Kauan eläköön uusi Suur-Puumalainen!

Kovin pitkään ei tarvinnut odottaa, kun uusi vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää näytti todellisen karvansa. Kalevassa julkaistussa jutussa Suurpää vaatii nettirasismia kuriin melko lailla samanlaisin sanankääntein kuin jo legendaksi noussut edeltäjänsä Mikko Puumalainen.

Suurpää toivoo muun muassa, että toisia ihmisiä syrjivän ja kansanryhmiä vastaan kiihottavan aineiston levittäjiä saataisiin oikeuteen sen todistamiseksi, että netissä julkaiseminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Suurpää ei ilmeisesti ole tutustunut edeltäjänsä tutkintapyyntöihin, jotka ovat hiljalleen siirtymässä oikeuskäsittelyyn.

Toiseksi Johanna Suurpää ei pysty sensuroimaan internetiä, vaikka hän yrittäisi kuinka paljon tahansa. Aina löytyy sivusto tai julkaisukanava, josta voi levittää ihan mitä tahansa ajatuksia. Omalla nimellään netissä esiintyvät Suurpää voi saada hiljaiseksi tai ainakin osan heistä.

Suurpää jatkaa toteamalla seuraavaa:

”Vallalla tuntuu olevan selvästi sellainen käsitys, että netissä voi pistää ulos mitä tahansa.”

Jontsu hei, minä kerron sinulle yhden asian. Netissä voi todellakin julkaista ihan mitä tahansa. Sinulle tämä voi olla uutinen, mutta nettiä pitkään käyttäneet ymmärtävät tämän itsestäänselvyytenä. Jos toisaalta haluat, että sinua kuunnellaan, kannattaa kiinnittää huomiota asioihin ja niiden ilmaisutapaan.

Toisaalta valtamediassa julkaistaan uutisia, joihin edes netissä ei pystytä. Itse asiassa valtamedia nykyisellään tekee huumorilehdet tarpeettomiksi. Ei ole sattumaa, että Pahkasikaa ei enää julkaista, to dellisuus on yksinkertaisesti muuttunut liian absurdiksi. Tässä on yksi esimerkki täydellisestä hulluudesta, johon eläin ei pysty. Octavius kuvaa samanlaista hulluutta omassa blogissaan.

Itse asiassa kaikkein älyttömimpiin mielipiteisiin tarvitaan akateeminen loppututkinto ja mielellään sieltä pappisseminaarin puolelta. Pappisseminaarilla en tässä tarkoita teologista tiedekuntaa vaan yleisemmin humanistisia tieteitä, joissa poliittinen aktivismi ja usko oikeaan asiaan ovat jo kauan sitten johtaneet järjenkäytön hylkäämiseen tarpeettomana.

Vastakulttuurista valtavirtaan

Kun ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen, Suurpää oli aktiivisesti mukana puolustamassa somalien asemaa, kuten Jussi Halla-ahon vieraskirjassa siteeratuista 90-luvun alun Helsingin Sanomien jutuista voi päätellä. Suurpää on siis ihmisoikeusaktivisti, joka nyt on päässyt valtion virkaan. Kun Suurpää vielä harrasti aktivismia, Suomen tiukka ulkomaalaispolitiikka henkilöityi Ulkomaalaisosaston päällikkö Eila Kännöön.

Nyt asetelmat ovat muuttuneet ja entisestä aktivistista on tullut virkamies. Joidenkin mielestä tämä on osa luonnollista kehitystä, mutta asian voi nähdä myös toisin. Vastakulttuuri ei välttämättä ole hyvää valtakulttuuria.

Suurpää edustaa aatemaailmaltaan modernia vasemmistoliberalismia, jonka ylin johtotähti on täydellinen syrjimättömyyden periaate. Syrjimättömyys voi edustaa rakentavaa kritiikkiä silloin, kun valtakoneisto oikeasti edustaa autoritaarista valtiota. Jos taas valtakoneisto pääsääntöisesti toimii oikeudenmukaisesti ja lakia noudattaen, syrjimättömyyden periaate muuttaa oikeudenmukaisen valtakoneiston mielivallan harjoittajaksi.

Rasismin suunnaton pahuus

Täydellisen syrjimättömyyden kannattajalle ”rasismi” edustaa absoluuttista pahaa, jota vastaan pitää taistella kaikin keinoin. Jos ”rasismi” poistuu, vähemmistöt pääsevät näyttämään kykynsä ja menestyvät yhteiskunnassa. Syrjimättömyyttä on myös kulttuurirelativismi eli kaikkien kulttuurien pitäminen lähtökohtaisesti samanarvoisina. Länsimaista kulttuuria, joka on tuottanut ylivoimaisen valtaosan maailman tieteellisistä läpimurroista ja teknologisista innovaatioista, ei voi pitää parempana kuin afrikkalaisella savannilla harjoitettua paimentolaisheimokulttuuria. Ainakaan tätä ei saa sanoa ääneen.

Täydellisen syrjimättömyyden periaatteen tiellä on kuitenkin esteitä. Pahimpia niistä ovat ihmiset, jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin moderni vasemmistoliberaali. Hyviä asioita kannattava ja oikeat mielipiteet omaava vasemmistoliberaali edustaa absoluuttista hyvää. Jos joku on vasemmistoliberaalin kanssa eri mieltä, hänen on oltava paha ihminen.

Pahuutta edustavat kaikki täydellisen syrjimättömyyden periaatteesta poikkeavat mielipiteet. Jos ihminen esimerkiksi vastustaa maahanmuuttoa kolmannen maailman maista, hän on rasisti ja ksenofobi. Jos hän ilmaisee mielipiteensä avoimesti, häntä voidaan syyttää kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Rasismi ja ksenofobia ovat mielipiteitä ja asenteita, jotka eivät sellaisenaan ole rikollisia. Suomessa on toistaiseksi voimassa mielipiteen- ja omatunnonvapaus. Siksi rasismia ja ksenofobiaa ei voi kriminalisoida sellaisenaan. Sen sijaan niitä on täysin luvallista etsiä mielipidekirjoituksista ja tarvittaessa tulkita vähemmistöjä negatiiviseen sävyyn kuvaavia kirjoituksia kuin Piru Raamattua. Johanna Suurpään edeltäjä Mikko Puumalainen toimi juuri näin, kun hän teki tutkintapyynnön Mikko Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Itse kannatan laajaa sananvapautta ja kriminalisoisin ainoastaan suorat tappouhkaukset ja –kehotukset. Virheelliset mielipiteet pitää pystyä kumoamaan asia-argumentein ilman viranomaisten taholta käynnistettäviä pakkokeinoja. Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää ei usko sanan- ja mielipiteenvapauteen, vaan hänen näkemyksensä mukaan vääristä mielipiteistä pitää rangaista leivättömän pöydän ääressä. Minusta taas Suurpää edustaa mielipideterroria ja totalitarismia, joita vastaan jokaisen kunniallisen kansalaisen pitää taistella. Suurpää on paljon vaarallisempi kuin mielipiteet ja asenteet, joita vastaan hän väittää taistelevansa.

Rasismi ja ksenofobia kun eivät edusta yksinomaan valkoihoisen heteromiehen silmitöntä pahuutta, vaan ne ovat inhimillisiä ominaisuuksia, joita esiintyy kaikissa kansanryhmissä ja kaikissa maailman maissa. Moderni vasemmistoliberaali on tässä suhteessa samanlainen kuin henkinen edeltäjänsä kommunisti, joka elätteli unelmia uudesta uljaasta yhteiskunnasta ja joka kuvitteli valtion pystyvän muuttamaan ihmisluonteen toisenlaiseksi.

P.S. Oikeutta saattaa sittenkin olla olemassa. Jos tämän linkin tieto pitää paikkansa, entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen on joutumassa oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

Korjaus edelliseen: Ex-vähemmistövaltuutettu ei välttämättä ole joutumassa oikeuteen vastaajana vaan muussa ominaisuudessa.

Eurabia – myyttiä vai todellisuutta

Jo jonkin aikaa jatkunut kiista siitä, ovatko Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit rasistisia ja fasistisia järjestöjä vai eivät, on toistaiseksi päättynyt toisen osapuolen esitettyä lopullisen kantansa ja heittäessä pyyhkeen kehään. Internet-keskusteluissa voittaja ei yleensä ole se, joka esittää parhaat argumentit, vaan se, joka jaksaa toistaa omaa kantaansa vastaväitteistä piittaamatta. Tässä suhteessa Little Green Footballs –sivusto ja sen ylläpitäjä Charles Johnson ovat jo voittaneet. Näin käy, koska Gates of Vienna –sivuston ylläpitäjät Baron Bodissey ja Dymphna ymmärtävät, että totuus harvoin on mustavalkoinen ja että maailmasta ei varmasti löydy Jeesuksen moraalilla varustettuja ihmisiä poliittisista puolueista puhumattakaan.

Charles Johnsonilla taas on pelissä henkilökohtainen uskottavuus, blogin kävijämäärät ja prinsessanherkkä ego, joka ei kestä pienintäkään kritiikkiä. On siis todennäköistä, että Charles Johnson luovuttaa viimeisenä. Itse olen pahoillani Baron Bodisseyn puolesta, koska hän teki hartiavoimin töitä, jotta Brysselin jihad-vastainen konferenssi saatiin järjestettyä. Siksi Johnsonin tekopyhä jeesustelu tuntuukin varmasti samalta kuin suora potku munille. Siksi minäkin olen lakannut kunnioittamasta Charles Johnsonia, pieniä vihreitä limapalloja ja Johnsonin liskoarmeijaa. LGF:n linkki on jo poistettu selaimen kirjanmerkeistä.

Eurabia on myytti

Viime vaiheessa Charles Johnson alkoi muuttua itsevarmaksi ja alkoi antaa suoria linkkejä lähdesivustoilleen. Parissa viimeisessä asiaa koskevassa viestissään Johnson antoi linkin norjalaisen Öivind Strömmenin Eurofascism-sivustolle, jossa omien sanojensa mukaan ideologisesti vasemmistolainen ja ajatusmaailmaltaan vihreä norjalainen on tutkinut modernia eurooppalaista fasismia ja jopa kirjoittanut aiheesta kirjan.

Strömmenin sivuston perusteella kyseessä on henkilö, joka on aidosti huolissaan fasismin leviämisestä Euroopassa. Valitettavasti Strömmen keskittyy blogikirjoituksissaan lähinnä semanttiseen keskusteluun. Strömmenin itse määrittämien kriteerien perusteella päätellään, mikä eurooppalainen puolue on ”fasistinen” ja mikä ei. Semantiikkaa höystetään vihjailuilla puolueen entisten ja nykyisten jäsenten kytköksillä entisiin ja nykyisiin natseihin. Lienee turha sanoa, että moinen saivartelu on turhanpäiväistä. On hedelmällisempää katsoa, mikä on kunkin puolueen aatteellinen perusta ja mitä tavoitteita kukin puolue pyrkii ajamaan kuin metsästää natsimörköjä. Valitettavasti jälkimmäinen on se tapa, jota poliittinen vasemmisto pääsääntöisesti käyttää.

Strömmenin keskeinen teesi on Eurabia-myytti, jota ”eurofasistiset” puolueet käyttävät hyväkseen lisätäkseen kannatustaan. Mitenkään perustelematta Strömmen väittää, että historioitsija Bat Ye’orin kirja Eurabia – the Euro-Arab axis on pelkkä salaliittoteoria eikä sitä tästä syystä pidä ottaa vakavasti. Eurabia-myytti on Strömmenin kirjan pääaihe. Stömmenin blogissa ei kiinnitetä huomiota Eurabia-hypoteesin motivaatiotekijöidin, kuten tarpeeseen tasapainottaa Yhdysvaltojen hegemoniaa tai öljyn saatavuuteen.

En ole lukenut Strömmenin kirjaa (enkä aiokaan) enkä myöskään ole lukenut Eurabia-kirjaa, jonka mukaan Euroopan Unioni on tietoisesti pyrkinyt lähentämään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan arabimaita Eurooppaan. Hintana öljynsaannista Eurooppa on lisäksi siirtynyt tukemaan palestiinalaisten asiaa Lähi-idän konfliktissa ja sallinut laajamittaisen muslimien maahanmuuton.

Norjalainen bloggaaja Fjordman kysyi LGF-kiistan aikana, miksi LGF lisää Eurabian kieltäjien uskottavuutta (siteeraamalla Öivind Strömmeniä). Kirjoituksessaan Fjordman antaa linkin BBC:n uutiseen, jossa Britannian ulkoministeri David Miliband kehottaa Euroopan Unionia laajentumaan Euroopan ulkopuolelle.

Milibandin mukaan EU:n pitäisi työskennellä, jotta Venäjästä sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista tulisi EU:n jäseniä. Laajentuminen on hänen mukaansa tehokkain työkalu edistää tasapainoa ja vähentää ääriliikkeiden kannatusta.. Miliband sanoi myös, että EU:n on pidettävä lupauksensa Turkille, koska epäonnistuminen synnyttäisi syvän ja vaarallisen kuilun idän ja lännen välille.

Milibandin höyrypäiset puheet eivät kuitenkaan ole todiste mistään salaliitosta Euroopan muuttamiseksi Eurabiaksi. Sen sijaan ne kertovat utopistisesta ajattelusta, jossa Euroopan Unionin kyky sulauttaa erilaisia kulttuureja yliarvioidaan ja laajamittaisen muslimien maahanmuuton seuraukset jätetään kokonaan vaille huomiota. Milibandin lausunto ei niinkään kerro tahallisesta pahantahtoisuudesta kuin tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä päätösten seurauksia kohtaan eli yhdellä sanalla idealismista. Lausunto myös kertoo vasemmistolaisesta ajattelusta, jonka mukaan konfliktien syyt löytyvät taloudellisesta eriarvoisuudesta. Liittämällä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat osaksi eurooppalaista kehitystä konfliktit vähitellen poistuvat.

Hirttäytyminen Eurabiaan ei kannata

Koska en ole lukenut Bat Ye’orin Eurabia-kirjaa, en myöskään lähde arvioimaan, miten luotettavalle todistusaineistolle kirja perustuu. Myönnän, että kirjan nimen perusteella voi epäillä kyseessä olevan salaliittoteorian.

Jos lähdetään arvioimaan, miksi Eurabia voi toteutua, kannattaa ennemmin keskittyä maanläheisempiin yksityiskohtiin. Euroopan maat muuttivat Lähi-idän politiikkaansa vuoden 1973 Yom Kippur –sodan jälkeen, koska öljyä tuottavat arabimaat kieltäytyivät myymästä öljyä Israelia tukeville valtioille. Tämä johti ns. öljykriisiin. On kuitenkin todistamatta, että laajamittainen muslimien maahanmuutto olisi suoraa seurausta tästä politiikasta.

Ylipäänsä pidän Fjordmanin takertumista Eurabia-teoriaan virheellisenä. Mitään Eurabiaa ei tarvita, jos halutaan todistaa laajamittaisen muslimien maahanmuuton haitallisuus eurooppalaisille yhteiskunnille. Muslimien maahanmuuton taloudellinen taakka on todistettavissa työllisyystilastoilla, joiden mukaan muslimien työllisyysaste on selkeästi kantaväestöä alhaisempi. Muslimien todistettavissa oleva käyttäytyminen myös antaa aiheen epäillä maahanmuuton järkevyyttä. Kun mukaan lisätään muslimien selkeästi kantaväestöä korkeampi syntyvyys, voidaan perustellusti väittää, että Eurooppa islamisoituu.

Islamisoituminen ei kuitenkaan ole mikään peruste Öivind Stömmenin kaltaisille, koska monikulttuurisen ajattelun sisäistäneille kulttuurilla ei ole väliä, koska kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia. Siksi monikultturistit eivät voi ymmärtää, miksi islamisoituminen olisi muka joku ongelma. Monikulttuurisuus sisältää myös ääneenlausumattoman ajatuksen siitä, että muslimit lopulta omaksuvat eurooppalaiset arvot, koska ne ovat perinteisiä islamilaisia arvoja houkuttelevimpia. Todellisuus ei valitettavasti aina noudata toiveita.

Puumalaistumista Kanadan malliin

Olin kuin puulla päähän lyöty, kun havaitsin kanadalaissyntyisen kolumnisti ja kirjailija Mark Steynin joutuneen syytettyjen penkille yhdessä MacLeans -aikakauslehden kanssa. Neljä Toronton Osgoode Hallin lainopillisen koulun opiskelijaa on haastanut Steynin ja MacLeansin liittovaltion sekä Ontarion ja Brittiläisen Kolumbian ihmisoikeuskomissioiden kuultavaksi. MacLeans ei ole mikä tahansa pikkujulkaisu, vaan se on Kanadan suurilevikkisin uutisviikkolehti eli vähän kuin Suomen Kuvalehti täällä.

Valitusten kohteena on MacLeansin sivuilla julkaistu artikkeli ”Tulevaisuus kuuluu islamille” (Future belongs to islam). Artikkelissa Mark Steyn kuvailee läntisen maailman demografista kehitystä ja esittää käsityksensä, jonka mukaan Eurooppa muuttuu vähitellen Eurabiaksi, koska muslimit synnyttävät enemmän lapsia kuin kantaväestö. Vaikka kantaväestö säilyttäisikin enemmistönsä, kahdeksankymppisistä ei ole vastusta musliminuorukaisille, jos nämä päättävät ryhtyä hankaliksi.

Oheisessa artikkelissa Steyn esittää oman käsityksensä tapahtumista. Ensimmäiseksi Steyn toteaa:

”Yksi merkittävimmistä eroista Yhdysvaltojen ja muun lännen välillä on se, että Yhdysvalloissa on perustuslain ensimmäinen lisäys (First Amendment) ja muualla ei ole. Monet näistä vapaista yhteiskunnista pitävät itsestään selvänä sitä, että valtion harjoittama sananvapauden säännöstely on hyvää ja oikein.”

Mieleen tulee tavanomainen latteus, jossa todetaan, että meillä on sananvapaus MUTTA sitä pitää käyttää vastuullisesti. Länsimaiden tiedotusvälineiden ja hallitusten käyttäytyminen Tanskan pilakuvakriisin yhteydessä vahvisti käsitystä, jonka mukaan sananvapaudesta ollaan tarvittaessa valmiita luopumaan lyhyen tähtäimen poliittisen edun takia.

EU-maissa on yleensä lakipykäliä, jotka rajoittavat loukkaavaa ”vihapuhetta”. Lakeja on kuitenkin sovellettu eri maissa vähän eri tavalla. Ruotsissa voi saada tuomion toteamalla, että Kosovon albaanit ovat vastuussa suurimmasta osasta huumerikollisuutta. Skånen Burlövistä kotoisin oleva kunnallispoliitikko Dahn Pettersson kehtasi väittää, että 95 prosenttia heroiinista tulee Ruotsiin Kosovon kautta. Pettersson tuomittiin oikeudessa maksamaan sata päiväsakkoa.

Vastauksensa lopussa Steyn toteaa kehityksen kulun, joka Suomessa on vasta alkuvaiheessa:

”Nämä ”ihmisoikeussensorit” aloittivat pikkutekijöistä, kuten tuntemattomista nettisivuista ja ”homofobeista”, jotka siteerasivat yleisönosastokirjoituksissaan liian innokkaasti Mooseksen kirjaa. Koska he selvisivät tästä ilman ongelmia, kanadalainen ”pseudo-oikeus” voi istua ja tuomita valtavirran aikakauslehden ja hiljentää keskustelun kriittiseltä julkisen keskustelun osa-alueelta. ”Progressiivinen” vasemmisto on tottunut keskustelun sääntelyyn, ja heidän mielestään se on vain hyvä tapa hyökätä kristittyjen fundamentalistien, oikeistolaisten kolumnistien ja muiden halveksittujen ryhmien kimppuun. He vain eivät tiedä ratsastavansa tiikerillä, joka syö lopulta heidätkin.”

En tiedä, tarkoittaako Steyn tiikerillä radikaalia islamia, jonka puolesta ”ajatussananvapausrikoksia” käsittelevät tuomioistuimet toimivat, vai totalitarismia ja pelon ilmapiiriä, jotka väistämättä seuraavat, jos valtio lähtee liian innokkaasti määrittämään, mikä on hyväksyttyä ja mikä kiellettyä sananvapautta.

Suomessa sananvapauden rajojen etsintää ovat innokkaimmin harjoittaneet ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen ja valtionsyyttäjä Mika Illman. Ensimmäisessä vaiheessa on käyty mitättömien nettisivujen kimppuun ja tehtailtu tutkintapyyntöjä. Mikko Ellilän tapauksessa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti syyteharkinnan jälkeen nostaa syytteen.

On siis vain ajan kysymys, kun Suomessa aletaan käydä myös muunlaisia vääriä mielipiteitä sisältävien julkaisujen kimppuun. Tämä on joidenkin mielestä välttämätöntä, jos Suomesta halutaan tehdä Ritva Viljasen sanoin ”ihmisoikeuksien supervalta”. On vain kovin irvokasta, että suvaitsevaisuuden nimissä lähdetään syyttämään ihmisiä orwellilaisista ajatusrikoksista.

Britannian kruununjalokivi 2

Olen aiemmin käsitellyt Britannian yleisradioyhtiö BBC:n tapaa raportoida islamiin liittyvistä asioista tässä kirjoituksessa. Viime viikolla BBC joutui jälleen kerran kärsimään negatiivisesta julkisuudesta, kun kävi ilmi, että sen toimittajat ovat kustantaneet paintball-harjoituksia henkilöille, jotka ovat myöhemmin osallistuneet terrori-iskun valmisteluun.

BBC:n sotaleikit

Kohu alkoi tästä Times Onlinen artikkelista, jossa kuvataan, miten BBC:n työntekijät maksoivat terrori-iskua valmisteleville paintball-harjoitukset ja myöhemmin jättivät ilmoittamatta poliisille osallistujien yhteyksistä terrori-iskuihin. BBC:n dokumentti ”Don’t panic, I’m islamic” lähetettiin ennen Lontoon metroon 7.7.2005 tehtyjä terrori-iskuja. Dokumentissa kuvataan, miten Britannian muslimit ovat joutuneet leimatuiksi ja tästä syystä kärsineet syrjinnästä 9/11-terrori-iskujen jälkeen. Dokumentin voi katsoa täältä.

Itse dokumentissa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi siihen, kuinka ohjelmassa esiintyvät brittimuslimit kuvataan aksenttia ja ruokavaliomieltymyksiään myöten perusenglantilaisina. Myös heidän sotaleikkiharrastuksensa kuvataan harmittomana hauskanpitona. Ohjelman myöhemmässä vaiheessa siirrytään 9/11-terrori-iskuihin ja dokumentti peitellysti ilmaisee tukensa iskujen ympärillä pyöriviä salaliittoteorioita kohtaan. Ehkä huvittavin tapaus on nuori muslimimies, jonka herääminen tapahtui Muhammad Al Duran tapauksen takia. Tuo tapaus on myöhemmin osoitettu lavastetuksi Pallywood-tuotannoksi ja siitä on tullut yksi palestiinalaisten harjoittaman mediamanipulaation ikoneista. Enemmän Pallywoodista voi katsoa tästä CBS:n 60 minutes –ohjelman pätkästä.

Dokumentin on tuottanut Phil Rees, jonka kirjoittama kirja Dining with terrorists (ohessa mielestäni paras arvostelu) löytyy minultakin hyllystä. Phil Rees otti terroristi-iskun valmistelusta epäillyn Mohammed Hamidin mukaan ohjelmaan, koska Hamidin huumorintaju teki häneen vaikutuksen. Rees piti Hamidia lähinnä ”itälontoolaisena koomikkona” (a kind of cockney Comic). Rees myös luovutti Hamidille nimikirjoituksella varustetun kappaleen kirjastaan.

Tuskin kenellekään on yllätys, että Reesin nykyinen työnantaja on Katarissa toimiva Al-Jazeera –kanava, josta moni entinen BBC:n työntekijä (mm. David Frost) on löytänyt vihreän oksan. Ehkä Katarin emiirin rahoittama kanava maksaa toimittajille parempaa palkkaa kuin brittiläinen lupamaksurahoitteinen yhtiö, jonka vuosibudjetti yltää 3,2 miljardiin puntaan. Jos toimittaja aikoo työskennellä Al-Jazeeralla, voi olla suositeltavaa välttää islamin arvostelua.

Mohammed Hamid on tällä hetkellä syytteessä kaksivuotisesta radikalisointiohjelmasta, jonka tarkoituksena oli valmistaa nuoria muslimeja pyhään sotaan eli jihadiin. BBC puolestaan jätti ilmoittamatta poliisille tietoja, jotka liittyivät 21.7.2005 epäonnistuneisiin terrori-iskuihin.

Hamid otti yhteyttä BBC-dokumentin tutkijaan Nasreen Suleamaniin ja kertoi yhteyksistään 7/7-terroristeihin. Suleaman ei kuitenkaan tuntenut tarvetta kertoa tästä poliisille. Hän kuitenkin informoi oman yhtiönsä johtoa, joka kielsi ottamasta yhteyttä poliisiin.

Question of leadership

BBC on kuitenkin tuottanut normaalin islam-apologian lisäksi myös laadukasta journalismia. Tätä perinnettä edustaa parhaiten Panorama-dokumentteja tehnyt John Ware, jonka dokumentti Question of Leadership (dokumentin voi katsoa Watch the programme –linkin takaa) asetti kyseenalaiseksi Britannian johtavan muslimijärjestön Muslim Council of Britainin halun ja kyvyn kitkeä ääri-ilmiöitä keskuudestaan. Waren dokumentti esitettiin elokuussa 2005 noin kuukausi Lontoon metroon kohdistuneen terrori-iskun jälkeen.

Harmaantunut Ware kuitenkin edustaa väistyvää ikäluokkaa ja samalla myös yhä suuremmassa määrin katoavaa laatujournalismia. Itse tutustuin ensimmäisen kerran Waren tutkivaan journalismiin katsomalla palestiinalaista hyväntekeväisyysjärjestöä Interpalia koskevan dokumentin. Tämä dokumentti herätti runsaasti kritiikkiä palestiinalaisten asiaan myötämielisesti suhtautuvien tahojen keskuudessa

Warea syytettiin Question of Leadership -dokumentin jälkeen islamofobian lietsomisesta. Lontoon pormestari ”puna-Ken” Livingstonen julkaisema raportti arvosteli voimakkaasti Waren dokumenttia ja Britannian mediaa yleensä. Waren vastauksen arvostelijoille voi lukea täältä.

On erittäin valitettavaa, jos kriittinen ikäviä kysymyksiä karttamaton journalismi joutuu väistymään poliittisen korrektiuden vaatimusten takia. BBC:llä on hieno perinne vaalittavanaan ja John Ware edustaa tätä perinnettä parhaimmillaan.

90

Suomi täyttää 90 vuotta. Sanat eivät riitä kertomaan, joten täytyy turvautua videoiden voimaan. Ensimmäisenä on vuorossa oma henkilökohtainen suosikkini eli Jääkärimarssi. Pyydän anteeksi kehnoa englanninnosta.



Tämä kappale ei ole voinut jäädä huomaamatta etenkään niiltä, jotka ovat seuranneet suomalaisten olympia- ja MM-urheilijoiden suorituksia.



Seuraava videontekijä haluaa esittää kunnianosoituksen sotiemme veteraaneille.



Seuraava kappale olisi mielestäni Maamme-laulua sopivampi Suomen kansallislauluksi. Paavo Berglundin johtama versio on erittäin hyvä esitys ja perinteinen Lapin metsämaisema sopiva taustaksi.



Kansainvälistyvälle Suomelle sopivampi versio edellisestä löytyy seuraavasta. Sleepy Sleepers -yhtyeen versio Finlandia-hymnistä Mikkelin Dinousaurrockista vuodelta 1988 ei ehkä ole yhtä jylhä mutta sopii paremmin omaan aikaansa.



Georg Ots on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin. Saarenmaan valssi on omistettu uudesti syntyneen Uuden Suomen kolumnisti Iivi Anna Massolle.



Tenavatähti oli legendaarinen ohjelma aikanaan. Sodankyläläinen Matias Sassali esitti vuonna 1991 ikimuistoisen version kauniista venäläisestä valssista Elämää Juoksuhaudoissa. Juontajana on yhtä ikimuistoinen Seppo Hovi.



Seuraavaa kappaletta tuli itsekin hoilattua armeija-aikana. Nuotti ei osunut kohdalleen yhtä hyvin kuin tässä videossa.



Talvisota on perinteisesti ollut suomalaisille pyhä asia. Ensimmäisenä pätkiä aikansa uutisvideoista.



Nuorempi polvi on myös osoittanut kunnioitustaan veteraaneille. Seuraavassa videossa Teräsbetoni-yhtyeen Pyhä Maa -kappaleen yhteydessä on esitetty kuvia Pekka Parikan Talvisota -elokuvasta.



Hyvää itsenäisyyspäivää Vasarahammer-blogin lukijoille!

Lenin ja hyödyttömät idiootit

Olen tässä blogissani keskittynyt islamin ja lännen väliseen konfliktiin, mutta viime päivinä Suomessa menneisyyden haamut ovat alkaneet nostaa päätään. Joukko entisiä stalinisteja, kulttuurielämän vaikuttajia ja akateemisia vaatii Leninin patsaan pystyttämistä Helsinkiin.
Nimilista on löydettävissä täältä, täältä ja täältä asiaankuuluvine kommentteineen.

Kommunistien rikoksia ihmisyyttä vastaan ei tarvitse erikseen mainostaa. Ne on lueteltu varsin seikkaperäisesti Kommunismin mustassa kirjassa, jossa myös vähän valotetaan syitä, miksi kommunistiset järjestelmät kaikkialla johtivat mittaamattomaan kärsimykseen ja tuhoon.

Monet entiset ja nykyiset kommunistit puolustelevat aatetta hyvällä tarkoituksella. Kommunismi pyrkii tasa-arvoiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. Lyhyesti sanottuna aate on hyvä, mutta toverit pilasivat sen. On kuitenkin perusteltua epäillä itse aatteen hyvyyttä, jos kaikki sen hedelmät ovat mätiä.

Kommunismi on Karl Marxin kehittelemä yhteiskunnallinen utopia, joka perustuu luokattomaan ja valtiottomaan yhteiskuntaan sekä tuotantovälineiden yhteisomistukseen. Marx syytti kapitalistista yhteiskuntaa työläisten riistosta, ja hänen mukaansa riisto voi loppua vain proletariaatin vallankumouksen kautta. Marx ei kuvaillut utopiaa kovinkaan tarkasti, mutta hän loi poliittisen teorian, jonka mukaan vallankumous olisi vääjäämätön seuraus kapitalismin sisäisistä ristiriitaisuuksista.

Marx jäi elinaikanaan varsin marginaaliseksi kirjoittajaksi, mutta hänen teoksensa inspiroivat työväenliikettä hänen kuolemansa jälkeen. Varsinaisesti Marxin ajatukset löivät itsensä läpi Vladimir Iljitsh Leninin johdolla toteutetussa Lokakuun vallankumouksessa. Lenin toteutti vallankumouksen ja käynnisti ensimmäisen Marxin ajatuksiin pohjautuvan yhteiskuntakokeilun.

Vallankumouksen käytännön toteuttaja

Luonnollisesti vallankumousta ei voi tehdä ilman, että joku ryhtyisi vastarintaan. Leninin ja hänen tovereidensa kukistivat vastarinnan järjestelmällisen siviiliväestöön kohdistuvan terrorin avulla. Vallankumouksen käsikassarana oli heti alusta alkaen salainen poliisi, KGB:n edeltäjä Tsheka päällikkönsä Felix Dzherzhinskyn johdolla. Stalinin terrori on historiankirjoituksessa saanut enemmän huomiota, mutta terrori oli bolshevikkien toiminnan lähtökohta heti alusta lähtien, minkä Lenin myös selväsanaisesti ilmaisi.

Terrorin lisäksi Lenin loi myös toisen instituution eli vankileirit, vaikka Stalin saa kunnian tämänkin ajatuksen viemisestä loogiseen päätökseensä. Leninin aikana poliittisia vastustajia suljettiin Vienanmerellä sijaitseville Solovetskin luostarisaarille, jonne perustettin vuoteen 1939 asti toiminut Neuvostoliiton ensimmäinen vankileiri.

Miten humaani yhteiskuntakokeilu voi johtaa terroriin ja vankileireihin? Näin kävi siksi, että kommunismi edellytti vallankumousta ja omaisuuden takavarikointia laillisilta omistajilta. Tätä tarkoitusta varten vallankumousta vastustaneet ihmisryhmät luokiteltiin vihollisiksi, ja heiltä riistettiin ihmisarvo. Hyvän tarkoituksen eteen tarvitaan ihmisuhreja, joista ei ole puutetta yhdessäkään kommunistisessa kokeilussa Maon Kiinasta Kuubaan tai Kambodzhaan.

Kommunismin syvin olemus

Kommunistit lännessä elättelivät pitkään myyttiä hyvästä Leninistä ja oikealta tieltä poikenneesta Stalinista. Aleksandr Solzhenitsyn kuitenkin kumosi tämän harhakuvan kirjallaan Vankileirien saaristo, jossa hän silminnäkijäkuvauksiin perustuen selittää, miten Lenin loi perustan orjataloudelle ja keskitysleirijärjestelmälle. Myöhemmin hän seuraa leirijärjestelmän kehitystä huippuunsa Stalinin kaudella ja päättää kertomuksensa vuoteen 1956, jolloin Nikita Hrustshev tuomitsi Stalinin rikokset ja henkilökultin salaisessa puheessaan.

Stalinin kuoleman jälkeen leirijärjestelmää vähitellen purettiin ja lievennettiin, mutta Gulagista ei voinut Neuvostoliitossa avoimesti keskustella ennen Gorbatshovin kautta. Solzhenitsynin kirjan suurin rikos oli syyllistää Stalinin kanonisoima Lenin, mikä johti lännessä Leninin historiallisen roolin uudelleentulkintaan. Lisäksi kirjailija väitti, että neuvostojärjestelmä ei voinut toimia ilman aitoa vangitsemisen uhkaa ja että maan infrastruktuurihankkeet olivat pitkälle riippuvaisia vankityövoimasta.

Suomi ja kommunismi

Suomessa Neuvostoliiton avoin arvostelu oli harvinaista eikä Vankileirien Saaristoa voitu julkaista täällä, vaan se piti painaa Ruotsissa. Ehkä tästä syystä kommunismin todellinen luonne ei koskaan valjennut kiihkeimmille aatteen kannattajille tai heidän myötäjuoksijoilleen. Eräät heistä eivät vieläkään ymmärrä, minkälaiselle jakobiinille he ovat patsasta hommaamassa. Tai ehkä he tietävät, sillä perusteluna Lenin-patsaalle on esitetty Leninin vaikutusta Suomen itsenäisyydelle.

Leninin rooli on kuvattu suomettumisen ajan elokuvallisessa pohjanoteerauksessa eli vuonna 1975 valmistuneessa elokuvassa Luottamus, jonka toisena ohjaajana toimi Edvin Laine. Elokuvaa pakkosyötettiin 70-luvun koululaisille aidossa YYA-hengessä. Useimmat katsojat todennäköisesti selvisivät siitä ilman pysyviä vaurioita. Leninin tunnustusta Suomen itsenäisyydelle ei parhaimmalla tahdollakaan voi kutsua muuksi kuin pragmaattiseksi toimenpiteeksi, mutta 1970-luvun ilmapiirissä oli poliittisesti sopivaa korostaa hänen hyväntahtoista rooliaan.

Suomessa ja yleisemminkin lännessä kommunismin kannatus ei aiheuta samanlaista stigmaa kuin toisen totalitaristisen kokeilun eli natsismin kannatus. Monet entiset taistolaiset, jotka 70-luvulla vaativat vallankumousta, toimivat edelleen merkittävissä tehtävissä politiikassa, yliopistoissa ja tiedotusvälineissä. Aina silloin tällöin pinnalle pääsee kuplia menneisyydestä kuten tässä Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa Stakesin tutkimusprofessori Sakari Hänninen ihmettelee, miksi Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaiettu yhteiskuntaluokista. Hänninen sanoo mm. seuraavaa: ”Kieli, jolla yhteiskunnallisista ilmiöistä puhutaan, on yhä enemmän pääoman kieli.”

Hänninen on myös huolissaan yhteiskuntatieteiden antautumisesta markkinatalouden edessä. Minä taas sanon, että yhteiskuntatieteet ovat tehneet itsestään merkityksettömän takertumalla vanhoihin jo kaatuneisiin toteemeihin eli Leninin ja Marxin ajatuksiin luokkataistelusta. Yliopiston käytävillä ja luentosaleissa Marxin aatteet voivat vielä käydä kaupaksi, mutta muualla ne ovat menettäneet täysin merkityksensä.

Termiä hyödyllinen idiootti käytettiin länsimaissa asuvista Neuvostoliiton myötäjuoksijoista. Leninin patsasta ajavia ei voi enää kutsua tällä nimityksellä, koska neuvostojärjestelmä kaatui 16 vuotta sitten. Siksi heitä on parempi kutsua hyödyttömiksi idiooteiksi.