Fiktion puolella esiintyvä poliittinen korrektius palasi taas mieleen, kun näin jutun, jossa kerrottiin Britannian yleisradioyhtiö BBC:n korvanneen muslimiterroristit eläinaktivisteilla sairaaladraamassa Casualty. Kanavan johtohenkilöt eivät halunneet loukata valtiovallan erityisessä suojeluksessa olevaa vähemmistöä, vaan päätyivät loukkaamaan eläinaktivisteja, jotka varmasti pitävät asiasta meteliä mutta tuskin äityvät mellakoimaan tai katkomaan päitä tämän takia.
BBC on ollut muutenkin viime aikoina tulilinjalla tavastaa käsitellä islamia, jota Telegraphin bloggaaja Damian Thompson kuvaa sanalla gutless, joka kai parhaiten tässä yhteydessä voitaisiin kääntää sanalla munaton. Thompson vertaa BBC:n tapaa toisen osittain valtiorahotteisen Channel Four –kanavan vastaavaan. Channel Four esitti taannoin dokumentin Undercover mosque, jossa kuvattiin salaa brittiläisissä moskeijoissa saarnanneita äärimuslimeja.
Britannian poliittisesti korrektia ilmapiiriä kuvaa myös se, että radikaalimuslimien puheita tutkinut West Midlandsin poliisi ei suinkaan syyttänyt dokumentin perusteella saarnamiehiä, vaan Channel Four –kanava oli poliisin mukaan vääristellyt saarnamiesten sanomisia. Poliisi ei löytänyt kanavan toiminnasta mitään syytteeseen oikeuttavaa mutta raportoi silti löydöksistään mediaa valvovalle viranomaiselle Ofcomille.
Sillä, raportoiko Channel Four totuudenmukaisesti moskeijan tapahtumista, ei ole merkitystä. Koska dokumentti vahingoitti New Labourin hallitsemassa Britanniassa pyhiksi julistettuja ”yhteisöjen välisiä suhteita” (community relations), dokumentti oli itsessään paha sen totuudenmukaisuudesta riippumatta.
Amerikkalaiset eivät ole pekkaa pahempia
Poliittinen oikeaoppisuus ei ole Britannian eikä BBC:n yksinoikeus. Monille on vanhastaan tuttu amerikkalaisten stereotyyppinen tapa kuvata mustan väestön edustajia poliisielokuvissa ja –tv-sarjoissa. Musta mies ei juuri koskaan ole päähenkilö vaan valkoihoisen päähenkilön paras kaveri ja partneri. Edelleenkin on turvallisempaa kuvata rikolliset pääosin valkoihoisina, kuten on tehty neloselta tulevassa Criminal Minds –sarjassa, vaikka todellisuus osoittaisikin afroamerikkalaisen väestönosan selkeän suhteellisen yliedustuksen rikostilastoissa.
Nykyisin muslimien ja arabien kuvaaminen fiktiossa on alkanut muuttua samanlaiseksi. Erityisesti islamin ja terrorismin yhdistämisestä keskenään on tullut tabu, vaikka nykyisin suurin osa terroristeista on muslimeja. Ongelmia ei tule, jos muslimit kuvataan hyvinä ja Yhdysvaltain ulkopolitiikka pahana, kuten tehtiin Oscar-ehdokkaana olleessa George Clooneyn tähdittämässä Syriana-elokuvassa.
Itse seurasin jonkin aikaa tv-sarjaa Pentagon (E-ring), mutta ensimmäinen nauhoitettu jakso jäi katsomatta, koska heti alussa kristityt terroristit hyökkäsivät moskeijaan. Tv-sarjojen kohdalla ei tietysti pidä olla turhan tarkka realistisuuden kanssa, mutta tuollainen häiritsee, koska siinä ilmeisen tietoisesti vääristellään todellisuutta.
Olen keksinyt kaksi mahdollista selitystä kristityille terroristeille. Joko ohjelman tekijät halusivat välttää vähemmistön loukkaamista tai he oikeasti kuvittelevat Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston ja dominionistien olevan suurempi uhka kuin islamilaiset terroristit. Jälkimmäinen ei kuulosta mitenkään uskomattomalta, kun ajattelee, että Yhdysvalloissa ja Euroopassa on paljon itseään fiksuina pitäviä ihmisiä, jotka uskovat 9/11-terrori-iskujen olleen ”sisäpiirin työtä”. Myös kristittyjen ääriliikkeiden uhasta varoittelevat kirjat, kuten Chris Hedgesin kirja The Christian Right and the War on America, keräävät lukijoita.
Saman tv-sarjan myöhemmässä jaksossa kahden tummaihoisen päähenkilön välille alkoi kehittyä romanssi, joka vähän hiipui, kun nainen näki miehen kumartelemassa kohti Mekkaa kesken työpäivän. Nainen kuitenkin suostui lopulta lähtemään treffeille, kun mies selitti, kuinka islam oli auttanut häntä pääsemään irti rikollisesta elämästä.
Islam siis esitettiin pelkkänä positiivisena elämäntapavaihtoehtona. Sanallakaan ei mainittu Yhdysvaltojen mustan väestön keskuudessa suositusta Nation of Islam –liikkestä ja sen antisemitismistä ja käsittämättömistä rotuopeista.
Pentagon-sarjasta on toistaiseksi tehty vasta yksi tuotantokausi eikä toista ole näillä näkymin tulossa. Ihmissuhdedraaman ja kansainvälisen politiikan sekoittaminen ei sarjassa selvästikään onnistunut. Sen sijaan toinen terrorismia käsittelevä tv-sarja, Kiefer Sutherlandin tähdittämä 24 on Yhdysvalloissa menossa jo kuudennelle tuotantokaudelle.
Ennen 9/11-terrori-iskuja arabiterroristeja kuvattiin Hollywoodissa vähän rankemmalla kädellä. Esimerkiksi Arnold Schwarzeneggerin tähdittämässä True Lies –elokuvassa Crimson Jihad –nimisen terroristijärjestön johtaja oli pääpahis ja äärimmäisen epäsympaattinen sellainen. Sattumoisin kyseisessä elokuvassa lennettiin lentokoneella päin pilvenpiirtäjää, mistä tietysti herää kysymys, inspiroiko elokuva sen oikean terrori-iskun suunnittelijoita.
Elokuva- ja tv-viihteen vaikutusta ihmisten asenteisiin ei pidä liioitella. Ennemminkin ne kertovat oman aikansa vallitsevista käsityksistä ja asenteista. Silloin, kun tiettyjä todellisen elämän tapahtumia ei uskalleta käsitellä rehellisesti edes fiktiossa, herää ikäviä kysymyksiä rohkeuden puutteesta. Onneksi sentään Harry Potterin kaltaisissa fantasiaseikkailuissa pahuus esitetään kaunistelematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti