Puurot ja vellit

Hämmästys oli suuri, kun havaitsin Roopen Mediaseuranta-blogista Juhani Huttusen Kirkko ja kaupunki -lehteen kirjoittaman artikkelin ”Minäkö rasisti”? Kyseessä oli toinen kerta, kun tämä blogi esiintyy sanomalehdessä. Edellisellä kerralla blogikirjoitukseni Barack Obamasta kuvitti Suur-Jyväskylä -lehden sivua.

Huttusen artikkelissa haastateltiin rasismin asiantuntijaa, sosiologi Vesa Puurosta. Puuronen maalaa allekirjoittaneesta kuvaa ovelana piilorasistina:

”Teksti on aito, ja sen kirjoittaja todellinen. Taitava jäsennys takaa, että kirjoittaja selviytyy kuivin jaloin. Blogi vain sanoo, mitä jotkut ajattelevat. Nokkela bloggaaja torjuu mahdolliset rasistisyytteetkin: ”Islam ei ole rotu, joten rasistisyytökset voidaan sivuuttaa olankohautuksella.”

Itse asiassa olen ehkä käyttänyt liikaakin tuota Hugh Fitzgerald -sitaatin suomennosta. Sitaatti on kyllä vähän kömpelö mutta tiivistää lyhyeen tilaan sen, mistä epäluulo islamilaisista maista länteen suuntautuvaa maahanmuuttoa kohtaan johtuu. Jopa Suomessa, jossa muslimimaahanmuuttajia on suhteellisen vähän, uudet tulokkaat edellyttävät viranomaisilta ja julkisilta laitoksilta mittavaa sopeutumista.

Perinteisesti on ajateltu, että uusien tulokkaiden pitäisi sopeutua valtavirtaan eli kansanomaisesti sanottuna elää ”maassa maan tavalla”. Liberaali länsimainen yhteiskunta tarjoaa riittävästi mahdollisuuksia kunkin yksilön omalle erityisyydelle ilman, että yhteiskunnan perusteita tarvitsisi lähteä radikaalisti muuttamaan.

Puurosen väljät vellit

Kirkko- ja Kaupunki -lehdessä esitetään taas yksi rasismin määritelmä:

”Rasismitutkija, sosiologian dosentti Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopistosta sisällyttää rasismiin myös kulttuuri- ja uskontoperusteisen luokittelun.

• Rasismin lyhyt määritelmä on, että se on rotujärjestelmän rakentamista ja ylläpitämistä. Rotujärjestelmä taas perustuu erilaisten ryhmien rodullistamiseen eli erottamiseen joidenkin fyysisten tai kulttuuristen tuntomerkkien avulla valtaväestöstä. Suomen tapauksessa valtaväestön muodostavat valkoiset suomensuomalaiset, Puuronen sanoo.
• Erottelun lisäksi rasismiin kuuluu muiden ryhmien sijoittaminen rodullisessa hierarkiassa alempiarvoiseen asemaan kuin valtaväestön. Suomessa rotuhierarkian alimmalla portaalla ovat somalit, muut mustat afrikkalaiset, arabit ja venäläiset. Afrikkalaisten rodullistaminen perustuu pääasiassa fyysisiin piirteisiin, venäläisten taas kulttuurisiin piirteisiin.”

Antirasistiset tutkijat ja aktivistit tarkoituksella hämärtävät rasismin käsitettä. Pelkkä luokittelu on rasismia Puurosen mukaan, ja rasismia on tietysti myös kulttuurirasismi. Puuronen kuitenkin jättää kertomatta, että rasismia ja "luokittelua" esiintyy kaikissa kulttuureissa ja kaikissa maissa. Valitettavasti ihmiset luokittelevat tietoisesti ja tiedostamattaan ihmisiä eri ryhmiin ulkonäön, puhetavan, uskonnon ja muiden vastaavien tekijöiden takia. Vain valkoihoinen länsimaalainen on kuitenkin velvollinen aktiivisesti poistamaan rasismin itsestään ja tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Muslimi, joka pitää vääräuskoisia itseään alempina ihmisinä uskontonsa perusteella, ei sen sijaan voi syyllistyä rasismiin eikä hänen pidä ruoskia itseään tai tutkia omia asenteitaan.

Tämä on tietysti postmodernin vasemmistolaisuuden perusteella täysin luonnollista. Muslimi edustaa syrjittyä ja sorrettua ryhmää, kun taas valkoihoinen ihminen hegemonista valtakulttuuria. Tällöin muslimi ei voi olla aktiivinen toimija vaan pelkkä syrjinnän tahdoton uhri. Kaikki hänen tekonsa voidaan selittää syrjintänäkökulmasta ja selitetäänkin, kun Puurosen kaltaiset päästetään ääneen. Sama asia pätee myös globaalisti valtioiden välillä, mutta päivystävänä dosenttina toimii Puurosen sijaan esimerkiksi kehitysmaatutkija, dosentti Pertti Multanen.

Puuronen jatkaa selittelyään:

”Sukupuolijärjestelmän aiheuttamaa miesten ja naisten epätasa-arvoa vastaan on taisteltu vuosikymmeniä. Myös luokkajärjestelmään liittyvää taloudellista ja sosiaalista epätasa-arvoa on vastustettu ainakin sataviisikymmentä vuotta, mutta rotujärjestelmän olemassaoloa ei ole vielä kunnolla edes huomattu.”

Puuronen on entinen kommunisti, vaikka hän onkin poistanut poliittista toimintaa käsittelevän nettisivustonsa. Siksi hänen pyrkimyksensä lopputuloksen tasa-arvoon kannattaa nähdä tätä taustaa vasten. Kun kommunismi romahti ja osoitettiin lopullisesti epäinhimilliseksi ja tuhoisaksi aatteeksi, moni entinen kommunisti löysi kotinsa kulttuurimarxismista. Puurosen pyrkimys ”rotujärjestelmän” poistamiseen on hyvä esimerkki tästä.

Puhdasta ”pomoa” on myös seuraava:

”Rasismi on rotujärjestelmän ilmenemismuoto. Se tarkoittaa ideologioita, käytäntöjä, lakeja ja instituutioita, joiden avulla tuotetaan ja ylläpidetään eri rodullistettujen ryhmien välistä epätasa-arvoa. Rasismista eli rotujärjestelmän ylläpidosta hyötyvät kaikki valtaväestön edustajat, niin sinä, minä kuin ”maahanmuuttokriitikotkin”. ”

Paradoksaalisesti Puuronen itse hyötyy rasismista kaikkein eniten. Mitä enemmän rasismista puhutaan, sitä enemmän Puurosen kaltaiset pääsevät ääneen mediassa. Puuronen on tehnyt elämäntyönsä rasismista ja hänen huippuhetkensä sattui samaan aikaan, kun Joensuussa kohistiin paikallisista skineistä.

Kysymys kuuluu kuitenkin: Mitä sitten? Pitääkö ”rotujärjestelmästä” eli suomalaisen valtakulttuurin hegemoniasta pyrkiä aktiivisesti eroon ja korvata ne esimerkiksi monikulttuurisella yhteiskunnalla? Puurosen vastaus tähän lienee myönteinen.

Jos tavalliselle suomalaiselle kerrotaan, että hänen edustamansa kulttuuri ei enää olekaan valtakulttuuri vaan pelkästään yksi muiden joukossa, hän todennäköisesti suhtautuu asiaan epäluuloisesti ja voi jopa aktiivisesti vastustaa ajatusta. Jos taas hänet vaiennetaan syyllistämällä häntä rasismista, hän pitää todennäköisemmin suunsa kiinni.

Seppo Lehdon uhri

Artikkelin lopussa kerrotaan Puurosen kokemasta nettihäirinnästä kuitenkaan täsmentämättä, mistä siinä on kyse.

”Pelkkä rasismista puhuminen itsessäänkin nostattaa tunteita. Joko esitetään kyllästynyttä, tai sitten kuppi menee totaalisesti nurin. Vesa Puuronen on vuosikausien ajan joutunut räikeän nettirikollisuuden uhriksi. Hänen nimissään pidetään Googlen tarjoamalla sivustolla muun muassa kunniaa loukkaavia blogeja. Kuitenkaan Google ei lotkauta korvaansa, ja Suomenkaan poliisi ei mahda mitään. ”

Rasismista puhuminen nostaa tunteita, koska rasismi-leimakirvestä heilutetaan niin huolettomasti. Sanaa rasisti käytetään ihmisten hiljentämiseen, jotta rasistin sanaa ei tarvitsisi kuunnella ja hänen mielipiteensä voitaisiin mitätöidä. Normaalisti syytökseen reagoidaan puolustautumalla, mistä tulee antirasistien lanseeraama käsite: ”En ole rasisti, mutta...”.

Me kaikki olemme altistuneet antirasistiselle indoktrinaatiolle, monet jo lapsuudesta asti. Tiedämme, mitä rasistisyytös tarkoittaa ja olemme oppineet tiedostamattamme pelkäämään sitä. Suurin osa ihmisistä ei halua tulla leimatuksi rasistiksi. Vain harva pystyy suhtautumaan syytökseen yliolkaisesti, ja melkein jokainen tietää tehneensä ajatusrikoksen.

Syytöstä vastaan on lisäksi mahdotonta puolustautua rasismin lavean määritelmän takia. Onkin todennäköisempää, että leima tarttuu kuin että rasismisyytösten kohteeksi joutunut onnistuu selittelemään itsensä kuiville. Vähintäänkin piilorasisti saadaan jokaisesta, mikä itse asiassa käy ilmi Puurosen sitaateista.

Melkein unohdin, että Puuronen on Seppo Lehdon uhri. En tiedä tarkalleen, mitä Lehdon ja Puurosen välillä on tapahtunut enkä epäile, etteikö Puuronen monien muiden Lehdon kohteeksi joutuneiden tavoin olisi joutunut kärsimään jos ei muuta niin mielipahasta.

Puurosen nimellä löytynyt törkyblogi edustaa tekijälleen (ilmeisesti Lehto) ominaista sottaista laatua alatyylisine ilmaisuineen. Tekijä kuitenkin istuu parhaillaan blogikirjoittelustaan saamaansa kahden ja puolen vuoden ehdotonta vankeustuomiotaan, minkä Kirkko ja Kaupunki -lehti tietysti unohti mainita.

Miten rasismisyytöksiin pitäisi suhtautua?

Puurosen mielipiteet ja rasismikäsitykset edustavat akateemista valtavirtaa ja hän saa esiintyä mediassa asiantuntijana. Media ei millään tavalla aseta kyseenalaiseksi hänen asiantuntijuuttaan, vaikka se perustuu ideologisesti vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen. Sorrun nyt luokitteluun, kun kutsun Puurosta ”mokuttajaksi”.

Mielestäni ainoa tapa karistaa ”rasismofobia” on pyrkiä ymmärtämään, millainen ajatusmaailma rasismihysterian takaa löytyy. Oman ideologiansa perusteella Puuronen ja muut ”mokuttajat” toimivat johdonmukaisesti ja usein vilpittömästi uskovat edistävänsä yhteistä hyvää. Vasta ymmärtämisen jälkeen voi rasistisyytökset kuitata olan kohautuksella ja puhua rehellisesti oman mielipiteensä ilman tarvetta pyrkiä puolustautumaan epäreiluilta syytöksiltä.

Ruotsista ja vähän Tanskastakin - osa 2

Äskettäin Wikileaks-asiakirjoista paljastui, että Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja integraatioministeri Tobias Billström keskustelivat amerikkalaisten kanssa keinoista rajoittaa irakilaispakolaisten muuttoa Ruotsiin. Yle kertoo asiasta seuraavasti:

” Asiakirjan mukaan ulkoministeri Carl Bildt ja maahanmuuttoministeri Tobias Billström mainitsivat keskustelussa Ruotsissa tapahtuneet kunniamurhat, joiden seurauksena kansalaiset olivat alkaneet vaatimaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Asiakirjassa kerrotaan myös muun muassa, että ministerit pitivät vuoden 2003 alkaneen sodan jälkeen tulleita pakolaisia vaikeasti yhteiskuntaan sopeutettavina.

Asiakirjan mukaan ulkoministeri esitti myös, että tarvitaan sopimus Irakin kanssa pakolaisten palauttamisesta ennen kuin Ruotsin suurlähetystö voidaan perustaa Bagdadiin. ”

Sinänsä Maltillista Kokoomusta edustavien ministerien toiminnassa ei ole maallikon kannalta mitään moitittavaa. Ruotsalaisministerit pyrkivät edistämään oman maansa etua ja estämään laajojen pakolaisvirtojen rantautumisen Ruotsiin.

Tekopyhyyttä ja kaksinaamaisuutta

Bildtin ja Billströmin toiminta kertoo kuitenkin ikäviä asioita ruotsalaisen demokratian toimivuudesta tai lähinnä sen puutteesta. Molemmat ovat olleet hallituksessa pitkään ja tietävät varmasti, miten laajamittainen maahanmuutto on vaikuttanut ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja miten hyvin tulijoiden integraatio on onnistunut. He luultavasti tietävät asian paremmin kuin poliittisen paarian asemasta nauttivat Ruotsindemokraatit.

Bildt ja Billström eivät kuitenkaan ruotsalaisessa poliittisessa kulttuurissa pysty kertomaan todellista mielipidettään vaan heidän on teeskenneltävä, että kaikki on hyvin ja että monikulttuuri on ihanaa. Ruotsin Ympäristöpuolueen väistyvä puheenjohtaja Maria Wetterstrand sanoi viiimeisessä puheessaan puolueensa puheenjohtajana:

”Mångfald förenar oss.”  (Moninaisuus yhdistää meitä)

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, jos meillä tarkoitetaan tavallisia ruotsalaisia. Poliittisen eliitin eli Ruotsin vakiintuneiden ”sjupartietin” eli seitsemän perinteisen puolueen kannalta se on kuitenkin täyttä totta. Kaikki valtiopäiväpuolueet Ruotsindemokraatteja lukuun ottamatta kannattavat monikulttuuripolitiikkaa ja pitävät Ruotsindemokraatteja muukalaisvihamielisinä rasisteina.

Luultavasti merkittävä osa Ruotsin Kokoomuksen kannattajista ajattelee täsmälleen samalla tavalla kuin Bildt ja Billström. He eivät kuitenkaan syystä tai toisesta vaihda puoluetta, osin ehkä Ruotsindemokraattien huonon maineen takia. Tätä mainetta pitää voimakkaimmin yllä sosiaalidemokraatteja kannattava iltapäivälehti Aftonbladet. Maltillinen Kokoomus on yhdessä muiden puolueiden kanssa moittinut Ruotsindemokraatteja muukalaisvihamielisyydestä ja tekee yhteistyötä Ympäristöpuolueen kanssa integraatio- ja maahanmuuttoasioissa pyrkien näin estämään Ruotsindemokraattien vaa’ankieliaseman vaikutuksen maahanmuuttopolitiikkaan.

Luonnollisesti kansakunnan moraali-ilmastosta huolestunut Ympäristöpuolue aikoo kannella Bildtin ja Billströmin puheista Ruotsin valtiopäivien perustuslakivaliokunnalle. Moralisointi ei kuitenkaan lopu tähän. Aftonbladetin kulttuuritoimituksen Peter Larsson kutsuu Billströmiä ”Ruotsindemokraattien tasoiseksi rasistiksi”. Billström joutui median ristituleen ja puolustautui suorastaan surkuhupaisalla tavalla toistamalla samaa fraasia kaikkiin toimittajan kysymyksiin.

” Ruotsin hallitus ei millään tavalla kommentoi ns. Wikileaks-asiakirjoja, koska ne perustuvat kolmannen osapuolen tietoihin. En voi kommentoida niitä.”

Billströmin kohtalo kertoo Ruotsin julkisesta keskustelusta kaiken olennaisen. Maahanmuuttopolitiikasta voi julkisesti olla vain yhtä mieltä. Monikulttuuria ei kaikkien tarvitse ylistää, mutta sitä ei ainakaan saa vastustaa. Monikulttuurin julkinen vastustaminen vaikeuttaa myös urakehitystä, mistä kertoo toimittaja Gunnar Sandelinin kohtalo työpaikkahaastattelussa.

Sandelin on kirjoittanut useita kirjoituksia, joissa hän on kertonut rehellisen mielipiteensä maahanmuutosta ja siitä kuinka ruotsalainen media pimittää totuuden maahanmuuton vaikutuksista. Tunnetuin Sandelinin mielipidekirjoitus julkaistin Dagens Nyheter –sanomalehdessä 8.4.2008, ja sitä on käsitelty tässäkin blogissa.

Sandelin oli hakenut lehdistövastaavan paikka Ruotsin tilastokeskuksessa (Statistiska Centralbyrån).  

Haastatteluissa Sandelin kertoi avoimesti mielipidekirjottajan roolistaan ja lupasi, että tämä ei enää jatkuisi tilastokeskuksen palveluksessa. Kahden haastattelun jälkeen hän oli ainoa jäljellä oleva hakija. Jäljellä oli enää tapaaminen pääjohtaja Stefan Lundgrenin kanssa. Ennen tapaamista Lundgren kuitenkin kirjoitti, että hän ei luota Sandelinin tapaan kirjoittaa. Muuta selitystä ei annettu. Sandelin kanteli asiasta oikeuskanslerille, jolta hän toivoo vastausta kysymykseen, millaiset mielipiteet ovat sallittuja valtion työntekijälle.

Takaisin Tanskaan

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, kuinka Muhammad-pilakuvapiirtäjä Kurt Westergaardin kotiin murtautunut somali Muhudiin M. Geele väitti, että hänen tarkoituksenaan oli vain pelotella Westergaardia. Seuraavana päivänä oli Westergaardin todistajalausunnon vuoro. Eläkkeellä oleva pilapiirtäjä kohtasi Geelen ensimmäistä kertaa kirveshyökkäyksen jälkeen

Westergaard kutsui somalikirvesmiestä pelkurimaiseksi valehtelijaksi. Hän kertoi oikeudelle Geelen käyttäytymisestä:

”Nyt sinä kuolet.  Sitä hän huusi kuin mielipuoli.”

Westergaardin mukaan Geele tuli hänen asuntoonsa pyhänä soturina, jonka tarkoituksena oli lyödä vääräuskoinen kuoliaaksi. 29-vuotias somali tunnustaa luvattoman tunkeutumisen asuntoon mutta ei yritystä tappaa kuuluisa Muhammad-pilapiirtäjä.

Tanskassa ei kuitenkaan täysin niellä ruotsalaispoliitikkojen Tanska-kritiikkiä. Jyllands Postenin toimittaja Mikael Jalving haluaa Newsmill-sivustolle kirjoittamassaan mielipideartikkelissa oikoa ruotsalaisten väärinkäsityksiä Tanskan maahanmuuttopolitiikasta otsikolla ”Ruotsin kuningaskunnassa on jotakin mätää”.

Jalving kuvailee ruotsalaispoliitikkojen käsityksiä Tanskasta ennakkoluuloisiksi ja vertaa niitä tapaan, jolla Ronald Reaganiin suhtauduttiin Ruotsissa 1980-luvulla. Tanska on korvannut Yhdysvallat pahan valtakuntana Ruotsin poliittisessa keskustelussa.

Myytit Tanskan maahanmuuttopolitiikasta

Jalving luettelee kolme myyttiä, joita Ruotsissa käytetään Tanskan arvostelussa. Ensimmäisen mukaan ”muukalaisvihamielisyys” on Tanskan maahanmuuttopoliittisen suunnanmuutoksen syynä. Todellisuudessa kansantaloudelliset syyt pakottivat muutokseen. Tanskassa nimittäin havaittiin, että vain pieni osa maahanmuuttajista teki töitä, mikä luonnollisesti rasitti Tanskan taloutta. Nämä ongelmat otettiin esiin tiedotusvälineissä ja niistä keskusteltiin. Nykyisin Tanskassa vallitsee laaja konsensus siitä, että vuoden 2002 jälkeen toteutetut muutokset, joiden mukaan ns. de facto –pakolaisilla ei enää ollut oikeutta turvapaikkaan, lisäsi maahanmuuttajien työllisyyttä.

Toinen myytti liittyy maahanmuuttajien lukumäärään. Tanska ei suinkaan ole mikään ”aidattu asuinalue”, kuten Maria Wetterstrandin puheet antavat ymmärtää. Maahanmuuttajien lukumäärä ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt. Vuonna 2000 Tanskaan saapui noin 22 000 maahanmuuttajaa. Vuonna 2008 tulijoita oli 28 000.

Kolmannessa myytissä on kyse Tanskan houkuttelevuudesta potentiaalisten maahanmuuttajien keskuudessa. Kreikkaan laittomasti saapuvilta maahanmuuttajilta oli kysytty, mihin maahan he pyrkivät. Tanska oli suosittu kohde, sillä melkein puolet Tanskaan saapuvista turvapaikanhakijoista saa turvapaikan Tanskasta ja 30 prosenttia toissijaisen suojelun perusteella. Ruotsissa vastaavat luvut ovat  29 ja 13 prosenttia.

Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa ei siis voida pitää erityisen ankarana eikä tanskalaista yhteiskuntaa ”suljettuna” tai ”suvaitsemattomana”, kuten ruotsalaiset poliitikot Maria Wetterstrandin ja Maud Olofssonin suulla yrittävät todistaa.

Merkittävin ero Ruotsin ja Tanskan välillä liittyykin siihen, mitä saa julkisesti sanoa ja kuinka avoimesti tavalliset ihmiset uskaltavat kertoa todellisen mielipiteensä.

Ruotsista ja vähän Tanskastakin

Ruotsin valtiopäivien puoluejohtajaväittelyä vietettiin jäähyväistunnelmissa.  Sekä sosiaalidemokraattien johtaja Mona Sahlin että vihreiden Maria Wetterstrand esiintyivät viimeistä kertaa puolueensa puheenjohtajina.

Sosiaalidemokraatit eivät onnistuneet Mona ”Luottokortti” Sahlinin johdolla pääsemään takaisin pääministeripuolueeksi, ja kannatus on viimeisimmissä mielipidekyselyissä jatkanut putoamistaan. 

Ruotsindemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson hyvästeli myös Sahlinin ja kertoi omassa puheenvuorossaan, että Sahlin on inspiroinut häntä olemalla epäonnistuneen monikulttuuriprojektin symboli. Sahlin vastasi Åkessonille olevansa ylpeä siitä, että hän vastustaa Ruotsindemokraatteja. Hän korosti kantaneensa vastuuta päätettäessä Ruotsin Afganistan-operaatiosta ja totesi, että Åkesson tuskin koskaan joutuu samanlaista vastuuta kantamaan.

Jääkuningatar

Wetterstrand keskittyi jäähyväispuheessaan arvostelemaan Ruotsin naapurimaa Tanskaa.  Monet suomalaiset muistavat, että Wetterstrandin aviopuoliso, vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö on myös muistanut Tanskaa omissa kannanotoissaan.

Wetterstrand kuvaili Tanskaa sulkeutuneeksi ja suvaitsemattomaksi maaksi ja varoitti samanlaisesta kehityksestä Ruotsissa. Väistyvä Ympäristöpuolueen puheenjohtaja totesi:

”Tanska on eräänlainen aidattu asuinalue.”

Wetterstrandin lausunnosta tekee irvokkaan se, että Pohjoismaiden ensimmäinen aidattu asuinalue perustettiin monikulttuurisuudestaan tunnettuun Malmön kaupunkiin. Limhamnin kaupunginosaan rakennettavassa Victoria Parkissa vartijat estävät asiattomien pääsyn alueelle. Alueelle saapuvat joutuvat kulkemaan vartiointiliikkeen hoitaman vastaanoton läpi, ennen kuin heidät päästetään alueelle.

Ruotsin ympäristöpuolue on suomalaista vastinettaan radikaalimpi. Puolueen nuorisojärjestö on jo ehdottanut ”lukumääräneutraalia” avioliittoa. Wetterstrandin puolue kannattaa lisäksi avoimuudessaan erittäin radikaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Omilla sivuillaan Ympäristöpuolue kertoo:

”Ympäristöpuolue haluaa”

” harjoittaa nykyistä avoimempaa pakolaispolitiikkaa Ruotsissa”

”uudistaa EU-sääntöjä, jotka vaikeuttavat ja joskus jopa tekevät mahdottomaksi ihmisten asettumisen Ruotsiin tai johonkin muuhun EU-maahan.”

Ympäristöpuolue siis haluaa vapaata liikkuvuutta ja kaikkien maahanmuuton rajoitusten poistamista.

Jäähyväispuheessaan väistyvä puheenjohtaja arvosteli erityisesti Tanskan 24 vuoden ikärajaa ja pisteytysjärjestelmää, jossa ulkomaalaisen kanssa naimisiin menevän tanskalaisen voi olla vaikea saada puolisolleen oleskelulupaa.

Järjestelmän tarkoituksena on vaikeuttaa muslimien järjestettyjä pakkoavioliittoja ja vaikeuttaa perheiden yhdistämistä, joka yhdessä turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön kanssa aiheuttaa suurimmat kustannukset veronmaksajalle. Tanskan järjestelmä toki saattaa aiheuttaa ongelmia myös ihan oikeille rakkausavioliitoille. Tämän voi kuitenkin helposti kiertää esimerkiksi asumalla muutaman vuoden Ruotsissa ja muuttamalla sen jälkeen Tanskaan.

Tanskasta tehty olkinukke

Luonnollisesti Wetterstrandin ja Ruotsin TV4-kanavan ”Tanska-asiantuntija” Lena Sundströmin kuvaukset Tanskan todellisuudesta eivät kestä lähempää tarkastelua. Ne onkin tarkoitettu lähinnä Ruotsin sisäpolitiikkaan lyömäaseeksi enimmäkseen Etelä-Ruotsista kannatustaan saavaa Ruotsindemokraatit-puoluetta vastaan.

Sattuneesta syystä olen itse viettänyt viime aikoina paljon aikaa Tanskassa. En ole havainnut Tanskassa minkäänlaista ”gated community” –meininkiä.  Sen sijaan tavallisten tanskalaisten avoimuus ja mutkattomuus tekee vaikutuksen toisin kuin ruotsalaisten poliitikkojen tekopyhyys ja ideologinen yksisilmäisyys.

Sananvapaus ei toteudu Tanskassakaan

Tanskassa on juuri nyt meneillään oikeudenkäynti pilapiirtäjä Kurt Westergaardin kotiin kirveellä hyökännyttä somalia vastaan. Hyökkääjä väitti oikeudenkäynnissä, että hän vain halusi pelotella Westergaardia. Luotan siihen, että oikeus ei usko moista valehtelua.

Muhammad-pilakuvakriisin yhteydessä Tanskasta välittyi maailmalle kuva sananvapauden puolustajana. Valitettavasti tämä kuva ei täysin pidä yhtä todellisuuden kanssa, sillä Tanskassa on jotakuinkin samankaltainen sananvapautta rajoittava lainsäädäntö kuin Suomessa.

Viime elokuussa tanskalaisen sananvapausyhdistys Trykkefrihetsselskabetin puheenjohtaja Lars Hedegaard sai syytteen ”rasistisista lausunnoista”. Hedegaard oli erehtynyt kuvailemaan Snaphanen-blogissa julkaistulla videolla, kuinka ”muslimit raiskaavat omia lapsiaan”.

Aiemmin eläkkeellä oleva pappi ja Tanskan Kansanpuoluetta edustava poliitikko Jesper Langballe tuomittiin sakkoihin rasismipykälän perusteella. Langballe oli puolustanut Lars Hedegaardia sanomalla:

”Tietysti Lars Hedegaardin ei olisi pitänyt sanoa, että muslimi-isät raiskaavat tyttäriään, koska todellisuudessa he tyytyvät hakkaamaan heidät kuoliaaksi (ns. kunniamurhat) ja katsomaan läpi sormien, kun tyttärien sedät raiskaavat heidät.”

Koska kiihotussyytettä vastaan on käytännössä mahdotonta puolustautua, Langballe tunnusti syyllisyytensä oikeudessa. Tästä huolimatta hän sanoi puhuvansa totta. Kunniamurhia tapahtuu oikeasti, kun isä ja veljet murhaavat ”väärän sulhasen” kanssa seurustelevan tytön.

Ruotsin maahanmuuttopolitiikka uhka naapurimaiden turvallisuudelle

Ruotsissa Tanskan arvostelu edustaa jo valtavirtaa. Itse odotan mielenkiinnolla, milloin Tanskassa valtavirran poliitikot alkavat vaatia rajatarkastuksia Ruotsin ja Tanskan väliselle rajalle. Ruotsin vastuuton maahanmuuttopolitiikka on jo osoittautunut uhaksi Tanskan turvallisuudelle. Jyllands Postenin mielipidetutkimuksessa enemmistö tanskalaisista halusi palauttaa rajatarkastukset, ja näin ollen luopua Schengenin sopimuksen mukaisista avoimista rajoista.

Ruotsalaislehtien nimellä ”terrorsvenske” kutsumat henkilöt suunnittelivat iskua Jyllands Posten –lehden toimitukseen Kööpenhaminassa. Joukko Ruotsissa asuvia muslimeja, joista osa oli Ruotsin kansalaisia, suunnitteli Mumbai-tyylistä terrori-iskua Muhammad-pilakuvat julkaisseen lehden toimitukseen. Ruotsin turvallisuuspoliisi kuitenkin pidätti tekijät ennen iskun toteutusta.

Terrori-isku liittyy myös Suomeen, sillä iskuista syytettynä oleva Munir Awad on Ruotsin islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Helena Benaoudan (os. Fagerdin) vävypoika. Benaouda on tullut tunnetuksi siitä, että hän ei omien sanojensa mukaan tunne ketään ”ekstremistiä”.

Libanonilaissyntyinen Ruotsin kansalainen Awadia on aiemmin epäilty terroriyhteyksistä. Vuonna 2009 Awad pidätettiin Pakistanissa vaimonsa ja lapsensa kanssa yhdessä ”ruotsalaisen” Guantanamo-vanki Mehdi Ghezalin kanssa. Vuonna 2007 Awad puolestaan pidätettiin vaimoineen Kenian ja Somalian rajalla. Nuoren parin oli tarkoitus tutustua ”kauniisiin maisemiin ja aitoon islamilaiseen kulttuuriin”. Etiopialaisesta vankilasta heidän matkansa jatkui takaisin kotiin ruotsalaisen veronmaksajan kustannuksella, kuinkas muuten.

Rahaa tyhjästä

Uuden Suomen blogeissa joku ihmetteli, kun kanadalainen yleisradiolähetysten standardeja valvova elin Canadian Broadcast Standards Council kielsi Dire Straitsin klassikkokappaleen ”Money for Nothing” esittämisen radioaalloilla. CBSC ei ole mikään viranomainen vaan Kanadan yksityisten radio- ja tv-yhtiöiden vapaaehtoinen yhteenliittymä eli vähän samanlainen järjestö kuin Julkisen sanan neuvosto Suomessa.

Perusteluissaan neuvosto väitti, että kappaleen sanoituksissa esiintyvä sana 'faggot' (hintti) loukkaa homoja, lesboja sekä bi- ja transseksuaaleja. Kappaletta ei voi esittää, mikäli sanoitusta ei muokata. Neuvosto sanoi:

”Asiaa koskevat yhteiskunnalliset arvot ovat neljännesvuosisadan aikana muuttuneet, ja kappaleen esittämisen vuonna 2010 tulisi heijastella tuota muutosta.”

Kanadalaisen yleisradioneuvoston typerä sensurointi ja idioottimaiselta kuulostavat perustelut voivat toki naurattaa. Poliittinen korrektius on taas kerran ylittänyt parodiahorisontin. Mielestäni itse asiaan eli taustalla vaikuttavaan idelogiaan ei pidä suhtautua hymyillen. Tapaus kertoo taas kerran modernin vasemmistoliberalismin totalitaarisesta luonteesta ja siitä, että siihen uskovat pyrkivät tosissaan hiljentämään kaiken vihapuheen ja poistamaan ”syrjivät” sanat mistä tahansa niitä löytyykään.

Rasistinen Huckleberry Finn

Edes kirjalliset klassikot eivät välty sanamagiaan perustuvalta sensuurilta. Kun amerikkalainen kustantaja otti uusintapainoksen Mark Twainin klassikosta Huckleberry Finnin seikkailut, sana ”nigger” (nekru) poistettiin ja korvattiin sanalla ”slave” (orja).

Telegraphin blogikirjoittaja Christopher Howse sanoo:

”Sanan nekru kaikkien esiintymiskertojen poistaminen Huckleberry Finn -kirjasta on eräänlaista etnistä puhdistusta. Teeskennellään, että kukaan ei viitannut mustaihoisiin halventavalla termillä sen jälkeen, kun sisällissota oli voitettu.”

Howsen mukaan vielä pahempaa on se, että sanat ja ideologia sotketaan keskenään. Hänen mielestään on järkyttävämpää lukea vanhasta tietosanakirjasta sanan ”neekeri” määritelmä, josta paljastuu sen ajan tieteelliseen ajatteluun perustuva rasismi.

Huckleberry Finn -kirjassa kyse on kuitenkin päähenkilön moraalisesta kasvusta. Ensin Huck ihmettelee, kuinka hänen hyvä kaverinsa Tom Sawyer auttaa neekeriorjaa pakenemaan. Kirjan edetessä Huck kuitenkin kieltäytyy pettämästä Jimiä.

Homofobiset remonttimiehet

Dire Straitsin kappaleessa ei siinäkään ole tarkoitus halventaa sukupuolivähemmistöjä. Kitaristi Mark Knopfler kertoo, miten Money for Nothing -kappaleen sanat syntyivät:

”Videon päähenkilö työskentelee elektroniikkaliikkeen asentajana ja esittää kappaleen. Kirjoitin sanat, kun vierailin liikkeessä. Lainasin kynän ja paperia ja aloin kirjoittaa sanoitusta siellä. Halusin käyttää sanoja, joita asentaja käytti, kun kuuntelin häntä, koska näin sanoituksesta tuli realistisempi..”

Videolla päähenkilö ihmettelee musiikkibisnestä seuraavasti:

”The little faggot with the earring and the makeup
Yeah buddy, that's his own hair
That little faggot got his own jet airplane
That little faggot he's a millionaire.”

Meikattu ja korvarengasta pitävä pikkuhinttari on miljonääri, jolla on oma yksityinen suihkukone. Oikeaa työtä tekevä rasvanahkaduunari ihmettelee, miten kitaran vinguttelulla voi ansaita isoja rahoja. Kuitenkin duunari ei pohjimmiltaan halveksi vinguttelijoita vaan haluaisi itsekin olla samanlainen, koska sillä tavalla tienaa enemmän kuin keittiöelektroniikkaa asentamalla.

Poliittisen korrektiuiden apostolit eivät sensuroi musiikkikappaleita tai kirjallisuuden klassikoita ilkeyttään. He uskovat tekevänsä oikein. Kun kaikki vähemmistöjä syrjivä puhe poistetaan, yhteiskunta muuttuu tasa-arvoisemmaksi paikaksi, jossa kaikilla on kivaa.

He myös uskovat, että he edustavat moraalista hyvää ja heidän hellimänsä täydellisen syrjimättömyyden periaate ylittää kaikki muut arvot. Jos joku vastustaa heitä, hänen on pakko vihata homoja ja rodullisia vähemmistöjä. Vastustaja on paha ihminen.

Rahaa tyhjästä – oikeasti

Todellisuudessa Dire Straits -yhtye ei tienannut ”rahaa tyhjästä”, vaan levyjen ostajat luopuivat rahoistaan vapaaehtoisesti. On toki mahdollista pohtia, edustaako Dire Straits mitään kulttuurillisesti arvokasta vai ei. Taloudellisesti yhtye kuitenkin menestyi erinomaisesti eikä veronmaksajan tarvinnut heitä tukea.

Ayan Abdulle -niminen somalinainen sen sijaan teki rahaa tyhjästä. Hän huijasi Britannian sosiaaliviranomaisilta 250 000 puntaa. Abdulle asui aluksi Ruotsissa mutta muutti Britanniaan, kun Ruotsin viranomaiset alkoivat vaatia kielitaitoa ehtona sosiaaliavustuksille. Abdulle nautti kuitenkin ruotsalaisen veronmaksajan tuesta vielä kolme vuotta lähtönsä jälkeen.

Somalinainen valehteli härskisti viranomaisille keksimällä tarinan raiskauksesta ja veljien murhasta. Hän nosti kaikkia mahdollisia tukia vuosien ajan mutta jäi kiinni, kun hänen kanssaan riitaantuneet sukulaiset paljastivat hänen petoksensa viranomaisille. Oikeudessa hän sai tekemisistään neljän ja puolen vuoden tuomion. Häntä ei kuitenkaan voi karkottaa, koska hän sai Britannian kansalaisuuden vuonna 2009.

Sananvapauden puolesta

Uusi Suomi –verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko pullistelee sananvapaudella viimeisessä kirjoituksessaan, jossa hän puolustaa lehden oikeutta julkaista Jouko Pihon blogikirjoitus. Uusi Suomi ja Markku Huusko ovat kuitenkin herkästi painaneet delete-nappulaa aikaisemmin vastaavissa tapauksissa, joissa he olisivat aivan hyvin voineet valita toisin.

Uusi Suomi on kuitenkin yksityinen verkkolehti eikä heillä ole velvollisuutta tarjota julkaisualustaa kaikille mielipiteille. Lievästä tunkkaisuudestaan huolimatta US:n Puheenvuoro-sivusto tarjoaa ajoittain mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa. En siis suhtaudu puhtaan negatiivisesti Markku Huuskon omakehuun vaan suon hänelle ilon Julkisen Sanan Neuvoston päätöksestä. Ennemmin arvostelisin kyseistä verkkolehteä siitä, millaisia kirjoittajia se promotoi eli nostaa etusivulle. Akuliina Saarikoskelle ilmeisesti maksetaan rahaa kirjoittamisesta, vaikka kirjoitukset ovat parhaimmillaankin surkeita provoja ja herättävät lähinnä säälinsekaista myötätuntoa.

Seppo Lehto

Huuskon kirjoituksen kommenttiosastossa Elina Moustgaard nostaa esille jo unohtuneen tapauksen eli Seppo Lehdon vankilatuomion:

” Seppo Lehdon tapaus on suurin yksittäinen ihmisoikeusloukkaus Suomessa.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto vaati blogissaan:
"Suomen edistettävä aktiivisesti Valko-Venäjän poliittisten vankien vapauttamista".

Samaan aikaan meillä istuu ihminen 2,4 vuoden ehdotonta tuomiota kirjoittelusta, piirtelystä ja sanojen lausumisesta.

Ihmettelen miksi Vihreiden kansanedustaja puolustaa Valko-Venäjän oppositiota, kun puolueen oma oikeusministeri valmistelee lakia joka toteutuessaan mahdollistaa samalla tavoin opposition vainon.”

Outi Alanko-Kahiluoto: Suomen edistettävä aktiivisesti Valko-Venäjän poliittisten vankien vapauttamista

Seppo Lehto on julkaissut useita ns. törkyblogeja, joissa hän kommentoi alatyylisesti johtavia poliitikkoja, oikeuslaitoksen edustajia ja muita ihmisiä. Tyypillisesti blogit muistuttavat ulkoasultaan ja kielenkäytöltään toisiaan ja ovat rasittavia lukea törkeän kielenkäytön ja toiston takia.

En ole aiemmissa kirjoituksissani kieltänyt, että Seppo Lehto ansaitsisi rangaistuksen kirjoituksistaan tapauksissa, joissa hänen levittämänsä perättömät tiedot ovat aiheuttaneet konkreettista haittaa yksityishenkilölle. Seppo Lehdon valeblogeja on esitetty asianomaisen omina blogeina mediassa asti. Näistä häntä ei kuitenkaan ole koskaan rangaistu.

Kuitenkin Seppo Lehdon oikeuskäsittelyssä asianosaisina oli johtavia poliitikkoja ja oikeuslaitoksen työntekijöitä. Lisäksi hänen tuomionsa pituus oli rikokseen verrattuna kohtuuttoman ankara, mikä mielestäni antaa Elina Moustgaardille oikeuden rinnastaa Lehdon tuomio Valko-Venäjän hallinnon toimintaan, vaikka Valko-Venäjän johto onkin käyttänyt fyysistä väkivaltaa oppositiopoliitikkoja vastaan toisin kuin Suomen valtio.

On kuitenkin varsin selvää, että Outi Alanko-Kahiluoto ei kansanedustajana voi olla tietämätön hänen puolueeseensa kuuluvan oikeusministerin ajamasta lakihankkeesta. Hän toisaalta voi vedota ainakin osittaiseen tietämättömyyteen Seppo Lehdon tapauksesta, koska Lehdon tuomiosta kerrottiin valtamediassa pikku-uutisena erittäin ylimalkaisesti. Hänen tuomionsa luonnetta on analysoitu vain internetissä. Markku Huuskon edustama Uusi Suomi ei tässä suhteessa ole erottunut edukseen muusta valtamediasta.

Suomalainen sensuuri

Mika Illman, Ilari Hannula ja Tuija Brax ovat kuitenkin osoittaneet olevansa taitavampia sensuroijia kuin Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenko, jonka harjoittama härski vaalivilppi ja brutaali vastustajien murskaaminen herättävät voimakasta vastenmielisyyttä.

Oikeusministeriön lakihanke on nimittäin naamioitu paremmin, sillä siinä ollaan muka vain toteuttamassa Euroopan Neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaa. Todellisuudessa Oikeusministeriön työryhmän tavoitteet ylittävät huomattavasti kyseisen lisäpöytäkirjan vaatimukset.

Suomalaisessa sensuurissa on kyse rasismin vastustamisesta. Eihän sananvapaus kuulu rasisteille, jotka ovat lähtökohtaisesti aina väärässä. Kun rasismia vastustetaan, rasistien mielipiteenvapauden puolustajista tulee itse rasisteja. Valta on niillä, jotka katsovat oikeudekseen määrittää, ketkä ovat rasisteja ja ketkä eivät.

Uuden lain myötä linkittäjä vastaa linkin takaa löytyvistä rasistisista mielipiteistä, vaikka linkittäjä ei olisi niiden kanssa samaa mieltä. Samalla tavalla Markku Huusko olisi oikeudellisessa vastuussa Jouko Pihon kirjoituksista, vaikka Markku Huusko vain tarjoaa alustan blogikirjoittajille.

Jouko Pihon kirjoitus ei välttämättä olisi edustanut oikeuden mukaan kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lakiehdotus on kuitenkin sen verran epäselvästi muotoiltu, että Markku Huuskon kannattaisi uuden lain perusteella sensuroida Pihon kirjoitus kaikesta huolimatta. Näin hän välttyisi vastuulta, vaikka sananvapaudella pullistelusta tulisikin astetta vaikeampaa. Julkisen Sanan Neuvoston langettavia päätöksiä ei voi verrata sitovuudeltaan käräjäoikeuden päätöksiin, vaikka molemmat olisi tehty yhtä hyvillä tai huonoilla perusteilla.

Mikään ei nimittäin ole tehokkaampi työkalu sensuurin kannattajalle kuin epäselvä ja tulkinnanvarainen laki, joka johtaa käytännössä itsesensuuriin ja mahdollistaa mielivallan. Se, että jonkun ryhmän kuviteltuja tunteita loukataan, on pahempi rikos kuin se, että valtio mielivaltaisesti loukkaa yksilön perusoikeuksia.

Seppo Lehto muuten sai vähän aikaa sitten lisää kakkua Suomenmaa-lehden toimittaja Seppo Kuisman kunnian loukkaamisesta. En väitä, että tämä Lehdon tekemä blogi olisi millään tavalla asiallinen, tyylikäs tai edes kansantaidetta. Se ei kuitenkaan poikkea juuri lainkaan Lehdon muista vastaavista blogeista sisällöltään tai tyyliltään. Ilman oikeusjuttua en itsekään olisi tiennyt, kuka on Seppo Kuisma ja millaisen blogin Lehto on hänestä väsännyt.

Seppo Lehdon kuulumisia kaltereiden takaa voi käydä lukemassa täältä.