keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

9/11-ajatuksia - osa 2

Kun katselin uutisia islamin nimissä tehdyistä hölmöyksistä, törmäsin sattumalta Yhdysvaltojen ex-presidentti Bill Clintonin haastatteluun, joka näytettiin viime sunnuntaina Amerikkalaisella Fox News –televisiokanavalla (1. osa, 2. osa ja 3. osa).

Haastattelussa Clinton menettää malttinsa ja ryhtyy syyttämään haastattelija Chris Wallacea, kun tämä kysyy Clintonin toimista Al-Qaedan suhteen. Itse kukin voi päätellä haastattelusta, mokaako Clinton itsensä vai kenties toimittaja Wallace. Vastaus on riippuvainen katsojan poliittisista mieltymyksistä, sillä Fox News on leimallisesti Yhdysvaltojen konservatiivien suosima uutiskanava.

Bill Clintonin toiminta presidenttinä ansaitsee kuitenkin kriittisen tarkastelun, sillä hänen seuraajansa toimien arvostelu on sekä eurooppalaisessa että amerikkalaisessa mediassa muodostunut rutiiniksi.

Al-Qaedan nousu

Al-Qaedan nousu maailman tietoisuuteen alkoi nimittäin Clintonin kaudella. Ensimmäinen muistutus tuli vuonna 1993, kun islamistit ensimmäistä kertaa pommittivat World Trade Centeriä. Tuolloin tornit pysyivät pystyssä eikä iskussa kuollut kuin kuusi ihmistä. Amerikkalaiset olivat silti järkyttyneitä, koska terroristit iskivät ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen maaperällä.

Presidentti Clinton ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ymmärtänyt iskun merkittävyyttä, vaikka iskuun syyllistyneet lopulta tuomittiinkin oikeudessa. Tosin vielä vuonna 1993 Al-Qaedasta ei juurikaan puhuttu mutta Clintonin välinpitämättömyys terroristeja kohtaan jatkui myöhemmin. Iskun yhtenä taustavoimana oli nimittäin Khaled Sheikh Mohammed, jonka sanotaan olleen yksi 9/11-iskun pääsuunnittelijoista

Clinton kuitenkin menetti haastattelussa malttinsa, kun toimittaja Wallace siteerasi Osama Bin Ladenia, joka sanoi vuonna 1993 tapahtuneen Black Hawk Down –tapauksen osoittaneen maailman ainoan supervallan pakenevan tositilanteessa häntä koipien välissä. Clintonin puolustukseksi täytyy sanoa, että amerikkalaiset olivat Somaliassa alun perin auttamassa humanitaarisen avun jakelussa.

Clinton ei reagoinut päättäväisesti, kun Al-Qaeda pommitti Yhdysvaltojen Kenian ja Tansanian suurlähetystöjä. Clinton käynnisti ”Infinite Reach” –nimellä kutsutun operaation, jonka yhteydessä Yhdysvallat laukaisi risteilyohjuksia Sudanissa sijaitsevaan lääketehtaaseen ja Afganistanissa sijaitseviin terroristien koulutusleireihin. Tuolloin Clinton oli kuitenkin kotimaassa vaikeuksissa Monica Lewinsky –skandaalin kanssa ja häntä arvosteltiin siitä, että ”häntä heiluttaa koiraa”

Clinton tuomitsi myös vuonna 2000 tapahtuneen USS Cole –sota-aluksen pommituksen Adenin satamassa pelkurimaisena terroritekona mutta ei reagoinut sotilaallisesti. Al Qaedan osuudesta tapahtuneeseen ei tuolloin ollut pitävää näyttöä, mutta Clintonin hallintoa on jälkikäteen arvosteltu toiminnan puutteesta.

Miksi asia on esillä juuri nyt?

Yhdysvalloissa järjestetään marraskuussa kongressivaalit, joista ennustetaan erittäin tiukkoja. Kaikenlainen poliittinen loanheitto on tästä syystä lisääntynyt varsinkin, kun politiikka on Yhdysvalloissa juuri tällä hetkellä erityisen polarisoitunutta.

Clintonin reaktoita edelsi kohu ABC-televisioyhtiön Path to 9/11 –televisiosarjasta, jossa Clintonin hallinnon toimintaa kuvattiin paikoin epäpäteväksi ja suurelta osin päättämättömäksi. Sarja perustui 9/11-komission raporttiin tai ainakin sen väitettiin perustuvan. Koska sarja oli fiktiota, käsikirjoittajat olivat ottaneet tiettyjä vapauksia kohtausten dramatisoimiseksi. Yhdysvaltojen demokraatit ja presidentti Clinton reagoivat erittäin voimakkaasti tapaan, jolla Clintonin hallinnon toimia käsiteltiin ja uhkasivat jopa ABC-televisioyhtiötä toimiluvan menetyksellä, jos demokraatit saavat kongressiin enemmistön.

Chris Wallace otti haastattelussa esille useiden katsojien toivoman kysymyksen (Fox Newsin katsojat ovat enimmäkseen konservatiiveja) ja tiedusteli ex-presidentiltä, miksi hän ei omalla toimikaudellaan onnistunut Osama bin Ladenin metsästyksessä. Clinton menetti malttinsa ja jo unohtuneen kaksiosaisen minisarjan kohtaukset palasivat monien amerikkalaisten mieleen.

Narsisti

On väärin syyttää Clintonin hallintoa 9/11-terrori-iskuista ja on aivan yhtä väärin tuomita kahdeksan kuukautta vallassa ollut Bushin hallinto samasta asiasta. Clintonin tekemissä ja tekemättä jättämisissa on kuitenkin jotakin sellaista, joka osoittaa, ettei hän ainakaan ollut niin hyvä presidentti kuin hän itse luulee.

Clintonille sotilaallisen voiman käyttö on vasta viimeinen keino, johon ryhdytään, jos mikään muu ei onnistu. Samanlainen ajattelu oli tyypillistä edelliselle demokraattipresidentille Jimmy Carterille, jota arvostetaan Euroopassa mutta jonka presidenttikauden aikana Yhdysvaltojen kansainvälinen arvovalta laski alemmas kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

Tällainen ajattelu johtaa päättämättömään politiikkaan ja riittämättömiin näennäistoimiin. Carter pähkäili pitkään, miten toimia Iranin panttivankikriisin kanssa. Clinton jätti omien sanojensa mukaan hyökkäämättä Afganistaniin, koska ei saanut Uzbekistanilta lupaa käyttää maan aluetta hyökkäykseen Taliban-hallintoa vastaan.

Clinton myös pelkäsi kansainvälisiä reaktioita ja mahdollisia siviiliuhreja eikä toiminut, vaikka Al-Qaedan terroristit iskivät useita kertoja. Clintonin mielestä oli parempi olla tekemättä mitään kuin ylireagoida. Kun Clinton vihdoin suostui käyttämään sotilaallista voimaa Kenian ja Tansanian suurlähetystöjen pommitusten jälkeen, toimenpiteet olivat näyttäviä mutta tehottomia. Risteilyohjukset aiheuttivat siviiliuhreja mutta eivät millään tavalla vaikeuttaneet Al Qaedan elämää Afganistanin vuoristossa.

Lisäksi Clinton vaikuttaa narsistiselta persoonalta, joka on eniten kiinnostunut siitä, miltä hän itse näyttää ja millainen perintö hänen presidenttikaudestaan jää jälkipolville. Clinton on karismaattinen persoona ja hyvä puhuja, mutta hänen ulkopolitiikkansa tulokset eivät vakuuta. Clintonin yritys esiintyä rauhantekijänä Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa johtivat vain väkivallan lisääntymiseen.

Clintonin käyttäytyminen Chris Wallacen haastattelussa muistutti amerikkalaisia siitä, miten presidentti väitti naama punaisena sormeaan heristellen, ettei ollut harrastanut seksiä ”sen naisen” eli neiti Lewinskyn kanssa. Tuo episodi ei kokonaisuudessaan ollut kunniaksi Clintonille kuten ei myöskään amerikkalaiselle politiikalle, joka sai tuolloin noitavainon piirteitä.

Euroopassa Clinton on kuitenkin karismansa ja puhujanlahjojensa ansiosta välttynyt samanlaiselta piikikkäältä arvostelulta, jota hänen seuraajansa on joutunut kestämään. Kun Clinton lisäksi tuntui kuuntelevan liittolaisiaan ja toimivan muutenkin monenkeskisesti, hänestä pidettiin Euroopassa eikä hänen politiikkaansa moitittu.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

9/11 -vuosipäivän ajatuksia

Media ympäri maailmaa on vatvonut viisi vuotta sitten tapahtuneita terrori-iskuja ja tulee vatvomaan edelleen, kun vuosipäiviä tulee lisää. Maamme päälehti omisti sunnuntaina pääkirjoituksensa terrorisminvastaiselle sodalle ja sunnuntailiitteessä asiaa käsiteltiin varsin laajasti. Koska paperinkeräys on jo hoitanut sunnuntainumeron enkä suostu maksamaan lehden verkkojulkaisusta, kommentoin juttuja lähinnä muistinvaraisesti.

Hesari totesi pääkirjoituksessaan, että Yhdysvallat on omalla terrorisminvastaisella sodallaan itse asiassa lisännyt terrorismia. Lehti piti Afganistanin Taliban-hallinnon kukistamista perusteltuna mutta totesi Irakin sodan olleen virheliike. Lehden mielestä Al-Qaedan edustama ideologia on tolkuton, sitä edustavat ryhmät ovat hajanaisia eikä radikaalista islamista ole samanlaiseksi ideologiseksi viholliseksi kuin neuvostokommunismista aikanaan. Lehti tuntuu kuitenkin hyväksyvän terrorismin vastustamisen mutta pitää poliisitoimia avointa sotaa tehokkaampana keinona.

Helsingin Sanomat sivuuttaa Al-Qaedan ideologian lakonisesti tolkuttomana, mutta lehti tekisi suuren palveluksen lukijoilleen, jos se vaivautuisi vähän kertomaan kaappareiden taustalla vaikuttavista poliittisista aatteista.

Ideologinen tausta

Terroristien tolkuttomalle ideologialle on vaikea keksiä sopivaa nimitystä. On puhuttu poliittisesta islamista, joka on mielestäni huono termi, koska islam itsessään sisältää poliittisen ja yhteiskunnallisen mallin. Myöskään islamilainen fundamentalismi ei välttämättä ole hyvä termi, koska se viittaa liikaa uskonnolliseen liikkeeseen. Kyse on kuitenkin politiikasta, joka islamilaisessa maailmassa on kiinteässä yhteydessä uskontoon.

Itse pidän eniten termistä islamismi, vaikka liikkeen edustajat itse eivät tästä nimityksestä pidäkään. Islamistien mukaan islam on perusteiltaan poliittinen uskonto, jonka Koraaniin ja haditheihin perustuvat säännöt ja lait edellyttävät islamilaista hallintoa. Islamismi kuitenkin kuvaa hyvin sitä sekalaista poliittisten liikkeiden ryhmää, joka perustaa valtionäkemyksensä islamin pyhiin kirjoituksiin.

Islamilaiset valtiot ovat suurimman osan koko 1400-vuotisen historiansa aikana perustuneet sharia-lakiin. Tämä tilanne muuttui vasta viime vuosisadan alkupuolella, kun länsimaat liittivät islamilaisia alueita omiin siirtomaa-alueisiinsa. Lisäksi Ottomaanien valtakunnan hajoaminen ensimmäisen maailmansodan tuloksena ja kalifaatin lakkauttaminen vuonna 1923 sai aikaan poliittista liikehdintää. Joidenkin muslimien mielestä tämä oli osoitus islamin heikkoudesta, ja tästä oli osoituksena kasvavat länsimaiset vaikutteet islamilaisissa yhteiskunnissa.

Iranin islamilainen vallankumous

Vaikka Al Qaeda on viime vuodet viihtynyt otsikoissa, islamismin merkittävin poliittinen menestys tapahtui Iranissa vuonna 1979, kun Ajatollah Khomeini syrjäytti shaahin ja perusti Iranin islamilaisen tasavallan.

Khomeinia voi hyvällä syyllä pitää islamismin johtavana poliittisena teoreetikkona, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet sekä shia- että sunni-islamistien toimintaan ympäri islamilaista maailmaa. Khomeinin yhteiskuntamallissa keskeistä roolia näyttelevät uskonoppineet. Khomeinin hallintomallia kutsutaan nimellä Velayat-e faqih, jossa uskonoppineilla mullaheilla on viimeinen sana kaikisa valtioon liittyvissä asioissa.

Tämän periaatteen mukaan islamilaisesta laista eniten tietävillä tulisi olla ohjaava tai johtava poliittinen rooli. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Iranissa parlamentin ylempi kamari senaatti korvattiin vallankumouksen jälkeen Asiantuntijoiden neuvostolla, joka koostuu pelkästään uskonoppineista, ja Valvojien neuvostolla, jonka jäsenistä puolet ovat uskonoppineita. Valvojien neuvosto ei ole varsinainen lakia säätävä elin mutta sillä on valtuudet tulkita perustuslakia ja määrittää parlamentin eli Majlisin säätämien lakien perustuslainmukaisuus. Kyseessä on siis eräänlainen perustuslakituomioistuin.

Asiantuntijoiden neuvosto taas edellyttää jäseniltään islamilaisen lain tuntemusta. Kyseinen elin valitsee Iranin ylimmän johtajan ja valvoo, että tämä noudattaa toiminnassaan islamin periaatteita ja perustuslakia. Iranin valtiollinen rakenne muistuttaa etäisesti Neuvostoliiton järjestelmää, jossa kommunistisella puolueella oli oma hallintonsa valtiollisten elinten rinnalla. Mullahit pitävät Iranissa valtaa tiukasti käsissään kuten kommunistit aikanaan Neuvostoliitossa.

Khomeinin luoma järjestelmä vaikuttaa lähinnä shialaisessa maailmassa mutta Iranin vallankumouksen innoittavaa vaikutusta myös sunni-muslimeihin ei pidä aliarvioida.

Muslimiveljeskunta

Intian niemimaan alueella toimiva Deobandi-liike on inspiroinut mm. Afganistanin talibaneja. Sunnimaailmassa ja erityisesti arabien keskuudessa Egyptissä syntynyt Muslimiveljeskunta (Al-Ikhwan al-Muslimun) on kuitenkin tärkein islamistinen poliittinen liike.

Muslimiveljeskunta perustettiin Egyptissä vuonna 1928 mutta se on levittäytynyt ympäri arabimaailmaa ja siirtolaisten mukana myös länteen. Veljeskunta pyrkii islamilaisen valtion perustamiseen ja uskoo, että Jumala on esittänyt Koraanissa täydellisen mallin elämän ja yhteiskunnan organisoinnille. Veljeskunnan ideologia perustuu egyptiläisen kirjailijan ja filosofin Sayyid Qutbin ajatuksille.

Qutb kävi elämänsä aikana Yhdysvalloissa, jossa saadut kokemukset saivat hänen hylkäämään länsimaiset arvot. Qutbin mukaan amerikkalainen elämäntapa on primitiivistä ja järkyttävää, ja hän kuvaili amerikkalaisen naisen seksuaalisuutta seuraavin sanoin: ”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”

Muslimiveljeskunta vastusti alkujaan brittiläisten ja ranskalaisten kolonialismia, mutta liikkeellä on globaali visio islamilaisesta kalifaatista, joka ulottuu Espanjasta Indonesiaan. Liike ei kuitenkaan pääsääntöisesti edistä ideologiaansa väkivaltaisin keinoin, vaikka liikkeen palestiinalainen haara Hamas vastustaakin väkivaltaisesti Israelin miehitystä. Veljeskunnasta on kuitenkin haarautunut mm. Egyptin Islamilainen Jihad –järjestö, joka on vastuussa useista pommi-iskuista ja poliittisista murhista. Islamilainen Jihad –järjestön johtaja Ayman al-Zawahiri on tullut tunnetuksi Al-Qaedan kakkosmiehenä ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen pääsuunnittelijana.

Muslimiveljeskunnan toimintaa vaikeuttaa se, että sen toiminta on useissa arabimaissa kielletty. Egyptissä liikettä on siedetty vaihtelevasti. Välillä sen jäsenistöä on pidätetty joukoittain mutta vuoden 2005 parlamenttivaaleissa riippumattomina ehdokkaina esiintyneet Muslimiveljeskunnan jäsenet saivat 20 prosenttia parlamentin paikoista, mikä teki järjestöstä Egyptin suurimman oppositioryhmän.

Entäs sitten?

Kun kuvailin tuossa edellä islamismia, tarkoituksenani oli esittää, että terrorismista puhuttaessa ei ole mieltä keskittyä pelkästään Al-Qaedaan ja toimenpiteisiin, jotka heikentävät kyseistä järjestöä. Islamistinen poliittinen ideologia pitää sisällään paljon muutakin kuin Osama bin Ladenin, ja itse asiassa nämä muut asiat ovat todennäköisesti merkitykseltään suurempia, vaikka Bin Ladenin merkitystä esikuvana ja sankarina ei ole syytä aliarvioida.

Islamismi on poliittisena ideologiana avoimesti lännenvastainen. Viha länttä kohtaan perustuu Koraaniin eli länsimaalaisia vihataan, koska he ovat vääräuskoisia. Islamistit ajavat sharia-lain täyttä soveltamista, itse kukin voi päätellä, mitä islamismin valtaantulo merkitsisi esimerkiksi uskonnollisille vähemmistöille tai naisten asemalle. Nämä asiat eivät tosin ennestäänkään ole erityisen hyvällä tolalla, mutta sharian tiukka soveltaminen huonontaisi tilannetta edelleen.

Koska islamistit ovat useissa maissa merkittävin autoritaarista mutta länsimielistä hallintoa vastustava voima, ne todennäköisesti menestyisivät demokraattisissa vaaleissa erittäin hyvin. Islamistit ovat voittaneet vaalit mm. Algeriassa, jossa voiton seurauksena syttyi tuhansien ihmisen hengen vaatinut sisällissota, ja palestiinalaisalueilla, jossa Hamas syrjäytti hallitsevan Fatah-liikkeen.

Vaikka islamismi on HS:n mukaan tolkuton ideologia, islamilaisessa maailmassa ei välttämättä olla samaa mieltä. Islamismin suosio ei vähene, jos Yhdysvallat pidättäytyy voimatoimista muslimimaailmassa. Itse asiassa toimettomuus vain rohkaisee terroristeja. Osama bin Ladenille Yhdysvaltojen vetäytyminen Somaliasta 1993 kertoi maailman johtavan supervallan haluttomuudesta käydä sotaa edustamiensa arvojen puolesta.

Järjestöjen hajanaisuus ei nykymaailmassa välttämättä ole mikään heikkous. Se, että monet islamistiset järjestöt toimivat hajanaisina soluina, tekee niiden vastustamisen vaikeaksi. Supervallan armeijan on paljon helpompi hyökätä häiriköivän valtion kimppuun ja tuhota sen kyky käydä sotaa kuin eliminoida kymmeniä erillään toimivia terroristisoluja.

Terrorismin ja islamistisen ideologian vastustaminen edellyttää monenlaisia toimenpiteitä kuten rajavalvontaa, poliisitoimia, rahavirtojen katkaisemista ja tarvittaessa myös sotilaallisia iskuja. En väitä, että Bushin hallinto olisi toimenpiteissään täysin onnistunut. Eurooppalaisille tyypillinen ongelman vähättely ja taipumus hampaattomaan myöntyväisyyspolitiikkaan eivät kuitenkaan auta yhtään enempää vaan päinvastoin ovat osoitus lännen heikkoudesta. Ongelma ei katoa teeskentelemällä, että sitä ei ole, tai HS:n tapaan vähättelemällä.

HS ei pääkirjoituksensa perusteella pidä terroristien edustamaa ideologiaa uskottavana vihollisena. Tällaisessa ajattelussa on taustalla oletus rättipäiden primitiivisyydestä ja muslimimaiden taloudellisesta takapajuisuudesta. Al-Qaedan 19 kaapparia kuitenkin onnistuivat viisi vuotta sitten iskemään New Yorkiin ja Washingtoniin, joita keisarillisen Japanin armeija, Natsi-Saksa tai Neuvostoliitto eivät koskaan pystyneet uhkaamaan.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Britannian kruununjalokivi

Otsikko ei viittaa Britannian kuninkaallisen perheen hallussa oleviin timantteihin vaan BBC-televisioyhtiöön, jonka toimintaa kuningaskunnan asukkaat rahoittavat lupamaksuilla samaan tapaan kuin suomalaiset televisionomistajat rahoittavat täkäläisen Yleisradion toimintaa.

Suomessa BBC:tä on totuttu pitämään laadukkaiden dokumenttien ja tv-sarjojen tuottajana kiitos kotoisen Yleisradion, joka on tuonut BBC:n ohjelmia olohuoneisiimme jo pitkään. BBC:n toimintaan kuuluu myös maailmanlaajuinen radiopalvelu, nettisivusto ja kansainvälinen uutiskanava BBC World.

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että itse nautin BBC:n tarjonnasta vain niukalti. Joskus kuuntelen BBC:n uutisia Yle Mondo –radiokanavalta mutta BBC World –televisiokanavan tarjontaa en juurikaan seuraa. BBC:n nettisivustoltakin minua kiinnostavat lähinnä jalkapalloon liittyvät uutiset enkä ole erityisemmin mieltynyt sivuston muuhun uutistarjontaan. Muistan toki kuunnelleeni BBC:n reportaasin sharia-lain käyttöönotosta Nigerian pohjoisosissa, ja mieleen jäi tuolloin raportin täydellinen kritiikittömyys. Ihmisoikeusnäkökulma ei ollut jutussa lainkaan esillä, vaikka BBC ei arkaile nostaa ihmisoikeuksia esille, jos kyse on Yhdysvalloista tai Israelista.

Sen sijaan olen innokkaasti seurannut Biased BBC –blogia, jossa tarkkaillaan BBC:n uutisoinnissa ilmenevää puolueellisuutta. Rehellisyyden nimissä välillä puolueellisuuden etsimisessä mennään liian pitkälle. Tästä huolimatta sivustoa seuraamalla avautuu näkymä länsimaita vaivaavaan sairauteen nimeltä poliittinen oikeaoppisuus, joka näyttää meille todellisuuden sellaisena kuin se tietyn ideologisen käsityksen mukaan pitäisi olla ja samalla sulkee silmät poliittisesti korrektiin maailmankuvaan sopimattomilta tosiasioilta.

Aiemmassa kirjoituksissani viittasin BBC:n Lähi-idän kirjeenvaihtaja Orla Guerinin yksipuoliseen ja tunteenomaiseen raportointiin Israelin ja Libanonin konfliktistia. BBC:n poliittinen oikeaoppisuus pitää kuitenkin sisällään paljon muutakin, josta tässä tarjoan otteita.

Amerikka on paha

Yksi BBC:n ideologian kulmakivistä on Yhdysvaltojen esittäminen vähemmän mairittelevassa valossa. Amerikkalaisten toimintaa kyseenalaistetaan laajasti, kuten tässä BBC:n Have Your Say –osaston kyselyssä, jossa lukijoita pyydetään vastaamaan kysymykseen Onko NASA turha? (Is NASA a waste of space?). Kysymys ei suoraan kerro, mihin amerikkalaisten kannattaisi rahojansa käyttää mutta kysymyksenasettelu antaa aiheen olettaa, että avaruustutkimukseen käytettäville rahoille olisi parempaakin käyttöä.

Kun Katrina-hirmumyrsky iski Yhdysvaltojen etelärannikolle ja aiheutti tulvan, joka hukutti New Orleansin alleen, BBC:n ilkkuvasävyinen raportointi kirvoitti kritiikkiä jopa pääministeri Tony Blairilta. Blair oli yksityisessä keskustelussa tunnetun BBC-kriitikon, mediamoguli Rupert Murdochin kanssa kommentoinut BBC:n raportointia. Yhtiö itse ei luonnollisesti havainnut mitään vikaa omassa toiminnassaan.

BBC:n Katrina-uutisoinnista valistunut median kuluttaja saa käsityksen, että George W. Bushin hallinto tahallaan pimitti apua New Orleansin valtaosin mustalta väestöltä, jonka kurja tila on seurausta siitä, että Yhdysvallat ei Bushin hallinnon aikana ole allekirjoittanut Kioton ilmastosopimusta. Minkäänlaista huomiota ei kiinnitetty tuhojen käsittämättömään laajuuteen, jotka kattoivat maantieteellisesti noin Britannian kokoisen alueen.

Luonnollisesti BBC (yhdessä monen muun median kanssa) ei selittänyt katsojilleen Yhdysvaltojen liittovaltioluonnetta. Hätätilan julistaminen on osavaltion, Katrinan tapauksessa Louisianan osavaltion ja sen kuvernöörin vastuulla. Kokonaan huomiotta jäi New Orleansin pormestarin Ray Naginin (Nagin on musta ja demokraatti) toiminta tai lähinnä sen puute. Sen sijaan BBC:n kirjeenvaihtaja Matt Wells ylisti Naginin toimintaa sankarilliseksi.

Bushin hallinnon tekoja Katrinan yhteydessä voi varmasti arvostella, mutta BBC jakoi tuomionsa, ennen kuin ensimmäistäkään tutkimusta asiasta oli tehty. Lisäksi BBC vielä spekuloi uutislähetyksessään Katrinan vaikutusta republikaanien kannatukseen ja George W. Bushin asemaan historiassa.

Muslimit BBC:n erityissuojeluksessa

Britanniassa syntyneiden ja kasvaneiden muslimien terrorismi on herättänyt saarivaltiossa runsaasti keskustelua. Tätä ei välttämättä huomaa BBC:n raportointia seuraamalla. Brittiläisistä muslimeista ei BBC:n sivuilla koskaan puhuta negatiiviseen sävyyn, vaan heihin viitataan nimellä ainoastaan silloin, kun heillä on jotakin tärkeää sanottavaa.

Miss Englanti –tittelin voitti ensimmäistä kertaa musliminainen. Hänellä oli luonnollisesti oma merkittävä mielipiteensä kerrottavana Tony Blairin ulkopolitiikasta.

Yksi BBC:n suosikeista on tietysti Lontoon pormestari ”puna-Ken” Livingstone, jonka älyttömillekin lohkaisuille annetaan runsaasti palstatilaa. Britannian rasismia tutkiva komissio arvosteli johtajansa Trevor Phillipsin (ihonväriltään musta) suulla monikulttuuri-ideologiaa ja sitä, kuinka se johtaa kansanryhmien eristäytymiseen toisistaan (gettoutuminen). Livingstone totesi Phillipsin voivan saman tien liittyä BNP:hen (brittiläinen äärioikeistolainen puolue) oikeistoa myötäilevien mielipiteidensä takia.

BBC on myös huolissaan, pystyvätkö Britannian ”aasialaiset” kannattamaan Englannin krikettimaajoukkuetta. Tämä kysymys muodostaa ns. ”krikettitestin”, jonka kehitti konservatiivinen kansanedustaja Norman Tebbit. Hänen mukaansa Britannian etnisiä vähemmistöjä ei voi pitää oikeina brittiläisinä, mikäli he eivät kannata Englannin maajoukkuetta kriketissä.

Kun Britannian muslimivähemmistön edustajat kunnostautuvat jossain vähemmän mairittelevassa yhteydessä, he eivät enää olekaan muslimeja vaan ”aasialaisia”. Tällaisen nimityksen luulisi loukkaavan niitä Britanniassa asuvia aasialaisia, joiden edustamilla etnisillä tai uskonnollisilla ryhmillä ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa.

BBC uutisoi Britannian "aasialaisten" keskuudessa tehdystä mielipidetutkimuksesta, jossa 500 hindulta, sikhiltä, kristityltä ja muslimilta kysyttiin, hyväksyvätkö he kunniamurhat. Kyselyn tulosten mukaan 10 prosenttia ”aasialaisista” pitää sukunsa kunnian häpäisseen murhaa joissakin olosuhteissa oikeutettuna.

Luonnollisesti BBC ei kirjoituksessaan maininnut, minkä uskonnollisen ryhmittymän keskuudessa kunniamurhien kannatus oli suurinta. Valistunut lukija osaa toki päätellä tämän itsekin. Kunniamurhien yhteyttä tiettyyn uskontoon ei kerrottu vaan todettiin asiaa tutkineen journalisti Navid Akhtarin suulla: ”Useimmat Britannian aasialaiset ovat kotoisin heimoyhteisöistä. Kunnia on tärkeä asia ja se on yhteydessä omaisuuteen ja naisiin. Jos joku uhkaa sinua, kunnian menetys pitää kostaa.”

Myöskään tässä BBC:n sivuilta löytyvässä kirjoituksessa ei mainita kertaakaan m:llä eikä i:llä alkavia sanoja. Lukijaa valistetaan, että maailman suurilla uskonnoilla ei ole osaa eikä arpaa näissä murhissa, vaikka niiden tekijät yrittävät oikeuttaa tekonsa uskonnollisilla perusteluilla.

Britanniassa äskettäin paljastuneen lentokoneiden räjäytyssuunnitelman jälkimainingeissa konservatiivinen Daily Telegraph teetti kyselyn, jossa briteiltä kysyttiin, pitävätkö he islamia uhkana lännelle. 53 prosenttia kyselyyn vastanneista vastasi myöntävästi. Telegraph uutisoi mielipidetutkimuksesta etusivullaan, mikä keräsi huomiota mm. Sky Newsin uutislähetyksessä. BBC:n lehdistökatsauksessa Telegraphin kysely sivuutettiin ilman mainintoja.

Äskettäin brittimediassa herätti huomiota tapaus, jossa pakistanilaisen isän ja skotlantilaisen äidin 12-vuotias tytär lähti käymään isänsä luona kotimaassa. Mediassa näytettiin tv-kuvaa, jossa tyttö ilmaisi selkeästi haluavansa jäädä isän luo Pakistaniin. BBC:n uutisessa jätetään mainitsematta se tosiasia, että Skotlannissa asuva äiti on tytön laillinen huoltaja, ja puhutaan sen sijaan ”huoltajuuskiistasta”. Olisiko BBC isälle yhtä myötämielinen, jos isä olisi valkoinen länsimainen mies?

Monilla mediatalojen nettisivustoilla lukija voi klikata Full story –linkkiä nähdäkseen kirjoituksen kokonaan. BBC:n uutisissa pitäisi olla merkintä Half story, sillä niin paljon olennaisia asioita jätetään kertomatta.

Militantit taistelijat

BBC muistelee mielellään historiallisia tapahtumia ja kertoo niistä lukijoilleen. Beslanin koulukaappauksesta BBC kertoo näin. Jutussa siteerataan asiaa tutkineen Venäjän parlamentin komission edustajaa Juri Saveljevia, jonka kerrotaan olevan aseiden ja räjähteiden asiantuntija.

Saveljevin mukaan kuolemantapausten suuri määrä johtui Venäjän turvallisuusjoukkojen ampumista kranaateista, mikä kumoaa virallisen väitteen, että ”sieppaajien” asettamat pommit räjähtivät ennen laukaustenvaihtoa. Luonnollisesti BBC:lle tshetsheeniterroristit eivät ole terroristeja vaan ”militantteja”, ”sieppaajia” tai ”asemiehiä”. Toisen miehen terroristi on toisen miehen vapaustaistelija.

Jutussa myös vihjaillaan varsin epämääräiseen salaliittoteoriaan (nämä ovat Venäjällä yleisiä viranomaisten salailevan ja heikon tiedottamisen ansiosta), jonka mukaan johtava tshetsheeniterroristi Shamil Basayev olisi ollut kaksoisagentti.

BBC ei jutussaan mainitse sitä ikävää tosiasiaa, että Saveljev ei edustanut mitään parlamentaarista komiteaa vaan teki tutkimuksen omissa nimissään. Komitean varsinaista tutkimusta ei ole vielä julkaistu. Juttu jätti myös kertomatta, että Saveljev edustaa äärioikeistolaista poliittista ryhmittymää, jota on rasististen mielipiteidensä takia aiemmin kielletty osallistumasta vaaleihin.

Venäläisten turvallisuusjoukkojen toimintaa on varmasti syytä tutkia ja arvostella. Myöskään Putinin Venäjän demokratia ei ehkä ole maailman täydellisin. Silti BBC jätti jälleen kerran kertomatta jutun kannalta olennaisia asioita tuodakseen esiin ennalta määritetyn kuvan tapahtumista. Itse kukin voi päätellä, onko kyse tahallisesta ideologisesta sumutuksesta vai yksinkertaisesti huonosta journalismista.

En tässä kirjoituksessa ehdi käsitellä kuin murto-osaa tapauksista, joissa BBC:n uutisointi on ollut epäilyttävällä tavalla ideologisesti kallellaan. Yleisesti voi sanoa, että BBC:n puolueellisuus tulee selkeimmin näkyviin Yhdysvaltoja, Israelia ja muslimeja koskevassa uutisoinnissa. Yhdysvallat ja Israel edustavat vasemmistolaisessa BBC- ja Guardian –maailmassa absoluuttista pahaa, joiden toimintaan saa ja pitää suhtautua kriittisesti välillä tosiasiatkin sivuuttaen. Sen sijaan muslimeja ja islamia ei saa arvostella. Jos tosiasiat antaisivatkin aihetta arvostelulle, sen pahempi tosiasioille.

Maailman konfliktialueilta raportoitaessa rima on eri korkeudella sen mukaan, kummasta konfliktin osapuolesta puhutaan. Militantit, asemiehet ja sieppaajat saavat vapautuksen moraaliselta tuomiolta, kun taas Yhdysvaltojen, Israelin tai muun länsimaan toimintaa seurataan suurennuslasilla. Nationalismi on hyvä asia, jos sitä harjoittavat palestiinalaiset. Sietämätöntä pahuutta edustaa ainoastaan valkoisten länsimaalaisten kansallismielisyys.