torstaina, helmikuuta 04, 2016

Niinistö petti suvaitsevaiset



Presidentti Sauli Niinistö piti harvinaisen selväjärkisen puheen Valtiopäivien avajaisissa keskiviikkona 3.2. Merkittävän puheesta teki se, että siinä käsiteltiin Eurooppaa koskettavaa maahantulijakriisiä toisesta näkökulmasta, kuin mitä johtavat poliitikot yleensä käyttävät, kun käsitellään kolmannesta maailmasta Eurooppaan kohdistuvaa maahanmuuttoa.

Yleensä johtavat poliitikot ovat korostaneet Suomen vastuuta hädänalaisista ja tarvetta kohdella tulijoita kirjaimellisesti kansainvälisten sopimusten asettamien velvoitteiden mukaisesti. Nyt nähty maahantulijakriisi on kuitenkin mittasuhteiltaan niin suuri, että johtavien poliitikoidenkin pitää katsoa tosiasioita silmiin ja unohtaa tutut korulauseet.

Itse asiassa Niinistön puhe oli niin poikkeuksellinen, että Yleisradio poisti Yle Areenassa julkaistusta versiosta äänen kaikkein rohkeimpien osien kohdalla (23:00 – 24:18). Luonnollisesti yhtiö ei myönnä, että sensuuri olisi ollut tahallista. Uskoo ken tahtoo.

Niinistön puheen sensuroitu osa oli seuraava (lihavoidussa kohdassa ääni palasi takaisin):

”Tulen nyt lähemmäs keskeistä kysymystä. On tehty kansainvälisiä sopimuksia, EU-direktiivejä ja kansallisia lakeja, ja on ajateltu kauniisti ja oikein – että kaikkia hädässä olevia autetaan.”

”Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan ”asylum”, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden ylittää raja. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän tutkinnan, ja pystyy sen jälkeen välttämään pakkotoimia, elleivät turvapaikan edellytykset täytykään, ja siis jäämään sinne, minne väärin perustein tuli.”

”Sitten itse dilemmaan, joka liittyy syvästi arvomaailmaamme.”

”Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.”

”Useimpia, ellei lähes kaikkia, rajoitustoimia on epäilty kansainvälisen oikeuden ja sopimusten vastaiseksi. Siitä seuraa, ettei voida tehdä sitä, mitä välttämättä monien mielestä pitäisi tehdä.”

Kun lukee tuon tekstin, voi kuvitella, millaista nikottelua se sai aikaan poliittiseen korrektiuteen ja monikulttuuriin sitoutuneessa Yleisradiossa. Niinistö sanoo suoraan, että taikasanalla ”asylum” pääsee automaattisesti rajan yli ja saa veronmaksajan kustantaman elatuksen riippumatta siitä, onko turvapaikan hakemiselle mitään perusteita. Kielteinenkään päätös ei takaa maasta poistumista.
Näitä asioita on vuosikaudet kirjoitettu ns. maahanmuuttokriittisissä blogeissa. Näiden asioiden sanojalle on yleensä lätkäisty rasistin leima otsaan suoralta kädeltä ilman valitusoikeutta. Myös Niinistö on jo saanut kielteistä palautetta suvaitsevaisuuteen ja monikulttuuriin sitoutuneilta vasemmistolaisilta.

Niinistö puhuu lisäksi ”hallitsemattomasta kansainvaelluksesta”. Tämäkin on paha pyhäinhäväistys ja isku vasten kasvoja niille, jotka puhuvat ”ihmisistä, jotka pakenevat hätää”. Puheen perusteella Niinistö sanoutuu irti suuresta valheesta ja kieltäytyy näkemästä maahantulijoita pelkästään vainoa pakenevina pakolaisina tai suurena voimavarana, jota ikääntyvä yhteiskuntamme tarvitsee.
Presidentti sanoi myös rivien välistä, että suuri tulijamäärä aiheuttaa ongelmia yhteiskunnassa. Hyvän tekemisellä voi saada aikaan pahaa, eli hyvät aikomukset eivät takaa onnistunutta lopputulosta.
Niinistö myös puhui suoraan ihmisoikeusfundamentalismia vastaan kohdassa, jonka myös Yle Areenan katsojat kuulivat:

” Kansainväliset säännökset ovat syntyneet ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Olen varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säädöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi, mutta ne silti pitäisivät kiinni ihmisoikeuksista ja auttaisivat hädässä olevia.”

”Ei siis ole hyviä vaihtoehtoja. Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.”

Suvaitsevaisessa retoriikassa kansainväliset ihmisoikeus- ja pakolaissopimukset on nostettu kaiken kritiikin yläpuolella oleviksi toteemeiksi, joita on noudatettava pilkuntarkasti ja mielellään vähän tarkemminkin, vaikka laajamittainen turvapaikanhakijoiden vastaanotto aiheuttaisi kustannuksia ja vahinkoa isäntäyhteiskunnalle. Niinistö on nyt asettanut tämän lähtökohdan kyseenalaiseksi. Näitäkään asioita ei aiemmin ole saanut lukea kuin voiman pimeän puolen blogeista ja itse pääpahan eli Jussi Halla-ahon kirjoituksista.

Niinistö toki haluaa pitää kiinni ns. ”eurooppalaisista arvoista”, eli hän ei ole hylännyt täysin sitä humanismia, jonka seuraus nyt nähty kansainvaellus on. Humanismilla on nimittäin seurauksensa. Kun tulokkaat päästetään avokätisen sosiaaliturvan piiriin todellisesta suojeluntarpeesta riippumatta, se houkuttelee aina vaan uusia tulijoita. Kun turvapaikan saa kurpitsavaunutarinalla, yhä uudet tulijat kertovat samanlaisia keksittyjä satuja turvapaikasta päättäville viranomaisille. Niinistö toteaa:

” Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena.”

Toisaalta hän sanoo heti tämän jälkeen:

”Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.”

Tasavallan presidentti on vähäisestä muodollisesta vallastaan huolimatta kansan suoraan valitsema, ja hänen arvovaltansa ei tule puoluekoneistolta vaan pelkästään äänestäjiltä. Niinistö näytti nyt, mitä todellinen arvojohtajuus on eli sanoi sen, mitä suurin osa kansasta halusi kuulla. Niinistö teki myös puheellaan selkeän eron edeltäjäänsä Tarja Haloseen, jonka korvat todennäköisesti punehtuivat puheen tiettyjen osien aikana.

17 kommenttia:

Ekku kirjoitti...

Presidentin virassa on se hyvä puoli,että tiedotusvälineiden on pakko julkaista puheet. Jos Yle lähtee tahallaan sensuroimaan presidentin puhetta, niin kohta alkaa ylen rahoitus menemään uuteen harkintaan.

Euvostotaivas kirjoitti...

Presidentin puhe. Ensi kesänä näemme, tuliko tämä liian myöhään.

Aivan käsittämätöntä, että henkilö pystyy valtiossa A päättämään kulkevansa valtioiden B & Co kautta valtion C rajalle. Siellä tuon valtion C poliittiset päättäjät myöntyvät selkä notkeana päästämään kyseisen henkilön käytännössä kansalaistensa ruokapöytään olematta edes selvillä, kuka tulija itse asiassa onkaan. Taikasanana on tuo mahtava loitsu eli Asylum.

Valtion C kansan ruokapöytiin tulija todella tunkee, ainakin vanhusten, joilla ei ole juuri sanansijaa, mitä velliä heille syötetään, mutta tulija kyllä saa hillua heti rajalla,koska velliähän hän ei syö.

Sitten tuo turvallisuus: tokihan seikkailija asettaa itsensä ja matkakumppaninsa vaaralle alttiiksi ahtautuessaan kumiveneeseen syysmyrskyissä. Pääsääntöisesti pitkä matka salakuljettajien karjana vaaroineen on osaltaan tulijan oma vika, josta vastaanottamaan pakotettua ei voi syyllistää. Toisaalta mitä kurjemmalla purkilla hän on saapunut sitä enemmän myötätuntoa hän on suvakeissa synnyttänyt ja avaimet uusiin ruokapöytiin.

Suurimpia syyllisiä katastrofiin ovat kuitenkin jeesustelijat Euroopan hallituksissa, jotka eivät heti alussa ole ottaneet tiukkaa linjaa palauttaen vaikka väkisin ensimmäisiä laittomia ja paperittomia muuttajia. Lähtöä harkitseville se olisi ollut selkeä viesti toisin kuin Kempeleen "aavemajoitus". Hädänalaisten auttaminen Euroopan ulkopuolella toisi avun varmimmin niiden ulottuville, jotka sitä eniten tarvitsevat. Heikoimmat eivät edes kykene lähtemään. Toisaalta tiettyjen lähtömaiden väen tulisi itsekin tehdä jotain fanaatikkojensa eliminoimiseksi.

Niinistön puhe oli neulanpisto kuplan seinään.

arska kirjoitti...

Vihavainen on hienosti kiteyttänyt nykyisen mielettömyyden tässä kansainvaelluksessa. Asylum-loitsun kautta itsenäisiin valtioiden rajat ylitetään tuosta vaan maahan "tullaan sisään kuin havumajaan" lupaa kysymättä ja vaatien täyttä ylläpitoa ja palvelua. Mielettömyttä todella tällainen meno.

Jos Euroopan johtajien joukossa olisi ollut edes alakoulun matematiikan tason ja logiikan omaavia poliitikkoja, niin silloin he olisivat ymmärtäneet, ettei Pandoran lipasta kannata avata. Eurooppaan on kohdistunut jo vuosikymmeniä muuttopaine väestöräjähdystä potevista kehitysmaista, paskastaneista sanoisi Matruuna. Korkea elintaso ja hyvä toimeentulo, jotka saadaan ilmaiseksi yhden taikasanan avulla, vetävät parempaa elintasoa hakevia puoleensa magneetin tavoin. Ja tulijoita riittää kymmeniä miljoonia niin kauan kun asylum-sampo toimii.

Niinistö totesi rivien välissä, että suurin ongelma ei ole rajojen vuotaminen, vaan itse turvapaikkasysteemi, jonka tarkoitus on hyvä, mutta joka tuo tullessaan vain pahaa.

Lopuksi. Jos Vasaran kirjoitus Ylen (pthyi!!) sensuurista pitää paikkansa, niin sen tullessa ilmi tuloksena ainakin pitäisi (!) olla kohu/skandaali, joka hakkaisi Immos-gaten 100 - 0.


Vasarahammer kirjoitti...

Ekku: " Jos Yle lähtee tahallaan sensuroimaan presidentin puhetta..."

Voihan sitä sensuroida tahallaan ja selitellä jälkikäteen. Totuutta emme koskaan tiedä. Sopivasti sattui vahinko juuri oikeaan kohtaan, mutta niinkin voi käydä.

Euvostotaivas: "Niinistön puhe oli neulanpisto kuplan seinään."

Hyvin sanottu, sillä sitä se oli. On kuitenkin liian aikaista odotella kuplan puhkeamista.

Arska: "Niinistö totesi rivien välissä, että suurin ongelma ei ole rajojen vuotaminen, vaan itse turvapaikkasysteemi, jonka tarkoitus on hyvä, mutta joka tuo tullessaan vain pahaa."

Moderni vasemmistoliberaali vain tekee hyvää eikä ajattele hyvän tekemisen mahdollisia negatiivisia seurauksia. Tuloksilla ei ole väliä, kunhan ollaan humaaneja.


Ibn Matti kirjoitti...

Tuo "sensurointi" oli aivan loistava idea: presidentin puheen tärkeä kohta sai huomattavasti enemmän huomiota kuin se muuten olisi saanut. Syyllisen täytyy olla joku rutinuiva ylen työntekijä...

Veikko Suvanto kirjoitti...

En usko salaliittoteoriaan Niinistön puheen "sensuroinnin" osalta. Mitä hyötyä Yleisradiolle voisi olla sensuurista, kun puhe on joka tapauksessa saatavissa kirjallisessa muodossa Ylen sivuilla, sitä on selostettu ja lainattu laajalti kaikkialla lehdistössä ja kämmi, lavastettukin sellainen, pitäisi joka tapauksessa korjata suunnilleen vuorokauden kuluessa? Occamin partaveistä soveltaen arvelen, että kyse oli yksinkertaisesti teknisestä virheestä.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kirjoitus, melkein kaima ;)

Anonyymi kirjoitti...

Halosen naama oli katsomisen arvoinen Niinistön puheen tärkeimpien kohtien aikana. Kannattaa kerrata asia YLE-Areenasta. Kuvankaappaajat - toimikaa!
Sopii hyvin kuvaan että kahvilla ke. Harakka kuuluu sanoneen Haloselle että olisi mieluummin halunnut kuulla Halosen puhuvan ... tämän mediakin printtasi. Sapettanee!
-Beowolf-

Vasarahammer kirjoitti...

Ibn Matti: Streisand-ilmiö on vaikuttanut tähän minunkin kirjoitukseen. En tosin tiedä, miten hyvin kyseinen ilmiö tunnetaan valtamedian toimituksissa.

Veikko Suvanto: " Occamin partaveistä soveltaen arvelen, että kyse oli yksinkertaisesti teknisestä virheestä."

Jos asia voidaan selittää typeryydellä, ammattitaidottomuudella tai inhimillisellä virheellä, todennäköisesti kyseessä on jokin näistä kolmesta.

Beowulf: "Sopii hyvin kuvaan että kahvilla ke. Harakka kuuluu sanoneen Haloselle että olisi mieluummin halunnut kuulla Halosen puhuvan ... tämän mediakin printtasi. Sapettanee!"

Kyllä sapettaa varmasti. Niinistö on kuitenkin suosittu presidentti, joten en usko avoimeen hyökkäykseen presidenttiä vastaan, jos Veronika Honkasalon ja Reija Härkösen kaltaiset ammattiloukkaantujat jätetään huomiotta.

Vasarahammer kirjoitti...

Veikko Suvanto: Muistat muuten varmaan, miten Otava sensuroi Ayaan Hirsi Alin Neitsythäkki-kirjasta kohdan, jossa kirjoittaja arvosteli profeetta Muhammadia. Silloinkin asiaa seliteltiin "teknisellä virheellä". Tuolloin asiasta nousi kohu, ja sensuroidut kohdat lisättiin jälkikäteen kirjaan liitteenä.

http://mvlehti.net/2016/02/04/ylen-toiminta-on-kuin-yya-sopimus-allekirjoitetaan-kremlissa-6-4-1948/

Tekninen virhe on hyvä selitys, koska sitä on vaikea todistaa vääräksi. Suora suomenkielinen puhe televisiossa on vaikuttavampi kuin teksti tai median sitaatit. Vain harva lukee presidentin puheen presidentti.fi -sivustolta tai viitsii lukea kohua herättäneet kohdat valtamedian artikkeleista.

Aiempi kokemus suomalaisten mediayhtiöiden toiminnasta antaa aihetta uskoa, että sensuuria käytetään. Kun siitä jäädään kiinni, sitten selitellään teknistä virhettä.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä kansainväliset pakolaissopimukset pitäisi välittömästi korjata. Yksikään hallitus ei uskalla asiaa ehdottaa vaan sama meno jatkuu. Jossain vaiheessa raja tulee vastaan, silloin ehkä useampi eurooppalainen yhteiskunta on jo lopullisesti tuhottu. Jos miljoonat tunkeutuvat pienempään maahan kantaväestöhän joutuu pakenemaan, mutta minne? Kelpaako sana ASYLUM kun he pakenevat naapurimaihin?

Kumitonttu kirjoitti...

Kannattaa lukea Völkischer Beobachterissa julkaistu kolumni, jossa tämä blogi linkitetään:

Itseäni puheessa on muutaman päivän sulattelun jälkeen askarruttanut eniten motiivi pitää tällainen puhe, jonka riehaannuttava vaikutus nykyisessä ilmapiirissä on ollut pakko ymmärtää etukäteen.

Vasarahammer kirjoitti...

KT: Niinistön puheen sisältö oli monella tapaa mielipidekäytävän ulkopuolella. Totuuden penaalit ja muu suvaitsevaisto yrittää painostaa Niinistöä, jotta tämä perääntyisi sanomisistaan.

Johtavat poliitikot ovat kuitenkin paljon enemmän tekemisissä penaalien ja heidän tavallaan ajattelevien kanssa kuin tavallisten suomalaisten.

Anonyymi kirjoitti...

Yleisradio...nytkö se on feikkimedia?

Luulisi nyt vaikkapa MOT-ohjelma saavan nyt hyvän aiheen käsitellä kuinka paljon omassa talossa on itsesensuuria ja yhden näkökulman vedätystä. Ohejlman alkuun voisi leikata tuon Niinistön leikatun puhepätkän noin niin kuin mausteeksi ja herätykseksi.

Osaako muuten kukaan nimetä ensimmäistäkään Ylen näkyvässä asemassa olevaa toimittajaa joka olsi arvokonservatiivi tai edes impivaaralainen persu?

Vihreitä ja punaisia miehiä ja naisia meidän veronmaksajien kustantama talo on pullollaan, ns. kalliokuplalaisuus ainakin nuorissa toimittajissa on niin läpinäkyvää että usein naurattaa.

Ylen kovin ja rajuin uutisaihe, varsinainen luuppi, päivästä toiseen,
on se mitä he eivät uutisoi. Nämä hiljennetyt näkökulmat kyllä huutavat digityksen takaa illasta toiseen. Tänäänkin katson uutimet siitä näkökulmasta, MISTÄ EI PUHUTA.
Ja kun siitä ei puhuta, siitä puhutaan. Ja paljon. YLE onkin vaarallisella tiellä, poliittisuudessaan (kts. yllä) se on yksi syyllisistä kansan radikalisoitumiseen.

jk

Anonyymi kirjoitti...

noin sata vuotta lausuttua mutta vieläkin niin ajankohtaista "Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus lan­gettaa kannat­tajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmi­sessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hir­veä fatalistinen apa­tia. Vaikutukset ovat ilmi­selviä monissa maissa. Ajat­tele­mattomia tapoja, huo­limattomia maanviljelysjärjes­telmiä, lais­koja kau­pan­käyn­ti­mene­telmiä ja omai­­suu­den turvat­tomuut­ta tapaa kaikki­alla, missä profeetan seuraajat hallit­sevat tai asuvat. Alhainen sensu­a­lismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivis­tyneisyyden; tulevalta sen ar­vokkuuden ja pyhyyden. Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mu­kaan jokaisen naisen on kuu­luttava jollekin miehelle tämän ab­soluut­ti­sena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavai­mona, vii­västyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes isla­min us­ko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuu­dessa. Yksit­täiset musli­mit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuk­sia, mutta tämän uskonnon vaikutus halvaannuttaa sen seuraa­jien sosi­aalisen kehi­tyksen. Maailmassa ei ole voi­mak­kaam­paa taannuttavaa voimaa. Muha­met­tilaisuus on taistelunhaluinen ja käännytystä har­joit­tava uskonto, joka on kaik­kea muuta kuin kuolemaisillaan. Se on jo le­vinnyt kautta Keski-Afrikan tuottaen pelottomia taistelijoita joka askel­mal­laan. Ja jos kris­tin­uskoa eivät suojelisi tieteen vahvat käsivarret — tie­­teen, jota vas­taan se oli tur­haan taistellut — mo­der­nin Euroopan sivilisaa­tio saattaisi romahtaa, samoin kuin romahti muinai­­sen Rooman sivilisaa­tio." -Winston Churchill

IDA kirjoitti...

Tuo Hesarissa ollut juttu oli taattua laatua, eli varsin huono.

Esimerkiksi Merkelin asemaa horjuttaa lähinnä CSU, jonka johdon suhteet Venäjään ja Putiniin ovat etäisemmät kuin Merkelin. Noin ihan yleisenä huomiona, että Kotkassakin on taas nähty kaasuputken pätkiä, eikä kukaan niiden yhteydessä puhu Putinin trolleista ja Venäjän propagandakoneistosta, kuten puhutaan, jos Suomi haluaisi rakentaa ydinvoimalan :)

Sinivihreä kirjoitti...

Tämä oli loistava kirjoitus:

http://www.iisalmensanomat.fi/news/tolkun-ihmiset/

Seuraavaksi VH voisi bloggata aiotusta perheenyhdistämisen vaikeuttamislaista ja siitä, miten se iskee myös ihan tavallisiin Suomen kansalaisiin jotka hakevat puolison ulkomailta.