tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Antirasismin syvin olemus

Ylen tv-uutisten päälähetys uutisoi näyttävästi Anna Rastaan väitöskirjasta Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Väitöskirjan sähköinen versio on kaikkien luettavissa Tampereen yliopiston nettisivuilla.

Todettakoon tässä vaiheessa, että Anna Rastas ei tutki maahanmuuttajien kokemaa rasismia vaan ensisijaisesti Suomeen adoptoitujen ”eriväristen” ja monikulttuuriseen perheeseen syntyneiden kokemaa rasismia. Lisäksi Rastas keskittyy lasten ja nuorten kokemuksiin.

Tutkimuksen lähtökohta

Anna Rastas ilmoittaa tutkimuksessaan selväsanaisesti, että hänen poliittiset sitoumuksensa ja ennen kaikkea antirasismi ovat olleet keskeisiä tutkimusasetelman rakentumisessa. Tämä tekee hänen väitöskirjastaan poliittisesti motivoituneen ja sitä kautta objektiivisuudeltaan kyseenalaisen. Tosin humanistisissa tieteissä objektiivisuudesta ei välttämättä saa lisäpisteitä.

Väitöskirjan sähköisessä versiossa todetaan:

Motiivini tutkia rasismia Suomessa, samoin kuin metodologiset sitoumukseni, tuottavat tutkimusasetelmaan selvän poliittisen agendan, antirasismin. Se on ohjannut koko tutkimusasetelman rakentumista, niin tutkimuskysymysten muotoutumista kuin tutkimuksen käytännön toteuttamista….

Anna Rastaalle kuuluu tässä vaiheessa antaa tunnustus rehellisyydestä. Sekä tutkimusasetelma että tutkintakysymysten muotoutuminen ovat syntyneet poliittisen agendan pohjalta. Antirasismi on erittäin epämääräinen käsite. Puhtaimmillaan tulkittuna se vastustaa ihmisten syrjintää rodullisten ominaisuuksien perusteella. Jotta antirasismi voitaisiin määritellä, pitää ensin määritellä rasismin olemus.

Valitettavasti Anna Rastas määrittää rasismin erittäin laveasti siten, että lähes mikä tahansa etniseen tai kulttuuriseen vähemmistöön kohdistuva todellinen tai kuviteltu syrjintä täyttää rasismin määritelmän.

Jos rasismi ymmärretään laajaksi yläkäsitteeksi, jolla voi kuvata hyvin monenlaisia oppeja, asenteita, toimintaa, diskursseja ja näiden epätasa-arvoa tuottavia seurauksia, antirasismi saa yhtä lailla monia eri muotoja ja mahdollisia määritelmiä.

Voiko vastustuksen kohdetta enää määritellä yhtään epämääräisemmin? Mikä tahansa oppi, asenne tai toiminta, jossa vähemmistöt esitetään negatiivisessa valossa, on rasismia. Tutkija Anna Rastas määrittää poliittisen agendan tutkimuksen johtavaksi periaatteeksi ja määrittelee käsitteet agendaan sopiviksi ja avoimesti tunnustaa tutkimusagendan vaikuttavan ratkaisevasti tutkintakysymysten asetteluun.

Rastas ja Puumalainen

Aiemmin olen kirjoittanut vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen sodasta karkkipapereita vastaan. Anna Rastas tukee tutkimuksensa alaviitteessä Puumalaisen karkkipaperijihadia käyttämällä keppihevosenaan lasten rasismikokemuksia:

Juuri nämä samat tuotteet esiintyvät moneen otteeseen aineistossani, kaikkea muuta kuin harmittomina tai hauskoina kuvastoina. Nähtyäni ja kuultuani miten lapset reagoivat kyseisiin tuotteisiin, olen vakuuttunut niiden (kääreiden) haittavaikutuksista. Tummaihoisten lasten reaktioita, kun heille on tarjottu kyseisiä tuotteita, ovat olleet esimerkiksi hämmennys ja kieltäytyminen. Muut lapset ovat saattaneet esimerkiksi huutaa: ”Hei tää on ihan [X]:n näköinen!” , tai he ovat alkaneet ”pommittaa” lakupatukoilla luokan ainoaa tummaihoista. Niin monien suomalaisten halu puolustaa noita kuvastoja ansaitsisi oman analyysinsa.

Moni lasten vanhempi tietää, että lapset voivat olla erittäin julmia toisilleen. Pienikin poikkeavuus käännetään helposti pilkaksi, ja tunnetusti joukossa tyhmyys tiivistyy. Kiusauksen kohde ei itse useinkaan ole riittävän vahva vastustamaan kiusaajia ja toisaalta kuittaamaan typerien kiusaajien pilkkaa olankohautuksella. Ei siis ole mitään syytä vähätellä kiusattujen kokemuksia. Toisaalta ei ole myöskään syytä kohottaa tiettyjen ihmisryhmien kiusauskokemuksia muiden yläpuolelle.

Anna Rastaan mielestä karkkipaperikääreet ovat syyllisiä siihen, että luokan ainoaa tummaihoista kiusataan. Minusta tässä hän syyllistyy varsin yksioikoiseen päätelmään. Jopa varsin pieni lapsi huomaa, että jonkun toisen lapsen iho on erivärinen. Lapsi luonnollisesti kysyy, miksi tuolla toisella on ruskea iho. Sillä, miten aikuinen tuohon vastaa, ei välttämättä ole merkitystä. Erilaisuus herättää aina huomiota eikä tätä voida lainsäädännöllä tai asennekasvatuksella muuksi muuttaa.

Puumalaisen tavoin Anna Rastas haluaa kyseenalaistaa karkkipaperien puolustajien motiivit. Tällä hän pelkästään väistää oman lähtökohtansa absurdiuden. Fazerin lakupatukassa oleva neekerihahmo on karikatyyri eikä sellaisenaan mitenkään rasistinen tai antirasistinen. Lakupatukka on ollut markkinoilla vuosikymmeniä ja kuuluu siihen kuvastoon, jonka monet lapsuudestaan muistavat. Nostalgisesti omaan menneisyyteensä suhtautuva tuskin haluaa liata lapsuusmuistojaan pelkästään siksi, että sontakuoriaiset Rastas ja Puumalainen niin haluavat.

Myös Brunbergin Suukko (entinen Neekerinsuukko) saa minun silmissäni synninpäästön. Kuvassa esiintyvät hahmot ovat kauniita. Vain Rastas ja Puumalainen haluavat tehdä niistä likaisen rasismin tunnusmerkkejä. Jos Rastas ja Puumalainen haluavat kriminalisoida tummaihoisten ihmisten karikatyyrit, minä tulen vastustamaan sitä. Uskon monen muun suomalaisen ajattelevan samoin.

Haastattelut

Rastas on liittänyt tutkimukseensa joukon haastatteluotoksia, joissa tutkimuskohteet pääsevät itse kertomaan kokemuksiaan rasismista. Rastaan subjektiivisen ja poliittisesti tarkoitushakuisen tutkimusotteen takia näitä haastatteluja ei voi arvioida objektiivisesti. Joka tapauksessa tutkimuksen kohteet ovat joutuneet kokemaan rasismia erilaisen ulkonäkönsä tai kulttuuritaustansa takia.

Suuri osa heistä on kuitenkin selvinnyt hengissä ja jopa menestynyt elämässään. Kyse ei olekaan kokemuksista sinänsä vaan siitä, miten nämä ihmiset antavat kokemusten vaikuttaa omaan elämäänsä. Haluavatko he nähdä itsensä ensisijaisesti uhreina vai tulkitsevatko he asiat siten, että he ovat loppujen lopuksi olleet onnekkaita saadessaan kasvaa Suomessa kaikesta rasismista huolimatta?

Siteeraan tähän nyrkkeilijä Amin Asikaista, joka sanoi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen haastattelussa seuraavaa:

”Isän juuret ovat selkeästi tärkeitä pojalle, jolla on myös Marokon passi. ”Mua ärsyttää, kun jengi ei ymmärrä, että mä olen puoliksi marokkolainen, ja vähättelee sitä”, Asikainen sanoo. ”Se on kuitenkin mun isän kotimaa, ja mun pitää kunnioittaa senkin juttuja. Kyllä marokkolaisten kilpajuoksijoiden katsominen ottaa mua sydämestä eri tavalla kuin Suomen jääkiekkopelien katsominen.” […] Marokossa isän pienessä kotikaupungissa ihmiset pitivät mestaruuttani omanaan. He kysyivät, miksi en kanna Suomen lipun lisäksi Marokon lippua sortseissani.” […] Jos saisin päättää, menisin kehään pienet Marokon ja Suomen liput sortseissani.”

Anna Rastas ei kysy, olisiko Amin Asikaisesta kasvanut menestyvä nyrkkeilijä Marokossa. Itse asiassa en tiedä, miten Asikaisen isä on osallistunut poikansa nyrkkeilyharrastukseen ylipäänsä. Joka tapauksessa Asikaisella on oikeus rakentaa oma identiteettinsä omien mieltymystensä mukaan, ja epäilen lisäksi, että Asikainen on suomalaisen nyrkkeilyä seuraavan yleisön keskuudessa erittäin suosittu hänen nyrkkeilytaitojensa ansiosta.

On erittäin vaikeaa syntyä etnisesti homogeeniseen maahan valmiiksi ulkomaalaisena ja erityisesti ulkomaalaisen näköisenä. Tämä ei kuitenkaan tee henkilökohtaista menestystä ja onnen tavoittelua ylivoimaisen vaikeaksi. Jalkapalloilija Aleksei Eremenko Juniorin isä varmasti oli ylpeä, kun Helsingin Olympistadionin 33 000 –päinen yleisö huusi yhteen ääneen Eremenkon nimeä. Näin kävi siitä huolimatta, että Eremenko Junior on töppäillyt julkisesti ja esittänyt suomalaisista negatiivisia kommentteja venäläisessä mediassa.

En näillä kommenteilla hae oikeutusta Asikaisen tai Eremenkon kokemaan rasismiin tai syrjintään. Tahdon vain sanoa, että heidän kokemuksensa eivät ole estäneet menestystä eivätkä johtaneet automaattiseen syrjäytymiseen. Maailmassa on pahempiakin asioita kuin sosiaaliantropologian tutkijan poliittisesti tarkoitushakuinen rasismi.

Miksi vastustan antirasismia?

Vastustan antirasismia, koska sen toteutus johtaa totalitarismiin. Jos mielipiteet, asenteet ja kuvastot halutaan poistaa, tarvitaan valtion toimenpiteitä, joilla rajoitetaan mielipiteitä, yritetään valtion toimin muuttaa asenteita ja sensuroidaan kuvastoja. Tämä onnistuu vain kriminalisoimalla kielletty aineisto ja sijoittamalla verorahoja valheelliseen propagandaan.

Ihminen on ennakkoluuloinen ja tekee yleistyksiä puutteellisen tietonsa ja kokemuksensa perusteella. Jos ennakkoluulot ja yleistykset kriminalisoidaan, ihminen hiljenee mutta ennakkoluulot ja yleistykset eivät katoa minnekään. Jos propaganda ja todellisuus ovat ristiriidassa keskenään, ihminen tuskin uskoo propagandaa.

Vähemmistövaltuutettu Puumalaisen toiminta on osoittanut, että antirasismissa ei ole kyse vähemmistöjen puolustamisesta vaan valtaväestön mielipiteiden ja asenteiden sensuroinnista. Rasismia yritetään poistaa mielipiteitä kriminalisoimalla. Jos tässä onnistutaan, Suomi ei enää ole kansalaisyhteiskunta, vaan totalitaarinen valtio, jossa valtio etukäteen päättää, mitkä mielipiteet ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Anna Rastaan väitöskirja on sinänsä arvoton tekele, mutta sen ”tieteellinen” status takaa, että sitä varmasti käytetään ammuksena rasismin torjunnassa. Vähemmistövaltuutetun toimistossa varmasti hykerrellään tyytyväisyydestä.

8 kommenttia:

reino kirjoitti...

Kuten kirjoitit, lapset voivat olla erittäin julmia toisilleen. Poikkeaako se julmuus sitten mitenkään, jos sen kohde on erivärisempi, lihavampi, laihempi, silmälasipäisempi, muodittomampi, finnisempi, hiljaisempi tai ihan mitä vaan kuin muut?

Anna Rastas (joka on ihan kiva ja fiksu tyyppi) varmaan muistuttaisi tähän väliin, että muut noista ominaisuuksista saattavat lapsen kasvaessa muuttua, mutta nahan väri pysyy samana. Se on tavallaan totta, mutta minä sanoisin Annalle, että jos ne lapset saavat elää ja kasvaa siinä porukassaan normaalin elämän, niin se nahan väri muuttuu niiden silmissä hyvin pian yhtä merkityksettömäksi kuin Riikka-Piian laihtuminen/lihominen.

Mutta jos siitä nahan väristä tehdään kaikkein pyhin asia ja samalla suurin synti (tuolle ei saa ikinä sanoa tai tehdä mitään, koska sen nahka on tuon värinen, tai jos sanot tai teet sille ikinä mitään, niin lastentarhantäti /opettaja /puumalainen suuttuu tosi paljon), niin kukaan ei ikinä pysty näkemään sitä ihmistä minkään muun kuin sen nahan värin kautta.

Hyvin valitsit urheilijaesimerkkisi. Amin Asikaisesta kaikki suomalaiset - ainakin kamppailulajien harrastajat - tykkäävät. Hänen omalta kannaltaan haittapuolena voi tosiaan olla se, että kukaan suomalainen ei mielellään haluaisi ajatella häntä jonain puolimarokkolaisena (vai mikäsenyoli). Erejeremenko junior sen sijaan on todennäköisesti kaikkein vannoutuneimpienkin potkupallofanien mielestä ihmisenä aivan kusipää nolla. Ja sillä ei ole hänen etnisen alkuperänsä kanssa mitään tekemistä.

IDA kirjoitti...

"Erejeremenko junior sen sijaan on todennäköisesti kaikkein vannoutuneimpienkin potkupallofanien mielestä ihmisenä aivan kusipää nolla. Ja sillä ei ole hänen etnisen alkuperänsä kanssa mitään tekemistä."

En nyt ihan noin sanoisi. Tosin Eremenko junior näyttää edustavan tätä "supertähtiä jo ennen kuin ura on aloitettu" - linjaa, josta monet eivät kyllä pidä.

Erittäin hyvä kirjoitus tämä. Minusta tuohon, kuinka 'antirasismi' muuttaa yhteiskuntaa totalitäärisempään suuntaa ei voi kiinnittää liikaa huomiota. Suvaitsevaisuuden nimissä tehdään jo aivan uskomattomia tekoja, eikä hyppäys siihen, että mielipiteitä aletaan aidosti kieltää ole enää kovin pitkä.

Kumitonttu kirjoitti...

Herne, Vasarahammer!

Maahanmuuton ja matkailun sanotaan rikastavan kulttuuriamme. Rikkaudella tarkoitetaan sellaisia positiivisia asioita, jotka tuovat kulttuuriimme sellaisia tieteellisiä, taiteellisia tai sosiaalisia elementtejä, jotka lisäävät taloudellista tai henkistä hyvinvointiamme.

Yhä useammin näinä rikkauksina nähdään myös sellaiset elementit, jotka vähentävät hyvinvointiamme, mutta koska ne ovat etnisen vähemmistön mukanaan tuomia, ne halutaan nähdä rikkautena.

Eniten minua kuitenkin ihmetyttää se, että miksi näistä rikkauksista ei saisi puhua. Mitä hyötyä tai iloa näistä rikkauksista on, jos ne pitää hyväksyä ilman keskustelua?

Yksi kysymys on, missä on se taho tai osapuoli, joka kerää hyödyn tästä tilanteesta? Luulen, että kukaan ei tilanteesta todellisuudessa hyödy, vaan tilanteeseen on ajauduttu, kun asiasta ovat päässeet päättämään liian idealistiset virkamiehet. Selkeä kanava, poliitikko joka uskaltaisi esiintyä välittämättä nimensä täydellistä ryvettämistä, puuttuu, ja virkamiehet pääsevät mellastamaan vapaasti.

1969 keskioluen myynnin vapauttaminen ja ravintola-anniskelu synnytti mielettömän loka-kampanjan niitä vastaan, jotka asiaa kannattivat.

70- ja 80-luvuilla kirkon valtaa vastustaneet joutuivat varsinkin maaseudulla tiukan arvostelun kohteeksi, vaikka nykyisin avoliitot ja henkisen ilmapiirin vapautuminen nähdään positiivisena asiana.

90-luvulla kovin kritiikki taisi kohdistua Esko Ahoon, joka (pakon edessä ja virran viemänä) käynnisti ennen näkemättömän taloudellisen reformin, jonka seurauksena suomalaiset ovat vaurastuneet hurjasti. Kuitenkin vain pari vuotta sitten SDP:n johdolla käynnistettiin erilaisia globalisaatiotyöryhmiä, vaadittiin yritystukia pois yhtiöiltä, jotka siirsivät tuotantoaan ulkomaille jne. vastustuksena talouselämän uudistumispyrkimyksille.

Ei mitään uutta auringon alla. Nyt olisi varmaan syytä miettiä, mitä sellaisia asioita maahanmuutto tuo, joita haluamme (ahkeroita työntekijöitä?) ja joita emme halua (epätasa-arvo ja slummit?). Ja pinnalle nouseva kysymys on, voimmeko niitä itse edes valita? Jos emme, tilanne on pelottava. Jos voimme, keskustelua ei saisi tukahduttaa.

Seppo Lehto kansakunnan valistaja kirjoitti...

Kumitontulle

Vääristä tulkinnoistasi

Erittäin kyseenalainen väittämäsi "Esko Ahon vaurastuttava vaikutus". Seurauksena yhteiskunta tuki pankkeja ja perintätoimistoja, ei ihmisiä.

Esko Ahon ja Iiro Viinasen 1990-luvun alun toimien sekä Matti Vanhasen hallituksen keväällä 2004 tekemän suomalaisten roskalainojen eli mahdollisesti sinunkin tuttaviesi velkakirjojen myynti kyömynenille on johtanut n. 300 00 - 400 000 suomalaisen joutenoloon tai toivottomuuteen kuolemaan asti kestävässä ulosotossa.
Ulosottolain muutos ei sitä faktaa ole muuttanut.

Lisäksi "rikkaus"-termisi on svenskakääryle. Suomalaiset puhuvat vaurastumisesta.

Seppo Lehto Tampere

Hyvää kesää ja kehittyvää ajattelua sinulle(kin)

Kumitonttu kirjoitti...

Kuten sanoin, Ahon hallitus oli virran vietävänä, eikä siis osannut tai edes osatessaan olisi pystynyt tekemään kaikkia ratkaisuja sillä tavalla, mistä niitä arvosteltiin jo silloin ja nyt historian valossa voimakkaammin.

Totesin lisäksi, että samanlaisen pakkovalinnan edessä hallitus oli 60-luvulla vapauttaessaan alkoholipolitiikkaa, kirkko 70-luvulla liberalisoidessaan omaa suhtautumistaan kaupungistumiseen, (80-luvulla poliitikot YYA-sopimuksineen) ja 90-luvulla hallitus ns. rakennemuutoksen edessä.

"Maahanmuuton ja matkailun sanotaan rikastavan kulttuuriamme. Rikkaudella tarkoitetaan sellaisia positiivisia asioita, jotka..." kuulostais varsin oudolta ehdottamassasi muodossa:
"Maahanmuuton ja matkailun sanotaan vaurastuttavan kulttuuriamme. Vauraudella tarkoitetaan sellaisia positiivisia asioita, jotka..."

Vastaavasti:
"...käynnisti ennen näkemättömän taloudellisen reformin, jonka seurauksena suomalaiset ovat vaurastuneet hurjasti." kun asiayhteys tällä kertaa viittasi rahaan eikä kulttuuriin.

Kyömynenäisellä taisit viitata kansainvälisiin pankkeihin, joiden omistajina sosialistit yhä edelleen näkevät hämäriä tarkoitusperiään ajavia juutalaisia liikemiehiä. Näitä Siionin Viisaiden Pöytäkirjoja pidetään yhä sosialistisia kansallisvaltioita ajavissa piireissä arvossaan, mutta minusta ne kuvaavat enemmän kannattajiaan kuin ympäröivää todellisuutta.

Vasarahammer kirjoitti...

"kukaan ei ikinä pysty näkemään sitä ihmistä minkään muun kuin sen nahan värin kautta."

Jos tummaihoinen loukkaantuu rasistisesta kielenkäytöstä, hän tavallaan myöntää, että värillä on väliä.

Minusta on väärin kasvattaa ihmiset maksimoimaan oma uhristatuksensa. Antirasisti pyrkii maksimoimaan uhrikokemuksen ja tekemään rasismista jonkinlaisen überpahan, jota vastaan pitää taistella kaikin mahdollisin keinoin.

Neekeriksi pilkatulle oikea tapa reagoida on kohauttaa olkapäitään ja jatkaa omaa elämäänsä. Idioottimaisille mielipiteille ei kannata ehdoin tahdoin antaa liian suurta merkitystä loukkaantumalla niistä.

Rastas lisäksi panee syyt käärepapereiden piikkiin. Jalkapallo-otteluissa kannattajat saattavat heitellä banaaneja kentälle, jos vastustajan riveissä on paljon tummapintaisia pelureita (tai Oliver Kahn). Pitääkö banaani siis kieltää rasistisena hedelmänä?

Jukka kirjoitti...

Joku syytti Hesarissa suomalaisia piilorasismista vähän aikaa sitten.

Onhan totta että suomalaiset ovat piilorasisteja, piilo ryssänvihaajia jne.

Mutta kumpaa piilorasismista puhuvat kritisoivat - sitä että suomalaiset ovat rasisteja vai sitä että suomalaiset eivät suuna päänä kerro kaikille olevansa rasisteja ?

Jokainen täysjärkinen ihminen on jollain tasolla rasisti - siis ymmärtää sen että roduissa on eroja ja että neekereitä ei Suomeen kannata ottaa. Mutta onhan nyt ihan ymmärrettävää, etteivät kaikki huuda sitä kovalla äänellä.

Osittain siksi että rasismi on sanan jossain merkityksessä kai Suomessa laitonta - toisaalta siksi että suomalaiset ovat muutenkin varovaisia sanomaan omaa mielipidettään kaikesta muusta paitsi Bushista.

RSV kirjoitti...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neekeri

Sivulta käy ilmi kuinka sana neekeri on muuttunut "pahaksi" vasta 1990->

Anna Rastaan ajatteluun pääsee käsiksi lukaisemalla tämän artikkelin:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Adoptoitu+on+joka+päivä+erilainen/HS20060328SI1KU016bj