Halla-ahon valinta ja jälkilöylyt

En ole luonteeltani optimisti enkä luota ”somepöhinään” lähteenä, joten Jussi Halla-ahon ja hänen kannattajiensa värisuora Perussuomalaisten johdossa tuli minulle yllätyksenä. Toinen yllätys oli se, miten kiistattomasti hänet nostettiin puolueen johtoon, kun hän tuli valituksia 56 prosentilla annetuista äänistä jo ensimmäisellä kierroksella.

Halla-ahon valinnan perimmäinen syy

Jälkikäteen ajateltuna Halla-ahon valinta sinetöitiin jo syksyllä 2015, kun maahan tuli yli 30 000 siirtolaista Haaparannan kautta Ruotsista. Tuolloin Perussuomalaisten ministerit ja eduskuntaryhmä eivät tehneet elettäkään tulijavirran patoamiseksi.

Toki maahanmuutto kuului tuolloin kokoomuslaisen sisäministeri Petteri Orpon vastuualueelle. Hallitus oli myös päättänyt, että Suomi ei kannata EU:n taakanjakopäätöstä siirtolaisten pakkosijoittamiseksi kiintiöillä eri EU-maihin. Kuitenkin itse äänestyksessä Orpo äänesti tyhjää vastoin hallituksen päätöstä.

Jos Perussuomalaiset olisi tuolloin ollut hallituksessa tiukempi kumppaneilleen ja osoittanut haluavansa rajatarkastuksia ja siirtolaisten palautuksia takaisin Ruotsiin, Soini todennäköisesti istuisi edelleen hallituksessa eikä Halla-aho välttämättä koskaan olisi pyrkinyt puolueen puheenjohtajaksi.

Myöhemmin, kun Venäjältä alkoi tulla turvapaikanhakijoita rikkinäisillä Lada-autoilla Raja-Jooseppiin, Soini reagoi ja sopi asioista Venäjän kanssa. Turvapaikanhakijoiden virta tyrehtyi. Tosin Venäjältä tuli kokonaisuutena saman verran tulijoita kuin Haaparannasta pahimmillaan kahdessa päivässä. Soini sai tuosta Venäjän siirtolaisvirran tyrehdyttämisestä sulan hattuunsa, mutta se ei vakuuttanut Perussuomalaisten jäsenistöä.

Jussi Halla-aho toimi tuolloin europarlamentaarikkona kuten edelleenkin. Tuolloin monesta tuntui, että hänet oli ”hyllytetty” Brysseliin eikä hän sinänsä hyvistä lausunnoistaan huolimatta tuntunut olevan täysin kartalla siitä, miten vakavasta asiasta oikeasti oli kysymys, kun joka niemen notkoon ja saarelmaan alettiin perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia.

Ehkä juuri siksi Jussi katsoi velvollisuudekseen lähteä mukaan puheenjohtajakilpailuun, koska kyseessä oli myös hänen oma poliittinen uskottavuutensa.

Jussin parhaat apurit

Jussin pääasiallinen vastaehdokas Sampo Terho sai paljon tukea ehdokkuudelleen. Valitettavasti Terhon tukijat olivat sellaisia, joiden kannatusta voi pitää kuoleman suudelmana. Perussuomalaisten vanha-SMP:läinen eliitti eli ”sämppärit” tuki Terhoa avoimesti kuten myös puheenjohtaja Soini. Lisäksi muiden puolueiden puheenjohtajat ja valtamedia liputtivat vahvasti Terhon puolesta.

Perussuomalaisten jäsenistö luonnollisesti tunnisti vaikutusyritykset. On mahdollista, että Terho olisi ilman tukijoitaan menestynyt puheenjohtajavaalissa paremmin. Minulla ei ole mitään Terhoa vastaan paitsi yhdessä asiassa. Hän oli heti edellisten eduskuntavaalien jälkeen viemässä Perussuomalaisia hallitukseen yhdessä puheenjohtaja Soinin kanssa.

Toisaalta miehen puhe Perussuomalaisten puoluekokouksessa oli vaikuttava ja näytti, että Terho on poliitikkona kasvanut miehen mittoihin. Hän vain valitsi väärän puolen ja väärä puoli valitsi hänet.

Hallitustaipaleen loppu

On jokseenkin varmaa, että Perussuomalaisten hallitustaipaleen loppu sinetöityi sinä hetkenä, kun Halla-ahon äänestyslukema (949 ääntä) ilmestyi puoluekokouksen videotaululle. Siinä vaiheessa puhelimet alkoivat soida muiden hallituskumppaneiden kesken. Kun Halla-ahon kannattajat kaiken lisäksi valtasivat kaikki varapuheenjohtajan paikat, Perussuomalaisten hallitustaipaleen kohtalo oli sinetöity.

Sunnuntai iltana alkoi tihkua tietoja ”Tiivi-taavi -hallituksesta”, joka perustettaisiin kaatuneen tilalle. Tätä ennen sekä Iltasanomien Timo Haapala että Uuden Suomen Markku ”Harvester” Huusko olivat vaatineet Perussuomalaisten ajamista ulos hallituksesta. On selvää, että näillä molemmilla oli sisäpiirin tietoa siitä, mitä tuleman pitää.

Hallituskumppanit Keskusta ja Kokoomus ilmoittivat tylysti, että yhteistyö Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa ei voi jatkaa. Lehdistötilaisuudessa pääministeri Sipilä esiintyi asiallisesti, vaikka ei luultavasti kertonut todellista syytä suoraan. Rivien välistä oli luettavissa, että hallituksen eteen on tulossa asioita, joissa tarvitaan kykyä tehdä kompromisseja. Nämä asiat ovat mitä todennäköisimmin EU-asioita eli EU-integraation tiivistämistä puolustuspolitiikassa. Tästä samasta asiasta EU-komissaari Jyrki Katainen oli käynyt luennoimassa vain vähän aikaa sitten. Sipilä ja Orpo eivät uskoneet, että Halla-aho suhtautuisi moiseen erityisen suurella innolla vaan saattaisi aiheuttaa hankaluuksia.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon esiintymistä taas voi luonnehtia sanalla nolo. Orpo puhui arvoista ikään kuin ymmärtäisi niistä jotakin. Orpon esiintymisessä keskiöön nousi moraaliposeeraus ja hyvesignalointi. Entisenä Kokoomuksen äänestäjänä häpesin syvästi tapaa, jolla Orpo puhui ”arvoista” ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Jo aiemmin olen toki ymmärtänyt, että Orpo ei älyllisiltä kyvyiltään kuulu parhaaseen A-ryhmään. Olen vakuuttunut, että Orpon esitys karkottaa Kokoomuksen hupenevia oikeistolaisia äänestäjiä puolueesta.

Sipilän sovitteleva ja asiallinen esiintyminen oli jyrkässä kontrastissa Orpon moraaliposeerauksen kanssa. Tämä antaa aiheen olettaa, että nimenomaan Orpo oli se, joka oli päävastuussa Perussuomalaisten hallitustaipaleen päätöksestä. Tästä kertoo myös tapa, jolla presidentti Sauli Niinistö luonnehti Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen saamia tuomiota sananvapausrikoksista. Niinistö totesi:

”Minä en ole nähnyt, että nämä henkilöt, jotka on tuomittu nimen omaan ihmisarvoon kohdistuvasta loukkauksesta, olisivat osoittaneet tehokasta katumista.”

Molemmat tuomittiin päiväsakkoihin. Mielestäni tehokasta katumista on maksaa sakot ajallaan. Itse rikoksesta ja sen luonteesta olen kirjoittanut vuosien varrella monta kertaa. Pykälä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan sotii kansalaisen perusoikeuksia vastaan ja on niin väljästi muotoiltu, että se antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden laaja-alaiseen tulkintaan. Vastaavasti rikoksesta syytetyn on liki mahdotonta puolustautua syytettä vastaan tulkinnanvaraisuuden ansiosta.

Tapa, jolla Niinistö käytti Halla-ahon tuomiota, ei valitettavasti kerro hyvää presidentistä. Sen sijaan se kertoo itse pykälän tarkoituksesta. Tuomittu asetetaan häpeäpaaluun ja häneen lätkäistään poltinmerkki, joka on pahempi kuin Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren rikosrekisterimerkintä tai rattijuoppoustuomio. Tämä kertoo poliittisen korrektiuden tuhovoimasta yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Sivuvaikutuksena kiihotuspykälä on luonut ilmiantokulttuuriin, jossa ”loukkaantunut” osapuoli voi nimettömällä ilmiannolla vaientaa epämiellyttäväksi katsomansa tahon. Kokoomuksen prioriteeteista kertoo se, että Petteri Orpon seuraajan, sisäministeri Paula Risikon merkittävin poliittinen savutus liittyy ”vihapuheen” torjuntaan. Hänen johdollaan poliisi on kasvattanut internet-keskusteluja valvovien poliisien määrää moninkertaiseksi entisestä.

Presidentti Niinistön ulostulon vaikuttimet liittyvät EU:n yhteiseen puolustuspolitiikkaan. Suomi etsii epätoivoisesti liittolaisia suojaksi Venäjän uhalta ja paperitiikeri EU:n puolustushanke kelpaa sellaiseksi, koska Nato ei aikanaan kelvannut.

Jos ajatellaan Perussuomalaisten hallituskumppanien käyttäytymistä Halla-ahon valinnan jälkeen, mieleen tulee myös toinen kysymys. Oliko Soini mieluinen Sipilälle ja Orpolle sen takia, että hän taipui helposti kumppaniensa vaatimuksiin? Oliko hallituspaikka ja Perussuomalaisten saaminen hallituskelpoiseksi tärkeämpi kuin jäsenistön tahto? Vai halusiko Soini kostaa hallituskumppaneilleen Halla-ahon kautta? Mielestäni Soinin ilme Halla-ahon valinnan jälkeen kertoi, että hän tiesi hallitustaipaleen olevan ohi. Joidenkin lähteiden mukaan Soini olisi tuolloin puhunut ”natsien vallankaappauksesta”, mutta epäilen, että tämä menee pettymyksen piikkiin. Hillotolppa karkasi liian kauas.

Kuten Wille Rydman kirjoitti, Kokoomuksella ja Keskustalla ei ollut mitään rationaalisesti perusteltua syytä heittää Perussuomalaisia ulos hallituksesta. Hallituksen kärkihankkeet eli Sote-uudistus ja maakuntahallinto vaarantuvat, kun Perussuomalaiset korvataan Kristillisdemokraateilla ja Ruotsalaisella kansanpuolueella. Sipilä ja Orpo pelkäsivät Halla-ahoa, koska hän on asiakeskeinen poliitikko toisin kuin Soini. Rydman kuitenkin unohtaa, että EU:n tiivistyminen ajaa aina kansallisten hankkeiden yli.

Jos tapahtuneesta haluaa etsiä hyviä puolia, Halla-ahon ei ainakaan tarvitse vaivata päätään Timo Soinin ulkoministeripestin kanssa. Hän ei sitä lopettanut vaan Sipilä ja Orpo. Halla-aho ei myöskään tehnyt mitään, josta voisi tulkita miehen tahallaan lopettaneen Perussuomalaisten hallitustaipaleen.

Lisäksi tasavallan presidentin käyttäytyminen tarjoaa yhden hyvän syyn asettaa oma ehdokas tuleviin presidentinvaaleihin. Niin, ja maakuntavaaleistakaan ei tarvitse murehtia, jos sote ja maakuntahallinto kariutuvat.

Terroria, terroria

London Bridgen terrori-isku tapahtui hieman liian pian Manchesterin iskun jälkeen. Tämän voi päätellä siitä, että Manchesterissä terrori-iskua ennen konsertoinut Ariana Grande ei ehtinyt esiintyä rakkaudentäyteisessä One Love Manchester -hyväntekeväisyyskonsertissa, ennen kuin Allahin soturit iskivät uudelleen.

Vähättelyä

Terrori-iskun jälkeen voi reagoida monella tavalla. Voi vähätellä terrori-iskua toteamalla, että on todennäköisempää kuolla päälle kaatuvien huonekalujen alle kuin islamilaisen terrorin uhrina. Amerikkalainen teoreettinen fyysikko Lawrence Krauss totesi terrorin todennäköisyydestä:

”Yhdysvalloissa on todennäköisempää kuolla jääkaapin alle.”

Tuo lause on pelkkää suunsoittoa. Islamilainen terrori on tappanut Yhdysvalloissa yli 3000 ihmistä tällä vuosisadalla. Ei ole mitään todisteita, että kaatuilevat jääkaapit olisivat pystyneet samaan. Toiseksi jääkaapit eivät kaadu ihmisten päälle tarkoituksella. Islamilainen terroristi taas tappaa tarkoituksella ja mahdollisimman paljon ennen päätymistään 72 neitsyen seuraan.

Erityisesti vasemmistolaisen intelligentsian edustajat pyrkivät yllä kuvatun kaltaisilla vertauksilla mitätöimään radikaalin islamin uhkaa demokraattisille yhteiskunnille. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan sanoi myös, että terrori-iskut ovat olennainen osa suurkaupunkielämää.

Vähättelyyn sisältyy oletus, että tietty määrä terrori-iskuissa kuolleita on hinta, jonka maksamme ”avoimesta yhteiskunnasta”. Kukaan ei vielä toistaiseksi ole kertonut, kuinka monta uhria tarvitaan, jotta hinta tulee maksetuksi.

On myös niitä, joiden mielestä valtamedian tulisi vähentää raportointia terrori-iskuista, jotta terroristit eivät saisi kaipaamaansa huomiota. Vasemmistolainen Guardian väittää artikkelissaan, että median raportointi lisää väkivaltaa. Kolumbialaisessa Medellinin yliopistossa toimiva talouden ja rahoituksen tutkija Michael Jetter väittää:

”Terroriorganisaatiot saavat valtavasti mediahuomiota… Tiedämme, että terroristit tarvitsevat mediahuomiota sanomansa levittämiseen, pelon herättämiseen ja kannattajien rekrytointiin.”

Jetter siteeraa tutkimustaan ja tulkitsee, että mediahuomio rohkaisee terrorismia. Hänen mielestään tulisi miettiä sensaatiohakuisen terroriraportoinnin tarpeellisuutta ja lopettaa ilmaisen mediatilan jakaminen terroristeille.

Mitä jos tunnustettaisiin tosiasiat?

Ongelmaa voidaan vähätellä, hyväksyä sen aiheuttamat ihmishenkien menetykset ja teeskennellä, että ongelma ei ole erityisen suuri ja pahenee vain, mitä enemmän siitä puhutaan. Voidaan myös kuvitella, että ongelma ratkeaa, jos annetaan turvallisuusviranomaisille lisää resursseja.

Britannian tapauksessa tarvittavien lisäresurssien määrä on käsittämättömän suuri, jos ajatellaan, että maassa arvioidaan olevan noin 23 000 potentiaalista jihadistia. Lontoon viimeisimmän iskun perusteella voi häpeämättä todeta, että Lontoon poliisi on erittäin tehokas. Kolme terroristia oli tapettu kahdeksan minuuttia ensimmäisen hälytyssoiton jälkeen. Tästä huolimatta voi todeta, että poliisien resurssien lisäys ei ole ratkaisu, koska potentiaalisia terroristeja on paljon.

Islamilaiset terroristit ovat muslimeja. Jos maassa asuu niin paljon muslimeja kuin Britanniassa nykyisin, uhka on väistämättä olemassa. Suuri muslimiväestö on rakentunut vuosikymmenten kuluessa. Viimeisin suuri maahanmuuttoryntäys tapahtui Tony Blairin hallituskaudella, jolloin maahan tuli yli kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa enemmän kuin odotettiin. Lisäksi on selkeitä todisteita, että massamaahanmuutto oli tarkoituksellista ja sillä pyrittiin lisäämään ”etnistä monimuotoisuutta”. Lisäksi Britannia on sallinut islamilaisten sharia-tuomioistuimien toiminnan ja jopa rohkaissut sitä. Britannian tapauksessa välttyminen muslimien massamuutolta ei ole enää mahdollista, koska se on jo tapahtunut. Sen sijaan Puolan, Tshekin, Slovakian ja Unkarin kaltaisille valtioille muslimien massamaahanmuuton estäminen on parasta terrorismin torjuntaa. Suomenkin kohdalla voidaan sanoa, että on jo liian myöhäistä. Tosin muslimien massamaahanmuuton vähentäminen ja jopa lopettaminen kannattaa ilman muuta ja vähentää tulevia ongelmia.

Britannia on tehnyt muslimien maahanmuuton suhteen lähes kaiken väärin. Se on jo vuosikymmenten ajan toiminut radikaalien islamistien turvasatamana. ”Londonistan” ei ole pelkkä pilkkanimi vaan valitettavasti myös totta.

Lisäksi brittihallitus toisensa perään on puhunut kauniita sanoja islamista ja mielistellyt muslimijärjestöjä, jotka tosiasiassa ovat Muslimiveljeskunnan peitejärjestöjä. Samaan aikaan islamin aiheuttamiin ongelmiin reagoineita kantaväestön edustajia on demonisoitu ja he ovat joutuneet viranomaisvainon kohteeksi. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on EDL:n perustaja Tommy Robinson. Huonommin kävi Kevin Crehanille, joka jätti pekonivoileipiä moskeijan ulkopuolelle. Hänet tuomittiin ”rasistisesta hyökkäyksestä” vuoden vankeustuomioon. Crehan kuoli suorittaessaan tuomiotaan.

Nykyinen pääministeri Theresa May ei ole islamin suhteen lainkaan edeltäjiään parempi. London Bridgen iskun jälkeen May esiintyi tiukkana ja sanoi terroristien ideologian olevan islamin ja totuuden vääristelyä. Edelleenkään yksikään länsimainen poliittinen johtaja ei ole myöntänyt, että islamilainen terrorismi on olennainen osa islamia ja yksi sen menestyksen avaintekijöistä aina uskonnon perustamisesta lähtien. Terrori on yksi keino, jolla edistetään lopullista tavoitetta eli koko maailman alistamista islamilaisen vallan alle. On myös niitä, jotka eivät itse osallistu terrori-iskuihin mutta jotka omilla toimillaan muuten pyrkivät edistämään islamilaisen sharia-lain voimaantuloa läntisessä maailmassa.

Pääministeri Mayn pääasiallinen terrorisminvastainen toimi London Bridgen jälkimainingeissa ei kuitenkaan liity islamilaisen ääriliikehdinnän tukahduttamiseen vaan internetin valvontaan. May sanoi:

”Emme voi sallia tälle ideologialle turvallista tilaa kasvaa, mutta juuri tämän internet ja sen pohjalta palveluja tarjoavat suuret yritykset muodostavat. Meidän on työskenneltävä muiden demokraattisten hallintojen kanssa, jotta saamme aikaiseksi kansainvälisen sopimuksen, jolla säännellään kyberavaruutta ja estetään ekstremistien ja terroristien toiminta.”

Toimenpiteet löytyvät jo ennestään konservatiivien vaaliohjelmasta ja muistuttavat niitä samoja sensuuritoimia, joita Angela Merkelin hallitus jo toteuttaa Saksassa. Tarkoituksena on poistaa lainvastainen sisältö pakottamalla internet-yhtiöt poistamaan sellainen sakon uhalla. Valistunut lukija osaa päätellä tästä, että Mayn toimenpiteet tuskin vähentäisivät merkittävästi islamilaista radikalismia mutta sen sijaan uhkaisivat niitä, joiden mielestä islamilaisen radikalismin vähentämiseksi pitäisi tehdä jotakin ja sanovat tämän ääneen.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

On olemassa joukko toimia, joihin hallitus voisi ryhtyä kuten radikaalien moskeijoiden sulkeminen, terroristilistalla olevien ja palaavien vierastaistelijoiden internointi, radikaalien vihasaarnaajien karkotus ja niin edelleen. Aiemmin muslimien grooming-jengejä tutkinut Anne Marie Waters julkaisi toimenpidelistan Theresa Maylle. Yhdessäkään kohdassa ei mainittu internetin saattamista valtion kontrolliin.

Tämä lista ei kuitenkaan koskaan toteudu ja osa syistä on jo kerrottu Watersin kirjoituksessa. Yksi Blairin hallituksen aikaansaannoksista oli ihmisoikeuslaki eli Human Rights Act, joka on tehnyt puuttumisesta radikaaliin islamiin erittäin vaikeaa. Edes pahimpia terroristeja ei saada karkotettua ilman pitkää ja kallista oikeusprosessia.

Länsimaissa ihmisoikeudet ovat käytännössä korvanneet kansalaisoikeudet. Kansalaisuus on suurelta osin menettänyt merkitystään ja monessa asiassa kuka tahansa, joka on astunut Britannian tai jonkun muun länsimaan maaperälle omaa samat tai jopa suuremmat ihmisoikeudet kuin maan kansalainen.

Käytännössä ihmisoikeudet tarjoavat ihmisoikeuslakimiesten armeijalle hyvän toimeentulon veronmaksajan kustannuksella. Mitä enemmän vihaat länsimaita ja puhut vääräuskoisten tappamisesta, sitä enemmän sinulla on ihmisoikeuksien puolustajia tukenasi. Jos taas arvostelet islamia tai asetat pekonivoileipiä moskeijan eteen, joudut syytteeseen eikä kukaan ihmisoikeusaktivisti tue sinua. Tämä ei ehkä ollut alkuperäinen tarkoitus, mutta se on kuitenkin lopputulos. Eli mitä suurempaa roistoa ihmisoikeuslakimies puolustaa, sitä enemmän rahaa, mainetta ja kunniaa hän saa.

Toiseksi Persianlahden rikkailla arabimailla on paljon sijoituksia Britanniassa. Lisäksi Saudi-Arabia ostaa paljon brittiläisen aseteollisuuden tuotteita. Jos Theresa May ryhtyisi voimakkaisiin radikaalin islamin kitkemistoimiin, liiketoimet Saudi-Arabian kaltaisten valtioiden kanssa voisivat vaikeutua.

Kolmanneksi länsimaiden poliittisilla johtajilla on tarve miellyttää ja hyvät retoriset kyvyt, joilla musta selitetään valkoiseksi, ongelmat haasteiksi ja epäonnistumiset menestystarinoiksi. Vastaavasti heiltä puuttuu selkärankaa ratkaista oikeasti vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia kuten islamilaista terrorismia tai muslimiväestön heikkoa integroitumista yhteiskuntaan. Siksi terrorismi jatkuu. Voi olla, että se välillä hiljenee, mutta on varmaa, että brittiläisiä kuolee vielä jatkossakin islamilaisen terrorin uhreina.

Seuraavissa vaaleissa vastakkain ovat konservatiivien May ja Työväenpuolueen Jeremy Corbyn. Jälkimmäinen on tunnettu Israelin vastustaja ja muslimien sekä menneisyydessä myös IRA:n hyvä kaveri. Viimeisimmissä gallupeissa Corbyn on kirinyt Mayn etumatkan melkein umpeen. Briteillä on siis vain huonoja vaihtoehtoja tulevissa vaaleissa varsinkin, kun itsenäisyyspuolue UKIP on Brexitin jälkeen ollut henkitoreissaan.

Mikäli terrorismi pahenee, jossain vaiheessa brittiläisen kantaväestön keskuudessa voi syntyä puolisotilaallisia järjestöjä samalla tavalla kuin protestanttien keskuudessa syntyi aikanaan IRA:n terrorismin pahimpina vuosina. Jos ja kun tämä tapahtuu, tilanne on luultavasti vielä paljon nykyistä huonompi.