Ylen toimittaja selittää asiat Sipilän kannalta parhain päin

Vain jonkin aikaa oman kirjoitukseni jälkeen veronmaksajan rahoittaman Ylen sivuille ilmestyi kirjoitus, jossa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen selittelee asioita pääministeri Juha Sipilän kannalta parhain päin. Kommentoin Auvisen spekulaatioita kohta kohdalta.

Kohdassa 1 Auvinen puhuu kiristyskirjeestä. Kyseessä on Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisten viimeinen epätoivoinen teko, jolla he pyrkivät muuttamaan harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa. Kyseessä ei ollut kiristyskirje, koska yhdeksällä kansanedustajalla ei ole riittävästi voimaa sellaiseen. Teko oli myös henkilökohtainen riski allekirjoittaneille, koska Soini on aiemminkin erottanut istuvia kansanedustajia puolueesta.

Kohdassa 2 kerrotaan, että Soini vakuutti Terhon voittavan. Valitettavasti siinä ei kerrota ajankohtaa, milloin Soini vakuutuksensa antoi. Viimeistään kunnallisvaalien jälkeen kaikille oli selvää, että Halla-ahon voittomahdollisuudet olivat hyvät.

Kohdassa 4 mainittiin puhelinnumeron puuttuminen. Puhelinnumero löytyy yhdellä Google-haulla helposti ja on nähtävissä täällä. En ymmärrä, mitä Auvinen yrittää selittää puuttuvalla puhelinnumerolla.

Kohdassa 5 mainitaan Soinin järkyttyneen. Sen sijaan siinä jätetään kertomatta, miksi Soini järkyttyi. Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi oli todennäköinen skenaario. Aivan hyvin Soini olisi voinut järkyttyä siitä, että hänen suojattinsa hävisivät kaikki puheenjohtajavaalit selvin numeroin. Näin kävi myös puolustusministeri Jussi Niinistölle.

Kohdassa 6 Auvinen spekuloi Halla-ahon ministerikaavailuilla. On mahdollista, että Halla-aho halusi ulkoministeriksi Huhtasaaren. Mitään näyttöjä hän ei esitä pääministerille syntynyttä mielikuvaa lukuun ottamatta. 

Kohdassa 6 myös mainitaan, että Petteri Orpo oli jo tammikuussa ilmoittanut, ettei Kokoomus voi olla mukana arvojensa vastaisessa kokoonpanossa. Tämä oli juuri se tekijä, joka provosoi Soinin hajottamaan puolueen. Tällaiseen ilmoitukseen voi vastata monella tavalla. Yksi tapa on panikoida, kuten Soini teki. Toinen tapa on pitää pokerinaama ja sanoa hallituskumppaneille, että olkaa hyvä ja muodostakaa sitten uusi hallitus. Useimmat Soinin toimintaa seuranneet ymmärtävät, miksi jälkimmäinen vaihtoehto ei Soinin kohdalla tullut kyseeseen.

Kohdassa 7 Auvinen toteaa:

” Siinä, että pääministeri sai koko ajan täsmätietoa siitä, miten loikkaussuunnitelmat etenivät, ei ole mitään kummallista. Kyse on hänen hallitukseensa kuuluvan puolueen olennaisesta muutoksesta, joka vaikuttaa viiden ministerin kohtaloon ja siten koko hallitukseen.”

Puheenjohtajan vaihdos on normaalia vaalikauden aikana tapahtuvaa toimintaa. Yleensä puheenjohtajanvaihdos johtaa myös ministerivaihdoksiin.

Peräkonttikohun Auvinen kuittaa kevyesti:

” Siksi koko peräkontti-kohu on todella outo ja kertoo ehkä täsmällisemmin vain PS:n valtiosihteerin ja koko eroa suunnitelleen joukon omasta sisäisestä paineesta.”

Tämä sisäinen paine oli seurausta siitä, että Timo Soini oli menettämässä ministeripaikkansa. Meneillään oli salahanke, jossa 20 Perussuomalaisten kansanedustajaa loikkaa puolueesta ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Tällaista hanketta ei sovi pilata liialla julkisuudella. Siksi peräkontti.

Kohdassa 8 Auvinen selittelee Sipilän toimintaa parhain päin:

” Sipilän mukaan hän pyysi tiistaina Simon Elolta mustaa valkoisella kahteen kysymykseen: sitoutuuko uusi ryhmä hallitusohjelmaan ja tukemaan hallituksen kaikkia ministereitä. Turkuun laskeutumiseen mennessä vastaus oli tullut vain siihen, että he tukevat omia ministereitään. Jatkopuheluiden tuloksena Sipilä sai puhelimeensa sitoumukset allekirjoituksineen molempiin kysymyksiin.”

”Vasta sitten Sipilä peruu hallituksen eronpyynnön ja soittaa presidentti Niinistölle.”

Tässä jätetään vastaamatta olennaiseen kysymykseen: Mihin tarvittiin lentonäytöstä ja teatraalista erokirjeen polttamista?

Kohdassa 9 opetetaan valtiosääntöä:

” Niinistö kuvaili henkilökohtaisesti olleensa sillä kannalla, että hallituksen olisi pitänyt erota. Pääministeri oli toista mieltä. Sipilä kertoo, että myös pääministerin kansliasta oltiin yhteydessä Niinistön mainitsemaan valtiosääntöasiantuntijaan, jottei maasta löytyisi yhtään valtiosääntöoppinutta, joka jälkikäteen sanoisi hallituksen toimineen väärin.”

Juridisesti Sipilä ei toiminut väärin. Kyse on luottamuksesta pääministerin sanaan. Se valitettavasti puuttuu. Presidentti Niinistö oli oikeassa korrektista toiminnasta nähdyn kaltaisessa tilanteessa. Valitettavasti Sipilä valitsi sen epäkorrektin vaihtoehdon.

Kohta 10 on puhdasta valkopesua taas kerran. Kaikki tietävät, että kristillisten ja RKP:n ottaminen hallitukseen olisi tarkoittanut pitkiä neuvotteluja, joissa etu olisi ollut uusilla pienpuolueilla, jotka olisivat kyenneet kiristämään itselleen myönnytyksiä. Sipilän ja Orpon kannalta kuuliaisista lakeijoista koostuva uusi eduskuntaryhmä oli ilman muuta parempi vaihtoehto.

Halla-aho ei esittänyt maanantaina 12. kesäkuuta mitään kohtuuttomia vaatimuksia. Siitä huolimatta hänet tyrmättiin suoralta kädeltä. Tämä itsessään kertoo, että Kokoomuksen ja Keskustan kannalta edullisempi vaihtoehto oli tiedossa.

Lopuksi Auvinen toteaa:

”…ennen puoluekokousta perussuomalaisten sisäiset paineet saattoi aistia myös hallituksessa. Nyt ne ovat kuulemma poissa. Veikkaukset perussuomalaisten hajoamisesta ovat olleet vuosikausia kestoaihe, ja arvailtu on vain sitä, mikä on se asia, mikä hajoamiseen johtaa.”

Suomalainen valtamedia on lietsonut Perussuomalaisten hajoamista ensimmäisestä jytkystä lähtien. Kirjoitusten sävystä on ollut havaittavissa, että hajoamista suorastaan toivotaan. Valtamedia sai haluamansa mutta tavalla, jota se ei osannut ennustaa. Sisäiset paineet taas ovat suoraa seurausta Perussuomalaisten ministeriryhmän toiminnasta. Maahanmuuttokriittiset eivät enää jaksaneet katsella, kuinka heidän silmilleen syljetään ja heidän toiveensa sivuutetaan lonkalta. Siksi puheenjohtajaksi haluttiin Jussi Halla-aho. Soinin ja maahanmuuttokriittisten mukavuusavioliitto särkyi Soinin ylimielisyyden sekä hänen johtamansa ministeriryhmän toiminnan seurauksena.

Auvinen ei myöskään usko, että kyseessä olisi ollut Sipilän, Orpon ja Soinin pitkään harkittu suunnitelma. Ei se voinutkaan olla, mutta suunnitelma oli olemassa ja se toteutui Soinin kannalta huonomman vaihtoehdon kautta.

Auvinen toteaa myös:

” Eli kaikki te, jotka sanotte Sipilän valehdelleen eduskunnalle: lisää näyttöjä!”

Mitään lisänäyttöjä ei poliittisessa mielessä tarvita. Jos näytöt eivät riitä, se kertoo suomalaisesta poliittisesta järjestelmästä kaiken olennaisen eikä siinä ole äänestäjän kannalta mitään positiivista. Sipilä, Orpo ja Soini juonittelivat ja hajottivat yhden poliittisen puolueen. Tästä ei ole mitään epäselvyyttä, vaikka mitään ”pitkään harkittua suunnitelmaa” ei olisikaan. Siitä, mitä loikkareille luvattiin, ei ole olemassa yksityiskohtaista tietoa. Vain Hanna Mäntylä on toistaiseksi saanut palkkioviran.

Toimittaja Pirjo Auvinen osoittaa käytännössä, miksi valtiollinen veronmaksajan rahoittama mediayhtiö on kansalaisten kannalta vahingollinen instituutio.