Haluatko nähdä
antiutopian? Silloin kannattaa tutkia länsimaisten vallanpitäjien
mielentilaa.
Trumpin voiton
jälkeen suuri osa valistunutta Amerikkaa vajosi suruun. Opiskelijat
itkivät, opettajat peruuttivat luentoja heitä rauhoittaakseen,
”kuumat linjat” alkoivat auttaa epätoivoisia ihmisiä.
Neuvostoliitossa
nähtiin joukkohysteriaa vain Stalinin kuoleman jälkeen, kun ihmiset
itkivät ja ajattelivat maailmanlopun tulevan.
Mikä sai
amerikkalaiset opiskelijat vaipumaan sellaiseen epätoivoon? He
tuskin pysyvät selittämään sitä itse, mutta kyseessä on
erittäin vaarallinen massahulluuden oireyhtymä. Se kertoo siitä
tosiasiasta, että lännen kulttuurillinen totalitarismi on paljon
tehokkaampaa kuin neuvostoliittolainen poliittinen totalitarismi sekä
paljon tappavampaa ja myrkyllisempää. Se tukahduttaa ihmisten
tahdon, tietoisuuden ja tunteet, mihin neuvostoliittolaiset puolueen
jäsenet eivät koskaan pystyneet.
Neuvostototalitarismi
epäonnistui perusvaistojen tukahduttamisessa, koska se ei edes
yrittänyt sitä.
Mies, joka näkee
tyttöä ahdisteltavan, yrittää puolustaa häntä, jos se vain on
mahdollista. Tapahtumat, jotka nähtiin Kölnissä vuosi sitten,
eivät olisi voineet sattua Moskovassa tai Pietarissa.
Oli täysin
mahdotonta ajatella, että Neuvostoliiton poliittiset toimijat
olisivat puolustaneet raiskaajia ja syyttäneet näiden uhreja
säädyttömyydestä. Olisi ollut täysin käsittämätöntä, jos
Politbyroon jäsenet olisivat tervehtineet omien lastensa
pilkkaamista ja suojelleet raiskaajia, kuten tapahtuu säännnöllisesti
Länsi-Euroopassa.
En voi kuvitella,
että neuvostotuomioistuin olisi puolustellut lapsen raiskausta,
kuten tapahtui Itävallassa, tai ollut huolissaan sellaisten
maahanmuuttajien tulevaisuudesta, jotka pilkkasivat lasta ja
raiskasivat tämän. Näin tapahtui Ruotsissa, jossa maan
viranomaiset päättivät olla karkottamatta nuoren pojan
joukkoraiskaukseen syyllistyneitä afgaanimaahanmuuttajia, koska
Afganistanissa ei ole turvallista.
Kommunismin
rakentajan oppaassa ei suotu sympatiaa raiskaajalle, mutta
postmodernismin rakentajan oppaassa suodaan.
Jos Kölnin
tapahtumat olisivat toistuneet Pietarissa, Brezhnev ei koskaan olisi
sanonut, että ”seksuaalista ahdistelua ei voi automaattisesti
yhdistää maahanmuuttoon”, kuten Ruotsin pääministeri Stefan
Löfven lausui.
Neuvostohallinto
opetti filosofiaa ”luokkataistelun” prisman läpi. Tämä on
totta. Mutta se ei missään olosuhteissa olisi mitätöinyt
filosofiaa vain siksi, että se perustuu suurelta osin
eurooppalaiseen kulttuuriin.
Neuvosto-opiskelijat
eivät pyytäneet poistamaan Platonia ja Descartesia opetusohjelmasta
vain sen takia, että nämä olivat valkoihoisia. Näin tekivät
Lontoon yliopiston opiskelijat, kun he korvasivat heidät
afrikkalaisilla ja aasialaisilla filosofeilla. Keitä nämä olivat?
Ehkä Louis Farrakhan? Miksi ei?
Kukaan ei uskaltanut
hylätä suurta kulttuuria, koska se oli ”kuolleiden valkoisten
eurooppalaisten miesten” (KVEM) luoma.
Kukaan
neuvostokommunisti ei olisi sanonut sitä, mitä Philadelphiassa
sijaitsevan Drexelin yliopiston valtiotieteen apulaisprofessori
George Ciccariello-Maher sanoi: ”Joululahjaksi haluan vain
valkoisten kansanmurhan.”
Kenellekään ei
olisi juolahtanut mieleen korvata kuva Shakespearesta Audre Lordella,
joka on afroamerikkalainen kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti ja
kutsuu itseään ”mustaksi, lesboksi, äidiksi, soturiksi,
runoilijaksi”. Pennsylvanian yliopiston opiskelijat tekivät
kuitenkin niin.
Neuvostoliittolaiset
puolueaktiivit käyttivät länsimaista kolonialismia
propagandassaan. Mutta kenelläkään heistä ei olisi ollut varaa
käyttää käsitteitä kuten ”valkoinen raakuus” tai ”valkoinen
julmuus”, kuten Rosa Amelia Plumelle-Uribe teki. Kukaan ei
julistanut, että valkoisen rodun historia on yhtä loputonta hirveää
kauhua, kuten Louis Sala-Molins väitti.
KGB loi yhdessä
arabimaiden kanssa kuvitteellisen ”Palestiinan kansan” ja
manipuloi sitä poliittisten tavoitteiden takia. Toki kyseessä oli
likainen, kyyninen ja halveksittava peli. Silti kukaan
Neuvostoliitossa ei oikeasti piitannut palestiinalaisista, ja
välittömästi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen entiset
kommunistivirkailijat loivat verrattaen normaalit suhteet
juutalaisvaltion kanssa. Edistyksellisille, joihin kuuluvat Obama,
Kerry ja Bernie Sanders, ”Palestiinalaisvaltio” on pyhä dogmi,
osa heidän näennäisuskonnollista oppiaan ja palestiinalaiset itse
ovat ”valittu kansa”, jolla on pelkkiä oikeuksia mutta ei
vastuuta eikä velvollisuuksia. He myös yrittävät toteuttaa
näkemystään uskonnollisella hartaudella ja fanaattisen
pakkomielteisesti. Eikö ole paradoksaalista, että Kreml yritti
siirtää Obaman järjestelemää Israel-vastaista päätöslauselmaa?
Neuvostohallinto oli
ateistinen ja tukahdutti uskonnon. Niinpä, mutta se tukahdutti
kaikki uskonnot ilman poikkeusta. Se ei pilkannut juutalaisuutta ja
kristinuskoa samalla, kun se ylisti yhtä tiettyä uskontoa eli
islamia. Se ei kieltänyt Voltairen, Holbachin ja David Humen
tutkimista, koska nämä halveksivat islamia ja hylkäsivät sen
primitiivisenä, patriarkaalisena ja aggressiivisena uskontona. Se ei
kutsunut maahan joukkoa vahvoja, agressiivisia ja seksuaalisesti
turhautuneita maahanmuuttajia vain siksi, että nämä olivat
muslimeja.
Neuvostoliitossa
kirkko kärsi vainoista. Tästä huolimatta se pysyi kirkkona eikä
muuttunut Sodomaksi ja Gomorraksi. Papit ja rabbit eivät kulkeneet
käsi kädessä, eivät vaatineet homoavioliittoja eivätkä
valinneet lesboa papiksi tai rabbiksi pelkästään sukupuolisen
suuntautumisen perusteella.
On totta, että
Neuvostoliitto oli tekopyhä. Se kuitenkin tuki perhettä
yhteiskunnan perussoluna eikä edistänyt homoseksuaalista perhettä.
Yksikään neuvostotiedemies ei tarjoutunut käyttämään
sukupuolineutraalia pronominia ”ze”, maskuliinisen (he) tai
feminiinisen (she) asemesta, kuten Oxfordin yliopisto ehdotti. Kukaan
ei yrittänyt pakottaa poikia pissaamaan istualtaan kuten tytöt
sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä eikä kukaan ajatellut
korvata termejä ”poika” ja ”tyttö” sanalla ”se”
(”hen”), kuten Ruotsissa tapahtui.
Loppujen lopuksi
neuvostoliittolaiset puolueen jäsenet olivat kaukana humanismin
ihanteista, mutta ainakin he olivat normaaleja. He eivät taistelleet
luontoa vastaan.
Neuvostohallinto
saneli ankarat säännöt ja harjoitti sensuuria. Kuitenkin ihmiset
pysyivät tavallisina ihmisinä. He naureskelivat viranomaisille,
keksivät vitsejä Brezhnevistä, tekivät satiirisia elokuvia
sensuurista huolimatta ja oppivat lukemaan sanomalehtiä rivien
välistä. Tämä koski pääasiassa intellektuelleja.
Kulttuurillinen
totalitarismi on saavuttanut paljon enemmän. Se on tehnyt ihmisistä
steriilejä zombeja, aivopessyt heidät, vääristänyt ihmisten
mielet ja alistanut intellektuellit, joilla on vastuu kansansa
tulevaisuudesta.
Olen pahoillani
niiden nuorten puolesta, jotka itkivät Trumpin voiton jälkeen. Olen
kuitenkin enemmän pahoillani niiden kansakuntien puolesta, joiden
edistyksellisistä opiskelijoista tulee yhteiskuntiensa eliittiä.
Pelkään, että palaamme keskiajalle ja kvasiuskonnolliseen
kulttiin, jota hallitsee ”edistyksellinen” inkvisitio. Leonid
Breznev näyttää tämän innokkaista ja fanaattisista papeista
koostuvan tulevaisuuden hallinnon rinnalla Marcus Aureliukselta.
---
Kirjoitus on käännetty Jihadwatch-sivustolla ilmestyneestä artikkelista. Kirjoittaja Alexander Maistrovoy on syntynyt Neuvostoliitossa ja asuu nykyisin Israelissa. Hän on kirjoittanut kirjan "Agony of Hercules or a farewell to democracy (Notes of a Stranger)".
7 kommenttia:
Kiitos erinomaisesta käännöksestä. Tuo kirjoitus kuvaa aikamme hulluutta ehkä osuvammin kuin mikään muu. Muistutetaanpa piruuttaan vielä, että se mainittu Neuvostoliittokin älysi lopettaa itsensä vapaaehtoisesti 8. joulukuuta vuonna 1991. Nykyinen EU tuskin tulee niin tekemään.
Ykä: Sinähän kehitit omassa tulevaisuusfiktiossasi jo tuon tässäkin kirjoituksessa mainitun inkvisition nimellä "feminiitat".
Nykypäivän edistyksellisyys ei ehkä vetoa älyllisellä tasolla mutta se vetoaa tunteisiin ja kaikkein paras tunne on tietoisuus omasta hyveellisestä oikeamielisyydestä.
Kiitos käännöksestä ja tämän alkuperäisen kirjoittajan esittelystä. Hän on ollut minulle täysin tuntematon aikaisemmin.
Aivan kuriositeettina, eikä viittaa itse kokonaistekstiin: olen nähnyt videolta, miten kävi amerikkalaiselle (valkonaamalle), joka läpsäytti vierasta venakkoa pakaroille ilmeisesti bussissa Pietarissa. Senkka nenästä saman tien, käsittääkseni naiselle tuntemattoman miehen toimesta.
Bruce Charlton kirjassaan Antautunut ajanvietteelle. Viihde on se keino, millä länsimaiden monikulttuurisuuspropaganda ujutetaan ihmisten mieliin paljon tehokkaammin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.
Kaaos synnyttää kaaosta. Rutto on mielipide-relativismi, ja mätä on Hyvän kiepsahtaminen vastakkaiseksi. Median kokonaisuutta kuluttavat hyvikset ja pahikset, hämmentävät moraalileikit pahuuden kanssa – rakennetaan ja rikotaan, vaihdetaan identiteettejä; yhtenä hetkenä hyväksytään perinteinen moraali, sitten käännetään se ylösalaisin, sitten osoitetaan tuota käännöstä ja kielletään se..Nykyaikainen media ei ole olemukseltaan propagandaa: se on osallistumista. Sitouttaminen on juuri sitä, mitä nykyaikainen media tekee. Se kahmaisee ja ylläpitää huomiota; ja provosoi vahvoja jaettavia reaktioita; jotka vuorollaan provosoivat enemmän sitoutumista ja enemmän reagointia.
Nykyään median propaganda on objektiivisesti niin absurdia, tyhjänpäivästä, valheellista – niin selvästi keinotekoista, niin ilmeisesti työstettyä ja suurella vaivalla ulos puristetua – että voisi odottaa sellaisen varmasti jäävän huomioon ottamatta tai sivuutettavan – mutta näin ei ole asianlaita!
Tämä hiomaton ja hajanainen moderni media-propaganda on paljon tehokkaampaa kuin mikään propaganda on ollut ennen; yksinkertaisesti siitä syystä, että riippuvaisuus mediasta on suurempi kuin koskaan ennen. Julkinen mieli on valloitettu ja muotoutunut ilmeisesti sisällöstä huolimatta.
Mitä tulisi tehdä, että rakennettaisiin uudelleen luottamus siihen, että on olemassa todellisuus; että todellisuus on todella todellinen sanommepa tai ajattelemmepa me siitä mitä tahansa.
Media myy tuotteensa ensimmäisen iskun menetelmällä, viis siitä onko asia tosi, ihmisten mieliin tulee saada vaikutelma ja mielikuva jonkin asian paheksuttavuudesta. Toinen tapa muokata ihmismieltä on 'soft sell' -menetelmä, pehmeä, vihjaileva, arkipäiväinen kielenkäyttö, syötetään valikoituja 'todisteita' jotta ostaja tulisi ennaltamäärättyihin johtopäätöksiin. Empatian nostattaminen, tuntea samalla tavalla kuin uhriasemassa olevat, samaistua kuvattaviin. Esitellään antisankareita mieluummin kuin aitoja sankareita. Empatian halutaan johtavan suvaitsemaan ja jopa hyväksymään.
Näyttää siltä, että strategia on tyrmistyttää meitä yhä uudelleen jotta saavuttaisimme tunnottomuuden tilan, missä pisteessä mikään ei enää järkytä meitä; niin ettemme tule 'tuomitsemaan', tai estämään tai vastustamaan pahuutta – koska näin meidät totutetaan pahuuteen, ja lopulta vähitellen hyväksymme pahuuden ja edistämme sitä (koska olemme kauan aikaa sitten lakanneet tunnistamaan pahan pahuudeksi).
Mediaa hallitsee uusi vasemmistolaisuus. Median relativistinen ideologia on ollut tuhoisaa perinteisille ja ortodoksisille uskonnon muodoille (nimenomaan kristinuskolle koska se on ollut hallitseva uskonto länsimaissa); se on ollut myös tuhoisaa 'traditiolle' – kaikissa sen muodoissa: perinteiselle yhteiskuntapoliittiselle järjestykselle (perinteinen hierarkkisuus ja erilaistuminen); perinteisille totuuskäsityksille, kauneus- ja hyvyyskäsityksille, ja ehkä erityisesti tuhonnut perinteistä sukupuolisuutta mukaanlukien avioliiton ja perheen. Se on karkottanut perinteisen kristinuskon – eli aidon kristillisyyden – kaikkien suurimpien kirkkokuntien johtajuudesta.
Kommunismin maailmalla oli meidän standardiemme mukaan pienen pieni massamedia; he eivät pystyneet jatkuvasti asuttamaan ihmisten mieliä – sillä tavalla minkä moderni massamedia kykenee saavuttamaan.
Vanhan tyylinen kommunismi ei pystynyt poistamaan solidaarisuutta ihmisten mielistä; ei pystynyt karkottamaan heidän perusmotivaatiotaan, toiveitaan ja muistojaan.
Nykyaikainen Massamedia on onnistunut tässä!
Kiitos erinomaisesta käännöksestä. Tämä kirjoitus on helmi. Se kuvaa länsimaissa noussutta ideologista hulluutta kristallin kirkkaasti. Se on niin absurdia miten länsimaiden poliittinen ja kulttuurinen eliitti luulee ja esittää olevansa jonkinlainen NL:n ja totalitariasmin vastapooli. Minua oikeasti hirvittää mihin olemme vielä menossa ja luulen, että tämä on vasta alkusoittoa tulevalle sensuurille "valeuutisille" ja mielipidevainolle.
Bogreol: "Nykyaikainen media ei ole olemukseltaan propagandaa: se on osallistumista. Sitouttaminen on juuri sitä, mitä nykyaikainen media tekee. Se kahmaisee ja ylläpitää huomiota; ja provosoi vahvoja jaettavia reaktioita; jotka vuorollaan provosoivat enemmän sitoutumista ja enemmän reagointia."
Olen kyllä lukenut Bruce Charltonin kirjoituksia. Tuo yllä oleva kertoo, että valtamedia edustaa systemaattista trollausta. Tarkoituksena ei ole, että väite olisi totta tai edes perusteltavissa. Tarkoituksena on saada aikaan reaktio. Siihen kaikki trollit pyrkivät.
Ja ihmiset reagoivat, vaikka parempi vaihtoehto olisi jättää roskauutinen vaille huomiota.
Anonyymi: "Minua oikeasti hirvittää mihin olemme vielä menossa ja luulen, että tämä on vasta alkusoittoa tulevalle sensuurille "valeuutisille" ja mielipidevainolle."
Luulen, että tässä on pieni kynnys edessä. Nykyiset poliitikot suosivat näyttäviä mutta tehottomia näennäistoimia (50 poliisia vihapuheen torjuntaan). Todellisen tyrannian perustamiseksi on ylitettävä tietty kynnys. Nyt kynnystä ei ole ylitetty vaan järjestelmä tyytyy kiusaamaan yksittäisiä heidän kannaltaan epämiellyttäviä tyyppejä (esim. Jansson).
Sen sijaan vastapuolen aktivistit voivat hyvinkin muuttua väkivaltaiseksi. Tästä on jo merkkejä esim. tässä:
http://mvlehti.net/2017/01/10/yle-yllytti-vihaan-vakivaltainen-suvakki-iski-rautaputkin-luther-divariin-helsingissa/
Tällaisista teoista ei tehdä mediassa suuria otsikoita, koska iskun uhri edusti väärää mielipidettä. Jos rautaputkimies olisi ollut SVL:n edustaja, otsikot kirkuisivat ja mielenosoitus olisi jo järjestetty.
Ei pidä unohtaa YK:n pakolaisjärjestön roolia kuvitteellisen palestiinan kansan luomisessa.
Tuo järjestöhän päätti jo heti lähtökuopissa että palestiinalaiseksi pakolaiseksi hyväksytään jokainen joka on asunut alueella vähintään kaksi vuotta. Lisäksi se hyväksyi sellaisen lähtökohdan, että alueella asumisen historiaa tai todenmukaisuutta ei saa tarkastaa millään tavalla vaan että pakolaisstatusta hakevien omat sadut ja sepustukset täytyy ottaa pyhänä totuutena vaikka ne tiedettäisiin kuinka valheellisiksi.
Lopputulos oli tietenkin se, että "pakolaisten juutalaisille väkivaltaisesti menettämät maat" olisivat pinta-alaltaan varmaan Saudi-Arabian kokoluokkaa jos ne kerättäisiin yhteen.
Historian luotettavammat lähteet kertovat kuitenkin että lähes koko alue on ollut vailla kyliä ja muuta vakituista asutusta siihen asti kun Ottomaanivaltakunta rupesi siirtämään sinne Mustanmeren ja Algerian alueiden sotapakolaisia. Toiset lähteet taas tuovat enemmän tai vähemmän hienovaraisesti julki sitä, miten monet köyhät arabit käsittivät pakolaisleirin ajatuksen niin että se on helppo keino saada ilmainen elatus - joka nyt jatkuu jo kolmatta tai neljättä sukupolvea.
Jos jokin palestiinan kansa ja palestiinalaisvaltio on olemassa, niin sehän on tietenkin Jordania, jonka pinta-ala, historia ja asukaspohja ovat niin lähellä palestiinalaisuuden tematiikkaa kuin ikinä mahdollista. Ottakoon siis Jordania "palestiinalaiset" veljensä, siskonsa ja äpärälapsensa niin Länsirannikolta kuin Gazastakin ja jättäköön Israelin alueen juutalaisille.
Lähetä kommentti