Nordstream

 

Tässä blogissa kirjoitettiin Nordstreamista ensimmäisen kerran jo silloin, kun Paavo Lipponen konsultoi Nordstream-kaasuputkiyhtiötä. Kyse oli silloin lähinnä ympäristöluvista, koska putkihanke ei ollut millään tavalla poliittinen hanke. Tuolloin jo ymmärsin, että Suomen aluevesillä kulkeva venäläinen kaasuputki sisältää takuuvarmasti poliittisia ongelmia. Taloudellisessa mielessä kaasuputkihanke hyödytti sekä Venäjää että Saksaa. Molemmat saivat kaupasta sitä mitä tarvitsivat.

Kirjoitin kaasuputkimies Lipposesta tämän artikkelin

En nyt muista, kuinka hyvin vuoden 2008 tietämillä ymmärrettiin Venäjän kanssa harjoitettavaan liiketoimintaan liittyvä poliittinen riski. Vuoden 2008 alkupuolella käytiin Georgian sota, jossa Venäjä ensimmäistä kertaa hyökkäsi Nato-jäsenyyttä tavoittelevaan entiseen Neuvostoliiton osatasavaltaan.

Huhtikuussa 2008 Nato-maat olivat antaneet ns. Bukarestin julistuksen, jossa sanottiin, että Georgiasta ja Ukrainasta tulee Naton jäsenmaita. Hyökkäyksellä Georgiaan Venäjä osoitti, että se ei aio katsoa tällaista kehitystä sivusta vaan tekee tarvittaessa omat ratkaisunsa. Suomen tuolloinen ulkopoliittinen johto tuli asiassa yllätetyksi. Tarja Halosen johdolla Suomi oli harjoittanut pitkään Venäjän suhteenystävyyspolitiikkaa eikä ollut katsonut tarpeelliseksi suojautua naapurimaan sotilaallisia pyrkimyksiä vastaan liittoutumalla sotilaallisesti ja hakemalla Naton jäsenyytta.

Kuten suurin osa blogin lukijoista varmasti tietää, Molemmat Nordstream-kaasuputket on räjäytetty. Valtamedia ja sen asiantuntijat syyttävät tapahtuneesta Venäjää. Jos näin olisi, kyseessä on selkeästi Naton eurooppalaiseen jäsenmaahan kohdistuvat sotatoimi ja lisäksi räjäyttämistä sinänsä voi pitää terrori-iskuna.

Donald Trump läksytti presidenttikaudellaan  saksalaisia öljy- ja kaasuriippuvuudesta Venäjään. Trumpia närkästytti se, että saksalaiset maksavat miljardeja venäläisille samalla, kun Yhdysvallat huolehtii Saksan puolustuksesta. Trump halusi, että Yhdysvaltojen liittolaiset maksaisivat aiempaa suuremman osan puolustuskustannuksista,ainakin sen osan, johon olivat sitoutuneet.

Miksi Saksa valitsi Venäjän kaasun?

Saksa on muiden EU-maiden tavoin sitoutunut hankkiutumaan eroon fossiilisista polttoaineista. Saksa pyrkii tähän tavoitteeseen vuoteen 2045 mennessä.

Tavoitteeseen pyritään lisäämällä uusiutuvien energialähteiden (tuuli- ja aurinkovoima) osuutta energiatuotannossa.

Tässä on kuitenkin yksi mutta. Tuuli- ja aurinkovoimaa ei ole saatavilla kuin ajoittain. Niille ajankohdille, jolloin uusiutuvien tarjoamaa energiaa ei ole saatavilla, tarvitain jotakin muuta. Saksa valitsi tähän rooliin venäläisen maakaasun. Saksalla olisis ollut vaihtoehtona itse tuotettu ydinvoima. Saksa kuitenkin päätti sulkea jäljellä olevat ydinreaktorinsa ja heittäytyä venäläisen maakaasun varaan.

Nyt kun molemmat Nordstream-kaasuputket on räjäytetty, halpa venäläinen kaasu ei ole enää vaihtoehto. Energiaa pitää etsiä muualta.

Räjäytyksen jälkeen Saksa ei voi tehdä kuten Unkari, joka pääministeri Viktor Orbanin johdolla solmi sopimuksen kaasutoimituksista venäläisen kaasuyhtiö Gazpromin kanssa.

Unkari saattoi toimia noin, koska pääministeri Orban ei ole koskaan piitannut siitä, mitä hänestä Brysselissä ajatellaan.

Myös Saksalle on ilmeisesti ilmoitettu, että kaasun hankinta Venäjältä ei ole jatkossa toivottavaa. Saksalaiset nimittäin kävivät kaasuostoksilla Arabiemiraateissa ja tekivät sopimuksen Abu Dhabin kansallisen öljy-yhtiön kanssa nesteytetyn maakaasun toimituksista

Artikkeli on päivätty 25. päivälle syyskuuta eli seuraavana päivän sopimuksen solmimisen jälkeen molemmat Nordstream-putket kärsivät räjähdyksistä johtuvista paineen alenemista.

Kuka on syyllinen?

Ainoat ihmiset, joiden tiedän julkisuudessa puhuneen Nordstreamin lopettamisesta ovat Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ja aliulkoministeri Victoria Nuland, jolla on ollut merkittävä rooli Yhdysvaltojen Ukrainan politiikassa vuodesta 2014 alkaen.

Biden puolestaan toimi Ukrainassa presidentti Obaman sijaisena vuonna 2014 varapresidenttikaudellaan.

Sitten vastaus kysymykseen syyllisyydesta. Itse uskon, että varsinaista likaisen työn tekijää ei löydetä koskaan. Oma hypoteesini on kuitenkin se, että Yhdysvaltojen hallinto on räjäytysten taustalla mutta ei todennäköisesti suoraan vaan välillisesti. Jos varsinaiset syylliset joskus saataisiin kiinni, heitä ei voi suoraan yhdistää Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltojen edustajat ovat sanallisesti ilmaisseet lopettavansa Nordstreamin. Kaasu oli toki jo katkaistu putkista, mutta räjäytykset varmistivat sen, että putkia ei helposti saada käyttöön siinä tapauksessa, jos Saksalle tulisi houkutus ostaa venäläistä maakaasua.

Jos putket olisi jätetty räjäyttämättä, Putinin kaasu olisi pysynyt Saksalle vaihtoehtona. Nordstream oli anomalia, jonka annettiin toteutua, vaikka se ei ollut Yhdysvaltojen etujen mukaista.

Ukrainan sodasta ja Venäjän imperialismista

En paljon jaksa lukea suomalaismedian analyyseja Ukrainan sodasta, koska mielestäni niissä on mukana vahvasti spekulaatioita ja toiveajattelua.  Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska sodan ollessa käynnissä luotettavan tiedon saaminen voi olla vaikeaa.

Tässä Arja Paanasen Iltasanomiin kirjoittamassa artikkelissa esitetään ennustus Venäjän hajoamisesta. Tässä Paananen siteeraa ukrainalaista kansanedustaja Oleg Dundaa, jonka mukaan Venäjä hajoaa pieniin osiin 2-3 vuodessa. Dundan mukaan Venäjän hajoaminen on jo käynnissä. Dundan mukaan on kuitenkin väärin ajatella, että Vladimir Putinin poistuminen riittäisi yksin parantamaan nyky-Venäjän kansan imperialismin taudista.

Jos otetaan ensin hajoamisvaihtoehto ja sen todennäköisyys. Putinin aikana alueiden itsenäisyys on vähentynyt ja alueille on nimitetty keskushallinnnon  luottomiehiä. Jeltsinin aikana paikalliset johtajat saattoivat olla hyvinkin itsenäisiä mutta Putin palautti vallan takaisin Moskovaan.

Venäjä on valtiona monikansallinen ja pitää sisällään useita etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä. Kuitenkin etniset venäläiset muodostavat selkeän enemmistön väestöstä, eli Venäjä tuskin hajoaisi kansallisuuksien mukaan, joskin on tiettyjä alueita, joissa näin voisi teoriassa tapahtua.

Venäjän hajoamisen seurauksena syntyvät valtiot eivät olisi etnisiä kansallisvaltioita vaan samanlaisia kuin Latinalaien Amerikan valtiot, jotka kuuluvat samaan kulttuuripiiriin mutta ovat erillisiä valtioita.

Kuitenkin skenaario, jossa Venäjä hajoaisi useaan valtioon, vaikuttaa lähinnä toiveajattelulta, vaikka Venäjällä onkin esiintynyt paikallisia tyytymättömyyden ilmauksia

Kunda selittää venäläisten imperialismin tautia Zhirinovskilla. Vladimir  Volfovitsh Zhirinovski oli venäläinen populistipoliitikko, joka johti Venäjän Liberaalidemokraattista puoluetta aina 6.4. 2022 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.

Zhirinovskin imperialistiset lausahdukset tulivat aikanaan myös suomalaisille tutuiksi. Dunda mainitsee Zhirinovskin puolueen vaalivoiton vuonna 1993 esimerkkinä fasistis-imperialistisen politiikan suosiosta Venäjällä.

Luultavasti osa kaipasikin Venäjän suuruuden aikoja mutta todennäköisesti suurempi syy oli Jegor Gaidarin länsimielisen hallituksen epäsuosio. Venäläiset olivat noina aikoina enimmäkseen köyhiä mutta yksityistämisen myötä maahan syntyi upporikas oligarkkien luokka. Kansalaiset olivat tyytymättömiä ja Zhirinovskin puolue tarjosi protestoinnille kanavan.

Zhirinovskin uraa voi katsella tältä videolta  Siinä kerrotaan, mikä oli Zhirinovskin rooli venäläisessä politiikassa. Yksi merkittävä vaikutus oli venäläisen demokratian uskottavuuden heikentäminen. Zhirinovski räyhäsi, öykkäröi, käytti halventavaa kieltä edustajatovereistaan ja kävi heihinjopa käsiksi. Zhirinovski ei ollut vakavasti otettava poliitikko vaan sirkuspelle, joka varasti show’n itselleen ja loi venäläisyleisölle kuvan demokratiasta pelkkänä kaoottisena pelleilynä.

Mitä tulee isovenäläiseen imperialismiin, ei ole koskaan ollut Venäjän valtiota, joka ei olisi ollut enemmän tai vähemmän imperialistinen. Jopa Jeltsinin Venäjän oli pakko käyttää sotavaoimaa, jotta imperiumi ei olisi hajonnut.

Itse muistan 80-luvulta Tuure Junnilan kirjan Viimeinen imperiumi, jossa silloinen Neuvostoliitto esitettiin Euroopan viimeisen suurena mannermaaimperiumina. Neuvostoliitto oli ideologinen valtio, mutta se oli silti isovenäläisen imperialismin ilmentymä. Sen aikana Venäjän imperiumi laajimmillaan etenkin, jos sen osaksi lasketaan keskieurooppalaiset vastallivaltiot, joita kutsuttiin aikanaan ”kansandemokratioiksi”.

80-luvulla Euroopan muut imperiumit olivat joko hajonneet tai lopettaneet avoimen imperialismin. Neuvostoliitto oli ainoa jäljellä oleva imperiumi (vaikka propagandassaan esiintyi imperialismin vastustajana.

Nyky-Venäjälle hyppäys perinteiseen imperialismiin ei edes ollut kovin suuri.

Eli Suomen kaltaisen valtion ei kannata lähteä Venäjän kehitystä arvioitaessa toiveajattelusta, jota  arviot Venäjän hajoamisesta edustavat. On realismia arvioida, että Venäjä säilyy edelleen imperiumina, vaikka tilapäinen heikkouden jakso olisikin mahdollinen skenaario.

Miten sota päättyy?

Itse olen viime aikoina paljon miettinyt, miten Ukrainan sota päättyisi siten, että tulos olisi molemmille osapuolille hyväksyttävä. Vaikka media lähtee mielellään hehkuttamaan Ukrainan tulevaa voittoa, se ei välttämättä ole erityisen todennäköinen skenaario ydinaseilla varustettua suurvaltaa vastaan.

Victor Davis Hanson pohdiskelee artikkelissaan eri vaihtoehtoja.

Hän kysyy olennaisen kysymyksen: Pystyykö Yhdysvaltojen ja Europan korkean teknologian aseistus auttamaan Ukrainan sankarilliset joukot paremmin aseistetuiksi kuin kooltaan selvästi suuremmat venäläiset asevoimat, vaikka Venäjän talous on kymmen kertaa suurempi ja väestö lähes neljä kertaa suurempi kuin Ukrainalla.

Venäjä voi olla suurempi ja rikkaampi kuin Ukraina mutta se  ei riitä Yhdysvaltojen, NATO-maiden ja Euroopan Unionin yhdistettyjä resursseja vastaan.

Useimmat näistä käyvät proxy-sotaa yhä enemmän ällikällä lyötyä Venäjää vastaan. Toistaiseksi varovainen Kiina ei ole tullut Venäjän avuksi.

Joten mitä tapahtuu kolmannessa ja sodan kaikkein vaarallisimmassa vaiheessa?

Menestyksestä huumaantunut Ukraina uskoo omaavansa sen, mitä tarvitaan miehitetyn Donbassin puhdistamiseen miehittäjistä ja kääntymään kohti etelää vapauttamaan Krimin täydentääkseen koko Venäjän vuodesta 2014 jatkuneen aggression tulosten perumisen. Se voi myös iskeä strategisiin kohteisin Mustalla merellä ja Venäjän rajojen sisäpuolella.

Hanson myös pohdiskelee, miten nöyryytetty diktaattori reagoi, kun paljon pienempi Ukraina ansaitusti nöyryyttää Venäjää maailman silmien edessä.

Katkaiseeko Putin kaiken venäläisen energian toimitukset Eurooppaan? Venäjä on tehnyt kaiken paitsi sen, mutta ei kuitenkaan ole saavuttanut strategista etua taistelukentällä.

Ottaako Putin käyttöön ”keskiaikaisen taktiikan” kuten Tshetsheniassa, jossa hän lanasi Groznyn maan tasalle. Mutta eurooppalainen Ukraina on paljon pientä Tsetsheniaa suurempi alue, ja ilman liittolaisia sotineet tsetsheenit kestivät silti vuosikymmenen Venäjän raakalaismaisuutta.

Miten Putin sitten selviää itse luomastaan katastrofista, joka on maksanut jo lähes 100 000 sotilaan hengen ja nyt on uhkana vuoden 2014 valloitusten menettäminen?

Mobilisoiko Venäjä koko armeijansa, lakkaa kutsumasta sotaa ”sotilaalliseksi erityisoperaatioksi” ja vihdoin murskaa ukrainalaiset täydellä neuvostotyylisellä hyökkäyksellä?

Mutta tämä saattaa inspiroida ennestään levotonta venläisväestöä avoimeen vastarintaan hallintoa kohtaan.

Eikö hän voi vain myöntää tappionsa, palata kotiin ja lopettaa venäläisten tappiot? Mutta voiko Putin ottaa riskin, että potkut saaneet kenraalit, taloudellisia tappioita kärsivät oligarkit ja nöyryytetty venäläinen kadun mies pelkäävät hänen veristä kouraansa liian paljon, jotta hänet voitaisiin syrjäyttää?

Putin voisi sen sijaan esittää, että Venäjä ei ole häviämässä Ukrainalle vaan Yhdysvalloille ja Natolle, vaikka länsi tekee Venäjälle vain sen, mitä opportunistinen Venäjä aikanaan teki Yhdysvalloille Vietnamin ja Afganistanin fiaskoissa.

Putin voi jatkaa Venäjän esittämistä uhrina konfliktissa. Hän väittäisi, että Yhdysvallat toimittamalla aseita ukrainalaisille on nyt hyökkääjä, kun uusi sijaistaistelijamme iskee yhä uusiin kohteisiin Venäjän sisällä, upottaa Mustan meren laivaston aluksia ja tappaa enemmän venäläisiä kenraaleja.

Putinin ainoa keino säilyttää uskottavuutensa ja pelata vaarallista uhkapeliään on esiintyä Äiti Venäjän puolustajana ja jatkaa uhkailua taktisen ydinaseen käytöstä – ehkä jopa Kiovan valtakompleksia vastaan.

Kuuban ohjuskriisin päivitetyn version viimeinen gambiitti on asia, jota amerikkalaiset eivät voi vähätellä.Tietävätkö johtajamme varmasti, että Joe Bidenin tappajaksi kutsuma mies on eilispäivän tyhjä bluffaaja.

Luonnollisesti Putin ansaitsee kaiken sen, mitä hän on joutunut kokemaan. Ja ukrainalaiset ansaitsevat kiitoksein siitä, että he ovat karkottaneet julman hyökkääjän.

Mutta tällainen moraalinen ja strateginen voitto on aivan toista kuin se, että Yhdysvallat ajautuu ydinasekonfliktiin epätoivoisen diktaattorin kanssa. Suostuko Yhdysvaltojen suuri yleisö ulottamaan ydinasesateenvarjon Natoon kuulumattoman entisen neuvostotasavallan ylle?

Vasta vähän aikaa sitten Yhdysvallat näki Venäjän hyödyllisenä liittolaisena Kiinan suurempaa uhkaa vastaan.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ongelma, joka vaivaa näitä länsimaiden monitahoisia tavoitteita on se, että ne eivät ole keskenään yhteensovitettavissa.

Kysymykseksi jää, miten Yhdysvallat välttää Verdunin kaltaisen loputtoman verilöylyn Venäjän ja Ukrainan rajalla, hylkää kaikki neuvotellut ratkaisut, kunnes Ukrainan yksiselitteisesti voittaa sodan ja karkottaa jokaisen venäläisen alueelta, estää haavoitettua Putinia käyttämästä taktista ydinasetta ja välttää vastakkainasettelun Venäjän ja sen 7000 ydinaseen arsenaalin kanssa.

Itse en ole koko sodan aikana suhtautunut erityisen optimistisesti Ukrainan mahdollisuuksiin. Valitettavastisellainen Ukrainan voitto, jossa Venäjä käytännössä tunnustaa tappionsa, tuntuu melko epätodennäköiseltä

 

Jokerien KHL-aika hyödytti suomalaista jääkiekkoa

 

Tämä kirjoitus ei ole perusluonteeltaan poliittinen, vaikka se sijoittuu poliittisen kontekstiin kuten melkein kaikki asiat nykyisin.

Äskettäin jääkiekon Liiga eväsi Helsingin Jokereilta liigalisenssin. Tämä syöksi maineikkaan seuran tyhjyyteen ainakin seuraavaksi kaudeksi ja vaarantaa jopa seuran olemassaolon.

Iltapäivälehtien mielestä Jokereiden KHL-rupeama oli surullinen, mutta oliko se oikeasti sitä?

Hyödyttikö KHL-Jokerit suomalaista jääkiekkoa?

Jokereiden KHL-urakkkaa tuskin olisi seuran aikanaan pelastanutta ja uudelle hienolle areenalle johtanutta Harry ”Hjallis” Harkimoa. Harkimo luultavasti olisi halunnut nähdä Jokerien pelaavan NHL:ssä. Harkimo kuitenkin luultavasti ymmärsi, että NHL-haaveella ei olisi realistisia toteutumismahdollisuuksia.

Harkimo ajatteli aina suuria asioita, mutta hänen oli seuransa suhteen kuitenkin tyytyminen venäläisen KHL-liigan paikkaan. Pian järjestettiin jo lehdistötilaisuuksia, jossa esiintyivät seuran ja hallin uudet omistajat Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg. Heidän tuolloinen visionsa oli luoda paikalliskilpailija KHL:n suurseura Pietarin SKA:lle.

Harkimo ei olisi voinut ryhtyä hankkeeseen yksin. Hän tarvitsi tukea arvovaltaiselta kiekkotaholta ja sitä hän sai Kalervo Kummolalta.  SM-liigaseurat luonnollisesti olivat käärmeissään moisesta ja näkivät KHL-Jokereissa uhan omalle sarjalleen.

Kummola näki (oikein tai väärin) Minskin MM-kisoissa 2014, miten KHL-taustaisilla pelaajilla ryyditetyt maat pärjäsivät hyvin kisoissa. Suomelle kisat olivat vaikeat. Lopulta Suomi selvisi ehkä hieman yllättäenkin loppuotteluun, jossa vastaan tuli Venäjä. Suomi hävisi ottelussa, jota leimasivat räikeät tuomarivirheet ja epäilyt tuomarien puolueellisuudesta. Kyseisten kisojen mestaruus on muuten toistaiseksi viimeinen Venäjän voittama maailmanmestaruus.

Vuoteen 2014 sijoittuvat myös Maidanin tapahtumat Ukrainassa ja Krimin valtaus. Nämä tapahtumat värittivät tuolloin voimakkaasti Jokereiden KHL-taipaleen alkua.

Kaikki ihmiset eivät tienneet, millainen liiga KHL olisi. Kyseessä ei ollut liiketoiminta. KHL:n seuroista kaikki toimivat raskaasti tappiolla ja paikallinen oligarkki kuittasi kauden päätteeksi tilikauden tappiot. Näin oli koko ajan myös Jokereissa sen KHL-taipaleen ajan. Siksi esimerkiksi Jari Kurrin kutsuminen KHL-seura Jokereiden omistajaksi oli totta vain paperilla.

Suomen Liiga ja NHL taas ovat molemmat liiketoimintaa. Liigat ovat luonteeltaan kartelleja, jotka sääntelevät liigaan pääsevien seurojen määrää. Suomen Liiga löysi Mestiksen vasta, kun entiselle KHL-seura Jokereille piti löytää paikka. Liigaan ei ole vuosikausiin otettu seuroja urheilullisin perustein.

Mikä oli Jokereiden KHL-taipaleen idea?

Suomen jääkiekkoliiton johtomiehet tai ainakin Kalervo Kummola halusivat ilmeisen vilpittömästi tarjota mahdollisimman monelle suomalaispelaajalle mahdollisuuden pelata kovempia vastustajia vastaan kuin SM-liigassa. Kun arvioidaan, miten tämä tavoite toteutui, voidaan antaa arvio siitä, oliko Jokereiden KHL-taival onnistunut vai ”surulllinen”, kuten iltapäivälehdet kirjoittavat.

Suomen Liiga itsessään on hyvätasoinen ja hyvin hoidettu sarja. Jokereiden KHL-kaudella se oli myös sarja, josta Jokerit suurimmaksi hankki pelaajia. KHL-Jokereiden kannalta olisi ollut edullista, jos Jokerit olisi saanut peluuttaa farmijoukkuetta Liigassa. Tähän Liigan ylpeys ei kuitenkaan taipunut. Jokereista saapuvien pelaajien pääsyä Liigaan vaikeutettiin tarkoituksella.

Kun katsoo, millaisia pelaajia Jokerit rekrytoi Liigasta, he olivat yleensä kokeneita liigapelaajia, joilla ei kuitenkaan ollut realistisia mahdollisuuksia päästä pelaamaan NHL:ssä. Toinen edellistä pienempi ryhmä olivat nuoret pelaajat, jotka tulivat hakemaan kokemusta kovemmista peleistä. Näihin kuuluivat mm. Eeli Tolvanen ja Mikko Lehtonen.

Lisäksi kannattaa muistaa, että Jokereiden KHL-rupeama tarjosi myös mahdollisuuksia Suomen eturivin valmentajille. Jokereita valmentsivat sen KHL-kaudella sellaiset nimet uin Erkka Westerlund, Jukka Jalonen ja Lauri Marjamäki. Näistä jälkimmäisin ei tosin ole koskaan nauttinut varauksetonta suosiota Suomen maajoukkueen kannattajien keskuudesssa. Sitä, että hän oli ”eturivin valmentaja” ei kuitenkaan voi kiistää.

Jokereiden KHL-rupeama tarjosi siis ylemmän keskitason liigapelaajille ja nuorille NHL-pelaajille mahdollisuuden kehittyä Liigaa kovemmassa sarjassa.

Jokereiden KHL-aikaan liittyy myös erikoihen ja sykähdyttävä tuhkimotarina. Marko Anttila-niminen isokokoinen ja vähän kolhon tuntuinen jääkiekkoilija liittyi Jokereihin Jukka Jalosen ensimmäisellä valmennuskaudella.

Täytyy myöntää, että Anttilan kaltainen pelaaja herätti aluksi hieman hilpeyttä. Ajan myötä Anttila kuitenkin kehittyi pelaajana ja hänestä tuli erinomainen roolipelaaja, joka osasi käyttää ulottuvuuttaan joukkuueen hyväksi.

Kaikki tietävät, miten Mörkö-Marko ratkaisi Suomelle maailmanestaruuden lähes yksin, joten ei siitä sen enempää.

Itse olen vakuuttunut, että ilman KHL-sarjaa ja KHL-Jokereita Suomen maajoukkueen kansainvälinen menestys olisi ollut paljon nähtyä heikompaa. Entinen maajoukkuepuolustaja ja KHL-Jokereissakin esiintynyt Jere Karalahti on sitä mieltä, että Jokereiden KHL-taival palveli suomalaista jääkiekkoa.

” Se siivitti Suomen näihin mestaruuksiin. Ilman KHL-pelaajia Suomen taso tuskin olisi riittänyt. Ilman että Jokerit meni KHL:ään, en usko, että Suomi olisi nyt olympiavoittaja ja maailmanmestari, Karalahti paaluttaa.”

Tässä vaiheessa moni saattaa sanoa, että moni suomalainen pelaaja liittyi KHL:n venäläisseuraan ja sai ”samat edut” Ei saanut, sillä valmentajat olivat enimmäkseen venäläisiä ja heillä oli erilainen toimintakulttuuri. Jukka Jalonenkin sai aikanaan potkut Pietarin SKA:sta. KHL:n menestyksekkäin suomalaisvalmentaja onkin vähän maun mukaan joko Kari Jalonen tai Raimo Summanen. Molemmat ovat vieneet seuransa Gagarin Cupin finaaliin.

KHL-valmentajan työssä venäjän kielen osaaminen olisi etu mutta vielä tärkeämpää olisi ymmärtää, mitä venäläiset pelaajat valmentajalta odottavat. Se nimittäin saattaa poiketa suomalaisesta valmennuskulttuurista.

 

Jokereiden KHL-taipaleen ongelmat eivät pääsääntöisesti johtuneet urheilullisista asioista. Toki aina ajoittain vaikutti, että tuomaritoiminnassa Jokereita kohdeltiin eri tavalla kuin venäläisjoukkueita. Jäähyjä tuli, kun pelaaja ”antoi mahdollisuuden viheltää”. Toisaalta tuomaritoiminta oli suurimmalta osaltaan hyvää tai kelvollista tasoa.

Itse asiassa Jokereiden KHL-ajan pahin tuomarivirhe tuli Jokereiden ensimmäisellä KHL-kaudella Playoff-sarjassa Moskovan TsSKA:ta vastaan. Tuolloin tuomarit vihelsivät Ossi Väänäselle viiden minuutin jäähyn täysin puhtaasta taklauksesta. Jäähy johti siihen,että Jokerit hävisi kyseisen pelin ja Puna-armeijan Keskusurheiluseura eteni playoff-parista jatkoon.. Tuomiosta jai paha maku suuhun ja myös venäläiset ymmärsivät hävetä tapahtunutta, vaikka tilannetta ei mitenkään hyvitetty Jokereille.

Moni epäili, että Jokerieille ei annettaisi todellista mahdollisuutta taistella sarjan voitosta. Itsekin uskoin ja uskon edelleen niin. Lev Praha pääsi Kari Jalosen valmentamana aina Gagarin cupin finaaliin saakka, mutta hävisi siellä Metallurg Magnitogorskille. Ennen ottelusarjaa useimmat asiantuntijat pitivät selvänä, että Lev Prahan ei annettaisi voittaa sarjaa. Oliko asia oikeasti näin? Sitä emme voi tietää sataprosenttisella varmuudella.

Joka tapauksessa Jokereiden KHL-tien päättyminen ei viime kädessä ollut kiinni urheilullisista asioista vaan politiikasta.

Ensimmäiset säröt Jokereiden ja KHL:n suhteisiin tulivat koronaviruspandemian aikana. Venäläisillä oli suomalaisia huomattavasti ”väljempi” tapa hallita pandemiaa. Kun Jokerit keväällä 2020 vetäytyi KHL:n pudotuspeleistä, seura sai paljon kritiikkiä venäläisiltä kilpakumppaneiltaan.

Seuraavan kerran sukset menivät ristiin, kun Jokerit Valko-Venäjän kansannousun aikana kieltäytyi pelaamasta Minskissä paikallista Dinamoa vastaan

Lopulta viimeinen pisara oli, kun Venäjä hyökkäsi helmikuussa 2022 Ukrainaan. Tämä tapahtuma päätti Jokereiden KHL-taipaleen ja hyvästä syystä.

Se, että Jokereiden KHL-taival päättyi Venäjän suuvaltapoliittisten manööverien takia on jollakin tapaa helpompi hyväksyä kuin se, miten Suomen Liigan napamiehet kohtelivat Jokereita, kun seura yritti paluuta Suomen Liigaan.

Ennalta julkisuudessa seuran monivuotinen omistaja Harry ”Hjallis” Harkimo saatiin valtamediassa näyttämään suurelta roistolta, koska hän oli vienyt Jokerit KHL-liigaan ja toiminut seuran puheenjohtana KHL-aikana. Helsingin Sanomat löysi jostakin jopa henkilön, joka väitti, että Harkimo olisi haluttu asettaa Yhdysvaltojen pakotelistalle mutta Suomesta tuli joku, joka esti sen.  Uskoo ken tahtoo. Lehden juttu vaikuttaa huteralta.

Itsekin valtamedian hampaissa ollut Wille Rydman kommentoi Twitterissä Harkimon kohtelua.

Kyseessä on Twitter-ketju, joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan.

” HS:n Harkimo-lokajuttu noudattaa tuttua kaavaa: 1) valitse loattava kohde ja keksi kuohuttava perusnarratiivi, 2) kerää narratiiviin istuvaa materiaalia ja sivuuta kaikki siihen sopimaton, 3) jos mitään konkreettista ei löydy, vihjaile ainakin vahvasti jotain tarinaan sopivaa.1/8”

Tähän väliin on syytä todeta, että Harkimon ja Sanoman välit ovat edelleen huonot Areenan myyntiin liittyvien epäselvyyksien takia. Sanoman media kirjoitti KHL-Jokereista pelkästään negatiivisia juttuja niin kauan, kun Harkimo oli seuran puheenjohtaja. Jutut muuttuivat neutraaleiksi, kun Harkimo väistyi ja korvautui Jari Kurrilla. Mediassa Kurri on kuitenkin jo leimattu ajat sitten Venäjän poltinmerkillä. Häntä ja Harkimoa ei haluttu mukaan Liigaan pyrkiviin Jokereihin  Venäjä-yhteyksiensä takia.  Kumpikaan herroista ei ole Yhdysvaltojen pakotelistalla, vaikka Harkimoa on sinne yritetty saada HS:n ”tietojen” mukaan.

Lisäys: Tämä Matias Turkkilan analyysi antaa aiheen olettaa, että Hesarilla on Harkimon pakotejutussa "sisältöön liittyviä ongelmia.

Kumpaakaan ei ole syytetty rikoksesta ainakaan toistaiseksi. Silti kummastakin on tullut epähenkilö suomalaisessa jääkiekkomaailmassa ihan ansioistaan riippumatta. Jari Kurri oli ensimmäinen suomalainen jääkiekon supertähti, kun hän pelasi Wayne Gretzkyn rinnalla Edmonton Oilersissa. Jari Kurria tulisi kunnioittaa jääkiekkosaavutustensa takia eikä tehdä hänestä jonkinlaista Kremlin kätyriä.

Harkimo herättää toiminnallaan ristiriitaisia tunteita, mutta hänenkin tekemänsä työ jääkiekon hyväksi ylittää useimpien pikkusieluisten Liigapomojen saavutukset.

On aivan selvää, että Jokerien paluu Liigaan parantaisi sarjan seurojen taloudellista asemaa.

Ongelmaton seuran paluu ei olisi, koska Areena on pakotelistalla olevien oligarkkien omistuksessa. Tämä asiaintila on sellainen, joka pitäisi muuttaa, jotta Jokereiden tie takaisin Liigaan olisi helpompi.

Sen sijaan hatusta vedetyt Jari Kurrin Venäjä-yhteydet eivät voi olla sellaiset, joilla oikeasti on mitään merkitystä. Valtamedia tekee niille merkityksen ja erityisesti valtamedian lietsoma jyrkkä Kurriin ja Harkimoon kohdistama kiihkoilu, jossa jokainen venäläisen kanssa tekemisissä ollut, on lähtökohtaisesti epäilyksenalainen.