Lomapohdiskeluja

Tämän kesäloman matka suuntautui Sisiliaan suurelta osin siksi, että edellinen kesä ei täällä Suomessa ollut erityisen lämmin ja halusimme varmistaa, että tänä kesänä on lämmintä.

Sisilia on monella tapaa kiehtova saari. Se on historiansa aikana nähnyt monta valloittajaa ehkä siksi, että saari sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla, josta voi kontrolloida Välimeren laivaliikennettä.

Arabivallan kausi

Tämän blogin aihepiirin kannalta merkittävää on se, että Sisilia on yksi harvoista Länsi-Euroopan alueista, jotka ovat olleet pitkän aikaa (vuodesta 831 vuoteen 1091) islamin vallan alaisuudessa. Tämä ei tosin enää nykyisin näy juuri mitenkään saaren rakennuskannassa tai raunioissa. 

Luonnollisesti muslimit muuttivat useimmat saaren merkittävimmistä kirkoista moskeijoiksi, mistä on vielä jälkiä jäljellä, vaikka kyseiset rakennukset muutettiinkin arabivallan jälkeen taas kirkoiksi. Lähinnä vain Cefala Dianan kylpylän jäänteet Palermon eteläpuolella edustavat arabien jäämistöä.

Wikipediassa ja erilaisissa artikkeleissa korostetaan nykyajalle tyypillisesti muslimivallan myönteisiä piirteitä. Arabit toivat uusia viljelykasveja, joista ehkä merkittävin olivat sitrushedelmät. He kehittivät taloutta ja toivat oman hallintojärjestelmänsä maahan. Heidän islamilaiseen shariaan perustuvaa hallintomallia ylistetään uskonnollisesti suvaitsevaisena.

Luonnollisesti arabivalta tarkoitti, että sen alle joutuneilla kristityillä sisilialaisilla oli tarjolla Koraanin 9:29 -jakeen vaihtoehdot eli kääntyminen islamiin, jizya-veron maksu tai kuolema. Nykypäivänä tällaista on ei-muslimeille tarjonnut viimeksi Islamilainen valtio eli ISIS. Ehdot olivat täsmälleen samat kuin umaijadikalifi Umarin esittämät vaatimukset valloitetun Jerusalemin kristityille ja juutalaisille.

Jos tarkastellaan jizya-veroa, sitä on usein selitetty korvaukseksi muslimien ei-muslimeille tarjoamasta suojelusta. Mutta keneltä jizya oikeasti suojelee? Jos ei-muslimi jättää jizyan maksamatta, hän on vapaata riistaa muslimien väkivallalle. Jizyaa ei siis makseta ulkopuolisten väkivallan uhan takia vaan muslimien. Jizyaan liittyy myös maksajien eli dhimmien alistaminen nöyryyttämällä. Tämä ei tietysti estä nykypäivän historioitsijoita kertomasta, kuinka ei-muslimien elämä kukoisti arabivallan alla.

Siinä missä Espanja deislamisoitiin osittain melko brutaalein keinoin, Sisiliassa kristittyjen ja muslimien yhteiselo jatkui arabit syrjäyttäneen normannivallan aikana. Tuolloin saarta pyrittiin ”latinisoimaan”, eli sinne tuotiin väestöä Pohjois-Italiasta. Muslimien kapinoinnin jälkeen kuningas Fredrik II aloitti muslimien karkotukset Apulian Luceraan. Tämä prosessi päättyi vuonna 1240.

Islamin vaikutus alueella ei kuitenkaan päättynyt arabivallan kukistumiseen. Kun Osmanivaltakunta nousi johtavaksi islamilaiseksi imperiumiksi, merirosvous ja siihen liittyvät orjien ottamiset yleistyivät taas.

Ympäri Italiaa on tänä päivänä nähtävissä idyllisiä vuoren huipulle rakennettuja kyliä ja kaupunkeja. Ne on rakennettu sinne, koska vuoren huipulta on helpompi puolustautua hyökkääjiä vastaan. Hyökkäykset jatkuivat aina 1800-luvun alkupuolelle asti, kunnes eurooppalaiset maat Ranskan johdolla kukistivat Pohjois-Afrikan barbareskivaltiot.

Loman aikana tuli vierailtua myös Liparilla. Tämä tuliperäinen saari kuuluu Liparisaarten (Eolian saaret) ryhmään ja sijaitsee Sisilian pohjoispuolella. Lipariin liittyy yksi surullinen tarina, joka kuvaa sekä muslimi-imperiumin ja kristityn maan (Ranska) yhteistyötä että vuosisatoja jatkuneen merirosvouksen inhimillistä hintaa. Ranskan ja Osmanien liitto solmittiin Ranskan kuningas Frans I:n ja sulttaani Suleiman suuren kesken vuonna 1536.

Vuonna 1544 tämä liittouma hyökkäsi Liparille Hayreddin Barbarossan ja kapteeni Polinin  johtaman ranskalaisen laivaston kanssa. Valtaus eteni perinteisen islamilaisen kaavan mukaan eli asekuntoiset miehet tapettiin ja naiset ja lapset vietiin orjiksi.

Tämä järkytti mukana ollutta ranskalaispappi Jerome Maurandia:

”Niin monen kristittyparan ja erityisesti pienten poikien ja tyttöjen orjuuttaminen aiheutti voimakasta sääliä.”

Hän myös mainitsi liparilaisten kyyneleet, valitukset ja huudot, jossa isä huusi poikaansa ja äiti tytärtään, kun he joutuivat jättämään saaren joutuakseen ”niiden koirien orjiksi, jotka näyttivät kuin ahneilta susilta kesyjen lampaiden joukossa”.

Mafia

Sisilian yhteydessä ei voi välttyä kysymystä mafiasta, joka on sekä osa saaren historiaa ja nykyisyyttä että Hollywoodin romantisoima ilmiö. Jälkimmäisestä näkee merkkejä turistirihkamaa myyvissä kaupoissa, joissa on esillä ”Kummisedän” kuvalla varustettuja t-paitoja, kahvikuppeja ja jääkaappimagneetteja.

Kummisetä-elokuvia ei suinkaan kuvattu Corleonen kaupungissa, joka oli ohjaaja Francis Ford Coppolan mielestä liian moderni. Kuvauspaikat kuitenkin löytyivät itäisen Sisilian vuorenhuippukylistä, joista löytyy myös elokuvassa esiintyvä Vitellin baari ja kirkko, jossa elokuvan Michael Corleone ja Apollonia vihittiin.

Mitä tulee oikean Sisilian mafian eli ”Cosa Nostran” historiaan, olen lukenut muutaman sitä käsittelevän kirjan. Näiden mukaan mafian historia alkoi Palermon lähellä sijaitsevilta sitrusviljelmiltä, joilta ensimmäisenä alettiin periä suojelurahaa, jota kutsutaan italiaksi nimellä pizzo.

Taustasyinä mafian kehittymiselle voi mainita Italian valtion synnyn ja Sisiliassa siirtymisen feodaalijärjestelmästä moderniin kapitalismiin. Italian valtioprojekti ei Sisiliassa oikein koskaan onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa ja hallinto pysyi heikkona. Tämä loi tilaa vaihtoehtoisille järjestelmille, joita hallitsivat erilaiset mafiaklaanit. Myöhemmin nämä klaanit laajensivat toimintaansa erilaisille laittoman liiketoiminnan alueille, jotka useimmat varmasti tuntevat. Nykyisin mafia on yleisnimi järjestäytyneelle rikollisjärjestölle.

Sisilian mafia on toki vielä olemassa mutta sen poliittinen vaikutusvalta on enimmäkseen mennyttä. Järjestön johto joutuu piileskelemään ja kommunikoimaan pienillä paperilapuilla (pizzini). Nykyisestä väitetystä ”capo di tutti capista” eli Matteo Messina Denarosta ei ole olemassa tuoretta valokuvaa vaan viimeisin on peräisin tämän kouluajoilta.

Vaikka eri mafiajärjestöt vaikuttavat pääasiassa Etelä-Italian Mezzogiornon alueella, joka oli aikanaan arabien valloittama, modernilla mafialla ei ole mitään suoraa historiallista yhteyttä arabivallan aikaan. Sana mafia itsessään tarkoittaa vihamielisyyttä lakia kohtaan ja rohkeutta mutta se on peräisin arabian kielen sanasta mahya, joka käännettynä tarkoittaa kerskailua, ylpeilyä, uhmakkuutta ja rehvastelua.

Tässä vaiheessa herää kuitenkin kysymys, onko mafialla muutakin yhteyttä arabivallan aikaan kuin sana itsessään. Voiko osa mafian sosiaaliseen kontrolliin käyttämistä toimintatavoista olla lainattuja saaren entisiltä isänniltä?

Jizya on ei-muslimien sosiaalisen kontrollin muoto islamilaisessa yhteiskunnassa. Sana pizzo tulee italian kielen sanasta pizzu, jolla tarkoitetaan ”nokkaa”. Kun joltakin peritään suojelurahaa, hänen ”nokkansa” kastellaan. Suojelurahan perintä on sekä taloudellista toimintaa että sosiaalista kontrollia ja alistamista. Samaa voi sanoa ei-muslimien maksamasta suojelurahasta eli jizyasta.

Jos kauppias ei pysty maksamaan mafian suojelurahaa, häntä rangaistaan joko ottamalla omaisuutta väkisin tai pahoinpitelemällä. Jos kauppias kieltäytyy suojelurahan maksamisesta, hän voi menettää henkensä. Näin kävi vuonna 1991 palermolaiselle kauppias Libero Grassille, joka julkaisi lehti-ilmoituksen, jossa hän uhmakkaasti ilmaisi kieltäytyvänsä pizzon maksamisesta. Myöhemmin saman vuoden aikana Grassi löydettiin kuolleena.

Islamilaisella sharia-hallinnolla ja mafialla on selkeitä yhtäläisyyksiä. Amerikkalainen talk show -isäntä Bill Maher kutsui ohjelmassaan islamia ainoaksi uskonnoksi, joka käyttäytyy kuin mafia. Se tappaa sinut, jos sanot väärän sanan, piirrät vääränlaisen kuvan tai kirjoitat vääränlaisen kirjan. Tässä hän tuskin raapaisi pintaa tarkastellessaan islamin ja mafian yhtäläisyyksiä.

Miksi professorit haluavat DDR:n?

Otsikon kysymykseen voisi vastata yksinkertaisesti: Ne, jotka ovat aatteellisesti DDR:n valtaideologian perillisiä, haluavat kontrolloida ihmisten mielipiteitä ja niiden ilmaisua.

Vihapuheesta vouhottavat poliitikot, virkamiehet ja korkea-arvoiset akateemikot eivät pysty näkemään, että ns. vihapuhe itsessään ei ole ongelma vaan oire. Lisäksi he eivät näe, että kiihkeät yritykset tukahduttaa ns. vihapuhetta ovat paljon pahempi ongelma ja vievät yhteiskuntaa kohti totalitaarista kontrollia.

Vihapuhetta käsitteenä ei olisi olemassa ilman postmodernia vasemmistolaisuutta, jota voi kutsua myös kulttuurimarxilaisuudeksi tai länsimaiseksi marxismiksi. Tämän filosofian käytännön ilmentymä on ns. poliittinen korrektius, jossa kielenkäyttöä pyritään siistimään mahdollisimman neutraaliksi ja vähemmistöjä loukkaamattomaksi.

Vihapuhe uhka sisäiselle turvallisuudelle

Viimeisimpänä vihapuheelle tiukempia suitsia on vaatinut professori Heikki Hiilamo, joka Ylen mukaan haluaisi uudistaa rikoslakia ”netissä öykkäröinnin” vähentämiseksi. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Vain termi ”rasismi” on muuttunut ”vihapuheeksi”, mutta olennaisesti tavoite on sama kuin vuonna 2008, kun Mika Illmanin sananvapauden vastainen ristiretki oli kuumimmillaan.

Vuonna 2008 internetissä vellovan rasismin väitettiin olevan uhka ”arjen turvallisuudelle”. Hiilamon mielestä maan sisäinen turvallisuus on uhattuna:

” Sosiaalisen median kautta vihapuhe levittää myrkkyään meidän yhteiskuntaan, ja luo negatiivista uhkaavaa ilmapiiriä.”

Vuonna 2008 sosiaalinen media eli kulta-aikansa alkuhetkiä. Tuolloin puhuttiin vain yleisesti internetistä, kun mietittiin rasismin uhkaa. Kannattaa huomata, että Hiilamon perustelut rikoslain tiukentamiselle ovat äärimmäisen heppoisia ja epämääräisiä. Myös keinot vihapuheen torjumiseksi vaikuttavat hätäisesti keksityiltä:

” Se on iso ongelma, johon pitäisi voida puuttua päättäväisesti. Esimerkiksi rikosoikeudellisin keinoin. Ilmiantokynnystä pitäisi madaltaa, ehkä lainsäädöntöäkin tarvitsee muuttaa.”

Ilmiantokynnys on itse kullakin. Itse en koskaan ole antanut ilmi ketään, vaikka ilmiantaminen on lapsellisen helppoa. Sen voi tehdä nimettömänä poliisin sivuille. Miten tuota voi vielä helpottaa?

Hiilamon jorinoita voi ainakin Ylen artikkelin perusteella pitää epäanalyyttisena ja typeränä roskana, jotka julkaistaan vain, koska Hiilamo edustaa aatteellisesti samaa postmodernia vasemmistolaisuutta kuin suurin osa toimittajista. Hän käyttää professorin arvovaltaa sensuurin edistämiseen.

Vihapuheen anatomia

Postmodernissa vasemmistolaisuudessa vähemmistöjen tai väitetyssä alistetussa asemassa olevien ryhmien ongelmat selitetään ”rakenteilla” tai ”valtasuhteilla”. Vihapuheella pyritään retorisin keinoin varmistamaan, että alistetun ryhmän edustaja palautetaan omalle paikalleen ”objektina”.

Esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittaja on analysoinut ”vihapuhetta” postmodernistisesta vasemmistolaisuudesta tutulla valtasuhteiden analyysilla. Kirjoittajan mukaan pahinta vihapuhetta ei ole vain pikaistuksissa tehty some-kommentti vaan myös analyyttinen kirjoitus, jossa motiivina on suvaitsemattomuus:

” Vihapuhetta ovat myös harkitut, analyyttiset kirjoitukset, joissa viha tunteena ei (välttämättä) ole tunnistettava, mutta joita motivoi suvaitsemattomuus. Vihaiset purkaukset somessa ovat samankaltaisia Marinellan kuvaaman suuttumuksen kanssa, kun taas analyyttisemmat tekstit vertautuvat vihaan. Molemmat vihapuheen muodot liittyvät rakenteelliseen epätasa-arvoon ja valtasuhdesuhdehierarkioihin ihmisten välillä.”

Lucretia Marinella on 1600-luvulla elänyt nainen, joka kirjoitti erään teoksensa vastaukseksi naisvihamieliseen kirjoitukseen.

Postmodernistiseen ajatteluun kuuluu myös keskittyminen retoriikkaan ja pyrkimys esittää asiat tunteiden kautta ilman yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Kirjoittaja käyttää esimerkkinä Suomi Ensin -ryhmän Facebook-sivujen kuvaa, joka oli tehty Google-haun avulla:

” Sivuilla on allekkain kaksi ruokakuvaa. Ylempi kuva on ankea: peruna ja harmaa lohimureke. Alemmassa kuvassa on herkullinen noutopöytä. Kuvatekstissä lukee: ”Kaksi rinnakkaistodellisuutta kärjistäen. Yläkuvassa kunnan ostopalveluna tilaama toimitusateria vanhuksille. Alakuvassa VOK:n noutopöydän lounas.” Kuvat lisännyt henkilö myöntää, että kuvat on napattu googlesta, eivätkä perustu faktoihin. Faktoilla ei kuitenkaan ole väliä, koska kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on totta kokijoilleen. Suomi ensin -tyyppinen liikehdintä perustuu siihen, että sosioekonomisesti heikossa asemassa olevat kantasuomalaiset kokevat, että turvapaikanhakijoille jaetaan yhteiskunnan varallisuutta, josta he ovat jääneet osattomiksi, mutta joka kuuluisi heille.”

Kirjoittaja jättää kuitenkin huomiotta sen tosiasian, että Mtv:n uutiset julkaisi vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä turvapaikanhakijan haastattelun, jossa tämä moitti kovasanaisesti hänelle vastaanottokeskuksessa tarjotun puuron laatua. Puuro oli ”for dogs, for women”. Vastaavasti eräs toinen irakilainen turvapaikanhakija moitti ruuan laatua ja vaati saada ”omat rahansa”, jotta voisi käydä ostamassa ruokaa kaupasta. Tässä videossa kaikkein loukkaavinta oli se, miten turvapaikanhakija piti suomalaisen veronmaksajan tarjoamaa rahaa itsestään selvästi omanaan.

Nämä uutisvideot saivat turvapaikanhakijat näyttämään kiittämättömiltä paskiaisilta enemmän kuin mikään Suomi Ensin -liikkeen kuvamanipulaatio. Tulijoille tarjottu ruoka oli normaalia suomalaista laitosruokaa, jonka kaltaista suomalaiset lapset ja vanhukset syövät päivittäin.

 ”Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset” eivät synny tyhjästä vaan tosielämän tapahtumista ja siitä, kuinka valtio ihan oikeasti kohtelee tulijoita eri standardeilla kuin kantaväestöä. Postmoderni vasemmistolainen vähintään epäsuorasti kiistää aina todellisuuden ja sen aikaansaaman reaktion välisen yhteyden.

Lopussa kirjoittajalta ilmiselvästi karkaa ns. mopo käsistä. Valtasuhteilla selittely nousee uusiin sfääreihin ja asiallisesta arvostelusta tehdään kaikkein pahinta vihapuhetta:

” Vihapuhe on oire siitä, että valtasuhdehierarkiat ovat kriisiytyneet niin, että esimerkiksi ’valkoinen heteromies’ on menettänyt asemansa hierarkian huipulla. Tämä saa aikaan katkeruutta, mikä näkyy yrityksenä normalisoida totutut hierarkkiset suhteet, sekä pyrkimyksenä tukahduttaa itseä vähempiarvoisiksi miellettyjen vähemmistöjen tasa-arvopyrkimykset.”

Todellisuudessa postmoderni vasemmisto on se, joka pyrkii säätämään ”valtasuhteita” oman lopputuloksen tasa-arvoon perustuvan oikeudenmukaisuuskäsityksensä perusteella. Ns. vihapuhe on usein reagointia tällaiseen yhteiskunnalliseen säätämiseen, jossa vähemmistöt nostetaan jalustalle ja heidän asemaansa pyritään parantamaan syrjimällä ”valtahierarkian” huipulla olevia. Lopputulos on toki erilainen, kuin se olisi ilman tätä säätämistä mutta ei välttämättä oikeudenmukainen muiden kuin postmodernien vasemmistolaisten mielestä.

Kannattaa myös todeta, että postmoderni vasemmistolainen ajattelu on kollektivistista ja jättää yksilötason vaihtelun kokonaan huomiotta. Etuoikeutettu kohtelu perustuu syntyperään, jolloin vähemmistöryhmän edustajaa tuetaan enemmän kuin vastaavassa sosioekonomisessa asemassa olevaa enemmistön edustajaa.

Vihasta pahinta on erityisesti ”pitkittynyt viha”:

” Lucretia Marinellan mukaan pitkittynyt viha on itseään ruokkiva järjettömyyden tila, joka tuhoaa vihaajan moraalin. Vihan valtaan joutunut näkee vain vihansa kohteen, ei tunnista vihaansa, eikä tietä ulos vihasta. Vihasta on tullut pysyvä tila, osa arkipäivää.”

” Usein vihapuhe ei ole vihaista, vaan harkiten argumentoitua. Tällaisissa tapauksissa yksilön ja hänen edustamansa yhteisön maailmankuva perustuu suvaitsemattomuudelle, jonka kohteena ovat esimerkiksi pakolaiset ja heidän oikeuksiaan puolustavat henkilöt, erityisesti naiset.”

Kieltämättä yllä kuvatun tekstin lukeminen saattaa aiheuttaa ”pitkittynyttä vihaa”. Kyse ei kuitenkaan ole tunteiden hallinnasta, ei edes pitkittyneiden sellaisten. Yhteydet todelliseen maailmaan on tässä kirjoittajan retorisessa ilotulituksessa häivytetty.

Se, että valtio sallii omalle alueelleen kohdistuvan massamaahanmuuton, aiheuttaa varmuudella jännitteitä. Jos tämä massamaahanmuutto lisäksi perustellaan läpinäkyvän valheellisilla argumenteilla, voi olla varma, että ns. vihapuhe lisääntyy. Mikään yhteiskunta ei kestä, jos se joutuu toimimaan ”koko maailman fattana”.

Tietty osa maahanmuutosta on yksiselitteisesti haitallista isäntäyhteiskunnalle erityisesti, jos yhteiskunnassa jaetaan sosiaalitukia avokätisesti. Tällaista maahanmuuttoa kannattaa välttää, vaikka sitä puolustava retoriikka olisi kuinka kaunopuheista tahansa.

Maahanmuuton puolustajat eivät kykene perustelemaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulevan maahanmuuton siunauksellisuutta eivätkä edes sen eettisyyttä millään argumenteilla. Siksi he haluavat mieluummin tukkia arvostelijoiden suut ja tehdä Suomesta DDR:n kaltaisen kontrolliyhteiskunnan kuin luopua hellimästään maailmankuvasta, jota voi toki kutsua myös arvopohjaksi.