Kun kuulin Nobelin rauhanpalkinnon
myöntämisestä Euroopan Unionille, en ollut uskoa korviani.
Norjalainen Nobel-komitea myöntää palkinnon EU:lle, vaikka Norja
ei ole edes EU:n jäsen.
Nobel-komiteaa
johtaa mies nimeltä Thorbjørn
Jagland, joka itse asiassa jo vuonna 2008 halusi
antaa rauhanpalkinnon EU:lle. Työväenpuoluetta edustava Jagland
toimi Norjan pääministerinä 1996-1997, ja tätä kautta voi
luonnehtia ristiriitaiseksi. Kaksi ministeriä erosi kesken kauden
skandaalien takia, ja Jaglandia itseään pilkattiin mediassa ja
kuvattiin epäpäteväksi. Jaglandin hallitus erosi vuoden 1997
vaalien jälkeen, ja vuonna 2010 ryhmä historiantutkijoita arvioi
hänet heikoimmaksi pääministeriksi toisen maailmansodan jälkeen.
Epäpätevyys ei kuitenkaan tarkoita,
että kunnianhimoisen sosialistipoliitikon ura tyssäisi siihen.
Jagland on lyhyen pääministerikautensa jälkeen toiminut
ulkoministerinä ja Norjan suurkäräjien puhemiehenä. Nykyisin
Jagland toimii Nobel-komitean puheenjohtajuuden lisäksi Euroopan
Neuvoston pääsihteerinä.
Nobel-palkinto poliittisen aktivismin välineenä
Jaglandin kausi Nobel-komiteassa alkoi
2009, ja heti ensimmäinen valinta herätti ihmetystä, kun palkinto
myönnettiin vasta kautensa aloittaneelle Yhdysvaltojen presidentti
Barack Obamalle. Valinnan inspiroimana New York Timesin kolumnisti
Yoni Brenner kehitti
termin ”thorbjorning” kuvaamaan tapaa, jossa palkinto
myönnetään, ennen kuin palkittu on ehtinyt tehdä mitään
merkittävää.
Nobelin palkinnon tarkoituksena ei
nykyisin ole pelkästään palkita ansioituneita rauhantekijöitä
tai diktatuurien rohkeita toisinajattelijoita vaan myös vaikuttaa
tulevaan poliittiseen kehitykseen. Obaman edeltäjä ja kaikkien
edistyksellisten vasemmistolaisten vihaama George W. Bush oli
aloittanut kaksi sotaa, ja Nobel-komitea lähetti viestin Obamalle,
että sodat tulisi lopettaa ja Guantanamon vankileiri sulkea.
Amerikkalaiset eivät enää
aktiivisesti osallistu sotatoimiin Irakissa, mutta Afganistanissa
tilanne on kuta kuinkin entisellään ellei huonompi kuin Bushin
kaudella. Obama ei vastoin lupauksiaan ole sulkenut Guantanamon
vankileiriä, mistä mediassa ei ole pidetty isoa meteliä. Tästä
voimme päätellä, että Nobel-komitean ja erityisesti sen
puheenjohtaja Jaglandin vaikuttamisyritykset eivät ole onnistuneet
kovin hyvin.
Norjan Nobel-komitea on aiemminkin
tehnyt ristiriitaisia valintoja. Esimerkiksi arkkiterroristi Jasser
Arafat palkittiin Oslon rauhansopimuksesta, jonka velvoitteita
palestiinalaisosapuoli ei pääsääntöisesti ole noudattanut.
Vuonna 2007 palkinto myönnettiin hallitusten väliselle
ilmastopaneelille IPCC:lle ja ”profeetta” Al Gorelle, mikä
tuntuu Climategaten ja Goren propagandistisen elokuvan perusteella
käsittämättömältä.
Miksi EU?
Vaikka puheenjohtaja Jagland on jo
pitkään halunnut palkintoa EU:lle, kaikki Nobel-komitean jäsenet
eivät ole asiasta yhtä innostuneita. Komitean jäsen Ågot Valle
kertoi
Aftenpostenille, että hän ei olisi äänestänyt EU:n puolesta.
Valle on kuitenkin ollut jo vuoden verran sairaana eikä voinut
osallistua komitean kokouksiin.
Valle toimii komiteassa Norjan
Sosialistisen Vasemmistopuolueen edustajana ja valintapäätöksen
aikana häntä tuurasi Oslon piispa Gunnar Stålsett. Vallen
puoluetoveri, SV:n puheenjohtaja Audun Lysbakken sanoi valinnan
jälkeen:
”Viime aikojen kehityksessä ei ole
mitään sellaista, joka oikeuttaisi rauhanpalkinnon myöntämisen
EU:lle vuonna 2012.”
”On selvää, että olemme jakaneet
rauhanpalkinnon, joka vaikuttaa norjalaiseen politiikkaan.”
Rauhanpalkinto on toki luonteeltaan selkeästi
poliittinen. Lysbakken kuitenkin sanoo, että maailmasta löytyy
demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taistelevia, jotka olisivat
ansainneet palkinnon ennemmin kuin EU.
Todettakoon, että Norjassa kysymys
Euroopan Unionista jakaa mielipiteitä. Nobel-komitean jäsen Valle
on aiemmin toiminut Ei EU:lle -kampanjan varapuheenjohtajana.
Ansaitseeko EU palkinnon?
Nobel-komitea näkee lausunnossaan
EU:n tärkeimpinä saavutuksina rauhan, demokratian ja
ihmisoikeuksien edistämisen. EU on toiminut tasapainottavana
tekijänä ja auttanut muuttamaan Euroopan sotien maanosasta rauhan
maanosaksi.
EU:n rooli rauhanrakentajana kuuluu
olennaisena osana EU:n markkinointipuheisiin, vaikka sodanjälkeinen
rauhanaika perustuikin pitkälti kylmään sotaan ja supervaltojen
ydinasepelotteisiin. Lisäksi käytännössä miehityksen alla
eläneestä Saksasta ei millään olisi voinut enää vuoden 1945
jälkeen tulla minkäänlaista sotilaallista uhkaa kenellekään.
Käsitys EU:sta rauhanprojektina on kaunopuheisesti koristeltu
myytti. Aivan yhtä hyvin rauhanpalkinto voitaisiin myöntää
Japanille ja Kiinalle, koska ne eivät ole sotineet keskenään
vuoden 1945 jälkeen.
Kaikkein käsittämättömin perustelu
on kuitenkin EU:n rooli demokratian edistäjänä. Todellisuudessa EU
on olemassaolonsa ajan aktiivisesti pyrkinyt ja suurelta osin
onnistunut vähentämään demokraattisesti valittujen kansallisten
parlamenttien valtaa ja samalla lisäämään keskitetyn ja
demokraattisen vastuun ulkopuolella toimivan byrokratian valtaa.
Nykyisin, kun jopa 80 prosenttia
kaikista laeista on peräisin EU:sta, voidaan sanoa, että EU on
tehnyt kansallisista parlamenteista keskitetyn byrokratian
kumileimasimia, joiden tärkein tehtävä on muuntaa direktiivit
kansallisiksi laeiksi muodollisesti demokratian pelisääntöjä
kunnioittaen. Jaglandin ja Suomen Eurooppaministeri Alexander Stubbin
kaltaisille demokratia tarkoittaa juuri tätä, eli valistuneen
eliitin ylikansallista valtaa ohi ”impivaaralaisten” kansallisten
ja paikallisten päätöksentekijöiden.
Ihmisoikeudet kuuluvat myös
kaunopuheisuuden sarjaan. On olemassa ihmisoikeuksia ja
”ihmisoikeuksia”. Jälkimmäisiin sisältyy yleensä
kantaväestölle kuuluva pakko kustantaa nämä ihmisoikeudet niille,
joilla ei ole mitään velvollisuuksia vaan pelkästään oikeuksia.
Jagland ja Nobel-komitea edustavat niitä jälkimmäisiä
”ihmisoikeuksia”.
Norjalaisen document.no -sivuston
päätoimittaja Hans Rustad kuvaa Nobel-palkinnon perusteluja
kirjoituksessaan kaksi
perustelua. Rustadin mukaan historiallisten perustelujen lisäksi
palkintoon sisältyy myös vaikuttamaan pyrkivä poliittinen viesti:
”Kenestä Jagland pyrkii
varoittamaan? Todennäköisesti hän varoittaa Kreikan Kultaisesta
aamunkoitosta tai Unkarin Jobbikista. Koskeeko varoitus myös 17,8
prosentin kannatuksen saavuttanutta Ranskan Kansallista Rintamaa, tai
20 prosentin kannattamia Perussuomalaisia tai Ruotsidemokraatteja,
jotka ovat matkalla kohti 10 prosentin kannatusta? Jaglandin aiemmat
lausunnot antavat aiheen uskoa, että vastaus on kyllä.”
”Varoitus siitä, joka voi mennä
pieleen, jos EU hajoaa, tarkoittaa samalla myönteistä vastausta
lisääntyvälle integraatiolle, joka taas tarkoittaa poliittista ja
taloudellista unionia. Tämä poliittinen mielipide jättää
huomiotta kansalaismielipiteen useissa osissa Eurooppaa. Tällaiselle
unionille ei löydy demokraattista mandaattia.”
Rustad lisäksi toteaa, että
mahdollinen EU:n hajoaminen ei johdu ulkoisista tekijöistä vaan sen
sisäänrakennetuista vastakkainasetteluista. Tulevat vuodet
näyttävät, tuleeko Nobelin rauhanpalkinnosta merkkipaalu EU:n
historiassa vai halveksitaanko sitä osoituksena Nobel-komitean
typerästä lyhytnäköisyydestä hajoavan utopiaprojektin
puolustajana.
3 kommenttia:
Hyviä havaintoja ja asian taustoittamista Lekamieheltä. Tuo päätös ihmetytti kyllä itseänikin. Veikkaan, että seuraava Nobelin rauhanpalkinto annetaan postuumina Neuvostoliitolle. Siinäkin oli kyse ylikansallisesta poliittisesta järjestelmästä, joka sai aikaan tilanteen, että Saarenmaalta Vladivostokiin ulottuvalla valtavalla maa-alueella ei käyty kansakuntien välisiä sotia kymmeniin vuosiin. Lisäksi sielläkin oli oma, hieman tuunattu näkemys demokratiasta joka taas miellytti hyvin monta länsimaiseen poliittiseen eliittiin kuuluvaa.
Neuvostoliiton Nobel tarkoittaisi käytännössä, että Saharovin palkinto jouduttaisiin perumaan. Eikä Neuvostoliitosta ole enää ketään, joka voisi ottaa palkinnon vastaan. Ehkä Putin voisi tuurata.
Mietin tuossa, kuka vastaanottaa Nobelin EU:n puolesta. Onko se ex-maolainen Barroso vai presidentti Herman "Klonkku" Van Rompuy? Vai kenties satunnainen EU-kansalainen?
Minä en ainakaan ole antanut Klonkulle tai Barrosolle valtuuksia edustaa minua "EU-kansalaisena" missään yhteyksissä.
Nykymaailmassa Saharovin palkinnon peruminenkaan tuskin olisi mahdotonta. Ehkä Rauhanvaltion palkinnon voisi ottaa vastaan Gennadi Zjuganov.
Vaan mitä tulee tuohon:
"Minä en ainakaan ole antanut Klonkulle tai Barrosolle valtuuksia edustaa minua "EU-kansalaisena" missään yhteyksissä."
Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. En oikein ymmärrä, että missä vaiheessa minusta tuli EU-kansalainen.
Ja varsinkaan sitä en ymmärrä, että kuinka minua koskevia päätöksiä voi tehdä ihminen, jota minulla ei ole ollut mahdollisuus äänestää tai ennen kaikkea mahdollisuus olla äänestämättä.
Lähetä kommentti