Betlehemin joulu

Journalismi harvoin yllättää positiivisesti, etenkään Helsingin Sanomien journalismi. Jukka Huuskon jouluaiheinen artikkeli ei sekään yllätä mutta on oppikirjaesimerkki siitä, miten journalisti saa tarinaansa halutun näkökulman ilman, että hänen tarvitsee valehdella suoraan.

Artikkelissa on kyse kristittyjen asemasta nykypäivän Betlehemissä eli Jeesuksen syntymäkaupungissa. Kristittyjen määrä kaupungissa on vähentynyt ja he edustavat nykyisin vain 25 prosentin vähemmistöä.

Huuskon kirjoituksen alkupuolella esitellään Kairos Palestine -niminen asiakirja. Esittelijänä on Betlehemin evankelisluterilaisen kirkon pastori Mitri Raheb. Huusko ei kuitenkaan kerro, että kyseinen asiakirja määrittelee Israelin ”apartheid-valtioksi” ja vaatii Israelin taloudellista boikotointia. Kun Saksan entinen presidentti Roman Herzog päätti palkita Rahebin, Israelin Saksan suurlähetystö esitti asiasta vastalauseen.

Huuskon jutusta voi myös päätellä, että suomalainen veronmaksaja on osallistunut avokätisesti Rahebin toiminnan tukemiseen. Juttu pysyy tässä vaiheessa enimmäkseen asiallisena muutamaa lipsahdusta lukuun ottamatta. Kirjoittajalla on ollut ilmiselviä vaikeuksia peitellä vastenmielisyyttään kristinuskoa kohtaan:

”Nykytutkijat ovat epäilleet Jeesuksen syntytarinan paikkaansapitävyyttä. Kuitenkin jo 300-luvulta alkaen Betlehemissä on ollut Jeesuksen syntymäkirkko.”

Betlehemin suosio turistikohteena on vähentynyt. Huusko vertaa kaupunkia Ranskan Lourdesiin, joka vetää huomattavasti enemmän turisteja. Tämä vertailukin olisi ehkä kannattanut jättää tekemättä, koska Lourdes ei paikkana ole kristityille samalla tavalla merkittävä, vaikka turistikohteena peseekin Betlehemin.

Tässä vaiheessa lukijaa johdatellaan syihin, miksi Bethlehem näivettyy. Huusko ei itse kerro syitä, vaan antaa Bethlehemin pormestarin, katolisen Vera Babunin kertoa:

”Babun latelee työpöydän takaa suoria sanoja: miehitys, muurit ja Betlehemiä ympäröivien siirtokuntien jatkuva laajeneminen uhkaavat tukehduttaa kristinuskon syntymäkehtoonsa, hän sanoo.”

Tämä on perinteistä palestiinalaisten propagandaa. Kaikki on juutalaisten syytä. Palestiinalaisten harjoittamaa terrorismia ei mainita.

Huusko antaa haastateltaviensa myös vastata kysymykseen, miksi kristityt katoavat Betlehemistä. Ensin tulee se väärä vastaus:

”Jotkut israelilaiset poliitikot ovat esittäneet, että joukkopaon syynä on muslimien kristittyihin kohdistama vaino.”

Eihän se noin voi olla. Antaa Rahebin ja Babunin kertoa:

”Tämä on törkeä valhe, sanovat Babun ja pastori Raheb.”

Raheb vielä jatkaa:

”Äärijuutalaiset ja kristityt sionistit käyttävät Palestiinan kristittyjä keppihevosena perustellessaan islamkammoaan.”

Kristittyjen poismuuton syyt liittyvät artikkelin mukaan ”miehityksen tuomaan turvattomuuteen, vapauden puutteeseen ja taloudelliseen toivottomuuteen”. Ja nämähän olivat juutalaisten syytä, eikö niin, tyhmä lukija?

Lopussa kerrotaan Kairos Palestine -julistuksen luovasta vastarinnasta, joka ei kuulemma ole muuttanut alueen poliittista todellisuutta. Jutussa eritellään syitä:

”Rahebin mukaan yksi syy epäonnistumiselle on se, että kansainvälinen yhteisö yhä jatkaa Israelin tukemista.”

Hänen mukaansa Suomen pitäisi seurata Ruotsia ja tunnustaa Palestiinan valtio. Raheb toivoo, että vaalien jälkeen näin tapahtuisi, vaikka se ei ruohonjuuritasolla vaikuttaisikaan mitään.

Avoimet kysymykset

Huuskon artikkelista paistaa selkeä puolueellisuus, yksipuolinen näkökulma ja riittämätön taustojen selittäminen. Viimeisin koskee niin haastateltavia kuin syitä kristittyjen poismuutolle Lähi-idästä. Myös kristittyjen historiallinen asema islamilaisessa yhteiskunnassa jätetään selittämättä.

Kristityt elivät islamilaisessa yhteiskunnissa toisen luokan kansalaisina ns. dhimmin asemassa. Kristittyjen oikeutta harjoittaa uskontoaan oli rajoitettu ja heidän oikeutensa olivat heikommat kuin muslimeilla. Vainoja esiintyi silloin tällöin ja esiintyy Palestiinalaisalueella vielä nykyäänkin, vaikka ei mitenkään poikkeuksellisen paljon verrattuna alueen arabimaihin. Kristittyjen suhteellinen määrä vähenee osin muslimien korkeamman syntyvyyden takia ja absoluuttinen määrä maastamuuton takia. Alueelliset konfliktit ja militantin islamin nousu valta-asemaan kiihdyttävät muuttoliikettä.

Kristittyjen kato Lähi-idästä ei ole mikään tuore ilmiö, joka johtuisi Israelin miehityksestä. Kristittyjen määrä Länsirannalla väheni jo ennen Kuuden päivän sotaa, jolloin alue oli Jordanian hallinnassa.

Osmanivaltakunnan romahdus ensimmäisen maailmansodan jälkeen toi länsimaiset siirtomaavallat Ranskan ja Britannian Lähi-itään. Heidän mukanaan tuli lähetyssaarnaajia, lääkäreitä ja koulutusta. Moni kristitty tarttui mahdollisuuteen ja muutti pois Lähi-idästä Amerikkaan ja Australiaan, joissa sai elää vapaasti pelkäämättä vainoa ja taloudelliset mahdollisuudet olivat Lähi-itää paremmat. Jos Jukka Huusko haluaisi tietää oikeat syyt kristittyjen lähdölle, hänen kannattaisi kysyä niitä poismuuttaneilta itseltään eikä palestiinalaisten propagandaa suoltavalta luterilaiselta pastorilta.

Olisi kannattanut myös todeta, että kristittyjen määrä vähenee kaikissa Lähi-idän maissa. Ainoa maa, jossa kristittyjen määrä kasvaa, on Israel. Maassa asuu 158 000 kristittyä, joista 80 prosenttia on arabeja. Naapurimaa Libanonissa kristityt muodostivat aiemmin enemmistön. Nykyisin 60 prosenttia Libanonissa syntyneistä kristityistä asuu ulkomailla.

Kristittyjen historiallinen asema islamilaisessa yhteiskunnassa selittää osaltaan myös sen, miksi niin moni palestiinalainen kristitty johtaja liputtaa palestiinalaisuuden puolesta jopa innokkaammin kuin alueen muslimit. Uskollisuuttaan osoittamalla he toivovat, että heidät seurakuntineen jätetään rauhaan. He selittävät syyn kristittyjen määrän vähenemiseen miehityksellä, kuten pastori Raheb. Kyseessä on vuosisataisen islamilaisen sorron synnyttämä tapa selviytyä vihamielisissä olosuhteissa.

Lopuksi sanon, että Helsingin Sanomat toimii moraalisesti alhaisella tavalla, kun lehti tekee juutalaisista syyllisiä kristittyjen vähenemiseen palestiinalaisalueilla. Kristittyjä vainotaan kaikkialla muslimienemmistöisillä alueilla Nigeriasta Pakistaniin. Siellä ei Israelin miehitystä voi käyttää tekosyynä. Tämä taas ei sovi vihervasemmistolaisen toimittajakunnan agendaan eli vainosta mieluiten vaietaan.

Islam, Saksa ja natsismin varjo

Ei pitäisi antaa islamin pilata joulunviettoa. Ei edes silloin, kun sosiaaliseen mediaan leviää tietoja, joiden mukaan Islamilainen valtio olisi katkaissut joulupukin pään. Tällä videolla tehty mestaus edustaa tosin pelkkää jäljittelyä.

Saksa ja islam

Joulun alla Saksassa on järjestetty mielenosoituksia islamisaatiota vastaan. Niistä vastaava järjestö kutsuu itseään nimellä ”Isänmaalliset eurooppalaiset islamisaatiota vastaan”. Parhaimmillaan Dresdenissä järjestö on onnistunut kokoamaan jopa 10 000 ihmistä mukaan marsseilleen. Luonnollisesti mukana on aina myös valtaeliitin kanssa samalla puolella olevia äärivasemmistolaisia vastamielenosoittajia.

Osallistujien suuren määrän lisäksi merkittävää on se, että tämä tapahtuu Saksassa, jossa kansalaiset on syntymästään asti rokotettu kaikkea kansallismielisyyttä vastaan. Siksi Saksa tarvitsee ”Eurooppaa” kansallismielisyyden korvikkeeksi.

Luonnollisesti mielenosoituksissa on ollut mukana myös niitä, joita järjestäjät eivät haluaisi nähdä eli uusnatseja. Näiden ongelmana on se, että heidän läsnäolonsa tekee koko mielenosoituksesta natsistisen, mitä valtaeliitti ja sitä myötäsukaisesti seuraava valtamedia käyttävät häpeämättä hyväkseen.

Saksassa valtamedia tosin ampui itseään jalkaan, kun RTL-televisiokanavan toimittaja soluttautui mielenosoittajien joukkoon ja antoi haastatteluja toisille tiedotusvälineille. Saksan valtakunnallisista yleisradioyhtiöistä se vasemmistolaisempi eli ARD haastatteli miestä, joka sai tekonsa jälkeen potkut työstään. Jonkinlaista kunniaa löytyy myös mediayhtiöistä.

Suomessa kunniaa ei tietysti ole, etenkään maan suurimmassa päivälehdessä, joka menettää kymmeniä tuhansia lukijoita vuosittain. Lehti väänsi jutun Pegidasta ja teki sen tyylilleen uskollisella tavalla eurooppalaisia vasemmistomedioita jäljitellen.

Spiegel-lehden artikkelin mukaan 34 prosenttia saksalaisista uskoo, että Saksa islamisoituu. Prosenttiluku on suorastaan käsittämättömän suuri ja kertoo osaltaan, miksi Pegidan mielenosoituksissa käy niin paljon ihmisiä. Natsikortti, jolla johtavat poliitikot ja valtamedia lyövät mielenosoittajia, on menettänyt tehoaan jopa Saksassa. Spiegel-lehti ei sekään ole pyyteettömästi liikkeellä vaan valtaeliitin puolella, koska se nimittelee Pegidaa ”muslimivastaiseksi” eikä islamin vastaiseksi, kuten pitäisi.

Vaikka Suomessa Helsingin Sanomat raportoikin aiheesta asenteellisesti, suomalaisen veronmaksajan rahoittaman Yleisradion Saksan kirjeenvaihtaja Pertti Rönkkö kertoo tapahtumista kiihkottomasti tavalla, joka ärsyttää joitakin Tampereella asuvia historiantutkijoita, joiden mielestä Rönkkö ei kiinnitä tarpeeksi huomiota uusnatsien väkivaltaan.

Mitä sitten mielenosoituksesta pitäisi päätellä? Kasvava määrä saksalaisista on saanut tarpeekseen islamista. Tämän näkee mielipidetutkimuksista. Lisäksi yllättävän suuri määrä ihmisiä uskaltaa lähteä mukaan mielenosoitukseen vastustamaan islamisoitumista, vaikka mielenosoittajat kohtaavat väkivaltaa vastamielenosoittajien taholta ja leimataan natseiksi, vaikka he eivät millään tavalla haluaisi palauttaa Kolmatta valtakuntaa takaisin. Valtaeliitti yhdessä valtamedian kanssa kyllä muistuttaa uuniluukkujen kolinasta, mutta Hitler-kortin ongelmana on se, että liiallinen käyttö vie siltä tehoa.

Mitä tulee uusnatseihin, he haluavat varmasti käyttää Pegidan kaltaista liikettä päästäkseen lähemmäs keskiluokkaa ja välttääkseen enimmäkseen ansaitun luuserileiman. Tässä he epäonnistuvat mutta heidän epäonnistumisensa tarjoaa vallanpitäjille tekosyyn olla välittämättä protestiliikkeestä ja kuitata oikeutetun tyytymättömyyden maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan uusnatsismina ja muukalaisvihamielisyytenä. Uudessa uljaassa Euroopassa keskiluokan tehtävänä on maksaa monikulttuurin kustannukset ja alaluokan tehtävänä on kestää sen seuraukset omilla asuinalueillaan. Eliitti puolestaan nauttii moraalisesta erinomaisuudesta saatavasta hyvän olon tunteesta, josta sen ei tarvitse maksaa mitään.

”Euro-islam”

Yhä harvempi uskoo väitteisiin, joiden mukaan Islamilaisella valtiolla ei olisi mitään tekemistä islamin kanssa. Paljon markkinoitu euro-islam on paljastunut pilvilinnaksi, jonka on murentanut Euroopassa asuvien muslimien innokas osallistuminen Islamilaisen valtion toimintaan.

Islamin pahuus näkyy läpi niin selvästi, että sen osoittamiseen ei tarvita manipuloituja kuvia Joulupukista, jonka pää katkaistaan. Äskettäin Ranskassa taksikuski ajoi väkijoukkoon huutaen islamilaista taisteluhuutoa ”Allahu akbar”. Toinen samaa taisteluhuutoa käyttänyt jihadisti hyökkäsi poliisiasemalle ja puukotti kolmea poliisia ennen menehtymistään poliisin luoteihin.

Voit yrittää jonkin aikaa selitellä tapahtumia tekijöiden mielenterveysongelmilla mutta tapausten yleistyessä selitysten voima vähenee.

Islam ei ole tuonut eikä tuo Eurooppaan mitään hyvää vaan pelkästään huonoja asioita. Islamin vaikutusvallan lisääntyminen heikentää tavallisten eurooppalaisten elämän laatua. Vallanpitäjillä on mahdollisuus valita, hillitäänkö ihmisten islamin vastaisia käsityksiä tukahduttamalla ne vai muuttamalla politiikkaa. Ainakin toistaiseksi tukahduttaminen näyttää voittavan.

Ei taaskaan mitään tekemistä islamin kanssa

En välttämättä haluaisi kirjoittaa Australian Sydneyssa tapahtuneesta terrori-iskusta, jossa kaupungin keskustan Lindt-suklaapuodin asiakkaista ja työntekijöitä pidettiin panttivankeina 13 tunnin ajan. Tarina on saman vanhan toistoa, koska isku ja reaktiot siihen noudattavat jo melko tutuksi tullutta kaavaa.

Iskun tekijä

Tekijä ei tällä kertaa ollut nuori, syrjäytynyt mies, jonka sosiaaliset ongelmat ajoivat epätoivoiseen tekoon. Mies, joka kutsui itseään nimellä Man Haron Monis, oli kotoisin Iranista ja tullut Australiaan turvapaikanhakijana vuonna 1996. Hän perusteli turvapaikan tarpeen väittämällä, että hän oli hallituksen arvostelija ja hänen perheensä oli joutunut vangituksi tästä syystä.

Iranin viranomaiset sen sijaan sanoivat miehellä olevan pitkä rikoshistoria, joka piti sisällään väkivaltarikoksia ja petoksia. Hän työskenteli matkatoimistossa ja hänen väitettiin kavaltaneen 200 000 dollaria asiakkaiden rahoja ennen pakoaan Australiaan. Iranilla ja Australialla ei kuitenkaan ole rikollisten luovutussopimusta, joten Haron Monis, tuolloin vielä Ajatollah Manteghi Boroujerdi, sai jäädä Australiaan eikä joutunut vastaamaan Iranissa tekemistään rikoksista. Ajatollah-tittelikin osoittautui myöhemmin tekaistuksi.

Rikollinen toiminta jatkui Australiassa. Mies toimi ”henkiparantajana” ja tässä ammatissa hän jäi kiinni seksuaalirikoksista, joita kertyi syytteeseen yli 40 kappaletta. Hän lähetteli solvaavia kirjeitä Afganistanissa kuolleiden australialaissotilaiden omaisille. Näistä hän joutui syytteeseen ja hänet lopulta tuomittiin 300 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Hän piti kirjeiden kirjoittamisesta. Kesäkuussa 2008 Haron Monis kirjoitti Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle kirjeen, jossa hän vaati tätä myöntämään avoimesti olevansa muslimi. Sinänsä ei ole tavatonta, että muslimi pitää Obamaa muslimina, koska tämän isä ja kasvatti-isä olivat muslimeja.

Monis myös sekaantui ex-vaimonsa Noreen Palin kunniamurhaan. Monisin leskeksi jäänyttä vaimoa Amirah Droudisia syytetään Palin murhasta. Palia puukotettiin ja hänet sytytettiin tuleen asuintalon portaikossa. Monis itse on syytteessä osallisuudesta murhaan. Panttivanki-iskun aikana Monis oli vapaana takuita vastaan.

Verrattuna esimerkiksi Kanadassa taannoin terrori-iskun tehneisiin miehiin Haron Monis oli yleisesti jokseenkin tunnettu hahmo lähinnä vihapostikampanjansa ansiosta. Hän esiintyi usein tiedotusvälineissä ja hänellä oli vakiintunut seuraajajoukko. Tässä mielessä hän muistuttaa Britanniassa toimivaa Anjem Choudarya. Matias Turkkila on Perussuomalainen lehdessä analysoinut, miten tunnettu ja seurattu henkilö Man Haron Monis oikeasti oli. Sen perusteella on selvää, että häntä on vaikea luonnehtia miksikään yksinäiseksi ja eristäytyneeksi peräkammarin pojaksi.

Man Haron Monis oli monella tapaa vastenmielinen ihminen ja vihasi islamin opin mukaisesti vääräuskoisia. Hän toteutti oppia rukoilemalla talossaan kovaäänisesti ja heittämällä roskapusseja naapureidensa pihamaalle.

Haron Monis ja Islam

Haron Monis on kotoisin Iranista ja taustaltaan shia-muslimi. Hän kuitenkin kääntyi sunni-islamiin viikkoa ennen Sydneyn panttivanki-iskua ja ilmoitti tästä nyt jo lakkautetulla internet-sivustollaan. Hän myös vannoi uskollisuutta Islamilaisen valtion johtajalle Abu Bakr al-Baghdadille. Islamilaisen valtion päävihollisia ovat shia-muslimit.

Myös Monisin vaimo Amirah Droudis on tullut tunnetuksi räväköistä lausunnoistaan. Vuonna 2009 hän julkaisi videoita, joissa hän kuvaili itseään terroristiksi ja ilmoitti olevansa iloinen 9/11-terrori-iskuista ja Balin pommituksista.

Kun ottaa huomioon Monisin ja hänen vaimonsa toiminnan, on käsittämätöntä, että hän ei ollut Australian viranomaisten tarkkailussa. Australian pääministeri Tony Abbott yrittää selvittää, miksi Monis ei ollut tarkkailtavien terroristien listalla. Hän myös tahtoo viranomaisten tutkivan, miksi Monis oli vapaalla jalalla odottamassa oikeudenkäyntiä.

Reaktiot tapahtumiin

Sydneyn isku oli poliittinen takaisku pääministeri Tony Abbottille, jonka johdolla Australia on lähettänyt 600 sotilasta ja taistelukoneita Irakiin taistelemaan Islamilaista valtiota vastaan. Australia seisoo näkyvästi Yhdysvaltojen rinnalla tässä operaatiossa. Jos iskulle halutaan etsiä poliittista motiivia, se liittyy tähän varsinkin, kun terroristi itse kannatti näkyvästi Islamilaista valtiota.

Abbott myös teki ”cameronit” eli väitti panttivanki-iskun alkuvaiheessa, että tekijän motiivi on epäselvä, vaikka viitteitä poliittisesta motiivista oli nähtävissä jo tuolloin. Abbott ei kuitenkaan julkisesti väittänyt, että iskulla ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa.

Sen sijaan tuhannet australialaiset osoittivat Twitterissä solidaarisuuttaan Australiassa asuville muslimeille perustamalla #illridewithyou-kampanjan. Tässä kampanjassa tarjoudutaan matkaseuraksi uskonnolliseen asuun pukeutuneelle muslimille, jos tämä tuntee olonsa turvattomaksi terroristin aiheuttaman mustamaalauksen takia.

Jälleen kerran valtamedia on huolissaan muslimiväestöön kohdistuvasta vastareaktiosta, jota ei luultavasti tule tai se jää suunsoiton tasolle. Tämä kuitenkin asetetaan moraalisesti samanarvoiseen asemaan itse terrori-iskun kanssa ja sitä hehkutetaan jopa vaarallisempana kuin itse terrorismia. Kuolleet ihmiset eivät ole vasemmistoliberaalille yhtä vakava asia kuin syrjityn vähemmistön sanallinen solvaaminen.

Sydneyssä sijaitseva Martinin aukio ei ole ensimmäistä kertaa todistamassa muslimien raivoa. Samassa paikassa osoitettiin mieltä muutama vuosi sitten Youtube-palvelussa julkaistua Innocence of Muslims -videota vastaan. Jo tuolloin aukiolla nähtiin mustia lippuja, joissa luki arabialaisilla kirjaimilla islamilainen uskontunnustus (ks. video noin 6 minuutin kohdalla).

Terrori-iskun pitäisi herättää useita kysymyksiä. Pitäisikö maahanmuuttoa rajoittaa sellaisista maista, joissa ääri-islamilla on vahva asema? Toki monet myös oikeasti pakenevat islamistien väkivaltaa samaan aikaan, kun kiihkeitä islamisteja muuttaa länteen. Monis väitti itse pakenevansa Iranista islamistisen hallinnon poliittista vainoa. Valitettavasti mitään näyttöä vainosta ei vaadita, vaan pelkkä tulijan sana riittää.

Myös se tosiasia, että Monisin kaltainen rikollinen oli vapaalla jalalla ja pystyi hankkimaan itselleen aseen, ei kerro hyvää liberaalin yhteiskunnan kyvystä tunnistaa vaaroja ja reagoida niihin asianmukaisesti silloin, kun uhka tulee syrjittynä pidetyn vähemmistön taholta. Poliittinen korrektius lamauttaa, estää toimimasta ja tekemästä oikeita johtopäätöksiä.