Kun utopiat kaatuvat

EU-projektin epäonnistuminen ottaa koville, jos on aiempina vuosina ajanut kritiikittömästi Suomen asemaa ”EU-ytimessä” ja tukenut Suomen Eurooppa-politiikkaa. Näin kävi kesällä Helsingin Sanomien veteraanitoimittaja Olli Kiviselle, joka syytti ongelmista Playstation-sukupolvea.

Virkkusta ahdistaa

Saman lehden entinen päätoimittaja Janne Virkkunen taas vaatii tulevaa presidenttiä puuttumaan Suomen ahdistavaan ilmapiiriin:

”Minua ahdistaa. Yhteiskuntamme ilmapiiri on tällä hetkellä sellainen, että suvaitsemattomuus vain nousee nousemistaan.”

Tällä Virkkunen viittaa suvaitsevaisuutta puolustavista kirjoituksista saamaansa lukijapalautteeseen. Todellinen syy taitaa kuitenkin olla se, että median valta ohjailla ihmisten mielipiteitä haluamaansa suuntaan on vähentynyt. Yhä useammat näkevät valheellisen suvaitsevaisuus- ja monikulttuuriretoriikan lävitse ja huomaavat, että keisarilla ei ole vaatteita.

Työperäisenä markkinoitu maahanmuutto onkin osoittautunut sosiaaliturvaperusteiseksi. Jäljelle jää vain ylhäältä pakotettu suvaitseminen, josta kieltäytyneitä nimitellään lehtien palstoille rasisteiksi.

Virkkunen löytää syyn suvaitsemattomuuden kasvulle. Se on globalisaatio:

”Ihmisiä ahdistaa globalisaatio. Vaikka Suomi hyötyy siitä, varsinkin teollisuudesta lähtee jonkin verran työpaikkoja. Epävarmuus tulevasta sekä krooninen velkakriisi saavat ihmiset hakemaan syntipukkia. Se näkyy sitten johonkin ihmisryhmään kohdistuvana inhona ”

Virkkusen johtopäätösten perusteella ei voi enää ihmetellä, miksi Helsingin Sanomien levikki on ollut viime vuodet vapaassa pudotuksessa. Lehti on ohentunut niin fyysisesti kuin sisällöltään.

Globalisaatio

Globalisaatio on suvaitsevaisuuden tavoin tyhjä iskusana, jota hokemalla osoitetaan oma edistyksellisyys ja kansainvälisyys. Globalisaatio nimittäin tarkoittaa käytännössä demokratian rapautumista, kun valta siirtyy ylikansalliselle tasolle. Siellä päätöksentekijät toimivat ilman vastuuta äänestäjilleen, ja vastuusta luistetaan, kun sanotaan, että päätökset tehtiin yhdessä kollegoiden kesken.

Virkkunen ei kerro, että teollisuuden lähteminen ja velkakriisi eivät ole pelkästään taivaasta tippuneita ilmiöitä vaan seurausta huonoista poliittisista päätöksistä, joita Helsingin Sanomat Virkkusen päätoimittajakaudella ei analysoinut eikä asettanut kyseenalaiseksi. Liittyminen yhteisvaluuttaan oli yksi tällainen päätös.

Toinen poliittinen päätös, joka tietysti tehtiin ”yhdessä”, oli sitoutuminen järjettömiin uusiutuvan energian tavoitteisiin ilmastonmuutoksen nimissä. Ilmastotieteilijöiden uskottavuutta murensi ensimmäinen Climategate-skandaali, jossa ilmastotutkijoiden kirjeenvaihto kertoi vilpillisyydestä, kritiikin vaientamisesta ja pyrkimyksestä osoittaa poliittisesti haluttu lopputulos tutkimusetiikan kustannuksella.

Viimeisin Climategate II paljastaa lisää yksityiskohtia kirjeenvaihdosta mutta tuskin aiheuttaa samanlaista kohua kuin edeltäjänsä, koska ilmastoasiat ovat jo väistyneet julkisuudessa taka-alalle ja enää odotetaan vain, milloin homma lopullisesti lässähtää. Tästä huolimatta tuulienergiaa rakennetaan ja sille maksetaan syöttötariffeja veronmaksajan kukkarosta. Myös energiaverot jäävät rasittamaan kuluttajia ja teollisuutta, vaikka niiden alkuperäinen syy olisi jo menettänyt merkityksensä.

Arvojohtajuus

Virkkunen vaatii tulevalta presidentiltä arvojohtajuutta:

”Nyt on olennaisempaa keskustella yhteiskunnan ilmapiiristä kuin vaikka Nato-jäsenyydestä. Presidentti on arvojohtaja – jos joskus, niin nyt sellaista tarvitaan.”

Nykyinen presidentti Tarja Halonen on muistaakseni markkinoinut itseään arvojohtajana. Ongelmana ovat lähinnä presidentin arvot, jotka eivät yhdistä kansaa vaan jakavat sitä. On kyseenalaista, voiko vallasta riisutulla presidentillä enää olla kummoista arvojohtajuutta ja tarvitaanko sitä ylipäänsä.

Vain yhdellä ehdokkaalla eli gallup-ykkönen Sauli Niinistöllä olisi toisenlaisissa oloissa edellytyksiä jonkinlaiseksi arvojohtajaksi. Ongelmaksi todennäköisesti osoittautuu miehen luonne ja hänen vanha osuutensa Suomen viemisessä Euroopan rahaliittoon.

Kun utopiat kaatuvat, kenelläkään ei ole kivaa ja eniten kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eli ne, jotka eivät ole osallistuneet utopian pystyttämiseen. Rehellisisistä vastuunkantajista sen sijaan on pulaa, koska poliitikko ei koskaan myönnä olleensa väärässä.

Perussuomalaisten kannattajia voi toki nimitellä lehtien palstoilla rasisteiksi, fasisteiksi tai vaikka impivaaralaisiksi metsäapinoiksi. Tällaiset puheet kuitenkin vain kasvattavat eliitin ja tavallisen kansan välistä kuilua, jonka kasvu oli Perussuomalaisten menestyksen todellinen syy.

Rasismia pysäyttämässä

Lieksassa vellova rasismi saavutti tähänastisen huipennuksensa, kun joukko lieksalaisnuoria perusti rasistisen Facebook-ryhmän. Ryhmään ilmestyneet tekstit, joista pahimmat on jo poistettu, olivat paikoitellen vastenmielistä luettavaa eivätkä missään nimessä edusta kirjallisen ilmaisun huippua.

Joka tapauksessa Pohjois-Karjalan poliisin päätös pidättää yhdeksän lieksalaista epäiltynä törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan oli kohtuutonta voimankäyttöä. Samalla tosin tuli osoitetuksi toteen se, mihin uutta ”sananvapausrikoksia” koskevaa lainsäädännön tiukennusta tarvitaan. Sen avulla poliisi voi tarvittaessa turvautua järeisiin keinoihin nettikirjoittelun suitsimiseksi ja nettirasistien pelottelemiseksi. Törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi enimmillään saada neljä vuotta vankeutta.

Aiempien tässäkin blogissa siteerattujen Pohjois-Karjalan poliisin lausuntojen perusteella oli aihetta olettaa, että rasismi kukistetaan Lieksassa tarvittaessa voimakeinoin. On toki mahdollista, että vierailu poliisin hoteissa hillitsee törkyviestien lähettelijöitä, mutta niillä tuskin on vaikutusta tilanteeseen ”kentällä”. Asennepuolella vaikutus voi olla päinvastainen, eli nuorten uhmakkuus lisääntyy.

Karjalainen propagandatorvena

Pohjois-Karjalan maakunnan päälehti Karjalainen on koko Lieksan tapahtumien ajan lietsonut rasismihysteriaa ja pyrkinyt maalaamaan yhdestä levikkialueensa kunnasta kuvaa maineensa menettäneenä rasismin tyyssijana. Lehti jatkoi samalla linjalla 17.11. julkaistussa mielipidekirjoituksessa, jossa kannettiin huolta tekevistä käsistä.

Lieksassa väestö ikääntyy monen muun syrjäseutujen kunnan tavoin. Nuoret muuttavat muualle ja huoltosuhde kääntyy mahdottomaksi pitkällä tähtäimellä. Karjalainen näkee ratkaisut näihin ongelmiin seuraavasti:

”Pohjois-Karjalan kuntien taistelussa liian raskaaksi muuttuvaa huoltosuhdetta vastaan auttaa suoraan kaksi tekijää: maan sisäisen muuttoliikkeen hidastuminen ja maahanmuuton lisääntyminen.”

”Suurten ikäluokkien eläköityessä nuorten ei enää tarvitse lähteä työnhakuun Etelä-Suomeen, kun työpaikkoja avautuu myös kotiseudulla. Maahanmuutto puolestaan muuttaa luonnostaan ikärakennetta kestävämpään suuntaan, koska maahanmuuttajat ovat iältään keskimääräistä nuorempia.”

Karjalaisen käsitykset edustavat puhdasta toiveajattelua. Ne avautuvat työpaikat ovat useimmiten julkisella sektorilla, jonka rahoittamiseen tarvitaan oikeita veronmaksajia. On todennäköisempää, että huoltosuhteen heikkeminen hoidetaan palveluverkkoa karsimalla, kun veronmaksajan rahat loppuvat.

Lieksa on satsannut maahanmuuttoon tarjoamalla asuntoja Irakista ja Somaliasta tuleville turvapaikanhakijoille. Lehtitietojen mukaan tulokkaille on myönnetty jopa kolmen vuoden toimeentulotuki kerralla. Mistään työperäisyydestä eivät edes härskeimmät valehtelijat kehtaa puhua, joten lieksalaisten aiheellinen huoli tulokkaiden aiheuttamasta taloudellisesta rasituksesta käännetään rasismiksi.

Karjalainen teeskentelee olevansa huolissaan ”vellovasta rasismikohusta”, vaikka lehden toimittajat itse ovat tehneet parhaansa lietsoakseen sitä. Pääkaupungin valtalehti Helsingin Sanomat on puolestaan huolehtinut, että tieto lieksalaisten rasismista leviää koko valtakuntaan.

Karjalainen toteaa lopuksi:

”Eniten huolta myös maahanmuuttajille tulossa olevista työmahdollisuuksista on syytä kantaa rasismileiman saaneessa Lieksassa, jossa ikääntyminen on keskimääräistä voimakkaampaa ja tekevien käsien tarve siksi tulevaisuudessa suuri. ”

Lieksan työttömyysprosentti on nykyisellään 14,3, joten tekeviä käsiä löytyy omastakin takaa eikä niitä tarvitse tuoda muualta odottelemaan sitä tulevaisuuden työvoimapulaa varsinkin, kun sen odotus voi venyä kiusallisen pitkäksi.

Rasisteille luu kurkkuun

Uusi Suomi -tavaramerkin nykyinen haltija näyttää esimerkkiä kaikille, miten itse kukin voi vastustaa rasismia. Petri Kaivanto kopioi blogiinsa Facebook-keskustelun, jossa tämä suuri journalisti ei pitänyt Hommaforumin puolustelusta vaan totesi:

”Tietyt tabuina pidetyt aihepiirit ja Jussi Halla- ahon poliittinen agenda on toki Homman synnyn taustalla, mutta internetissä puoli vuottakin on pitkä aika" Ja suksisit rasisti vittuun.”

Alatyyliset ilmaisut eivät sovi sanomalehden sivuille, mutta siellä asiansa osaava penaali pystyy sanomaan saman asian paljon hienommin. Lapin Kansan Petteri Holma panee parastaan, kun hän kutsuu Perussuomalaisia ”Reppanapuolueeksi”. Sana reppana tulee Palloliiton Rasisti on reppana -kampanjasta. Koska Hesarin gallupin ja jopa itse tasavallan presidentin mukaan rasistit äänestävät persuja, Timo Soinia voi huoletta nimitellä reppanapomoksi.

Holma julistaa omaa moraalista paremmuuttaan retorisilla kysymyksillä:

”Miksi Soini väistelee? Miksei hän tunnusta tosiasioita – sitä, että persut vetävät puoleensa muukalaiskammoisia ihmisiä – ja etsi syytä siihen, miksi näin on? Ja miksei Soini näytä ovea puolueeseensa pesiytyneelle ”neekerukot ulos maasta” -siivelle?”

”Miksi mies, joka antaa huutia Natolle, EU:lle ja eurolle, hyysää rasisteja?”

”Ei kai Soini halua profiloitua reppanapomoksi?”

Pääkirjoitustoimittajana Petteri Holma saa työstään palkkaa.

Lisääntyykö vasemmiston poliittinen väkivalta?

Äskettäin uutisoidut hakkerointitapaukset sekä Keravan polttopulloisku saivat minut miettimään, onko Ruotsin kaltainen vasemmistolainen poliittinen väkivalta rantautumassa Suomeen. Tällä tarkoitan todellista kohdennettua väkivaltaa enkä pelkästään päämäärätöntä riehumista vuosien takaisten kuokkavierasjuhlien tapaan.

Ruotsin antifasistit esikuvana

Ruotsalainen militantti antifasistinen liike AFA, jota voi pitää lähinnä äärivasemmistolaisena autonomisena verkostona, perustettiin vuonna 1993 kansainvälisten esikuvien inspiroimana. Tavoitteena oli luoda otolliset olosuhteet vallankumoukselle ja luokattomalle yhteiskunnalle pyrkimällä horjuttamaan järjestäytyneen yhteiskunnan perusteita.

Ruotsissa AFA on tullut tunnetuksi iskuistaan kansallismielisiä liikkeitä kuten kansallisdemokraatteja, ruotsidemokraatteja ja Ruotsin vastarintaliikettä vastaan. Myös perinteisten valtiopäiväpuolueiden kuten kristillisdemokraattien ja Keskustapuolueen jäsenet ovat joutuneet iskujen kohteiksi.

AFA noudattaa suoran toiminnan periaatetta ja sovittavat toimintatapansa tilanteen vaatimusten mukaan, vaikka se edellyttäisi lain rikkomista. AFA katsoo, että tietynasteinen väkivalta on välttämätöntä taistelussa natsismia ja kapitalismia vastaan.

Järjestö pitää yllä rekisteriä henkilöistä, jotka ovat jäseninä AFA:n vastustamissa organisaatioissa. Tarkoituksena on, että nämä henkilöt menettäisivät työpaikkansa tai jäsenyytensä järjestöissä. Henkilötietojen ja -suhteiden tallentamisella tavoitellaan, että paljastuneet äärioikeistolaiset lopettaisivat toimintansa omissa järjestöissään.

Joskus natsiksi syytetyn talo ja auto on vandalisoitu, vaikka henkilö ei oikeasti ole tekemisissä äärioikeiston kanssa. Aiemmassa kirjoituksessani viittasin tällaiseen tapaukseen.

Ruotsissa AFA:n toimintaa Ruotsidemokraatteja vastaan voi pitää menestyksekkäänä, sillä puolueella on ollut vaikeuksia värvätä riittävästi ehdokkaita paikallistasolla. Lisäksi monet kunnanvaltuutetuiksi valitut ovat luopuneet tehtävistään, koska viranomaiset eivät kykene suojelemaan heitä väkivallalta. Lisäksi virallinen Ruotsi pääministeri Reinfeldtiä myöten puolittain hyväksyy Ruotsidemokraatteja kohtaan harjoitetun ulkoparlamentaarisen painostuksen.

Kapitalismin vastustamisessa AFA ei ole onnistunut yhtä hyvin. Erityisesti vuoden 2001 Göteborgin mellakoiden jälkeen vasemmiston sympatiat sen ulkoparlamentaarista siipeä kohtaan heikkenivät.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo julkaisi maaliskuussa 2008 raportin, jonka mukaan ”ruotsidemokraatit joutuvat jatkuvasti AFA:n tai sen symboleja käyttävien taholta tulevien uhkausten ja hyökkäysten kohteeksi”. Säpo kertoi myös, että ”pääasiallisena tavoitteena näyttää olevan saada poliitikot jättämään luottamustehtävänsä”.

Koska Suomessa?

Viitteitä äärivasemmistolaisen väkivallan kasvusta on nähty viime päivinä. Kansallinen vastarinta -sivuston hakkeroinnilla paljastuneiden jäsenhakemusten avulla saatiin tahrittua perussuomalaisia. Hakkeroinnin ja 16 000 suomalaisen henkilötietojen vuodon tekijäksi ilmoittautunut ”Anonymous Finland” vaati myös kahden perussuomalaisten kansanedustajan, Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen eroa.

Viitteitä tulevasta tarjoaa myös äärivasemmiston järjestämä keskustelutilaisuus Äärioikeiston anatomia – Fasismin muuttunut luonne ja antirasismin mahdollisuudet. Tilaisuudessa on mukana vierailevana tähtenä ”rasismin ja antirasismin tutkija” Mathias Wåg Ruotsista. Wåg on itse AFA:n veteraaneja ja johtanut väkivaltaisiksi yltyneitä mielenosoituksia mutta häntä ei tietääkseni ole tuomittu rikoksista.

Nähtäväksi jää, saavatko suomalaiset vasemmistonuoret Wågilta oppia ”aktiivitoimiin” vai onko kyseessä vain pienen piirin sisäinen hengennostatustilaisuus. Jos Suomen vasemmistoaktivistit lähtevät Ruotsin tielle, perussuomalaisten paikallistason toimijat saavat ehkä tulevaisuudessa pelätä turvallisuutensa puolesta.

Mitään julkista sympatiaa ei kannata odottaa, sillä Suomen vasemmistoviritteinen media näkee mörköjä vain yhdellä suunnalla, kuten maanantain A-studion lähetyksestä voi päätellä. Ylen penaali Eriikka Käyhkö selvitteli asiaa. Aiemmin kyseinen penaali on mm. etsinyt päähenkilöä tv-sarjaan Biologinen kello. Siinä päähenkilö ei etsi itselleen spermanluovuttajaa ”perinteiseen” tyyliin spermapankista vaan tarkoituksena on löytää ”oikea” isä:

”Verrattuna esimerkiksi spermapankin käyttöön projekti tarjoaa Sinulle mahdollisuuden valita tuleva isä henkilökohtaisesti ja "koetellusti" isommasta joukosta ehdokkaita. Näin lapsesi isä ei saa ainoastaan kasvoja, vaan ennen kaikkea lapsi saa oikeuden isään. Miehet, jotka tähän leikkiin lähtevät, testataan jo ennen ohjelmaa. Itse osallistumisen ohella tv-sarja toimii siis vain yhtenä monista testeistä. ”

Olen elänyt siinä luulossa, että isäehdokkaat testataan ennen naimisin menoa. Punavihreä edistyksellisyys etenee näköjään monella rintamalla, ja perinteisen ydinperheen tuhoaminen on vain yksi monista tavoitteista.

Patriotismin vaikeus

Äskettäin paljastui, että vasemmistoaktivistit olivat hakkeroineet patriootti.com-sivuston ja saaneet selville joukon jäsenkokelaita. Hakemuksista suurin osa oli tietysti piloillaan tehtyjä. Kiinnijääneiden joukossa oli kuitenkin kaksi perussuomalaista, joista toinen oli kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo.

En usko, että Juho Eerola oli palkatessaan Pyysalon tietoinen tämän hakemuksesta Suomen Vastarintaliikkeen jäseneksi. Toisaalta on täysin mahdollista, että lappeenrantalainen Pyysalo haki päähänpistosta isänmaalliseksi katsomansa liikkeen jäsenyyttä. Tämä kertoo huonosta arvostelukyvystä. Jos taas Pyysalo oli tietoinen sivuston taustajärjestön tavoiteista, kyse on jostakin paljon ikävämmästä.

Valkoisen ylivallan kannattajia

Pikainen vilkaisu Suomen vastarintaliikkeen sivustolle nimittäin kertoo, että siellä vallitseva patriotismin muoto on kopioitu amerikkalaiselta valkoista ylivaltaa tavoittelevalta liikkeeltä. Ensimmäisellä sivulla on videoesitys amerikkalaisen entisen Ku Klux Klanin suurvisiiri David Duken haastattelusta, jossa tämä kehottaa amerikkalaisia miehittämään Wall Streetin ja saattamaan rikolliset pankkiirit oikeuden eteen.

Suomessa media on käsitellyt amerikkalaisen vasemmiston järjestämiä Occupy Wall Street -mielenosoituksia enimmäkseen myönteiseen sävyyn. On liikuttavaa, että toistensa peilikuvat äärioikeisto ja -vasemmisto ovat tässä asiassa löytäneet toisensa. Toisaalta Duke todennäköisesti tuntee vastenmielisyyttä pankkiireja kohtaan sen takia, että nämä ovat hänen mielestään juutalaisia tai heidän kätyreitään.

Suomen vastarintaliikkeen edustamassa ideologiassa juutalaiset ja siionistit ovat syypäitä monikulttuuriin ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Todellisuudessa juutalaisia on mukana niin monikulttuurin kannattajien kuin vastustajien keskuudessa. Juutalaisia on maailmassa niin vähän, että he eivät yksin pysty pitämään yllä monikulttuuria, poliittista korrektiutta tai juuri mitään muutakaan globaalia aatetta. Vastarintaliikkeen patriootit selittävät tämän sillä, että juutalaiset hallitsevat liike-elämän keskeisiä instituutioita kuten pankkeja ja näiden kautta poliittisia päättäjiä.

Vastarintaliikkeen ja David Duken käsityksistä saa hyvän kuvan Patriootti.com -sivustolta, jossa David Duken esittämänä kerrotaan:

”Tri. David Duken uusin video käsittelee sionisti Strauss-Kahnin tapausta ja sitä, kuinka koko sionistien hallitsema media ja poliittinen ympäristö hallitsevat läntistä maailmaa. Video osoittaa, kuinka korruptoitunut sionistinen pankkiiri voi välttää oikeuden ja nauttii hallitsevassa yläluokassa sellaisia oikeuksia, joita ei ole suotu tavallisille luokkaan kuulumattomille ihmisille.”

En tiedä, millainen sivusto oli silloin, kun eduskunta-avustaja Pyysalo kävi tekemässä jäsenhakemuksensa. Joka tapauksessa nykyasussaan se ei ole mikään suomalaisittain isänmaallinen sivusto.

Harmittomia mutta hyödyllisiä

Sivuston takana olevat ihmiset, joita tuskin on paria kymmentä enempää, eivät muodosta Suomen turvallisuudelle mitään erityistä uhkaa. Anarkistivasemmisto tosin yritti kiinnittää huomiota tähän uhkaan järjestämällä mielenosoituksen, jossa vastustettiin Suomen vastarintaliikkeen järjestämää seminaaria Se, että vasemmistolaisia ilmestyi paikalle enemmän kuin patriootteja, oli tuskin kenellekään suuri yllätys.

Vaikka Suomen vastarintaliike ei ole uhka kenellekään, se palvelee tahtomattaan vasemmistoa ja niitä, jotka haluavat muuttaa Suomen monikulttuuriseksi valtioksi. Järjestön pelkkä olemassaolo on elävä todiste äärioikeiston aiheuttamasta uhasta riippumatta siitä, miten vähäinen porukka toimii aktiivisesti sen piirissä.

Hakkerointitapaus myös osoitti, että järjestöä voidaan käyttää lyömäaseena Perussuomalaisia vastaan. Järjestön jäsenet itse tuskin moisesta välittävät, sillä Perussuomalaisten ns. maahanmuuttokriittiset ovat heille ”siionisteja”. Perussuomalaiset saatiin myös tapauksen yhteydessä näyttämään poliittisilta amatööreiltä.

Suomen vastarintaliike herättää vastenmielisyyttä laajalla rintamalla eivätkä virallisen Suomen natseina pitämät Perussuomalaiset halua koskea heihin pitkällä tikullakaan. Tämä kertoo myös siitä, että valkoihoisten eurooppalaisten etuja ei nykyisessä yhteiskunnassa saa edistää, koska tämä on automaattisesti rasismia. Jos vastarintaliike puolustaisi tummaihoisia tai esimerkiksi palestiinalaisia, media suhtautuisi heihin enimmäkseen myönteisesti. Tämä on mielestäni suurempi ongelma kuin se, että Suomen vastarintaliike on olemassa.

Toisaalta vastarintaliike ei voi menestyä, koska se turvautuu historian roskatynnyriin kuuluvaan ideologiaan (kansallissosialismi) ja juutalaisvastaisiin salaliittoteorioihin. Liikkeen jäsenet on siksi nähtävä suvaitsevaiston hyödyllisinä idiootteina.

Euron hidas joutsenlaulu

En tiedä, millaista historiaa koululaisille opetetaan Euroopan Unionista. Omana kouluaikanani nykymuotoista Euroopan Unionia ei vielä ollut vaan pelkkä Euroopan talousyhteisö EEC. 70-luvulla monet viime vuosien johtavista poliitikoista vastustivat EEC-vapaakauppasopimusta. Vastustajien joukossa oli mm. nykyinen presidenttimme Tarja Halonen.

Myytin varassa

Brittiläiset euroskeptikot Richard North ja Christopher Booker kirjoittivat vuonna 2005 kirjan ”Great Deception – The Secret History of the European Union”. Siinä kirjoittajat esittivät oman käsityksensä Unionin aatteellisesta perustasta, tavoitteista ja vääjäämättömän epäonnistumisen syistä.

Virallisessa historiankirjoituksessa Euroopan Unionin synty ajoitetaan Toisen maailmansodan päättymiseen ja haluun estää uusi sota Euroopan valtioiden välillä. Tämän North ja Booker osoittavat kirjassaan myytiksi.

Todellisuudessa Jean Monnet ja Arthur Salter keksivät ajatuksen unionista 1920-luvulla Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sen tarkoituksena oli estää toisen syttyminen. Tämä projekti ajoi kiville, kun Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli raunioina ja jakautunut Neuvostoliiton ja länsivaltojen miehitysvyöhykkeisiin. Jälleenrakennus ja kylmä sota olivat edessä eikä Euroopan yhdentyminen ollut ensimmäisenä kansalaisten mielessä.

Samanaikaisesti Monnet kuitenkin kaivoi vanhan ajatuksensa Euroopan Unionista esiin ja se toteutui ensin Euroopan Hiili- ja teräsyhteisönä, myöhemmin Euroopan talousyhteisönä ja lopulta nykymuotoisena Euroopan Unionina. Unionin kannattajien mielestä EU on taannut rauhan Euroopassa 50 vuotta eli suojellut eurooppalaisia kansoja heiltä itseltään.

Tähän viralliseen propagandaversioon EU:n historiasta tuntuvat uskovan myös Euroopan valtionpäämiehet. Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitteli viimeisimmän EU-huippukokouksen yhteydessä, että euron romahdus uhkaisi rauhaa Euroopassa. 

Euro ongelmien varsinainen syy

Kuitenkin Merkel tarjoaa ongelmiin lääkkeeksi niiden varsinaista syytä eli euroa. Euroalue on jakautunut kahtia rikkaaseen pohjoiseen sekä velkaiseen ja kilpailukyvyttömään etelään. Telegraphin kolumnisti Ambrose Evans-Pritchard kirjoittaa artikkelissaan kahdesta euroalueen puolikkaasta, jotka ovat lukkiutuneet epäonnistuneeseen avioliittoon.

EU ja IMF ovat tekemässä Kreikasta käytännössä siirtomaan. ”Valvontakapasiteettia” tuodaan lisää kentälle, eli EU on perustamassa Ateenaan toimipisteen, jonka tehtävänä on valvoa Kreikan säästötoimien toteutusta. Eurooppa sulkee silmänsä siltä tosiasialta, että Kreikan valuutta on maan talouden kilpailukykyyn nähden yliarvostettu, ja maan pitäisi jättää euroalue.

Espanjassa työttömiä oli syyskuussa viisi miljoonaa eli 21,5 prosenttia työvoimasta. Samaan aikaan monet paikalliset poliitikot sanovat, että Espanja ei selviydy kriisistä pelkillä säästötoimilla, jotka ovat jo nyt edenneet julkiselle sektorille. Samaan aikaan Saksassa työttömyys on ennätyksellisen alhaalla kuudessa prosentissa.

Mistään EU-konvergenssista ei siis voi puhua, koska eteläisen Euroopan maat tarvitsisivat välittömästi 30 – 40 prosentin devalvaation, joka on tietysti euroalueessa mahdotonta toteuttaa. Siksi ainoa keino on sisäinen devalvaatio. Se tosin on liki mahdoton toteuttaa olosuhteissa, joissa rahaliiton aiheuttama velkaantumisaste on 350 prosenttia bruttokansantuotteesta kuten Portugalissa.

Ambrose-Pritchard toteaa lopuksi:

”Eurooppa ei ole yhtenäinen ja onnellinen, ennen kuin yhteisvaluutta jaetaan osiin ja virheellinen valuuttakokeilu haudataan lopullisesti.”

EU:n viat

North ja Booker arvelivat vuonna 2005, että projekti tuhoutuu lopulta kahteen perusvikaan. Toinen näistä on yhteisvaluutta, jolta puuttuivat perusedellytykset kuten yhteinen finanssihallinto verotusoikeuksineen, ja toinen se, jota EU:n kannattajat kutsuvat ”demokratiavajeeksi”. Mitä enemmän valtaa uudelle keskushallinnolle annettiin, sitä enemmän se etääntyi niistä, joiden nimissä se pystytettiin. Unionista tuli mystinen ja etäinen hallinto, joka kontrolloi yhä enemmän ihmisten elämää ilman, että kansalaisilla olisi mahdollisuuksia vaikuttaa sen toimintaan.

Suomi on muiden valtioiden tavoin jäänyt vangiksi yhä heikommin toimivaan yhteisvaluutta-alueeseen. Ilmeisesti maan johdossa on vihdoin ymmärretty, että euron vääjäämättömään loppuun pitää jollakin tavalla varautua. Tämän Ylen uutisen mukaan Suomen hallitus on valmis selvittämään, voisiko eurosta erota.

Aiemmassa kirjoituksessa sanoin, että euron kriisi on osoittanut brittiläisten euroskeptikoiden olleen aikanaan oikeassa. Suomessakin on yksi henkilö, joka on johdonmukaisesti koko Suomen eurotaipaleen ajan arvostellut unionia ja yhteisvaluuttaa ja voi samalla tavalla todeta olleensa oikeassa. Esko Seppänen kirjoitti äskettäin artikkelin ”Meitä on petetty”. Siinä hän toteaa:

”Kun Suomi valmisteli luopumista omasta rahasta ja rahapolitiikasta, oli nähtävissä, että EMU ei ollut optimaalinen yhden valuutan alue. Maat olivat liian erilaisia. Ongelmia lisäsi se, että EMU:un otettiin poliittisilla perusteilla  maita, jotka eivät olleet EMU-yhteensopivia eivätkä täyttäneet ihan hyvin perustein määrättyjä EMU-kriteereitä.”

Euron puutteet olivat tiedossa jo yhteisvaluutan syntyhetkinä. Poliittinen tavoite ajaa euromaita kohti tiiviimpää liittovaltiota kuitenkin ajoi taloudellisten näkökohtien yli. Sattumalta Suomen tulevissa presidentinvaaleissa on ehdokkaana kaksi miestä, jotka ovat suurelta osin vastuussa siitä, että Suomi takaa nyt eteläisen Euroopan maiden velkoja. Äänestäjällä on mahdollisuus ilmaista asiasta mielipiteensä ensi keväänä.