Perussuomalaiset ja mediapeli

Käsitteestä mediapeli minulle tulee päällimmäisenä mieleen Paavo Väyrysen lausunto vuoden 1994 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mediapelin ansiosta Väyrynen ei selvinnyt toiselle kierrokselle, jonne pääsi kaikkien yllätykseksi RKP:n ehdokas Elisabeth Rehn.

Median toimintatapa

Todellisuudessa kyse ei Väyrysen tapauksessa ollut mediapelistä vaan siitä, että Väyrynen ei itse koskaan ole osannut toimia median kanssa vaan on yleensä potkaissut itseään jalkaan.

Ensiksi kannattaa oikaista muutama harhaluulo median toiminnasta. Sen tehtävänä ei ole välittää tietoa eikä sitä välttämättä ohjaa mikään yksittäinen agenda, vaikka toimittajat ovatkin keskimäärin vasemmistolaisempia kuin tavallinen kansa. Yksittäisissä kysymyksissä media voi toimia sopulilauman tavoin, mutta mitään yhtenäistä, kaiken kattavaa agendaa sillä ei ole.

Media hakee yleisöä. Vasemmistolainen kielitieteilijä Noam Chomsky sanoi joskus, että median tehtävänä on myydä kohdeyleisöjä mainostajille. Siksi media uutisoi asioista, joilla se saa joko mahdollisimman suuren tai tietylle mainostajasegmentille sopivan kohdeyleisön. Internet-maailmassa tämä tarkoittaa klikkauksia, joita saa esimerkiksi tekemällä uutisen Pippa Middletonin pikkupöksyistä ja varustamalla sen tekstillä ”Katso kuvat”.

Vaikka kotimaan politiikka ei saakaan yhtä suurta yleisöä kuin pikkutuhmat kuvat julkkiksista, politiikkaa koskevilla uutisilla on myös oma kohdeyleisönsä. Tätä yleisöä ei välttämättä saa houkuteltua asiapitoisilla ja analyyttisilla jutuilla, vaan uutisista on tehtävä draamaa. Tässä mielessä Soinin ripitys Pietarin junassa tarjosi medialle parasta mahdollista raaka-ainetta, josta riitti vatvottavaa usean päivän ajaksi.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho on onnistunut mediahuomion keräämisessä esimerkillisesti vaikkakin luultavasti tahattomasti. Hän ei ole tehnyt sitä asiapitoisilla puheillaan vaan asiayhteydestä irrotetuilla kohulausunnoillaan. Halla-aho ei luultavasti voi itse tälle mitään, koska hänestä on tehty tiedotusvälineissä niin voimakkaasti polarisoiva hahmo. Siksi Halla-aho kerää klikkauksia. Tämän voi itse kukin käydä tarkistamassa esimerkiksi Uuden Suomen blogipalvelun luetuimpien blogien listalta.

Median laiskuus

Tiedotusvälineet eivät siis pyri välittämään tietoa vaan luomaan draamaa. Ne itse asiassa tekevät kaikkensa välttääkseen tekemästä sitä työtä, joka on nimellisesti heidän tehtävänsä, eli etsimään tietoa tärkeistä asiakysymyksistä ja välittämään sitä.

Tiedotusvälineet kuitenkin pyrkivät uskottelemaan, että ne nimenomaan välittävät tietoa ja että poliitikot ovat median ”suurennuslasin alla”. Näin tehdään, koska totuuden kertominen veisi pohjan draamalta. Jos media suoraan myöntäisi metsästävänsä kohu-uutisia, lukijat eivät kestäisi moista rehellisyyttä vaan vaihtaisivat kanavaa.

Kansanedustaja James Hirvisaari sai paljon arvostelua blogikirjoituksellaan, jossa hän kutsui median edustajia röyhkeäksi, ylimieliseksi ja valehtelevaksi roskajoukoksi. Hirvisaari on kirjoituksessaan tietysti täysin oikeassa, mutta hän ei kuitenkaan yksin voi tuolle roskajoukolle mitään. Tuo roskajoukko nimittäin palvelee ihmisten sensaationälkää. Hirvisaarelle taas lankeaa median luomassa draamassa vähintäänkin kiukuttelevan äkäpussin rooli, mahdollisesti vielä jotakin paljon pahempaa. Hirvisaaren vapaan tiedonvälityksen halveksunnasta riittää juttua vielä pitkään.

Mediapelin peluuta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä koostuu enimmäkseen untuvikoista. Ehkä juuri tästä syystä Timo Soini palkkasi Matti Putkosen kaltaisen mediapelin ammattilaisen riveihinsä. Perussuomalaiset ei ole pystynyt hyödyntämään draama omiin tarkoitusperiinsä, vaan toiminta on ollut lähinnä reagointia.

Putkonen oikeastaan ensimmäistä kertaa näytti kykynsä, kun hänen Ylen Ykkösaamu -radiolähetyksessä arvosteli Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen toimintaa. Viljanen oli pitänyt ”vihaa” käsittelevän asiantuntijaseminaarin, josta Perussuomalaisille ei pyynnöistä huolimatta kerrottu mitään. Tapahtumassa viitattiin Demos-thinktankin tekemään tutkimukseen, jossa Perussuomalaisten jäseniltä tiedusteltiin mm. näiden suhtautumista väkivaltaan. Putkosen mukaan tutkimuksen tekijöillä ei ollut lupaa käyttää Perussuomalaisten jäsenrekisteriä.

Myöhemmin kävi ilmi, että kysely oli tehty Facebookissa niille käyttäjille, jotka olivat ilmaisseet olevansa Perussuomalaisten kannattajia. Mtv3 yritti maksimoida tutkimuksen kohupotentiaalin ja uutisoi siitä otsikolla ”Väkivalta saa tukea osalta perussuomalaisia”. Sillä, että tutkimus oli pelkkää roskaa, ei ollut merkitystä. Nähtäväksi jää, saako Putkonen käännettyä draaman kulun Perussuomalaisten kannalta edulliseen suuntaan.

Vastoin yleistä käsitystä Timo Soini ei pelaa mediapeliä erityisen taitavasti. Hänelle vain on räätälöity rooli hauskoja sutkauksia viljelevänä kansanmiehenä. Media pitää Soinin mielellään pellen roolissa ja silittelee Soinia tästä syystä myötäsukaisesti. Soinin itsetuntoa hivellään, kun hänen toivotaan pitävän kurissa Perussuomalaisten ”äärioikeistolaisen siiven”. Muut poliitikot yrittävät päästä osingolle tästä draamasta vaatimalla Soinilta irtisanoutumista ”äärioikeistolaisen siiven” mielipiteistä.

Soini menee liian usein tähän samaan halpaan ja toimii median hänelle asettamien rooliodotusten mukaisesti. Siksi Apu-lehden toimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa esimerkiksi seuraavaa:

”Timo Soini ei ole rasisti eikä fasisti. Suurin osa puolueen kansanedustajista ei ole rasisteja eikä fasisteja. Mutta myös Soini ja ryhmän enemmistö ovat vastuussa näiden hakkaraisten ja halla-ahojen toilailuista, elleivät sanoudu heistä irti paljon tähänastista selvemmin.”

Media haluaa, että draama Halla-ahon ja Soinin välillä jatkuisi, jotta saataisiin lisää palstamillimetrejä ja klikkauksia.

Valtamedian rappio

Haluaisin ajatella, että median toiminta ei ole pelkkää roskajournalismia ja kohu-uutisten metsästystä. Valitettavasti se alkaa yhä enemmän muistuttaa sitä, koska mediakonsernit eivät ole onnistuneet kehittämään internet-maailmaan sopivaa liiketoimintamallia, joka imuroisi rahat myös niiltä, joille julkkisten nakukuvat eivät riitä.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma News ilmoitti äskettäin tarjoavansa eropaketteja työntekijöilleen. Lehden levikki putoaa jatkuvasti ja paljon nopeammin kuin maakuntalehdillä. Tämä johtaa ennemmin tai myöhemmin myös irtisanomisiin. Lehden taso tuskin tuosta enää nousee, vaikka vielä onkin liian aikaista puhua kuolinkellojen kuminasta.

Valtamedian rappeutuminen tarkoittaa, että tiedonvälityksen laatu laskee. Blogimaailmasta en usko löytyvän riittävää potentiaalia korvaamaan valtamedian tyhjäksi jättämää tilaa. Blogien yleisöt ovat tähän liian pieniä ja pirstaloituneita.