Sananvapaus ja Selännegate

Muutama päivä sitten silmiini sattui HS:n kulttuurisivuilla julkaistu artikkeli, jossa käsiteltiin sananvapauden ongelmia. Koska artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa ja haastateltava edusti Suomen PEN-klubia, oli varsin helppo arvata, millaista ”sananvapautta” jutussa puolustetaan.

Sananvapaus vain eliitille

Otsikko kertoo itse asiassa kaiken. Vihapuheen ruokkima itsesensuuri on sen mukaan Euroopan sananvapauden pahin uhka. Todellisuudessa asia on täsmälleen päinvastoin. Todellista sananvapauden uhkaa edustavat ne, jotka puhuvat paljon vihapuheesta ja vaativat siitä rangaistuksia.

Kähkönen toteaa:

”Ihmiset ovat alkaneet pelätä enemmän kuin aiemmin. Jos ajatellaan esimerkiksi tutkijoiden ilmaisunvapautta 1980- ja 1990-luvulla, niin ei heitä uhattu väkivallalla tai vihapuheella. Nyt on toisin. Pelko tekee sen, että tutkijat tai yhteiskunnalliset keskustelijat alkavat itse rajoittaa sanomisiaan eivätkä halua puhua julkisesti omista tutkimuksistaan.”

Internet on pelottava asia. Ihmisillä on käytettävissään sellaista tietoa, jota ei ennen ollut. Nyt ihmiset voivat lukea poliittisesti värittyneistä ja lähtökohtaisesti puolueellisista tutkimuksista itse ilman valtamedian suodatusta. Kähkönen ei luonnollisesti mainitse esimerkkiä asiasta vaan puhuu yleisellä tasolla, kuten useimmat vihapuheesta meuhkaavat tekevät.

Kähkönen lisäksi haluaa rajoittaa tunteiden ilmaisua:

”Netti on tässä mielessä sananvapauden uhka tai villi länsi. Viha sinänsä ei ole vaarallista, mutta sen julkituominen ei ole ihmisoikeus.”

Tällaiset lauseet kertovat, että Kähkönen itse on sananvapaudelle todellinen uhka, jos hän saa päättää asioista. Kähkösen puheista saa vaikutelman, että hän kannattaa todellisuudessa sensuuria ja rangaistuksia vääränlaisista puheista eikä sananvapautta. Kirjoitin joskus vuosia sitten Jarkko Tontista, joka oli vuonna 2009 Suomen Penin hallituksen jäsen. Suomen Pen-klubi ei noista ajoista ole ainakaan edistynyt sananvapauden puolustamisessa. Pikemminkin on menty takapakkia.

Jotta en olisi täysin epäreilu Kähköstä kohtaan, hän puhuu myös oikeista asioista:

”Ainakin nyt tuntuu siltä, että näitä iskuja on vaikea estää. Charlie Hebdon isku muutti tilanteen. Rushdien tapauksessa ajattelin uutisen kuultuani, että miksi Rushdien piti mennä ärsyttämään muslimimaailmaa. Se oli velttoa ajattelua.”

Kähkösen sananvapauskäsitys edustaa kuitenkin puhdasta elitismiä, eli hän haluaa sananvapauden itselleen ja kaltaisilleen mutta ei tavalliselle rahvaalle. Charlie Hebdon terrori-isku on kuitenkin vaikuttanut myös vasemmistolaisten kulttuuripersoonien ajatteluun ainakin seuraavan lauseen perusteella:

”Nyt kysymys ilmaisunvapaudesta on entistä polttavampi. Ydinkysymys on, millä tavoin jonkin toisen uskonjärjestelmän säännöt voivat rajoittaa aivan toisessa kulttuurissa elävien taiteilijoiden oikeutta ilmaista itseään ja ja millä perusteella ihmiset katsovansa olevansa oikeutettuja määräämään kuolemantuomioita toisin ajatteleville.”

Hän kuitenkin jättää kysymättä olennaisen kysymyksen: Millä tavalla meidän pitäisi suhtautua uskontoon, johon tuollaiset kuolemantuomiot kuuluvat? Tähän mennessä yleisin suhtautumistapa on ollut väittää, että uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, eli ongelman kieltäminen. Jotta tällaisia kysymyksiä voidaan käsitellä, tarvitaan laajaa sananvapautta eikä epämääräisillä vihapuhesyytöksillä tukahdutettua mielipidekäytävää, jonka sisällä keskustelua käydään.

Selännegate

Äskettäisen Teemu Selänteen twiiteistä nousseen kohun avulla on helppo käsitellä todellista länsimaista yhteiskuntaa halvannuttavaa ongelmaa, jossa sananvapaus on yksi tärkeä elementti, eli poliittista korrektiutta.

Julkisessa keskustelussa termiä vihapuhe käytetään, ikään kuin käsite olisi selkeästi määritelty ja kaikki tietäisivät, mitä se on. Näinhän ei tietysti ole. Vihapuheeksi voidaan tulkita mikä tahansa puhe, jossa korkean uhristatuksen omaava etninen tai muu vähemmistö esiintyy tai sen voidaan tulkita esiintyvän huonossa valossa.

Aleksi Valavuori sen aloitti (ks. kuva) ja Teemu Selänne jatkoi. Aiheena olivat viime viikkoina julkisuuteen tulleet joukkoahdistelut ja -raiskaukset. Mitään olennaista uutta aiheeseen liittyvää nämä herrat eivät sanoneet. Merkittävintä oli lausujien status julkisuuden henkilöinä. Erityisesti Teemu Selänteen asema ehkä kaikkien aikojen parhaana suomalaisena jääkiekkoilijana aiheutti Twitter-myrskyn, jossa vasemmistolaiset toimittajat ja poliitikot ryhtyivät joukolla ojentamaan mielipidekäytävästä eksynyttä Selännettä.

Valtamedian toimittajat ihmettelivät joukolla, menikö Selänteen puhtoinen imago vessasta alas. Median kannalta kaikkein rankinta oli se, että demonisoitu MV-lehti julkaisi välittömästi artikkelin, jossa Teemu Selännettä kehuttiin isänmaalliseksi mieheksi.

Kauppalehdessä toimittaja kyseli Selänteen brändin perään:

”Ei mitään liian raflaavaa, ja tuskin hirveän moni on eri mieltä siitä, että esimerkiksi raiskauksista tulisi säätää Suomessa kovemmat rangaistukset.”

”Mutta ongelmana ei ole se sisältö, vaan se, millaista viiteryhmää se kannustaa.”

”Selänne teki siinä virheen, että hän antoi esimerkiksi MV-lehdelle mahdollisuuden käyttää omaa brändiarvoaan. Silloin kun on vastuullisessa asemassa, ei saisi antaa mahdollisuuksia joutua negatiiviseen valoon suuren yleisön silmissä.”

Kauppalehti ei sentään rohjennut haukkua Selännettä suoraan rasistiksi vaan antoi pelkästään ymmärtää, että kunnon ihmisten suosioon ei tuollaisella toiminnalla pääse.

Iltasanomien urheilutoimittaja Vesa Rantanen on sitä mieltä, että Selänne on vaarallisilla vesillä:

”Silti kun maa jakautuu pelottavan aggressiivisesti, Selänteen kaltaisella merkittävällä mielipidevaikuttajalla on suuri vastuu sanomisistaan. Hän ei ole vain ihailtu tähti. Hän on ison kaliberin mielipiteenmuokkaaja, jolla on yli satatuhatta seuraajaa Twitterissä.”

”Tässä räjähdysherkässä tilanteessa polttoaineen antaminen ääripäiden edustajille on vaarallista puuhaa, vaikka sen tekisi tahtomattaan.”

Selänteen mielipiteet suosivat väärää ryhmittymää:

”On vaikea nähdä, että maahanmuuttokeskustelussa maltillista, ehkä jopa suvaitsevampaa linjaa kannattava puoli saisi Selänteestä yhtä paljon vetoapua kuin siitä nyt kaiken hyödyn repivä radikaalin maahanmuuttovastainen puoli saa.”

Toimittajien puheita voi tulkita monin tavoin, mutta todellisuudessa ongelma ei ole se, että Selänne sanoi mielipiteensä, vaan se, että Selänteen mielipide on toimittajien ja muun Twitter-vasemmiston mielestä väärä. Selänne ja Valavuori eivät noudattaneet poliittisen korrektiuden pelisääntöjä. He unohtivat joko tahallaan tai tietämättään tuomita rasismin.

Luonnollisesti Valavuoren varsinaisen twiitin sisältö jäi Selänne-kohun myötä sivuseikaksi. Se kuitenkin käsitteli asiaa, josta valtamediankin luulisi olevan huolissaan mutta josta se mielellään vaikenee eli turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista. Sen sijaan valtamedia tekaisee positiivisia human interest -juttuja lunta luovista turvapaikanhakijoista tai nyyhkytarinoita Venäjän puolella Kantalahdessa asustelevista Suomeen pyrkijöistä.

Ei siis kannata ihmetellä, miksi MV-lehden kaltaisilla julkaisuilla on tilausta. Poliittiset nuorisojärjestöt perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat olleet innolla kannattamassa MV-lehden sulkemista eivätkä raukat edes yritä ymmärtää, miten typerältä yritykset näyttävät. Vasemmistolaisen Kansan Uutiset -julkaisun mukaan MV-lehdestä on tehty ilmoitus valtakunnansyyttäjälle.

Lienee turha sanoa, että sensuuriyritykset epäonnistuvat suurella varmuudella. Sensuuri toimii vain, jos ollaan valmiita viemään väärinajattelijat vankileirien saaristoon ja tarvittaessa teloittamaan pahimmat niskalaukauksella. Muussa tapauksessa Streisandin ilmiö vain lisää kiinnostusta kiellettyyn aineistoon. Mitä enemmän MV-lehdestä ja sen jutuista nostetaan kohua, sitä enemmän MV-lehti saa lukijoita.

Kasvot valheen takana

Maahanmuutto ja turvapaikan haku ovat ilmiöinä niin voimakkaasti virallisen valheen marinoimia, että totuuden näkeminen saattaa hämmentää. Yleensä totuus paljastuu vahingossa ja ikään kuin lipsahtaa näkyville.

Näin kävi, kun pääministeri Juha Sipilä vieraili syyskuussa vastaanottokeskuksessa. Hänen seurakseen lyöttäytyi nuori mies, joka kertoi kärsimästään vainosta ja väitti olevansa 17-vuotias ja pystyvänsä todistamaan tämän. Sen jälkeen sosiaaliseen mediaan leivisi tietoja ja valokuvia miehen edesottamuksista. Ne voi käydä lyhyesti lukemassa Vilhelm Junnilan blogipostauksesta viime syyskuulta.

Nuori mies on nimeltään Fahad Firas ja hän on oikeasti syntynyt vuonna 1995 eli hän on 20-vuotias. Matkansa aikana hän on käynyt läpi lukuisia turvallisia maita, ennen kuin hän päätyi oululaiseen vastaanottokeskukseen tapaamaan Suomen pääministeriä, josta Firas tuntui pitävän:

”Hän sanoi monta kertaa, että ”kyllä, me autamme”. Taidan rakastaa häntä, hän oli hyvin vaatimattoman oloinen mies – hyvä mies.”

Fahadia itseään ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua vaatimattomaksi mieheksi. Kyseessä on tyylipuhdas onnenonkija, huijari ja pummi, jonka röyhkeydessä on kuitenkin jotakin rakastettavaa. Firas on tyypillinen maahantunkeutuja eli hän ei ole pakolainen, syyrialainen eikä lapsi vaan nuori mies, joka on ilmeisesti kotoisin Irakista. Junnilan artikkelissa kerrotaan myös, että Firas on istunut pahoinpitelystä vankilassa viisi kuukautta, eli hän ei ole ainoastaan huijari ja pummi vaan myös pikkurikollinen.

On helppo nauraa Fahad Firasin kaltaisille, mutta nauru ei jatku pitkään, jos ymmärtää, että meidän järjestelmämme on kuin tehty Fahad Firasin kaltaisille tarinankertojille. Pelkästään se, että tämä ilmiselvä huijari ja pummi edelleen viettää aikaansa Suomessa, kertoo järjestelmästämme kaiken. Suomalaisen veronmaksajan tehtävänä on katsoa vierestä ja kustantaa lysti. Tosin kustannusten maksamiseen tarvitaan vielä syntymättömiäkin sukupolvia.

Firasin kaltaisen valehtelevat ikänsä, koska uskovat näin saavansa helpommin turvapaikan. Järjestelmä ei mitenkään rankaise valehtelusta vaan palkitsee siitä, jos valhe menee läpi. Kurpitsavaunutarinoita kannattaa siis kertoa.

Ruotsissa järjestelmä on niin valheen ja tekopyhyyden läpitunkema, että valhetta ei tunnusteta, vaikka se olisi kuinka ilmiselvä. Ruotsissa kuka tahansa alle 40-vuotias turvapaikanhakija, joka ilmoittaa olevansa alaikäinen, pääsee alaikäisille tarkoitettuun vastaanottokeskukseen. Tästä on syntynyt käsite ”partalapsi” (skäggbarn) kuvaamaan aikuisia miehiä, jotka esiintyvät alaikäisinä.

Jos alaikäinen turvapaikanhakija haluaa esimerkiksi pelata koripalloa, hänet viedään paikallisen seuran harjoituksiin ja hänestä tehdään positiivinen juttu. Kukaan ei uskalla epäillä parrakkaan lapsukaisen ikää, vaikka monella mieleen saattaa hiipiä poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia. Teeskentely on pakollista, jos haluaa välttää leimautumisen rasistiksi. Totesihan sisäministeri Orpokin maahantulijakriisin alussa, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.

Palataan takaisin alkuperäiseen sankariin. Fahad Firas pääsi kertomaan tarinoitaan myös Iltasanomille, joka teki hänestä sympaattisen henkilökuvan. On tosin vaikea käsittää, miksi Firasin valehtelu on edelleen lööpin arvoinen uutinen useita kuukausia tapahtuneen jälkeen. Kaikki ainakin voiman pimeällä puolella tiesivät Firasin valehtelevan. Sillä, että hän nyt muka katuvaisena tunnustaa Iltasanomien toimittajalle, ei ole mitään merkitystä.

Iltasanomat onnistuu tekemään Firasista ihmissalakuljettajien uhrin:

”Valehtelin siksi, että salakuljettaja käski minun valehdella.”

Näinhän ei tietysti ole. Fahad Firas valehteli, koska läpimennyt valhe tuo varmemmin pysyvän oleskeluluvan. Salakuljettaja ei käskenyt vaan neuvoi.

Mikä sitten on Fahad Firasin tulevaisuus? Vaikka hän on valehtelija, pummi ja pikkurikollinen, hän voi hyvinkin saada oleskeluluvan. Iltasanomien haastattelun lopussa Firas kuvailee naisilta saatuja viestejä, joiden lähettäjät haluaisivat tutustua mieheen paremmin. Fahad Firas harrastaa bodausta ja hänellä on hyvin kehittyneet ylävartalon lihakset. Ehkä naisten avulla muodostuu side Suomeen, minkä jälkeen häntä ei voida enää karkottaa. Syyskuun lopulla oli jo viritys meneillään, mutta sen kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa.

Meillä on siis järjestelmä, joka elättää ilmiselvää elintasopakolaista vastaanottokeskuksessa kuukausia ja joka ei luultavasti onnistu hankkiutumaan huijarista edes eroon. Järjestelmä kuitenkin toimii, koska tarinat tutkitaan ja niiden perusteella tehdään päätös. Jos byrokratia toimii, lopputuloksella ei kai ole niin väliä.

Tiedottamisen taito

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman herätti runsaasti posiitiivista huomiota, kun hän Facebook-päivityksessään kehui poliisin uuden vuoden yön tapahtumia koskevaa tiedottamista:

”...poliisi ansaitsee täyden tunnustuksen siitä, että se hätääntyneiden monikulturistien julkisesta painostuksesta huolimatta on alkanut tiedottaa avoimesti ja epämiellyttävää totuutta peittelemättä.”

Mutta onko lause oikeasti totta? Kyllä on, jos tarkastellaan pelkästään poliisin tiedottamista 7.1.2016 alkaen. Tuolloin poliisi tunnusti, että se varautui uuden vuoden seksuaaliseen häirintään tehostetusti.

Tätä ennen poliisi ei kuitenkaan ollut tiedotteissaan maininnut häirintätapauksia kertaakaan. Ensimmäisessä tiedotteessaa poliisi antoi ymmärtää, että kyseessä oli melko tavanomainen uuden vuoden yö. 1.1.2016 päivätyssä tiedotteessa todetaan:

”Helsingin poliisin uudenvuoden yö on tänä vuonna ollut aiempia vuosia rauhallisempi. Arvioitaessa poliisitoimintaa tilastojen valossa voidaan todeta, että kokonaistehtävämäärä oli tänä vuonna uudenvuoden iltana ja -yönä 31.12.2015 klo 18.00 – 1.1.2015 klo 06.00 välisenä aikana 348 tehtävää. Vuonna 2014 tehtävämäärä oli 420 ja taas vastaavasti vuonna 2012 tehtävämäärä oli 444.”

Tehtävämäärällä tässä ilmeisesti tarkoitetaan hälytystehtäviä eli tilanteita, joihin poliisi on varta vasten kutsuttu paikalle. Poliisi myös lupasi tiedottaa tapahtumista tarvittaessa lisää:

”Helsingin poliisi tiedottaa tarvittaessa uudenvuoden tapahtumista päivittäistiedotteessa tarkemmin.”

Ensimmäisessä tiedotteessa ei mainittu enimmäkseen Lähi-idästä kotoisin olevien ulkomaalaisten harjoittamasta ahdistelusta sanaakaan. Uusi vuosi oli tavallista rauhallisempi poliisin mukaan. Toisessa tiedotteessaan, joka on niinikään päivätty uudenvuodenpäivälle, poliisi kertoo kiinni otetuista rikollisista:

”Poliisi on ottanut rikosperusteisesti kiinni 17 henkilöä erilaisiin juttuihin liittyen, eikä kiinniotettujen määrä poikkea tavallisesta viikonloppuyöstä.”

Sanaan rikosperusteisesti kannattaa kiinnittää huomiota. Poliisilla on Poliisilain 20. pykälän mukaan oikeus ottaa kiinni myös ilman rikosepäilyä, jos henkilön käyttäytymisestä voi päätellä, että hän todennäköisesti syyllistyisi henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen. Tiedotteessa ei kerrota lainkaan, kuinka monta ihmistä on otettu kiinni 20. pykälän perusteella.

Poliisin tiedottamisesta voi päätellä sen, mitä jo kirjoitin jo 9.1., eli viranomaiset pääsääntöisesti pyrkivät salailemaan maahantulijoihin liittyvää rikollisuutta ja puhuvat totta vasta, kun salailu ei enää ole mahdollista. Uuden vuoden tapahtumat osoittavat tämän selkeästi.

Massivinen poliisioperaatio

14.1. päivätty vastaus Valtioneuvoston tietopyyntöön kertoo koko totuuden toisin kuin poliisin ensimmäiset tiedotteet. Esimerkiksi seuraava asia ei käynyt ilmi 1.1. päivätyistä tiedotteista:

”Paikalta poistettiin useita henkilöitä sekä jo alkuillasta lähtien otettiin henkilöitä kiinni poliisilain perusteella. Osaksi tämän vuoksi sekä Kisahallin että Itäkeskuksen säilytystilat täyttyivät yön aikana. Poliisilain perusteella kiinniotettuja oli yhteensä 101 henkilöä, joista turvapaikanhakijastatuksella 23 henkilöä...”

Myös seksuaalirikoksia tapahtui. 18.1. mennessä poliisilla oli tutkinnassa 15 rikosta, joista yksi oli raiskaus, kaksi raiskauksen yritystä ja 12 seksuaalista ahdistelua. Poliisilla oli uuden vuoden juhlinnan aikana meneillään mittava operaatio Aavarannasta saatujen vihjeiden perusteella:

”Poliisin uudenvuoden yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi (YJT) käynnistettiin erillinen tilanneorganisaatio. Tilanneorganisaatioon kuului 70 poliisimiestä YJT:n valvontaan sekä erilliset hälytystehtävien hoitoon varatut 10- 15 poliisipartiota jokaisella kenttäjohtoalueella. Ravintoloiden purkuun ja ydinkeskustan YJT- valvontaan oli varattu yhteensä 17

vahvennettua poliisipartiota ja kaikki partiot olivat koko ajan kiinni tehtävillä.”

”Käskynjakotilaisuuksissa korostettiin voimakkaasti poliisin puuttumiskynnystä päihtyneisiin naisiin sekä turvapaikanhakijoiden aiheuttamaan mahdolliseen seksuaaliseen häirintään. Samalla määrättiin jokainen poliisimies käyttämään keltaista liikenteenohjausliiviä näkyvyyden takaamiseksi.”

Mittavasta operaatiosta huolimatta poliisi ei pystynyt täysin estämään ahdisteluja:

”Mahdolliset ahdistelutapaukset ovatkin tapahtuneet paikoissa, joissa poliisi ei ole kyseisellä hetkellä pystynyt olemaan jalkautuneena.”

Näihin tapauksiin kuuluu ilmeisesti Unioninkadulla sattunut tapaus, jossa ulkomaalaistaustainen miesjoukko piiritti äidin ja tämän alaikäisen tyttären. Äiti joutui katsomaan vierestä, kun tyttären naamaa nuoltiin.

Salailu pääasiallinen toimintatapa?

Tavallisen kansalaisen tulisi miettiä, miksi poliisi ei varoittanut juhlijoita etukäteen mahdollisesti ahdistelevista ulkomaalaistaustaisten miesten joukkioista. Lisäksi kannattaa kysyä, miksi tapahtumista kerrottiin ensimmäisen kerran vasta viikko tapahtuneen jälkeen, kun Kölnin tapahtumista oli kulunut kolme päivää.

Toisin kuin Wille Rydman antaa ymmärtää, poliisi ei ole immuuni poliittisen korrektiuden vaatimuksille. Tästä on näyttöä kesällä 2014 tapahtuneen ryöstöaallon yhteydestä. Tuolloin tapahtumista ei kerrottu julkisuuteen koko totuutta, ennen kuin asia paljastui sosiaalisen median kautta. Sen jälkeen poliisi Jari Taposen johdolla selitteli enimmäkseen maahanmuuttajataustaisten nuorten rikoksia parhain päin ja pyrki tekemään asiaa sosiaalisessa mediassa kommentoineista varsinaista ongelmaa. Alppilan tapahtumien aikaan ei puhuttu ”taharrush gameasta” vaan ”knockout gamesta”. Molemmille on yhteistä se, että uhrit valitaan rasistisin perustein, vaikka viranomaiset eivät käsittelisi näitä rikoksia rasistisina.

Ruotsissa maahanmuuttajataustaisten ja turvapaikanhakijoiden rikollisuuden peittely on jatkunut jo vuosia ja on muodostunut rutiiniksi. Ruotsin keskusrikospoliisi käyttää kaikista turvapaikanhakijoihin liittyvistä rikoksista koodia 291. Tällaisista rikoksista poliisi ei kerro julkisuuteen.

Äskettin tuli myös ilmi, kuinka Tukholmassa järjestetyssä We are Sthlm -musiikkitapahtumassa on esiintynyt laajamittaista nuorten tyttöjen ahdistelua, johon ovat syyllistyneet erityisesti yksin saapuneet ”alaikäiset” turvapaikanhakijat. Näistä ei koskaan kerrottu julkisuuteen ennen Kölnin tapahtumia. Nyheteridag-sivuston mukaan salailuun on syyllistynyt myös Ruotsin suurin päivälehti Dagens Nyheter. Salailun tarkoituksena on tietysti vähentää ”muukalaisvihamielisten” ryhmittymien suosiota. Joidenkin tietojen mukaan poliisi salasi ahdistelut, koska julkisuus olisi ”hyödyttänyt Ruotsidemokraatteja”.

Mielestäni kenenkään ei pidä luottaa poliisin tai muidenkaan viranomaisten avoimuuteen tai lähteä ylistämään poliisia hyvin suoritetusta uuden vuoden yön operaatiosta. Jos Suomessa olisi muutakin kuin ideologisesti vasemmalle kallellaan oleva valtamedia, poliisin toiminta asetettaisiin julkisuudessa kyseenalaiseksi. Sitä odotellessa ei kannata pidätellä hengitystä.

Lisäys 21.1.2016: Kiitokset Pikkupojalle, joka kävi läpi poliisin tiedotteet ja analysoi niiden sisällön.

Suomalaisia uhri- ja sankaritarinoita

Useissa saksalaisissa kaupungeissa sekä kotoisessa Helsingissämme sattuneet joukkoahdistelutapaukset ovat herättäneet myös feministit keskustelemaan. Luonnollisesti he eivät keskustele maahantulijoiden tekemistä raiskauksista tai naisten ahdistelusta, vaan he haluavat ohjata keskustelun sukupuolipolitiikkaan.

Tämä ei tietenkään yllätä, koska feminismi on yksi vasemmistolaisen identiteettipolitiikan haara. Moderni feministi on sisäistänyt tämän ja haluton arvostelemaan korkeamman uhristatuksen omaavia muslimeja. Valkoinen heteromies on sen sijaan vapaata riistaa.

Yksi kommentoija on Uudenmaan demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlsson, joka kirjoitti Iltalehteen kolumnin ”Kuka saa raiskata”. Kirjoitus itsessään ei kaikessa älyllisessä ala-arvoisuudessaan olisi kommentoinnin arvoinen, mutta se saa luvan toimia esimerkkitapauksena siitä, millä tasolla keskustelua eri osapuolten välillä käydään. Karlsson on närkästynyt seksuaalisesta väkivallasta:

”Minua harmittaa, että naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö, johon jokaisella valkoisella miehellä näyttää olevan oikeus.”

Lihavoitu kohta on tietysti puhdasta trollausta ja kertoo kirjoittajasta kaiken olennaisen. Karlsson kertoo, kuinka 85 prosenttia raiskauksista tapahtuu yksityisessä tilassa ja kysyy:

”Miksi nämä miehet eivät rynnänneet apuun ja vaatineet toimia kun suomalainen johtaja, isäntä, poikaystävä, aviomies, tuttava tai ohikulkija raiskasi? Vaikuttaa siltä, että nämä valkealla ratsulla saapuvat ritarit eivät hyväksy, että joku muu raiskaa “heidän naisensa”, sillä suomalaiseen naiseen kajoaminen on ainoastaan kantasuomalaisen syntymäoikeus.”

Karlssonin trollaus jatkuu. On vaikea löytää suomalaista miestä, joka allekirjoittaisi lihavoidun kohdan etenkin, kun kyse on raiskauksesta. Itse asiassa on erittäin vaikea löytää miestä, joka hyväksyisi raiskauksen ja ahdistelun sekä vielä kerskailisi asialla. 

Lisäksi ulkopuolisen on vaikea puuttua raiskaukseen, jos se tapahtuu yksityistiloissa.

Karlsson jatkaa:

”Omien rasististen tavoitteiden edistäminen toisten kokeman väkivallan avuin on ala-arvoista. Raiskaus ei kuulu mihinkään kulttuuriin, silti sitä tapahtuu kaikissa kulttuureissa.”

Ensinnäkin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet vastaavat jo nyt valtaosasta ns. puskaraiskauksista eli niistä, jotka tapahtuvat julkisella paikalla. Lisäksi on mahdotonta löytää usean sadan suomalaisen joukkoa, jotka yleisellä paikalla yksissä tuumin ahdistelisivat ja käpälöisivät itselleen tuntemattomia naisia, kuten tapahtui esim. Kölnissä. Kulttuurien välillä on siis merkittäviä eroja suhtautumisessa naisten koskemattomuuteen. Toki raiskauksia tapahtuu kaikissa kulttuureissa, mutta joissakin kulttuureissa naista pidetään syyllisenä raiskaukseen ja islamissa uskonto lisäksi tarjoaa raiskaukselle moraalisen oikeutuksen.

Feministisessä keskustelussa ei ymmärretä, että julkisella paikalla tapahtuvat raiskaukset heikentävät yleistä turvallisuutta ja miehetkin voivat niitä kommentoida. Sukupuoli ei anna yksinoikeutta keskustella seksuaalisesta väkivallasta. Vaikka miehet ovat feministien mielestä sikoja, heillä saattaa olla vaimo ja tyttäriä, jotka liikkuvat yleisillä paikoilla.

Uhriutuminen

Kun valtamediassa julkaistu heikkotasoinen kirjoitus saa negatiivista palautetta, tämä johtaa kirjoittajan uhriutumiseen erityisesti silloin, kun kirjoittaja on nainen. Uhriutumiselle myös tarjotaan auliisti palstatilaa.

Anette Karlsson syytti MV-lehteä ja väitti joutuneensa kyseisen julkaisun vihalistalle:

”Varsinkin MV-lehden tekemän valheellisen niin sanotun uutisen jälkeen aloin saada paljon vihapostia. Nettilehti väitti minusta kuvan kera, että puolustan laittoman maahantulijan oikeutta raiskaamiseen. Ja se on vale.”

Luettuani Karlssonin kirjoituksen olen samaa mieltä. Karlsson ei puolustanut laittoman maahantulijan oikeutta raiskata mutta ei tuominnutkaan sitä erikseen. Lihavoidut kohdat osoittavat, että Karlsson latasi täyslaidallisen suomalaisen miehen niskaan ja väitti, että suomalainen mies tuomitsee laittomien maahantulijoiden raiskaukset, koska ”suomalaiseen naiseen kajoaminen on ainoastaan kantasuomalaisen syntymäoikeus”. Jos MV-lehden väite oli törkeä, Karlssonin kirjoituksen väitteet olivat vähintään yhtä törkeitä.

Sankaritarina huippuvirkamiehestä

Helsingin Sanomat on julkaissut ylistävän artikkelin Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergistä. Heti aluksi Nerg toteaa:

”Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä.”

Tämä lause kertoo siitä, että suomalaisten etu on Nergin mielestä toissijainen EU:n etuun verrattuna. Pyhä lehmä Schengen on osoittautunut epäonnistuneeksi rakennelmaksi, koska ulkorajat vuotavat kuin seula. Siksi monet Schengen-maat ovat aloittaneet rajatarkastukset sisärajoillaan mukaan luettuna Suomen naapurimaa Ruotsi. ”Yksi EU:n kulmakivistä” on jo veitsenterällä eikä Nerg voi tälle mitään.

Seuraavan lauseen perusteella Nerg vaikuttaa neuvottomalta maahantulijakriisin edessä:

”Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni. Ja ihan oikeutetusti kysyvätkin. Kysyn itseltänikin näitä samoja kysymyksiä.”

Tähän voi todeta vain, että vastauksia ei ole löytynyt tai ainakaan Nerg ei ole niitä löytänyt. Suomi on antanut länsirajan vuotaa ja kerännyt Ruotsin dumppaamat siirtolaiset vastaanottokeskuksiin. Nerg on kuitenkin hoitanut tilanteen virkamiesten mielestä hyvin. HS kirjoittaa:

”Erään virkamiesarvion mukaan oli kuitenkin hyvä, ettei kansliapäällikköä valittu ministeriön sisältä, sillä siirtolaiskriisissä toimiminen on vaatinut erityistuntemuksen sijaan kokonaisvaltaista johtajuutta.”

Mitä tämä kokonaisvaltainen johtajuus käytännössä tarkoittaakin, tavallisen suomalaisen on vaikea nähdä siinä mitään positiivista. Joka niemen notkoon ja saarelmaan on kohta pystytetty SPR:n tai muiden maahanmuuttobisneksessä operoivan tahon pyörittämä vastaanottokeskus.

Nerg on myös joutunut tulilinjalle lausuntojensa takia:

”Marraskuussa Nerg itse joutui verkkoraivon kohteeksi. Hän lausui, että 14-vuotiaan kempeleläistytön raiskaus sai suhteettoman huomion Suomessa, jossa paljastuu yli tuhat raiskausta vuodessa. Teosta epäiltiin kahta turvapaikanhakijaa.”

Tästä Nerg sai runsaasti negatiivista palautetta:

”Sain palautetta, että minä olisin henkilökohtaisesti syyllinen tapahtuneeseen. Kysyttiin, että miksi otimme nämä ihmiset tänne. Jos olisin ollut hirmu laskelmoiva, olisi pitänyt vain tuomita asia eikä kommentoida yhtään enempää.”

”Vaikka monenlaisissa työssä olen ollut, niin en kyllä näin henkisesti repivässä.”

Nergiä syyllistettiin tapahtuneesta ja häntä kehotettiin itsemurhaan, mikä sai hänet lopettaaan verkkokommenttien lukemisen.

Jutun lopussa annetaan ymmärtää, että asiat sujuivat loppujen lopuksi hyvin. Vastaanottokeskuksia perustettiin nopeaan tahtiin ja yhteistyö sisäministeri Petteri Orpon kanssa sujuu hyvin:

”Osasimme silti tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan ja aika kovien paineiden alla suhteellisen hyvää työtä.”

Sokea osasi johdattaa toista sokeaa.

Uusi vuosi ja sen seuraukset

Lukijoille on varmasti jo muodostunut käsitys uuden vuoden tapahtuista Saksan suurissa kaupungeissa sekä meidän kotoisessa Helsingissämme. Suuri joukko maahantulijoita ahdisteli tai yritti ahdistella uutta vuotta juhlivia naisia. Saksan Kölnissä tilanne riistäytyi täysin poliisin käsistä, mutta kotimaamme edistyksellinen media ainakin antaa kuvan, että Suomessa poliisi olisi omalla toiminnallaan estänyt tilanteen luisumisen hallinnasta.

Tapahtunut herättää paljon kysymyksiä, joihin ei ole saatu kunnollista vastausta viranomaisilta. Uuden vuoden aattona julkaistussa uutisessa kerrottiin, että poliisi oli ottanut kiinni ja pidättänyt kuusi Irakin kansalaista epäiltynä julkisesta kehottamisesta rikokseen. Poliisi ei kuitenkaan kertonut valmisteltavan rikoksen luonteesta muuta kuin sen, että kyseessä ei ollut terrorismi.

Tapauksen esitutkintaa hoiti Keskusrikospoliisi ja siitä oli vastuussa rikosylikomisario Thomas Elfgren. Tämä melko erikoinen persoona on ollut RKP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja on tullut tunnetuksi nuorten afrikkalaisten miesten adoptioisänä. Poliittisesti häntä voi pitää suvaitsevaisena ja monikulttuuri-ideologian kannattajana.

Uusi vuosi tuli ja meni, mutta vasta Kölnin tapahtumien tultua julkisuuteen Suomen viranomaiset tiedottivat, että vastaavaa oli sattunut Helsingissä. Tässä vaiheessa kävi myös ilmi, että 31.12. julkaistu uutinen kuuden irakilaisen pidätyksestä liittyi noihin tapahtumiin. Väkisinkin herää kysymys, miksi viranomaiset eivät varoittaneet potentiaalisista ahdistelijoista etukäteen.

Ehkä poliisi ei halunnut kertoa liikaa keskeneräiseen esitutkintaan liittyvistä asioista. Toisaalta mieleen hiipii epäilys, että syy vaiteliaisuuteen löytyy muualta eli poliittisesta korrektiudesta. Britanniassa viranomaiset vaikenivat vuosikausia enimmäkseen pakistanilaistaustaisten miesten harjoittamasta systemaattisesta nuorten tyttöjen hyväksikäytöstä. On todennäköistä, että Suomen viranomaiset olisivat vaienneet uuden vuoden tapahtumista, mikäli Saksassa ei olisi sattunut vastaavaa.

Luonnollisesti valtamediassa asia käännettiin viranomaisten kannalta myönteiseksi, eli annettiin ymmärtää, että poliisi varautui ja käytännössä esti Kölnin kaltaiset tapahtumat Helsingissä. Uutinen julkaistiin 7.1. eli viikko tapahtumien jälkeen. Tässä vaiheessa täytyy myös muistuttaa, että suomalainen valtamedia kertoi Kölnin tapahtumista useita päiviä sen jälkeen, kun asiasta tiedettiin sosiaalisessa mediassa ja kun tieto oli julkaistu MV-lehdessä.

Ylen uutisessa annetaan ymmärtää, että uuden vuoden tapahtumat liittyvät Kirkkonummen Aavarannassa tapahtuneisiin irakilaismiesten pidätyksiin. Toisaalta toisessa uutisessa rikosylikomisario Elfgren väistelee asiaa:

”Esitutkinnassa ei ole käynyt ilmi mitään sellaista, joka antaisi aiheen uskoa nyt näin jälkikäteen, että Suomessa olisi suunniteltu samanlaista laajamittaista tapahtumaa kuin Kölnissä.”

Elfgren myös kiistää Aavarannassa pidätettyjen mahdolliset yhteydet Saksaan. Esitutkinta on kesken, joten hän ei halua keskustella yksityiskohdista.

Viranomaisten tiedottamisesta olen kirjoittanut aiemminkin. Se on koko maahantulovirran ajan noudattanut samaa kaavaa. Ensin uhkia vähätellään ja syytetään turvallisuusriskeistä huolissaan olevia rasisteiksi. Sitten tapahtumat ovat yksittäistapauksia ja vasta pitkän ajan kuluttua myönnetään, että ongelmia on ollut. Samaan aikaan sosiaalinen media ja MV-lehti ovat pullollaan kertomuksia kohtaamisista maahantulijoiden kanssa. Viranomaiset ja valtamedia ovat yhdessä omalla toiminnallaan saaneet aikaan tilanteen, jossa valtamedian tarinoita luetaan rivien välistä kuin Pravdaa aikanaan ja luottamus viranomaisten kykyyn huolehtia yleisestä järjestyksestä on heikentynyt.

Katupartiot ja turvallisuus

Katupartiot ovat luonnollinen seuraus yleisen turvallisuudentunteen heikkenemisestä. Ihmiset eivät enää luota poliisin kykyyn taata ihmisten turvallinen liikkuminen julkisilla paikoilla. Ne kertovat myös siitä, että tavalliset kansalaiset näkevät turvapaikanhakijoiden suuren määrän turvallisuusriskinä, vaikka viranomaiset eivät suostuisi tunnustamaan riskin olemassaoloa.

Eräs lahtelainen kaupunginvaltuutettu kirjoitti Facebook-seinällään (en valitettavasti löydä linkkiä) siitä, kuinka katupartiot eivät todellisuudessa riitä mihinkään, jos uhka on samankaltainen kuin Kölnissä tai Helsingissä uudenvuodenaattona. Hän myös viittasi maahantulijoiden väkivaltaiseen menneisyyteen kotimaissaan. Tänne on todistettavasti tullut ihmisiä, jotka ovat pitäneet irtileikattua ihmisen päätä kädessään tai osallistuneet joukkomurhan toteuttamiseen.

Sosiaalisesta mediasta voi lukea, kuinka osa maahantulijoista on entisiä Irakin armeijan, Islamilaisen valtion tai shialaisten puolisotilaallisten joukkojen jäseniä. Kyse on siitä, että tulijat ovat nähneet väkivaltaa ja osa heistä on tottunut myös käyttämään sitä. Samaa ei voi sanoa katupartioiden jäsenistä, vaikka nämä olisivatkin suvaitsevaisen kansanosan mielestä rasisteja tai heillä olisi rikollinen menneisyys.

Nimimerkki Kumitonttu ehdotti Twitterissä ratkaisuksi maahantulijoiden aiheuttamiin turvallisuusriskeihin internointia. Tämä sai aikaiseksi välittömän natsikortin heilahduksen, joka perustui vahvoihin mielikuviin piikkilanka-aidoista ja riutuvista keskitysleirivangeista.

Toisaalta tulijat ovat valtaosaltaan sotilasikäisiä miehiä, joista useilla on sotilastausta. Heidän internointiaan voi pitää täysin perusteltuna turvallisuussyistä. Internointi ei tarkoittaisi mitään keskitysleiriä vaan pelkästään sitä, että potentiaalisiksi turvallisuusuhiksi katsotut turvapaikanhakijat eivät saisi vapaasti liikkua siviiliväestön keskuudessa sinä aikana, kun heidän turvapaikkahakemustaan käsiteltäisiin.

Sisäministeriö Petteri Orpo on jo kertonut julkisuudessa, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille perustetaan ”palautuskeskuksia”. Keskusten luonteesta Orpo ei suostunut kertomaan tarkemmin:

”Silloin heidät voidaan sijoittaa palautuskeskuksiin, joissa olisi tiukempi kontrolli.”

”Ei niistä vankiloita aiota tehdä.”

Käytännössä palautuskeskus ei toimi, jos siellä asuvien vapaata liikkumisoikeutta ei jollain tavalla rajoiteta. Tällaisesta keskuksesta on aina olemassa poistumistie nimittäin tulijan kotimaahan. Internointi tarkoittaisi käytännössä samaa kuin palautuskeskus.

Poliittisten päättäjien ja viranomaisten fokus on koko maahantulijakriisin aikana ollut maahantulijoissa ja heidän hyvinvoinnissaan. Tavallisten kansalaisten huoliin on suhtauduttu ylimielisesti vähätellen. Poliitikot ovat pelänneet enemmän valtamediaa ja ihmisoikeusprofessoreita kuin äänestäjiään, ja heidän toiminnastaan paistaa aloitekyvyttömyys ja tarve peesata kaikessa Saksaa, mikä suurelta osin selittää vaikeudet hallita maahantulijavirtaan liittyviä riskejä.

Lopuksi poimin otteita Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin haastattelusta. Sen perusteella Nerg ei selvästi ole vieläkään tehtäviensä tasalla. Luonnollisesti Nerg näkee rasistien katupartiot ongelmallisena:

”Siinä on väkivallan mahdollisuus. Se voi aikaansaada yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta erittäin vaarallisia tilanteita.”

Todennäköisesti nämä tilanteet eivät ole yhtä vaarallisia kuin ne, mitä nähtiin Kölnin rautatieasemalla vuodenvaihteessa.

”Tämän syksyn aikana syntyneet katupartiot ovat uusi ilmiö, joka pitää ehdottomasti vain ja ainoastaan kieltää.”

Luonnollisesti kansliapäällikkö jätti kertomatta lain, johon kielto perustuu. Sellaista lakia ei nimittäin ole.

”Helsingin keskustaan kerääntyi paljon ihmisiä, mukana paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Heitä kokoontui yksittäisiin isoihin tiloihin. Poliisi oli varautunut tähän äärimmäisen hyvin ja onnistui siinä erinomaisesti.”

Poliisia kehutaan, mutta miksi kansalaisia ei varoitettu etukäteen?

Nerg kertoo myös oman käsityksensä turvapaikanhakijoiden häiriköinnin syistä:

”Pääsyy näyttäisi olevan se, että he ovat tulleet tänne ja Suomi ei olekaan sellainen paratiisi kuin he ovat kuvitelleet.”

Jos Suomi ei miellytä, luonnollinen reaktio on poistua maasta, ei naisten ahdistelu ja kopelointi.

Nergin kyvyttömyys myöntää sitä, että tulijoiden tavoissa, arvoissa ja asenteissa olisi jotakin sellaista, joka rohkaisee nähdyn kaltaiseen käyttäytymiseen. Hän ei voi käsittää kulttuuria, jossa vääräuskoisen naisen kopelointi ja raiskaus olisivat hyväksyttävää ja suorastaan kannatettavaa toimintaa, jonka Allah on siunannut Koraanissa ja jolle profeetta on näyttänyt esimerkkiä.

Myös tulijoiden lähtömaissa naisten ahdistelu julkisilla paikoilla on tavanomaista erityisesti Eid al-Fitr -juhlan aikoihin, kuten tästä ja tästä vanhasta uutisesta voi lukea. Edes kaapu ja päähuivi eivät riitä suojaamaan lihapalaa kissalta. Puolustusministeri Jussi Niinistö vertasi Helsingin asematunnelin tapahtumia Kairon Tahririn aukion vastaaviin. Ketään ei varsinaisesti yllätä, että suvaitsevainen kansanosa pöyristyi vertauksesta paljon enemmän kuin Kölnin tai asematunnelin tapahtumista.

Jos todellisuus ei ole ideologian mukainen, silloin todellisuus saa väistyä. Jos päättäjät kieltäytyvät katsomasta todellisuutta silmiin, siitä kärsivät pahiten kaikkein heikoimmat eli naiset, lapset ja vanhukset.

Hiljennytään joulun viettoon

Moniäänistä joululaulua Teksasista.

Valheen hinta

Internetissä kiertää sitkeä huhu. Sen mukaan Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa naispuolinen poliisi olisi raiskattu vastaanottokeskuksessa ja raiskaajat olisivat olleet keskuksen asukkaita. Joissakin internetin viemäreistä löytyvissä tarinoissa raiskatun sanotaan olleen miespuolinen poliisi.

Väitetty raiskaus

Kun ensimmäisen kerran luin asiasta Asialehti-sivustolta, joka oli koonnut tarinansa internetin viemäreistä, en uskonut, että tiedossa olisi perää. Kyseiseltä sivulta löytyy myös oletettavasti Hennalassa kuvattu video, jolla oletettavasti näkyy miehiä pesemässä kyynelkaasua silmistään. Miehistä yksi vetää housuja jalkaan.

Valtamedia on myös uutisoinut marraskuun alussa vastaanottokeskuksessa sattuneesta ”kahakasta” ja siitä, kuinka poliisi ei tehnyt tapahtuneesta rikosilmoitusta, vaikka poliisi oli joutunut käyttämään kyynelkaasua ja pamppua päästäkseen ulos uhkaavasta tilanteesta.

Eilen Tundratabloids-sivusto julkaisi uutisen väitetystä raiskauksesta. Itse sain Twitter-viestinä seuraavan tiedon:

”Kuulin varmasta lähteestä että Hennalassa paikalle lähetetty poliisipartio olisi joutunut alakynteen ja partion naispuolinen poliisi oli raiskattu. Asiasta ei ole tehty julkista lynkkausmielialan välttämiseksi.”

Viestin lähettäjä ei halua nimeään julkisuuteen, koska on säännöllisesti harrastuksen kautta tekemisissä poliisien kanssa. Lähde on hänen mukaansa poliisin sisältä. Viestin lähettäjän mukaan poliisin keskuudessa on paljon niitä, jotka eivät pidä asian peittelystä.

Tänään sain tietooni, että poliisi olisi tehnyt ”siivoustyötä” internetissä ja poistanut erään henkilökuntaansa kuuluvan tiedot näkyviltä. Myös kyseisen henkilön Facebook-sivut on poistettu internetistä. Itse varmistin, että siivousta on todellakin tehty heti Tundratabloids-sivuston julkaiseman artikkelin jälkeen.

Keltaista lehdistöä edustava Seiska kysyi poliisilta internet-huhujen paikkansapitävyydestä. Apulaispoliisipäällikkö Timo Seppänen vastasi:

”Siellä se kuulemma leviää, mutta meillä ei ole tällaista tietoa, niin ei se pidä paikkaansa meidän tietojemme mukaan. Siellähän puhutaan myös miespuolisesta poliisista, olen kuullut. Ei tosiaan ole semmoista tietoa meillä.”

Seppänen ei kuitenkaan suoralta kädeltä sanonut, että huhussa ei olisi mitään perää. Hänen vaiteliaisuuteensa voi vaikuttaa se, että poliisilla on meneillään sisäinen tutkinta Hennalan tapahtumien voimankäytöstä.

Liioiteltua voimankäyttöäkö?

Valtamedian suvaitsevaisin osa puolestaan julkaisi tietoja SPR:n tekemästä raportista Hennalan marraskuisesta välikohtauksesta. Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Raimo Kuuluvaisen mukaan tapahtumaraportti kertoo, että poliisin toimintaa on pidetty ylimitoitettuna. Kuuluvainen sanoo:

”Olen välittänyt viestiä Poliisihallitukseen. Raportoijat ovat tuoneet esille sen, että tietyissä kohdissa poliisin toiminta oli yllättävää.”

Luonnollisesti Hennalan hätämajoituskeskusta ylläpitävällä SPR:llä on intressi vaieta levottomuuksista sen ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa. Nykyisin kuitenkin saamme lukea lähes päivittäin kähinöistä eri keskuksissa. Iltasanomat on myös julkaissut poliisien kertomuksia tehtävistä vastaanottokeskuksissa. Muutamia poimintoja seuraavassa:

”POLIISIHALLITUKSEN mukaan vastaanottokeskuksissa on ollut viime viikkoina muutamia joukkotappeluja, joita selvittämään on tarvittu koko paikallinen poliisivoima. Arkiyönä esimerkiksi keskikokoisessa kaupungissa on Poliisihallituksen mukaan käytössä normaalisti 4–5 poliisipartiota.”

Poliisijärjestö SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen puolestaan sanoo:

”Vastaanottokeskuksiin sijoitettavien henkilöiden taustat on selvitettävä tarkemmin. Sijoitettavien henkilöiden joukossa on muun muassa poliisi- ja sotilastaustaisia miehiä. Suomalaisella poliisilla tulee olla tarkempi tieto tällaisista taustoista.”

SPJL:n raportin kommentit ovat paljon puhuvia:

”Poliisi menee paikalle usein hoitamaan yksittäistä tehtävää, esim. pahoinpitelyä. Vastassa on usein suuri, meluisa ja aggressiivinen väkijoukko, jolloin tehtävä muuttuu joukkojenhallinnaksi. Ollut tilanteita, että yksittäinen poliisimies on joutunut väkijoukon ympäröimäksi.”

”Aina on käynyt joko todella hyvä tuuri, että alueella onkin jostain kumman syystä toinen partio välittömässä läheisyydessä, esim. liikennesektori. Mutta annas olla kun se tuuri loppuu… Tämä pätee tällä hetkellä kaikkiin hälytystehtäviin, ei ainoastaan turvapaikanhakijoihin liittyviin tehtäviin.”

”Keskuksissa on atleettista nuorta miestä, jotka eivät tunnu välittävän mitään meidän maamme tavoista tms. Me vääräuskoiset emme ole mitään…sen partiot olivat mm. viime yövuorossa huomanneet kun menneet häiriökeikalle (pakolaiset tappelivat keskenään), jossa porukka ei reagoinut poliisin tuloon millään tapaa. Poliisi oli ollut ilmaa, ja kun poliisi oli jättänyt ulko-oven auki muita partioita varten, niin oli joku pakolainen laittanut oven kiinni yrittäen lukita osan poliiseista ulos. Outoa toimintaa.”

Internetistä löytyy useita kuvia Suomeen saapuneista irakilaisista turvapaikanhakijoista. Näiden perusteella monet miehet ovat Irakin armeijan tai shialaisten puolisotilaallisten joukkojen entisiä jäseniä. Koska yhdessä vastaanottokeskuksessa voi olla jopa useita satoja asukkaita, joista useimmat ovat 20 – 40 -vuotiaita miehiä, yksi poliisipartio ei millään riitä järjestyshäiriöiden selvittämiseen varsinkin, kun asukkailta puuttuu kunnioitus virkavaltaa kohtaan.

Kun ajatellaan Hennalan tapahtumia marraskuun alussa, poliisipartiolla oli erittäin todennäköisesti syytä pelätä turvallisuutensa puolesta varsinkin, jos paikalla oli vain yksi partio.

Valheen jäljet

Pakolaiskriisin alkuvaiheissa turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa uhkaa ympäristön asukkaille vähäteltiin. Poliitikot ja viranomaiset noudattivat poliittisesti korrektia liturgiaa ja tuntuivat jopa uskovan siihen. Vielä 5.11. poliittisesti korrekti Helsingin Sanomat siteerasi Poliisihallituksen tietoja ja totesi:

”Rikosten määrä ei ole merkittävästi noussut Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden takia, kertoo Poliisihallitus.

”Lisäksi poliisin hoitamista hälytystehtävistä vain pieni osuus on liittynyt turvapaikanhakijoihin.”

Poliisihallitus oli huolissaan aivan muista asioista:

”Poliisia ovat työllistäneet myös vastaanottokeskuksiin ja hätämajoituspaikkoihin tehdyt hyökkäykset. Yleensä kyseessä on ollut rasistinen huutelu, majoituspaikkojen ulkopuolella häiriköinti, kivien heittely, pelottelu, uhkailu ja rakennusten seinien töhriminen rasistilla teksteillä ja kuvilla.”

Missään ei mainittu riskejä, joita yksittäinen poliisipartio ottaa, kun se saa hälytyksen vastaanottokeskukseen. Siksi poliisi ei nykyisin mene vastaanottokeskukseen yhden vaan useamman partion voimin, kuten Turun Pansiossa syyskuun alussa.

Myös se, että kertomus poliisin raiskauksesta kiertää internetissä, kertoo tiedottamisessa harjoitetun poliittisen korrektiuden seurauksista. Ihmisten luottamus poliitikkoihin ja viranomaisiin on tiedon panttaamisen, vääristelyn ja suoranaisen valehtelun takia vähentynyt.

Poliittisen korrektiuden hinta maksatetaan niillä, jotka joutuvat turvapaikanhakijoiden tekemien rikosten uhriksi. Niin ei virallisen ideologian mukaan pitänyt käydä. Myös poliisi joutuu maksamaan hinnan poliittisten päättäjien, oman ylimmän johtonsa ja muiden viranomaisten ideologisista päähänpinttymistä. Poliisille poliittinen korrektius tarkoittaa työturvallisuuden heikentymistä.

Islamilaisista maista tulevaan maahanmuuttoon ja sen tuottamaan monikulttuuriin sisältyy niiin paljon valheita, että niistä maksetaan kovaa hintaa vielä pitkään, mikäli todellisuuteen ei herätä ajoissa.

Huomautus: Kommenttien valvonta on tilapäisesti käytössä.

Valheen valta

Valtiovarainministeri Alexander Stubb jäi kiinni valheesta ja joutui myöhemmin häpeillen myöntämään tämän sekä pyytämään anteeksi. Stubb väitti Eduskunnalle, että viranomaisten hallintarekistereitä koskevat lausunnot ovat 90-prosenttisesti myönteisiä.

Valhe itsessään oli pieni, mutta sen teki vakavaksi lausujan asema valtiovarainministerinä ja toisaalta se, että Stubb lasketteli luikuria Eduskunnalle. Pieni valhe kätkee kuitenkin taakseen suuren, eli Suomen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan. Itse asiassa Stubbin ministeritiimin toiminta perustuu täysin valheelle, eli hallituksen ja Stubbin kokoomusministereiden toimista annetaan julkisuuteen katteettoman positiivinen kuva, mikä tietysti on normaalia politiikassa. Saamaton sisäministeri Petteri Orpo esiintyy jämäkästi silloinkin, kun hän lausuu julkisuudessa jotakin selkeästi valheellista. Näin tapahtuu yleensä, kun sisäministeri katsoo asiakseen avata suunsa.

Ei terroristeja eikä rikosriskiä

Kun kirjoitin syyskuun lopussa artikkelin Suuri valhe, kävin läpi koko turvapaikka- ja maahanmuuttoketjun Turkin rannikolta Suomeen ja kotouttamiseen asti. Tulijat eivät ole syyrialaisia eivätkä pakolaisia. Lisäksi suurin osa pakolaisista on nuoria muslimimiehiä, ja mukana on huomattavan vähän naisia ja lapsia.

Valhe kuitenkin saavuttaa valtavat mittasuhteet siinä vaiheessa, kun tulijat saavat turvapaikanhakijan statuksen ja saapuvat vastaanottokeskuksiin. Viranomaiset ja poliitikot ovat koko ns. pakolaiskriisin ajan pyrkineet vähättelemään turvapaikanhakijoiden aiheuttamia turvallisuusriskejä. Ne on myönnetty vasta siinä vaiheessa, kun löysät ovat olleet jo housuissa.

Ensiksi turvapaikanhakijoiden joukossa ei pitänyt olla terroristeja. Internetissä julkaistiin kuitenkin kuvia turvapaikanhakijasta, joka poseerasi yhdessä kuvassa Haaparannassa ja toisessa kuvassa Irakissa kädessään kuolleen ihmisen pää. Nämä kuvat levisivät laajalle erityisesti MV-lehden ansiosta, joka on valtamedian sitä vastaan käymästä kampanjasta huolimatta jatkuvasti kasvattanut suosiotaan.

Viranomaiset myös vähättelivät turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa lisätyötä poliisille ja korostivat, kuinka turvapaikanhakijoiden vastaanottoa vastustavat kantasuomalaiset ovat se suurempi turvallisuusriski. Tämä korttitalo romahti, kun turvapaikanhakija raiskasi Kempeleellä 14-vuotiaan tytön. Sen jälkeen viranomaisten oli pakko kertoa, että raiskaustapauksia, joissa epäilty oli turvapaikanhakija, olikin itse asiassa kymmenen. Yhdestoista tuli viime perjantaina, kun turvapaikanhakija raiskasi Helsingin Hesperian puistossa 18-vuotiaan tytön.

Feministien hyökkäys

Luonnollisesti ne, jotka olivat jo vuosikausia puhuneet ja kirjoittaneet Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevien maahanmuuttajien kantaväestöä moninkertaisesti suuremmasta raiskausriskistä, eivät ole saaneet tästä kiitosta osakseen.

Vihreässä langassa kirjoittava feministi Annakaisa Suni kirjoitti artikkelissaan ”Mies raiskasi taas” seuraavasti:

”Suomalainen raiskauskulttuuri näytti jälleen rumat kasvonsa, kun 14-vuotias tyttö raiskattiin Kempeleessä.”

Juttu itsessään saattaa monelle olla liian hapokasta luettavaksi. Kuitenkin feministit ovat johdonmukaisesti kieltäytyneet myöntämästä islamilaisen kulttuurin edustajien raiskausherkkyyttä, jonka tilastotkin todistavat. Kirjoitin feminismin ja islamin suhteesta vajaa vuosi sitten. Mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut.

Otan vielä yhden esimerkin ns. vulgaarisuvaitsevaisen kirjoituksesta. Nämä ovat niitä, jotka haukkuvat maahanmuuttokriitikoita rasisteiksi aina, kun julkaisevat blogikirjoituksen. Kirjoittaja siteeraa vasemmistolaisen Riikka Yrttiahon lapsellista vuodatusta:

”Naisena tätä koko maahanmuuttajat raiskaa -keskustelua on ihan vitun absurdia seurata. Oon aika monta kertaa elämässäni kokenut seksuaalista ahdistelua (ja väitän/tiedän että niin on moni ellei suurin osa mun oman ikäisistä naispuolisista kavereistanikin) ja NYT kun turvapaikanhakijoita tulee enemmän, naisten oikeudet yhtäkkiä kiinnostaakin.”

Raiskausten lisääntyminen kuuluu humanitaarisen maahanmuuton varjopuoliin, ja siksi siitä puhutaan varsinkin, kun toteutuneet tapahtumat vastaavat ennakko-odotuksia. Raiskausepidemiassa ei ole mitään yllättävää niille, jotka ovat seuranneet maahanmuuttokriittistä keskustelua. Se, että vastustaa raiskauksia, ei tarkoita feministisen agendan nielemistä koukkuineen päivineen.

Seuraavassa vaiheessa yritetään vähätellä islamilaisen kulttuurin osuutta raiskausten yleisyyteen. Raiskaukset ovat kuulemma tuomittavia kaikissa yhteiskunnissa. Niin ovatkin, mutta kyse onkin siitä, ketä raiskauksesta syytetään. Savon Sanomat julkaisi arabikulttuurin asiantuntijaksi tituleeratun Päivi Käri-Zeinin kirjoituksen, jossa todetaan:

”Lähi-idässä raiskaus on aina naisen syy. Sikäläisen tulkinnan mukaan nainen on pukeutumisellaan tai käyttäytymisellään tällöin vietellyt miehen.”

”Lähi-idästä tulevat nuoret miehet ovat tottuneet, että jos nainen pukeutuu tietyllä tavalla, hän lähettää selvän viestin.”

Lisäksi monessa maassa naiset eivät välttämättä liiku julkisilla paikoilla ilman miespuolista saattajaa. Muistan myös tapauksen niiltä ajoilta, kun itse vasta aloittelin tätä blogia. Australiassa paikallinen muslimijohtaja, sheikki Taj Aldin al-Hilali vertasi vähäpukeisia naisia lihapalaan:

”Jos jätät lihapalan peittämättä ja viet sen ulos ilman kantta, kissat tulevat ja syövät sen. Onko se kissan syy vai peittämättömän lihapalan? Ongelma on peittämätön lihapala. Jos nainen olisi ollut kotonaan, omassa huoneessaan ja huivi päässä, mitään ongelmia ei olisi ollut.”

Sheikki joutui myöhemmin selittelemään, että hän ei hyväksy raiskauksia. Toisaalta hän antoi melko negatiivisen kuvan islamin suhtautumisesta miehen seksuaalisuuteen. Sheikin mielestä miehet ovat himojensa vietävissä eikä heiltä voi odottaa muunlaista käytöstä.

Tätien lässytystä

Jopa realistisesti Lähi-idän seksuaalikäsityksiin suhtautunut Käri-Zein uskoi, että koulutuksen avulla voidaan vähentää raiskauksia. Väestöliitto julkaisi videon, jolla valistetaan turvapaikanhakijoita suomalaisesta tasa-arvokäsityksestä. Videolla asia selvitetään englannin lisäksi selkosuomen, kurdisoranin, farsin, arabian ja murrearabian kielellä.

Viranomaiset ovat luottavaisia valistuksen voimaan. Itse pidän haihatteluna sitä, että tulijoiden kotimaan tavat, arvot ja asenteet muuttuisivat jonkun tasa-arvokurssin avulla. Vastaanottokeskuksissa annettava opetus ei kaikilta osin ole korkeatasoista vaan sen katsominen aiheuttaa ulkopuolisessa myötähäpeää. Oheisella videolla vastaanottokeskuksen täti opettaa tulijoille suomen kieltä lastenyhtye Fröbelin palikoiden tunnetuksi tekemän jumppalaulun avulla. Valitettavasti Youtube on sensuroinut Junes Lokan videon, jossa täti-ihminen laulatti aikuisilla muslimimiehillä päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitettua laulua. Alkuperäinen jumppalaulu löytyy täältä.

Jumppalaulu kieltenopetuksessa kertoo tietysti käytännön ongelmista. Turvapaikanhakijoiden joukosta löytyy useita eri kieliä puhuvia. Vain harva osaa englantia edes auttavasti. Silloin on pakko käyttää luovia keinoja kieltenopetuksessa.

Toisaalta se myös kertoo siitä, että maahanmuuttokoneisto pitää tulijoita lapsina. Samalla tavalla kuin lapsista tehdään kunnon kansalaisia, myös aikuisista muslimimiehistä tehdään kelvollisia suomalaisia. Tätä kutsutaan kotouttamiseksi ja viranomaiset laskevat sen varaan paljon.

Tavalliset kansalaiset eivät kaikki luota viranomaisten vakuutteluun. Miksi pitäisikään luottaa, kun poliitikot ja viranomaiset valehtelevat niin paljon ja puhuvat totta vasta, kun valehteluun ei enää ole mahdollisuutta.

Tätien lässytykseksi lasken myös naapuruussovittelija Miriam Attiasin toiminnan, josta HS kirjoittaa verkkosivullaan. Attiasin mukaan ”ihmisen pelko pitää sallia”. Naapurisovittelija on yksi niistä ammattinimikkeistä, joita ei olisi olemassakaan ilman laajamittaista humanitaarista maahanmuuttoa:

”Attias sovittelee ihmisten välisiä ristiriitoja työkseen. Juuri nyt tämä työ on vastaanottokeskusten ja paikallisten asukkaiden riitojen ratkaiseminen ja ennaltaehkäisy.”

Attias oli jutun aikana käymässä Vihdin Hopeaniemen vastaanottokeskuksessa:

”Vihdin Hopeaniemen vastaanottokeskuksessa täyttyy keskustelijoista. Paikalla on kolme vastaanottokeskuksen asukkaiden edustajaa, tulkki sekä kourallinen huolestuneita vihtiläisiä. Attias haluaa saada irakilaisen psykologin ja hieman juovuksissa olevan suomalaispatriootin välille keskusteluyhteyden.”

Veikkaisin työtä varsin haastavaksi. Lässytyksen puolelle mennään seuraavassa:

”Jos asukkaiden kriittiset näkemykset vain tyrmätään ja ihminen leimataan, on todennäköistä, että hän radikalisoituu. Myös heitä, jotka kyseenalaistavat, pitäisi kuulla. Ihmisen pelko pitää sallia.”

Jutun lopussa vielä todetaan:

”Joskus se kuitenkin huojentaa mieltä, että on saanut puhua omasta pelostaan.”

Suomen viranomaiset ratkaisevat vastaanottokeskuksen aiheuttamia ongelmia terapian avulla. Hoitoa annetaan niin turvapaikanhakijoille kuin näiden toimintaan kyllästyneille paikallisille asukkaille. Suomen valtio kohtelee elinympäristönsä huonontumisesta huolestuneita ihmisiä kuin päiväkotilapsia, eli turvapaikanhakijat eivät ole ainoita, joiden henkistä kapasiteettia aliarvioidaan.

Tapa, jolla valtio suhtautuu kansalaisten huoleen, on samanaikaisesti surkuhupaisaa, pelottavaa ja äärimmäisen loukkaavaa. Ensin valtio sallii kontrolloimattoman nuorten muslimimiesten maahantulon, vähättelee riskejä, valehtelee ongelmista ja lopuksi vielä tarjoaa terapiaa sen jälkeen, kun turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet paikallisia tyttöjä.

Järjestelmä, joka on rakennettu valheiden ja niiden paikkaamiseksi keksittyjen uusien valheiden varaan, ei voi tuottaa hyvää lopputulosta. Jos poliitikot ja viranomaiset jatkavat tällä tyylillä, seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Todellisuus saavutti Ruotsin

Viimeisen kahden kuukauden aikana 80 000 ihmistä on hakenut turvapaikkaa Ruotsista. Tämä määrä osoittautui lopulta niin suureksi, että Ruotsin maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen myönteisesti suhtautuva hallitus oli pakotettu nostamaan kädet pystyyn.

Hallituksen päätöksen pääkohdat on lueteltu tässä artikkelissa. Ruotsin ulkomaalaislakia muutetaan tilapäisesti siten, että se täyttää EU:n ja kansainvälisten sopimusten minimivaatimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa aikaan perustuvia rajoituksia myönnettäville oleskeluluville, eli kaikille suojaa tarvitseville myönnetään tilapäinen oleskelulupa. Muutos ei koske ns. kiintiöpakolaisia ja niitä alaikäisiä ja heidän perheitään, jotka ovat jättäneet turvapaikkahakemuksensa aiemmin.

Tilapäisen oleskeluluvan haltijat saavat tuoda maahan vain ydinperheen jäseniä. Muilla suojelua tarvitsevilla ei ole oikeutta oleskelulupaan.

Hallitus lisäksi tiukentaa perheenyhdistämiseen liittyviä elatusvaatimuksia.

Maan rajoilla otetaan käyttöön henkilöllisyyden tarkistukset. Tämä koskee lauttaliikenteen lisäksi bussi- ja junaliikennettä. Muutokset ovat voimassa kolme vuotta ja astuvat voimaan viimeistään ensi huhtikuun lopussa.

Luciapäätös

Stefan Löfvenin hallitus ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Ruotsin hallitus, joka tekee vastaavan päätöksen. Ingvar Karlssonin johtama hallitus päätti Lucian päivänä 13.12.1989 eli melko tarkkaan 26 vuotta sitten käytännössä keskeyttää turvapaikanhakijoiden vastaanoton ja ottaa maahan pelkästään ”YK-pakolaisia” eli niitä, jotka täyttivät YK:n pakolaissopimuksen vaatimukset.

Vuoden 1989 toisella puoliskolla Ruotsiin oli saapunut 20 000 turvapaikanhakijaa, kun vuonna 1988 tulijoita oli ollut 19 000. Todettakoon, että tällä hetkellä Ruotsiin saapuu 20 000 turvapaikanhakijaa kahdessa viikossa, eli mittakaava on täysin toinen.

Luciapäätös pysyi voimassa syksyyn 1991 saakka. Tuolloin porvaripuolueet voittivat vaalit ja pääministeri Carl Bildtin hallitus lakkautti Luciapäätöksen 19.12.1991. Sen jälkeen portit ovat olleet avoinna tähän päivään saakka.

Ei enää humanitaarista suurvaltaa

Luciapäätös jäi aikanaan kahden vuoden mittaiseksi, mutta Löfvenin hallituksen päätös tuskin jää tilapäiseksi. Ruotsin vastaanottokyky on jo romahtanut, ja osa turvapaikanhakijoista joutuu asumaan kaduilla. Minkään humanitaarisen suurvallan arvovalta ei kestä moista.

Todellisuus on murskannut unelman. Näin käy aina, kun valtaeliitti tavoittelee mielipuolista yhteiskunnallista utopiaa. Tuhoisaa politiikkaa voi harjoittaa jonkin aikaa, mutta todellisuus tuhoaa aina utopian ennemmin tai myöhemmin. Jonkinlaisena utopian murskaantumisen symbolina voi pitää Ympäristöpuoluetta edustavan varapääministeri Åsa Romsonin kyyneleitä lehdistötilaisuudessa, jossa hallitus ilmoitti maahanmuuttopolitiikan kiristystoimista.

Humanitaarisen suurvallan aikakausi Ruotsi historiassa on päättynyt siinä vaiheessa, kun kaikkein utopistisinta maahanmuuttopolitiikkaa vaatinut Suomen vihreiden sisarpuolue kiristää hallitusvastuussa maahanmuuttopolitiikkaa EU:n minimivaatimusten tasolle. Käytännössä Ruotsin hallitus noudattaa nyt sitä politiikkaa, jota poliittisen paarian osaan asetettu Ruotsidemokraatit on vaatinut jo vuosikausia.

Politiikan suunnanmuutos on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Lisäksi on syytä kysyä, tuliko suunnanmuutos liian myöhään tilanteessa, jossa viranomaisten kyky hallita kehitystä on jo menetetty.

Kuka kantaa vastuun?

Svenska Dagbladetissa Tove Lifvendal toteaa, että Ruotsi on nyt muuttunut humanitaarisesta suurvallasta valtioksi muiden joukossa. Tilanteeseen olisi hänen mukaansa voitu puuttua jo aiemmin. Seitsemän valtapuoluetta pelkäsi kuitenkin liikaa sitä kahdeksatta, jotta politiikkaa olisi voitu muuttaa.

Porvaripuolueiden syntilista on Ruotsissa vähintään yhtä pitkä kuin vasemmiston. Löfvenin hallitusta edeltänyt Fredrik Reinfeldtin johtama porvarihallitus sivuutti vaa'ankieliasemassa olevat Ruotsidemokraatit ja teki yhteistyötä lehdistötilaisuudessa itkeskelleen Åsa Romsonin Ympäristöpuolueen kanssa maahanmuuttopolitiikassa, eli käytännössä antoi Ympäristöpuolueelle vallan näissä asioissa. Mm. paperittomien maksuton terveydenhuolto ajettiin läpi Reinfeldtin hallituksen aikana.

Lehdistötilaisuudessa Åsa Romsonilta kysyttiin, mitä Ympäristöpuolueen kannattajat ajattelevat päätöksestä. Romson vastasi:

”Hallituksessa täytyy toteuttaa toimenpiteitä, joita todellisuus tuo eteen. Sitä todellisuutta ei ollut, kun kirjoitimme puolueohjelmaa, eikä silloin, kun vaaliohjelmaa laadittiin.”

Romson puhuu kuitenkin muunneltua totuutta. Useat poliitikot ja mielipidevaikuttajat hyökkäsivät niiden kimppuun, jotka halusivat kypsää keskustelua vastaanottokapasiteetista. Näitä syytettiin lähentymisestä Ruotsidemokraatteihin, muukalaisvihamielisyyden levittämisestä ja me vastaan muut -ajattelun luomisesta.

Aggressiivista ja halvaannuttavaa keskusteluilmapiiriä luoneiden tulisi tuntea syyllisyyttä siitä, että poliitikot nyt joutuvat harjoittamaan politiikkaa, joka saa hymyn Ruotsidemokraattien huulille. Viime kädessä Ruotsi hallitus valitsee tilanteen ollessa tarpeeksi tiukka mieluummin hyvinvointivaltion kuin vapaan liikkuvuuden. Poliitikot pysyvät mieluummin vallassa, kuin lähtevät toteuttamaan riskialttiita järjestelmän liberalisointeja ja rajoittamaan tulijoille maksettavia korvauksia. Siksi ovet lyödään nyt kiinni.

Lifvendahl jättää kuitenkin yhden asian mainitsematta. Neljäs valtiomahti on itse osallistunut toisinajattelijoiden marginalisointiin ja Ruotsidemokraattien demonisointiin samalla innolla, kuin mistä Lifvendahl nyt syyttää poliitikkoja. Tässä vaiheessa suuri osa valtamedian toimittajista on jo kääntänyt takkinsa. En tiedä, kuuluuko Lifvendahl itse takinkääntäjiin.

Ruotsissa tarvittaisiin jonkinlaista sisäistä pyykinpesua, jotta eri osapuolten vastuu epäonnistuneessa yhteiskuntakokeilussa selvitettäisiin. Syntisiä on kuitenkin niin paljon, että moinen tuskin toteutuu. Takinkääntäjiä nähdäänkin tulevaisuudessa entistä enemmän. Lifvendahl ennustaa, että vuoden 2018 vaaleissa ruotsalaisilla on valittavissa vain eri versioita Ruotsidemokraattien politiikasta. Kukin puolue esittää oman käsityksensä tehokkaimmasta tavasta pitää ei-toivotut siirtolaiset kaukana Ruotsin rajoilta.

Suomi Ruotsin tielle?

Ruotsin luovutettua Euroopan humanitaarisen suurvallan paikka olisi nyt vapaana. Kurjasta talouskehityksestä kärsivä Impivaara tuskin tähän pystyy, koska rahat eivät siihen riitä. Täälläkin on tosin otettu askeleita Ruotsin tiellä.

Pääministeri Juha Sipilän entisessä kotikunnassa raiskattiin 14-vuotias tyttö. Epäillyt tekijät olivat läheisessä vastaanottokeskuksessa asuneita nuoria afgaanimiehiä. Pääministeri Sipilä kutsui asian johdosta koolle kriisikokouksen.

Suomalaisen kannattaa muistaa, että vastaavaa on tapahtunut läntisessä naapurimaassa jo vuosikymmenten ajan. Kaikessa hiljaisuudessa Ruotsi on noussut lähelle maailman kärkeä ilmoitettujen raiskausten määrässä.

Poliitikot ja valtamedia eivät luonnollisesti ole mainostaneet tätä asiaintilaa vaan pyrkineet pimittämään maahanmuuttajataustaisten suuren osuuden raiskaustilastoissa ja pahimmillaan tehneet raiskaajista uhreja. Ruotsalainen twiittaaja totesi nähtyään uutisen Kempeleen raiskaustapauksesta:

”Suomelta puuttuu kokemusta tämän kaltaisista rikoksista. Yhteiskunnan sisäisen koheesion säilyminen edellyttää, että rikokseen syyllistyneet kuvataan uhreina.”

Kokemusta pimittämisestä ja uhriuttamisesta löytyy täälläkin mm. Tapanilan raiskausten ja Helsingissä riehuneen maahanmuuttajajengin rikosaallon yhteydessä. Kempeleen tapaus todennäköisesti sattui liian lähelle pääministeriä itseään, joten totuuden pimittämisen ja rikoksentekijöiden uhriuttamisen perinne saattoi katketa ainakin tilapäisesti.