torstaina, syyskuuta 25, 2008

Minulle ei käy kuten siskolleni

Kunniakulttuurin ja –väkivallan syvin olemus tulee erinomaisesti esille libanonilaissyntyisen ruotsalaisen Leyla Assaf-Tengrothin noin tunnin kestävässä dokumentissa ”Inte som min syster, joka esitettiin Ruotsissa SVT1-kanavalla 22.9.2008. (katsottavissa täältä 22.10.2008 saakka).

Dokumentti pohjautuu Assaf-Tengrothin aiempaan elokuvaan ”Frihetsligan”, jossa kerrottiin Rim-nimisestä katulapsesta ja hänen pääsystään kouluun. Uudessa elokuvassa pääosassa on jälleen Kerkatlisin 12-lapsinen perhe, jossa on kymmenen tytärtä ja kaksi poikaa. Perhe on kotoisin pienestä kylästä Syyrian pohjoisosassa mutta asuu vakinaisesti Beirutissa, jossa isä käy töissä.

Lapsista pääosaan nousee Rimin sisko Dalida, joka toistuvasti kieltäytyy järjestetyistä avioliitoista ja saa kärsiä tästä murhayritysten ja pahoinpitelyjen muodossa. Dalida menee jopa niin pitkälle, että hän yrittää itsemurhaa, jotta hänen ei tarvitse mennä naimisiin suvun valitseman puolison kanssa.

Assaf-Tengrothin edellisen elokuvan tähti Rim ei ollut yhtä vahva kuin Dalida vaan hänet naitettiin 13-vuotiaana itseään vanhemmalle serkulleen. Sama kohtalo odottaa elokuvassa myös Dalidan toista sisarta. Elokuvan järkyttävintä antia on Rimin kuvaus onnettomasta elämästään sekä tietysti kuvaukset kunniaväkivallasta. Perheen naiset myös kertovat, miksi he eivät uskalla vastustaa suvun miesten tahtoa. Jos he näin tekisivät, heidät tapettaisiin.

Dalida kuitenkin ottaa riskin ja rakastuu Libanonin kristittyihin kuuluvaan Cesariin, jonka kanssa hän päättää mennä naimisiin riskeistä huolimatta. Vaikka Dalidan isä lopulta hyväksyy tyttärensä valinnan, Dalida ei enää koskaan voi palata kotikyläänsä Syyriassa

Kunniakulttuuria ja siihen liittyvää naisten alistamista on vain harvoin käsitelty yhtä paljastavasti kuin tässä elokuvassa. Tosin elokuvaan liittyvässä chat-osuudessa kyllä sanotaan poliittisesti oikeaoppiseen tyyliin, ettei kunniaväkivallalla ole oikeutusta Koraanissa. Toisaalta islamin opetuksista ei löydy mitään sellaista, joka oikeasti tarjoaisi naisille ulospääsyn alistetusta asemastaan. (via)

Ei kommentteja: