Miten Wall Street meni polvilleen piensijoittajien armeijan edessä

 

Internet on tuonut tavallisen ihmisen ulottuville tietoa, joka ennen internetiä oli vaikeasti saatavilla. Tästä syystä niillä, joilla oli tavallista ihmistä parempi pääsy tiedon lähteille, oli etulyöntiasema ja he pystyivät myymään tietoaan tavallisille ihmisille. Nämä ajat ovat pitkälti ohi ainakin tiedonvälityksen osalta. Tässä kirjoituksessa käytän Gamestop-tapausta esimerkkinä siitä, miten tiedon demokratisoituminen vaikuttaa ja miten rajoitetusta tiedonsaannista hyötyvät tahot yrittävät rajoittaa tätä.

Sijoitusrahastoissa työskentelevillä ihmisillä on yhä edelleen tiedollinen etu puolellaan verrattuna tavallisiin piensijoittajiin. Internetin myötä tapahtunut tiedon ”demokratisoituminen” ei ole vielä edennyt yhtä pitkälle rahoitusmaailmassa.

Arvopaperimarkkinoilla tiedosta on selkeää taloudellista hyötyä etenkin tapauksissa, joissa yksittäisellä sijoittajalla on sellaista tietoa, jota kenelläkään muulla ei ole. Usein tämä tieto on ei-julkista eli ns. sisäpiirin tietoa, jonka hyväksikäyttö on useimmissa markkinatalousmaissa rangaistavaa.

Sijoittamisen kannalta arvokasta tietoa on myös muunlaista. Esimerkiksi tieto valtion tulevista päätöksistä voi olla taloudellisesti arvokasta. Miljardööri George Soros esimerkiksi keräsi omaisuutensa pelaamalla Britannian puntaa vastaan 1990-luvun alussa. Soros tiesi ennalta, että Saksan Bundesbank ei tulisi puolustamaan puntaa, joten Sorosilla ei hallussaan olevansa tiedon perusteella ollut uhkapelissään mitään riskiä.

Toisen esimerkin arvokkaan sisäpiirin tiedon hyväksikäytöstä voi katsoa vuonna 1983 tehdystä Vaihtokaupat-elokuvasta. Tämä elokuva on tuttu useimmille oman sukupolveni ihmisille mutta saattaa olla vieraampi nuoremmille. Elokuvassa maatalousministeriön tieto tulevasta appelsiinisadosta on arvokasta niille, jotka ovat sijoittaneet pakastetun appelsiinimehin markkinoille. Kyseisessä hyödykkeessä on myös kyse sisäpiirin vitsistä, joka avautuu vain hyödykemarkkinoita jonkin verran tunteville.

Gamestop

Gamestop on itselleni tuttu tavaramerkki sen takia, koska omat lapseni ovat aikanaan käyttäneet tuon yrityksen palveluita. Gamestop-myyntipisteitä oli Suomessa laajalti eri kauppakeskuksissa mutta viime vuonna yritys ilmoitti sulkevansa kaikki toimipisteet Suomessa.

Gamestop on globaali brändi eli samanlaisia kauppakeskuksissa toimivia myymälöitä on lähes kaikkialla maailmassa.

Gamestopilla on kuitenkin yksi ongelma. Sen bisnesmalli on päässyt pahasti vanhenemaan. Vain harva enää nykyisin ostaa tietokone- tai konsolipelin fyysisenä objektina. Pelikaupat toimivat nykyisin pääsääntöisesti internetissä, josta pelaajat laataavat pelit suoraan ilman välikäsiä.

Yrityksenä Gamestop on siis huono sijoituskohde eivätkä markkinat uskoneet, että se yrityksenä kykenee nousemaan uuteen kukoistukseen.

Hedgerahastot

Hedgerahasto eroaa perinteisestä osakerahastosta siinä, että se pyrkii jatkuvaan tuottoon markkinakehityksestä riippumatta, kun normaali osakerahasto pyrkii vain voittamaan vertailuindeksinsä.

Tämän takia hedgerahasto tekee markkinoilla riskipitoisempaa kauppaa kuin osakerahasto. Se voi esimerkiksi myydä osakkeita lyhyeksi ja sijoittaa johdannaisiin.

Shorttaaminen

Osakemarkkinoilla on mahdollista ”myydä lyhyeksi” eli ”shortata. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti, että myyjä myy osaketta, jota hänellä ei ole. Myyjä pyrkii shorttaamalla hyötymään osakkeen odotetusta kurssilaskusta. Jos kurssi nousee, myyjä kärsii tappion.

Käytännössä myyjä ensin vuokraa osakkeen joko välittäjältä tai toiselta sijoittajalta ja sitten vasta myy sen. Määrätyn ajan kuluttua myyjän on pakko ostaa osake takaisin. Maksettuaan osakkeen vuokran välittäjälle myyjä saa pitää kaupasta syntyneen myyntivoiton. Linkin takaa löytyvästä kaaviosta käy ilmi lyhyeksi myyntiin littyvät vaiheet.

Mitä tapahtui Gamestopin osakekurssille?

Koska Gamestopin liikentoimintamalli on vanhentunut, hedgerahastot totesivat, että sen osaketta kannattaa shortata. Reddit-yhteisö WallStreetBetsin piensijoittajista koostuvat jäsenet huomasivat, että monet rahastot shorttasivat Gamestopin ja muutaman muun yhtiön osaketta.

Yhteisön jäsenet alkoivat ostaa Gamestopin osaketta suurella joukolla käyttäen kustannuksiltaan edullista Robinhood-sovellusta.

Loppuuloksena syntyi tilanne, jota englanniksi kutsutaan nimellä ”short squeeze” . Reddit-ryhmän toimijoiden ansiosta Gamestopin osake nousi noin 18 dollarista 350 dollariin eli hinta nousi noin 1800 prosenttia.

Short squeeze -tilanteessa markkinoilla ei riitä osakkeita ostettavaksi, jotta lyhyeksi myynti voitaisiin kattaa. Tämä taas johtaa hintojen nousuun ennestään, kun lyhyeksi myyjät kilpailevat keskenäään markkinoilla olevista osakkeista.

Gamestopin osakkeen kohdalla kävi niin, että piensijoittajat saivat selville hedgerahastojen toimintatavan ja pystyivät hyödyntämään tätä tietoa omaksi edukseen.

Tapahtunut myös toi kaikkien nähtäville riskit, joita lyhyeksi myyntiin sisältyy. Jos ostat osakkeita 100 dollarilla, voit menettäää ainoastaan sijoittamasi 100 dollaria. Jos taas myyt lyhyeksi, mahdollisella tappiolla ei ole ennalta määritettyä rajaa.

Suuria shorttauksia tehneet investointiyhtiöt joutuivat lainaamaan suuria rahasummia osakkeiden takaisinostoon. Yhtiöistä Melvin Capital teki miljardiluokan tappiot. Hedgerahastoila menestyneet Steve Cohen ja Ken Griffin pelastivat Melvin Capitalin 2,7 miljardin dollari pääomasijoituksella.

Kuinkas sitten kävi?

Kun investointipankkiirit tekevät isoja tappioita shorttauksillaan, alkaa luonnollisesti syyllisten etsintä. Rusettikaulainen Wall Street -miljardööri ei välttämättä etsi syyllistä katsomalla peiliin, vaikka tässä tilanteessa ehkä pitäisi. Sen sijaan syylliseksi määritetään Wall Streetin rusettikaulaeliitin ulkopuoliset piensijoittajat, jotka ”manipuloivat” markkinoita.

Ensimmäiseksi piensijoittajien käyttämä Robinhood-palvelu esti shorttaamisen kohteina olevien osakkeiden ostamisen. Lisäksi Robinhood nosti sijoittajien talletusvaatimusta. Tällainen dramaattinen toimenpide todennäköisesti tehtiin Wall Streetin pankkiirien painostuksesta.

Lisäksi finanssimarkkinoita valvoa elin SEC (Securities and Exchange Comission) tutkii Reddit-sijoittajien toimia mahdollisena osakemarkkinoiden manipulointina. Sen sijaan korkealla riskillä lyhyeksi myyneet Wall Streetin pankkiirit, jotka shorttaamisellaan tuhoavat yhtiöitä ja ajavat uhrinsa konkurssiin, eivät saa viranomaisilta minkäänlaista huomiota. Investointiyhtiöt tienaavat miljardeja, kun kohteena oleva yritys lyö lapun luukulle ja antaa potkut kaikille työtekijöilleen modernin historian ehkä huonoimmassa työmarkkinatilanteessa.

Syyte markkinoiden manipuloinnista on vaikeasti todistettavissa. Redditin piensijoittajat itse sanovat uskovansa yhtiöihin ja pitävänsä osakkeet itsellään.

Redditin piensijoittajien tarinassa on kiehtovia piirteitä. Sekalainen joukko piensijoittajia lyö kallispalkkaiset Wall Streetin pankkiirit näiden omassa pelissä, joka on viritetty suosimaan Wall Streetin eliittiä.

Vastoinkäymisistä huolimatta Redditin piensijoittajat eivät luovuta. Joukko Gamestopin osakkeenomistajia haastoi Robinhoodin oikeuteen sopimusrikkomuksesta.

Mistä tässä oikeasti on kyse?

Wall Streetin sijoittajille Redditin piensijoittajilla ei normaalisti ole mitään merkitystä. Kun piensijoittajat huomasivat, miten hedgerahastot aggressiivisesti shorttasivat Gamestopia, he eivät käyttäneet hyväksee sisäpiiri tietoa vaan kaikki oli täysi julkista.

Sean Davis The Federalist-sivustolla kirjoittaa:

“Wall Streetillä on pitkä ja hyvin dokumentoitu historia shorttaajien armottomasta murskaamisesta. Kyse on paikallisesta ajanvietteestä. Kysy vaikka David Einhornilta, joka kirjoitti kokonaisen kirjan toimialan yrityksitä tuhota hänet, koska hän shorttasi erästä pankkia, jonka lainoista suuri osa oli pelkkää roskaa eikä niitä koskaan maksettaisi takaisin.”

Redditin piensijoittajat eivät siis tehneet mitään, johon Wall Streetin suuret pelurit itse eivät olisi aiemmin syyllistyneet. Piensijoittajien ongelma oli se, että he eivät edusta Wall Streetin eliittiä, rusettikaulaporukkaa, jotka erinomaisessa fiksuudessaan tuhosivat vuonna 2008 sekä asuntomarkkinat että koko maailman talouden.

Pakottamalla hyvä tulee

 

Yksi hämmentävimmistä asioista Yhdysvaltojen presidentinvaalissa oli se, että ihmiset käytännössä pakotettiin uskomaan, että Joe Biden valittiin rehellisesti Yhdysvaltojen presidentiksi. Capitolin valtauksen jälkeen vaalien rehellisyyden epäily muuttui vaaralliseksi. Jopa konservatiivisia radio-ohjelmia tuottava Cumulus kielsi talk show -isäntiään väittämästä, että vaalit eivät vielä ole ohi. Sisällöstä vastaava  johtaja Brian Phillips vielä lisäsi:

”Vaalit ovat ratkenneet eikä ole olemassa mitään hyväksyttäviä vaihtoehtoisia polkuja.”

Phillips myös totesi, että jos työntekijä ei noudata tätä vaatimusta, hän saa välittömästi potkut. Cumulus Media omistaa yli 400 radioasemaa Yhdysvalloissa ja sen palkkalistoilta löytyy johtavista talk show -isännistä Mark Levin, Ben Shapiro ja Dan Bongino.

Suuryritykset kuten Marriot International ja Blue Cross Blue Shield olivat ilmoittaneet lopettavansa lahjoitukset republikaaniehdokkaille, jotka vastustavat vaalituloksia Capitolin mellakan jälkeen.

Toki on selvää, että pakottamalla voidaan tukkia ihmisten suut mutta sen avulla todellinen mielipide tuskin muuttuu.

Twitterissä törmäsin James Lindsayn twiittiketjuun, jossa tämä kuvaa ihmisten pakottamista tiettyyn totuuteen ”diskurssisuunnitteluksi” (discourse engineering). Capitolin jälkene demokraatit ja valtamedia loivat Capitolin mellakoista kuvan ”vallankaappausyrityksenä” ja kapinana laillista esivaltaa vastaan. Kapinakenraalina oli istuvat presidentti Donald Trump, joka väitetysti kiihotti ihmisiä tunkeutumaan kongressin tiloihin. Todellisuudessa mellakoitsijat olivat menneet sisälle, ennen kuin Trump ehti aloittaa puheensa.

Sisään päässeillä mellakoitsijoilla ei sitä paitsi ollut mitään mahdollisuutta estää vaalituloksen sertifiointia, joka olisi hyvinkin voitu hoitaa jälkikäteen ilman ongelmia. Kummelin sketsihahmoja muistuttavat mellakoitsijat eivät näyttäneet sellaisilta, joilla olisi ollut edellytyksiä vaalituloksen kääntämiseen, vaikka he näin olisivatkin ehkä halunneet. Todellisuudessa mielenosoitus lähti järjestäjien ja poliisien käsistä.

Toki mellakointiin osallistuneet pitää tarvittaessa tuomita oikeudessa, mutta niin pitää myös ne, jotka viimeisen noin vuoden aikana ovat muualla Yhdysvalloissa osallistuneet mellakointiin ja ryöstelyyn. Näitä Black Lives Matter- ja Antifa-järjestön edustajia kohdeltiin huomiota herättävän helläkätisesti. Jopa Bidenin varapresidentiksi valittu Kamala Harris oli mukana maksamassa mellakoitsijoiden takuita. Kuitenkin oikeuden pitäisi olla sokea tekijöiden taustalle. Jos se ei sitä ole, kyse ei ole oikeudesta ensinkään. Nyt Trumpin puolesta mellakoineet saavat rangaistuksen ja jopa ylimääräisiä epävirallisia rangaistuksia, kun taas viimeisen vuoden aikana mellakoineet ja ryöstelleet selviävät kuin koira veräjästä.

Nyt ollaan edetty jo niin pitkälle, että konservatiiveja kutsutaan kapinallisiksi ja kotimaisiksi terroristeiksi.

Lindsay pitää uskoa diskurssisuunnitteluun vaarallisena erityisesti silloin, kun kuvitellaan, että sitä voi tehostaa lisäämällä voimaa ja pakottamista. Tässä vaiheessa ollaan vaarallisella tiellä kohti julmuuksia ja totalitarismia. Lindsay on kirjoittanut keinotekoisesti konstruoiduista pseudotodellisuuksista, joiden ylläpitäminen pakkokeinoin muodostaa totalitarismin ytimen. Tästä taas itselleni tulee heti mieleen sitaatti Alexandr Solzhenitsynilta:

”Väkivallan voi kätkeä vain valheella ja valhetta voi pitää yllä vain väkivallalla.”

Se, että Biden voitti vaalit rehellisesti, on pakotettu totuus. Vaalien rehellisyyttä ei ole tutkittu eikä väitteitä väärinkäytöksistä saatu testata oikeudessa. Tämä ei tarkoita, että vaalit olisivat olleet rehelliset. Valtamedialla oli merkittävä rooli tiedon pakottamisessa, kun se kieltäytyi näkemästä merkkejä vilpistä ja väitti, että mitään todisteita vilpistä ei ole.

Myös sosiaalisen median yhtiöt yrittivät pakottaa ihmiset uskomaan tiettyihin asioihin. Ennen vaaleja Twitter sensuroi väitteet Hunter Bidenin laptopin sisällöstä. Koko amerikkalainen valtamedia vaikeni laptopista ja kutsui lopulta paikalle entisiä tiedustelualan ihmisiä kertomaan, että Hunter Bidenin laptop oli ”venäläistä disinformaatiota”.

Vaalien jälkeen Twitter lisäsi kaikkiin vaalitulosta epäileviin viesteihin tekstin ”This information is disputed” ja lisäsi vielä linkin ”faktantarkistukseen”, jossa mm. korostettiin postiäänestyksen luotettavuutta.

Trumpistit uudelleenkoulutukseen

Melkein välittömästi sen jälkeen, kun Bidenin voitto alkoi näyttää todennäköisellä, mediassa alkoi esiintyä vaatimuksia Trumpin kannattajien ”uudelleenohjelmoinnista”. Äskettäin Project Veritas paljasti, että entinen amerikkalaisen julkisen palvelun tv-yhtiö PBS:n lakimies Michael Beller vaati Trumpin kannattajien lasten sijoittamista uudelleenkoulutusleireille.

Pulitzer-palkinnon historiiaa vääristelevästä 1619-projektista voittanut Nikole Hannah-Jones sanoi, että 74 miljoonaa amerikkalaista pitää rangaista Trumpin äänestämisestä vuonna 2020 osana ”uudelleenohjelmointia”.

MSNBC-tv-yhtiön Eugene Robinson kysyi Hannah-Jonesilta, kuinka media ja sosiaalinen eliitti parhaiten voisivat ohjelmoida miljoonat lähes pelkästään valkoihoiset amerikkalaiset, jotka äänestivät Trumpia, koska he ovat selkeästi osa ”kulttia”.

Hannah-Jones vastasi epämääräisellä kehotuksella katsoa ”historiaa” ja julisti, että äänestyskäyttäytymisellä täytyy olla seurauksia. Hän myös kieltäytyi hyväksymästä nopeaa sovintoa vasemmiston ja oikeiston välillä. Ns. journalisti maalasi republikaaneista leveällä pensselillä kuvan, jossa Capitolin mellakoitsijoita ei eroteltu niistä, jotka äänestivtä Trumpia tämän poliittisen ohjelman takia.

Hannah-Jonesin ainoa selitys Trumpin äänestämiselle oli se, että ”valkoinen työvoima” äänesti Trumpin politiikan puolesta, jotta he pysyisivät voimakkaampina kuin muslimit, latinot ja mustat amerikkalaiset. Keksimällä puhtaasti rasistiset motiivit poliittisille vihollisilleen, Hannah-Jones sanoi, että jokainen Trumpia äänestänyt republikaani ansaitsee rangaistuksen, ennen kuin heidät päästetään sivistyneeseen yhteiskuntaan tai annetaan heille mahdollisuus sovintoon.

Monien mielestä Hannah-Jonesin ihmisten ”uudelleenohjelmointia” poliittisten mielipiteiden perusteella koskevat kommentit muistuttavat pelottavalla tavalla brutaalien diktatuurien kuten kommunistisen Kiinan uudelleenkoulutusleireistä.

Korjaus 13.1.2021  Artikkelin alkupuolella linkitetty Forbesin uutinen on valeuutinen eikä pidä paikkaansa. Dan Bongino ei ole Cumuluksen palveluksessa vaan Cumulus toimii hänen myyntiyhtiönään. Lisäksi mitään käskyä välttää presidentinvaalin rehellisyyteen liittyvää kommentointia ei ole annettu. Sama uutinen on julkaistu muuallakin valtamediassa, mutta se ei ole totta. Tämän blogikirjoituksen kannalta ei ole suurta merkitystä, onko kyseinen uutinen valetta vai ei.

Kukaan ei pidä tyranneista

 

Kaikki alkoi neljä vuotta sitten, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen 45. presidentiksi. Tuolloin Trumpin poliittiset vastustajat syyttivät sosiaalisen median yhtiöitä siitä, että ne sallivat botit, valeuutiset ja venäläisen disinformaation omilla alustoillaan.

Sosiaalisen median yhtiöt päättivät ottaa opiksi. Esimerkiksi oligarkkiyhtiö Google järjesti kriisikokouksen pian 2016 presidentinvaalin jälkeen. Trumpin presidenttikauden aikana sosiaalisen median yhtiöt hiljakseen poistivat alustoiltaan henkilöitä, joilla heidän mielestään oli osuus Trumpin valinnassa. Mennä saivat mm. salaliittoteoreetikkona tunnettu Alex Jones ja Infowars, Lara Loomer sekä meemitaiteilija Carpe Donktum. Paljon muitakin puhdistettiin mutta en muista kaikkia nimiä enää.

Sosiaalisen median yhtiöt alkoivat aktiivisesti sensuroida ja tukahduttaa ”valeuutisia”. Tätä varten ne ostivat ”faktantarkistusta” autoritatiivisilta medioilta eli käytännössä valtamedian instansseilta. Jos jostakin suositun konservatiivivaikuttajan mielipiteestä ei pidetty, se ajettiin faktantarkistusmankeliin, jossa sille lätkäiistiin poltinmerkki, jolla sensuuri tai jutun piilottaminen perusteltiin. Suora deletointi ei ole pääasiallinen sensuurikeino vaan manipulatiivisemmat keinot kuten se, että suosittua juttua ei enää suositella käyttäjille tai se haudataan hakukoneessa sivulle 15.

Kun tultiin vuoden 2020 presidentinvaaleihin, sosiaalisen median sensuuri oli jo rutiinia eikä sen selektiivistä soveltamista konservatiiveihin ja erityisesti Donald Trumpin kannattajiin edes yritetty peitellä.

Sosiaalisen median yhtiöt toimivat yhteistyössä, kun New York Post julkaisi vähän ennen vaaleja jutun Joe Bidenin poika Hunterin lahjuskuvioista ja huumeiden käytöstä. Tuolloin Twitter esti New York Postin uutisen jakamisen alustallaan kokonaan ja lukitsi lehden oman Twitter-tilin. Twitteriä ei häirinnyt, että kyseessä oli Yhdysvaltojen vanhin sanomalehti, jonka Yhdysvaltojen perustajaisiin kuuluva Alexander Hamilton perusti vuonna 1801.

Vaalien jälkeen Twitter lisäsi presidentti Donald Trumpin vaalien rehellisyyttä koskeviin twiitteihin tekstin ”This information is disputed”. Tänään uutisoitiin, että Twitter on pysyvästi kieltänyt Donald Trumpilta pääsyn Twitteriin. Tekosyynä neuvostotyyliselle sensuurille esitettiin viikolla tapahtuneet Capitolin mellakat. Todellisena tavoitteena lienee heikentää Trumpin taakse ryhmittynyttä kansanliikettä ja lopulta tuhota se.

Korona- ja vaaliaikana sosiaaliseen mediaan alkoi ilmestyä kiellettyjä mielipiteitä eli sellaisia, jotka johtivat viestin poistamiseen tai jopa käyttäjän tilin sulkemiseen. Kiellettyä on esimerkiksi epäillä koronan torjuntatoinien järkevyyttä, koronarokotteen turvallisuutta tai Yhdysvaltojen presidentinvaalin rehellisyyttä. Tällainen ilmiö haisee vahvasti Neuvostoliitolta.

Mitä someyhtiöt oikeasti ovat?

Monella on se erheellinen käsitys, että sosiaalisen median yhtiöt tarjoaisivat palveluita käyttäjille. Kellojen pitäisi soida siinä vaiheessa, kun käyttäjä huomaa palvelujen olevan maksuttomia. Käyttäjät eivät siis ole sosiaalisen median asiakkaita. Googlen suomalainen maayhtiö ilmoittaa olevansa ”mainostoimisto”.

Sen sijaan käyttäjät ja heidän nettikäyttäytymistä koskevat tietonsa ovat tuote, jota sosiaalisen median yhtiöt myyvät mainostajille. Käyttäjällä on vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa, miten hänen tietojaan seurataan eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä, mitä tietoja hänestä urkitaan.  Useimmat käyttäjät hyväksyvät someyhtiön harjoittaman urkinnan hintana palvelun käytöstä.

Olen itse ajatellut sosiaalista mediaa kärpäspaperina ja siitä riippuvaisia ihmisiä kärpäsiksi, jotka ovat juuttuneet paperiin kiinni. Sosiaalinen media aiheuttaa riippuvuutta, mitä moni ei välttämättä tunnusta itselleen.

On myös kolmas ryhmä eli sisällöntuottaja. Tämä koskee sosiaalisen median palveluista lähinnä Youtubea. Sisällöntuottaja voi ansaita videoillaan rahaa mainoksista, joita Youtube sijoittaa hänen videoihinsa. Erityisesti suurissa maissa kuten Yhdysvalloissa monet saavat elantonsa Youtube-videoita tekemällä. Tämä elanto on kuitenkin riippuvainen Youtuben armeliaisuudesta.

Sisällöntuottaja voi joutua Youtuben hampaisiin monesta syystä. Yleensä syyt liittyvät videoiden sisältöön, joskin Youtube ei suoraan kerro, mistä syystä video on ongelmallinen. Ensimmäinen merkki epäsuosion joutumisesta on mainosrahoituksen poistaminen (tai käytännössä rankka vähentäminen).  Sen jälkeen Youtube voi lopettaa sisällöntuottajan videoiden suosittelemisen. Tämä yleensä tarkoittaa, että sisällöntuottajan on vaikea saada videoilleen lisää katsojia. Viimeinen askel on se, kun Youtube ilmoittaa tilin poistamisesta. Tyypillisesti sisällöntuottajalle ei kerrota tarkkaa syytä poistamiselle vaan kasvoton viesti kertoo palveluehtojen tai ”yhteisönormien rikkomisesta.

Koska Youtube on videopalveluna käytännössä monopoliasemassa, sisällöntuottajan tulovirta loppuu tylysti siihen. Näin kävi ruotsalaiselle SwebbTV-kanavalle. Ruotsissa erittäin suosituksi nousseen kanavan toiminta lopetettiin yhtäkkiä viime vuoden loppupuolella. Kaikki kanavan videot deletoitiin palvelusta. SwebbTV on jo löytänyt videoilleen uuden alustan, joten toiminta jatkuu. On kuitenkin luultavaa, että katsojamäärät saattavat pienentyä uuden alustan myötä. SwebbTV ei ole elänyt mainostuloilla vaan kanava elää käyttäjiltä saatavilla lahjoituksilla.

Miten selviytyä sensuroidun sosiaalisen median maailmassa

Yksinkertaisin vastaus on tietysti itsesensuuri mutta sekään ei takaa selviytymistä aikana, jolloin cancel-kulttuuri alkaa olla valtavirtaa.

Suuret somejätit eivät enää edusta mitään teknologian huippua muussa kuin käyttäjistä kaivetun tiedon käsittelyssä. Käyttäjille maksutta tarjottavat palvelut itsessään eivät ole kehittyneet paljoakaan vuosien saatossa. Toisaalta myös käyttäjille käyttäjämäärillä on merkitystä, joskaan ei välttämättä taloudellista sellaista. Siksi käyttäjän voi olla vaikea siirtyä uuteen vaihtoehtoiseen sosiaaliseen mediaan tuosta vain.

Sensuuria on myös vaikea paeta, jos vaihtoehtoiset toimijat ovat riippuvaisia oligarkkiyhtiöiden palveluista. Esimerkiksi sananvapauden puolustajana esiintynyt sosiaalinen media Parler joutui äskettäin Applen hampaisiin, kun Apple ilmoitti olevansa tyytymätön Parlerin moderointiin. Uhkana on, että Parlerin sovellus poistetaan Applen sovelluskaupasta.

Tapahtunut kertoo, että suurten teknologiayhtiöiden monopoliasema alkaa olla kilpailun kannalta haitallinen. Tämä on ollut selvää jo pitkän aikaa, mutta Yhdysvalloissa poliitikot eivät ole kyenneet suitsimaan teknologiayhtiöiden vallan väärinkäyttöä.

Sensuuri ei ole palvelua

Piilaakson tekno-oligarkit eivät toki itse ole keksineet sensuuria vaan yhtiöt ovat olleet kovan poliittisen paineen alaisina. Äskettäin entisen presidentin puoliso Michelle Obama vaati sosiaalisen median alustoja pysyvästi kieltämään Donald Trumpin alustoiltaan.  Kehotus on pöyristyttävä ja kertoo kaksinaismoraalista ja etenkin siitä, mistä suunnasta sensuuripaine todellisuudessa tulee.

Vasemmistolla on aina ollut pimeä totalitaristinen puolensa. Vasemmisto haluaa kontrollia eikä kestä sitä, jos sille vastakkaisia polittisia mielipiteä saa vapaasti esittää. Vasemmisto myös luottaa auktoriteetteihin. Sosiaalisen median jättien johtohenkilöt ovat nörttejä eikä heillä välttämättä ole aito ymmärrystä politiikasta, sananvapaudesta ja historiasta. Heistä on kuitenkin tuotteidensa kautta tullut globaalin kansalaiskeskustelun areenoita. He ovat myös joutuneet totuuden tuomareiksi ilman, että heillä olisi todellisia edellytyksiä toimia sellaisina. He ovat ulkoistaneet totuuden määrittämisen itse itsensä faktantarkistajiksi nimittäneille valtamedian instansseille eivätkä nämäkään kykene uskottavasti toimimaan totuuden tuomareina.

Yleinen konsensus kuitenkin näyttää olevan, että tekno-oligarkkien pitäisi pystyä toimimaan sensoreina ja totuuden tuomareina.

Yhdysvalloissa perustuslain 1. lisäys kieltää kongressia säätämästä sananvapautta rajoittavaa lakia. Tekno-oligarkkien harjoittamaa sensuuria perustuslaki ei siis koske, koska sensuuria harjoittaa yksityinen yritys. Oligarkkiyhtiöt ovat juridisesti internet-palvelujen tarjoajia ja niitä säätelee Communications Decency Actin luku 230. Sen mukaan yhtäkään internet-palvelun tarjoajaa ei käsitellä julkaisijana eikä se näin voi olla juridisessa vastuussa palvelun käyttäjien lähettämistä viesteistä. Käytönnössä sosiaalisen media voidaan rinnastaa puhelinyhtiöön, joka ei puutu asiakkaidensa puheluiden sisältöön.

Todellisuudessa kaikki sosiaalisen median toimijat harjoittavat alustojensa moderointia. Vasemmistosta tulevan poliittisen paineen takia moderointi on yhä enenevässä määrin alkanut koskea vasemmiston poliittisten vastustajien julkaisuja. Tästä syystä moderointia voi nykyisin kutsua suoraan sensuuriksi. Tämä kaikki tapahtuu maassa, jossa on perustuslain takaama sananvapaus.

Kuten aina sensuurin kohdalla sen toteutustapa herättää oikeutettua arvostelua. Journalisti Glenn Greenwald totesi Twitterissä:

”Kourallinen Piilaakson oligarkkeja päättää, ketä saa ja ketä ei saa kuunnella mukaan lukien Yhdysvaltojen presidentti. He käyttävät tätä valtaa yksipuolisesti, ilman standardeja, tilivelvollisuutta tai mahdollisuutta valittaa.”

Tekno-oligarkkeja ei ole demokraattisest valittu tehtäviinsä eivätkä he ole valtion virkamiehiä. En usko, että yksikään heistä kuvitteli yhtiötä perustettaessa, että heidän tuotteistaan tulisi julkisen keskustelun pääasiallisia areenoita.

Tekno-oligarkit voivat toteuttaa sensuuria täysin mielivaltaisesti ja tekaistuin perustein. He eivät ole vastuussa sensuurista kenellekään. Käyttäjän on myös turha alkaa ulisemaan, jos sensuuri iskee kohdalle. Oligarkkeja ei voisi vähempää kiinnostaa. Se, että sensuurin kohteena on Yhdysvaltojen presidentti, kertoo, että oligarkit ovat täysin tietoisia omasta valta-asemastaan ja haluavat myös näyttää sen kaikille. Jos he pystyvät kohtelemaan Yhdysvaltojen presidenttiä tuolla tavalla, mitä mahdollisuuksia tavallisella ihmisellä on heitä vastaan?

Sosiaalisen median yhtiöitä Yhdysvalloissa säätelevä laki säädettin vuonna 1996, jolloin palvelut eivät olleet vielä kovin kehittyneitä. Jälkikäteen voi viisastella, että ehkä lakiin ehkä olisi kannattanut lisätä joitakin velvollisuuksia kuten valitusoikeus ja mahdollisuus viedä sensuuritoimi oikeuden päätettäväksi. Sensuuri on vaarallinen työkalu, koska sen käyttö tehdään hyvässä tarkoituksessa mutta yleensä aina lopulta päädytään rankaisemaan syyttömiä pienistä rikkeistä, koska väljästi määritetty laki sallii sen.

Puhdistukset eivät välttämättä jää pelkästään tilin deletointiin vaan niillä voi olla myös taloudellinen ulottuvuutensa. Sensuurin kohde voi menettää työpaikkansa tai pankki voi sulkea pankkitilin tai luottokortin. Tällaista on jo tapahtunut. Sosiaalisessa mediassa sensuurin kohteeksi joutuneesta tulee epähenkilö ja hänet ”deletoidaan” yhteiskunnasta. Tällainen alkaa jo mennä totalitarismin puolelle.

Käytän itsekin sosiaalista mediaa. Facebookia käytän vain vähän ja olen inhonnut sitä alusta asti. Twitter feed näkyy tämän blogin vasemmassa reunassa. Olen alkanut inhota Twitteriäkin kuten myös Youtubea nimenomaan sensuurin ja mielivallan takia. Vielä ei kuitenkaan ole aika poistua.