keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

Vihreitä ilmavaivoja

Joukko Vihreään liittoon kytköksissä olevia kirjoittajia on intoutunut laukomaan mielipiteitään. Kirjoitukset käsittelevät eri asioita, mutta niistä on helppo löytää yhteisiä piirteitä, joista näkyvin on naiivi edistysusko.

Tontti eksyy tontiltaan

Kirjailija ja lakimies Jarkko Tontti on esiintynyt Suomen PEN:in varapuhenjohtajan ominaisuudessa sananvapauden puolustajana. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, Tontin käsityksen mukaan sananvapaus kuuluu lähinnä Tontin itsensä kaltaisille älykkäille ja edistyksellisille ihmisille.

Tontti intoutuu viimeisimmässä Vihreä Lanka -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan ylistämään Euroopan Unionia tavalla, joka herättää lähinnä myötähäpeää ja kysymyksen, onko teksti kirjoitettu selvin päin.

”1. marraskuuta 1993 sai alkunsa talous- ja rahaliitto. Silloin syntyi unionin kansalaisuus ja harpottiin eteenpäin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja oikeus- ja sisäasioissa. Euroopan parlamentti muuttui keskustelukerhosta päätöksentekijäksi.

Maastrichtin jälkeen yhteistyö on edennyt pidemmällä vaikka paljossa on vielä parantamisen varaa. Mutta verrattuna edeltäneisiin vuosisatoihin, jolloin kansallismielisyys eli nationalismi johti muutaman vuoden välein verisiin tappokinkereihin ympäri Eurooppaa, muutos on ollut valtava.”

Tuo teksti sopisi muutamalla sananvaihdolla Leonid Brezhnevin puheeseen NKP:n puoluekokouksessa. Tontin historiatulkintaa voi myös pitää erittäin yksipuolisena. NKP:n johdolla taantumuksen voimia kuitenkin ollaan ilmeisesti kukistamassa.

Porvarillisen taantumuksen voimia Tontti luonnehtii väkevin sanankääntein:

”EU:lla toki vastustajia riittää yhä. Populistit pitkin mannerta lietsovat pelkoa, ennakkoluuloja ja vihaa. Impivaaralainen pysähtyneistö osaa vain vastustaa. Joillekin unioni on antikristus, joillekin sosialismia, joillekin USA:n ja suuryritysten salajuoni. ”

Tästä Tontti saa aasinsillan, jolla laitavasemmisto ja laitaoikeisto niputetaan yhdeksi ja samaksi mössöksi. Edistyksen vastustajat ovat tyhmiä, koska Jarkko sanoo niin. He vain ovat tyhmiä vähän eri tavalla.

Hauskin pala on kuitenkin säästetty loppuun:

”Kaikkine puutteineenkin Euroopan unioni on parasta mitä Eurooppa on saanut aikaan, ehkä koskaan. Tulevaisuudessa 1900-luvusta tullaan muistamaan se, että silloin kollektivistiset ideologiat hävisivät lopullisesti EU:n edustamalle ihmisoikeuksiin perustuvalle liberaalille demokratialle.”

Euroopan Unionissa puhutaan kyllä kauniisti demokratiasta, mutta Unioni itsessään pyrkii aktiivisesti kaventamaan demokratiaa ja siirtämään päätäntävaltaa keskushallinnolle, joka on demokraattisen kontrollin ulkopuolella. Tämä on ilmeisesti sitä demokraattista sentralismia eli juuri sellaista kansainvälistä yhteistyötä, joka vähentää kansalaisten vapauksia ja jättää vallankäytön voidellulle ylikansalliselle eliitille.

Relander ei petä

Tuottelias kolumnisti Jukka Relander ei yleensä petä odotuksia. Kun Relander kyllästyi moittimaan Päivi Räsästä väärästä kristillisyydestä, hän lähti arvostelemaan mediaa suomettuneisuudesta ja vääränlaisen keskitien etsimisestä. Puhe on tietysti Ajankohtaisen Kakkosen taannoisesta homoillasta, josta media repi suuret otsikot ja osaltaan vauhditti kirkosta eroamisia.

Relander väittää, että Ajankohtaisen Kakkosen toimittaja Jyrki Richt noudatti suomettumisen ajalta tuttua näennäistä tasapuolisuutta vieraiden valinnassa.

”Toimittaja näet etsi sitä puoliväliä, vaikka totuuskin olisi ollut tarjolla.”

Hän moittii Richtiä siitä, että hän kutsui homoiltaan väärät ihmiset edustamaan kirkkoa. Relander ei selvästikään ymmärrä, että vasemmistolainen toimittaja nimenomaan halusi homovastaiselle puolelle mahdollisimman vanhoillisia edustajia, kuten Aarno Laitinen kolumnissaan mainitsi.

Relanderin ilmavaivojen syy selviää kirjoituksen loppupuolella:

”Tarkemmin ajatellen Richt ei ole yksin asenteidensa kanssa. Samoin ajattelee myös se osa mediaa, joka on gallupit nähtyään alkanut myötäillä maahanmuuttokriittistä vähemmistöä. Toisaalta ja toisaalta, pitäähän rasistejakin kuulla.”

Jostain syystä Relanderille ei juolahda mieleen, että hän itse ei edusta ketään muuta kuin itseään. Relander ei ole teologi eikä kirkon opista päätetä demokraattisesti eikä huutoäänestyksellä. Kirjoitustensa perusteella Relander ei joko kykene tai halua ymmärtää eri tavalla uskovia ja ajattelevia. Relander vain tietää muiden edistyksellisten tavoin, mihin maailma on menossa.

Maltillinen muslimi löytää epäkristillisyyttä

Vihreä ihmisoikeuslakimies ja maltillinen muslimi Husein Muhammed liittyi vähän jälkijunassa Päivi Räsäsen mätkijöihin. Kyse ei tosin ollut homoliitoista vaan pakolaisten valinnasta. Räsänen erehtyi lausumaan, että Suomen olisi pakolaisten valinnassa suosittava ryhmiä, jotka sopeutuvat helposti suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkkinä hän mainitsi kristityt pakolaiset. Räsänen selvensi jälkikäteen lausuntoaan, kun hän joutui Hyvyyden Puolueen Astrid Thorsin ja Stefan Wallinin arvostelun kohteeksi.

Husein Muhammed mainostaa itseään muslimiksi ja sekularistiksi. Kuitenkin hän ymmärtää sekularismin samalla tavalla kuin Vapaa-ajattelijoiksi itseään kutsuvat uskonnonvastustajat, eli sekularismi tarkoittaa uskonnon häivyttämistä politiikasta. Husein sanoo:

”Tavoittelen sellaista yhteiskuntaa, jossa jokaisella olisi uskonnonvapaus, mutta jossa politiikkaa ei tehtäisi tietyn uskonnon ehdoin. Toisaalta valtio ei saisi myöskään suosia tai syrjiä mitään uskontoa. ”

"..."

”Räsäsen kannattaisi myös muistaa Jeesuksen ohje: " Anna keisarille mikä keisarille kuuluu." eli jättää sekoittamatta uskontoa ja politiikkaa ja välttää pakkosyöttämästä ahdasmielistä uskonnontulkintaansa meille kaikille.”

Husein Muhammedille suosittelisin toisenlaista sekularismia eli sellaista, jonka mukaan julkiseen virkaan valittavalta ei edellytetä minkäänlaista uskonnollista vakaumusta tai sen puutetta. Lisäksi hänen kannattaisi miettiä olkiukkojen pystyttelyn asemesta, mitä hänen arvostelemansa henkilö oikeasti sanoi. Räsäsen kristillistä vakaumusta on toki helppo käyttää häntä vastaan, mutta siitä ei saa lisäpisteitä silloin, kun toimitaan maallisella puolella.

Huseinin esimerkki irakilaistaustaisten sopeutumisesta Ruotsiin on kuitenkin relevantti, eli pelkkä kristinusko sinänsä ei tarkoita, että maahanmuuttaja integroituisi hyvin yhteiskuntaan. Esimerkiksi Södertäljessä assyrialaisten kristittyjen sopeutumisessa on ollut paljon ongelmia. Vihamielisessä ympäristössä kasvaneet assyrialaiset ovat tuoneet omat tapansa, arvonsa ja asenteensa mukanaan. Toisaalta Räsänen ei edes väittänyt, että uskonnon pitäisi olla ainoa määrittävä tekijä.

Vihreille miehille eli Jarkko Tontille, Jukka Relanderille ja Husein Muhammedille sanoisin, että ilmavaivat vähenevät, jos hieman hillitsee omahyväisyyttä ja moraalista ylemmyyttä, joita tietoisuus omasta edistyksellisyydestä ja oikeassa olemisesta tuo mukanaan. Veikkaan ilmavaivojen kuitenkin pahenevan sitä mukaa, kun Perussuomalaisten kannatus gallupeissa kasvaa.

11 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta vastenmielisistä aikamme ilmiöistä.

Toi Relander on kyllä erään sortin superkoomikko. Kaveri soittaa 1970-luvun särkynyttä äänilevyä valittaessaan, että hänen kanssaan eri mieltä olevat soittavat 1970-luvun särkynyttä äänilevyä.

Tyyppi sanoi myös:

"Pienillä vähemmistöillä on toki tehtävänsä demokratiassa, mutta niiden ei saa antaa viedä. Siitä ei 70-luvullakaan seurannut mitään hyvää."

Tämä pieni vähemmistö, jonka 1970-luvulta muistan olivat taistolaiset akateemiset ja kulttuuri"vaikuttajat". Hehän ns. veivät maatamme melko suurella vaikutusvallalla silloin, vaikka he olivat vähemmistön vähemmistön vähemmistö.

En oikein tiedä, mitä vähemmistöä Relander nykymaailmassa tarkoittaa.

Tiedemies kirjoitti...

En ota Muhamedin tai Relanderin juttuihin mitään kantaa. Sensijaan, vaikka Tontin kirjoituksessa on paljon sinisilmäisyyttä, osa lainaamistasi kohdista on kuitenkin täysin kohdallaan, ja niiden esittäminen jotenkin itsestäänselvinä hölmöyksinä kuvastaa jonkinlaista suhteellisuudentajun puutetta.

Muutos edellisiin vuosisatoihin on ollut valtava. Euroopan unionin alueella (ennen kahta viimeistä laajentumisvaihetta) ei ole ollut kertaakaan Rooman tasavallan perustamisen jälkeen niin pitkää yhtenäistä rauhan aikaa. Siis, viimeisen kuluneen 2700 vuoden aikana, vuodet 1945--2010 ovat olleet aivan poikkeuksellisen rauhalliset.

Tämä on tosiasia, jonka ääneen sanominen mielestäsi on verrattavissa neuvostoliitossa harjoitettuun vääristelevään historiankirjoitukseen.

En pidä Tontista, enkä hänen tyylistään, mutta kannattaisi keskittyä kritiikissä sellaisiin kohtiin jotka todella ovat kritisoimisen arvoisia. EU:n vioiksi luettavia epäkohtia riittää kyllä aivan tarpeeksi ilman, että täytyy alkaa valehdella sen hyvistä puolista.

Vasarahammer kirjoitti...

"Euroopan unionin alueella (ennen kahta viimeistä laajentumisvaihetta) ei ole ollut kertaakaan Rooman tasavallan perustamisen jälkeen niin pitkää yhtenäistä rauhan aikaa. Siis, viimeisen kuluneen 2700 vuoden aikana, vuodet 1945--2010 ovat olleet aivan poikkeuksellisen rauhalliset."

Tietysti rauhanaika on ollut pitkä. Kuitenkin on kyseenalaista, kuinka suuri ansio tästä kuuluu Euroopan Unionille.

Kylmä sota ja molemminpuolinen varma tuho (MAD) takasivat viime kädessä rauhan säilymisen. Lisäksi Saksa ja Ranska eivät Toisen maailmansodan jälkeen olleet kykeneviä sotimaan ketään vastaan. Käsite Pax Americana on myös tunnettu.

Euroopan Unioni on I maailmansodan jälkeen syntynyt poliittinen projekti, joka sai mahdollisuutensa vasta toisen sodan jälkeen. Lähes kaikki puhe EU:sta rauhan takaajana on propagandaa EU:n puolesta. EU:n esitys Jugoslavian hajoamiseen liittyvien tapahtumien yhteydessä ei anna aihetta hurraahuutoihin.

EU myös hajoaa lähes kaikissa suurissa kriiseissä, kun suuret jäsenmaat alkavat sooloilla.

Masse kirjoitti...

Eurooppalaisia sotilaita kuolee sotatoimialueille lähetettyinä, aika hiljattainkin.

Euroopassa käytiin sotaa viimeksi 1995 (Bosnia, Kroatia). 15 vuotta rauhaa Euroopassa Elon laskuopin mukaan.

Ymmärrän kyllä että EU ei ole Eurooppa, mutta eikö ole hieman epärehellistä unohtaa Sarajevo kun rauhan aikaa nurkillamme lasketaan.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Relander on täysin oikeassa siinä, että "keskitien" etsiminen kahden ääripään puolivälistä on väärää "puolueettomuutta" ja "tasapuolisuutta".

Relander on kuitenkin tietysti väärässä väittäessään, että maahanmuuttokriittisyys olisi jonkinlainen ääripään aate.

Kirkon homokeskustelua käsitellessään Relander on väärässä esittäessään homomyönteisen linjan "totuutena" ja esittäessään samalla Raamattuun perustuvan kristinuskon "äärilinjana" ja "lahkolaisuutena".

Relander on siis metakeskustelun tasolla oikeassa, mutta maahanmuutto- ja homokeskustelua koskevissa substanssiasioissa väärässä.

Relander on sitä vastoin täysin oikeassa myös substanssiasioissa puhuessaan suhtautumisesta Neuvostoliittoon ym. kommunistisiin diktatuureihin Suomessa kylmän sodan aikana.

En siis pitäisi tuota kirjoitusta kovin huonona vihreiden mittapuulla. Pikemminkin tuo kirjoitus on järkevämpi kuin vihreiden mielipiteet keskimäärin. On hankala kuvitella, että esim. Satu Hassi, Rosa Meriläinen tai Anni Sinnemäki olisivat osanneet kirjoittaa noinkaan järkevästi.

Tiedemies kirjoitti...

Mikko, oletan ettet kuitenkaan ole luopunut ateismista, joten ihmettelen, miksi otat kantaa kirkon asioihin.

Kristillinen oppi on täysin ristiriitainen, uskonnon mahdollisuus "sopeutua" yhteiskuntaan perustuu pitkälti sille, että ristiriitaisuuksilla voidaan perustella melkein mitä tahansa. Mielestäni kirkon piirissä saadaan tulkita Raamattua vaikka niin että se pitää tunkea hanuriin poikittain, se ei minulle mitään kuulu, koska en kirkon jäsen ole, enkä sen juttuja usko.

Jos kirkko on sitä mieltä, että sodomia on synti, niin siitä vaan, ja jos se on sitä mieltä että se on hieno ja ylevä asia, niin sitten se on niin. On ihan turhaa väitellä siitä mikä on "oikea" Raamatun tulkinta, kun kirja on täynnä aivan ilmeisiä järjettömyyksiä.

En tarkoita tällä, että uskominen sinänsä olisi jotenkin järjetöntä, tai edes että ohjeiden etsiminen Raamatusta olisi järjetöntä, vain, että väite jonka mukaan on "oikea tulkinta" ja muut vääriä, on älytön.

Vasarahammer kirjoitti...

Minä en ymmärrä, miksi luterilaisen kristinuskon pitäisi erityisesti sopeutua yhteiskuntaan, koska se on ollut tärkeä osa yhteiskuntaa jo satoja vuosia.

Vihreät miehet Relanderin ja hänen kaltaistensa johdolla haluavat, että kirkko sopeutuu heidän "suvaitsevaiseen" ideologiaansa. Jos nykyisestä arkkipiispasta tai Mikko Heikasta on kiinni, kirkko antautuisi jo nyt vasemmistoliberalismin vaatimuksiin.

Mikolta hyvä kommentti. Tuo "keskitien harha" on yleinen argumentointivirhe, mutta Relander käyttää sitä väärässä paikassa. Suomettumisen aikana media todellakin pyrki tasapuolisuuteen suhteessa kylmän sodan osapuoliin. Tämän ovat myöntäneet _HS:n toimituksessa tuolloin työskennelleet.

Relander on aivan oikeassa, kun hän vaatii vääränlaisesta tasapuolisuudesta luopumista.

Tiedemies kirjoitti...

Ei kai luterilaisen kristinuskon "tarvitse" sopeutua yhteiskuntaan. Se voi yrittää muokata yhteiskunnan suuntaa jäsentensä kautta, mutta se ei voi tehdä sitä loputtomiin, koska jos se yrittää ohjata jäseniään liian jyrkästi, jäsenet lähtevät pois.

Minulle on ihan sama minkä linjan kirkko ottaa. Sen asiat ovat sen jäsenten asioita. Jos jotain, tämä "keskustelu" on vain lisännyt pettymystäni vihreisiin, erityisesti nyyh-nyyh-relanderiin, joka tuntuu jotenkin haluavan syödä kakun ja säästää sen. Oma näkemykseni on, että valtakirkon kristityt ovat pääsääntöisesti tekopyhiä hurskastelijoita, ja Relander on paraatiesimerkki tästä.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa-a.

Ensimmäinen järkeä sisältänyt Relanderin kirjoitus, jonka olen lukenut.

Hän tarjoilee muutaman hyvän pointin ja olen havaitsevinani, että Jukka alkaa palautua maan päälle. Kolumnissa on ote todellisuuteen ja sellaiseen mikä on olemassa muuallakin kuin houreisissa utopioissa.

Ehkä Jukkakin tulee järkiinsä pikku hiljaa. Toivon parasta.

Vasarahammer kirjoitti...

Tiedemies kirjoitti:
"Oma näkemykseni on, että valtakirkon kristityt ovat pääsääntöisesti tekopyhiä hurskastelijoita, ja Relander on paraatiesimerkki tästä."

Relander vain haluaa monen muun tavoin, että kirkko ajaisi juuri hänen arvojaan. Vasemmistoliberalismin pyhin periaate on täydelllinen syrjimättömyys, jota englanniksi kutsutaan nimellä 'nonjudgementalism'. Eli absoluuttisia moraaliarvoja, kuten Päivi Räsäsellä on, ei saa olla olemassa. Tämä ei tosin koske ei-länsimaalaisista kulttuureisa tulevia.

Tiedemies kirjoitti...

On totta, että Relander ja muut haluavat, että valtakirkko ajaisi hänen arvojaan. Mutta niin haluaa Räsänenkin Väite, jonka mukaan Räsäsen moraali on jotenkin "absoluuttisempi" kuin Relanderin, on täysin älytön sekin.

Relanderin mielestä homoilu on OK, Päivin mielestä ei. Ei se tee Päivin käsityksestä "absoluuttista", ainoastaan rajoittavamman. Ei Relanderkaan hyväksy, että ihmisiä saa pahoinpidellä tai raiskata - välillä tuntuu, että Päivin hengenheimolaisista osa hyväksyy - joten väite, että siinä ei olisi mitään joustamattomia osia "syrjimättömyyden" lisäksi, ei vain kestä vettä.

Valtakirkon kristityistä suurin osa on tekopyhiä, ei siksi että he ovat vasemmistoliberaaleja tms. (vaikka tämä varmaan osaksi pitää paikkansa) vaan siksi, että he kuitenkin aina poimivat Raamatustaan rusinat pullasta. Näin on tietenkin pakko tehdä, koska kirjassa on ristiriitoja. Homma muuttuu tekopyhäksi silloin, kun tätä ei tunnusteta, vaan aletaan väitellä heittelemällä pätkiä sieltä ja täältä.

Kuten sanottua, en katso, että olisi minun asiani sanoa, onko Päivi vai Jukka oikeassa kirkon suhteen. Oma mielipiteeni koko yhteiskunnan suhteen on tietenkin tiedossa, mutta jos kirkon piirissä halutaan pidättäytyä heteromeiningissä, niin kannattaa varmaan ensin ajaa kirkon ja valtion erottamista. Kirkon vaikutusvaltakin voisi siitä kasvaa, kun sen ei tarvitsisi kohteliaisuussyistä pitää suutaan kiinni.