Hämeen-Anttila selittää islamisoitumista

Sveitsin minareettiäänestys ja Päivi Räsäsen huolestuneet lausunnot islamisoitumisesta ovat aiheuttaneet vastareaktion. Helsingin Yliopiston Arabian kielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila vähättelee islamisoitumista Keskustan Verkkoapila-lehdessä.

Sveitsin kansanäänestyksessä 57,5 prosenttia äänestäjistä tuki minareettikieltoa, mitä on varsin vaikea selittää yleisölle perinteisillä rasisti- ja äärioikeistosyytöksillä. Hämeen-Anttila kuitenkin tarkastelee Räsäsen lausuntoa ja Perussuomalaisten nuorten kannanottoa pelkästään Suomen näkövinkkelistä:

”Ensisijaisesti se kertoo laajasti levinneestä käsittelemättömästä islamofobiasta. Suomen mittakaavassa islamilaisia on niin vähän, vain noin 40 000, että yhtä hyvin tai paremmin voisi sanoa, että me esimerkiksi saamelaistuisimme.”

Islaminuskoisten määrä on toki vielä pieni, mutta se on moninkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Määrä lisäksi kasvaa koko ajan sekä syntyvyyden että sosiaaliturvaperäisen maahanmuuton kautta. Hämeen-Anttila katsoo, että islamisoitumisen uhka perustuu lähinnä muslimien kantaväestöä korkeampaan syntyvyyteen. Tämän hän kuittaa seuraavasti:

”Syntyvyyden voi olettaa laskevan perusväestön tasolle vuosien saatossa.”

Kaikissa Euroopan maissa kantaväestön syntyvyys on alhaisemmalla tasolla kuin muslimimaahanmuuttajilla, vaikka eri maahanmuuttajaryhmien välillä olisikin merkittäviä eroja. Hämeen-Anttila ei perustele oletustaan millään tavalla.

Puolitotuuksia ja suoranaista valehtelua

Liki virallinen asema islamin selittäjänä on tehnyt Hämeen-Anttilasta ylimielisen. Hän kuvittelee, että puolitotuudet ja suoranaiset valheet riittäisivät kumoamaan ”islamofobian”:

”En ole lukenut tätä Räsäsen haastattelua, mutta sen voin sanoa, että islam ei rajoita uskonnonvapautta. Islamiin ei kuulu pakkokäännyttäminen, ja siinä ei ole lähetyskäskyä.”

Räsäsen lausunnosta ei käynyt selväksi, mitä hän tarkoittaa pakolla. Islamin nimissä tehdään da'wah -työtä eli värvätään uusia muslimeja esimerkiksi vankiloista. Myös Suomen Islamilaisen Puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammi harjoitti käännytystyötä.

Puheet pakkokäännyttämisen ja lähetyskäskyn puutteesta ovat puhdasta harhautusta. Islamin lähetyskäskyssä, jota pitäisi ennemminkin kutsua valloituskäskyksi, käsketään taistelemaan vääräuskoisia vastaan, kunnes he joko kuolevat, alistuvat islamin vallan alaisuuteen tai kääntyvät islamiin. Kirjan kansoihin (juutalaiset ja kristityt) kuulumattomilta keskimmäinen vaihtoehto evätään.

Käytännössä islam pyrkii jihadin avulla levittämään shari'a-lakiin perustuvaa islamin sosiaalista järjestystä ja dominoimaan muita uskontoja, kunnes maailmassa ei palvota muita jumalia kuin Allahia. Nyky-Euroopassa Shari'a-lakia hivutetaan osaksi lainsäädäntöä, koska se lisää monikulttuurisuutta. Britanniassa tässä on jo onnistuttu.

Pöyristyttävimmältä kuulostaa Hämeen-Anttilan selkeä valhe, jonka mukaan islam ei rajoita uskonnonvapautta. Professori ei ilmeisesti uhraa ajatustakaan niille, jotka haluaisivat luopua islamista. Muiden uskontojen heikolle asemalle löytyy kuitenkin sopiva selitys:

”...muiden uskontojen huono asema joissakin islaminuskoisissa maissa liittyy enemmän siihen, ettei siellä ole uskonnonvapautta maan epädemokraattisen tilan vuoksi ”

Demokratia ei paranna toisuskoisten asemaa islamilaisissa maissa millään tavalla. Tämä on nähty esimerkiksi Irakissa, josta kristittyjen asema on huonompi kuin Saddam Husseinin aikana. Mikään ei viittaa siihen, että demokraattiset vaalit islamilaisessa maassa tuottaisivat ei-muslimien kannalta yhtään paremman lopputuloksen kuin diktatuuri.

Muiden uskontojen huono asema johtuu ensisijaisesti islamin opetuksista. Muslimienemmistöisessä maassa mikään muu uskonto ei voi olla tasavertainen islamin kanssa. Lopuksi professori vielä vitsailee:

”Suomeen tulevat islamilaiset eivät tule käännyttämään suomalaisia.”

Normaali ihminen osaa kieltäytyä ei-toivotusta käännytysyrityksestä. Ihmiset eivät suhtaudu epäilevästi islamiin, koska se pyrkii käännyttämään. He suhtautuvat epäilevästi islamiin, koska arkipäivässä islam vaatii toisuskoisilta sopeutumista ja koska laajamittainen muslimien maahanmuutto tekee vääräuskoisen kantaväestön elämän aiempaa kalliimmaksi, epämiellyttävämmäksi ja fyysisesti vaarallisemmaksi.

Tanskan Muhammad-pilakuvakriisi avasi monen silmät islamin todellisuudelle. Muslimien käyttäytyminen tuskin yllätti ketään, mutta länsimaisten poliittisten johtajien ja tiedotusvälineiden matelu ja valheellinen suvaitsevaisuus aggressiivisen uhkailun edessä kertoivat pelosta.

Jos kantaväestön edustaja, poliitikko tai tavallinen kansalainen, erehtyy ilmaisemaan rehellisen mielipiteensä islamista, hänet voidaan tuomita oikeudessa. Eliitti pelkää, että vääränlainen puhe islamista aiheuttaa levottomuuksia ja vaarantaa "yhteisöjen välisen harmonian". Todellisuudessa vain muslimien oletetut reaktiot pelottavat.

Jos äänestys toistettaisiin jossain muussa Euroopan maassa, tulos olisi todennäköisesti sama. Ruotsissa jopa 50 prosenttia ihmisistä tuntee vastenmielisyyttä (ogillar starkt) islamia kohtaan eikä vastenmielisyys niinkään perustu ennakkoluuloihin vaan enemmän omiin kokemuksiin monikulttuurisesta rinnakkainelosta.

Poliitikot puhuvat järkeviä islamista

Ennen kuin menen varsinaiseen asiaan, kerron, miksi en tehnyt perinteistä itsenäisyyspäivän postausta. Syy on pääpiirteittäin sama kuin nimimerkki Tiedemiehellä. Alkuperäinen tarkoitus oli poimia mehukkaimmat palat HS Raadin älykköjen sotavuosia ja itsenäisyyttä koskevista kommenteista. Niistä ei kuitenkaan löytynyt riittävästi makupaloja edes tavanomaisilta epäillyiltä kuten Jukka Malliselta tai Tommi Uschanovilta.

Jälkimmäinenkin tyytyi vain elokuva-arvosteluun, jossa Uschanov piti Rauni Mollbergin Tuntematon Sotilas -elokuvaa parempana kuin Edvin Laineen alkuperäisversiota. En viitsinyt lähteä asettamaan kyseenalaiseksi suomalaisten vasemmistoälykköjen isänmaallisuutta pelkästään huonon elokuvamaun perusteella.

Soininvaara taas islamista

Sitten siirryn varsinaiseen asiaan. Joudun lopettamaan tämän blogin tarpeettomana, jos suomalaiset poliitikot alkavat yhtäkkiä suhtautua islamiin järkevällä tavalla. Osmo Soininvaara on kirjoittanut ehkä parhaimman islam-aiheisen kirjoituksensa, jossa hän melkein ymmärtää, mistä Sveitsin kansanäänestyksessä oli kyse.

Kirjoituksen kahteen ensimmäiseen kappaleeseen minulla ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Soininvaara toteaa, että kuumemittaria on turha syyttää, ja viittaa tällä Sveitsin kansanäänestyksen tulokseen.

Kolmannessa kappaleessa Soininvaara väittää, että uskonnoilla on eroistaan huolimatta enemmän yhteistä keskenään kuin uskonnolla ja sekularismilla. Esimerkkinä Soininvaara mainitsee Vatikaanin ja Puolan yhteistyön konservatiivisten arabimaiden kanssa YK:ssa. Tässä tuskin on kyse mistään syvemmästä ideologisesta yhteneväisyydestä vaan käytännöllisyydestä.

Soininvaara jättää kertomatta asian toisen puolen. Länsimainen vasemmistoliberalismi ulottaa vaikutuksensa myös kirkkojen sisälle ja pakottaa kirkot noudattamaan omaa moraalinormiaan eli täydellisen syrjimättömyyden periaatetta. Tämä on näkynyt erityisesti naispappeuskysymyksessä. Painetta myös homoliittojen hyväksymisen suuntaan on havaittavissa.

Vasemmistoliberalismi näivertää heikkoja protestanttisia kirkkoja sisältä pakottamalla ne hyväksymään omat kollektivistiset tavoitteensa kuten ympäristöaatteen ja monikulttuurisuuden ja hämärtämään perinteiset Raamattuun perustuvat arvot. Katolinen kirkko on puolestaan pystynyt paremmin pitämään kiinni itsenäisyydestään.

Soininvaara ja islamilainen fundamentalismi

Islamilaisen fundamentalismin ongelman Soininvaara on ymmärtänyt seuraavasti:

”Islamilainen fundamentalismi on ennen kaikkea islamilaisten maiden ongelma. Jos se on ongelma Euroopassa, se on sitä täällä oleville maallistuneille islamilaisille. Mitä mieltä islamilaisesta fundamentalismista länsimaiden hallituksissa ollaan näkyy ehkä parhaiten siinä, että länsimaat, Suomi mukaan luettuna, käyvät paraikaa sotaa islamisteja vastaan Afganistanissa.”

Ensimmäinen lause pitää paikkansa, mutta islam on Euroopassa ongelma muillekin kuin maallistuneille islamilaisille. Sveitsin kansanäänestyksessä erityisesti naiset äänestivät innokkaasti minareettikiellon puolesta, mikä kertoo aidosta huolesta islamin leviämisen vaikutuksista naisen asemaan.

Afganistanin ja islamilaisen fundamentalismin välinen yhteys taas edustaa erittäin vakavaa vaaraa länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle. Kansankokonaisuus-blogissa viitataan Pakistanin ydinaseeseen:

”Globalisaatio on konkurssissa. Olemme luoneet maailman, jossa se, kuka on vallassa Pakistanissa ja Afghanistanissa, on äärimmäisen tärkeää suomalaisillekin äänestäjille.”

9/11-terrori-iskujen tekijöiden tukikohta sijaitsi Afganistanissa ja ideologinen perusta on rakennettu Pakistanin heimoalueiden koraanikouluissa. Pakistania hallitsee tällä hetkellä heikko ja korruptoitunut Asif Zardari, joka oli edesmenneen Benazir Bhutton aviomies ja jota kutsuttiin korruptioon viittaavalla lempinimellä ”Mister Ten Percent”. Riskiä maan ydinaseen joutumisesta vääriin käsiin ei kannata aliarvioida.

Toiseksi viimeisessä kappaleessa tulkitsen Soininvaaran viittaaan islamisoitumiseen, kun hän sanoo:

”Hyvää ei tiedä sekään, että kasvava ongelma – tai ainakin sellaiseksi koettu – yritetään lakaista maan alle. ”

Kun maito on kaatunut lattialle, sitä ei saa takaisin pulloon. Monet eurooppalaiset valtiot tekivät maahanmuuttopoliittiset virheensä jo vuosikymmeniä sitten ja virheiden korjaaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Siksi poliitikot keskittyvät tyynnyttelyyn ja tasapainoilevat toisaalta heikosti sopeutuneen muslimiväestön ja yhä levottomammaksi käyvän kantaväestön välillä samalla toivoen, että ongelma ratkeaisi ajan myötä itsestään. Valtaeliitin hyssyttely ja haluttomuus puuttua ongelmiin on myös nostanut uusia puolueita poliittiselle kentälle.

Räsänen on huolissaan islamista

Soininvaara ei ole ainoa minareettikohuun puuttunut suomalaispoliitikko. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen pitää Uuden Suomen artikkelin mukaan islamia vakavana haasteena suomalaiselle yhteiskunnalle. Kristittynä Räsänen ymmärtää kristinuskon ja islamin eron selkeämmin kuin Soininvaara:

”Sen haluan sanoa, että kyllä minua huolestuttaa Euroopan islamisoituminen. Se tuo kielteisiä vaikutuksia. Pelkään, että ennen pitkää se tuo rajoitteita uskonnonvapauteemme. Uskontoon pakottaminen kuuluu ihan toisella tavalla islamiin kuin kristinuskoon ”

Islamista luopumisesta rangaistaan kuolemalla kaikkien neljän islamilaisen lain (sunnalaisen) koulukunnan mukaan. Islamisoituminen tarkoittaa käytännössä, että islamin jättäneet ovat Euroopassa hengenvaarassa, jos he luopuvat uskonnostaan julkisesti.

Räsänen suhtautuu itse kielteisesti minareettikieltoon ja katsoo sen rajoittavan uskonnon harjoittamista. Räsänen kuitenkin toteaa:

”Samaan aikaan haluan sanoa sen terävästi, että jos verrataan maita, joissa kristinusko ja islam ovat valtauskontoja, niin kyllähän islamilaisessa maailmassa kristittyjen vaino on tavattoman tavallista. Kristityksi kääntymisestä saattaa seurata kuolemanrangaistus puhumattakaan, että kirkkoja voisi vapaasti rakentaa”

”Kristittynä sitä tietysti toivoisin, että jokainen muslimi voisi kääntyä kristinuskoon. Jos ihan näin raakasti sanoo.”

Islamilaisissa maissa harjoitettua kristittyjen vainoa ei juurikaan käsitellä suomalaismediassa. Sitäkin yleisempiä ovat ylistyslaulut muslimien, kristittyjen ja juutalaisten harmonisesta yhteiselosta islamin kultakaudella.

Eurabialainen teatteri

Alkuperäinen lähde

via

Gettoutuminen - tauti vai oire?

Ylen Ykkösaamu-lähetyksessä (alkaen kohdasta 5:57) kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja kansanedustaja Päivi Lipponen keskustelivat maahanmuutosta.

Aasinsilta maahanmuuttoon saadaan aikaiseksi aloittamalla Sveitsin minareettikieltoa koskevasta kansanäänestyksestä. Päivi Lipponen esittää aluksi oman poliittisesti korrektin käsityksensä ”uskontojen kohtaamisen” vaikeuden syistä. Kristittyjä kuulemma ”kääntyi” paljon islamiin ja paavi halusi estää tämän. Tästä lähti ”tietoinen vastakkainasettelun korostaminen”.

Kristinuskon ja islamin ”kohtaamisen” voi kuvata noinkin, mutta siinä sivuutetaan täysin ”vastakkainasettelun” peruslähtökohta eli arabivalloitukset, joiden ansiosta suurin osa kristillistä maailmaa joutui islamin vallan alaisuuteen.

Jalat irti maasta

Sekä Vaattovaara että Lipponen ovat julkisuudessa esittäneet todellisuudesta irrallaan olevia visioita maahanmuuttajien kotouttamisesta ja tätä tukevista toimenpiteistä. Vaattovaaran huuruiset tulevaisuudenkuvat sisältävät mm. Helsingin väkiluvun kasvun 130 000 hengellä vuoteen 2025 mennessä. Näistä 100 000 olisi Vaattovaaran mukaan maahanmuuttajia, jotka tarvitsevat suurperheilleen nykyistä isompia asuntoja.

Päivi Lipponen puolestaan on kunnostautunut koulutuspolitiikassa, josta hän on yhdessä Mirja Talibin kanssa julkaissut mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa. Siinä väitetään, että opettajat eivät osaa ”kohdata” monikulttuurisia oppilaita. Kyseisen artikkelin asiasisältöä on käsitelty mielestäni erinomaisen hyvin täällä.

Gettoutuminen

Ykkösaamun keskustelussa sivutaan kolmea käsitettä: White Flight, White Avoidance ja blocking. Näistä ensimmäinen lienee tuttu, eli kantaväestö alkaa muuttaa pois asuinalueelta, kun maahanmuuttajien osuus väestöstä ylittää 20 prosenttia. Toisessa eli ”välttämisessä” kantaväestö ei välttelee muuttamasta alueille, joilla asuu paljon maahanmuuttajia. Kolmannessa taas on kyse siitä, että jotkut yksittäiset toimijat kuten taloyhtiöt ja vuokranantajat pyrkivät estämään maahanmuuttajien muuton asuinalueelle. Samasta asiasta löytyy vanha Helsingin Uutisten juttu viime vuoden maaliskuulta

Vaattovaara aloittaa toistamalla itsestäänselvyyksiä. Tietyn tyyppiset maahanmuuttajat ajautuvat kaupungin vuokra-asuntoihin. Oletan, että näillä maahanmuuttajilla tarkoitetaan sosiaaliturvaperusteisia maahanmuuttajia, joilla ei itsellään ole taloudellisia edellytyksiä hankkia asuntoa. Heillä ei myöskään ole työantajaa, joka järjestäisi asunnon.

Vaattovaara korostaa kantaväestön roolia ”asumisklustereiden” synnyssä eli aiemmin mainitsemiani käsitteitä. Lipposen kanssa he eivät kuitenkaan pysty esittämään syitä tälle vaan puhuvat epämääräisesti ”sosiaalisten etäisyyksien ja erilaisuuden kasvusta”. Myös Suomen menneisyys ”pienenä pohjoisena periferiana” muistetaan mainita. Lisäksi pitäisi hankkia tietoperustaa ja käydä arvokeskustelua. Vain näin homogeenisesta ja yksikulttuurisesta Suomesta tulee ”aidosti monikulttuurinen”.

Tiivistettynä sekä Lipponen että Vaattovaara pitävät ”aidosti monikulttuurista” Suomea tavoiteltavana ja/tai väistämättömänä asiana, ja vastuu sopeutumisesta kuuluu ensisijaisesti kantaväestölle. Kaksikolle gettoutuminen näyttäytyy ensisijaisesti julkisen vallan pakkotoimin ratkaistavana ongelmana.

Kun keskustelussa siirrytään ”blockingiin”, Vaattovaaralta loppuvat selitykset. Hän ei voi mitenkään ymmärtää, miksi kantaväestön ”gatekeeperit” haluaisivat estää maahanmuuttajien muuton tietyille asuinalueille.

Miksi asuinalueet eriytyvät?

Kantaväestön käyttäytymisen selittämiseen ei tarvita lisää tutkimusta, kuten Vaattovaara tahtoo, vaan asia on yksinkertaisesti järkeiltävissä. Asunto on tavallisen ihmisen suurin yksittäinen investointi, joka tehdään usean vuoden ja jopa usean vuosikymmenen perspektiivillä. Tällöin on olennaista, että asuinalue säilyy miellyttävänä ja asunto pitää arvonsa. Lapsiperheiden osalta myös kouluolot merkitsevät paljon.

Jos asuinalueelle muuttaa paljon maahanmuuttajia tai kotimaisia, haasteelliseksi tiedetyn vähemmistön edustajia, asunnon arvo laskee tai sen oletetaan laskevan. Siksi hyvämaineisille asuinalueille ei haluta näiden väestöryhmien edustajia. Taloyhtiö voi halutessaan lunastaa asunnon ja näin estää ei-toivotun asukkaan muuton.

Yksityisillä vuokramarkkinoilla taas vuokranantaja haluaa, että asunnon kunto pysyy hyvänä vuokralaisen jäljiltä. Siksi sosiaalitoimisto ei välttämättä ole erityisen suosittu vuokranmaksaja, vaikka maksusuoritukset tulisivatkin ajallaan.

Kouluolot vaikuttavat myös, sillä vastuullinen vanhempi haluaa, että hänen lapsensa saa käydä kunnollista koulua. Tämä ei tarkoita mitään eliittikoulua, jollaista Päivi Lipposen lapset käyvät, vaan ihan tavallista suomalaista koulua. Jos koulussa on paljon huonosti suomea puhuvia maahanmuuttajia, voidaan olettaa, että kouluopetuksen taso kärsii tästä. Siksi asuinpaikan tai vähintäänkin lapsen koulun valintaan vaikuttaa se, miten paljon koulussa on maahanmuuttajia.

Suomessa Syrjintälautakunta on kieltänyt erilliset maahanmuuttajaluokat, eli maahanmuuttajavaltaisella alueella kouluopetuksen heikkoon tasoon liittyvä riski on merkittävä. Opetuksen lisäksi vastuulliset vanhemmat ottavat huomioon myös lapsen fyysiseen turvallisuuteen liittyvät riskit, joita on aivan tarpeeksi pelkästään kantaväestöä sisältävissä kouluissakin.

Ikäihmiset eivät myöskään viihdy hyvin maahamuuttajavaltaisilla asuinalueilla. Heillä ei välttämättä ole taloudellisia tai muita edellytyksiä muuttaa pois, joten he luultavasti joutuvat monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun koekaniineiksi. Iäkkäitä ihmisiä kouluasiat ja asunnon arvo eivät niinkään kiinnosta, mutta asumisviihtyvyys ja turvallisuus puolestaan ovat tärkeitä. Nämä molemmat heikkenevät, jos asuinalueelle muuttaa paljon sosiaaliturvaperusteisia maahanmuuttajia.

Gettoutuminen seuraus epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta

Gettoutumista voi yrittää torjua julkisen vallan toimenpitein. Tällöin maahanmuuttajia sijoitetaan väkisin eri asuinalueille, jolloin todennäköisesti joudutaan käyttämään pakkokeinoja ja huomattavasti enemmän rahaa, kuin jos asian eteen ei tehtäisi mitään.

Mielestäni tällaiset toimet eivät ole perusteltuja yksinään, koska tällöin puututaan pelkkään oireeseen eikä taudin varsinaiseen syyhyn eli liian löysään maahanmuuttopolitiikkaan. Lisäksi on todennäköistä, että julkisen vallan pakkotoimet vain lisäisivat ”valkopakoa” yhä uusille asuinalueille.

Jos Suomeen tulee liian lyhyessä ajassa liikaa sosiaaliturvaperusteisia maahanmuuttajia, joiden kyky tai halu työllistyä on heikko, gettoutumista tapahtuu varmasti. Ilmiö voidaan estää tai sen vaikutukset pitää siedettävinä vain vähentämällä sosiaaliturvaperusteista maahanmuuttoa. Siksi Vaattovaaran kannattaisi luopua 100 000 maahanmuuttajan haaveestaan ja todeta, että ongelmia ei ehdoin tahdoin kannata hankkia ratkaistavaksi, jos ne voidaan järkevällä toiminnalla välttää. Näin Vaattovaara ei kuitenkaan tee, koska maahanmuutto ja siihen liittyvä ”aidosti monikulttuurinen Suomi” on hänelle ideologinen tavoite.

Minareeteista vielä

Sveitsin minareettikiellon todellista merkitystä ei pidä liioitella. Muslimit saavat edelleen harjoittaa uskontoaan Sveitsissä vapaasti. Minareetit voivat myös oikeassa ympäristössään olla kauniita. Kansanäänestyksessä olikin kyse enemmän poliittisesta mielenilmauksesta kuin kuin arkkitehtuuriin liittyvästä makuasiasta. Vaikka uusien minareettien rakentaminen olisi Sveitsissä sallittu, muezzinin rukouskutsut olisivat edelleen pysyneet kiellettyinä.

Vallankumouksen merkkejä

Norjalainen blogikirjoittaja Hans Rustad pitää Sveitsin kansanäänestystä historiallisena ja näkee siinä vallankumouksen merkkejä. Rustadin mukaan:

”Eurooppalaiset ovat jo vuosikausia eläneet yhteiskunnallisesta kokeilua, jonka pyrkimyksenä on muuttaa koko yhteiskunta. Nyt he sanovat kokeilulle kuuluvasti ja selkeästi ei. He sanovat ei kansallisen kultturin alasajolle, sekularismille, joka mahdollistaa Euroopassa ennen näkemättömän taantumuksellisen uskonnon nousun, ja suvaitsevaisuudelle, joka näyttää enemmänkin pakenevan suvaitsemattomuutta. Tämä suvaitsemattomuus vaikuttaa kaikkiin mutta erityisesti naisiin.”

Rustad näkee äänestyksen heijastavan ihmisten kyllästymistä monikulttuurikokeiluun ja sen mahdollistamaan yhteiskunnan islamisoitumiseen. Hän jatkaa:

”Olemme todistamassa konservatiivista vallankumousta, joka kattaa kirkon ja poliittiset instituutiot.”

Rustad ottaa myös esille krusifiksioikeudenkäynnin, jossa suomalaissyntyisen militanttiateistin valituksen ansiosta krusifiksit kiellettiin italialaisissa luokkahuoneissa. Rustad ennustaa kulttuuritaistelua, jossa perinteiset kansalliset arvot ottavat taas kerran mittaa 60-lukulaisesta vasemmistoliberalismista.

Sveitsin äänestyksessä tavallinen kansa pilkkasi poliittisesti korrektia, rajat poistavaa hybris-Eurooppaa. Varoitus oli tarkoitettu poliitikoille, jotka voivat ottaa siitä onkeensa tai jatkaa kuten ennenkin.

Kansa ei päätäkään

Vaikka 57,5 prosenttia äänestäneistä puolsi minareettikieltoa, äänestyksen tulos ei välttämättä ole lopullinen. Euroopan neuvosto sanoi julkilausumassaan:

”...uusien minareettien kielto herättää kysymyksen, pitäisikö kansainvälisten sopimusten suojaamat yksilön perusoikeudet alistaa kansanäänestyksille.”

Sveitsin oikeusministeri Eveline Widmer-Schlumpf vihjasi, että minareettikielto voidaan kumota:

”Kielto on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.”

Minareetit eivät ole millään tavalla välttämättömiä uskonnon harjoittamiseen, vaan niitä voi perustellusti pitää islamin ylivallan symboleina, jotka eivät luontevasti kuulu perinteisesti kristilliseen yhteiskuntaan.

Mielenkiintoista tapauksessa on se, kuinka innokkaasti ihmisoikeusinsituutiot ja -järjestöt ovat nousseet puolustamaan islamia. Rustadin viittaus krusifiksioikeudenkäyntiin puolestaan osoittaa, miten ihmisoikeusjärjestöt suhtautuvat perinteiseen eurooppalaiseen kristinuskoon ja sen symboleihin. Yksi ihminen voi poistaa symbolit, jos ne loukkaavat hänen ihmisoikeuksiaan. 57,5 prosenttia sveitsiläisäänestäjistä ei pysty kieltämään minareetteja.

Ihmisoikeudet vaarassa

Oman kantansa asiaan ilmaisi myös islamilaisten maiden järjestö OIC:n puheenjohtaja Ekmeleddin Ihsanoglu. Hän kutsui kieltoa esimerkiksi kasvavasta ekstremististen, siirtolaisvastaisten, ksenofobisten, rasististen, pelkoa lietsovien äärioikeistopoliitikkojen harjoittamasta islaminvastaisesta kiihotuksesta, joka ohittaa terveen järjen, viisauden ja universaalit arvot.

Ihsanoglun olisi ehkä kannattanut jättää muutama adjektiivi lausunnostaan pois ihan selkeyden vuoksi. Kuitenkin eräitä maailman törkeimmin ihmisoikeuksia loukkaavia maita edustavan järjestön puheenjohtaja on puolustavinaan ihmisoikeutta, jota yhdessäkään OIC:n jäsenvaltiossa ei noudateta.

OIC:lle ihmisoikeudet ovat vain väline, jolla ajetaan islamin asiaa. Länsimaiselle vasemmistoliberaalille ne taas edustavat pyhiä kirjoituksia ja toimivat jonkinlaisena maallisena Raamatun korvikkeena, joka ohittaa kansallisen lainsäädännön, perustuslain ja kansalaisten äänestyksessä ilmaiseman tahdon. Ihmisoikeusfundamentalismin avulla vasemmistoliberaalit torjuvat tehokkaasti ajamansa yhteiskuntakokeilun vastustuksen, joka leimataan rasismiksi ja ksenofobiaksi, jos pyhä toiseus mainitaan negatiivisessa yhteydessä. Ihsanoglun kaltaisten tarvitsee vain poimia kypsä hedelmä lautaselta.

Soininvaara

Kun islamista puhutaan, Osmo Soininvaara ymmärtää tavanomaiseen tapaansa asiat hieman väärin. Kyse ei ole ääriliikkeistä vaan tavallisista ihmisistä, jotka kyllä hyväksyvät ulkomaalaiset silloin, kun ulkomaalaiset sopeutuvat paikallisiin tapoihin. Sen sijaan tavallinen ihminen ei hyväksy ulkomaalaisia, jotka pakottavat kantaväestön sopeutumaan itseensä, eivätkä poliittista eliittiä, joka suosii kantaväestön arvoille vihamielistä, takapajuista uskontoa ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden nimissä.

Vasemmistoliberalismi on tuhoisa ja omahyväisten, itseään muita parempina pitävien ihmisten ideologia, jota parhaiten kuvastaa Marko Hamilo Soininvaaran blogin kommenttiosastossa:

”...olisiko se edustuksellinen demokratia sittenkin paras tapa ratkaista ne asiat, mistä yhdessä pitää päättää?”

Edustuksellinen demokratia on ihan hyvä järjestelmä, mutta se vain on Euroopan Unionissa muuttunut hiljalleen pelkäksi kulissiksi. Sveitsiläinen suora demokratia on tässä mielessä parempi vaihtoehto.

Sveitsiläisen sanoivat islamille ei

Suoran demokratian kotimaassa Sveitsissä äänestettiin äskettäin minareettikiellosta. 57 prosenttia kansalaisista äänesti minareettikiellon puolesta eli kielto kirjataan Sveitsin perustuslakiin, vaikka maan poliittinen johto, talouselämän edustajat, kirkko ja ihmisoikeusjärjestöt vastustivat sitä.

Suhteet muslimimaihin vaarassa

Luonnollisesti tavanomaiset syyt myötäillä islamilaista suvaitsemattomuutta pätevät tässäkin yhteydessä. HS:n kansanäänestystä edeltäneen uutisen mukaan Sveitsin ulkoministeri Micheline Calmy-Rey on varoittanut, että minareettikielto tekisi Sveitsistä islamilaisen terrorismin kohdemaan.

Myös taloudellisia vaikutuksia pelätään. Talouselämää edustava Economiesuisse-järjestö pelkää sveitsiläisten tuotteiden ja yritysten boikotteja. Sveitsin pankeissa makaa myös miljardeittain rikkaiden arabien talletuksia. Kirkko ja ihmisoikeusjärjestöt muistuttivat lisäksi Sveitsin olevan ihmisoikeuksien kehto ja takaavan uskonnonvapauden.

Uuden Suomen uutisen otsikossa väitetään, että ”YK tuomitsee Sveitsin minareettikiellon”. Kyseessä on kuitenkin YK:n ihmisoikeusneuvosto, jonka jäsenvaltioista suuri osa on diktatuureja ja kohtelee uskonnollisia vähemmistöjään paljon huonommin kuin Sveitsi. Esimerkiksi Saudi-Arabia kuuluu ihmisoikeusneuvostoon, vaikka maan alueella ei saa harjoittaa muita uskontoja kuin islamia.

Telegraphin asiaa koskeva uutinen antaa puheenvuoron myös minareettikiellon kannattajille. Sveitsin kansanpuolue SVP:n edustaja Ursula Schlüer sanoo:

”Minareetilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Se on poliittisen vallan symboli ja edeltää sharia-lain saapumista.”

”Ne symbolisoivat islamia, joka pyrkii perustamaan perustuslakimme takaamien kansalaisvapauksien kanssa jyrkästi ristiriidassa olevan laillisen ja sosiaalisen järjestyksen.”

”Vertaamme omaa tilannettamme Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Emme halua samanlaisia ongelmia, kuin heillä on lähiöissään.”

Sveitsin asukkaista noin viisi prosenttia on muslimeja. Heistä suurin osa on saapunut entisen Jugoslavian alueelta ja Turkista.

Mistä kielto kertoo?

Annetaan tshekkiläisen Lubos Motlin kertoa:

”Tiedotusvälineet usein sanovat, että ihmiset pelkäävät islamilaisia ”ekstremistejä”. Minusta tämä ei ole tarkka kuvaus. Ihmisten ei tarvitse uskoa ”ekstremistien” uhkaan. Useimmat pelkäävät tavanomaista ”valtavirran islamia”, joka on sellaisenaan tarpeeksi paha valistuksen arvoihin uskoville. He pelkäävät tavanomaisen ”valtavirran islamin” leviämistä ympärilleen. Heillä on oikeus yrittää tukahduttaa tuollainen kehitys omassa maassaan, koska kyseessä on heidän oma maansa.”

Itse asiassa sveitsiläiset valitsivat mieluummin islamilaisen terrorismin uhan kuin islamin ylivallan symbolit ja islamisoitumisen etenemisen.

Roskatiede ja tuomiopäivän saarnaajat

Ilmastonmuutos on aihe, johon en ole koskenut, vaikka olenkin sivusilmällä seurannut siitä käytävää keskustelua. En katso, että minulla olisi siihen keskusteluun mitään erityistä annettavaa. Käsittelin aihetta kevyesti kirjoituksessani Kolmesti toteemia päin.

Kuitenkin Itä-Anglian ilmastotutkimusyksikön työntekijöiden sähköpostit ja ohjelmakoodin pätkät, jotka vuodettiin äskettäin internetiin, antavat ymmärtää, että johtavat ilmastotutkijat etunenässä CRU:n johtaja ja IPCC:n johtava tieteellinen asiantuntija Phil Jones ja ns. jääkiekkomailakäyrän isä Michael Mann pyrkivät aktiivisesti estämään työnsä puolueettoman vertaisarvioinnin, käyttävät mittaustuloksia valikoivasti ja yrittävät vaikeuttaa eri mieltä olevien työmahdollisuuksia.

Salaliitto vai tieteellinen konsensus

Yleisradion MOT-ohjelmassa käsiteltiin muutama viikko takaperin vähän samoja asioita. Ns. lätkämaila, joka pitävästi todistaa viime vuosisadalla tapahtuneen poikkeuksellisen lämpenemisen, on osoittautumassa tieteelliseksi huijaukseksi tai roskatieteeksi (junk science), miten itse kukin asian haluaa ilmaista.

Olisi varsin helppoa lähteä kehittelemään salaliittoteorioita ja spekuloimaan, ketkä hyötyvät ilmastomuutoksesta ja kuinka sitä käytetään tekosyynä globaalin maailmanhallinnon luomiseksi. Suhtaudun epäilevästi salaliittoteorioihin, koska asiat voidaan yleensä helpommin selittää inhimillisen typeryyden, omaneduntavoittelun ja lyhytnäköisyyden avulla.

Meille kerrotaan tiedotusvälineissä, että ilmastotutkimus on ”vertaisarvioitua tiedettä” ja ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta vallitsee ”tieteellinen konsensus”. Vuodetuista sähköposteista voi nyt itse kukin päätellä, millaista vertaisarviointi pahimmillaan on ja miten konsensus synnytetään.

Tutkimusten arvioijiksi valikoituu jo valmiiksi samat mielipiteet omaavia tutkijoita ja tieteellisiä julkaisuja painostetaan olemaan julkaisematta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvien tutkijoiden tuotoksia.

Monilla on tieteestä ihanteellinen kuva, eli sitä ohjaa pyrkimys totuuden etsimiseen. Valitettavasti tieteenharjoittajat ovat ihmisiä omine heikkouksineen, eli tiedekään ei ole vapaa politikoinnista, pikkumaisesta vastustajien vähättelystä ja tulosten vääristelystä. Näin on erityisesti silloin, kun kilpaillaan tutkimusapurahoista.

Politisoitua tiedettä

Kirjailija Michael Crichton käsitteli varsin keskinkertaisessa jännitysromaanissaan Pelon ilmasto ympäristöliikettä ja erityisesti ilmastomuutokseen liittyviä, kaikkien totena pitämiä oletuksia. Crichton piti ilmastotutkimusta samanlaisena politisoituna tieteenä, kuin eugeniikka oli 1900-luvun alussa.

Ilmastontutkimuksen tulosten pitäisi olla tieteenä vakuuttavaa, koska sen perusteella tehdään satojen miljardien eurojen arvoisia taloudellisia päätöksiä. Kuitenkin vuodettujen sähköpostien perusteella näyttää siltä, että tutkimuksen tehtävänä on ennemminkin tuottaa halutun kaltaisia tuloksia. Ilmastotutkijat vastaavat tässä kysyntään.

Miksi poliitikot ja valtamedia sitten ovat nielleet ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen koukkuineen päivineen? En usko, että vihreän ideologian leviäminen kaikkiin poliittisiin suuntauksiin selittää kaiken. Ilmastomuutos nimittäin tarjoaa poliitikoille mahdollisuuksia esiintyä pelastajana ja ongelmien ratkaisijana. Poliitikot eivät omin voimin kykene arvioimaan ilmastoteorioiden pätevyyttä sen enempää kuin tavallinen kansalainenkaan. He sen sijaan ymmärtävät oman ammattinsa lainalaisuudet, eli heitä ohjaa pyrkimys tulla uudelleen valituksi. Kun maailma pelastetaan ja samalla varmistetaan tukiaiset omille kannattajille, poliitikko voi katsoa onnistuneensa tehtävässään.

Median rooli

Kirkon menetettyä asemansa moraalin ylimpänä vartijana tiedotusvälineet ovat muuntuneet hiljalleen tiedonvälittäjistä moralisoiviksi saarnaajiksi, jotka tunteisiin vetoavilla kuvilla jäälautalla ajelehtivista jääkarhuista muokkaavat ihmisten mielipiteitä ilmastonmuutoksesta. Kyse on myös kaupallisuudesta, eli pelottelu ja kauhutarinat myyvät paremmin kuin kuivat referaatit tutkimuksista, jotka menevät tavalliselta tallaajalta yli hilseen.

Tiedotusvälineideissä poikkeuksellisia sääilmiöitä koskevissa uutisissa mainitaan ilmastonmuutos lähes poikkeuksetta. Ihmisiä opastetaan elämään ympäristöystävällisesti ja huolehtimaan hiilijalanjäljestä, josta on tullut käyttökelpoinen keino syyllistää ihmisiä heidän arkipäivän valinnoistaan.

Koomiselle puolelle mennään, kun aletaan mittaamaan koirien ekologista tassunjälkeä. Näin ihmisen parhasta ystävästä tehdään luonnon pahin vihollinen. Tai kun laulaja Sheryl Crow vaatii rajoituksia WC-paperin käyttöön. Yksi arkki kuulemma riittää.

Ilmastonmuutoksen torjunnasta onkin tullut näennäistekemistä, jolla saadaan itse kullekin hyvä mieli. Tietysti aina on vaarana, että seuraava ilmastosopimus oikeasti maksaa jotakin. Siksi tavallisen ihmisen kannattaa pitää peukkuja sen puolesta, että Kööpenhaminassa maailman valtiot saavat aikaiseksi vesitetyn sopimuksen, jota kukaan ei noudata kuten ei edellistäkään sopimusta.

Harrastustoimintaa

Yleisradion aamu-tv -lähetyksessä oli vieraana Mikael Storsjö, jota Rajavartiolaitos epäilee 15 tshetsheenin laittoman maahantulon järjestämisestä. Storsjö järjesti tshetsheenipakolaisille lentomatkat Turkista ja jäi kiinni, kun hän itse palasi Suomeen ensimmäisen ryhmän mukana.

HS:n jutun mukaan Storsjö kertoo tuoneensa Suomeen samalla menetelmällä 50 pakolaista kolmen vuoden aikana. Storsjö kertoo vaikuttimistaan:

”He eivät saa tehdä töitä eivätkä saa mitään valtion tukia. Lapset eivät pääse kouluun.”

Helsingin Sanomat puhuu Storsjöstä ”tunnettuna ihmisoikeusaktivistina”. Ylen aamu-tv:n juontaja Annika Damström tekee hänestä haastattelussaan sekä suuren sankarin että maahanmuuttopolitiikan asiantuntijan, vaikka miestä epäillään rikoksesta (Yle Areena 23:18 alkaen).

Suuri altruisti

Haastattelussa Storsjö saivartelee ja vääntelee käsitteitä taitavasti. Hänen Suomeen laittomasti järjestämänsä maahantulijat eivät ole laittomia, koska he ovat turvapaikanhakijoita. Suomeen ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja saapuva tulija ei siis ole laiton, koska hän sanoo rajalla taikasanan turvapaikka.

Haastattelussa ylimielisen oloinen Storsjö tietysti selittää tekonsa parhain päin. Jos joku auttaa ulkomaalaisia Suomeen humanitaarisista syistä ilman taloudellista hyötyä, silloin kyseessä ei ole laittoman maahantulon järjestäminen. Rikoslain 17. luvun 18. pykälässä kuitenkin todetaan:

”Joka

1) tuo tai yrittää tuoda Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa passia, muuta matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa,

2) järjestää tai välittää 1 kohdassa tarkoitetulle ulkomaalaiselle kuljetuksen Suomeen tai

3) luovuttaa toiselle väärän tai väärennetyn taikka toiselle henkilölle annetun passin, muun matkustusasiakirjan, viisumin tai oleskeluluvan käytettäväksi maahantulon yhteydessä,

on tuomittava laittoman maahantulon järjestämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Täysin maallikkona voi arvioida, että Storsjön toiminta täyttää rikoksen tunnusmerkit. Törkeä laittoman maahantulon järjestäminen edellyttää joko ruumiinvamman tuottamista tai maahantulon järjestämistä osana järjestäytynyttä rikollista toimintaa. Tästä ei Storsjön tapauksessa ole tiettävästi näyttöä.

Toimittaja Damströmin kysyessä matkanjärjestämisen kustannuksista Storsjö toteaa:

”Ei ole kovinkaan suurista rahoista kyse. Kaikki harrastukset tuppaa maksaa.”

Storsjön harrastukset tuppaavat aiheuttamaan kustannuksia myös veronmaksajalle, joka kustantaa hyväntekeväisyyden seuraukset eli kotouttamisen ja siihen kuuluvat asiat kuten asunnon, kielenopetuksen ja toimeentulon. Toimittaja Damström ei tätä mainitse mutta muistaa vielä erikseen hehkuttaa Storsjön ”altruismia” ja sitä, kuinka hän itse kustantaa tshetsheenipakolaisten matkat Suomeen.

Maahanmuuttopolitiikan asiantuntija

Jotta Storsjön harjoittama ”altruismi” voitaisiin perustella, hänen toimintansa veronmaksajalle aiheuttamat kustannukset täytyy jotenkin mitätöidä. Tähän Storsjö käyttää epärehellistä numerokikkailua, johon syyllistyvät usein myös maahanmuuttopolitiikasta vastaavat tahot:

”Pitää katsoa näitä suuruusluokkia kuitenkin. Esimerkiksi viime vuonna myönnettiin vähän vajaa 800 turvapaikkaa ja samanaikaisesti ulkolaisille myönnettiin noin 20 000 oleskelulupaa. Eli näiden pakolaisten osuus Suomeen maahantulevien joukossa on hyvin, hyvin pieni. Puhutaan jotain viiden ja kymmenen prosentin välimaastossa.”

Näin Storsjö antaa ymmärtää, että nuo 20 000 muun kuin turvapaikan perusteella myönnetyt oleskeluluvat olisivat jotakin muuta kuin humanitaarisin syin maahan saapuvia. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan suuri osa heistä on sellaisia, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa mutta kuitenkin oikeus oleskella maassa.

Damström kysyy Storsjöltä vielä, pitäisikö kuntia pakottaa ottamaan vastaan pakolaisia. Tästä Storsjö innostuu ja muistaa mainita:

”Jos katsotaan suomalaisia niin suomalaisia elää ulkomailla moninkertainen määrä kuin mitä ulkomaalaisia elää Suomessa.”

Kuinka moni noista suomalaisista on muuttanut ulkomaille työn perässä? Kuinka moni heistä tarvitsee paikallisen veronmaksajan kustantamia kotouttamistoimia? Kuinka moni heistä on anonut ulkomailta turvapaikkaa? Toimittaja Damström ei edes yritä tiedustella näitä asioita Storsjöltä.

Storsjö myös vähättelee turvapaikanhakijoista kunnille koituvia kustannuksia ja vertaa niitä kaupallisen television mainosajan hintaan ja hänen mukaansa aamu-tv:n keskusteluun käytetty mainosaika maksaisi enemmän kuin ”muutaman kymmenen” turvapaikanhakijan sijoittaminen kuntiin.

Mainosajasta ei kenenkään ole pakko maksaa. Storsjön hyväntekeväisyys sen sijaan rahoitetaan ihmisiltä pakolla kerätyillä rahoilla. Storsjön altruismi poikkeaa perinteisestä vasemmistolaisesta hyväntekeväisyydestä vain siinä, että Storsjö osallistuu pieneltä osin itse kustannuksiin vapaaehtoisesti.

Jokainen yhteiskunnallinen utopia tarvitsee sankarinsa. Mikael Storsjötä voidaan pitää monikulttuurisen yhteiskunnan stahanovilaisena iskurityöläisenä, joka pyyteettömästi auttaa hädänalaisia. Se, että hän toiminnassaan mahdollisesti syyllistyy rikoksiin, on toisarvoinen seikka ainakin Ylen punavihreän toimittajan mielestä.

Moraalinen paremmuus ja miten se näytetään

Jo legendaksi nousseen Pensseli-sedän Suomen vierailu on kirvoittanut edistykselliseltä kansanosalta kaksi närkästynyttä kommenttia. Ensin vihreä tiedostaja Anu-Elina Lehti kirjoitti avoimen kirjeen Pensseli-sedälle. Aamulehdessä kolumnisti Taneli Heikka osoitti halveksuntansa suomalaista rahvasta kohtaan otsikolla ”Pensseli-setä nauroi matkalla pankkiin”.

Voidaan toki kiistellä, oliko Pensseli-sedän videon tekstittäneen TheKassitus-nimimerkin huumori huonoa vai ei. Edistyksellinen kansanosa on koko itsenäisyyden historian ajan halveksinut tavallisia ihmisiä ja heidän kansanomaista rillumarei-kulttuuriaan. Sama näköjään pätee yhtä hyvin internetin kansanhuumoriin, jota Niilin hanhet parhaimmillaan ilmentää.

Anu-Elina Lehti vertaa Pensseli-sedän Suomen vierailua Gil Hilarion (Armi Kuuselan aviomies) vastaavaan. Lehden mukaan:

” Rikasta toivevävyä kierrätettiin pitkin kyliä, mutta antropologiseen ihailuun sekoittui ylenkatsetta ja ivaa.”

Itse en elänyt noita aikoja, joten en voi tuohon vastata. Anu-Elina Lehdestä en ole ihan niin varma, mutta epäilen hänen käsityksensä perustuvan kuulopuheisiin ja ennakkoluuloihin. Lehti myös ”analysoi” Ebdo Mihemmedin suosiota:

” Kukaan peruskoulusta selvinnyt ei enää käytä sanoja neekeri tai rättipää, mutta alistamiselle on löydetty toisenlaisia keinoja.”

”Kun ulkomaalaista ei voi enää syrjiä, hänelle voi ironisesti nauraa.”

Onko Lehti kysynyt Ebdo Mihemmediltä, mitä hän tykkäsi suosiostaan? Tuskinpa. Mihemmed ei olisi tiennyt suosiostaan mitään, mikäli Helsingin Sanomien toimittaja ei olisi etsinyt häntä käsiinsä. Syyriassa Youtube-palvelu on nimittäin kielletty.

Lehti katsoo ilmeisesti oikeudekseen pyytää kollektiivisesti anteeksi suomalaisten puolesta:

” Älä muistele pahalla, ei kai me tahallaan.”

Lehden kirjoitus on kuitenkin kirjoitettu tahallaan ja ehkä jopa vakavissaan, mikä on sinänsä huolestuttavaa. Itse lukisin mielelläni suomalaisten journalistien kollektiivisen anteeksipyynnön Heikan ja Lehden törähdyksistä, mutta en toki pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

Turvekammit

Taneli Heikka on ilmeisesti lukenut legendaarisen Reinoblogin pakinoita, joissa imaami Simo Husso-Partaraivon johtamat arktiset pakanat asustelevat turvekammeissaan Eteläisen Afrikan Unionissa. En nimittäin ole Reinon lisäksi nähnyt kenenkään käyttävän turvekammeja esimerkkinä suomalaisesta kulttuurista tai Heikan tapauksessa sen puutteesta.

Lehden kirjoitukseen verrattuna Heikka ampuu raskaammalla tykillä ja syyttää nimimerkki TheKassituksen tekstitystä homofobiasta ja rasismista. Sen jälkeen alkaa pitkä vuodatus syyrialaisista kauppiaskansana ja siitä, kuinka siellä käytiin kauppaa, kun täällä asusteltiin turvekammeissa. Heikka turvautuu melko perinteiseen monikulttuurisen liturgian kaavaan, jossa suomalaisten muka olematon kulttuuriperintö rinnastetaan entisen korkeakulttuurin alueen historialliseen edistyksellisyyteen.

Heikka spekuloi Mihemmedin suunnittelemattoman vierailun olleen voitto maahanmuuttokeskustelulle, koska Mihemmed osoittautui pelimieheksi ja otti suosionsa vastaan ammattimiehen elkein nauramalla matkalla pankkiin.

Suvaitsevaiset töppäsivät

Todellisuudessa ns. suvaitsevaiset munasivat kultaisen mahdollisuuden. Sen sijaan, että he olisivat nähneet Mihemmedin oman kansansa musiikkiperinteen ja islamilaisen maailman kulttuurillisen monimuotoisuuden edustajana, he ylimielisyyttään lähtivät syyttämään suomalaisia rasismista ja junttimaisuudesta.

He tahtomattaan paljastivat, että ns. suvaitsevaisuudessa on kyse moraaliposeerauksesta ja tavallisen kansan halveksunnasta eli lyhyesti elitismistä. Lehti ja Heikka ovat parempia ihmisiä, koska he tiedostavat ja heillä on oikeat mielipiteet .

Totuus nimittäin on, että pelkät hauskat sanat eivät selitä Mihemmedin suosiota. Youtube-videolla hän osoittaa nauttivansa esiintymisestä ja musiikistaan, mikä näkyy tietokoneen ruudulla kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta.

Monikulttuurin uhrit

Spekuloin viimeisimmässä 9/11-terrori-iskuja käsittelevässä artikkelissani poliittisen korrektiuden osuutta iskujen toteutumisessa. Kukaan ei puuttunut lentokouluissa opiskelevien arabien erikoiseen käyttäytymiseen. Asiasta raportoitiin viranomaisille, jotka eivät puuttuneet asiaan.

Samalla tavalla voidaan väittää, että poliittisella korrektiudella ja monikulttuurisuudella oli osuutensa myös Fort Hoodin sotilastukikohdan tapahtumissa, joissa 12 ihmistä kuoli ja 30 loukkaantui. Melanie Phillips kirjoittaa asiasta blogissaan otsikolla ”Multikulturalismi tappaa”. Phillips siteeraa Nidal Malik Hasanin opiskelutoveri Val Finnellia:

”Hasan laati opiskeluaikanaan [vuonna 2007] esityksen, jossa puolusteltiin itsemurhapommituksia, ja laukoi väittelyissä amerikkalaisvastaista propagandaa, kun hän kutsui terrorisminvastaista sotaa sodaksi islamia vastaan. Finnellin mukaan hän yhdessä toisen opiskelijan kanssa valitti Hasanin käytöksestä ja ihmetteli, miten henkilö, joka kannattaa pahantahtoista ideologiaa, voi pitää upseerin univormua. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt Hasanin puheista kirjallista valitusta, koska opiskelijat pelkäsivät syyllistyvänsä syrjintään.”

Finnell itse muistaa Hasanin elävästi ja kommentoi ampumistapausta:

”Sen perusteella, mitä hän sanoi aiemmin, en ole yllättynyt. Olen järkyttynyt tapahtuneesta mutta en yllättynyt.”

Kun muut opiskelijat haastoivat Hasanin näkemykset, tämä meni pois tolaltaan, hikoili ja hermostui.

Finnell kommentoi tapahtunutta myös Fox Newsille:

”Asevoimissa vallitsee poliittisen korrektiuden ilmapiiri. Ihmiset ovat haluttomia puhumaan, koska he eivät halua asettaa toisen uskonnollista vakaumusta kyseenalaiseksi tai he pelkäävät syrjintäkannetta.”

”Hän teki käsityksensä selväksi ja oli hyvin suorasanainen. Hänellä oli äärimmäsen radikaaleja jihadistisia mielipiteitä.”

”Kun palvelet asevoimissa upseerina, vannot puolustavasi maatasi kaikkia ulko- ja kotimaisia vihollisia vastaan.”

”Tiedekunnan professorien ja upseerien olisi pitänyt puuttua asiaan, mutta heille oli liian tärkeää näyttää poliittisesti korrekteilta.”

Finnellin mukaan tiedekunnan jäsenet ja upseerit todistivat omin silmin Hasanin antiamerikanismia. Finnell myös muistaa, kuinka Hasan sanoi luokkatovereilleen ja upseereille:

”Olen ensisijaisesti muslimi ja pidän islamilaista sharia-lakia tärkeämpänä kuin Yhdysvaltojen perustuslakia.”

Kun Hasan tunnistettiin Fort Hoodin joukkomurhan tekijäksi, Finnell kertoi kokemuksistaan armeijan edustajille ja sanoi: ”Tällä kertaa he kuuntelivat.”

Jopa Yhdysvaltojen armeija on sairastunut muun yhteiskunnan tavoin poliittisen korrektiuden virukseen, jota vastaan ei tunnu löytyvän minkäänlaista lääkettä. Islam on edelleen kahdeksan vuotta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen rauhan uskonto.

Presidentti Barack Obaman hallinto on lisäksi luopunut alkujaankin kehnosta ”terrorisminvastaisen sodan” käsitteestä. Irakin ja Afganistanin sotia kutsutaan nimellä ”Overseas contingency operation” (ulkomainen varautumisoperaatio). Kuitenkin sodan rintamalinja kulkee yhä selkeämmin länsimaisten yhteiskuntien sisällä, mutta tämän myöntäminen vaikuttaa nykyilmapiirissä mahdottomalta.

Miksi Nidal Malik Hasan murhasi?

Yhdysvalloissa Nidal Malik Hasan -niminen sotilaspsykiatri avasi tulen palvelustovereitaan kohti ja tappoi 12 ihmistä. Hasanin teon motiivit herättivät kysymyksiä ja eräiden arvioiden mukaan Hasan halusi välttää sijoituksen Afganistaniin.

Itse lueskelin Hasanin Powerpoint-esitystä, jonka hän piti armeijan lääkäreille kesäkuussa 2007. Esityksen piti alun perin käsitellä lääketieteellistä aihetta (Hasan oli koulutukseltaan psykiatri), mutta siinä kerrotaan enimmäkseen islamista ja siitä, miten Hasan ymmärsi uskontonsa.

Jihad Hasanin mukaan

Esityksessään Koraaniin perustuvasta maailmankuvasta ja siitä, miten se sopii yhteen Yhdysvaltojen armeijan kanssa, Hasan pyrki

• tunnistamaan sen, miten Koraani vaikuttaa muslimien ajatuksiin ja mitä se merkitsee Yhdysvaltojen asevoimien kannalta.

• Kuvaamaan niiden uskonnollisten konfliktien luonteen, joita muslimeilla saattaa olla Irakin ja Afganistanin sotien suhteen.

• Tunnistamaan sotilaat, joille Irakin ja Afganistanin sodat voivat aiheuttaa uskonnollisia ristiriitoja.

Noin 50 Powerpoint-dian aikana Hasan käy läpi islamin perusteet lukuisilla Koraani-sitaateilla höystettynä. Hasanin määritelmä jihadista käy yksiin tavanomaisen käsityksen kanssa. Hänen mukaansa jihad tarkoittaa:

• yksilön pyrkimystä hengelliseen täydellisyyteen

• muslimien pyhää sotaa tai hengellistä kamppailua vääräuskoisia vastaan

• ylipäänsä ristiretkeä tai taistelua (esim. ”jihad” tupakointia vastaan).

Hasanin esityksessä selitetään, mitä tarkoittaa abrogaatio. Tämän islamin opin mukaan samaa asiaa käsittelevä, ajallisesti myöhäisempi Koraanin jae kumoaa ajallisesti aiemman. Jihadin kohdalla tämä tarkoitti Hasanin mukaan:

• Mekassa muslimit eivät saaneet puolustaa itseään tai taistella. Heidän ainoa tehtävänsä oli julistaa sanomaa.

• Muutto Medinaan: itsepuolustus sallittiin

• Sen jälkeen hyökkäystaistelu sallittiin.

• Myöhemmät jakeet kumoavat aikaisemmat eli rauhanomaiset jakeet eivät enää ole voimassa.

• Eräässä vaiheessa islamilainen imperiumi ulottui Marokosta ja Espanjasta Intian ja Kiinan rajalle.

Powerpoint-esityksensä loppuvaiheessa Hasan esittää omat johtopäätöksensä. Niiden mukaan taistelu islamilaisen valtion perustamiseksi on sallittua islamin mukaan. Hasan myös suosittelee, että muslimisotilaiden ei pitäisi palvella tehtävissä, joissa he voivat tappaa uskovia väärin perustein. Viimeisessä kalvossa hän vaatii, että Puolustusministeriön pitäisi tarjota muslimisotilaille mahdollisuus vapautukseen tehtävistään vakaumuksen perusteella, jotta joukkojen moraali pysyisi hyvänä ja haitallisten tapahtumien määrä vähenisi.

Psykologisointia

Hasan itse lopulta todisti johtopäätöksensä oikeaksi, kun hän tappoi 12 palvelustoveriaan Fort Hoodin tukikohdassa. Washington Postin sivuilla käännynnäismuslimi nimeltä Pamela K. Taylor selittää asian juuri näin otsikolla ”Hasanin laskelmoidut islamin vääristelyt”.

Taylorin mukaan Hasanin Powerpoint-esitys oli luonteeltaan laskelmoiva ja vääristynyt. Hasanin tarkoituksena oli vakuuttaa esimiehensä, jotta nämä vapauttaisivat hänet armeijasta. Taylor tulkitsee myös Hasanin jollain tasolla tienneen, että Koraani ei hyväksy eikä oikeuta aggressiivisia väkivallantekoja.

Taylorin väittää, että Hasanin Powerpoint-esityksen miekkavärssyt eivät anna muslimeille avointa valtakirjaa käydä sotaa kaikkia vääräuskoisia vastaan, ja militantit voivat oikeuttaa näkemyksensä hyökkäyssodasta vain siteeraamalla 9. suuran viidettä jaetta asiayhteydestään irrotettuna.

Taylor ei ole psykologi, mutta hän näkee Hasanin esityksen viimeiset diat hätähuutona. Taylorin kolumnin viimeisessä kappaleessa hän kuitenkin lukee Hasanin esityksestä sen, mitä hän haluaa, eikä sitä, mitä esityksessä oikeasti sanotaan. Taylorin siteeraa kolumnissaan Hasania väärin:

”Muslim soldiers should not serve in any capacity that renders them at risk of hurting/killing unbelievers unjustly.”

Hasanin diaesityksessä ei puhuttu vääräuskoisista (unbelievers) vaan uskovista (believers). Taylorin siteeraaman lauseen ajatus ei siis vastaa alkuperäistä eikä millään tavalla osoita, että Hasan piti vääräuskoisten tappamista islamin vastaisena.

Krusifiksi

Soile Lautsin onnistuneesta ihmioikeuskanteesta koulun seinällä riippuvan krusifiksin poistamiseksi on kirjoitettu paljon. Ruukinmatruuna onniteli Lautsia italialaisen kulttuurin rikastamisesta. Kullervo taas kirjoitti fundamentalistisesta ateismista eurooppalaisen kulttuurin uhkana.

Itse ajattelin pohdiskella asiaa vähän toiselta kantilta. Mikä krusifiksissa pelottaa ja miksi kristilliset symbolit aiheuttavat niin vaikeita allergiareaktioita militanteille ateisteille?

Todennäköisin syy on ideologinen yksisilmäisyys ja sen tuoma varmuus omasta oikeassa olemisesta. Lautsin ihmisoikeuksia loukataan, jos hänen lapsensa joutuvat kunnallisessa koulussa katsomaan kristillistä symbolia. Mediassa Lautsin motiiveja ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti, joten on ehkä parempi tarkastella muita vastaavia tapauksia.

Lippuvala ja maksuvälineet

Yhdysvalloissa uskonto ja valtio on erotettu tiukasti toisistaan. Yhdysvallat on kuitenkin perustaltaan syvästi kristillinen maa, ja kristinusko voi Yhdysvalloissa erinomaisen hyvin. Uskonnon ja valtion ero ei kuitenkaan ole ollut täydellinen, sillä joitakin pieniä epätäydellisyyksiä on jäänyt elämään.

Amerikkalaiset koululaiset joutuvat lausumaan ns. lippuvalan, jossa he vannovat uskollisuuttaan Yhdysvaltojen lipulle ja sen edustamille arvoille. Koululainen ei voi kieltäytyä valan lausumisesta omatuntoon vetoamalla. Lippuvalaan lisättiin sanat ”under God” vuonna 1954 Louis A. Bowmanin aloitteesta.

Vuonna 2002 ateisti nimeltä Michael Newdow vei sanat ”under God” oikeuteen sen jälkeen, kun hänen tyttärensä pakotettiin lausumaan lippuvala. Oikeudessa lause todettiin perustuslain vastaiseksi ja sama päätös on toistunut myös myöhemmissä oikeusjutuissa.

Newdow sai päätöksen jälkeen puhelinvastaajaansa tappouhkauksia ja muita loukkaavia viestejä. Hänen kahdeksanvuotias tyttärensä joutui muuttamaan muualle oman turvallisuutensa takia. Myös Soile Lautsi on saanut uhkauksia eikä suostu paljastamaan kasvojaan medialle, koska haluaa jatkossakin käydä rauhassa ruokakaupassa.

Newdow jatkoi kuitenkin pyhää sotaansa kristillisiä ilmauksia vastaan. Vuonna 2005 hän ilmoitti haluavansa poistaa tekstin ”In God we trust” amerikkalaisista kolikoista ja seteleistä. Newdow vertasi tekstiä rotuerotteluun ja sanoi, että näin valtio erottelee ihmisiä uskonnollisen vakaumuksen perusteella.

Vuonna 2006 liittovaltion tuomari kuitenkin hylkäsi kanteen, koska hänen mukaansa lause on maallinen kansallinen iskulause. Newdow'n ristiretki kärsi samana vuonna muitakin takaiskuja, sillä Yhdysvaltojen kongressi sääti Lippuvalan suojaksi lain (Pledge Protection Act). Tämä laki on kuitenkin perustuslain vastainen ja tuskin kestää oikeudessa, jos joku sen asettaa kyseenalaiseksi.

Taliban-ateismia

Kirkon ja valtion erillisyydelle on omat hyvät perustelunsa enkä niitä tässä ala kertaamaan. Kuitenkin tässä asiassa täydellinen on hyvän pahin vihollinen. Jos uskonnollisten symbolien täyskielto viedään niin pitkälle kuin Lautsin ja Newdow'n kaltaiset tahtovat, sekularismin puolustaminen muuttuu pelkäksi turhanpäiväiseksi valittamiseksi ja kiusanteoksi, joka kääntyy lopulta valittajien vahingoksi eikä myöskään edistä valittajien ajamaa asiaa.

Lautsin tapauksesta tekee merkittävän se, että tuomio tuli ”yleisliittolaisesta” Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta eli ylikansallinen elin päätti periaatteessa kansallisesta asiasta. Koska lisäksi valittaja itse oli maahanmuuttaja, italialaisten enemmistö ei välttämättä sulata päätöstä eikä sen perusteluja. Myös yleiseurooppalaiselta kannalta tapaus osoitti, millainen arvoyhteisö Euroopan Unioni oikeasti on (vaikka EIT ei ole EU:n vaan Euroopan Neuvoston alainen tuomioistuin).

Krusifiksien poistamista ja maksuvälineiden sisältämien tekstien sensurointia voikin verrata Afganistanin Taliban-järjestön toimeenpanemaan Bamiyanin Buddha-patsaitten räjäyttämiseen. Ääri-islamilaisille Talibaneille Buddha-patsaat edustivat epäislamilaista kuvainpalvontaa, johon dynamiitti oli paras lääke. Taliban-ateisteille taas krusifiksit ja uskonnollissävyteiset tekstit ovat uskonnollisten oppien pakkosyöttöä, josta on päästävä eroon vaikkapa vetoamalla ihmisoikeuksiin tai perustuslakiin.

Kristinuskokaan ei ole historiansa aikana ollut vapaa kuvien ja symbolien tuhoamisesta. Kuvainraastajia on esiintynyt niin Bysantissa kuin läntisessä maailmassa uskonpuhdistuksen jälkeen. Suomen keskiaikaisisten kivikirkkojen maalaukset kalkittiin aikanaan valkoisiksi, ja niitä on vasta myöhempinä aikoina restauroitu entiseen asuunsa.

Ikonoklasmi liittyykin yleensä uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen murrokseen, jossa vallankumouksellinen uusi suuntaus tuhoaa vanhan vallan symbolit. Ateistisessa Neuvostoliitossa kirkkoja tuhottiin ja muutettiin elokuvateattereiksi. Kaupunkien ja katujen nimet muutettiin ja tsaarin patsaat korvattiin Leninin ja Stalinin vastaavilla. Jälkimmäiset joutuivat puolestaan kuvainraaston kohteeksi diktaattorin kuoleman jälkeen. Lenininkään pystejä ei nykyisin enää haluta muualle kuin Helsinkiin.

Kun narsisti töpeksii

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin Richard Järnefeltin blogikirjoitusta. Alkujaan kuitenkin päädyin artikkeliin Tundra Tabloidsin kautta. Siellä todettiin, että Järnefeltin lauseet täyttävät Euroopan Unionin perusoikeusviraston vielä vahvistamattoman antisemitismin määritelmän ja erityisesti kaksi kohtaa siitä:

”Kielletään juutalaisilta itsemääräämisoikeus esimerkiksi väittämällä, että Israelin valtio on luonteeltaan rasistinen.”

”Vertaillaan Israelin nykyistä politiikkaa natsien vastaavaan.”

Järnefeltin kirjoitus kiistämättä täyttää nuo kohdat eli sitä voi määritelmän mukaan pitää antisemitistisenä. Todellisuudessa kirjoitus kuitenkin oli lähinnä tunteenomainen purkaus. Järnefeltin herkkä taitelijan sielu eläytyi voimakkaasti palestiinalaisten lasten kärsimykseen. Jos Järnefelt olisi myöntänyt tämän ja pyytänyt anteeksi, mitään vahinkoa ei olisi tapahtunut. Narsisti Järnefelt kuitenkin päätti lähteä selittelemään ja syyttelemään muita. Näin hän tekee itselleen enemmän vahinkoa, kuin mihin kukaan ulkopuolinen pystyisi.

Uhkailee poliisilla

Tundra Tabloidsin kommenttiosastossa nimimerkki Riku, jonka itse tulkitsen olevan Richard Järnefelt uhkasi TT:n ylläpitäjää poliisilla:

”I will contact Finnish Police for to take away this page unless you don´t understand to do it by yourself and ASAP. ”

Tavallinen ihminen kyllä huomaa maineikasta taiteilijasukua edustavan Järnefeltin liioitellun käsityksen omasta merkittävyydestään.

Tänään Järnefelt kertoi tehneensä poliisille rikosilmoituksen Tundra Tabloidsin kirjoituksesta:

”No niin, rikosilmoitus nimimerkin ”KGS” pilkkasivuista on jätetty. Ikävää joutua toimimaan näin, mutta tuollaiset sananvapautta väärinkäyttävät pellet pitää pistää mieluummin vastuuseen heti eikä kohta.”

Järnefeltin rikosilmoituksen voi kuka tahansa todeta perusteettomaksi. Mies kuitenkin jatkaa oman bloginsa kommenttiosastossa:

”...emme tarvitse tällaisia vieraitten kulttuurien ongelmia, emmekä ole syypäitä niihin. Myös kollektiivisen huonon omantunnon vaatiminen suomalaisilta, jotka eivät koskaan ole vainonneet ainuttakaan kansanryhmää, ei edes toisen maailmansodan aikana, on naurettavaa.”

Kukaan ei ole vaatinut suomalaisia tuntemaan kollektiivista huonoa omatuntoa. KGS vain kutsui ”pataa padaksi” eli Järnefeltiä antisemiitiksi käyttämällä perusteluna EU:n perusoikeusviraston vahvistamatonta määritelmää. Hän ei vaatinut rangaistusta Järnefeltille eikä tehnyt Järnefeltin kirjoituksesta rikosilmoitusta.

”Tuon pellen, ”KGS”:n, mielestä minä olen nyt muka rikkonut jotain EU:n antisemitisminvastaista säännöstä. Suomalaisena en tunnusta tuollaisen paskan itseäni koskevan, ja jos sellaisia säännöksiä todella on, niitä ovat säätäneet umpityperät saksalaiset, jotka eivät tunnu kykenevän kestämään ja selvittämään omaa historiaansa.”

Järnefelt valehtelee joko tarkoituksella tai tahattomasti, koska KGS ei väittänyt Järnefeltin rikkoneen mitään lakia. Sen sijaan KGS totesi Järnefeltin kirjoituksen täyttävän EU:n perusoikeusviraston antisemitismin määritelmän.

Järnefeltin blogin kommenttiosasto ja etenkin US-blogien vasemmistosiipi puolustelee mestaripianistia kovin innokkaasti, vaikka Järnefeltin alkuperäisessä kirjoituksessa ei oikein ole mitään puolusteltavaa. Eikö joku voisi kertoa Järnefeltille, että hän munaa itsensä täysin tekemällä perusteettoman rikosilmoituksen?