keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

90

Suomi täyttää 90 vuotta. Sanat eivät riitä kertomaan, joten täytyy turvautua videoiden voimaan. Ensimmäisenä on vuorossa oma henkilökohtainen suosikkini eli Jääkärimarssi. Pyydän anteeksi kehnoa englanninnosta.



Tämä kappale ei ole voinut jäädä huomaamatta etenkään niiltä, jotka ovat seuranneet suomalaisten olympia- ja MM-urheilijoiden suorituksia.



Seuraava videontekijä haluaa esittää kunnianosoituksen sotiemme veteraaneille.



Seuraava kappale olisi mielestäni Maamme-laulua sopivampi Suomen kansallislauluksi. Paavo Berglundin johtama versio on erittäin hyvä esitys ja perinteinen Lapin metsämaisema sopiva taustaksi.



Kansainvälistyvälle Suomelle sopivampi versio edellisestä löytyy seuraavasta. Sleepy Sleepers -yhtyeen versio Finlandia-hymnistä Mikkelin Dinousaurrockista vuodelta 1988 ei ehkä ole yhtä jylhä mutta sopii paremmin omaan aikaansa.



Georg Ots on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin. Saarenmaan valssi on omistettu uudesti syntyneen Uuden Suomen kolumnisti Iivi Anna Massolle.



Tenavatähti oli legendaarinen ohjelma aikanaan. Sodankyläläinen Matias Sassali esitti vuonna 1991 ikimuistoisen version kauniista venäläisestä valssista Elämää Juoksuhaudoissa. Juontajana on yhtä ikimuistoinen Seppo Hovi.



Seuraavaa kappaletta tuli itsekin hoilattua armeija-aikana. Nuotti ei osunut kohdalleen yhtä hyvin kuin tässä videossa.



Talvisota on perinteisesti ollut suomalaisille pyhä asia. Ensimmäisenä pätkiä aikansa uutisvideoista.



Nuorempi polvi on myös osoittanut kunnioitustaan veteraaneille. Seuraavassa videossa Teräsbetoni-yhtyeen Pyhä Maa -kappaleen yhteydessä on esitetty kuvia Pekka Parikan Talvisota -elokuvasta.



Hyvää itsenäisyyspäivää Vasarahammer-blogin lukijoille!

Ei kommentteja: