaistakin, niin mihin politiikkaa oikeastaan enää tarvitaan. Eihän tarvita enää kuin asioitten määrittelijöitä, joiden mukaan toimitaan.
Tavoitteena on yksiavioisen avioliiton murentaminen. Amerikkalainen Heartiste kirjoittaa
homoliitoista näin:
Gay-marriage-is-a-farce
Heartisten mukaan homomiehet eivät ole yksiavioisia, vaan vauhdikas elämäntyyli jatkuu avioliitossakin. Tavoite onkin pikku hiljaa levittää käsitystä, ettei avioliitto tarkoitakaan yksiavioista suhdetta, vaan avointa. Vähitellen avioliitto menettää merkityksensä.
Kannattaa lukea myös kommentit, jossa on ilkeä kuvankaappaus viruksenetsijöistä.
Kun ajan mittaan leviää käsitys, ettei avioliitossa ole tarkoituskaan olla yksiavioinen, siitä seuraa, että avioerojenkin on oltava tasa-arvoisia, eikä voi oikeudessa vedota toisen uskottomuuteen, vaan rahat on silti pantava tasan ja lapset kuuluvat äidille.
Mitä virkaa tällaisella avioliitolla on? Ainakin pitää tarkkaan sopia, onko avioliitto avoin vai ei.
Seuraava askel on tietenkin polygamia, josta tuo mielenkiintoisia oikeudellisia ongelmia. Kun Pekka ja Paavo ovat naimisissa ja Paavo päättää naida vielä Liisan, niin onko Liisa naimisissa myös Pekan kanssa. Entäpä, jos Pekka ja Paavo eroavat, onko Liisa edelleen naimisissa Pekan kanssa? Miten omaisuus jaetaan?
Kysymys on siitä, että valtio ei voi pakottaa jokaista kansalaista, yhteisöä tai yritystä hyväksymään tällaista liittoa tai pitämään sitä avioliittona loukkaamatta näiden vapauksia.
Entä jos on toisin päin? Jos kansalainen, yhteisö tai yritys haluaakin hyväksyä tällaisen liiton? Saako valtio silloin pakottaa nämä olemaan hyväksymättä?
Avioliitto, joka on instituutiona vanhempi kuin valtio, on miehen ja naisen välinen liitto, jossa mies ja vaimo yhdessä saavat ja kasvattavat lapsia.
Mutta avioliittoa tuskin on instituutiona perustettu lasten saanti tavoitteena, vaan on katsottu että lasten, jos heitä syntyy, on parempi syntyä vanhempien ollessa avioliitossa kuin sen ulkopuolella. En usko, että avioliitto on perustettu etupäässä rohkaisemaan vanhempia hankkimaan lapsia. Olihan ennen se keskinäinen kanssakäyminenkin paljon hyväksyttävämpää avioliitossa kuin sen ulkopuolella. Velvoitettiinko aviopareja todella lastentekoon?
Ei homoavioliittoja voi kieltää sen perusteella, ettei siitä liitosta voi syntyä keskinäisiä lapsia.
yhteiskunnalliseen tosiasiaan, että lapsi menestyy parhaiten, jos hänellä on sekä isä että äiti.
Satoja vuosia sitten ei ollut tutkimustuloksia, etteikö lapsi voisi menestyä myös, jos hänellä on vain jompikumpi tai kaksi isää tai kaksi äitiä.
Avioliitto on yhteiskunnan vähiten rajoittava tapa varmistaa tulevaisuuden kansalaisten hyvinvointi.
Mitä ne enemmän rajoittavat tavat sitten ovat?
Jos vedetään raja, että samaa sukupuolta olevat liitot ovat avioliittoja ja "lukumääräneutraalit" eivät, raja on puhtaasti mielivaltainen ja kumottavissa tasa-arvoargumentilla. Valtion ei pidä lähteä sotkeutumaan tällaiseen peliin.
Mutta miksi se status quokaan olisi jotenkin pyhä asia? Samalla argumentoinnilla valtion ei pidä hyväksyä nykytilannettakaan. Miksi valtio saisi siis päättää sitäkään, että se mielivaltainen raja vedetään juuri tähän nykyiseen kohtaan, siis hetero- ja homoavioliittojen väliin?
Parasta olisi järjestää koko avioliittoasiasta kansanäänestys. Siinä olen samaa mieltä VH:n kanssa, että ehkä on huono, että auktoriteetit (valtio, kirkko) määrittelevät, mikä kansalaisille on hyvästä. Toisille eivät kelpaa uskonnolliset perustelut, toisille eivät humanistiset, kolmansille ei jotkin muut perustelut. Kansanäänestys kiitos!
Mikko Mattila: Heartisten mukaan homomiehet eivät ole yksiavioisia, vaan vauhdikas elämäntyyli jatkuu avioliitossakin. Tavoite onkin pikku hiljaa levittää käsitystä, ettei avioliitto tarkoitakaan yksiavioista suhdetta, vaan avointa. Vähitellen avioliitto menettää merkityksensä.
Mutta näin voisi käydä vain siinä tapauksessa, jos lause ”vauhdikas elämäntyyli jatkuu avioliitossakin” pitää paikkansa hyvin suurelle osalle kansasta. Ei näin ole pakko käydä. Ihmiset ovat yksilöllisiä, niin homot kuin heterot. Jotkut ovat ”vauhdikkaita”, jotkut ei. Vuosisatoja heterotkin ovat olleet ”vauhdikkaita” ja silti avioliittoa edelleen arvostetaan.
Hyvä kirjoitus tähä ei ole mitään lisättävää.
Sinivihreä: Mutta avioliittoa tuskin on instituutiona perustettu lasten saanti tavoitteena, vaan on katsottu että lasten, jos heitä syntyy, on parempi syntyä vanhempien ollessa avioliitossa kuin sen ulkopuolella.
Se, ettei lastensaantia ole velvoitettu, ei vie pohjaa avioliiton varsinaiselta funktiolta. Ne parit, jotka eivät voi saada tai halua lapsia, ovat poikkeus, joka on mahdollista avioliiton kontekstissa. Homoavioliiton kannattajat haluaisivat laajentaa tämän poikkeuksen koskemaan myös seksuaalivähemmistöjä, vaikka avioliiton alkuperäinen funktio ei palvele heitä millään lailla. He olisivat siis ikään kuin vapaamatkustajia, ja ainoa syy uuteen avioliittolakiin lienee juuri se, että homoille halutaan adoptio-oikeudet. Tämä on minusta omituista. En kiistä, ettei homoparikin voisi kasvattaa lapsen siinä missä heteropari, mutta lähtökohtaisesti lapsella tulisi olla isä ja äiti. Kysehän ei ole vanhempien oikeudesta lapsiin, vaan lapsien oikeudesta vanhempiin ja hyvään elämään. Siksi en näkisi huonona ideana jonkinlaista vanhempainajokorttia; osoitus siitä, että olisi kyvykäs vanhemmaksi.
Sinivihreä: Mitä ne enemmän rajoittavat tavat sitten ovat?
Ne ovat juurikin niitä, joissa avioliiton yhteiskunnallinen pohja syödään pois. Jos avioliitto ulotetaan seksuaalivähemmistöihin ja lopulta moniavioisuudeksi, tästä kärsivät pitkällä aikavälillä tavalliset miehet. Yhdet miehet keräävät haaremeita, suurimman osan jäädessä kokonaan ilman kumppania. Yksiavioisuus on nimenomaan taannut tasa-arvoisimman tien ja ollut yhteiskuntarauhan kannalta paras.
Sinivihreä: Miksi valtio saisi siis päättää sitäkään, että se mielivaltainen raja vedetään juuri tähän nykyiseen kohtaan, siis hetero- ja homoavioliittojen väliin?
Se, että jako on mielivaltainen, ei tarkoita, ettei sillä olisi mitään pohjaa saatikka eroa vaihtoehtoihinsa verrattuna. Yksiavioisuus on toiminut, koska se on vähiten huono vaihtoehto. Ja jos avioliiton perusparadigma muutetaan, eli se ei ole enää miehen ja naisen välinen, ei ole mitään syytä enää rajoittaa muidenkaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sen suhteen. ”Kun kerran homot, niin miksei mekin”.
Sinivihreä: Vuosisatoja heterotkin ovat olleet ”vauhdikkaita” ja silti avioliittoa edelleen arvostetaan.
Sitä arvostetaan peräti niin paljon, että eroja ja hajonneita perheitä on enemmän kuin koskaan.
Herneen mielipiteet perustuvat Valistus-nimisen uskonnon dogmeihin.
Lähetä kommentti