maanantaina, elokuuta 19, 2019

Onko al-Taeella enää uskottavuutta?


Anter Yasa piti lupauksensa ja julkaisi todisteet Hussein al-Taeen kytköksistä Irakin iranilaismieliseen militiaan. Al-Taee poseerasi useassa kuvassa militiajohtaja Haydar Qassemin kanssa ja näytti olevan tämän hyvä kaveri.
Haydar Qassem puolestaan ei esiintynyt kenen tahansa kanssa vaan häntä ohjasi Iranin vallankumouskaartin kenraali ja nykyinen Quds-joukkojen komentaja Qassem Suleimani. Quds-joukot ovat vastuussa Iranin rajojen ulkopuolella tapahtuvista sotilas- ja tiedusteluoperaatioista. Käytännössä tämä on tarkoittanut Hizbollahin tukemista Libanonissa ja sotilasavun toimittamista Hamasille. Tästä syystä Yhdysvallat pitää Irania merkittävimpänä valtiollisena terrorismin tukijana.

Syyrian sisällissodan aikana Suleimani vastasi shialaisten puolisotilaallisten joukkojen aseistamisesta. Nämä joukot taistelivat Islamilaista valtiota vastaan mutta syyllistyivät useisiin raakuuksiin Irakin sunnialueilla. Myöhemmin Suleimani näytteli merkittävää roolia eteläisen Aleppon valtaamisessa Assadin hallituksen joukoille.

Tällä hetkellä Haydar Qassem taistelutovereineen elää Suomessa Itä-Helsingissä.

Yasan mukaan Hussein al-Taeen sosiaalisen median tileillä suuri joukko hänen tukijoistaan on islamistisen SCIRI-puolueen tukijoita. Puolue pyrkii luomaan Irakiin Iranin mallin mukaisen valtion, jossa uskonnollisista johtajista koostuva neuvosto valvoisi hallituksen ja parlamentin toimintaa. Yasan mukaan Hussein al-Taeen piti alun perin tehdä töitä Irakin suurlähetystössä SCIRI:n edustajana. Toimittaja Rauli Virtanen järjesti kuitenkin hänelle paikan Martti Ahtisaaren johtamassa CMI:ssä.

Islamistit pyrkivät soluttamaan länsimaisia puolueita ja he ovat onnistuneet parhaiten vasemmistopuolueiden kohdalla. SDP:n peruskannattajakunta on iäkästä ja puolue tarvitsee uutta verta. Islamistit käyttävät tätä hyväkseen.

Ruotsissa Ympäristöpuoluetta edustanut ministeri Mehmet Kaplan joutui eroamaan asuntoministerin tehtävästään, kun hänen yhteytensä islamilaisiin ekstremisteihin paljastuivat. Kaplan poseerasi valokuvissa yhdessä turkkilaisen Harmaat sudet -järjestön Ruotsin johtajan kanssa.

Vaalikampanjassaan Hussein al-Taee esiintyi näyttävästi feministinä. Itse kukin saa tykönään päättää, uskooko miehen feministisiin julistuksiin vai hänen todennettuun taustaansa shia-militian johtajan kaverina ja poliittisen islamin kannattajana.

Itse olen sitä mieltä, että Hussein al-Taeen valheille rakennettu poliittinen ura saisi loppua mahdollisimman lyhyeen.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusi tieto minulle, että veteraanitoimittaja Rauli Virtanen pukkasi al-Taeen Ahtisaaren putiikkiin, jonka maine on kärsinyt tässä hässäkässä.

Al-Taee onkin kovempi jehu Iranin tukimiesten joukossa kuin on luultu. Millä asialla hän oli Irakin Belgian suurlähetystössä? Siitä Anter Yasa julkaisi tänään kuvan.

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi: "veteraanitoimittaja Rauli Virtanen pukkasi al-Taeen Ahtisaaren putiikkiin"

Suomen eliitti on pieni ja sisäsiittoinen.

Pakko myöntää, että tuon Soleimanin näkeminen kuvissa hätkähdytti hieman.

Irakissa on muitakin kuin iranilaismielisiä shia-militioita. Al-Taeen suku kuuluu siihen iranilaismieliseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Mitähän muuten laki sanoo siitä että heppu on ollut eduskuntavaaleissa (läpi päässeenä) ehdokkaana täysin väärällä henkilöllisyydellä?

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä: Al-Taee on heimon nimi eli ei täysin väärä.

Edelliseen postaukseen liittyen puhuttiin tatuoinneista. Tässä jutussa olevassa kuvassa on ASAP Rockyn pahoinpitelyn uhri, joka siis kuuluu afganistanilaisiin hazaroihin, jotka ovat shioja.

Heitä on taistellut Irakin ja Syyrian alueella shia-militioissa. Huomaa tatuointi:

https://gatesofvienna.net/2019/07/did-aap-rocky-beat-up-a-mujahid/

Kuvassa näkyvä tatuointi on yleinen shia-taistelijoilla.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Al-Taeen anteeksipyynnöt ovat ilmeisesti sisältäneet riittävästi tehokasta katumista, joten maamme korkeimmilta korokkeilta on hänelle anteeksi annettu. Sitä paitsi hänen motivaatioidensa arvostelu saattaa täyttää rasismin tunnusmerkistön. Eli ollaanpa ihan vain hissun kissun,me vaalikarjalaiset.

Anonyymi kirjoitti...

Oiva nimitys näille epäonnistuneille ongelmavaltioille on tämä"shithole".
Monet sieltä saapuvat tuovat mukanaan ideologiansa jota levittävät ja seurauksena on Euroopan muuttuminen "shitholeksi".
Jälkipolvet kiroavat tämänpäivän päättäjät.

vieras kirjoitti...

Räyhäntaateli voisi pyytää eroa eduskunnasta vaikka jonkin tekosyyn varjolla, kuten mielenterveydelliset syyt, masennus, univaikeudet tms. henkilökohtaisen elemän syyt. Eduskunnan täysistunto sitten myöntäisi eron ja varajäsen nousisi tilalle. Tämän jälkeen Irak tai Iran voisi sitten tarjota hänelle poliittisen turvapaikan tai tavallisen oleskeluluvan, jopa kansalaisuuden.

vieras kirjoitti...

Anter Yasa on kurdi joten hänellä on tietty motiivi omassa toiminnassaan. Oliko Yasa joskus demari tai persu mutta lähti lätkimään riitojen takia? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö Yasan julkaisemat jutut pitäisi paikkansa.

Kurdit ovat muslimeja, yleensä sunneja. Siitä huolimtta he eivät tule toimeen sunni-arabien, sunni-turkkilaisten, tai shiia-arabien kanssa kanssa. Tällöin lienee kyse enemmän etnisistä kuin uskonnollisista syistä. Iranin kurdit ovat enimmäkseen shiioja, mutta he eivät tule toimeen shiialaisten persialaisten kanssa. Suhteista Iranin azereihin en ole kuullut.

Anter Yasa kirjoitti...

Miksi heti vanakkainasettelet etnisyyteni perusteella ja kyseenalaistat motiivini? Tämän takia mediakaan ei ota minua tosissaan. Vastakkainasettelun. Olen ensijaisesti suomalainen.

Anter Yasa kirjoitti...

Miksi vastakkainasettelet etnisyyteni perusteella ja kyseenalaistat motiivejani? Eikö motiivini voi olla paljastaa totuus perustuen asiantuntijuuteeni? Olen ensisijaisesti suomalainen. Lopettakaa tuollainen hölmöily.

M.Jack kirjoitti...

Thank you so much for the detailed article.Thanks again.

Vasarahammer kirjoitti...

Anter Yasa: " Eikö motiivini voi olla paljastaa totuus perustuen asiantuntijuuteeni?"

Vain itse tiedät motiivisi, me muut voimme vain spekuloida. Joka tapauksessa olet tehnyt miehen työn, kun olet tuonut Al-Taeen taustat kaikkien nähtäville. Olet näyttänyt, että Ttässä tarinassa on muita paljon tärkeämpiä ulottuvuuksia kuin se, onko Al-Taee joskus sanonut pahasti juutalaisista tai sunnimuslimeista.