tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Nuoriso mellakoi Göteborgissa

Ylen ja muiden ruotsalaisista tiedotusvälineistä tietonsa ammentavien suomalaismedioiden mukaan nuoriso mellakoi Göteborgissa valokuvien levittämisen vuoksi. Göteborgissa sijaitsevan Plusgymnasiet-lukion oppilas oli julkaissut valokuvia Instagram-palvelussa ja kommentoinut valokuvissa esiintyviä henkilöitä mm. nimittelemällä heitä huoriksi.

Levittäjän henkilöllisyys paljastui lopulta, mikä johti satojen ”nuorten” saapumiseen lukion porteille. Yle myös muistaa kertoa, että poliisi kuulee valokuvia levittänyttä henkilöä. Yle antaa epäsuorasti ymmärtää, että tyttöön kohdistuva tutkinta on tässä olennaista eikä mellakoitsijoiden kiinnisaanti ja rankaisu.

Yle ei sen sijaan kerro, että mellakoitsijat pahoinpitelivät nuoren tytön. Tämä paljastuu oheiselta kännykkäkameralla kuvatulta videolta. Ketään ei myöskään yllätä, että Yle muiden valtamedioiden tavoin jättää mainitsematta sen, että mellakoitsijat ovat enimmäkseen Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleita maahanmuuttajia tai näiden jälkeläisiä.

Lukijan on pakko lukea rivien välistä, että mellakoitsijat eivät ole kantaruotsalaisia. Ensinnäkin kantaruotsalaiset eivät reagoi vastaavan kaltaisiin tapahtumiin mellakoimalla vaan tekemällä rikosilmoituksen. Toiseksi nähdyn kaltainen käyttäytyminen on tyypillistä kunnia/häpeä-kulttuurin edustajille, joita taas löytyy runsaasti islamilaisista maista. Sanasta ”nuoriso” on myös tullut eufenismi, jonka lukijat yleensä osaavat mielessään yhdistää nuoreen muslimimieheen tai Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleeseen maahanmuuttajaan.

Epäonnistunut yhteiskuntakokeilu

Miksi vastuullinen media pyrkii peittelemään tosiasioita? Ylen toiminnasta säädetään erikseen laissa, jossa määrätään Ylen tehtäväksi ”tukea suvaitsevaisuutta ja edistää monikulttuurisuutta”. Ylen toimittajat tulkitsevat lakia niin, että tosiasioita voidaan tarvittaessa pimittää tämän pykälän nimissä, jos tosiasioiden julkaisu saattaisi aiheuttaa kielteisiä asenteita monikulttuurisuutta kohtaan.

Internet-aikana moinen hienostelu vaikuttaa naurettavalta, koska kuka tahansa tietokoneen käyttäjä voi melko pienellä vaivalla selvittää, millaisista mellakoitsijasta kulloinkin on kyse. Kuitenkin osa ihmisistä aina uskoo ainakin osan neuvostotyylisestä uutisoinnista eikä ymmärrä lukea rivien välistä löytyvää tietoa.

Ruotsi on lisäksi erikoistapaus, koska siellä tiedot maahanmuuttajien osallisuudesta tapahtumiin peitetään yleensä sataprosenttisen tehokkaasti. Jos tietolähteenä käytetään ruotsalaismediaa, voi olla varma, että maahanmuuttajien osallisuudesta ikäviin tapahtumiin ei ”muisteta” mainita.

Ruotsi on maa, jossa monikulttuurinen yhteiskuntakokeilu on paljon pitemmällä kuin Suomessa, eikä sen itsetuhoista luonnetta ja ilmiselvää epäonnistumista ole helppo peitellä edes vastuullisessa mediassa. Ruotsin valtapuolueiden poliitikot ylistävät kilvan monikulttuuria ja sen siunauksellisuutta eivätkä suostu julkisesti myöntämään epäonnistumisia. Sen sijaan valtaeliitti parjaa ainoaa monikulttuurista yhteiskuntaa vastustavaa puoluetta yhteen ääneen.

Tässä suhteessa monikulttuurinen yhteiskunta muistuttaa ikävällä tavalla 90-luvun alussa Euroopasta kadonnutta reaalisosialismia. Senkään kielteisiä piirteitä ei saanut arvostella julkisesti ns. sosialistisissa maissa. Suomessakin liian kovaääninen arvostelu johti syytöksiin ”neuvostovastaisuudesta”.

Nykyistä poliittisesti korrektia mediaa pitää tulkita samalla tavalla kuin NKP:n äänenkannattaja Pravdaa aikanaan eli lukea rivien välistä ja suodattaa pois propaganda. Moni ei enää viitsi nähdä moista vaivaa vaan lopettaa mieluummin lehtitilauksensa ja Ylen ajankohtaisohjelmien katselun.

12 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Äkkiseltään tulee ajatelleeksi, että tämä ei oikeasti ole enää kovin kaukana siitä, että Ruotsi hajoaa kahdeksi erilliseksi yhteiskunnaksi samaan tapaan kuin Amerikassa mustat ja valkoiset. Toki sielläkin on mustia, jotka menestyvät ja valkoisia jotka eivät, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että maa on kulttuurisesti hajonnut menestyvään "anglosaksiseen" kulttuuriin ja menestymättömään "afrikkalaiseen" kulttuuriin. Lainausmerkit siksi, ettei kumpikaan kulttuureista enää muistuta alkuperäistä lähtöpaikkaansa, vaan sen perusteella saa luotua hyvän stereotyyppisen mielikuvan.

On hyvä muistaa, että ei mustia edelleenkään ole kuin se 15% väestöstä, mikä määrä Ruotsissakin ihan kohta on "nuorisoa". Toki mustia olisi tuplaten tuo määrä, jos heitä ei olisi niin innokkaasti abortoitu, mutta se on toinen tarinansa. Toivon vilpittömästi, että Ruotsista tulisi monikulttuurisuutensa myötä Yhdysvaltojen kaltainen taloudellinen menestystarina, mutta jotenkin jään vähän epäilemään sitä.

Vasarahammer kirjoitti...

Kun korkean verotuksen kansallisvaltio muuttuu monikulttuuriseksi, tulos on erilainen verrattuna Yhdysvaltojen kaltaiseen siirtolaisuudella syntyneeseen valtioon, jossa verotus on kohtuullisempaa.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei pitkällä tähtäimellä kestä monikulttuuria, koska hyvinvointivaltio vaatii suurta keskinäistä solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota taas monikulttuuri nakertaa.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Median toimintahan ei ole yllätys kenellekään. Se tuossa on erityisen pelottavaa, että poliisi tunnusti, ettei se pysty hallitsemaan tilannetta. Siinähän on selvä viesti: kadut eivät kuulu kansalaisille vaan huligaaneille.

Vasarahammer kirjoitti...

"Se tuossa on erityisen pelottavaa, että poliisi tunnusti, ettei se pysty hallitsemaan tilannetta."

Ei ruotsalaista poliisia ole koulutettu Lähi-idän olosuhteisiin.

Tomi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Vasarahammer kirjoitti...

Tomin kommentit eivät ole toivottuja, joten ne poistetaan.

Sinivihreä kirjoitti...

Kirjoittiko Tomi jotain epäkohteliasta vai poistitko hänen kommenttinsa muuten vaan? Perustelu "eivät ole toivottuja" vaikutti siltä. Onko Tomilla jokin bänni päällä, ja mistä syystä? Takkirautahan sellaisen joksikin aikaa teki, ja myös perusteli lukijoilleen miksi.

Vai eikö täällä siedetä poikkeavia mielipiteitä? Kirjoitanhan minäkin niitä.

Unknown kirjoitti...

Tuota kommentin poistoa voisi hieman valaista. Antaa ristiriitaisen kuvan kun tekstin yksi aihe on sensuuri.

suvaitsematon kirjoitti...

Tomi päästi aivopierun.

Vasarahammer kirjoitti...

Nimimerkki Tomi on pysyvästi bännätty tästä blogista huonon käytöksen takia. Poistan kaikki hänen viestinsä tästä syystä.

Tomi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Vasarahammer kirjoitti...

Tomi kirjoitti:
"SV, Vasaran mielestä huonoa käytöstä on hänen valheittensa osoittaminen.

VH kuten muutkin "isänmaalliset" katsovat olevansa oikeutettuja valehtelemaan asiana puolesta."

Tomi sai kirjoitella täällä pitkään ja hänen kommenttejaan löytyy vanhoista postauksista enkä aio niitä poistaa. Tomin kontrolli kuitenkin petti ja päätin antaa hänelle kirjoituskiellon tänne.

Tomi voi täysin vapaasti luoda oman blogin ja osoittaa väitteeni valheeksi siellä. Tässä blogissa hän ei kuitenkaan kommentoi enää.