Vain jonkin aikaa oman kirjoitukseni jälkeen veronmaksajan
rahoittaman Ylen sivuille ilmestyi kirjoitus,
jossa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen selittelee asioita pääministeri Juha
Sipilän kannalta parhain päin. Kommentoin Auvisen spekulaatioita kohta
kohdalta.
Kohdassa 1 Auvinen puhuu kiristyskirjeestä. Kyseessä on
Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisten viimeinen epätoivoinen teko, jolla he
pyrkivät muuttamaan harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa. Kyseessä ei ollut
kiristyskirje, koska yhdeksällä kansanedustajalla ei ole riittävästi voimaa
sellaiseen. Teko oli myös henkilökohtainen riski allekirjoittaneille, koska
Soini on aiemminkin erottanut istuvia kansanedustajia puolueesta.
Kohdassa 2 kerrotaan, että Soini vakuutti Terhon voittavan.
Valitettavasti siinä ei kerrota ajankohtaa, milloin Soini vakuutuksensa antoi. Viimeistään
kunnallisvaalien jälkeen kaikille oli selvää, että Halla-ahon
voittomahdollisuudet olivat hyvät.
Kohdassa 4 mainittiin puhelinnumeron puuttuminen.
Puhelinnumero löytyy yhdellä Google-haulla helposti ja on nähtävissä täällä. En
ymmärrä, mitä Auvinen yrittää selittää puuttuvalla puhelinnumerolla.
Kohdassa 5 mainitaan Soinin järkyttyneen. Sen sijaan siinä
jätetään kertomatta, miksi Soini järkyttyi. Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi
oli todennäköinen skenaario. Aivan hyvin Soini olisi voinut järkyttyä siitä,
että hänen suojattinsa hävisivät kaikki puheenjohtajavaalit selvin numeroin.
Näin kävi myös puolustusministeri Jussi Niinistölle.
Kohdassa 6 Auvinen spekuloi Halla-ahon ministerikaavailuilla.
On mahdollista, että Halla-aho halusi ulkoministeriksi Huhtasaaren. Mitään
näyttöjä hän ei esitä pääministerille syntynyttä mielikuvaa lukuun ottamatta.
Kohdassa 6 myös mainitaan, että Petteri Orpo oli jo tammikuussa
ilmoittanut, ettei Kokoomus voi olla mukana arvojensa vastaisessa
kokoonpanossa. Tämä oli juuri se tekijä, joka provosoi Soinin hajottamaan
puolueen. Tällaiseen ilmoitukseen voi vastata monella tavalla. Yksi tapa on
panikoida, kuten Soini teki. Toinen tapa on pitää pokerinaama ja sanoa hallituskumppaneille,
että olkaa hyvä ja muodostakaa sitten uusi hallitus. Useimmat Soinin toimintaa
seuranneet ymmärtävät, miksi jälkimmäinen vaihtoehto ei Soinin kohdalla tullut
kyseeseen.
Kohdassa 7 Auvinen toteaa:
” Siinä, että pääministeri sai koko ajan täsmätietoa siitä,
miten loikkaussuunnitelmat etenivät, ei ole mitään kummallista. Kyse on hänen
hallitukseensa kuuluvan puolueen olennaisesta muutoksesta, joka vaikuttaa
viiden ministerin kohtaloon ja siten koko hallitukseen.”
Puheenjohtajan vaihdos on normaalia vaalikauden aikana
tapahtuvaa toimintaa. Yleensä puheenjohtajanvaihdos johtaa myös
ministerivaihdoksiin.
Peräkonttikohun Auvinen kuittaa kevyesti:
” Siksi koko peräkontti-kohu on todella outo ja kertoo ehkä
täsmällisemmin vain PS:n valtiosihteerin ja koko eroa suunnitelleen joukon
omasta sisäisestä paineesta.”
Tämä sisäinen paine oli seurausta siitä, että Timo Soini oli
menettämässä ministeripaikkansa. Meneillään oli salahanke, jossa 20
Perussuomalaisten kansanedustajaa loikkaa puolueesta ja muodostaa oman
eduskuntaryhmän. Tällaista hanketta ei sovi pilata liialla julkisuudella. Siksi
peräkontti.
Kohdassa 8 Auvinen selittelee Sipilän toimintaa parhain päin:
” Sipilän mukaan hän pyysi tiistaina Simon Elolta
mustaa valkoisella kahteen kysymykseen: sitoutuuko uusi ryhmä hallitusohjelmaan
ja tukemaan hallituksen kaikkia ministereitä. Turkuun laskeutumiseen mennessä
vastaus oli tullut vain siihen, että he tukevat omia ministereitään. Jatkopuheluiden
tuloksena Sipilä sai puhelimeensa sitoumukset allekirjoituksineen molempiin
kysymyksiin.”
”Vasta sitten Sipilä peruu hallituksen eronpyynnön
ja soittaa presidentti Niinistölle.”
Tässä jätetään vastaamatta olennaiseen kysymykseen:
Mihin tarvittiin lentonäytöstä ja teatraalista erokirjeen polttamista?
Kohdassa 9 opetetaan valtiosääntöä:
” Niinistö kuvaili henkilökohtaisesti olleensa
sillä kannalla, että hallituksen olisi pitänyt erota. Pääministeri oli toista
mieltä. Sipilä kertoo, että myös pääministerin kansliasta oltiin yhteydessä
Niinistön mainitsemaan valtiosääntöasiantuntijaan, jottei maasta löytyisi
yhtään valtiosääntöoppinutta, joka jälkikäteen sanoisi hallituksen toimineen
väärin.”
Juridisesti Sipilä ei toiminut väärin. Kyse on
luottamuksesta pääministerin sanaan. Se valitettavasti puuttuu. Presidentti
Niinistö oli oikeassa korrektista toiminnasta nähdyn kaltaisessa tilanteessa.
Valitettavasti Sipilä valitsi sen epäkorrektin vaihtoehdon.
Kohta 10 on puhdasta valkopesua taas kerran.
Kaikki tietävät, että kristillisten ja RKP:n ottaminen hallitukseen olisi tarkoittanut
pitkiä neuvotteluja, joissa etu olisi ollut uusilla pienpuolueilla, jotka
olisivat kyenneet kiristämään itselleen myönnytyksiä. Sipilän ja Orpon kannalta
kuuliaisista lakeijoista koostuva uusi eduskuntaryhmä oli ilman muuta parempi
vaihtoehto.
Halla-aho ei esittänyt maanantaina 12. kesäkuuta mitään
kohtuuttomia vaatimuksia. Siitä huolimatta hänet tyrmättiin suoralta kädeltä.
Tämä itsessään kertoo, että Kokoomuksen ja Keskustan kannalta edullisempi
vaihtoehto oli tiedossa.
Lopuksi Auvinen toteaa:
”…ennen puoluekokousta perussuomalaisten sisäiset
paineet saattoi aistia myös hallituksessa. Nyt ne ovat kuulemma poissa.
Veikkaukset perussuomalaisten hajoamisesta ovat olleet vuosikausia kestoaihe,
ja arvailtu on vain sitä, mikä on se asia, mikä hajoamiseen johtaa.”
Suomalainen valtamedia on lietsonut Perussuomalaisten
hajoamista ensimmäisestä jytkystä lähtien. Kirjoitusten sävystä on ollut
havaittavissa, että hajoamista suorastaan toivotaan. Valtamedia sai haluamansa
mutta tavalla, jota se ei osannut ennustaa. Sisäiset paineet taas ovat suoraa
seurausta Perussuomalaisten ministeriryhmän toiminnasta. Maahanmuuttokriittiset
eivät enää jaksaneet katsella, kuinka heidän silmilleen syljetään ja heidän
toiveensa sivuutetaan lonkalta. Siksi puheenjohtajaksi haluttiin Jussi
Halla-aho. Soinin ja maahanmuuttokriittisten mukavuusavioliitto särkyi Soinin ylimielisyyden
sekä hänen johtamansa ministeriryhmän toiminnan seurauksena.
Auvinen ei myöskään usko, että kyseessä olisi
ollut Sipilän, Orpon ja Soinin pitkään harkittu suunnitelma. Ei se voinutkaan olla,
mutta suunnitelma oli olemassa ja se toteutui Soinin kannalta huonomman
vaihtoehdon kautta.
Auvinen toteaa myös:
” Eli kaikki te, jotka sanotte Sipilän
valehdelleen eduskunnalle: lisää näyttöjä!”
Mitään lisänäyttöjä ei poliittisessa mielessä
tarvita. Jos näytöt eivät riitä, se kertoo suomalaisesta poliittisesta
järjestelmästä kaiken olennaisen eikä siinä ole äänestäjän kannalta mitään
positiivista. Sipilä, Orpo ja Soini juonittelivat ja hajottivat yhden
poliittisen puolueen. Tästä ei ole mitään epäselvyyttä, vaikka mitään ”pitkään
harkittua suunnitelmaa” ei olisikaan. Siitä, mitä loikkareille luvattiin, ei
ole olemassa yksityiskohtaista tietoa. Vain Hanna Mäntylä on toistaiseksi
saanut palkkioviran.
Toimittaja Pirjo Auvinen osoittaa käytännössä,
miksi valtiollinen veronmaksajan rahoittama mediayhtiö on kansalaisten kannalta
vahingollinen instituutio.