torstaina, elokuuta 01, 2019

Saksa, äärioikeisto ja Suomi


EU:n myötä olemme saaneet kaksi suurta lahjaa. Ne ovat avoimet rajat ja monikulttuuri. Näiden ansiosta katukuva on paljon aiempaa värikkäämpi eikä Schengen-alueen sisällä tarvitse enää jonottaa rajatarkastuksissa ja näyttää passia.

Jo Schengen-aluetta synnytettäessä varoitettiin rikollisuuden liikkuvan maasta toiseen vaivattomasti. Tämä uhkakuva on toteutunut myös terroristien vapaana liikkuvuutena kuten myös niiden onnenonkijoiden, jotka onnistuvat hilaamaan itsensä Schengen-alueen sisäpuolelle. Värikäs katukuva on seurausta avoimista rajoista, joiden sisällepääsy käytännössä takaa, että alueelta ei koskaan tarvitse poistua, jos ei niin halua tehdä.

Junan alle Saksassa

Eritrealainen Habte Araya työnsi 8-vuotiaan pojan ja tämän äidin raiteille Frankfurtin asemalla, kun supernopea ICE-juna oli saapumassa asemalle. Hän yritti tehdä saman vielä 78-vuotiaalle naiselle mutta epäonnistui. 8-vuotias poika menehtyi tapahtumassa.

40-vuotias Araya oli saanut Sveitsistä oleskeluluvan. Zürichin kantonissa asuva Araya oli esiintynyt monikulttuurimannekiinina eli esimerkkinä “onnistuneesta integraatiosta”. Myöhemmin hän oli äitynyt väkivaltaiseksi ja mm. uhannut naapuriaan veitsellä. Araya oli ollut mielenterveyshoidossa eikä poliisi löytänyt hänestä merkkejä “radikalisoitumisesta”.

Viime maanantain tekojensa jälkeen Araya saa syytteen murhasta ja murhan yrityksestä. Pojan äiti selvisi raiteille työntämisestä hengissä. Tapaus muistuttaa neljän vuoden takaista IKEA-puukotusta, jossa eritrealainen turvapaikanhakija murhasi kaksi ihmistä. Kyseiselle teolle oli myös vaikea löytää järkevää motiivia.

Saksassa on muutaman viime vuoden aikana tapahtunut muitakin raiteille työntämisiä. Tammikuussa 2017 joukko nuorukaisia työnsi miehen raiteille Berliinin Kreuzbergissa sijaitsevalla Kottbusser Tor -metroasemalla. Mies onnistui kiipeämään turvaan ennen junan saapumista.

Hampurissa 16-vuotias nuorukainen, joka oli luultavasti Marokosta, hyökkäsi 34-vuotiaan naisen kimppuun, ryösti tämän ja työnsi raiteille. Nainen loukkaantui tilanteessa lievästi.

Maaliskuussa 2017 kaksi turvapaikanhakijaa, joista toinen oli marokkolainen ja toinen libyalainen, työnsi saksalaisen perheenisän raiteille. Tekijät potkivat uhria ja estivät häntä nousemasta. Onneksi saapuvan paikallisjunan kuljettaja toimi ripeästi ja pysäytti junan vain muutaman metrin päähän raitella makaavasta loukkaantuneesta uhrista.

Huhtikuussa 2017 38-vuotias Csilla H. puhui 59-vuotiaalle liikkeenjohdon konsultti Werner H:lle kielellä, jota tämä ei ymmärtänyt. Tämän jälkeen hän työnsi 59-vuotiaan takaa päin raiteille. Junan kuljettaja oli jälleen tarkkana ja onnistui pysäyttämään junan kolmen metrin päähän uhrista.

Näitä tapauksia on lisää ja ne kaikki on kerrottu täällä.

Frankfurtin tapaus on herättänyt suurta huomiota Saksassa uhrin nuoren iän takia. Pitkällä tähtäimellä tällaiset toistuvat tapaukset saavat ihmiset pelkäämään julkisilla paikoilla. Joku koiranleuka voisi vääntää asian siten, että ainakin älypuhelimen tuijottelu asemalaiturilla vähenee.
Keskiviikkona Stuttgartissa syyrialaistaustainen mieshenkilö surmasi toisen miehen keskellä katua iskemällä tätä toistuvasti miekalla. Uhri oli Saksassa asuva kazakki. Miekka vaikutti käyrältä sapelilta. Stuttgartia on Saksassa pidetty yhtenä turvallisimmista kaupungeista.

Syksyllä 2015 kysyin: “Viekö Saksa muun Euroopan mukanaan?” Tässä vaiheessa näyttää siltä, että ainakin Saksassa liittokansleri Angela Merkelin politiikan seuraukset ovat selkeästi nähtävissä. Merkelistä voidaan kai sanoa, että hän on Saksan tuhoisin kansleri sitten erään viiksekkään itävaltalaisen.

Entä Suomessa?

Suomessakin seurataan Saksan tapahtumia. Keskiviikon A-studiossa tärkein asia oli saksalaisen CDU-poliitikon murha Kasselin kaupungissa. Murha tapahtui jo kesäkuun alussa, joten ohjelman alkuvaiheessa oli vaikea ymmärtää, miksi se juuri nyt oli ajankohtainen. Murhaaja oli “äärioikeistolainen”. A-studion insertissä pyrittiin antamaan kuva “äärioikeiston” uhasta, joka uhkaa demokratiaa. Lisäksi viitattiin vihapuheeseen mahdollisena väkivallan syynä.

Tämän jälkeen studioon oli tuotu uustaistolainen tendenssitutkija Oula Silvennoinen, joka varmana mielipiteenään esitti, että Perussuomalaiset on “oikeistoradikaali” puolue. Silvennoinen myös opasti katsojia siitä, mitä tarkoitetaan “äärioikeistolaisuudella”:

“...se on aika laaja termi, jonka alle mahtuvat sekä oikeistoekstremistiset Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kaltaiset uusnatsiliikkeet että oikeistoradikaalit puolueet kuten Perussuomalaiset.”

Kun toinen studiovieras, Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo kieltäytyi hyväksymästä Silvennoisen määritelmää, tendenssitutkija totesi, että me tutkimuksessa kyllä tiedetään.

Kysymys on Silvennoisen mukaan suhteesta autoritarismiin, hierarkiseen yhteiskuntaan ja kategoria-ajatteluun. Perusteluja tälle hän ei esittänyt vaan yritti tendenssitutkijan auktoriteetillä lyödä Slunga-Poutsalolle jauhot suuhun.

Todellisuudessa nimenomaan identiteettipolitiikan omaksuneelle vihervasemmistolle on tyypillistä ihmisten kategorisointi näiden viiteryhmän mukaan. Mielestäni ihmisryhmien kollektivistinen jakaminen uhriryhmiin ja sortajiin edustaa kategoria-ajattelua. Puheet suhteesta autoritarismiin ja hierarkiseen yhteiskuntaan ovat käsittämättömiä ja mahdottomia kommentoida. Silvennoinen on keksinyt omasta päästään tämän yhteyden.

Kun Slunga-Poutsalo yritti selittää Perussuomalaisten linjauksia, kamera näytti Silvennoisen ylimielistä virnistelyä.

A-studio myös tarjosi Silvennoiselle tilaisuuden esiintyä vaalihäirinnän ja somehäirinnän uhrina. Todellisuudessa Silvennoinen itse käyttäytyy aggressiivisesti sosiaalisessa mediassa ja harrastaa somehäirintää eli sitä, minkä uhrina hän pyrkii esiintymään. Silvennoisen suhde totuuteen on sen verran liberaali, että en suoralta kädeltä ostaisi hänen väitteitään. Lopussa Silvennoinen myös kehtasi mestaroida käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa.

Ohjelmassa saksalaisen paikallispoliitikon murhalla luotiin aasinsilta Perussuomalaisiin, äärioikeistoon ja vihapuheeseen eli valtamedian toimittajien suosikkiaiheisiin. Perussuomalaiset on viimeisimmissä mielipidetutkimuksissa noussut suurimmaksi puolueeksi. Veronmaksajan rahoittama Yleisradio haluaa vastustaa tällaista kehitystä. Mitenkään muuten en suostu A-studion aihevalintaa ja “asiantuntijan” mukanaoloa selittämään.

Silvennoisen julkiset esiintymiset aiheuttavat monissa kuten allekirjoittaneessa voimakasta vastenmielisyyttä. Siksi hänen esiintymisensä kääntyvät hänen edustamaansa asiaa vastaan. Silvennoinen on asiantuntijana selkeästi puolueellinen, mikä ei tunnu veronmaksajan rahoittamaa yhtiötä vaivaavan. Ylen A-studiokin kääntyi kaikessa läpinäkyvässä propagandistisuudessaan itseään vastaan varsinkin, kun toimittaja ja Oula Silvennoinen hyökkäsivät yhdessä Slunga-Poutsalon kimppuun ns. ampumistapauksessa, jossa kahden Perussuomalaisten jäsenen väitetään ampuneen vasemmistopoliitikkoja esittäviin maalitauluihin.

Asia käsitellään elokuussa Puoluevaltuuston kokouksessa. Oula Silvennoinen ei kuitenkaan malttanut olla antamatta ilmaisia neuvoja siitä, miten asia pitäisi käsitellä. Itse luotan nykyisen puoluejohdon kykyyn olla tanssimatta Oula Silvennoisen kaltaisten pillin mukaan, koska tanssista ei loppua tule, jos siihen kerran lähtee mukaan.

11 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

Herätkää nyt ihmiset perkele, nämä ongelmat eivät ikinä tule selviämään sillä, että valtiota pyydetään ratkomaan ongelmat, jotka se on itse aiheuttanut, vaan sillä, että ihmisillä on keinot puolustaa itseään ja muita syyttömiä keinoja kaihtamatta.

Aseen kantaminen on vapaan ihmisen tunnusmerkki, kun taas orjan tunnistaa siitä, että häneltä on evätty vapaus puolustaa itseään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vasara tiivisti tuoreimmassaan nykyisen tilan erinomaisesti eikä itse asiaan minulla ole lisättävää. Tuli vaan muistin lokeroista – kun noista junahommista oli puhe – mieleen se Espoon ”junacausti” vuonna 2009 jossa – väittämän mukaan – joku mahd. kantasuomalainen oli tönäissyt somalityttöä ja sanonut ”mene pois mun edestä senkin pieni apina”. Minkäänlaista näyttöä tälle ei koskaan löytynyt mutta eihän valtamedia viikkoon mistään muusta joukkorääkynytkään.

VIttuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Vaan huomasitteko kuinka seksikkäästi Oulan miltei napaan asti avonaisen paitansa raosta pilkotti hänen karvaton rintakehänsä?
Ettei vaan olis käynyt juuri tv-esiintymistä varten vahauttamassa? :D

Anonyymi kirjoitti...

Oula Silvennoisen virnuilusta tuli mieleen eräät 70-luvun taistolaiset, joilla oli samanlainen ylimielinen ilme. Oulan isä olikin tuohon aikaan Jyväskylän yliopiston taistolaisia; ei kuitenkaan pahimmasta päästä.

Oulan pakkomielle on löytää lisää fasisteja vaikka poliittisella täikammalla.

O Silvnenoisen ja J Pohjosen Törni-kirja jäi varmasti tavoitteestaan. Törnistä ei saatu dokumenttien pohjalta mitään emäfasistia. Hänen toimintansa natsi-Saksassa jäi melko vaatimattomaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Katselin minäkin alusta viitisen minuuttia tuota keskustelua. En ollut aiemmin nähnyt tuota Silvennoista. Kuullut olin kyllä ja ajattelinkin, että katotaas mikä hän on miehiään.
Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi, että hän oli/on nuori vihainen mies. Aggressiivisuus oikein huokui hänestä. Eihän siinä mitään, että on vihainen nuori mies. Mutta kykeneekö ihminen, jonka omaksuma maailmankuva paistaa selvästi läpi, olemaan objektiivinen, hyvä tutkija? Etenkin kun tuntui olevan niin vihan vallassa.
Nykyään näkee paljon toimittajia, joiden ammattitaito katoaa, kun suu alkaa suoltamaan vasemmistogospelia. Koskeeko sama myös tätä tutkijaa?

maallikko

Vasarahammer kirjoitti...

Imulippo: Valtio on luonut ongelman eikä kansalaisilla ole mahdollisuutta puolustautua sen vaikutuksia vastaan. Valtiolla on väkivaltamonopoli ja se luopuu siitä, jos se ei pysty sitä ylläpitämään. Tällöin syntyy jengien hallitsema no go zone.

Ykä: "Minkäänlaista näyttöä tälle ei koskaan löytynyt mutta eihän valtamedia viikkoon mistään muusta joukkorääkynytkään."

Rasismikokemuksille on kysyntää valtamediassa mutta maahanmuuttajien tekemille rikoksille ei.

Anonyymi 1: "Oula Silvennoisen virnuilusta tuli mieleen eräät 70-luvun taistolaiset, joilla oli samanlainen ylimielinen ilme. Oulan isä olikin tuohon aikaan Jyväskylän yliopiston taistolaisia; ei kuitenkaan pahimmasta päästä."

Miehen tutkimuksista tulee myös mieleen 70-luku ja ne, jotka pyrkivät mitätöimään Suomen käymiä sotia ja esittämään suomalaiset roistoina.

Oula tutki 30-luvun fasismia mutta jätti kokonaan kommunismin käsittelemättä, vaikka Lapuan liike oli nimenomaan kommunisminvastainen liike.

Oula tutki suomalaisia SS-miehiä ja oli löytävinään sieltä sotarikoksia, vaikka aineisto on jo kerran tutkittu eikä sieltä löydy todisteita suomalaisten SS-miesten tekemistä sotarikoksista. Epämääräisiä viitteitä saattaa toki löytyä. Se, että todisteita ei löydy, ei luonnollisesti todista, ettei sotarikoksia olisi tehty.

Anonyymi 2: "Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi, että hän oli/on nuori vihainen mies."

Oma vaikutelmani on se, että miten kommunismi voi olla syntynyt uudelleen, kun se kuoli vuonna 1991. Miksi meidän vielä tänä päivänä tarvitsee kuunnella tutkijoita, jotka puhuvat kuin taistolaiset aikanaan.

Oulalla ja muilla vasemmistolaisilla on välinearvoa globalisteille eli jatkuvasti tiivistyvän Euroopan Unionin kannattajille.


Veijo Hoikka kirjoitti...

Niin. Kommunismi kuoli, mutta sen jälkeisistä sikisi vihreän aatteen nimellä kulkeva länsimaisen sivistyksen tuhoamiseen tähtäävä projekti. Projektin eurooppalaisena vetäjänä toimii harppi-saksassa täydellisen kommunistisen koulutuksen saanut musta enkeli. Kunhan Eurooppa on nurin, voi neljännen valtakunnan synnyttely alkaa. Varmaan synnytykseen tulee liittymään kivuliaita polttoja ja epäonnistuneita keisarinleikkauksia.

Mutta ei hätää, tapahtuuhan kaikki demokratian ja ihmisoikeuksien sääntöjen mukaan. Pulinat pois Unkari, tai päästämme Rinteen irti!

Anonyymi kirjoitti...

Suomeenkin marssii kenenkään kyselemättä joka ikinen päivä kymmeniä tai satoja kerjäläisiä, taskuvarkaita, huoria, huumediilereitä, murtokoplia, väkivaltarikollisia ja muuta paskasakkia.
Myös ilman papereita tai väärennetyillä papereilla.
Kukaan EI tiedä onko heitä maassamme 2000, 5000 vai 10000! Ja missä he ovat.
Poliisi tekee satunnaisia tarkastuksia kaduilla, jos vaikka joku hämärä tapaus löytyisi.
Järjetöntä pelleilyä!
Itsenäisen sivistysvaltion pitäisi ehdottomasti tietää keitä maahan saapuu ja millä tarkoituksella.

Heikkius kirjoitti...

Valkoista ylivaltaa kannattava äärioikeisto on maailman monietnisin poliittinen ryhmittymä nykyään.

Anonyymi kirjoitti...

Slarba: Poliisin työ on syvältä tuossa asiassa, koska etninen profilointi on kielletty. Suorastaan isätä perkeleestä. Kun ei saa kysyä ahmetmehmetin näköiseltä, että oletko oikealla asialla ja onko sinilla lupaa olla täällä. Ja varsinkin jos ja kun se laillinen lupa löytyy, niin johan alkaa suvakkileirissä hirmuinen rääkyminen, että nyt on taas rassistit kyselemässä "ra(u)hallisilta s(u)omalialaisilta papereita. perkele???
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen matun tekemä raiskaus,murha ja terrori-isku=Yksittäistapaus, taustalla yksilön henkilökohtaiset ongelmat, me emme saa sulkeutua ja liirum laarum lot.

Jokainen "äärioikeustolaisen" tekemä isku=Laaja yhteiskunnallinen ongelma ja salaliitto, joka vaanii joka nurkan takana ja meidän täytyy tiukentaa sensuuria ja antaa poliisille yhä laajempi oikeus vakoilla ja rangaista kaikkia epäilyttäviä henkilöitä.
Siinä on viherpunikkien ja valtamedian logiikka noin pähkinänkuoressa.

Samoin meillä on porukkaa joka kuvittelee että poliisien rasismi olisi Amerikassa jotenkin merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, vaikka mustat apinat tekevät puolet kaikista väkivaltarikoksista (vaikka edustavat vain noin 13% prosenttia väestöstä.) Edelleenkin, väittipä paikallinen tai meikäläisten valtamedia mitä tahansa, niin suurin osa joukkoammuskelijoista on näitä mustia apinoita,eikä suinkaan joka nurkalla kummittelevia äärioikeistolaisia. (Sivuhuomautuksena sanottava että osa noista "valkoisista" ampujista on myös hispanialaisia ja vasemmistolaisia.)
Valkoinen väestö, joka on huijattu ampumaan itseään jalkaan, tukee naivisti näitä kaiken maailman vihapuhe lakeja, ynnä muita "syrjinnän vastaisia" (eli todellisuudessa valkoisia syrjiviä) lakeja, vaikka juuri he itse tarvitsisivat turvaa tätä murhaavaa apina vähemmistöä vastaan. Joka helvetin kiinalainen, musta tai juutalainen saa perustaa vaikkapa "juutalaisten Lakimiesten killan" ilman mitään ongelmia, mutta auta armias sitä parjua, jos valkoiset perustaisivat "valkoisten lakimiesten killan" tai ylipäätänsä minkä tahansa lähtökohtaisesti pro-valkoisen yhdistyksen.
Ja jos tämä ei vielä vakuuta naiviuden unessa nukkuvia suomalaisia, niin katsokaa Etelä-Afrikkaa, että miten käy kun apinoille annetaan valta ja valkoiset jäävät vähemmistöön. Murhia, raiskauksia ja hallituksen siunaama yksityisen maaomaisuuden varastaminen. Ei mitään ongelmaa IMF:lle tai muillekkaan kansainvälisille organisaatioille, olivat ne sitten nimellisesti kommunistisia tai kapitalistisia. Auta armias sitä jeesustelun määrää, mikä apartheidista kuultiin aikoinaan kaikkien "tiedostavien" valtavirta politiikkojen ja toimittajien suusta, mutta ei sanaakaan tästä, ei yhdenkään suomalaisen politiikon suusta sen paremmin oikelta kuin vasemmaltakaan. Eikö sen nyt jo pitäisi kertoa sokealle reetallekin että mikä on pelin todellinen henki.
Oulalle voisi sen verran kommentoida että ihan sama miten paljon ja kuinka syvältä hiekkaneekereiden ja neekereiden perseitä hän nuolee niin niille hän on edelleen valkoinen suomalainen mies, joka voidaan kyllä temmata hengiltä kadulla sitten kun hänestä ei ole enää hyötyä, ihan niinkuin Etelä-Afrikassa ja kiihtyvällä vauhdilla myös Amerikassa ja Euroopassa tehdään. Niiden porukoiden tietoisuus omasta rodustaan ja heimostaan on jotain aivan omaa luokkaansa. Ne ei ole mitään aivopestyjä suomalaisia, jotka kuvittelevat että "ei ole olemassa mitään rotuja tai sukupuolia, on vain hyviä tyyppejä, paitsi tietysti natsit."
Voi suomalaiset uusnatsit ruveta näyttämään ihan mukavalta porukalta heidän rinnallaan kun tosipaikka tulee.