Keppihevostelua rasismilla

Ehdotan tässä nimenmuutosta, sillä vanha nimi Ruotsalainen Kansanpuolue (Svenska Folkpartiet) haiskahtaa kansallismieliselle ja jopa rasistiselle. Uuden nimen tulisi olla mahdollisimman inklusiivinen ja kuvastaa sitä, mitä puolue todellisuudessa ajaa. Oma ehdotukseni on Hyvyyden Puolue (Parti för Godhet tai Godhetens Parti miten se vain parhaiten ruotsiksi sanotaan).

Tappouhkaus ja miten sitä käytetään

Äkettäin julkisuudessa esiintynyt Facebook-ryhmä, jonka jäsenet ilmoittautuvat vapaaehtoisesti istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta, on selkeästi ainakin hyvän tavan vastainen eikä sen poliisitutkintaa voi millään pitää perusteettomana, vaikka kyse olisikin pelkästä huonosta huumorista tai ryhmän perustajan inhimillisestä typeryydestä.

Kuitenkin Astrid Thors ja Hyvyyden puolueen ekstrasuperplushyvä puheenjohtaja Stefan Wallin käyttävät tapahtunutta poliittisesti hyväksi tavalla, joka antaa aiheen epäillä, että taustalta löytyy epäilyttäviä kontrollin lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita.

Thors itse paljastaa kortit jo hyvissä ajoin lausunnollaan:

”Jos emme tee loppua tällaisesta kirjoittelusta emmekä selvästi viestitä, että avoimesti rasistiset uhkailut eivät ole hyväksyttävissä, joku voi luulla, että on laillista siirtyä sanoista tekoihin.”

”Kun keskustelu verkossa muuttuu näin aggressiiviseksi, on olemassa vaara, että syyttömät joutuvat kärsimään. Se joka sanoin villitsee rasistisiin rikoksiin, on moraalisesti vastuussa, jos joku niitä myös tekee.”

Minä kun luulin, että kyse oli tappouhkauksesta, joka on mielestäni riittävän vakava asia ilman kytköksiä todelliseen tai kuviteltuun rasismiin tai kuten Hannu Visti kirjoittaa blogissaan:

”Jossain määrin surullista on huomata, että ilmeisesti murhakaan ei ole rikoksena kyllin raskas itsessään, vaan sillekin pitää antaa lisäpontta rasistikortilla.”

Visti myös analysoi perusvirhettä Astridin logiikassa. Rasisminvastustamisen vastustaminen ei ole rasismia, vaikka Hyvyyden puolue pyrkii toiminnallaan antaman tällaisen vaikutelman. Siksi Hyvyyden puolueen puheenjohtaja Stefan Wallin on taas kokoamassa kaikkia poliittisia puolueita hyvyyden rintamaan:

”Kaikki poliitikot ja puoluejohtajat ovat samassa veneessä tällaisten uhkausten kanssa ja siksi meidän on osoitettava, että vapaalla keskustelulla avoimen yhteiskunnan sosiaalisissa medioissa on rajansa.”

Ennen eurovaaleja Hyvyyden puolue kokosi kaikki muut puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta yhteiseen hurskastelurintamaan, jonka tarkoituksena oli estää Jussi Halla-ahon ehdokkuus Perussuomalaisten riveissä. Wallinin ajama julkilausuma onnistui tavoitteessaan, vaikka Timo Soini ei sitä allekirjoittanutkaan. Wallin ehkä yrittää käyttää hyväksi havaittua kikkaa uudelleen.

Vapaa keskustelu ja sen suitsiminen

Kenellekään tuskin on epäselvää, että Wallin, Thors ja muut heidänlaisensa edistykselliset eivät oikeasti kannata vapaata kansalaiskeskustelua vaan haluavat suitsia sen. Vapaa keskustelu ja avoin yhteiskunta kelpaavat koristeeksi puheeseen, vaikka todellisuudessa tavoitteena olisi mielipiteiden sensurointi ja keskustelun tukahduttaminen. Vapaasti saa keskustella vain, jos omaa oikeat mielipiteet.

Toimittajan taustan Åbo Underrättelserissä ja Vasabladetissa omaava Wallin nimittäin paljastaa Hbl:n jutussa kannattavansa sensuuria:

”Kaikki itseään kunnioittavat sanomalehdet ovat jo kauan sitten kieltäneet anonyymit kirjoitukset mielipidesivuillaan. Mutta nykyisin sallitaan myös erittäin asiattomat heitot vain, koska ne sanotaan anonyymisti netissä. Osa lehdistä sitä paitsi julkaisee osan nettikirjoituksistaan paperilehdessä ja näin rehabilitoi anonyymin keskustelukulttuurin joka tapauksessa.”

Jo noin vuosi sitten Hyvyyden puolueen puoluesihteeri Ulla Achrén vaati nimettömän nettikeskustelun kieltämistä, kun Hbl:n verkkokeskustelussa vaadittiin Hyvyyden puolueen johdon eroa.

Oikeusministeriössä on jo valmisteilla laki, jossa laajennetaan kiihotusrikoksen määritelmää, lisätään palveluntarjoajien vastuuta ja kovennetaan rangaistuksia. Facebookissa esitetty tappouhkaus palvelee siis erinomaisesti suvaitsevaiston päämääriä.

Rasismin vastustaminen on väärin

Lopuksi kerron oman käsitykseni syistä, miksi rasismin vastustaminen satsaamalla propagandakampanjoihin ja lisäämällä kontrollia on yksiselitteisesti väärin ja johtaa huonompaan lopputulokseen kuin vaihtoehto olla tekemättä mitään.

Propagandalla voidaan vaikuttaa vain kaikkein hyväuskoisimpiin eli käytännössä lapsiin. Propaganda kääntyy myös itseään vastaan, jos todellisuus on räikeässä ristiriidassa propagandassa esitettyjen väitteiden kanssa. Neuvostoliitossa kävi näin eikä kansa uskonut kaikkivoivan puolueen lupauksia uudesta paremmasta yhteiskunnasta.

Mielipiteitä voidaan myös kontrolloida estämällä ja kriminalisoimalla ei-toivottujen mielipiteiden esittäminen. Valtamedia alistetaan viralliselle antirasistiselle agendalle, mikä on Suomessa jo tapahtunut. Seuraavaksi estetään kansalaisten mahdollisuuden ilmaista vapaasti oma mielipiteensä ilman pelkoa jälkiseuraamuksista. Tämä on Suomessa parhaillaan käynnissä.

Lopputuloksena saadaan totalitaristinen kontrolliyhteiskunta, joka on varsin kaukana suvaitsevaiston puheissaan kannattamasta avoimesta kansalaisyhteiskunnasta. Kansalaiskeskustelu vaikeista asioista katoaa maan alle ja maahan saadaan uusia rikollisia, jotka ovat syyllistyneet sananvapauden väärinkäyttöön.

Antirasistit väittävät suojelevansa vähemmistöjä ja ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia”. Kuitenkin näille ryhmille rasismista tulee helppo tekosyy selittää omaa heikkoa suoriutumistaan yhteiskunnassa, mikä vahvistaa syrjäytymiskehitystä. Suojellut vähemmistöt eivät ole enää vastuussa teoistaan, vaan voivat jopa käyttää rasistisyytöksiä keinona kiristää rahaa valtiolta tai muilta heitä kohdelleilta tahoilta.

Antirasistinen eetos tarjoaa myös äärivasemmistolaisille viharyhmille avoimen valtakirjan harjoittaa väkivaltaa ja terroria väärin ajattelevia kohtaan. Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa antifasisteiksi itseään kutsuvat katuhuligaanit ovat käyttäneet tätä hyväkseen poliittisen eliitin ja viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä.

Euroja Pachaurille

Tuon otsikon alla olevassa tekstissä EU-Referendum -blogi summaa yhteen IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachaurin ja Euroopan Unionin keskinäisen riippuvuussuhteen. Pachaurille kyse oli rahasta, kun taas Euroopan Unioni tavoitteli Pachaurista tukijaa omalle ilmastoagendalleen.

EU Referendumin Richard North kirjoittaa:

”EU:n kiire tukea Pachaurin instituuttia, joka sisäpiiriläisten mukaan tuottaa ”heikkotasoista tiedettä”, herättää epäilyksiä, että EU pyrkii vaikuttamaan IPCC:n puheenjohtajaan edistääkseen eurooppalaista ilmastoagendaa ja varmistaakseen, että tämä pidättäytyy tukemasta kehittyviä maita kuten Pachaurin kotimaata Intiaa ja samalla sivuuttaa Yhdysvallat.”

”Toisaalta Pachauri altistaessaan itsensä eurooppalaisten pelinappulaksi hyväksymällä miljoonien eurojen lahjoitukset instituutilleen on enemmän huolissaan omasta taloudellisesta hyvinvoinnistaan kuin roolistaan kansainvälisen yhteisön puolueettomana edustajana.”

Pachaurin TERI-instituutti on ollut mukana yhteensä 56 miljoonan euron arvoisissa projekteissa sen jälkeen, kun hänestä tuli IPCC:n puheenjohtaja vuonna 2002.

Suomen rooli

Suomi tuli mukaan Pachaurin instituutin rahoittajaksi vuonna 2004, kun Ilmatieteen laitos ryhtyi yhteistyöhön TERI-instituutin kanssa rakentamalla ilmansaasteiden mittausaseman ja siirtämällä osaamista TERI-instituutin tutkijoille. Suomalaisen veronmaksajan rahaa on tähän mennessä palanut hieman yli puoli miljoonaa euroa, ja vajaa puoli miljoonaa on vielä käyttämättä.

Suomen eri hallitukset ovat pyrkineet edistämään suomalaisen ympäristöteknologian markkinointia mm. Intiassa. Tarkoituksena on ollut synnyttää "uusi Nokia" käyttämällä hyväksi ilmastonmuutosta ja sen varjolla toteutettavia toimenpiteitä.

Apuna tässä on käytetty Rajendra Pachauria ja hänen johtamaansa TERI-instituuttia. Ilmatieteen laitoksen miljoonan euron projekti rahoitettiin Ulkoministeriön rahoista, ja sen tarkoituksena ei ollut selvittää Intian niemimaan yllä leijuvan ruskean pilven koostumusta tai Himalajan jäätiköiden sulamista vaan edistää suomalaista vientiä rahoittamalla TERI-instituuttia.

Finpron edustaman Cleantech Finland -tavaramerkin alle ryhmittyneet suomalaisyritykset sponsoroivat TERI-instituutin järjestämää Delhin kestävän kehityksen seminaaria yhdessä Suomen ulkoministeriön kanssa. Tuon seminaarin yhteydessä Pachauri sai Valkoisen ruusun ritarikunnan komentajamerkkinsä.

Säälittävää selittelyä

Tieto IPCC:n uskottavuuden horjumisesta on yllättäen kantautunut normaalisti sokean ja kuuron suomalaismedian korviin. Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas ja hallituksen ”ilmastopoliittinen erityisasiantuntija” Oras Tynkkynen ovat kuorossa vakuutelleet, että IPCC:n viimeisimmän raportin virheet ovat merkityksettömiä ja että tiede, johon käsitys ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta perustuu, lepää vankalla pohjalla.

Valitettavasti toimittajat (Sakari Kilpelä Ykkösaamussa ja Lauri Karhuvaara Huomenta Suomessa) eivät ole tehneet kotiläksyjään ja jättivät ikävät kysymykset kysymättä. Taalas nimittäin on ollut puhumassa Highnoon-projektin avauksessa. Kyseisen projektin Powerpoint-kalvoissa väitetään, että todennäköisyys Himalajan jäätiköiden sulamiselle ennen vuotta 2035 on erittäin korkea.

Perusteettomaksi osoitettua jäätiköiden sulamisväitettä on käytetty perusteena mm. tuon Highnoon-projektin rahoitukselle. On käsittämätöntä, että suomalaismedia joko vaikenee koko asiasta tai käsittelee sitä puolivillaisesti.

Ilmatieteen laitos on mukana lukuisissa ilmastonmuutokseen liittyvissä projekteissa, jotka EU rahoittaa joko kokonaan tai osittain. Näitä ovat

• Euroopan hiilitaseen laskentaan liittyvä CARBOEUROPE (budjetti 25 miljoonaa euroa)

• ilmakehän koostumuksen muutosta tutkiva ACCENT (budjetti 13 miljoonaa euroa)

• ilmastonmuutoksen vaikutuksia selvittävä ENSEMBLES (budjetti 22 miljoonaa euroa)

• otsonin ja ilmaston yhteyksiä tutkiva SCOUT-03 (budjetti 23 miljoonaa euroa)

• suuren mittakaavan ympäristöriskejä selvittävä ALARM (budjetti 16 miljoonaa euroa)

Sen lisäksi, että juuri sinä suomalainen veronmaksaja osallistut näiden projektien kustannuksiin, ne vaikuttavat omaan elämääsi ilman, että sinulla on mahdollisuutta äänestää niistä. Nämä projektit todennäköisesti maksavat veronmaksajille ja yrityksille satoja miljoonia euroja.

Kun nämä projektit ovat valmistuneet, niiden tulosten perusteella laaditut direktiivit hyväksytään Euroopan parlamentissa määräenemmistöllä ja mahdollisesti muutamilla lisäyksillä varustettuna, minkä jälkeen kansalliset parlamentit hyväksyvät direktiivit sellaisenaan ilman mahdollisuutta vaikuttaa niiden sisältöön.

Totuus vastaan paskapuhe

Kokoomusnuorten puheenjohtaja puhui Hufvudstadsbladetin haastattelussa harvinaisen selväsanaisesti ilman poliittista korukieltä ja imelää ”unelmahöttöä”, josta Kataisen johtama Kokoomus on tullut valitettavan tunnetuksi.

Totuus

Rydman osoittaa haastattelussa ymmärtävänsä tosiasiat, syyt ja seuraukset.

”Me nuoret nostamme esiin asioita, jotka ovat tärkeitä vuosikymmenien tasolla eikä vain seuraavalla vaalikaudella. Ulkomaalaispolitiikka on tällainen.”

Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia ei luultavasti voi lainkaan korjata, ainakaan ilman sellaisia pakkokeinoja, joihin moderni länsimainen yhteiskunta ei kykene. Siksi on järkevämpää välttää ottamasta liian suuria riskejä.

Rydmanin näkemys ulkomaalaispolitiikasta on selkeä:

”Meidän ei pidä ottaa vastaan enempää maahanmuuttajia, kuin mitä voimme integroida suomalaiseen yhteiskuntaan, emmekä saa ottaa heitä vastaan liian nopeassa tahdissa.”

Hbl utelee, millä tavalla ulkomaalaiset aiheuttavat ongelmia. Rydman vastaa:

”Ongelmia tulee, jos he eivät integroidu, opi suomen kieltä, eivät tunne lainsäädäntöämme eivätkä yhteiskuntamme toimintatapaa vaan pyörivät vain omiensa seurassa.”

Rydmanilta kysytään myös, päästetäänkö nykyisellään maahan liikaa ulkomaalaisia:

”Kyllä päästetään, mutta tilanne ei ole läheskään niin paha kuin Ruotsissa, joka on yksi pahimmista epäonnistuneen ulkomaalaispolitiikan esimerkeistä.”

Rydmanilta kysytään myös mielipidettä Jussi Halla-ahosta, kiintiöpakolaisista ja monikulttuurisesta Suomesta. En valitettavasti löydä Rydmanin puheista juuri mitään arvosteltavaa tai yhtäkään kohtaa, jossa hän esiintyisi älyllisesti epärehellisellä tavalla. Rydman jopa ottaa etäisyyttä Halla-ahon mielipiteisiin mitätöimättä Halla-ahon pioneerityötä maahanmuuttokeskustelussa ja olemalla hänen kanssaan olennaisista asioista samaa mieltä.

Virallinen Kokoomus ei tietystikään voi allekirjoittaa kaikkia Rydmanin mielipiteitä. Parasta kannanotoissa on kuitenkin ollut se, että Rydmania ei lytätä rasistikortilla, vaikka Kokoomuksen virallinen linja poikkeaa Rydmanin ajatuksista (ks. mediaseuranta).

Toisaalta Kokoomus on hallituksessa tukenut viimeisintä ulkomaalaislain löysennystä ja antanut Astrid Thorsin ajaa varsin lepsua maahanmuuttopolitiikkaa, jossa ei ole tietoakaan Kokoomuksen ajamasta työperäisyydestä. Kokoomus on siis ulkoistanut maahanmuuttopolitiikan Thorsille ja myös antanut Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön rauhassa valmistella merkittäviä sananvapauden heikennyksiä.

Paskapuhe

Rydmanin haastattelu poiki tietysti myös vastineen, jossa joukko Kokoomuksen nuoria sanoutui irti johtajansa puheista. Tämä ei tietysti yllätä ketään, koska moderni vasemmistoliberalismi täydellisen syrjimättömyyden periaatteineen on vallitseva arvojärjestelmä myös Kokoomuksessa. Lisäksi monet kokoomusnuoret ovat kiinnostuneita poliittisesta urasta ja valmiita omaksumaan urakehityksen kannalta sopivimmat mielipiteet.

Kirjoituksessa leimataan sharia-lailla pelottelu perusteettomasti populismiksi:

”Hän kärjistäen ottaa esimerkiksi yhteiskunnan, jossa osa ihmisistä elää sharia-lain ja osa Suomen lain mukaan. Lisääntyvä maahanmuutto ja monikulttuurinen kehitys ei kuitenkaan tarkoita, että Suomessa otettaisiin käyttöön rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä. Tälläisten pelotteiden levittäminen on lähinnä surullista populismia ja vie keskustelua väärään suuntaan. ”

Lisääntyvä muslimien maahanmuutto johtaa sekä epävirallisten rinnakkaisten oikeusjärjestelmien syntyyn että vaatimuksiin sharia-lain virallistamisesta. Näin on tapahtunut muissa Länsi-Euroopan maissa. Jopa Suomessa imaami Khodr Chehab on puhunut ”sovittelulautakuntien” virallistamisen puolesta. Nämä Chehabin lautakunnat ovat sharia-tuomioistuinten esiasteita.

Jalat leijuvat tukevasti ilmassa myös seuraavassa lauseessa:

”Maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyviä ongelmia ei ratkaista rajoja sulkemalla, vaan pikemminkin kotouttamisen todellisiin haasteisiin vastaamalla. Me voimme oppia niistä virheistä, joita esimerkiksi Ruotsissa on tehty ja löytää tehokkaita, suomalaisia ratkaisuja. ”

Jos maahanmuuttoa ei rajoiteta merkittävästi, vastaaminen ”kotoutamisen haasteisiin” vaikeutuu ratkaisevasti. Ruotsin maahanmuuttopolitiikan ratkaiseva virhe oli se, että maahan päästettiin liikaa ihmisiä liian nopeasti. Sama tahti jatkuu Ruotsissa edelleen, eli virheistä ei ole opittu, vaan virheet pyritään kieltämään selittelyllä sekä toisinajattelijoiden systemaattisella hiljentämisellä ja marginalisoinnilla. Puhe "suomalaisista ratkaisuista" on myös tyhjää sanahelinää.

Pakollinen unelmahöttösitaatti esikuvaltakin löytyy:

”Kuten Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainenkin on todennut, 2000-luvun suomalainen yhteiskunta on suomalaiseen elämänmuotoon nojaava monikulttuurinen hyvinvointiyhteiskunta.”

Tuolla lauseella Katainen liitti Kokoomuksen utopiaa tavoittelevien puolueiden joukkoon. Suomalaiseen elämänmuotoon nojaava monikulttuurinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole realistinen tulevaisuudenkuva vaan ruusunpunainen kuvitelma.

Jos hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan, maahanmuuton rajoittaminen on ehdottoman välttämätöntä, koska sosiaaliturvalla elävät humanitaariset maahanmuuttajat entisestään heikentävät ikääntyvän kansakunnan huoltosuhdetta ja saattavat jopa romahduttaa koko järjestelmän. Monikulttuurisuus lisäksi heikentää kansalaisten välistä luottamusta ja keskinäistä solidaarisuutta.

Vastineen kirjoittajat väittävät edustavansa ”nykyaikaista näkemystä maahanmuuton ja monikulttuurisuuden merkityksestä”. Progressiiviset kokoomusnuoret jopa kehtaavat kysyä:

”Onko yhteiskunnan kehityksen vastustaminen todellista poliittista edelläkävijyyttä?”

Luoja varjelkoon meitä vastineen allekirjoittajien kaltaisilta ”poliittisilta edelläkävijöiltä”.

Kumpi voittaa?

Ihmisille voi valehdella pitkään mutta presidentti Abraham Lincoln oli mielestäni oikeassa, kun hän sanoi:

”Joitakin ihmisiä voi huijata koko ajan ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata koko ajan.”

Totuus ja rehellisyys voittavat lopulta valheellisuuden, vaikka matkan varrella tulisikin takaiskuja. Uskon, että sisältö voittaa ajan myötä muodon myös politiikassa, eli Rydmanin edustamalla avoimella oikeistolaisuudella on mahdollisuutensa.

Rajendra Pachauri ja Suomi

Monet IPCC:n ja sen johtaja Rajendra Pachaurin uskottavuuskriisiä seuranneet ihmettelivät varmaan, kun pääministeri Matti Vanhanen luovutti Pachaurille Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkin. Miten voi olla mahdollista, että skandaaleissa ryvettynyt rautatieinsinööri saa näin suuren tunnustuksen Suomen valtiolta?

TERI, Pachauri ja Ilmatieteen laitos

Intialainen TERI (The Energy and Resources institute) ja suomalainen Ilmatieteen laitos ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2004 alkaen. Oheisesta pdf-dokumentista löytyy tiedot projektista, jonka tavoitteena oli tutkia Intian niemimaan yllä leijuvaa saastepilveä ja siirtää suomalaista osaamista Pachaurin johtamalle TERI-instituutille.

Hankkeen tehtävinä oli

• rakentaa aerosolien mittausasema, joka tutkisi saastepilven sisältämiä hiukkasia, niiden kausivaihtelua ja pitkän aikavälin trendejä.

• Lisätä tietojen vaihtoa ja tieteellistä yhteistyötä suomalaisten ja intialaisten tiedemiesten kanssa.

• Selvittää, miten aerosolien määrä ja ominaisuudet muuttuvat lähitulevaisuudessa ja miten muutokseen voitaisiin vaikuttaa erilaisilla päästöjen kontrollimekanismeilla.

Hankkeen käynnistämisestä löytyy tämä vuodelta 2004 peräisin oleva uutinen Ilmatieteen laitoksen sivuilta ja toinen, vuodelle 2006 päivätty uutinen, jossa kerrotaan mittausaseman valmistumisesta. Hanketta rahoitetaan Ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista ja sen budjetti oli seuraava:

• 1. vaihe (2004 – 2006) 302 000 euroa

• 2. vaihe (2007 – 2009) 220 000 euroa

• 3. vaihe (2010 – 2012) 480 000 euroa (suunniteltu)

Kehitysyhteistyön tarkoituksena ei ole pyyteetön avunanto vaan sen avulla pyritään edistämään myös suomalaisten yritysten liiketoimia. Tässä Rajendra Pachaurin suhteilla ja arvovallalla on voinut olla merkitystä.

Suomalaiset ”puhtaan teknologian” yritykset osallistuivat Delhissä järjestettyyn kestävän kehityksen seminaariin, jonka yhteydessä Pachauri sai komentajamerkkinsä pääministeri Matti Vanhaselta ja Suomen Intian suurlähettiläs Terhi Hakalalta.

Pachaurin toiminnan tekee ongelmalliseksi se, että hän saa palkkaa IPCC:ltä mutta nauttii samalla muista taloudellisista eduista. TERI-instituutti on intialaisen multimiljonäärin yksi sivutulojen lähde ja on mahdollista, että myös suomalaisen veronmaksajan rahaa on päätynyt Pachaurin taskuun.

Lisäys 23.2.2010 Pachaurin toimintatavoista voi lukea tästä Timesin artikkelista. Pachauri saa palkkaa TERI-instituutilta, mutta palkan suuruutta ei kerrota.

Lisäys 2: Verkkouutiset kertoo myös Pachaurin saamasta kunniamerkistä. Verkkouutisten mukaan:

"Rajendra Pachaurin eroa on viime aikoina vaadittu. Hänen on syytetty hankkineen asemastaan hyötyä yhtiöiden neuvonantajana. "

"Pachaurin johtaman IPCC:n ja TERI-instituutin korruptiosta on uutisoitu maailmalla lähes päivittäin. IPCC:n Nobel-palkitusta 2007 raportista on paljastunut lukuisia virheitä."

Sekalaisia havaintoja

Ajan kulumisen huomaa myös internetissä. Norjalainen kirjoittaja Fjordman teki aikanaan suuren vaikutuksen kirjoituksillaan myös allekirjoittaneeseen. Fjordmanilla oli vielä vuonna 2005 oma blogi, josta hän aloitti ja jossa hän kirjoitti aluksi etupäässä islamista ja jihadista. Sen jälkeen Fjordman on enimmäkseen kirjoitellut muilla foorumeilla ja julkaissut omakustanteena kirjan Defeating Eurabia.

Vuonomiehen viisi vuotta

Äskettäin Fjordman muisteli viittä vuottaan nettikirjoitajana ja kuinka hänen kirjoituksistaan saisi koottua 6-12 täysimittaista kirjaa. Fjordman on myös laajentanut aihepiiriään ja kirjoittanut paljon myös islamilaiseen jihadiin liittymattömistä aiheista kuten esimerkiksi oluen valmistuksesta. Syyksi aihepiirin laajentamiseen Fjordman kertoo

”Olen tajunnut, että islam on vasta toissijainen infektio. Ovatko islamin opetukset sinällään väkivaltaisia? Kyllä. Voiko islamia uudistaa? Ei. Voiko islamin sovittaa yhteen omien arvojemme kanssa? Ei. Onko olemassa maltillista islamia? Ei. Voimmeko sallia muslimien muuttamisen omille maillemme? Emme.”

Fjordmanin mukaan nuo lauseet kattavat kaiken tarvitsemamme tiedon islamista. Vaikka on hyödyllistä tuntea vihollisen ajatusmaailma, epäonnistuneen islamilaisen kultturin tutkimiseen ei kannata uhrata voimavaroja. Todellinen ongelma löytyy omasta itsestämme eli siitä, mihin suuntaan länsimainen kulttuuri on kehittynyt. Fjordman tarvitsi aikaa tutkiakseen länsimaisen kulttuurin menneisyyttä ja miettiäkseen syitä, miksi moderni maailma syntyi nimenomaan lännessä eikä esimerkiksi Kiinassa tai islamilaisessa maailmassa.

Kirjassaan Länsimaiden Tuho Timo Vihavainen pohdiskelee osittain samoja asioita ja löytää rappion syyt hedonismista ja konsumerismista. Fjordmanilta en vielä ole nähnyt kirjoitusta, jossa hän osoittaisi ymmärtävänsä islamisoitumisen perimmäisen syyn. Hän kyllä tunnistaa, että yhtä yksittäistä syytä ei ole vaan lännessä toimii samanaikaisesti monta yksittäistä utopiaa, ja nykytilanne on näiden haittavaikutusten summa.

Tietysti hedonismi ja konsumerismi sekä kristinuskon eroosio eivät voi olla vaikuttamatta. Kuitenkin nämä ovat oireita jostakin syvemmästä epäonnistumisesta. Blogisti Ruukinmatruuna on monesti kirjoittanut, että juutalaisuus uskontona kuoli Auschwitzissa. Samalla tavalla voidaan pohdiskella, että länsimaisen kulttuurin sielu vaurioitui pysyvästi Flanderin mutaisissa juoksuhaudoissa Ensimmäisen maailmansodan vuosina.

Wikipediasta löytyy kuvaukset Ensimmäisen maailmansodan taisteluista ja sieltä voi katsoa, kuinka moni nuori mies menetti henkensä noissa taisteluissa. Luvut ovat järkyttävän suuria. Ensimmäinen maailmansota alkoi serbinationalisti Gavrilo Principin luodeista, mutta todellinen syy oli länsimaille ominainen kansakuntien välinen kilpailu, joka vain sattui eskaloitumaan veriseksi sodaksi pieneltä osin Principin laukausten ja suuremmalta osin vanhentuneiden liittolaissuhteiden takia.

Ensimmäinen maailmansota oli modernismin haaksirikko, joka antoi uutta puhtia antimodernistisille suuntauksille, jotka saivat edelleen pontta Toisesta maailmansodasta ja juutalaisten joukkotuhosta. Nykymuotoinen Euroopan Unioni on Ensimmäisen maailmansodan tuote, joka muuttui toteuttamiskelpoiseksi vasta Natsi-Saksan häviön myötä.

Britanniassa tehty Blackadder goes forth on erinomainen satiiri Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista. Oheisessa videossa päähenkilöt pohdiskelevat syitä sodan syttymiselle. Ehkä olisi ollut kaikkien kannalta helpompi vaihtoehto, jos osapuolet olisivat pelkästään ampuneet 5000 ihmistä päivässä ja jättäneet sodan käymättä.

Wildersin oikeudenkäynnin mielettömyys

Jos palataan länsimaisen kulttuurin rappion syistä sen nykyilmentymiin, Geert Wildersin oikeudenkäynti edustaa jälkimmäistä puhtaimmillaan. Macleans-viikkolehden kirjoituksessaan ”Geert Wildersin absurdi oikeidenkäynti” Mark Steyn pohdiskelee, miten Euroopan suvaitsevaisin maa päätti kukistaa ”islamofobian” ampumalla viestintuojan eli syyttämällä Geert Wildersiä vihanlietsonnasta. Steynin mukaan:

”Pim Fortuyn ei ollut ”laitaoikeistolainen” vaan homoseksuaali hedonisti. Theo van Gogh oli monarkiaa vastustava ja kokaiinia nuuskaava nihilisti. Ayaan Hirsi Ali on sekulaari liberaali feministi. Geert Wilders sanoo vastustavansa islamia, koska tämä vastustaa homojen tasa-arvoa, kun taas normaali tapa vastustaa meitä oikeistolaisia ääri-ihmisiä perustuu siihen, että me haluamme jumalattomien sodomiittien paahtuvan Helvetissä.”

Geert Wildersin vastustajat haluavat hiljentää hänet suvaitsevaisuuden nimissä, mikä tekee oikeudenkäynnistä kaikin puolin jakomielisen tapahtuman. Wildersin puolustajat taas edustavat kaikkia niitä arvoja, joita vastaan ”suvaitsevainen” taistelee eli uskonnollisuutta ja kansallismielisyyttä. Steyn siteeraa Pat Condellia:

”Kun totuus lakkaa olemasta puolustus, mitään puolustusta ei enää ole.”

Wildersin oikeudenkäynnissä vastaajan puheiden totuusarvolla ei ole merkitystä, jos Wildersin puheet ovat lainvastaisia. Kun totuus ei kelpaa puolustukseksi, kyseessä on oikeudenkäynti kerettiläisyydestä eli puhdas noitavaino. Hollannin syyttäjälaitoksen (Openbaar Ministerie) toiminnasta voi löytää yhden hyvän puolen. Syyttäjälaitoksen pilottiprojekti tarkoittaa onnistuessaan sitä, että kukaan ei huomaa sharia-lain käyttöönottoa.

En ole rasisti, mutta mitä väliä sillä on?

Sain vihdoin luetuksi Suvi Keskisen, Anna Rastaan ja Salla Tuorin toimittaman pamfletin ”En ole rasisti, mutta...”. Kirja osoittautui kokoelmaksi sisällöltään suhteellisen kevyitä esseitä, jotka eivät onnistuneet kunnolla edes ärsyttämään.

Maahanmuuttokritiikin kritiikkikö?

Kuvittelin, että kirjassa olisi edes yritetty esittää perusteluja humanitaariselle maahanmuutolle eli kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden asuttamiselle Suomeen. Näitä ei tietystikään ollut. Joissakin kirjoituksissa vedottiin Suomen allekirjoittamiin kansainvälisiin sopimuksiin tai ihmisoikeuksiin.

Enimmäkseen kirjassa käytiin metakeskustelua eli keskusteltiin maahanmuuttokeskustelusta, jonka sävy kirjan mukaan muuttui syksyllä 2008, kun Perussuomalaiset voittivat kunnallisvaaleissa ja tohtori Jussi Halla-aho pääsi Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Todellisuudessa ns. kriittistä keskustelua oli käyty jo pitkään, ja Halla-aho oli yrittänyt eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa mutta ei noin 2000 äänellään päässyt sinne. Kirja ei kykene esittämään minkäänlaista syytä sille, miksi ns. maahanmuuttokritiikki nimenomaan parin viime vuoden aikana on noussut tapetille.

Näyttääkin siltä, että maahanmuuttokritiikki oli otettu mukaan lähinnä mainosmielessä, jotta media kiinnostuisi sisällöltään kohtalaisen mitättömästä esseekokoelmasta.

Opas suvaitsevaiseen ajatteluun

Vaikka kirja ei onnistukaan valaisemaan maahanmuuttokeskustelua tai esittämään perusteita laajamittaiselle humanitaariselle maahanmuutolle, se toimii hyvin käytännön demonstraationa modernin suvaitsevaisen keinoista estää keskustelu tosiasioista demonisoimalla vastapuoli ja kääntämällä huomio esitystapaan sisällön asemesta. Se, miltä sanat näyttävät ja miltä niiden oletetaan tuntuvan ennalta määritettyyn uhrikategoriaan kuuluvan mielessä, on tärkeämpää kuin se, kuvaavatko sanat todellisuutta ja maahanmuuton jo toteutuneita ja todennäköisiä seurauksia.

Kirjan esseistit valittelevat kovasti, että keskustelun kohteilla eli maahanmuuttajilla ei ole omaa ääntä keskustelussa, vaan keskustelua käydään heidän päidensä ylitse. Tässä voi olla osittain perää.

Kirjan kirjoittajat unohtavat tosin aktiivisesti ne ihmiset, joiden elämään maahanmuutto vaikuttaa elämänlaatua huonontavasti, nimittäin ne maahanmuuttajavaltaisiksi muuttuneiden alueiden asukkaat, joilta kukaan ei ole kysynyt, haluavatko he naapureikseen kolmannesta maailmasta tulleita pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Kantaväestön heikoimmassa asemassa oleva osa saa roolin vain rasistina ja tämän silloin, kun he erehtyvät sanomaan mielipiteensä oman asuinalueensa muutoksesta. Heille tarkoitettu rooli on toimia passiivisina sivustakatsojina, kun suuret humanistit toteuttavat yhteiskuntakokeiluaan.

Kirjan otsikko kertoo, mistä ”rasismissa” oikeasti on kyse. Rasismi-sanan tavoitteena on aiheuttaa syyllisyyden tunnetta niille, jotka puhuvat maahanmuutosta ja sen aiheuttamista ongelmista. Lause ”En ole rasisti, mutta...” kertoo tarpeesta puhdistautua tästä syyllisyydestä.

Rasismi sanana määritetään ameebamaiseksi olioksi, joka väijyy kaikkialla. Anna Rastaan tutkimuksissa sanaa ja sen merkitystä pyöritellään niin, että tavallisen ihmisen on mahdotonta tietää, mikä on rasismia ja mikä ei. Uskon, että tämä on tarkoituksellista. Valkoihoiseksi suomalaiseksi syntyneen kuuluu tuntea syyllisyyttä rasismista ja ainoa keino päästä siitä on avata rajat muukalaisille ja ryhtyä ”hyväksi ihmiseksi”.

Vaikka rasismi on määritetty epäselvästi ja tulkinnanvaraisesti, se ei estä leimaamasta ihmistä rasistiksi julkisessa keskustelussa. Leiman tarkoituksena on hiljentää keskustelu. Jos keskustelija jatkaa rasistikortista huolimatta, hänen mielipiteensä voidaan jättää huomiotta. Jos taas hän ryhtyy puolustelemaan itseään, keskustelu ajautuu sivuun itse asiasta.

Suomalaisuuden epädramatisointi

Tasavallan presidentti Tarja Halosen lanseeraama termi suomalaisuuden epädramatisointi kuvaa hyvin tapaa, jolla suomalaisten edun puolustamiselta katkaistaan siivet. Kun suomalaisuus dekonstruoidaan ja siltä riisutaan retorisin kikkailuin kaikki merkitykset, suomalaisuus ei oikeastaan ole mitään erityistä.

Tästä tarjoaa erinomaisen oppitunnin entinen stalinisti Mikko Lehtonen kirjoituksessaan Io Sono Finlandese. Siinä luetellaan muutamia pinnallisia kulttuurivaikutteita ja osoitetaan, kuinka ne on lainattu muualta ja otettu osaksi suomalaista kulttuuriperintöä. Kari Tapion klassikko ”Olen Suomalainen” on sekin alkujaan italialaisen Toto Cutugnon levyttämä kappale Sono Italiano.

Näin osoitetaan epätodeksi olkiukko fennomaanien puhtaasta suomalaisuudesta. Lehtosen kirjoitus kertoo, miten sujuvasti epäonnistuneeseen ideologiaan uskonut taistolainen kääntää takkinsa ja omaksuu toisen ideologian, joka pyrkii samaan kuin edellinenkin eli länsimaisen yhteiskunnan tuhoon mutta vähän eri keinoilla. Taistolaisen keskustelutyylin kulmakivet valehtelu ja vääristely eivät silti ole unohtuneet.

Kirjassa annetaan myös puheenvuoro maahanmuuttajien edustajalle. Said Aden kertoo kirjoituksessaan, miten maahanmuuttokeskustelu on vaikuttanut Suomen somaliväestön asemaan. Aden selvästi liioittelee viime vuosien maahanmuuttokeskustelun vaikutuksia.

Jos sanon, että somaliväestön heikko työllisyysaste, riippuvuus sosiaaliturvasta ja eristäytyminen kantaväestöstä on ongelma, en vielä saa syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kiellettyä sen sijaan on väittää, että somaliväestön omilla tavoilla, arvoilla ja asenteilla olisi jotakin tekemistä tämän ongelman kanssa.

Rasismin ylikorostaminen ongelmien perimmäisenä syynä nimittäin haittaa maahanmuuttajien paljon puhuttua kotoutumista. Se tarjoaa valmiin selityksen omille vastoinkäymisille. Miksi kannattaa yrittää, jos rasismi kuitenkin estää menestymisen?

Edit: Korjattu virheellinen italialaisen laulun nimi.

Edit 2: Korjattu virheellinen laulun nimi uudelleen.

Ruotsin politiikka monikulttuuristuu

Kolmannen maailman banaanivaltioista tutut poliittiset toimintatavat rikastavat Ruotsin poliittista kulttuuria. HS kertoo uutisessaan, että poliitikkoa epäillään jäsenien ostamisesta puolueelleen. Jäsenhankinnan tarkoituksena oli varmistaa, että ehdokas nimeltä Mats Rudin selviytyisi jäsenäänestyksessä mahdollisimman korkealle Maltillisen Kokoomuksen listalla.

Ruotsissa on käytössä ns. listavaali, eli ehdokkaiden läpimenojärjestys määräytyy puolueen jäsenäänestyksen perusteella. Ehdokas Rudin oli maksanut useiden uusien jäsenten jäsenmaksut omasta pussistaan.

HS:n uutinen ei kuitenkaan kerro ihan kaikkea. Tukholman alueella jäsenmäärä oli kasvanut voimakkaimmin Tensta-Rinkebyssä, jossa 86 prosenttia väestöstä on maahanmuuttajia. Kun jäsenmäärä kasvoi Tukholman alueella keskimäärin 11 prosenttia, Tensta-Rinkebyssä jäsenmäärä kasvoi huimat 278 prosenttia.

Miten kaikki tapahtui

Suurimpana värvärinä kunnostautui 30-vuotias Fozi Siid, joka on ollut Maltillisen Kokoomuksen jäsen vuodesta 2005. Dagens Nyheterin mukaan jäsenäänestyksen osallistumisaktiivisuus on perinteisesti ollut alhainen. Tukholman alueella keskimäärin 31 prosenttia osallistuu esivaaliin, kun taas Tensta-Rinkebyssä aktiivisuus nousi 68,3 prosenttiin, vaikka maahanmuuttajavaltaisella alueella äänestysprosentti jää yleensä alhaiseksi ja somaliväestö osallistuu politiikkaan laiskahkosti puutteellisen kielitaidon takia.

Tensta-Rinkebystä onkin tullut merkittävä tekijä Kokoomuksen jäsenäänestyksessä, jopa merkittävämpi kuin Bromman omakotialueesta, jossa on perinteisesti äänestetty Kokoomusta. DN:n haastattelemien somalien mukaan Tensta-Rinkebyssä Maltillisen Kokoomuksen jäseneksi on voinut liittyä ilmaiseksi. Fozi Siid kuitenkin kiistää tämän.

Lähteet Maltillisen Kokoomuksen sisältä kertovat, että kyse on usean korkeassa asemassa olevan kokoomuspoliitikon verkostosta, joka on yrittänyt vaikuttaa kunnallis-, maapäivä- ja valtiopäivävaalien ehdokasasetteluun.

Haningessa puolestaan Sedat Dogru -niminen poliitikko värväsi 240 etupäässä turkkilaistaustaista uutta jäsentä. Värväyksen ansiosta Dogru voitti yllättäen puolueen esivaalit Haningessa. Kunnallisneuvos Gilbert de Wendel, joka jää eläkkeelle syyskuun vaalien jälkeen, kertoo olleensa mukana juhlissa yhdessä Turkin Tukholman suurlähetystön edustajien kanssa:

”Olen kuullut, että Turkin suurlähetystö on ollut mukana vaikuttamassa turkkilaistaustaisten ehdokkaiden puolesta, mutta toivon, ettei tämä pidä paikkaansa. Jos vieras valtio sekaantuu tuollaisiin asioihin, kyse ei ole hyvästä asiasta.”

DN:n tietojen mukaan Maltillinen Kokoomus selvittää vaalipetosta myös Södertäljessä.

Huijauksia jo vuonna 2006

Äskettäin paljastuneet tapaukset eivät ole ensimmäisiä, sillä Maltillista Kokoomusta edustanut iranilaissyntyinen kansanedustaja Reza Khelili Dylami, joka lahjoi myös somaliäänestäjiä Tensta-Rinkebyssä ja tuli valituksi.

Khelilin tapausta ei kuitenkaan julkistettu, vaikka asian paljastanut iranilaispakolainen yritti moneen otteeseen kertoa asiasta medialle. Asiasta kiersi myös huhu Maltillisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän keskuudessa. He kuitenkin päättivät pysyä hiljaa tapauksesta. Khelili ei asetu ehdokkaaksi tulevissa vaaleissa.

Vaalipetokset eivät kerro ainoastaan listavaalin heikkouksista. Ne kertovat myös politiikan rappeutumisesta ja banaanitasavalloista tuttujen toimintatapojen tulosta osaksi ruotsalaista politiikantekoa. Ruotsalaiset poliitikot näkevät maahanmuuttajamuslimit vaalikarjana, joka ostetaan ennen vaaleja mutta joka pysyy köyhänä ja jää asumaan lähiögettoon samalla, kun poliitikko muuttaa Tukholman keskustaan nauttimaan runsaasta palkasta.

Suomalaisena tekee mieli kysyä, milloin Kehittyvien Maakuntien Suomi löytää Meri-Rastilan? Ehkä näin on jo käynyt, sillä Keskusta on jo aktiivisesti värvännyt ”uussuomalaisia” ehdokkaita riveihinsä.

Kirjaston kirjoja

Sain kirjastosta vihdoin käsiini kaksi kirjaa. Toinen on Walter Laqueuerin Euroopan viimeiset päivät. Toinen taas on Suvi Keskisen, Anna Rastaan ja Salla Tuorin toimittama En ole rasisti mutta... Ensimmäisestä olisin voinut maksaakin täyden hinnan mutta jälkimmäisestä en koskaan.

Asiantuntijoiden puheenvuoro

En ole vielä lukenut kumpaakaan kirjaa, joten en lähde tarkemmin analysoimaan niiden sisältöä vaan lähinnä kirjoihin kohdistuvia ennakko-odotuksia. Aloitetaan jälkimmäisestä, jossa monikulttuurin ja maahanmuuton asiantuntijat pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin ympäristössä, jossa median uutisointi ja ns. maahanmuuttokriitikkojen äänekäs nettikeskustelu heidän mukaansa hallitsevat maahanmuutosta käytävää keskustelua.

Erään sanonnan mukaan asiantuntijaksi sanotaan sellaista, joka tietää yhä enemmän yhä vähemmästä, kunnes hän tietää kaiken ei mistään. Monikulttuurin asiantuntija tietää paljon maahanmuutosta ja maahanmuuttajien elämästä uusissa kotimaissaan. Sen sijaan hän ei ole erityisen kiinnostunut maahanmuuton vaikutuksista kantaväestön elämään. Jos onkin, niin kantaväestön tehtävänä on sopeutua uuteen ihanneyhteiskuntaan. Mikä tahansa muu olisi rasismia.

Monikulttuuriasiantuntijan ongelma on sama kuin monilla muillakin, eli hän kyllä tiedostaa oman erikoisalueensa ongelmat, mutta ei osaa analysoida ongelman syitä eikä oman toimintansa vaikutuksia. Tämä on erityisen totta monikulttuuri- ja maahanmuuttokeskustelussa, koska monikulttuuriasiantuntijan näkökulma on sama kuin maahanmuuttajan ja siinä maahanmuuttaja nähdään yhtä aikaa uhrina ja apua tarvitsevana lapsena.

Uhria pitää tietysti auttaa, jolloin monikulttuuriasiantuntijan johdolla etsitään syy huonoille kokemuksille ja lääke, jolla ongelmat ratkaistaan. Syy huonoille kokemuksille löytyy rasismista ja vastaus ongelmiin Kelasta ja rasisminvastaisesta työstä.

Kun monikulttuuriasiantuntija lähtee etsimään ratkaisua ongelmiin, hän yrittää vähentää rasismia ja lisätä kotouttamiseen käytettäviä resursseja. Se mahdollisuus, että maahanmuuttaja itse olisi ensijaisesti vastuussa omasta kotoutumisestaan, ei juolahda asiantuntijan mieleen. Kerettiläistä olisi myös väittää, että maahanmuuttajan omilla tavoilla, arvoilla ja asenteilla olisi jotakin tekemistä kotoutumisen kanssa.

Kun mukaan lisätään monikulttuuriasiantuntijan oma relativistinen maailmankuva, jonka mukaan maahanmuuttajan omat tavat, arvot ja asenteet eivät millään voi olla huonompia kuin kantaväestön vastaavat, soppa on valmis. Jo entisestään monikulttuuriasiantuntija tietää, että Suomi kansallisvaltiona on vain viime vuosisadalla syntynyt keinotekoinen konstruktio, jolla ei ole mitään itseisarvoa. Koska kansallisvaltio Suomi haittaa maahanmuuttajan kotoutumista, kansallisvaltiosta pitää luopua ja siirtyä aidosti monikulttuuriseen yhteiskuntaan.

Ensisijaisesti siirtyminen uuteen ihanneyhteiskuntaan tapahtuu muokkaamalla kantaväestön asenteita ”suvaitsevaisemmiksi” eli myönteisemmiksi uudelle yhteiskuntakokeilulle. Toissijaisesti käytetään myös pakkoa, vaikka tätä ei ääneen lausuta.

En ole rasisti mutta... -kirjassa ”asiantuntijat” yrittävät esittää itsensä kovaäänisen median ja maahanmuuttokriitikkojen hiljentäminä toisinajattelijoina, vaikka asia on täsmälleen päin vastoin. Asiantuntijoilla on raha ja valta, eli monikulttuuri on osa valtion virallista politiikkaa, jota tuetaan verovaroista. Ns. maahanmuuttokriitikot ovat tavallisia kansalaisia, jotka yrittävät pysäyttää negatiivisen kehityksen, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ne, jotka pyrkivät kohti ihanneyhteiskuntaa käyttämällä ylhäältä ohjattuja pakkokeinoja, yleensä onnistuvat tuhoaikeissaan mutta eivät kykene luomaan mitään uutta. Kun toimitaan vastoin ihmisluontoa, epäonnistumista ei voi välttää.

Asiantuntijat pyrkivät myös asettamaan kyseenalaisiksi ns. maahanmuuttokriitikkojen motiivit ja leimaamaan heidät rasismin poltinmerkillä. Todellisuudessa ns. maahanmuuttokriitikot pyrkivät ulkomaiden kokemusten perusteella osoittamaan, että monikulttuurinen yhteiskunta johtaa jälkikasvun kannalta nykyistä huonompaan lopputulokseen. Lisäksi epäonnistuneen yhteiskuntakokeilun tulokset ovat peruuttamattomia, eli alkutilaan paluu ei onnistu ilman väkivaltaa.

Museo

Walter Laqueurin kirjaa olen lukenut sen verran, että tiedän kirjoittajan ennusteen Euroopan tulevaisuudesta. Euroopasta tulee museo, jota kaukoidästä tulevat matkailijat ihastelevat. Euroopan kansainvälinen merkitys on pienentynyt ja pienenee edelleen väestökehityksen ansiosta. Euroopan maiden väki vähenee, eli siinä mielessä Laqueur on samaa mieltä Mark Steynin kanssa.

Laqueurin mukaan Eurooppa ei muutu puhtaasti islamilaiseksi maanosaksi, vaikka islamin merkitys lisääntyykin. Esimerkkeinä Laqueur käy läpi suurimmat Euroopan maat ja sen, miten nämä ovat onnistuneet kolmannesta maailmasta tulleen maahanmuuton kanssa.

Tulos ei ole erityisen rohkaiseva lähestymistavasta riippumatta. Brittiläinen monikulttuuripolitiikka ei ole sen menestyksekkäämpää kuin ranskalainen sekularismi. Lopputuloksena maahanmuuttajapopulaatiot syrjäytyvät ja kieltäytyvät koulutuksesta. Islamilaisen fundamentalismin roolia ei ylikorosteta mutta ei myöskään aliarvioida.

Laqueur ei hyökkää samalla tavalla länsimaisen konsumerismin kimppuun kuin Timo Vihavainen kirjassaan Länsimaiden tuho. Hän kuitenkin kylmästi toteaa, että Euroopan ajat ovat menneet eikä vanhaan ole paluuta. Syntyvyyttä ei saada nousuun, vaikka valtio tarjoaisi porkkanoita.

Ilveilijä

Viime kevään eurovaalien jälkeen ajattelin, että en kirjoita enää sanaakaan Timo Soinista. Itse asiassa olin tyytyväinen, kun hänet valittiin europarlamenttiin, koska hän pysyisi ainakin jonkin aikaa poissa otsikoista.

Perussuomalaiset on puolueena ottanut useasti kantaa asioihin ja esimerkiksi vaatinut maahanmuutto- ja eurabiaministeri Astrid Thorsin eroa. Lisäksi puolueen nuorisojärjestö on esiintynyt pontevasti.

Ainoa taho, joka on ilmiselvästi kaivannut Soinia, on media. Siksi ei ole yllättävää, että Soini esiintyi äskettäin Suomen Kuvalehden haastattelussa. En ole lukenut koko haastattelua vaan ainoastaan valikoituja otteita. Ne kertovat, että sanan käytön taito ei Brysselin reissulla ole päässyt ruostumaan.

Vallankäyttäjä

Soinin puheita lukiessa tulee mieleen, että mies lataa lonkalta rehvakkaalta kuulostavia ”totuuksia”, jotka kuulostavat hyviltä hänen oletettujen kannattajiensa korvissa. Lisäksi hän on erittäin tietoinen omasta merkityksestään perussuomalaisille, kuten seuraava sitaatti kertoo:

”Mutta toki minä olen puolueen kasvot ja paljon kovempi vallankäyttäjä kuin olin nuorena. Jos ilmoittaisin nyt, että jään Brysseliin, perussuomalaiset olisivat kriisissä.”

Näin varmasti onkin. Soinin perintöprinssi Vesa-Matti Saarakkala ei vielä ole valmis ottamaan vastuuta eikä olekaan, ennen kuin Soinin oma tulevaisuus on selkeytynyt. Voidaan tietysti kysyä, miksi puolue on niin riippuvainen Soinista ja onko Soinilla itsellään jotakin tekemistä tämän asian kanssa.

Soini itse on kuitenkin toivonut, että muut ottaisivat enemmän vastuuta:

”...ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä. Aiemmissa vaaleissa perussuomalaisten listalle on kelvannut jos jonkinlaista bordellin laillistajaa, eutanasian ystävää ja maahanmuuttokriitikkoa. Vaalipaneelissa Soini saa sitten selittää heidän rasistisia blogikirjoituksiaan parhain päin.”

Tämäkin on tietysti totta. Kun kalastelee valtapuolueisiin tyytymättömien ääniä, silloin saa ne tyytymättömät myös riveihinsä tyytymättömyyden aiheesta riippumatta. Tätä voi kutsua populismiksi, mutta minä kutsun sitä mieluummin poliittisen substanssin puutteeksi. Kun puolueen linja vaihtuu puolueen johtajan nopeiden käänteiden mukana, on turha syyttää jäseniä ja kannattajia, jos he vahingossa eksyvät puolueen linjalta.

Soinin puheista voi rivien välistä lukea peitellyn halveksunnan puolueen peruskannattajia kohtaan. Minä, Timo Soini, tiedän, miten tätä hommaa tehdään. Annan ensin tilaa ja sitten vedän maton alta. Näin puolue pelastuu taas kerran.

Ihmisviha

Soini on taitavasti onnistunut väistämään rasismisyytökset ja säilyttämään asemansa median lellikkinä. Valitettavasti viime eurovaaleja edeltäneet tapahtumat aiheuttivat puolueessa repeämän, jonka paikkailuun Soini joutuu käyttämään runsaasti energiaa ja värikkäitä sutkauksia:

”En pidä siitä, että perussuomalaisia käytetään ihmisvihan lietsontaan.”

Soini puhuu tuttuun tyyliinsä epämääräisesti eikä täsmennä, mitä hän tarkoittaa ihmisvihalla ja ketkä sitä lietsovat. Puolue on jo tavallaan revennyt, sillä Muutos 2011 -puoluehankkeeseen osallistuu perussuomalaisista eronneita ja sellaisia, jotka voisivat äänestää perussuomalaisia mutta eivät pidä puoluetta uskottavana osittain puheenjohtajan julkisuuskuvan takia.

Suomen Kuvalehden Leena Sharma ei olisi toimittaja, jos hän ei utelisi Jussi Halla-ahon tulevasta eduskuntavaaliehdokkuudesta eikä Soini olisi Soini, jos hän vastaisi kysymyksiin suoraan:

”Halla-ahon ympärillä pyörii samantyyppistä hämäräporukkaa kuin edesmenneen Tony Halmeen.”

Jälleen kerran puheenjohtajan suusta pääsee epämääräinen vihjaus. Rivien välistä voi taas lukea, että Soini ei ole erityisen mielissään Halla-ahon ehdokkuudesta mutta ei uskalla potkia tätä pois, koska tämä ei ole antanut siihen aihetta ja koska loikkareita Muutos 2011 -puoluehankkeen piiriin voisi tulla lisää. Hän mieluummin pitää toimittajia epätietoisina ja samalla roikottaa Halla-ahoa löysässä hirressä.

Tästä jälkimmäisestä kertoo Soinin sutkaus Helsingin Sanomissa:

”Hyvää roikkuvaa räkää ei kannata katkaista.”

Muutos 2011 -puoluehankkeen Soini toki leimaa ”seinähulluksi” sen enempää täsmentämättä.

Tulevaisuus

SK:n haastattelussa Soini kertoo myös mahdollisesta tulevaisuudestaan. Jos Perussuomalaiset menestyy eduskuntavaaleissa, Soini voidaan nähdä myös ministerinä:

”Olen miettinyt asian niin, että pystyisin siihen. Minulla ei ole mitään harhakuvitelmaa, millaista elämä olisi, jos painelisin tuolla vaikkapa sisäministerinä.”

”Aamusta iltaan pitäisi olla menossa, ja dobermannit ulvoisivat kintereillä.”

Vaihtoehtojakin on. Soini arvioi jättävänsä puheenjohtajuuden noin viiden vuoden kuluttua ja pyrkivänsä sen jälkeen europarlamenttiin. Politiikan jättäminenkään ei ole pois laskuista:

”Voisin kuvitella olevani kouluttaja, yrityskonsultti, motivoija. Pyyntöjäkin on jo tullut.”

Hyvälle paskanjauhajalle riittää kysyntää etenkin hyvinä aikoina. Silti pidän tuota eurovaalivaihtoehtoa Soinin (taloudellisen) tulevaisuuden kannalta parhaana.

Soini on kuitenkin huolissaan perinnöstään ja pitää pahimpana vaihtoehtona, jos puolue kuihtuisi hänen myötään. Edes eläkkeelle jääminen puolueen puheenjohtajana ei olisi yhtä kauheaa.

Retoriikka

Timo Soinin menestys kertoo sekä poliittisen kulttuurin ja sitä seuraavan median rappiosta. Muoto on jo kauan ollut tärkeämpää kuin sisältö. Tämä pätee niin valtapuolueisiin kuin Perussuomalaisiin, joiden olemassaolon tarkoitus on imeä tyytymättömien äänet itselleen.

Perussuomalaiset on myös SMP:n henkiin herätetty ruumis, jossa on jotakin vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin uutta. Soini rakastui aikanaan Veikko Vennamon poliittiseen retoriikkaan, josta hän teki pro gradu -työnsä. Vennamon retoriikka elää Timo Soinin suussa vailla aitoa poliittista sisältöä ja vailla aitoa kysyntää. Soinin sutkaukset kelpaavat viihteeksi ja kahvipöytäkeskusteluihin, mutta politiikan sisällöksi ne ovat liian ohuita. Soini ehkä tietää tämän itsekin eikä tunnu tavoittelevan enää kuin ministerin paikkaa palkinnoksi poliittisesta urastaan. Jos tämä ei onnistu, hänelle kelpaa hyväpalkkainen työ europarlamentissa.

Soini kuitenkin maalaili jo tulevien eduskuntavaalien iskulausettaan:

”Taulukauppiaat pois eduskunnasta.”

Tiettyä lennokkuutta tuossa kieltämättä on, mutta rötösherroja jahdattiin jo 1980-luvulla ja kaikki tietävät, miten se jahti päättyi.

Amsterdamin kierot tuomarit

"Kyseessä on kerettiläisyysoikeudenkäynti eikä mikään muu.

"He eivät voi kumota Wildersin väitteitä, joten he turvautuvat lainopilliseen temppuun, jonka kaltaista odottaisimme Mugabelta."

"Kun totuus on lain vastainen, silloin laissa on jotakin pahasti vialla. Kun totuus ei ole puolustus, mitään puolustusta ei ole."

"He ripustautuvat kuplaan, joka on puhjennut ajat sitten, kun Pim Fortyun murhattiin tai kun Theo van Gogh murhattiin."

"Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että monikulttuurisuus tuo mukanaan islamin eikä mitään muuta."

"Sananvapauden pelko kertoo syvästi neuroottisesta ja epärehellisestä yhteiskunnasta."

"Tiedotusvälineen kieltäytyvät puhumasta islamista ja terrorismista samassa yhteydessä, vaikka nämä kaksi kuuluvat yhteen samalla tavalla kuin siamilaiset kaksoset."

"Tämä mies (Wilders) on sankari eikä rikollinen ja meidän muiden tulisi sanoa tämä ääneen, koska panokset ovat liian korkeat, jotta kohteliaisuus kannattaisi."

Islam määrittää sananvapauden rajat

Geert Wildersin näytösoikeudenkäynti jatkuu edelleen Hollannissa. Tapahtumia voi parhaiten seurata englanniksi Gates of Vienna -blogista, joka julkaisee englanniksi käännettyjä alkuperäisiä hollantilaisia lehtijuttuja ja blogikirjoituksia.

Wildersin oikeudenkäynnin päätarkoitus ei ole selvittää, onko Geert Wilders syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan vai ei. Oikeudenkäynti ei myöskään heikennä Wildersin uskottavuutta tai vähennä hänen suosiotaan.

Hollannin vihatuin nainen

Päin vastoin Wildersin vainoojista tulee Hollannin vihatuimpia henkilöitä. Esimerkiksi eräs Wildersin syytteen takana olevista lakimiehistä Els Lucas on saanut tuntea tämän. Hänen Lelystadissa sijaitsevan lakiasiantoimistonsa nettisivut hakkeroitiin, ja lisäksi hän on saanut vihaviestejä ja jopa tappouhkauksia sähköpostiinsa.

Wildersin oikeudenkäyntiä on yritetty perustella sillä, että parlamentin jäsenellä on laaja sananvapaus, mutta mitä tahansa ei voi sanoa. Lucas mm. totesi vasemmistolaisella VARA -tv-kanavalla:

”Wilders hämää kannattajiaan sanomalla tai ainakin luomalla vaikutelman, että rajojen sulkeminen tietyltä ihmisryhmältä ratkaisee kaikki Hollannin yhteiskunnan ongelmat. Sitä kutsutaan syntipukin etsimiseksi. Mielestäni tämä on hukattu mahdollisuus. Wildersin tulisi seurata Barack Obaman esimerkkiä ja kääntää pelon tunteet tulevaisuuden toivoksi, ei sulkemalla ihmisiä pois vaan tarjoamalla sovinnon kättä jopa vastustajille.”

En tiedä, miten oikeudenkäynti ja Lucasin harjoittama Wildersin mustamaalaus on tulkittavissa ”sovinnon kädeksi” tai tulevaisuuden toivon herättämiseksi. Wildersin oikeudenkäynnin kaltaista irvokasta näytelmää ei voisi kuvitella tapahtuvaksi edes Barack Obaman Yhdysvalloissa.

Islamin lepyttelyä

Wildersin puolustusasianajaja nimesi oikeudenkäyntiin 18 todistajaa, joista oikeus mielivaltaisesti hylkäsi 15. Yksi hylätyistä oli Theo van Goghin murhaaja Mohammad Boyeri. Diana West toteaa Brussels Journalissa:

”Kyseessä ei ole tavanomainen oikeudenkäynti vaan sopupeli, järjestetty ottelu, jossa ei noudateta hollantilaista vaan islamilaista lakia.”

Islamilaisten maiden järjestö OIC:n puheenjohtaja Ekmeleddin Ihsanoglu sanoi puheessaan Ugandan Kampalassa vuonna 2008:

”Vastustaessamme tanskalaisia pilakuvia ja hollantilaista Fitna-elokuvaa lähetimme lännelle viestin rajoista, joita ei pitäisi ylittää. Juuri tällä hetkellä virallinen länsi ja sen yleinen mielipide ovat hyvin selvillä näihin asioihin liittyvistä tunteista. Ne ovat myös alkaneet tarkastella vakavasti ilmaisuvapautta ja siihen olennaisesti kuuluvaa vastuuta, jota ei pidä jättää huomiotta.”

57 islamilaista maata edustavaa OIC-järjestöä voi pitää islamilaisen yhteisön eli umman virallisena edustajana ja järjestön puheenjohtajaa eräänlaisena nykypäivän kalifina. Wildersin oikeudenkäynti ei ole niinkään suunnattu hollantilaisille äänestäjille vaan islamilaisille maille osoituksesi siitä, että ”virallinen länsi” ottaa ”islamofobian” vakavasti ja rankaisee siihen syyllistyneitä.

Vastineeksi länsi välttyy virallisilta protesteilta, mellakoilta, boikoteilta, murhilta, tappouhkauksilta ja salamurhayrityksiltä, kunnes joku seuraavan kerran erehtyy sanomaan poikkipuolisen sanan islamista tai piirtämään kuvan sen profeetasta. Hollannin poliittinen eliitti pelkää islamia enemmän kuin omia äänestäjiään. Pelko naamioidaan tekopyhiin puheisiin tulevaisuuden toivosta ja monikulttuurisesta rinnakkainelosta.

Wildersin istuessa syytettyjen penkillä kaksi nuorta marokkolaispoikaa osoittaa rakkautensa juutalaisia kohtaan mm. sanomalla, että kaikkien juutalaisten pitäisi kuolla. Koska pojat edustavat suojattua vähemmistöä, puheet sivuutetaan olankohautuksella. Jos kuka tahansa kantaväestön edustaja erehtyisi lausumaan nuo samat sanat, hän saisi välittömästi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lepyttely ei lopeta muslimien vaatimuksia eikä estä tulevia ”loukkaantumisia”, vaan vaatimukset lisääntyvät ja röyhkeys kasvaa. Jossain vaiheessa lepyttelyn rajat tulevat vastaan ja röyhkeydelle on pantava stoppi. Tämän soisi tapahtuvan mieluummin aikaisin kuin liian myöhään.

Valehtelemisen taito

Toimiva propaganda ei edellytä suoraa valehtelua. Itse asiassa räikeät valheet vain heikentävät sen tehoa. On paljon tehokkaampaa kertoa vain osa totuudesta ja jättää osa kertomatta. Näin propaganda sisältää riittävästi totuuden siemeniä, ja uskottavuus säilyy.

Propagandaan voi myös sisällyttää uhkakuvia, jotka toteutuessaan ovat pelottavia mutta joiden toteutumistodennäköisyyden ei tarvitse olla erityisen suuri. Ilmastonmuutokseen liittyvässä uutisoinnissa merenpinnan nousuun ja jäätiköiden sulamiseen liittyvät uutiset tehoavat, koska ne jäävät ihmisten mieliin, vaikka ne myöhemmin osoitettaisiinkin perusteettomiksi.

Climategate

Taitavalla uutisoinnilla myös edistettävän asian kannalta epäsuotuisat uutiset voidaan neutraloida. Itä-Anglian ilmastotutkimusinstituuttiin tehty tietomurto ja sen myötä paljastuneet tutkijoiden sähköpostiviestit kertovat tiedon pimityksestä, vertaisarvioinnin manipuloinnista ja tutkimustiedon vääristelystä halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Helsingin Sanomat on uutisoinnissaan vältellyt kertomasta sähköpostien sisällöstä ja kääntänyt huomion siihen, miten tiedot on hankittu. 1.2. lehti kertoi ”brittiväitteestä”, jonka mukaan tietomurto olisi ollut vakoilijoiden työtä. Uutisesta löytyy myös linkki alkuperäiseen englantilaisen Independent-lehden juttuun, jossa Tony Blairin hallituksen tiedeneuvonantaja Sir David King väittää puhtaasti omien spekulaatioidensa perusteella, että ulkomaalaiset tiedustelupalvelut ovat tietomurron takana. Vaihtoehtoisena teoriana King esittää, että amerikkalaisperäinen lobbausryhmä on rahoittanut yksityisiä hakkereita, jotka ovat toteuttaneet tietovarkauden.

Artikkelissa ei esitetty ainuttakaan todistetta tiedustelupalveluteorian puolesta vaan pelkästään Sir Davidin arveluita. Jutun todenperäisyys lepäsi ainoastaan Tony Blairin neuvonantajan arvovallan varassa.

Todellisuudessa on paljon todennäköisempää, että kyseessä oli tietovuoto, kuin tietomurto. Small Dead Animals -blogissa verkoasiantuntija Lance Levsen analysoi CRU-sähköpostien julkistamista ja piti todennäköisimpänä vaihtoehtona, että joku Itä-Anglian ilmastotutkimusinstituutin työntekijöistä löysi tiedot ja julkaisi ne. Tietoja tarjottiin ensin BBC:n toimittajalle, joka ei ymmärtänyt, mitä oli saanut. Kolme viikkoa sen jälkeen tiedosto FOIA2009.zip ladattiin venäläiselle palvelimelle.

Helsingin Sanomat oli julkaissut spekulaatioihin perustuvan uutisankan, jonka se kiirehti korjaamaan 2.2. päivätyssä uutisessaan. ”Brittiväite” olikin puhdasta spekulaatiota. Silti tiedustelupalvelut jäivät varmasti HS:n hyväuskoisten lukijoiden mieleen.

Denialistit

Ilmastoskeptikoita eli niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti katastrofaaliseen ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, on nimitelty valtamediassa ”denialisteiksi”. Vastaavasti toki ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovia nimitellään pilkallisesti ”alarmisteiksi”. Jälkimmäistä termiä voi tosin olla vaikea löytää suomalaisesta valtamediasta.

Kööpenhaminan ilmastokokous oli ”alarmisteille” valtava pettymys. Sitovaa globaalia ilmastosopimusta ei syntynyt, mikä oli suuri arvovaltatappio etenkin Euroopan Unionille, joka sivuutettiin täysin lopullista päätöslauselmaa sorvattaessa.

Climategaten ja YK:n ilmastopaneeli IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachaurin epäilyttävien taloudellisten kytkösten myötä ilmastoalarmismi on vastatuulessa. Jopa Guardianin kaltaisissa vasemmistolehdissä kerrotaan CRU:n johtaja Phil Jonesin urbaaneja lämpösaarekkeita koskevien tutkimusten epäselvyyksistä ja siitä, kuinka tiedemiehet yrittivät peitellä tutkimusten puutteita.

Ilmastoskeptikot eli ”denialistit”, jotka vuosikaudet olivat toitottaneet tutkimustiedon puutteista, ovat saaneet paljastusten myötä hyvityksen. Tämä yhdistettynä Kööpenhaminan pettymykseen aiheuttaa tietysti katkeruutta. Osmo Soininvaara kirjoitti melko lapsellisen blogiartikkelin ”Ilmastodenialistit ovat uskovaisia”, jossa hän rinnasti ”denialistit” litteän maan uskovaisiin. Todellisuudessa alarmismi vaatii paljon enemmän uskoa erehtyväisiksi ja varsin inhimillisiksi osoittautuneisiin auktoriteetteihin.

Tänään Ylen Päivän Peili -lähetyksessä (alkaen 16 minuutin kohdalta) pantiin vielä paremmaksi. Kylmä ja luminen talvi on saanut tavallisen kadunmiehen epäilemään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Uutisen mukaan ilmastotutkijat pitävät ilmaston lämpenemistä edelleen tosiasiana, ja samanaikaisesti ilmastotutkijat ovat joutuneet puolustautumaan ns. ilmastoskeptikkojen hyökkäyksiä vastaan.

Suomen IPCC-ryhmän johtaja, Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas vakuuttelee, että Suomi korostaa huolellisuutta seuraavassa IPCC:n ilmastoraportissa. On myös oletettavissa, että ilkeät ilmastoskeptikot käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Taalas kuitenkin toteaa: ”Tässä on vähän sellanen maku, että on väkeä, jotka väittää, että maapallo on litteä ja että heille pitää todistaa, että maapallo on pyöreä.”

Tällaista uutisointia tarjoilee lupamaksurahoitteinen radiokanava. Tavoitteena on tietysti mitätöidä ilmastoskeptikkojen uskottavuus kuvaamalla heidät hörhöinä, joita ei tarvitse ottaa vakavasti. Todellisuudessa CRU:n ilmastotutkijat ja IPCC itse puheenjohtaja Pachauri etunenässä ovat tuhonneet oman uskottavuutensa ilmastoskeptikoista riippumatta. Katkeruutta vain on kiva purkaa nimittelyllä.

Lisäys 4.2.2010 Kommentaattori Kumitonttu mainitsi, mistä nimi denialisti on peräisin. Tarkoitus on tietysti rinnastaa ilmasto-ortodoksian epäilijät holokaustin kieltäjiin. Kyseessä on siis astetta pahempi loukkaus verrattuna "litteään maahan".

Dennis Praeger kertoo oheisessa artikkelissa, miksi vertailu on vastenmielinen ja trivialisoi natsien pahuutta:

"Jos ilmaston lämpenemisen kyseenalaistaminen on samanarvoista holokaustin kieltämisen kanssa, miten paha asia holokaustin kieltäminen oikeastaan onkaan?"

Lopuksi Praeger toteaa:

"...ei olisi yllättävää, jos ilmaston lämpenemisen kieltäjiä pian kohdellaan Euroopassa kuten holokaustin kieltäjiä eli asetetaan syytteeseen."

Katumaasturin hiilijalanjälki 2

En olisi palannut koirien hiilijalanjälkeen, mikäli en olisi lukenut Koiramme-lehdestä artikkelia Kohtuutta koiranpidossa, jossa tarjottiin koiranomistajille hyvää tarkoittavia mutta ”maailman pelastamisen” kannalta hyödyttömiä neuvoja, miten koiran kanssa voisi elää kohtuullisesti ympäristöä rasittamatta.

Uusiseelantilaisen tutkimuksen alkuperäinen sylttytehdas eli media, josta juttu lähti leviämään ympäri maapalloa, oli New Scientist, jossa kyseltiin ”Kuinka vihreä lemmikkisi on?”. Jutussa viitattiin uusiseelantilaiseen tutkimukseen ja annettiin ymmärtää, että lemmikkikoiran hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin Toyota Landcruiser -katumaasturilla, jos tällä ajetaan 10 000 km vuodessa.

Valehtelua ja vääristelyä

Kun uutinen kuulostaa terveen järjen vastaiselta, se todennäköisesti myös on sitä. Tämä pätee lähes poikkeuksetta median ilmastonmuutosta käsittelevään pelottelu- ja syyllistämisuutisointiin. Grist-sivuston artikkelissa Clark Williams-Derry analysoi koiran ja katumaasturin vertailun järkevyyttä.

Tutkimuksessa väitettiin, että keskikokoisen koiran ravinto vaatii noin 0,84 hehtaaria viljelypinta-alaa. Vastaavasti katumaasturi tarvitsee 10 000 kilometrin 55,1 Gigajoulea mukaan luettuna polttoaine ja valmistus. Yksi hehtaari maata tuottaa noin 135 Gigajoulea eli katumaasturin ”ekojalanjälki” olisi täten 0,41 hehtaaria eli vähemmän kuin keskikokoisella koiralla.

Williams-Derry osoittaa artikkelissaan, että päättely edellyttää katumaasturin energiantarpeen aliarvioimista ja vastaavasti koiran kulutuksen rankkaa yliarviointia. Williams-Derry arvioi katumaasturin todellisen energiankulutuksen olevan 74,9 Gigajoulea pelkästään lisäämällä polttoaineen jalostukseen käytetyn energian mukaan laskelmaan. Tähän ei edes otettu mukaan ajoneuvon valmistukseen tai liikenteen vaatimaan infrastruktuuriin käytettyä energiaa.

Koiran ”ekojalanjäljen” mielettömyyden Williams-Derry osoittaa myös yksinkertaisella laskutoimituksella. Jos kukin Yhdysvaltojen noin 70 miljoonasta koirasta kuluttaisi 0,84 hehtaaria viljelysmaata, koirien ”käyttämä” alue muodostaisi kolmanneksen kaikesta Yhdysvaltojen viljelyyn käytetystä maasta. Tämä on luonnollisesti järjetöntä.

Koira syö eri ruokaa kuin ihminen

Williams-Derry päätyy samaan johtopäätökseen kuin minäkin, eli koiranruoka tehdään elintarviketeollisuuden sivutuotteista. Uusiseelantilaistutkimuksessa väitettiin keskikokoisen koiran kuluttavan päivittäin 90 grammaa lihaa ja 156 grammaa kuivamuonaa. Tutkimus tuntui olettavan, että maata viljellään nimenomaisesti koiranruokaa varten.

Jokainen vähänkään elintarviketeollisuutta tunteva tietää, että teurastettavasta eläinruhosta parhaat osat käytetään ihmisravinnoksi joko sellaisenaan tai jalostettuina esimerkiksi makkaroiksi. Ihmisravinnoksi kelpaavista osista teollisuus saa parhaan hinnan. Ihmisravinnoksi kelpaamattomat ruhon osat käytetään muihin tarkoituksiin kuten lemmikkien ruuaksi, eläinrehuksi tai kokonaan muihin tuotteisiin.

Itse asiassa on taloudellisesti hyvä asia, että koirat syövät eri ruokaa kuin ihmiset. Yhdysvalloissa vähittäiskaupan elintarvikemyynnin liikevaihto oli vuonna 2008 1,1 biljoonaa dollaria. Lemmikkiruokateollisuuden tietojen mukaan koiranruokaa myytiin samana ajanjaksona 11 miljardin dollarin arvosta. Koiranruoan myynti muodostaa siis noin prosentin kaikesta elintarvikkeiden myynnistä.

Yhdysvaltojen maatalousministeriön sivuilta voi käydä katsomassa eri lihatuotteiden hintoja. Näiden perusteella Williams-Perry arvioi, että lihan sivutuotteet muodostavat ajankohdasta ja teuraseläimestä riippuen 4 – 15 prosenttia koko ruhon arvosta. Koiranruoka on lisäksi vain yksi näiden sivutuotteiden käyttökohteista.

Lisäksi tutkimuksessa väitettiin, että yksi hehtaari voi tuottaa noin 135 Gigajoulea energiaa. Tämäkin pitää luultavasti paikkansa vain, jos hehtaarin tuotokset jalostetaan biopolttoaineeksi. Yhdysvaltojen viljelyskelpoinen maa ei riitä tuottamaan riittävästi biopolttoainetta maan kaikille katumaastureille, mutta siitä riittää mainiosti ruokaa maan kaikille ihmisille, koirille, hevosille, kissoille ja jopa muutamille autoillekin.

Johtopäätökset

Tutkimus ja sitä seurannut uutisointi ovat siis täyttä roskaa. Syyllistämisvaikutus kuitenkin toimii ainakin Kennelliiton julkaiseman Koiramme-lehden perusteella. Koiraharrastajat hankkivat aivan varmasti paljon turhia tavaroita, joiden valmistukseen kuluu energiaa ja luonnonvaroja. Koiraharrastajia on paljon ja harrastus on laajalle levinnyttä, joten on aivan ymmärrettävää, jos harrastuksen ympärillä harjoitetaan kohtuullisen tuottoisaa liiketoimintaa. Sama on totta kaikkien muidenkin suosittujen harrastusten kohdalla.

Ehkä merkittävin sivullisille koirista koituva haitta ovat koirien jätökset, jotka taas ensi keväänä lumien sulaessa kirvoittavat paikallislehtien yleisönosastoihin kitkerää palautetta. Koiranomistajat kuitenkin maksavat lemmikistään veroa ainakin suurimmissa kaupungeissa. Jos katumaasturin hiilijalanjälki olisi oikeasti totta, siitä tulisi valtiolle vain yksi lisäperuste käydä koiranomistajien taskulla. Maailma ei niillä veroilla pelastu, mutta puita halaavat ituhipit saisivat varmasti lisää vihollisia.