keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

EU-projektin lopun alku

Jo noin kuukausi sitten ajattelin kirjoittaa EU-projektin epäonnistumisesta sen perusteella, mitä Helsingin Sanomien veteraanikolumnisti Olli Kivinen kirjoitti kolumnissaan. Kivisen kirjoituksesta henki hätä Unionin tulevaisuudesta.

Kivinen ei EU-kannattajan tavoin nähnyt mitään vikaa itse projektissa tai sen lähtökohdissa vaan tuntui enemmänkin syyttävän täysin ulkopuolisia projektin epäonnistumisesta:

”Ajoittain tuntui siltä, että asialla oli tietokonepelien kyllästämä sukupolvi: jos ei onnistu, niin aloitetaan alusta.”

Playstation-sukupolvea enemmän EU-projektin epäonnistumisesta vastaavat sitä kritiikittömästi ajaneet eurouskovaiset, jotka eivät ole halunneet nähdä projektin puutteita tai sen epäonnistumisia. Näihin eurouskovaisiin kuuluu yhtenä Olli Kivisen Helsingin Sanomat.

Ajattelin tarkastella EU:n epäonnistumista kolmen utopian eli vapaan liikkuvuuden, ilmastonmuutoksen torjunnan ja yhteisvaluutta euron kautta. Näistä vapaa liikkuvuus osuu itse EU-idean ytimeen, eli Euroopan maiden rajat todellakin poistettiin. Schengenin sopimuksen suomaa vapaata liikkuvuutta pidettiin itsessään tavoiteltavana asiana, ja sen tuomia riskejä vähäteltiin. Nämä riskit ovat kuitenkin toteutuneet laittoman maahanmuuton ja romanikerjäläisten myötä.

EU halusi olla ilmastonmuutoksen torjunnan eturintamassa ja osoittaa näin ”globaalia johtajuutta”. Tämä johtajuus ajoi kiville epäonnistuneen Kööpenhaminan ilmastokokouksen ja Climategate-skandaalin myötä. Ilmastohumpan tuloksena EU-kansalaiset joutuvat kuitenkin vielä pitkään rahoittamaan veroillaan kalliiksi käyvää ilmastopolitiikkaa samalla, kun teollisuus äänestää jaloillaan ja muuttaa maihin, joita päästökauppa ja ympäristöverot eivät rasita yhtä paljon kuin EU-maita.

Euron kriisi

Kuitenkin ainoa kolmesta utopiasta, joka voi kaataa koko EU-projektin, on yhteisvaluutta euro. Se, jota mediassa kutsutaan ”Kreikan kriisiksi”, on todellisuudessa yhteisvaluutan kriisi. Eurosta kiinnostuneiden kannattaa lukea Philipp Bagusin kirjoittama teksti ”The Tragedy of the Euro”.

Kirjoituksen perusteella käy selväksi, että euro on ollut kaikille osapuolille taloudellinen katastrofi. Tämä johtuu ”valuvioista” eli rakenteellisista ongelmista, joiden takia euro luultavasti kaatuisi ensimmäiseen taloudelliseen kriisiin. Nämä valuviat olivat lisäksi ennalta tiedossa.

Euron tarkoituksena ei kuitenkaan ollut tuottaa taloudellista vaurautta vaan tiivistää Euroopan integraatiota. Kyseessä oli poliittinen projekti, jonka loppupäässä siinsi yhtenäinen Euroopan liittovaltio. Ilman euroa liittovaltiokehitykselle tuskin olisi löytynyt riittävästi kannattajia EU-maiden kansalaisten joukosta. Tarkoituksena oli ilmeisesti jouduttaa liittovaltiokehitystä siirtymällä perustaltaan puutteelliseen yhteisvaluuttaan.

Ne valuviat kuitenkin ovat koitumassa yhteisvaluutan kohtaloksi. Poliittisista syistä euroalueeseen hyväksyttiin myös maita, jotka eivät taloudellisilla perusteilla täyttäneet konvergenssikriteerejä. Jälkikäteen on selvinnyt, että Kreikka vääristeli talouslukujaan selvitäkseen kriteereistä. EU-maista Ranska halusi itselleen liittolaisia mukaan yhteisvaluuttaan, jotta Saksan taloudellinen voima ei pääsisi liian hallitsevaan asemaan.

Vuonna 2008 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen euroalueella on yksi kerrallaan luovuttu yhteisvaluuttaan liittyvistä säännöistä kuten budjettivajerajoituksista. Euroalueella ei myöskään ole kykyä tai halua rangaista sääntöjen rikkojia varsinkin, kun EU:n talousmoottori Saksa itse rikkoi EU:n budjettivajerajoituksia.

Suomi kelpuutettiin euroalueeseen yhdessä kymmenen muun maan kanssa vuonna 1998. Euro otettiin käyttöön käteisvaluuttana 1.1.2002. Euroalueeseen liittymisestä ei Suomessa järjestetty kansanäänestystä, vaan yhteisvaluuttaan liityttiin hallituksen tiedonantoon perustuvalla Eduskunnan päätöksellä.

Euroa ei ollut vaikea myydä suomalaisille, jotka vielä vuonna 1998 muistivat varmasti 90-luvun laman ja sen aikaiset 20 prosenttia hipovat lainakorot. Nämä käsitettiin tuolloin yleisesti markasta johtuviksi, vaikka taustalla oli todellisuudessa vahvan markan politiikka ja 80-luvulla väärin toteutettu rahamarkkinoiden vapautus. Markka itsessään ei siis ollut 90-luvun laman keskeinen syy, mutta euroa ei tarvinnut menneiden kokemusten perusteella erityisemmin markkinoida.

Kuitenkin Suomen asema euroalueen jäsenenä poikkeaa ratkaisevasti euron ulkopuolelle jättäytyneiden vastaavasta. Ruotsi ja Britannia voivat paljon helpommin jättäytyä Kreikan velkapaketin ulkopuolelle kuin EKP:n osakasmaa Suomi. Lehmann Brothers -investointipankin kaatumisesta lähteneen finanssikriisin seuraukset olivat Suomessa astetta vakavammat kuin Ruotsissa, koska Suomen valuutta ei joustanut. Suomen BKT putosi vuoden 2009 tammikuussa edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna liki 10 prosenttia, kun euroalueen ulkopuolisen Ruotsin pudotus jäi huomattavasti vaatimattomammaksi (noin 7 prosenttia).

Mitä tästä eteenpäin?

Kukaan täysijärkinen tuskin kuvittelee, että Kreikan valtio maksaisi joskus 160 prosenttia bruttokansantuotteesta muodostavan velkansa takaisin. Kreikka jättää velkansa varmuudella maksamatta, ja kyse onkin vain ajankohdasta. Jopa rahaliiton jäsenmaat ovat jo myöntäneet tämän.

Koska kyse ei ole mistään Kreikan kriisistä, Kreikan konkurssi aiheuttaa levottomuutta ja johtaa suurella todennäköisyydellä myös Irlannin ja Portugalin kaatumiseen. Nämä konkurssit vielä kestettäisiin, mutta Espanja ja Italia ovat maita, jotka ovat liian suuria kaatumaan. Viimeistään näiden maiden kaatumisen jälkeen mikään ei ole Euroopassa niin kuin ennen.

Jo nyt markkinoilla ollaan huolissaan Italiasta, jonka valtiolainojen korkoero Saksaan on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Euroalueen kolmanneksi suurimman talouden ongelmat aiheuttivat osaltaan Euron dollarikurssin sukelluksen.

Kreikan kohdalla on olemassa vain huonoja vaihtoehtoja. Jos maa menee konkurssiin ja jää euroalueeseen, edessä olevat sopeuttamistoimet ovat poliittisesti ja taloudellisesti raskaita. Ne voivat myös osoittautua mahdottomiksi viedä läpi käytännössä.

Siirtyminen takaisin omaan valuuttaan johtaisi velkataakan kasvuun mutta toisaalta avaisi myös mahdollisuuden nopealle kasvulle. Kreikan ja Portugalin ongelmat ovat rakenteellisia, eli sosialistinen talous ja heikko kilpailukyky pitävät talouskasvun alhaalla. Irlannissa taas ongelmat johtuvat yksityispankkien rahoittamasta velkakuplasta, jonka valtio on ottanut suurelta osin vastuulleen. Ainoa yhteinen nimittäjä näille kriiseille on yhteisvaluutta, jota ilman kriisit tuskin olisivat muodostuneet yhtä vakaviksi. Euroaikana heterogeenista yhteisvaluutta-aluetta on yhdistänyt lähinnä matala korkotaso ja entisen Saksan markan arvoa heijastava valuuttakurssi.

Suomessa taas vaikeuksien suuruus on riippuvainen siitä, miten pitkälle poliittiset päättäjät ovat sitoutuneet yhteisvaluutan puolustamiseen. Euroalueen muille maille Suomella on annettavana ainoastaan luottokelpoisuus, joka sekin voi nykyisellä velkaantumistahdilla mennä hyvinkin nopeasti.

Joka tapauksessa vaikeita aikoja on edessä ja niiden ansiosta Suomen on arvioitava uudelleen oma sitoutumisensa yhteisvaluuttaan ja EU-projektiin. Jo nyt veteraanipoliitikko ja Keskustan presidenttiehdokkaaksi ilmoittautunut Paavo Väyrynen on ehdottanut Suomen irrottautumista yhteisvaluutasta ottamalla sen rinnalle käyttöön oma kansallinen rahansa.

Yhteisvaluutan romahduksen vaihtoehtona on tietysti liittovaltiokehityksen tiivistäminen. Tämä voi kuitenkin nykytilanteessa osoittautua poliittisesti mahdottomaksi, koska EU-maiden kansalaisilta hankkeelle tuskin löytyy tukea. Odotettavissa onkin taloudellisesti vaikeita aikoja ja työttömyyttä, mikä tuskin lisää EU-projetin kannatusta. Itse Unionin loppua todennäköisesti saadaan vielä odottaa.

5 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En ota muuhun kantaa, mutta Ruotsin ja Suomen BKT:n suhteelliset pudotukset ovat vähän ongelmallinen argumentti Euron contra oman valuutan puolesta taikka vastaan.

Olennaisilta osin se on vientiargumentti, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa mistä on kyse. Ruotsin vienti notkahti vähemmän kuin Suomen vienti reaktiona kansainväliseen kriisiin, ja tässä suhteessa oma valuutta auttoi. Tilanteesta saa kuitenkin aika lailla erilaisen kuvan, jos katsoo reaalitalouden lukuja: Siinä missä Suomen viennistä suli neljännes (ja sitä myöden 10 prosenttia BKT:sta), Ruotsin viennistä katosi alle 10 prosenttia. Sensijaan Ruotsin kotimarkkinoilla jäätyminen oli pahempi, ja Ruotsissa koettiin selvästi pahempi työttömyyden paheneminen.

Ruotsin työttömyys on pitkään (90-luvun lamasta lähtien) ollut pari-kolme prosenttiyksikköä Suomea alhaisempi, viimeisimmän kriisin jäljiltä työttömyysluvut ovat liki samalla tasolla. Syynä on se, että kruunun devalvoituminen iski Ruotsissa kotimarkkinoihin, Euroalueella taas vienti oli se, joka kärsi.

Olkoonkin, että sen verran tässä on pointtia, että aivan viime kuukausina kruunu on ottanut euron kiinni, johtuen euron kriisistä. Toisaalta seurauksena on ollut myös Suomen viennin kasvu, joka oli keväällä liki 20 prosenttia edellisvuodesta.

En kiistä Euron ongelmia millään tavalla, mutta tarkoitushakuiset ja harhaanjohtavat vertailut eivät ole mielekäs argumentti.

IDA kirjoitti...

Eiköhän euron ongelma ole juuri se, että täysin erilaiset taloudet jakavat saman valuutan.

Jo euro olisi kiinnitetty esimerkiksi kultaan, niin pidemmän päälle voisi toimia, mutta ei siis näin.

Kumitonttu kirjoitti...

Ei euron kriisi ole niinkään siinä, että "erilaiset taloudet" käyttävät samaa valuuttaa vaan siinä, että osa euromaista on ylivelkaantuneita.

Jos ja kun Kreikka joutuu devalvoimaan valuuttansa saadakseen vaihtotaseensa ylijäämäiseksi, muut lomarantojen euromaat ovat pakotettuja seuraamaan. En pysty millään uskomaan, että joku Italia tai Espanja selviäisi, jos turistien ostovoima Kreikassa kasvaisi 25-50% niihin verrattuna. Tässä piilee se syy, miksi Italian ei uskota selviävän ilman devalvaatiota (eli eroamista eurosta). Italiahan ei siis tule tarvitsemaan EKP:n (Suomi ml) apua - kuten ei Espanjakaan. Ne vaan eroavat eurosta ja sillä sipuli. Ei siitä mitään maailmanloppua tule.

Internet Mies kirjoitti...

Kuitenkin ainoa kolmesta utopiasta, joka voi kaataa koko EU-projektin, on yhteisvaluutta euro. Se, jota mediassa kutsutaan ”Kreikan kriisiksi”, on todellisuudessa yhteisvaluutan kriisi. Eurosta kiinnostuneiden kannattaa lukea Philipp Bagusin kirjoittama teksti ”The Tragedy of the Euro”

Lukaisin itsekin taannoin Bagusin mainion kirjan, ja olen jonkun aikaa harkinnut sen arvostelemista kappale kerrallaan. Kriisin painaessa kaasua ja vaihtaessa koko ajan isompaa vaihdetta silmään pään sisällä on jyllännyt jatkuvasti ajatus, että miksen aloittanut aikaisemmin. Epäilen kuitenkin, että nykyisestä vuosikymmenestä tulee samanlainen taloudellinen menetys kuin 30-luvusta USA:ssa, koska poliitikot ovat liian innokkaita "parantamaan" taloutta sorkkimalla sitä.

Kolhoosi kirjoitti...

"Yhteisvaluutan romahduksen vaihtoehtona on tietysti liittovaltiokehityksen tiivistäminen. Tämä voi kuitenkin nykytilanteessa osoittautua poliittisesti mahdottomaksi, koska EU-maiden kansalaisilta hankkeelle tuskin löytyy tukea."

Tarvitaanko kansalaisten tukea? Läpihän kaikki lait runnotaan, jos kyseessähän on "yleinen turvallisuus", "Euroopan tulevaisuus", you name it.