perjantaina, lokakuuta 26, 2012

Juridinen ketjureaktio

Vaikka Tanskassa poliittinen korrektius ei kahlitse julkista keskustelua yhtä voimakkaasti kuin muissa Pohjoismaissa, sielläkin lainsäädännöstä löytyy pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tanskassa sitä kutsutaan ”rasismipykäläksi”.

Vuonna 2003 Hizb ur Tahrir -järjestön jäsen Fatih Abdullatif tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen uhkauksista, törkeästä loukkauksesta ja yllytyksestä juutalaisten tappamiseen. Fatih teki rikoksensa siteeraamalla Koraanin toisen suuran 191. jaetta eli islamin profeetta Muhammadin lausumia sanoja.

Viime vuonna Tanskan sananvapausyhdistyksen puheenjohtaja Lars Hedegaard tuomittiin ja vapautettiin rasismipykälän perusteella. Hedegaard oli sanonut tanskalaisella joulupäivällisellä oluttuopin ääressä muslimeihin viitaten:

”He raiskaavat omia lapsiaan. Sitä kuulee jatkuvasti. Sedät, isosedät ja isät raiskaavat muslimiperheiden lapsia.”

Hedegaard vapautettiin lopulta teknisistä syistä. Hedegaard vapautettiin, koska oikeus katsoi hänen olleen tietämätön haastattelunsa myöhemmästä julkaisemisesta. Hedegaardin haastattelu julkaistii tanskalaisella Snaphanen-sivustolla.
Tanskan Kansanpuoluetta edustava Jesper Langballe puolestaan tuomittiin Hedegaardin siteeraamisesta. Langballe ilmiantoi itsensä poliisille lausuntonsa jälkeen.

Langballen jälkeen nyt jo entinen poliisi Lars Kragh Andersen tuomittiin 10 000 kruunun sakkoihin, kun hän sanoi olevansa vakuuttunut, että muslimimiehet hyvin suuressa määrin pahoinpitelevät ja tappavat tyttäriään.

Äskettäin iranilaissyntyinen taiteilija ja Jyllands Postenin blogisti Firozeeh Bazrafkan tuomittiin 8000 kruunun sakkoihin, kun hän siteerasi Lars Kragh Andersenia melkein sanasta sanaan:

”Olen vakuuttunut, että muslimiehet ympäri maailman sekä raiskaavat, pahoinpitelevät että tappavat tyttäriään.”

Tuomio soti kuitenkin Firozeeh Bazrafkanin oikeustajua vastaan. Vuonna 2010 irakilaissyntyinen mies oli Facebookissa uhannut raiskata ja tappaa hänet sekä syöttää hänen lihansa koirille. Miestä ei kuitenkaan tuomittu laittomasta uhkauksesta, mikä raivostutti Bazrafkania.

Bazrafkanin tuomio ja hänen uhkailijansa vapauttaminen kertovat, että nyky-Euroopassa riittävän uhristatuksen omaavien ihmisryhmien loukaaminen on suurempi rikos kuin yksittäisen ihmisen tappouhkaus, joka puolestaan ei ole rikos lainkaan, jos uhkaaja edustaa riittävän uhristatuksen omaavaa ryhmää.

Tanskan oikeuslaitos osoittaa kiitettävää johdonmukaisuutta, kun se tuomitsee kaikki, jotka esittävät ihmisryhmästä yleistäviä lausuntoja. Suomalainen illmanismi taas valikoi uhrinsa. Halla-aho tuomittiin, kun hän esitti loogisen päättelyketjun avulla, että profeetta Muhammad oli pedofiili ja islam pyhittää pedofilian. Häntä siteeranneita valtamedian edustajia ei tuomittu, kuten ei niitä bloggareita, jotka julkaisivat Halla-ahon tekstin kokonaisuudessaan tämän tuomion jälkeen.

Mitä tulee jälkikasvun tappamiseen, islam ei tunne kunniamurhan käsitettä. Tätä monet muslimioppineet ja islamin puolustelijat kertovat länsimaiselle yleisölle, kun he yrittävät selittää muslimiväestön keskuudessa yleisiä kunniamurhia. Teknisesti tämä on totta. Islamin mukaan kenen tahansa tappaminen on rangaistavaa, jos se tehdään tarkoituksella ja ilman oikeutta. Sen sijaan isää tai äitiä ei saa rangaista, jos he tappavat omat jälkeläisensä tai näiden jälkeläiset. Käytännössä islamilaisissa maissa kunniamurhista ei joko rangaista lainkaan tai rangaistukset ovat erittäin lieviä, vaikka islamilaisten maiden naisaktivistit ovat vaatineet rangaistusten koventamista.

4 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Jos meillä olisi "vastuuntuntoinen verkkomedia", niin et olisi tätä julkaissut.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Juu - täällä sitä Isoleka antaa elintilaa ajatuksille ja toimintamalleille joka saattavat kärjistyä arvaamattomiksi teoiksi! Tarttis vähä asettaa tällekkin kirjoittelulle luontevia ja muita ihmisiä kunnioittavia rajoja...

Seppo Lehto kirjoitti...

Sama lakien tulkinnan epäloogisuus päti Seppo Lehdon maximituomion vankeutta "muslimien uskonrauhaa koskien": Kurt Westgaardin pommiturbaani kuva kamelin takapuolessa ymv:t kuvat täyttivät illmanismin ja demlatuomarien mukaan ko. RL:n kohdan ylityksen niin että 6 kk vankeutta ei saanut edes siltä osin KO:n valituslupaa

Seppo Lehto 2 v 5 kk ehdotonta huuhaaperustein

Kuntavaaliehdokas Tampereella omalla listallaan, koska väitettyjä "rasisteja" ei oteta puolueiden listoille

Vasarahammer kirjoitti...

En ole varma, mutta uskon, että Seppo Lehto oli Illmanin pääasiallinen kohde. Seppo Lehdon tuomio oli suuri voitto Illmanille, Kalskeelle ja koko poliittiselle eliitille.

Ilman Seppoa mitään nettirasistijahtia tuskin olisi koskaan tullut nykyisessä muodossa.