torstaina, huhtikuuta 09, 2009

100 000

Sitemeterissä kilahti pari päivää sitten 100 000 yksittäisen vierailun raja rikki. Mittari on ollut päällä heinäkuusta 2007, ja sinä aikana käyntimäärät ovat hiljalleen nousseet nykyiseen noin 12 000 kuukausittaiseen käyntiin. Blogi perustettiin kolme vuotta sitten eli huhtikuussa 2006, mutta tältä ajalta kävijämääristä ei ole tietoa. Todennäköisesti kävijöitä ei ollut kovin paljon, koska kirjoitustahti oli erittäin harva, vain kahdeksan kirjoitusta koko vuoden 2006 aikana.

Varhaisimmista kirjoituksesta poimin tähän ensimmäisen varsinaisen artikkelini George W. Bushin virheet. Yllättäen Sitemeter paljastaa, että aika moni on vielä tänä vuonna tullut suoraan tuohon kyseiseen artikkeliin.

En muista kirjoitusajankohdasta paljoakaan. Tuolloin Irakissa terrorismi vielä jylläsi ja länsimaiset tiedotusvälineet puhuivat ”laittomasta” hyökkäyksestä Irakiin, ikään kuin pääasiallinen argumentti Saddam Husseinin kukistamista vastaan olisi ollut moraalinen. Itse yritin esittää silloisen käsitykseni Bushin hallinnon virheistä, joista yksikään ei liittynyt YK:n turvallisuusneuvostoon eikä miehityksen ”laittomuuteen”.

Olin jo tuolloin tutustunut Jihadwatchin kaltaisiin ”islamofobisiin” nettisivustoihin ja ymmärsin, että terrorismin vastainen sota perustui väärille oletuksille, jotka konkretisoituivat Bushin kolmannessa virheessä eli demokratian edistämisessä.

Mielestäni tämä oletus on vain vahvistunut vuosien myötä. Sekä Afganistanin että Irakin perustuslaissa on viittaus islamilaiseen sharia-lakiin. Oman käsitykseni mukaan islamilaisten maiden demokratisointi ei lisää ihmisoikeuksia vaan vähentää niitä, koska demokraattisten vaalien seurauksena islamistit pääsevät valtaan ja sharia sementoidaan osaksi yhteiskuntaa.

Mikko Ellilän artikkelissa Kaksi uutista Afganistanista kerrotaan, miten ”länsimielinen” Afganistanin hallitus esitti parlamentille lakia, joka olisi sallinut 9-vuotiaiden avioliitot ja naisten pakottamisen seksiin avioliitossa. Islamilaisen lain kannalta molemmat vaatimukset ovat luonnollisia, vaikka vain hyvin harvassa islamilaisessa maassa naisen alin avioliittoikä on noin alhainen.

Tämä uutinen on erittäin merkittävä, koska Afganistanissa on myös suomalaisia sotilaita auttamassa sellaisen yhteiskunnan rakentamista, joissa yhdeksänvuotiaan tytön naittaminen vanhemmalle miehelle on täysin luonnollista. Valitettavasti Suomen nykyiset päättäjät eivät koskaan tule ymmärtämään tätä asiaa, tai ainakaan he eivät myönnä ymmärtävänsä.

Myös Yhdysvalloissa innokkaat Bushin kannattajat ovat ainakin osittain kääntäneet takkinsa sen jälkeen, kun Barack Obama valittiin presidentiksi. New York Postin kolumnisti Ralph Peters sanoo Usa Todayssa:

”Sen sijaan, että olisimme keskittyneet islamististen terroristien pitämiseen puolustuskannalla, olemme sekaantuneet yritykseen modernisoida yhteiskunta, joka ei sellaista halua ja jota ei voi muuttaa.”

Tämän enempää ei uuskonservatiivi voi kääntää takkiaan.

Hulluuden syvin olemus

Blogin pitäminen opettaa eniten pitäjää itseään. Blogilla ei käännytetä niitä, joiden maailmankuva poikkeaa omasta muulloin kuin poikkeuksellisten kriisien yhteydessä. Minulle poikkeuksellinen kriisi oli Tanskan Muhammad-pilakuvakriisi, jonka yhteydessä tutustuin Jussi Halla-ahon kirjoituksiin. Tuon jälkeen halusin tietää, miksi muslimien ja länsimaalaisten yhteiselo samassa yhteiskunnassa aiheuttaa konflikteja ja miksi länsimaiden poliittinen eliitti on niin haluton puolustamaan länsimaisia perusarvoja kuten sananvapautta.

Jälkimmäiseen kysymykseen on paljon vaikeampi löytää vastausta kuin edelliseen, mutta onneksi olin tutustunut Pikkupojan Alaston totuus –blogiin, jonka kautta löydetyn tiedon perusteella ymmärsin, että poliittisesti korrektin, monikulttuurisen yhteiskunnan taustalta löytyi kommunismista alkunsa saanut aate. Monet entisistä stalinisteista eivät kääntäneet takkiaan vaan löysivät itselleen korvikeideologian monikultturismista, jota voi luonnehtia ”kulttuurikommunismiksi”.

On monia muitakin kirjoittajia, joita haluaisin kiittää. Kuitenkin kiitän ensisijaisesti niitä, jotka ovat jaksaneet lukea ja kommentoida kirjoituksiani. Toivottavasti lukijoita riittää jatkossakin ja itseltäni toivon, että jaksan kirjoittaa tarpeeksi usein, jotta lukijoiden mielenkiinto pysyisi yllä.

3 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Sulla on selvästi enemmän lukijoita kuin mulla. Nyt on kyllä menty taaksepäin ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Minun blogini suosio on pelkkää "lainavaloa", eli lukijamäärät ovat kasvaneet silloin, kun kirjoitan ajankohtaisista aiheista. Lisäksi kirjoitustiheys vaikuttaa ratkaisevasti lukijamääriin.

Keskustelua suomalaisista arvoista kirjoitti...

Tervetuloa keskustelemaan ryssä- ja neekerisanoista

http://keskustelua-neekeri-ja-ryssa-sanasta.blogspot.com/

Kansakunnallinen ryssä- ja neekerivaltuutettu
Seppo Lehto
Laukkuryssän poika