Antieurooppalaisuus Amerikassa

Little Green Footballs –sivuston ylläpitäjä Charles Johnsonin ja Brussels Journalin välinen kiista Vlaams Belangin ja ruotsindemokraattien rasistisuudesta on paljastanut sellaisia piirteitä amerikkalaisuudessa, jotka eurooppalaisen näkökulmasta vaikuttavat huolestuttavilta. Osan näistä piirteistä voi huoletta laskea ymmärtämättömän Ugly Americanin piikkiin. Toisaalta tämän kaltaiset kirjoitukset antavat aihetta miettiä, voivatko transatlanttiset suhteet koskaan palata entiselleen.

Mark Steyn on amerikkalaistunut kanadalainen, jonka hauskoja ja älykkäitä kolumneja voi lukea täältä. Steyn on kirjoittanut kirjan America Alone, jossa hän näkee Yhdysvaltojen tulevaisuudessa puolustavan yksin länsimaisia arvoja. Eurooppa on väestökehityksensä ansiosta menetetty tapaus, koska kantaväestön alhainen syntyvyys yhdistettynä enimmäkseen islamilaisten maahanmuuttajien korkeaan syntyvyyteen johtaa ennen vuosisadan loppua Euroopan islamisoitumiseen. Yhdysvaltojen kumppaneita tulevaisuudessa ovat vain Australian kaltaiset maat eikä Euroopasta enää ole yhteistyöhön.

Vaikka suurin osa amerikkalaisista on eurooppalaisperäisten siirtolaisten jälkeläisiä, sivistyneellekin amerikkalaiselle Euroopan pienuus sekä etninen ja alueellinen moninaisuus on mahdoton ymmärtää. Lisäksi Yhdysvaltojen ja Euroopan poliittisen kehityksen erilaisuus hämmentää.

Globaali sisällöntuottaja

Mark Steyn kehuu Yhdysvaltoja ja haukkuu Eurooppaa mm. seuraavin sanankääntein:

“Uusi maailma" on yksi vanhimmista vakiintuneista perustuslaillisista demokratioista maapallolla jopa siinä määrin, että “Vanhan maailma” voi sitä tuskin käsittää.

Tämä kehu ei ole lainkaan vailla ansioita, sillä Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän perusta eli Yhdysvaltojen perustuslaki on säilyttänyt asemansa kansakunnan peruskivenä, kun taas historiallisesti samaan ajankohtaan osunut Ranskan vallankumous johti jakobiinien terroriin ja autokratian paluuseen. Siinä missä Yhdysvalloissa eletään ensimmäisen tasavallan aikaa, Ranskassa on menossa jo viides versio.

Steynin käsitys Euroopan poliittisesta kehityksestä on synkkä:

Lukuun ottamatta anglosaksisia demokratioita suurin osa “lännen” kansallisvaltioista on epäonnistunut rauhanomaisen poliittisen kehityksen siirtämisessä sukupolvelta toiselle, minkä ansiosta ne ovat olleet alttiita Suurten Ajatusten kuten kommunismin, fasismin ja Euroopan Unionin seireenilaululle.

Kannattaa huomata, että Steyn kirjoittaa lännen lainausmerkkeihin. Steyn ei usko yhtenäisen lännen olemassaoloon, vaan hänen mukaansa ainoastaan Anglosfääri eli Yhdysvallat vahvistettuna Britannialla, Australialla, Kanadalla ja Uusi-Seelannilla kykenee puolustamaan vapautta ja demokratiaa. Manner-Eurooppa ja Skandinavia ovat menetettyjä tapauksia.

Yksi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja erottava tekijä on uskonto. Eurooppa elää nykyisin pitkälti jälkikristillistä aikaa, mutta Yhdysvalloissa kristinusko on säilyttänyt asemansa. Steynin mukaan

Euroopasssa vastaavasti yksi syy abortinvastaisen liikkeen puuttumiseen on se, että perustuslain odotettavissa oleva elinikä on Oldsmobilen elinkaaren mittanen ja suuret kysymykset nähdään pelkästään osana ajan virtaa eli asiat vain tapahtuvat eikä niitä kannata vastustaa.

Sekä Euroopassa että Amerikassa vasemmistovirtaus pyyhkäisi yli koko yhteiskunnan 1960-luvulta alkaen. Siinä missä Euroopassa tämä johti sekularismiin ja kristinuskon kuihtumiseen, Yhdysvalloissa konservatiivinen kristillisyys säilytti asemansa ja onnistui osin torjumaan vasemmistolaisten arvojen voittokulun.

Tosin Steyn unohtaa Puolan ja Irlannin kaltaiset valtiot, joissa abortinvastustus on erittäin yleistä ja katolisen kirkon vaikutus jatkuu edelleen. Eurooppaa ei voi tuolla tavalla ympätä yhteen muottiin, vaan alueelliset erot on pakko ottaa huomioon. Euroopan Unioni tosin pyrkii ulottamaan oman käsityksensä ”oikeista” arvoista kaikkialle, mutta nämä ”yhteiset eurooppalaiset arvot” eivät millään pysty kumoamaan vuosisatojen kehitystä paikallisella tasolla.

Eurooppalainen nationalismi

Euroopassa ei koskaan ole voitu aloittaa puhtaalta pöydältä samalla tavalla kuin Amerikassa, koska täällä etninen hajanaisuus ja vuosisatojen historia keisareineen ja imperiumeineen vaikuttaa edelleen. Yhdysvallat saa olla onnellinen siitä, että se on pystynyt kehittymään ilman Euroopan historiallisia rasitteita. Lisäksi Euroopan pienten kansallisvaltioiden historialliselle nuoruudelle löytyy selitys eurooppalaisten suurvaltojen imperialismista.

Kansallisvaltion ajatus syntyi kansallisromantismin hengessä 1800-luvulla, jolloin myös Suomesta tuli kansakunta. Aiemmin Ruotsin ja Venäjän rajamaana ollut syrjäseutu löysi oman kansallisen identiteettinsä ja valtio perustettiin 1917 eli yli 100 vuotta Yhdysvaltojen perustamisen jälkeen. Silti esimerkiksi allekirjoittanut pystyy jäljittämään kirkonkirjoista esi-isänsä 1500-luvulle saakka. Sama ei monelta amerikkalaiselta onnistu ilman matkaa Eurooppaan.

Eurooppalaiset kansallisvaltiot eivät ole Yhdysvaltojen kaltaisia kansallisuuksien sulatusuuneja. Yhdysvaltojen poliittiden idea on läntisen maailman valtioiden joukossa poikkeus eikä mikään sääntö. Tämä unohtuu Little Green Footballs –sivuston kaikukammion kirjoittajilta säännönmukaisesti.

Charles Johnsonin mielestä eurooppalainen nationalismi on samaa Adolf Hitlerin Blut und Erde –kansallissosialismia vailla variaatioita ja paikallisia eroja. Johnson ei pysty ymmärtämään, että osa Euroopan kansoista, mukaan luettuna flanderilaiset ja baltit, liittoutui Hitlerin Saksan kanssa, koska he näin kuvittelivat näin saavuttavansa kansallisen itsemääräämisoikeuden. Hitlerin Saksa oli kuitenkin totalitaristinen valtio, jonka ideologia perustui rotumystiikkaan ja ajatukseen tarkemmin määrittämättömän arjalaisen rodun ylivertaisuudesta. Suurimmalla osalla Euroopan valtioista kansallisvaltion perusta ei ole rodullinen vaan joko historiallinen, kielellinen tai etninen. Ajatus kansallisvaltiosta ei välttämättä sisällä ylivaltapyrkimyksiä.

Charles Johnsonin Yhdysvalloissa kansalliset identiteetit hävisivät assimilaatiopolitiikan seurauksena. Siksi Yhdysvalloissa ainoa mahdollinen nationalismi perustuu rotuun, kuten Stormfrontin sivuilta on pääteltävissä. Charles Johnsonin kuvittelemaa rotuun perustuvaa nationalismia ei joko ole olemassa Euroopassa tai sen merkitys on täysin mitätön. Yhdysvalloissa valtion poliittinen idea ja sitä kautta isänmaallisuus on kuitenkin ankkuroitu perustuslakiin eikä rotuun, joten Yhdysvaltojen kontekstissa Stormfrontin valkoinen nationalismi sotii valtion perusajatusta vastaan. Näin on myös Euroopassa, koska "rotu" on käsitteenä amerikkalaista tuontitavaraa.

Steynin eurooppalaisvastaisuus ei ole yhtä yksisilmäistä kuin Johnsonin. Ehkä juuri siitä syystä se tuntuu pahemmalta. Steyn toteaa

Eurooppalaiset eivät enää usko kansalliseen suvereniteettiin, kun taas vastaava ei olisi mahdollista Amerikassa.

Kaksi maailmansotaa opettivat eurooppalaiset tekemään yhteistyötä. Euroopan Unioni on tämän yhteistyön ilmentymä. Valitettavasti Euroopan Unioni perustuu Jean Monnetin utopialle ja pyrkimykselle kohti Euroopan liittovaltiota. Tämä ei ole mahdollista, mikäli Euroopan kansat eivät sitä halua. Euroopan Unioni on kuitenkin jo saavuttanut tason, jossa kansalta ei enää kysytä vaan järjestelmä kehittyy oman käsikirjoituksensa mukaan.

Siksi Steynin kaltaiselta kirjoittajalta odottaisi edes jonkinlaista tukea niille, jotka pyrkivät estämään sekä Euroopan islamisoitumisen että Euroopan Unionin kehittymisen kohti ylikansallista supervaltiota. Vaikka Yhdysvallat ei enää neljättä kertaa pelastaisi Eurooppaa omalta itseltään, jonkinlaista moraalista tukea on lupa odottaa siitä huolimatta, että taistelu loppujen lopuksi osoittautuisi turhaksi..

Pienin askelin kohti totalitarismia

Suomi siirtyi taas yhden askeleen kohti totalitarismia, kun Mikko Ellilä sai syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kirjoituksestaan ”Yhteiskunta koostuu ihmisistä”. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta 14.11.2007, kun taas Yleisradio tiesi asiasta päivää aiemmin. Yleisradion jutusta kannattaa panna merkille hupaisa uuskielinen ilmaus ”sananvapausrikos”. Apulaisvaltakunnansyyttäjä kertoo ratkaisussaan seuraavaa:

Apulaisvaltakunnansyyttäjän käsityksen mukaan epäilty oli levittänyt lausuntoja, jotka kohdistuivat rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuihin kansanryhmiin. Epäilty oli lausunnoissaan esittänyt, että kohteena oleviin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset ovat vaarallisia, koska he ovat luonteeltaan niin väkivaltaisia ja koska he syyllistyvät rikoksiin niin usein ja että sanottuun ryhmään kuuluvat ihmiset ovat muiden kustannuksilla eläviä loisia. Lausunnot olivat apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan sanottuja ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvataan kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä, rikollisina ja loisina. Lausunnot loukkasivat sanottuihin ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisarvoa.

YK:n rotusorron vastainen sopimus

Tutkintapyynnön asiasta oli jättänyt silloinen vähemmistövaltuutettu, nykyinen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, joka viittasi perusteluissaan Mika Illmanin väitöskirjaan. Illmanin johtopäätösten tiivistelmä on luettavissa tuolta. Olen aiemmin lukenut tiivistelmän, mutta uusintalukemisella huomio kiinnittyi seuraavaan lauseeseen:

YK:ssa hyväksyttiin kaikkinaisen rotusorron vastainen sopimus vuonna 1965, johon Suomi liittyi vuonna 1970. Tämä on Suomen lain rasisminvastaisen oikeuskäytännön perusta.

Kaivoin internetistä tuon YK:n rotusorron vastaisen sopimuksen tekstin, jonka voi kokonaisuudessaan käydä lukemassa täältä. Kyseessä on YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 2106, joka saatiin valmiiksi 21.12.1965 ja astui voimaan 4. tammikuuta 1969. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää neljänteen artiklaan ja siinä erityisesti kohtaan, jossa sanotaan

(a) Shall declare an offence punishable by law all dissemination of ideas based on racial superiority or hatred, incitement to racial discrimination, as well as all acts of violence or incitement to such acts against any race or group of persons of another colour or ethnic origin, and also the provision of any assistance to racist activities, including the financing thereof;
(b) Shall declare illegal and prohibit organizations, and also organized and all other propaganda activities, which promote and incite racial discrimination, and shall recognize participation in such organizations or activities as an offence punishable by law;

Allekirjoittajavaltioiden pitää siis säätää rikollisiksi kaikkien rodulliseen ylemmyyteen tai rotuvihaan perustuvien ajatusten levittäminen. Myös organisaatiot, jotka edistävät rotusyrjintää, pitää julistaa laittomiksi ja näiden organisaatioiden toimintaan osallistuminen on säädettävä rangaistavaksi. Suomen Rikoslain 11. luvun 8. pykälä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan perustuu siis YK:n rotusorronvastaisen sopimuksen 4. artiklaan.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa puolestaan todetaan sananvapaudesta seuraavaa (artikla 19):

Everyone has the right to freedom of opinion and expression; this right includes freedom to hold opinions without interference and to seek, receive and impart information and ideas through any media and regardless of frontiers.

Kokoontumisvapaudesta on sanottu artiklassa 20.

(1) Everyone has the right to freedom of peaceful assembly and association.
(2) No one may be compelled to belong to an association.

Ihmisoikeuksien julistus ja rotusorronvastainen sopimus ovat siis keskenään ristiriidassa. Ihmisoikeuksien julistus on päätetty YK:n yleiskokouksessa 10. joulukuuta 1948 eli se on rotusortosopimusta vanhempaa perua.

Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että kumpikin sopimus oli oman aikansa tuote. Rotusorronvastaiseen sopimukseen vaikuttivat erityisesti siirtomaiden vapautuminen ja Yhdysvaltojen kansalaisoikeustaistelu. Suomen kannalta ratifioinnilla vuonna 1970 ei ollut mitään käytännön merkitystä, koska Suomi oli tuolloin etnisesti erittäin homogeeninen maa. Pykälä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan onkin säädetty huomattavasti sopimuksen ratifiointia myöhemmin eli vasta vuonna 1995, jolloin Suomeen oli jo saapunut merkittävä määrä pakolaisia.

Miten pykälään pitäisi suhtautua?

Rikoslain 11. luvun 8. pykälä on kirjoitettu sen verran epämääräisesti, että se mahdollistaa mielivaltaiset tulkinnat. Syyte Mikko Ellilää vastaan perustuu osittain lain epämääräisyyteen ja osittain entisen vähemmistövaltuutetun ylettömään innokkuuteen mitata lain tulkinta oikeudessa. Mika Illmanin väitöskirjan tiivistelmästä voi myös päätellä, että Illman tuntee tarvetta kiristää pykälän tulkintaa. Hänen perustelunsa kiristämisen suhteen olen jo aiemmissa kirjoituksissani osoittanut kaukaa haetuiksi.

Jos taas ajatellaan YK:n julistuksia, joihin pykälät perustuvat, niihin voi joko suhtautua vakavasti tai olla suhtautumatta. Suomi ei ole esittänyt mitään varauksia rotusorron vastaiseen sopimukseen. Vuonna 1970 varauksille ei varmasti ollut mitään tarvetta, mutta Suomi on valtiona perinteisesti suhtautunut maailmanjärjestön suosituksiin vakavasti. Läheskään kaikki maailman valtiot eivät erityisen innokkaasti sovella YK:n yleiskokouksen päätöksiä käytännössä, vaikka ne olisivatkin paperilla ratifioineet ne.

Sananvapaus kuuluu niin olennaisena osana länsimaiseen liberaaliin demokratiaan, että sen rajoittamiselle pitää olla vankat perusteet. Käytännössä lienee selvää, että Mikko Ellilän rankaisuun ei ole olemassa mitään vankkaa perustetta, vaan syytteellä ammutaan kärpästä tykillä. Syyte itsessään aiheuttaa enemmän vahinkoa lain kunnioitukselle, kuin kirjoituksen sisältämät mielipiteet koskaan voisivat tehdä. Lisäksi veronmaksajan rahoja tuhlataan täysin tarpeettomaan oikeudenkäyntiin väitetystä rikoksesta, jolla ei ole selkeästi määritettyä uhria.

Varsinainen ongelma on kuitenkin itse pykälässä, joka on sekä tarpeeton että huonosti kirjoitettu. Autoritaarisissa valtioissa ihmiset yleensä tietävät, mitä saa sanoa ja mitä ei. Oikeusvaltio Suomen sananvapauden rajoituksista ei pirukaan ota selvää, mikä tietää hyviä tienestejä lakimiehille.

Internetin suitsiminen alkanut

Toisaalla pikku-uutisena kerrottiin, että poliisi on toimittanut operaattoreille ensimmäiset estolistat lapsipornoa sisältäville sivustoille. Laki estolistoista astui voimaan vuoden alusta. Listan sisältö on salainen eli suomalainen internetin käyttäjä ei tiedä, mille sivuille häneltä on pääsy kielletty. Jos ja kun estolistat ulotetaan myös muunlaisille sivustoille, internetin sananvapaus on mennyttä. Onneksi maailmalta löytyy lukuisia proxy-palvelimia, joiden avulla estolistojen kiertäminen on varsin vaivatonta. Tämänhän kaikki maailman epävapaiden valtioiden internet-käyttäjät jo tietävät.

HS otti Twinglyn käyttöön

Tämän tekstin tarkoituksena on kokeilla, ilmestyykö tämä blogi Helsingin Sanomien verkkosivulle. Jos testi on menestyksekäs, linkki tähän tekstiin löytyy täältä.

Netistä poimittua

Joskus netistä löytyy kirjoituksia, johon joku toinen itseäni fiksumpi on kirjoittanut samat asiat sen jälkeen, kun itse olen niistä kirjoittanut (ks. edellinen kirjoitus). Tämä antaa ainakin hetkellisen illuusion omasta erinomaisuudesta, mikä riittää meikäläiselle mainiosti. Todellisuudessa itse asia on selvä niille, jotka eivät suostu allekirjoittamaan poliittisen korrektiuden pelisääntöjä.

Poliittisen korrektiuden eräs piirre on kaiken länsimaalaisuuden halventaminen ja läntisen sivilisaation menneiden hirmutekojen paisuttelu äärimmilleen asti. Eikä tämä vielä riitä, sillä syyllisyys menneisyydestä kantaa vielä sukupolvien taakse. Tämä näkyy parhaiten Saksassa, jossa merkkejä kaasukammioiden aiheuttaman syyllisyyden hälvenemisestä ei ole näköpiirissä, vaikka suurimmalla osalla nykysaksalaisista ei koskaan ole ollut mitään tekemistä natsismin kanssa.

Norjalainen Fjordman on lukuisissa kirjoituksissaan käsitellyt länsimaisten yhteiskuntien itseinhoa, ja hänen mukaansa tämä on seurausta marxilaisuuden muuntautumisesta luokkataistelun aatteesta monikulttuurisuudeksi. Kirjoituksessaan 21. vuosisadan kommunismi Fjordman toteaa:

Sanaton oletus tämän takana on se, että erillisten kulttuurien aika on ohi. Kaikki maailman kansat sekoittuvat vähitellen toisiinsa. Etniset, uskonnolliset ja rodulliset jännitteet katoavat, koska on vain yksi tasa-arvoinen ihmiskunta. Kyseessä on kulttuurillinen ja geneettinen kommunismi. Kansallisvaltiot, jotka laativat omia lakejaan ja vartioivat rajojaan, harjoittavat ”syrjintää”. Koska ne muodostavat esteen tälle uudelle utopialle, ne pitää asteittain lakkauttaa alkaen tietysti länsimaista, kunnes kenellä tahansa on vapaus liikkua minne tahansa, jossa kansainvälinen lainsäädäntö ja ihmisoikeussäädökset määrittävät sovellettavan lain. Ihmisten elämää hallinnoi oletettavasti hyväntahtoinen ylikansallisten byrokraattien muodostama eliitti.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään yksipuolisesti vasemmistolainen aate, vaan tämä ajatus vetoaa myös osaan oikeistolaisista. Heidän mielestä ihminen on ensisijaisesti taloudellinen olento, homo economicus, jonka pääasiallinen tehtävä on tehdä työtä ja kuluttaa. Nykymuotoista Euroopan Unionia voi pitää bisnesoikeistolaisen ja monikulttuurisen vasemmistolaisen ajattelun symbioosina.

Kulttuuri ei merkitse tällöin mitään muuta kuin sosiaalista konstruktiota, jonka voi tarvittaessa dekonstruoida. Myöskään uskonnoilla ei ole eroa, koska ne ovat kaikki pohjimmiltaan samanlaisia ja pyrkivät samaan lopputulokseen. Kulttuurit ovat kuin paitoja, joita voi vaihtaa muodin mukaan nykyisessä kulttuurittomassa kulttuurissa.

Luonnollisesti tällaiset ajatukset on sisäistetty lähinnä yliopistoissa, mediassa ja kansainvälisissä järjestöissä vaikuttavien ihmisten keskuudessa. Tavallinen kansa elää omassa todellisuudessaan eikä juurikaan piittaa mistään monikulttuurisuudesta. Joskus monikulttuurisuus kuitenkin tunkeutuu tavallisen ihmisen todellisuuteen, kun eliitin myötävaikutuksella toteutetun massiivisen maahanmuuton seuraukset alkavat näkyä omassa arkipäivässä. Kyse ei tällöin ole värikkäistä etnisistä ravintoloista, vaan oman asuinalueen peruuttamattomasta muutoksesta, joka koskettaa erityisesti kantaväestön köyhintä osaa.

Kulttuuriton kulttuuri

Siirtyminen kansallisvaltioihin perustuvasta yhteiskunnasta ei tietystikään käy kitkattomasti. Kantaväestön kulttuurin merkitystä pitää aliarvioida korostamalla vieraita vaikutteita ja sitä, kuinka länsimainen sivistys ei olisi ollut mahdollista, mikäli antiikin kreikkalaiset kirjoitukset eivät olisi säilyneet keskiajalla arabien hallussa. Ruotsissa kaikki tietysti viedään muita pitemmälle, mikä käy ilmi Keskustapuolueen johtaja Maud Olofssonin lausunnosta Östra Sörmlands Postenissa:

Itse asiassa ruotsalaiset eivät rakentaneet Ruotsia. Ulkomaalaiset ihmiset Ruotsin ulkopuolelta tekivät sen.

Tietysti kulttuurivaikutteet kulkevat ja ovat aina kulkeneet hallinnollisten rajojen yli. Suomessakin perinteisten teollisuussukujen nimet, kuten Serlachius, Gutzeit ja Finlayson, eivät kuulosta ihan perinteisiltä. On kuitenkin aikamoinen loukkaus menneitä sukupolvia kohtaan päästää suustaan sammakoita Olofssonin tyyliin.

Oman kulttuurin kieltäminen ei Suomessa toimi yhtä hyvin kuin Ruotsissa, mutta täältäkin löytyy ajattelijoita, jotka ovat samoilla linjoilla. Historiantutkija, esseisti Jukka Relander arvosteli Jussi Halla-ahon, Teemu Lahtisen ja Sampsa Rydmanin näkemyksiä seuraavasti:

Näillä on ajattelussa yksi perustava virhe: he lähtevät siitä oletuksesta, että on yksi vahva monikulttuurisuuden ihanne. Mutta liberaali kulttuuri ei ole monikulttuurinen, vaan kulttuuriton kulttuuri.

Ajatusvirhe sisältyy kuitenkin Relanderin lauseeseen. Samuel Huntington kertoi kirjassaan Clash of Civilizations länsimaisen kulttuurin taipumuksesta universalisoida omat arvonsa. Tällä tavoin oma kulttuuritausta ikään kuin katoaa, koska samalla unohdetaan, että muissa kulttuureissa kasvaneet eivät välttämättä ajattele samalla tavalla.

Ei ole mitenkään tavatonta, että länsimaalainen kristitty tai juutalainen tutkii työkseen islamia ja sen pyhiä kirjoituksia. Pelkkä viileä tutkijan uteliaisuus riittää motiiviksi, kuten Bernard Lewisin tai Jaakko Hämeen-Anttilan tapauksessa. Vastaavasti historian aikana islamilaisen kulttuurin piirissä ei ole esiintynyt juuri minkäänlaista kiinnostusta länttä tai kristinuskoa kohtaan. Mitä syytä ainoan oikean uskonnon edustajalla on tutkia uskontoa, joka Allahin mielestä on väärä? Sen sijaan länsimainen aseteknologia on kelvannut ja kelpaa edelleen muslimeille.

Hämeen-Anttila kokee velvollisuudekseen monipuolistaa kuvaa islamista, koska hänen mielestään islamin negatiivisista puolista kerrotaan riittävästi tiedotusvälineissä. Hyvänä esimerkkinä tästä on pari viikkoa sitten kirjamessuilla tehty haastattelu, jossa Hämeen-Anttila rinnastaa madrassassa Koraania resitoivat lapset entisajan lukukinkereillä Katekismusta tankkaaviin suomalaisiin tai ABC-kirjaa pänttääviin Jukolan veljeksiin. Hänelle esitetystä uutispätkästä kävi kuitenkin ilmi, että madrassan oppilaat opettelevat Koraania ulkoa itselleen vieraalla kielellä ymmärtämättä lukemastaan sanaakaan.

Sopeutuja

Vieraiden kulttuurien edustajat voivat kuitenkin sopeutua monikulttuuriseen yhteiskuntaan tai kulttuurittomaan kulttuuriin. Sopeutumisen laatu ei tosin aina vastaa odotuksia. Aiemminkin tässä blogissa mainittu Muslim Council of Britainin johtaja Muhammad Abdul Bari on esittänyt mielipiteitään Guardianin jutussa otsikolla Negatiivisuus islamia kohtaan lisää jännitteitä (tarkempi haastattelu löytyy Telegraphin sivuilta). Bari syyttää Britannian hallitusta jännitteiden lisäämisestä ja varoittaa:

Jokaisen yhteiskunnan täytyy olla varovainen, jotta emme joutuisi tilanteeseen, jossa ihmisten mielet voivat myrkyttyä kuten 1930-luvulla.

Bari rinnastaa tässä Britannian muslimit juutalaisiin 30-luvun Saksassa. Tässä hän toimii loogisesti monikulttuurisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan eli asettaa vähemmistön sorretun uhrin asemaan. Bari jatkaa samoilla linjoilla toteamalla, että integraatio on kaksisuuntainen prosessi ja että muslimikulttuurin positiivisia puolia pitäisi korostaa Al-Qaedan uhan asemesta. Bari on älykäs ja tietää, mistä naruista monikulttuurisessa yhteiskunnassa pitää vetää halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Bari ei myöskään ujostele esittää islamin hyviä puolia:

Muslimien periaatteet kuten tiukempi asenne alkoholinkäyttöön, seksiin, avioliittoon ja pukeutumiseen voivat kehittää maata kokonaisuutena ja parantaa moraalia.

Luonnollisesti Barin mielestä islamilaista terrorismia ei ole olemassakaan:

Terroristit ovat terroristeja mutta meidän ei pitäisi puhua muslimiterroristeista, koska se leimaa koko yhteisön. Emme koskaan kutsuneet IRA:ta katoliseksi terroristijärjestöksi.

Barin johtaman järjestön Islam is Peace –kampanjasta olen kertonut aiemmin. Britannian hallitus on lopettanut MCB:n rahoituksen sen jälkeen, kun on väitetty järjestöllä olleen yhteyksiä ääri-islamisteihin. Järjestöä on myös syytetty juutalaisten joukkotuhon muistopäivän boikotoinnista, mutta Barin mukaan

Muistotilaisuuden tulisi koskea kaikkia joukkomurhia.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että armenialaisten joukkomurhaa muisteltaisiin samassa yhteydessä. Tohtori Bari on kuitenkin mukava mies ja hän on oppinut arvostamaan myös brittiläistä kulttuuria. Bangladeshissa kasvanut fysiikan tohtori pitää Britanniassa eniten fish and chipsistä, juustosta, paidoista ja solmioista.

Ugly American

Termiä Ugly American käytetään ulkomailla röyhkeästi, halventavasti ja ajattelemattomasti käyttäytyvistä amerikkalaisista. Itse olen pitänyt amerikkalaisia yleensä mukavina, kohteliaina ja mutkattomina ihmisinä, jotka tulevat hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikka he olisivatkin joidenkin mielestä suhteettoman ylpeitä omasta maastaan ja sen saavutuksista.

Euroopan maailmanlaajuinen merkitys on dramaattisesti pudonnut II maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten aikana ja tämä on lisännyt vastenmielisyyttä Yhdysvaltoja ja amerikkalaisia kohtaan. Nykyisin tämä näkyy eurooppalaisessa mediassa usein avoimena tai peiteltynä amerikkalaisvastaisuutena. Oman merkityksen väheneminen sattuu ja tuntuu, mutta pahinta median amerikkalaisvastaisuudessa on se, että realistinen tuntuma Yhdysvaltoihin ja siellä asuviin ihmisiin vääristyy.

Eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa keskustelukulttuurissa on selkeitä eroja. Amerikkalainen keskustelija ei epäröi kertoa mielipidettään, yleensä ilmaisee oman kantansa asiaan selkeästi ja puolustaa mielipidettään voimakkaasti. Tällaista ominaisuutta kutsutaan assertiivisuudeksi. Valitettavasti assertiivisuus joskus amerikkalaisten kohdalla muuttuu aggressiivisuudeksi, jolloin kunnioitus vastapuolta kohtaan katoaa. Tällöin Ugly American astuu esiin.

Vlaams Belang ja äärioikeisto

Viimeksi tämä käsite rumasta amerikkalaisesta on tullut esille, kun olen seurannut Little Green Footballs –sivuston perustajan Charles Johnsonin ja Brussels Journalin ylläpitäjän Paul Belienin välistä kiistelyä.

Johnson on vakuuttunut, että belgialaisen Flanderin itsenäisyyttä ajavan Vlaams Belangin johtajien kaapeista löytyy natsismin peittelyä ja pyrkimyksiä valkoiseen ylivaltaan. Vlaams Belangin edeltäjä Vlaams Blok kiellettiin Belgiassa vuonna 2004, koska sen toiminnan katsottiin rikkoneen Belgian rasismia ja ksenofobiaa kieltävää lakia. Puolue hajotti itsensä ja syntyi uudelleen nimellä Vlaams Belang eli suomeksi flaamien etu.

Todettakoon tässä vaiheessa, että mielestäni kaikkien ns. äärioikeistolaisten puolueiden takaa löytyy puhtaita natseja ja rasisteja. Niitä löytyy sekä kannattajien että perustajien joukosta. Näin on siksi, etttä natseille ja rasisteille ei ole olemassa ideologisesti sopivia puolueita, joten he liittyvät sen puolueen kannattajiksi, joka eniten muistuttaa heidän arvomaailmaansa. Äärioikeistolaiset puolueet ovat yleensä populistisia eli ne haistelevat tavallisen kansan mielipidettä ja muotoilevat linjansa sen mukaan. Tavallisen kansan keskuudessa ns. vulgääri rasismi ja ulkomaalaisvastaisuus ovat paljon yleisempiä, kuin poliittisesta keskustelusta voisi päätellä.

Toinen syy natsien ja rasistien mukanaoloon on äärioikeistolaisten puolueiden tuoreus poliittisessa kentässä, mistä syystä ne ovat usein amatöörimäisesti johdettuja alkuvaiheessa. Tässä tilanteessa Siperia yleensä opettaa. Kun rahvaanomaisella ulkomaalaisvastaisuudella ei saavuteta menestystä, linjaa muutetaan järkevämpään suuntaan ja pyritään lähestymään valtavirtaa. Tähän kuuluu osana natsien ja rasistien potkiminen pois puolueesta ja julkisten kannanottojen maltillistuminen. Valitettavasti tämä ei yleensä riitä, sillä menneet synnit ja vääränlaiset kumppanit kaivetaan varmuudella esiin. Siksi muut puolueet ja media hylkivät ns. äärioikeistolaisia puolueita ja kohtelevat niitä poliittisina paarioina, mikäli se vain on mahdollista.

Kansallismielisyys on seurausta siitä, että Euroopassa EU-projekti vähentää kansallisvaltioiden merkitystä, ja toisaalta maahanmuutosta, jonka mittaluokka useissa Euroopan maissa on omiaan koettelemaan kantaväestön kärsivällisyyttä. Ulkomaalaisvastaisuutta taas on poliittisesti korrektissa ilmapiirissä mikä tahansa maahanmuuttoon ja ulkomaalaistaustaisten käyttäytymiseen kohdistuva oikeutettu tai vähemmän oikeutettu arvostelu.

Vlaams Belangin tapauksessa yllä olevat luonnehdinnat täyttyvät, ja nykyisellään puolue on Flanderin alueparlamentin suurin ryhmittymä 30 kansanedustajalla. Vlaams Belangia ei todellakaan voi sanoa poliittiseksi marginaaliryhmäksi.

Mistä kiistassa on kyse?

Brysselissä järjestettiin 19. lokakuuta 2007 Jihad-vastainen konferenssi, joka eurooppalaisten osallistujien kannalta käytännössä tarkoitti Euroopan islamisoitumisen vastustamiseen tähtäävää kokousta. Koska kokous järjestettiin Brysselissä, Vlaams Belang –puolueella oli merkittävä rooli kokouksen järjestelyissä ja turvatoimissa. Lisäksi kokoukseen osallistui yksityishenkilöinä ruotsalaisen massamaahanmuuttoa vastustavan Ruotsindemokraatit-puolueen jäseniä.

Little Green Footballs –sivuston ylläpitäjä Charles Johnsonille tämä oli liikaa, ja hän kaivoi internetistä tietoja, joiden mukaan sekä Vlaams Belang että Ruotsindemokraatit ovat rasistisia ja valkoiseen ylivaltaan pyrkiviä puolueita. Tämän johdosta Johnson aloitti sivustollaan kampanjan Vlaams Belangia ja Ruotsindemokraatteja vastaan. Kampanja jatkuu yhä edelleen.

En puutu tässä siihen, kuka on oikeassa ja kuka ei. Haluan vain havainnollistaa, millaiseen poliittiseen kulttuuriin moinen käyttäytymismalli perustuu. Gates of Vienna –sivustolla Baron Bodissey esittää oman käsityksensä asiasta (En suosittele jutussa olevaa videota herkille ihmisille). Hänen mukaansa rikosuutisoinnissa raportointi tehdään rikoksentekijän ja rikoksen uhrin viiteryhmän mukaan. Jos rikoksentekijä on valkoinen ja uhri vähemmistön edustaja, tapahtuman rasistisuutta hehkutetaan ja puheenvuoro annetaan vähemmistöä edustavien järjestöjen edustajille.

Ongelmia tulee, jos vähemmistön edustaja pahoinpitelee valtaväestön edustajan. Tällöin asiasta ei kerrota, mikäli vain on mahdollista. Jos asiasta puhutaan, rikoksentekijän toiminta selitetään uhrinäkökulmasta, ja raportoinnissa kuvataan mahdollinen syrjintä, jota tekijä on joutunut kokemaan. Raportointi on neutraalia vain, jos sekä rikoksentekijä että uhri edustavat samaa viiteryhmää. Näistä samoista asioista Jussi Halla-aho on kertonut kirjoituksissaan. Suomessa tosin käytäntöjä ei vielä ole sisäistetty samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa, eli medialle tulee vielä ”lipsahduksia”.

Yhdysvalloissa rotu määrittelee raportointitavan. Euroopassa erottavana tekijänä on se, kuuluuko henkilö kantaväestöön vai tuoreempiin tulokkaisiin. Yhdysvalloista on myös peräisin ns. poliittisesti korrekti kielenkäyttö ja siihen liittyvät rituaalit.

Poliittinen korrektius ja mihin se perustuu

Poliittisella korrektiudella tarkoitetaan kielenkäyttöä, ajatuksia tai käyttäytymistapoja, joiden tarkoituksena on minimoida rodullisten, kulttuurillisten ja muiden identiteettiin perustuvien ryhmien loukkaaminen. Tämä perustuu käsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttö on itsessään syrjivää ja loukkaavaa. Esimerkiksi monet mies-sanaan päättyvät ammattinimikkeet ovat naisia syrjiviä, ja siksi myös Suomessa tutkitaan mahdollisuutta korvata ne sukupuolineutraaleilla ilmaisuilla.
Samalla tavalla se, mikä on hyväksyttyä vähemmistön edustajalle, on kiellettyä enemmistöläiselle. Tämän sai huomata amerikkalainen radiopersoona Don Imus, joka erehtyi luonnehtimaan mustaihoisia naiskoripalloilijoita rap-lyriikasta tutuin termein. Imusin käyttämä termi oli ”nappy headed hos” eli käytännössä Imus yritti matkia kovan mustan katujätkän kielenkäyttöä. Valitettavasti Imusin ihonväri oli tähän tarkoitukseen väärä, ja Imusin työnantaja CBS lakkautti miehen radio-ohjelman. Sen sijaan naisia halventavaa kielenkäyttöä suosivat rap-artistit, jotka ovat yleensä ihonväriltään mustia, saavat jatkaa esiintymistään musiikkikanavilla.

Poliittisen korrektiuden leimaamassa ilmapiirissä tietyt ihmiset luokitellaan ulkopuoliseksi paarialuokaksi. Tällaisia ovat avoimet natsit, rasistit ja juutalaisten joukkotuhon kieltäjät, jotka ovat joko syystä tai ilman syytä leimautuneet. Näillä henkilöillä on myös sellainen ominaisuus, että he saastuttavat muutkin ympärillä olevat. Jos yksittäinen henkilö erehtyy kanssakäymiseen ”saastuneen” kanssa, myös hän leimautuu ja saa kannettavakseen Ku Klux Klanin ja Hitlerin synnit. Tällainen kollektiivinen syyllisyys on olennainen osa poliittisesti korrektia ilmapiiriä. Jopa muuten ideologisesti oikeaoppinen vasemmistointellektuelli Noam Chomsky sai kokea tämän, kun puolusti holokaustinkieltäjä Robert Faurissonin oikeutta sananvapauteen.

Saastunut henkilö voi toki vapautua leimastaan katumusharjoituksilla eli sanoutumalla irti tapaamansa paarialuokan edustajan arvoista ja julistamalla oman puhtautensa. Joskus tämä riittää ja joskus ei. Yleensä leima jää, ja vanhat synnit kaivetaan kaapista esille sopivan tilaisuuden tullen.

Poliittisen korrektiuden taustalta löytyy menneisyyden haavoja ja yhteiskunnallisia kriisejä. Yhdysvalloissa orjuuden perintö, alkuperäisväestön kohtalo ja rotuerottelu tekevät valkoihoisista kollektiivisesti syyllisiä ja radikaalimpien arvioiden mukaan synnynnäisiä rasisteja. Euroopassa syyllisyys määritetään juutalaisten joukkotuhon ja siihen liittyvän syyllisyyden perusteella. Adolf Hitler ja natsit tekivät nationalismista tahriutuneen ideologian, minkä seurauksena kaikki kansallismielisyydellä ratsastavat liikkeet ovat vähintään epäilyttäviä ja useimmiten rasistisia liikkeitä. On täysin poliittisesti korrektia ilmaista, että nationalismi on rasismia, eikä tätä väitettä tarvitse perustella.

Charles Johnson ja poliittinen korrektius

Charles Johnson piti alkujaan pyöräilyä ja web-ohjelmointia käsittelevää blogia Little Green Footballs. Hänen kirjoitustensa sisältö muuttui, kun Al Qaeda –järjestön terroristit iskivät World Trade Centeriin ja Pentagoniin. Tämän tapahtuman jälkeen Johnsonista tuli vankkumaton terrorisminvastaisen sodan kannattaja ja ”islamofasistien” vastustaja.

Yhdysvalloissa, kuten ei myöskään Euroopassa, ei ole poliittisesti korrektia liittää islamia terrorismiin. Ei voida sanoa, että syyskuun 11. päivän terrori-iskujen tekijöitä motivoi islaminusko. Sen sijaan on mahdollista sanoa, että he vääristävät rauhanomaista islamia omien tavoitteidensa toteuttamiseen. Tälle on kehitetty termi islamofasismi, jonka esimerkiksi presidentti George W. Bush on maininnut puheissaan.

Islamofasismi on hyvä termi, koska se ei leimaa islamia sinänsä. Lisäksi islam ei ole rotu, joten islamofasismin vastustaminen ei ole rasismia, vaikka islaminuskon harjoittajat ovat enimmäkseen muita kuin valkoihoisia.

Euroopassa todellinen ongelma ei kuitenkaan liity terrorismin, vaan maanosan tulevaisuuden kannalta islamisoituminen eli Euroopan kantaväestön hidas korvautuminen muslimeilla on se todellinen ongelma. Tästä ei kuitenkaan saa poliittisesti korrektin etiketin mukaan puhua. Siksi tarvitaan islamofasismin kaltaisia termejä, ja siksi islamin liittäminen terrorismiin pitää kieltää.

Charles Johnson muuttui pyöräilyblogin pitäjästä rumaksi amerikkalaiseksi, kun hän alkoi etsiä vääränlaisia yhteyksiä Jihad-vastaisen konferenssin osallistujien joukosta. Helpoimmat vaihtoehdot olivat Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit. Omasta mielestään Charles on todistanut, että Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit edustavat kaappinatseja, joilla ei pitäisi olla mitään sijaa islamofasismin vastaisessa taistelussa. Valitettavasti Vlaams Belang ja Ruotsindemokraatit ovat omissa maissaan niitä ainoita puolueita, jotka kiinnittävät huomiota Euroopan islamisoitumiseen ja pyrkivät toimimaan sitä vastaan demokraattisin keinoin. Jos nämä puolueet suljetaan paarialuokkaan poliittisen korrektiuden sääntöjen mukaisesti, muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.

Ryhtymällä sotaan Vlaams Belangia ja Ruotsindemokraatteja vastaan Charles Johnson todistaa oman rasisminvastaisuutensa ja saavuttaa hyväksynnän. Häntä ei voi enää kutsua rasistiksi ja kiihkoilijaksi poliittisen korrektiuden pelisääntöjen mukaan. Charlesin arkkivihollisella eli ”progressiivisella” DailyKos-blogilla ei enää ole aseita hyökätä vihreitä limapalloja vastaan. Siksi Charles Johnson voittaa lyttäämällä hyvän vihollisen eli natsismin ja valkoisen ylivallan.

Maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustaja

Olin yllättynyt, kun kirjakaupassa havaitsin, että Robert Spencerin kirja Truth about Muhammad on nyt saatavilla suomeksi nimellä Totuus Muhammadista – maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustajasta. Koska valtamediat eivät varmasti noteeraa tätä kirjaa, ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanan.

Spencerin kirja ei ole mikään kaiken kattava Muhammadin elämäkerta eikä se edes väitä olevansa sellainen. Kirja keskittyy Muhammadin elämän niihin puoliin, joita terroristit käyttävät oman toimintansa perusteluina. Kirja myös pyrkii oikaisemaan virheellisiä käsityksiä islamista rauhan uskontona. Jaakko Hämeen-Anttila ei siis ikinä kirjoittaisi tämän kaltaista teosta.

Robert Spencer on uskontotieteiden maisteri Pohjois-Carolinan Chapel Hillin yliopistosta, ja hän on viimeiset vuodet keskittynyt kirjoittamaan kirjoja ja artikkeleita, jotka käsittelevät islamia ja sen suhdetta terrorismiin. Spencer ei sano vastustavansa islamia sinänsä, vaan pelkästään niitä piirteitä, jotka rohkaisevat väkivaltaa ja islamin ylivaltapyrkimyksiä. Spencer pitää yllä Jihadwatch- ja Dhimmiwatch –sivustoja, jotka keräävät uutisia islamin nimissä tehdyistä väkivallanteoista ja kommentoivat niitä. Dhimmiwatch keskittyy uutisiin, joista näkyy läntisen maailman alistuva ja myöntyväinen asenne islamin ylivaltapyrkimyksiä kohtaan.

Sanotaan, että muslimit eivät palvo Muhammadia, mutta Muhammad on silti keskeinen henkilö islaminuskossa. Tämä selvisi eurooppalaisille viimeistään Tanskan pilakuvakriisissä puolitoista vuotta sitten. Muslimeille Muhammad on täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva, ja Muhammadin teot muodostavat käyttäytymisnormin niille, jotka pyrkivät noudattamaan islamin sääntöjä.

Suomalaisessa islamiin liittyvässä keskustelussa usein keskitytään liikaa Koraaniin ja helposti unohdetaan profeetta Muhammadin esimerkin eli sunnan keskeinen osa islamissa. Koraani on kuitenkin vain kokoelma ilmestyksiä, jotka eivät muodosta mielekästä kokonaisuutta, jos niitä ei yhdistetä profeetta Muhammadin elämään ja toimintaan.

Spencerin kirja nojaa islamin varhaisimpiin lähteisiin eli Ibn Ishaqin Muhammad-elämäkertaan ja Hadith-kirjoituksiin, jotka koottiin pari sataa vuotta profeetan kuoleman jälkeen. Tässä yhteydessä Spencer korostaa, että historiallinen totuus ja muslimien usko kannattaa erottaa toisistaan. Spencerin kirjassa käsitellään Muhammadin elämää siten, kuin muslimit uskovat, vaikka se ei olisikaan todistettavissa oleva historiallinen totuus.

Ayaan Hirsi Alin Neitsythäkki-kirjassa Muhammadia kuvattiin sanoilla ”perverssi tyranni”. Spencerin kirjasta käy ilmi, mihin tämä näkemys perustuu. Muhammad ei ollut mikään perinteinen profeetta, vaan poliittinen johtaja ja sotapäällikkö, joka ei arkaillut käyttää väkivaltaa eikä rohkaista seuraajiaan väkivaltaan. Totuus Muhammadista kuvaa, mihin perustuu islamiin usein liitetty misogynia, suvaitsemattomuus ja väkivalta.

Totuus Muhammadista ei ole tarkoitettu islamin asiantuntijoille vaan niille, jotka haluavat ymmärtää radikaalien islamistien käyttäytymistä ja sen syitä. Mikäli olet jo tutustunut profeetta Muhammadin elämään ja ymmärrät, mistä islamilaiset terroristit ammentavat perustelunsa toiminnalleen, kirja ei tuo merkittäviä uusia näkökulmia. Jos taas olet vasta hakemassa vastauksia, kirja tarjoaa selkeän ja helppotajuisen esityksen profeetan elämän nykyaikaan vaikuttavista tekijöistä.

Jaakko Hämeen-Anttilan valtion tiedonjulkistamispalkinnon voittanut kirja Islamin käsikirja kertoo sinänsä ansiokkaasti islamin varhaishistoriasta. Kirja ei kuitenkaan onnistu selittämään, miksi islamilainen terrorismi on viime vuosina lisääntynyt. Spencerin Totuus Muhammadista täydentää puuttuvat kohdat ja väittää, että islamilaiset terroristit eivät välttämättä toimi vastoin islamin opetuksia, kun he käyttävät väkivaltaa. Kirjan mukaan islamilaisten terroristien oikeutus teoilleen on johdettavissa profeetta Muhammadin esimerkistä. Rauhanomaisten muslimien pitäisi pyrkiä osoittamaan terroristien oikeutus väkivallalleen pätemättömäksi sen sijaan, että he syyttäisivät ei-muslimeja islamofobiasta. Jos rauhanomaiset muslimit eivät tee näin, ei-muslimien islamofobia ei ainoastaan ole oikeutettua vaan on myös järjellisesti perusteltu lähestymistapa islamiin sinänsä.

Totuus Muhammadista on hankittavissa ainakin seuraavista internet-osoitteista:

Kotisatama
Suurikuu.fi
Bookplus
Burning Books

Kirja löytyy lisäksi Akateemisesta kirjakaupasta. Myös itse kukin voi vaikuttaa kirjastohankintoihin tiedustelemalla teosta omasta paikallisesta kirjastostaan.

Lisäys: Pikkupojan kommentista kopioin tähän linkin kustantajan (Cranite Oy) sivuille.

Löysää puhetta

Jussi Halla-ahon vieraskirjassa joku siteerasi Jouni Suistolan oululaisessa Kalevassa ilmestynyttä kolumnia ”Jälleenkö edessä Aasia, itä”. Siinä kirjoittaja ilmeisesti pyrkii osoittamaan, että epäluulossa islamia kohtaan on kyse lähinnä korvaavan viholliskuvan etsimisestä 16 vuotta sitten kaatuneelle Neuvostoliitolle.

Suistolan kolumni oli kirjoitettu vastauksena perussuomalaisten Oulun seudun puheenjohtajan mielipidekirjoituksiin, jossa varoiteltiin lukijoita sharia-lain seurauksista. Itse pidän tällaista varoittelua hyvänä asiana, mutta ehkä uhkakuvilla pelottelua paremmin toimisi, jos perustelisi, miksi sharia-laki on millä tavalla tahansa sovellettuna länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen. Miedoimmillaankin pelkästään muslimeita koskevana ja perheoikeuteen sovellettuna se poistaisi kansalaisten yhdenvertaisuuden lain edessä.

Suistolan perustelut ontuvat ja pohjautuvat sen verran vakiintuneisiin väärinkäsityksiin, että ne on paras ampua alas.

Aloitetaanpa historiasta. Kristinusko ja islam ovat juutalaisuuteen pohjaavia itämaisia uskontoja. Kun ääriainekset alkavat niitä tulkita, kaikista niistä löytyy aineksia monenlaisiin kauheuksiin.

Ensinnäkin islam ei ole uskonto samalla tavalla kuin käsite länsimaissa ymmärretään. Uskonto on ihmisen yksityinen asia eikä siihen sisälly poliittista, sotilaallista tai yhteiskunnallista ulottuvuutta. Islam puolestaan on kokonaisvaltainen, kaikki elämänalueet kattava oppijärjestelmä, johon sisältyy yhteiskunnallinen ja poliittinen ulottuvuus.

Kristinuskon historiaan sisältyy nykypäivän vinkkelistä katsottuna paljon kauheuksia eikä tätä pidä missään nimessä yrittää kieltää tai selitellä parhain päin. Kuitenkin kristinuskon perusoppien ja islamin suhteellisen pinnallinenkin vertailu kertoo, kumpi näistä sisältää avoimia kehotuksia väkivaltaan toisuskoisia kohtaan. Suistolan ensimmäinen perustelu on siis täyttä roskaa.

Toiseksi: kun islam piti aikoinaan hallussaan nykyistä Espanjaa, alue oli ainutlaatuinen esimerkki uskontojen rinnakkainelosta.

Seuraavaksi Suistola turvautuu klassiseen Andalusian teehuoneet –perusteluun. Etsitään islamin historiasta rauhanomainen jakso ja sanotaan, että vastaavaa ei ole nähty muualla. Ensinnäkin Andalusian islamilaisesta historiasta löytyy niitä vähemmän rauhallisia jaksoja, joita Suistola ei tietystikään mainitse.

Toiseksi Suistola valehtelee, kun hän sanoo, että kyse oli uskontojen rinnakkainelosta. Islam hallitsi tuolloin eikä islam hyväksy muita uskontoja rinnalleen. Juutalaiset ja kristityt saavat elää islamilaisessa yhteiskunnassa toisen luokan kansalaisina eli dhimmeinä. Dhimmin asema on islamin historian aikana vaihdellut sen mukaan, miten innokkaasti muslimihallitsija on halunnut shariaa soveltaa.

Niiden, jotka saarnaavat kristinuskon ja islamin törmäystä, kannattaisi myös käydä vilkaisemassa vaikkapa tämän päivän Damaskoksen kristittyjä alueita.

Syyriassa noin 90 prosenttia kansasta on muslimeita. Heistä 74 prosenttia on sunnalaisia ja noin 10 prosenttia kuuluu alaviittien lahkoon. Syyrian presidentti Bashar al-Assad kuuluu alaviitteihin, jotka hallitsevat kristittyjen tuella. Kaikki sunnimuslimit eivät pidä alaviitteja oikeina muslimeina. Joidenkin mielestä alaviitit ovat harhautuneet oikealta polulta eli he ovat syyllistyneet apostaasiin.

Jos alaviittien ote vallasta kirpoasi, heidän kohtalonsa suvaitsevaisten sunnalaisten käsissä ei välttämättä olisi mukavaa katseltavaa. Helmikuussa 1982 sunnalainen Muslimiveljeskunta nousi kapinaan Haman kaupungissa. Basharin isä Hafez Al-Assad kukisti kapinan ja surmasi Amnesty internationalin arvion mukaan 10 000 – 25 000 ihmistä.

Kolmanneksi: ilman islamia ei nykyistä länsimaista sivilisaatiota olisi olemassa.

Historiasta voi itsekseen spekuloida mahdollisia kehityskulkuja, jos jokin asia olisi jäänyt tapahtumatta. Tämä toisaalta vaatii aika voimakasta mielikuvituksen käyttöä. Koska islam on olemassa, se on väistämättä vaikuttanut länsimaisen kulttuurin kehitykseen hyvässä ja pahassa.

Nykyisin on muodikasta korostaa islamin kultaista aikaa eikä voi kieltää, etteikö sieltä löytynyt merkittäviä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Kuitenkin on kyseenalaista, kuinka paljon heidän työstään pitää kiittää islamia ja sen valloituksia. Lisäksi kannattaa tarkastella, miten islamilaiset uskonoppineet suhtautuivat näiden tiedemiesten ajatuksiin, minkä jälkeen on helppo päätellä, miksi tiede, taide ja kulttuuri kukoistivat kristityissä länsimaissa, mutta sammuivat islamilaisessa maailmassa uskonnollisen puhdasoppisuuden puristuksessa.

Seuraavaksi Suistola lyttää Bernard Lewisin varsin epäilyttävällä ja vastenmielisellä tavalla.

Tämä nyt jo yli 90-vuotias tutkija teki USA:n uransa Princetonissa. Taustaltaan hän on Englannin juutalaisia. Tässähän ei ole moitittavaa, mutta se on luonut pohjan hänen ”missiolleen”, Israelin tukemiselle. Tavoitteena on ollut kaiken avun – ennen muuta USA:n – rekrytointi juutalaisvaltion taakse.

Suistola vihjailee avoimesti, että yksi arvostetuimmista orientalisteista on pelkkä siionistien kätyri. Itse olen Lewisiä lukenut jonkin verran, ja hänen teksteistään henkii terve kunnioitus islamilaista sivilisaatiota kohtaan. Lewis ei ole mikään sivilisaatioiden sodan puolestapuhuja, mutta hän tunnustaa, että ylpeällä kulttuurilla kestää aikansa päästä sinuksi modernisaation kanssa ja lännen kannattaisi antaa tämän tapahtua mieluummin kaikessa rauhassa.

Sitten Suistola kehittelee salaliittoteorioita, ja tyypilliseen tapaan syylliset löytyvät Valkoisesta talosta.

Tuen varmistamiseksi Lewis kehitti ajatuksen siitä, että Palestiinan konflikti on osa islamin ja lännen törmäystä, sivilisaatioiden konfliktia.Hän onnistui ensin kauppaamaan ajatuksensa Samuel Huntingtonille, ja sitä kautta nykyiselle USA:n johdolle. Tuki oli taattu.

Taas Huntingtonista tehdään konna, vaikka hänen kirjansa keskeinen viesti kertoo länsimaisen kulttuurin taipumuksesta universalisoida omat arvonsa ja projisoida ne muihin kulttuureihin. Tämä väite pitää paikkansa etenkin, jos katsoo nykyvasemmistolaisia tai kansainvälisissä järjestöissä toimivia internationalisteja.

Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin islamin ja lännen törmäys tuo yhden näkökulman. Se ei yksin selitä sitä mutta aika huomattavan osan kuitenkin. Se selittää, miksi arabien on ollut niin vaikea hyväksyä Israelin valtion olemassaoloa ja miksi palestiinalaiset eivät pysty tekemään pysyvää rauhaa Israelin kanssa.

Suistola siteeraa Lewisin puheita islamisoitumisesta väärin.

Kun Euroopan väkiluku on noin 740 miljoonaa, muslimienemmistön saavuttaminen 10–30 vuodessa edellyttäisi siis yli 700 miljoonaa uutta muslimia.

Lewis ei puhunut 30 vuodesta vaan vuosisadan lopusta. Suistolan laskelmat eivät myöskään ota huomioon väestöryhmien erilaista ikärakennetta. Euroopassa asuvien muslimien ikärakenne on nuorisovoittoisempi kuin kalkkeutuvan kantaväestön vastaava. Kuusikymppisillä harmailla panttereilla voi vielä olla paljon ikävuosia jäljellä, mutta lasten synnyttäjiksi heistä ei enää ole.

Suistola lisäksi tuntuu ajattelevan, että sharian toteuttaminen edellyttää enemmistöpäätöstä.

Sharian ja muiden hirveyksien toteuttaminen vaatisi myös sitä, että he kaikki olisivat äärimuslimeita. Tosiasiassa heitä on vain pieni vähemmistö.

Eurooppalaisten muslimien keskuudessa tehdyistä mielipidetiedusteluista voi päätellä, että sharian kannattajat ovat vähemmistö mutta varsin huomattava sellainen. Sitä paitsi muslimien maltillinen enemmistö ei välttämättä lähde innokkaasti barrikadeille vastustamaan kiihkeämpiä uskonveljiään.

Syynä tähän on se, että radikaalit muslimit käyttävät väkivallan uhkaa painostuskeinona vähän samaan tapaan kuin järjestäytynyt rikollisuus. Väkivalta ja sen uhka saa median ja poliitikot hiljaiseksi täällä lännessä jo nyt.

Jos kauhukuva taas perustuu muslimien korkeampaan syntyvyyteen, unohdetaan se, että hyvinvoinnin myötä syntyvyys laskee poikkeuksetta – niin myös eurooppalaistuvilla muslimeilla.

Euroopassa valtaväestön syntyvyys on luokkaa 1,6 lasta yhtä naista kohden. Muslimisiirtolaisten keskuudessa luku on 3,5. Tämä luku on peräisin Mark Steynin kirjasta America Alone. Steynin mukaan Eurooppa islamisoituu, vaikka muslimisiirtolaisuus pysäytettäisiin kokonaan täällä jo olevien muslimien ansiosta. Tämä johtuu suurelta osin eurooppalaisen kantaväestön erittäin alhaisesta syntyvyydestä. Lisäksi mukaan pitää laskea todennäköinen koulutetun kantaväestön poismuutto siinä tapauksessa, että ongelmat räjähtävät silmille.

Tarkoituksenani ei ole väittää, että islamisoituminen olisi jotenkin väistämätön kehityskulku, johon ei voida vaikuttaa. Suistolan käsitys siitä, että kaikki menee hyvin tekemättä mitään, on sen sijaan huonosti perusteltu. Jotenkin professorismieheltä odottaisi enemmän.

Kunnia niille, joille kunnia kuuluu

Silloin, kun omat ajatukset käyvät vähiin, kannattaa kiinnittää huomio muihin. Niin minäkin teen tällä kertaa. Onhan minulla toki pari ajatusta kypsymässä myöhempää käyttöä varten, mutta nyt ajattelin käyttää tämän kirjoitukseni muiden kehumiseen. Toki kehun muita bloggaajia heidän kommenttiosastoillaan, koska maailmassa ei ikinä anneta liikaa ansaittua tunnustusta. Ansaitsematonta nuoleskelua esiintyy sitäkin enemmän.

Kymin lahja Suomelle

Internetissä kaikki keskustelu muuttuu luonteeltaan aggressiiviseksi ja henkilöön käyväksi jossain vaiheessa. Näin on siksi, että pelkkään tekstiin perustuvassa kommunikaatiossa nyanssit jäävät helposti vaille huomiota. Tästä huolimatta Hätäpäiden kalinaa –blogin pitäjä esiintyy aina maltillisesti eikä käyttäydy juuri koskaan aggressiivisesti.

Tunnen Idan Futisforumilta, jossa hän kirjoitteli ja kirjoittelee edelleen samalla tavalla kuin blogissaan. Itse asiassa suvaitsevaisuus ja maltillisuus kuvaavat parhaiten Idaa, vaikka hänen mielipiteensä maailman menosta ovat monesti itseään suvaitsevaisina pitävien mielestä suvaitsemattomia. En ole aina pitänyt Kymenlaaksosta kotoisin olevien persoonallisuudesta tai edesottamuksista yleensä. Nimimerkki Ida on kuitenkin näyttänyt, mitä on Kymi.

Hyvä omalla alallaan

Olen aina pitänyt ihmisistä, jotka ovat oikeasti hyviä omalla alallaan, mutta eivät tee siitä numeroa muuten, kuin kirjoittamalla analyyttista tekstiä. Markku Jokisipilä pystyy tähän aina, kun hän kirjoittaa historiallisista aiheista. Tutustuin Jokisipilän blogiin, koska muistin Futisforumin nimimerkki The Raadon, ja lisäksi Jokisipilä pitää Motorheadista ja Thin Lizzysta. Myös aiempi harrastuneisuus kestävyysurheiluun yhdistää meikäläistä ja Jokisipilää.

Blogin kirjoituksia lukiessa ei ole voinut välttyä vaikutelmalta, että Jokisipilä tietää, mistä puhuu. Hän myös osaa ilmaista itseään selkeästi eikä sorru poliittiseen tarkoitushakuisuuteen. Jos joku on hyvä omalla alallaan, hänelle kuuluu tunnustus tästä. En itse asiassa piittaa Jokisipilän poliittisista mielipiteistä, vaikka hän on ainakin kerran maininnut sanan uusliberalismi, koska hänen teksteistään käy ilmi, että hänen tutkimusetiikkansa kestää päivänvalon. Toivottavasti Markun päivystävän dosentin ura televisiossa jatkuu nousujohteisesti. Alalla on huomattavasti huonompiakin toimijoita.

Markku näyttää pitävän Kemppistä hyvänä bloggaajana, missä hän on tietysti oikeassa. Markun ei kuitenkaan pidä hävetä tekstiensä laatua, vaikka tuotteliaisuudeltaan hän ei yllä samaan kuin Kemppinen. Laatu korvaa määrän, aina.

Besserwisserististä pakinointia

Pikkupojan Keisarin uudet vaatteet –blogi herätti mielenkiintoni, koska olin itse kiinnittänyt huomiota Helsingin Sanomien journalistisen tason laskuun jo pitkään. Myös lehden vasemmistolainen linja tietyissä aiheissa herätti ärtymystä. Pikkupojan blogin ansiosta olen saanut hihitellä rauhassa Totuuden journalistisille rimanalituksille.

Itse kannatan markkinataloutta ja taloudellista liberalismia. En kuitenkaan tunnustaudu libertaariksi, mikä edellyttäisi huomattavasti ideologisesti puhdasoppisempaa linjausta, kuin mihin itse olisin valmis. Toivon kuitenkin, että Pikkupoika jatkaa besserwisserististä pakinointiaan samalla tavalla kuin tähän asti.

Pikkupojan mieliaihe on ilmastonmuutos. Minulla ei ole tieteellistä kompetenssia päätellä, onko ilmastonmuutos totta vai tarua. Pikkupoika kuitenkin antaa aihetta epäillä ilmastomuutoksen puolestapuhujien älyllistä rehellisyyttä. Historiasta olen oppinut, että politisoitu tiede on epäilyttävää, ja ilmastomuutoksesta vaahtoavat enimmäkseen edustavat äärimmilleen politisoitua tiedettä.

Sananvapauden puolustaja

Mikko Ellilä kirjoittaa kärkevästi vailla tarvetta tehdä kompromisseja. Hänen kirjoituksissaan esitetyt mielipiteet kylmentävät meikäläisen selkäpiin, koska ne ovat niin kauheita, että en itse pystyisi niistä kirjoittamaan. Kuitenkin Mikolla on taito esittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi ilman kaunistelua. Minulla ja monella muulla bloggaajalla ei ole vastaavaa kykyä.

Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Mikään muu suomalaisen virkamiehen teko ei ole ärsyttänyt minua koskaan yhtä paljon, mikä varmasti käy ilmi tämän blogin kirjoituksista. Tapahtuneen jälkeen ymmärsin lopullisesti, että suomalainen sananvapaus ei ole vapautta ensinkään, vaan se voidaan tarvittaessa uhrata poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä.

Sananvapautta ei määritetä ajan henkeen kuuluvan valtaideologian mukaan, vaan nimenomaan sen perusteella, miten hyvin yhteiskunta sietää valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Suomi on tässä suhteessa epäonnistunut pahoin, kiitos Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin.

Ne internetiin kirjoittavat ihmiset, jotka eivät nyt saaneet suitsutusta lohduttautukoot sillä, että kehut aiheuttavat suomalaisessa vaatimattomuuteen kannustavassa kulttuurissa lähinnä vaivautuneisuutta. Joku voi loukkaantua siitä, että juuri hänet on jätetty vaille kehuja, vaikka muita vastaavantasoisia bloggaajia on kehuttu. Minulla ei kuitenkaan ole rajattomasti uusia ajatuksia kirjoitettavana, joten joudun myöhemmissäkin kirjoituksissa kehumaan muita, koska omaa sanottavaa ei ole riittävästi.

Kammottava vasemmistolainen

Olen jonkin aikaa lueskellut brittiläisen Oliver Kammin blogia ja enimmäkseen pitänyt sen sisällöstä. Ainoa merkittävä miinus on kommentointimahdollisuuden puute. Kamm edustaa tässä suhteessa ideologisesti samaa linjaa kuin suomalainen toimittaja Jari Lindholm, eli hänen mielestään blogikommentit eivät tuo mitään oleellista lisää lukijalle vaan ovat pikemminkin riesa blogin ylläpitäjälle.

Jonkin aikaa luettuani Kammin blogia havaitsin, että Kamm on vasemmistolainen (left-wing). En olisi tätä muuten huomannut, ellei kirjoittaja itse olisi tunnustautunut sellaiseksi. Ennen tunnustusta pidin miestä lähinnä klassisena liberaalina. Sellainen hän toki voi ollakin, mutta perinteistä vasemmistolaista ajattelua hän ei toistaiseksi ole kirjoituksissaan esittänyt. Pikemminkin hän tuntuu arvostelevan voimakkaasti vasemmiston äärilaitaa, ja heidän tapaansa unohtaa epämiellyttävät faktat, jos ne eivät tue ideologisesti oikeaoppista tulkintaa.

Kamm ja historia

Itse seurasin mielenkiinnolla Kammin kirjoituksia Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetuista atomipommeista. Monet ovat jälkikäteen yrittäneet selittää pommituksia hirvittäviksi sotarikoksiksi ja yrityksiksi vakuuttaa Neuvostoliitto Yhdysvaltojen sotilaallisesta voimasta. Kirjoituksissaan Kamm on pyrkinyt osoittamaan, että pommitusten tavoitteena oli säästää (lähinnä amerikkalaisten sotilaiden) ihmishenkiä ja että pommitukset mitä todennäköisimmin sekä säästivät niitä että nopeuttivat sodan loppumista.

Varsinaisen teesinsä Kamm on esittänyt tässä Guardianin kolumnissa. Siinä hän kertoo, että käytettävissä oleva fakta-aineisto tukee perinteistä tulkintaa. Truman pudotti pommit, koska halusi nopeuttaa sodan päättymistä. Tämä puolestaan säästi lukemattomien amerikkalaissotilaiden, japanilaissiviilien, orjatyöntekijöiden ja japanilaisten vankileireillä viruvien sotavankien hengen.

Luonnollisesti tällaista käsitystä oli monen Guardianin lukijan vaikea niellä. Kamm vastaa arvostelijoilleen tässä ja tässä blogikirjoituksessa. Jos Kamm noudattaisi oikeaoppista vasemmistolaista tulkintaa, hän korostaisi, että amerikkalaisdiplomaatti varoitti neuvostoliittolaista kollegaansa ennen pommin pudottamista. Tähän hän vain toteaa, että varoituksesta ei ole todisteita.

Ei myöskään ole todisteita, että Trumanin neuvonantajat olisivat kertoneet Japanin antautuvan, vaikka pommeja ei olisi pudotettu. Lopuksi Kamm toteaa, että ydinaseita saa vastustaa, mutta perusteluina täytyy käyttää jotain muuta kuin Hiroshimaa.

Kamm ja äärivasemmisto

Britanniassa vasemmiston äärilaitaa edustaa George Gallowayn edustama Respect Party, jonka osana on Sosialistinen työväenpuolue SWP (Socialist Workers Party). Lisäksi 1980-luvulla Thatcherin aikana Britannian työväenpuoluetta eli Labouria hallitsi äärivasemmistolainen suuntaus Tony Bennin johdolla. Labourista irtautui tuolloin Sosiaalidemokraattinen puolue SDP, joka myöhemmin yhdistyi Liberaalien kanssa ja muodosti Liberaalidemokraattisen puolueen.

Erityisen armoton Kamm on SWP:n edustamaa antisemitismiä kohtaan. Britanniassa SWP/Respect on leimautunut Gallowayn johdolla palestiinalaisten ja islamistien puolustelijaksi. Retoriikkansa tukena SWP/Respect käyttää väitettyä juutalaislobbyn vaikutusvaltaa ja Siionin viisaiden aikakirjoja Lisäksi puolue rinnastaa mielellään Israelin toimet Hitleriin ja natseihin.
Kammin kammo vasemmistolaista antisemitismiä kohtaan käy ilmi tässä ja tässä blogikirjoituksessa muiden muassa. Jälkimmäisessä tulilinjalle joutuu tunnettu evoluution tutkija ja ateisti Richard Dawkins, joka on kirjoittanut mm. kirjat Selfish Gene ja God Delusion. Kamm arvostaa Dawkinsin työtä sekularismin ja rationalismin puolesta, mutta Dawkinsin poliittiset mielipiteet eivät edusta samaa tasoa kuin hänen kirjoituksensa evoluutiosta.

Itse muistan Dawkinsin sanoneen, että 9/11-terrori-iskut johtuivat ”uskonnosta” eikä islamilaisesta ideologiasta. Dawkins on myös kuvaillut juutalaislobbya seuraavasti:

Kun ajatellaan, miten valtavan hyvin juutalaislobby on menestynyt, vaikka – uskonnollisia juutalaisia ainakin – on vähemmän kuin ateisteja, ja silti he monopolisoivat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, kuten monet ovat huomanneet. Jos ateistit saavuttaisivat edes murto-osan tuosta vaikutusvallasta, maailma olisi parempi paikka.

Kamm on Dawkinsin tavoin syvästi epäuskonnollinen. Kammin mukaan uskonnot muodostavat äärimmäisen epätodennäköisen hypoteesin. Kamm kuitenkin erosi Britannian humanistiyhdistyksestä sen jälkeen, kun järjestön lehdessä vaadittiin parlamentin jäseniä vahvistamaan näkemyksensä uskonnosta. Tuolloin Dawkins oli järjestön varapuheenjohtaja. Kammin mukaan ehdotus olisi sekularismin periaatteiden vastainen. Yhdysvaltain perustuslain 6. pykälässä sanotaan, että mihinkään julkiseen tehtävään ei saa vaatia minkäänlaista uskonnollista testiä.

Kamm ja sananvapaus

Sananvapauden suhteen Kamm on absolutisti, mikä on luonnollista, koska hän on ilmaisuvapautta puolustavan Index on Censorship –lehden kolumnisti. Hänen ehkä vahvin kannanottonsa sananvapauden puolesta ilmestyi kyseisessä lehdessä ja on luettavissa täältä.

Kirjoituksessaan Kamm puolustaa loukkaavia mielipiteitä maltillisuuden tyranniaa vastaan. Monet ovat olleet sitä mieltä, että sananvapautta puolustetaan parhaiten välttämällä ylilyöntejä ja käyttämällä sananvapautta maltillisesti ja harkiten. Tällaisia käsityksiä esiintyi julkisuudessa paljon Tanskan Muhammad-pilakuvaskandaalin yhteydessä.

Kamm kuitenkin sanoo, että sananvapaus todellakin loukkaa, mutta tässä ei ole mitään pahaa. Tieto helpottaa huonojen ajatusten hylkäämistä. Pilkka ja iva ovat tässä työssä erinomaisen tehokkaita työkaluja.

Tietysti ne, joiden syvintä vakaumusta pilkataan, voivat loukkaantua, ja heitä kohtaan voi tuntea sympatiaa (vaikka tietenkään ei ole pakko). Vakaumusta ei kuitenkaan pidä erityisesti suojata lainsäädännöllä julkisessa keskustelussa. Valitettavasti monet kuitenkin käsittävät väärin sanan kunnioitus merkityksen. Mielipiteiden ja niiden esittäjän kunnioituksessa on kyse eri asiasta. Mielipiteet ansaitsevat kunnioitusta sen mukaan, kuinka hyvin perusteltuja ne ovat. Niitä ei tarvitse kunnioittaa pelkästään sen takia, että ne ovat uskonnollisia mielipiteitä.

Viimeksi Kamm kommentoi Britanniassa homofobisen vihapuheen kieltävää lakiehdotusta. Useimmissa Euroopan maissa kiihotus kansanryhmää vastaan on kielletty ja lisäksi monissa maissa mm. Suomessa on kielletty uskonrauhan rikkominen. Kaikki nämä lait rajoittavat sananvapautta, ja niiden avulla valtio ulottaa valvontansa ihmisten ajatuksiin. On täysin riittävää, jos kiihotus väkivaltaan on kielletty.

Kun tarkastellaan ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen ja valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin sananvapauden rajoittamiseen tähtääviä toimia, Kammin ajatukset lämmittävät ja antavat moraalista tukea niille, joiden mielestä Puumalainen ja Illman edustavat yhteiskunnalle vahingollista totalitarismia.

Kamm tietysti opettaa myös toisella tavalla. Ajatuksia ei pidä tuomita sen mukaan, kuka niitä esittää. Itse en erityisemmin arvosta vasemmistolaista ajattelua, mutta toisaalta perusvasemmistolainen voi pitää Oliver Kammin mielipiteitä jonain muuna kuin vasemmistolaisina. Kamm nimittäin on kirjoittanut kirjan, jossa hän puolustaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien ulkopolitiikkaa. Luonnollisesti Kamm on puolustanut ja edelleen puolustaa päätöstä aloittaa Irakin sota, mikä tekee hänestä monelle vasemmistolaisena itseään pitävälle kammottavan vasemmistolaisen.

Väärinkäsityksiä islamista

Britanniassa on meneillään kampanja, joka pyrkii kiillottamaan islamin kuvaa ihmisten silmissä. Iskulauseella ”Proud to be British Muslim” kulkevan kampanjan järjestäjien mukaan monet britit yhdistävät islamin terrorismiin. Brittiläisen muslimijärjestön Muslim Council of Britainin pääsihteeri Muhammad Abdul Bari sanoi: ”Kyseessä on muslimien hiljaisen enemmistön urhea yritys tulla esiin ja haastaa islamofobia, jota esiintyy osassa mediaa.”

On ironista, että kampanjaa mainostetaan juuri sellaisissa busseissa, jollainen räjäytettiin osana Lontoon terrori-iskuja 7.7.2005. Jihadwatchin Robert Spencer on kommentoinut kampanjaa Hot Air –videoblogissa. Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomiota negatiivisiin käsityksiin ja stereotypioihin islamista ja brittiläisistä muslimeista. Kampanjaan sisältyvässä viiden kohdan ohjelmassa on ykkösenä taistelu islamofobiaa vastaan, mikä kertoo, että kampanjan järjestäjien mielestä muslimen ongelmat johtuvat ensisijaisesti ei-muslimien ennakkoluuloista ja vihasta muslimeita kohtaan.

Robert Spencer puolestaan esitti videobloginsa päätteeksi oman viiden kohdan ohjelman, jolla islamofobia saadaan katoamaan. Spencerin mukaan islamofobia häviää, jos muslimit

- keskittyvät karsimaan joukostaan väkivaltaiset äärimuslimit
- tuomitsevat kaikenlaiset, myös rauhanomaiset yritykset saattaa sharia-laki voimaan ei-muslimien hallitsemissa yhteiskunnissa (Kuuleeko Abdullah Tammi?)
- opettavat toisille muslimeille rauhanomaista ja tasa-arvoista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa
- opettavat muslimit vastustamaan väkivaltaista jihadia ja islamin ylivaltapyrkimyksiä moskeijoissa ja koraanikouluissa
- pyrkivät yhdessä länsimaiden turvallisuusviranomaisten kanssa etsimään ja pidättämään väkivaltaiset jihadistit.

Mitä väärinkäsitykset oikeasti ovat?

Islam is Peace –kampanjan sivustolta löytyy myös tietoa islamista. Siellä olevan kohdan Misconceptions inspiroimana minä teen oman lyhyen listan väärinkäsityksistä, joita ei-muslimeilla on islamista.

1. Islam on rauhan uskonto

Ensinnäkin sana islam ei tarkoita rauhaa, kuten monet muslimit ja islamin puolustelijat yrittävät selittää, vaan alistumista Allahin tahtoon. Islam ei ole rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan rauhanomaista ja tasa-arvoista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa. Muslimit ovat lähtökohtaisesti parempia ihmisiä kuin uskottomat ja täten oikeutettuja hallitsemaan. Islam on rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan islamin lopullista tavoitetta eli sitä, että maailmassa ei enää palvota muuta jumalaa kuin Allahia. Tiellä kohti lopullista päämäärää monet ei-muslimit saavat tuntea, mitä on hautausmaan rauha.

2. Jihad tarkoittaa ihmisen sisäistä kamppailua pahaa vastaan

Historiallisesti jihad on merkinnyt pääsääntöisesti pyhää sotaa islamilaisen järjestyksen levittämiseksi. Se tarvittava sisäinen kamppailu on ehkä ollut samanlainen kuin Adolf Hitlerillä tämän kirjoittaessa Mein Kampf –teoksensa.

Islam is Peace –sivustolla todetaan, että jihad tarkoittaa myös pyrkimystä parantaa elämän laatua yhteiskunnassa ja taistelua sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja tyranniaa vastaan. Tämä lause saattaa tuntua hyvältä maailman epäoikeudenmukaisuudesta huolestuneen tiedostavan vasemmistolaisen silmissä, mutta kannattaa ensin miettiä, mitä sanat sorto, epäoikeudenmukaisuus ja tyrannia tarkoittavat islamilaisesta näkökulmasta. Karkeasti sorto on sitä, kun joku kehtaa vastustaa islamin etenemistä. Epäoikeudenmukaisuus puolestaan vallitsee, jos lainsäädäntö perustuu muuhun kuin Allahin lakiin. Tyrannia puolestaan tarkoittaa hallintoa, joka ei perustu islamiin. Luonnollisesti elämän laatu paranee, mitä enemmän islamia yhteiskunnassa on.

Islamilaisesta näkökulmasta taistelu sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja tyranniaa vastaan voi myös tarkoittaa pyrkimystä korvata liberaali demokratia sharia-lakiin perustuvalla islamilaisella yhteiskunnalla.

3. Islam ei levinnyt miekkalähetyksellä

Jaakko Hämeen-Anttila toteaa tämän kirjoittamassaan Islamin käsikirjassa. Tässäkin kyse on semantiikasta. Koraanissa käsketään taistelemaan ”kirjan kansoja” eli juutalaisia ja kristittyjä vastaan, kunnes nämä kääntyvät islamiin tai tunnustavat islamin vallan ja alistuvat maksamaan veroa. Muille kuin kirjan kansoille tarjolla oli vain kääntymys tai kuolema.

Arabit valloittivat 600-luvulla laajoja alueita, joilla asui enimmäkseen juutalaisia ja kristittyjä. Heitä ei pakotettu kääntymään islamiin, vaan he saivat elää muslimien hallitsemilla alueilla toisen luokan kansalaisina eli dhimmeinä. Hämeen-Anttila katsoo sen, että ”alueiden islamisoituminen kesti vuosisatoja”, osoittavan miekkalähetys-hypoteesin pätemättömyyden. Islam ei kuitenkaan olisi etenkään alkuaikoina levinnyt ilman miekkaa, joten Hämeen-Anttilan tapaa tulkita miekkalähetys-sanaa voidaan pitää hyväntahtoisena ja jopa apologeettisena.

4. Fundamentalismi on paha asia uskonnosta riippumatta

Tämä käsitys on yleinen etenkin ateistien tai uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvien keskuudessa. He usein pitävät kaikkia uskontoja taikauskona ja uskovaisia yksinkertaisina hölmöinä. Ei ole väliä, mitä uskontoa tunnustaa, vaan voimakas usko yliluonnolliseen on sinänsä pahasta.

Kuitenkin uskonnot opettavat erilaisia asioita, ja kiihkeästi islamiin uskova ns. fundamentalisti on erilainen kuin harras kristitty, joka ehkä uskoo kreationismiin tai Pyhän Hengen parantavaan voimaan. Ensinnäkin harras kristitty tuskin hyväksyy väkivaltaa oman uskonsa levittämiseksi. Vaikka kristinuskon historiassa on harrastettu miekkalähetystä, kristinuskon doktriinista ei löydy tukea miekan käytölle. Sen sijaan islamin pyhä kirja Koraani sisältää useita avoimia kehotuksia taistella vääräuskoisia vastaan.

Lisäksi muslimi, joka ei pidä Koraania sellaisenaan ja kirjaimellisesti jumalallisena ilmestyksenä, ei ole oikea muslimi ensinkään. Uuden Testamentin evankeliumit puolestaan ovat nimiensä (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) perusteella ihmisen kirjoittamia joskin jumalallisen johdatuksen inspiroimina. Lisäksi tiedämme, että Raamattuun sisällytettävät evankeliumit valittiin aikanaan kirkolliskokouksessa, joten mistään puhtaasta Jumalan sanasta ei Raamatussa ole kyse.

On täysin perusteltua väittää, että islamilainen fundamentalismi on vaarallisempaa ei-muslimeille kuin kristitty fundamentalismi ei-kristityille.

5. Islam ei tue terrorismia

Vaikka kaikki islamilaiset terrorismit ilmaisevat motiivinsa ja inspiraationsa islamilaisin termein, monet yhä kuvittelevat, että terrorismi ja itsemurhapommitukset ovat oikeasti islamin vastaisia. Islam is Peace –sivustolla siteerataan Koraania ja sanotaan: ”Islamin mukaan syyttömän tappaminen on selkeästi laitonta.”

Tässäkin tapauksessa pitää mennä sanojen taakse ja etsiä merkityksiä. Miten määritetään syytön? Jihadistien mielestä ei-muslimi ei lähtökohtaisesti voi olla syytön, koska hän ei tunnusta islamia. Jos terroristi kuolee itsemurhaiskussa, hän ei tee itsemurhaa, joka on islamin mukaan väärin. Sen sijaan hän kuolee osana jihadia, mikä on ainoa varma tie suoraan paratiisiin. Jos terroristi tappaa vahingossa syyttömän muslimin, tämä pääsee myös marttyyrina suoraan paratiisiin.

6. Ongelmat loppuvat, jos islamilaisen maailman konfliktit saadaan rauhoitettua

Jos Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti saadaan selvitettya ja länsimaat, eritoten Yhdysvallat, lopettavat sekaantumisensa islamilaisten maiden asioihin, terrorismi loppuu ja länsimaat voivat elää rauhassa islamilaisten maiden kanssa. Tämä käsitys on erittäin yleinen vasemmistolaisten keskuudessa.

Länsimaita ei kuitenkaan voi syyttää yrityksen puutteesta, sillä rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille on tosissaan yritetty hieroa jo pitkään. Vaikka rauha joskus saataisiinkin aikaiseksi, on haihattelua väittää, että ongelmat loppuisivat siihen. Jos provinsiaalisessa tanskalaislehdessä julkaistut pilakuvat riittävät ärsyttämään maailman muslimeja, voidaan perustellusti todeta, että pelkkä länsimainen sananvapaus sinänsä on loukkaus islamia kohtaan.

Sitä paitsi muslimiterroristit eivät vihaa länsimaita sen takia, että Yhdysvallat sotii Irakissa tai että tanskalaislehdessä julkaistaan julkeita pilakuvia profeetta Muhammadista. He vihaavat länsimaita sen takia, että länsimaat estävät terroristeja toteuttamasta tavoitettaan eli Atlantilta Tyynelle merelle ulottuvaa islamilaista kalifaattia. He vihaavat länsimaalaisia siksi, että me emme ole muslimeja. He ovat myös turhautuneita siitä, että islamilainen maailma on sotilaallisesti heikko ja länsimaat siihen nähden sotilaallisesti ylivoimaisia.

Väärinkäsityksiä on toki muitakin, mutta kirjoittelen niistä joskus lisää myöhemmin. Lopuksi kehotan tutustumaan Islam is Peace –kampanjan sivustoon, mikäli vatsa kestää.

Terveen järjen pilkahduksia

Vaikka maahanmuuttokeskustelua hallitseekin suvaitsevainen monikulttuurinen hymistely, ei pidä erehtyä luulemaan, että monikultturistien mielipide edustaisi kansan tai edes poliitikkojen enemmistöä. Ns. suvaitsevaiset vain ovat pelotelleet vastustajat hiljaiseksi leimaamalla heidät suvaitsemattomiksi tai jopa rasisteiksi.

Tässä ilmapiirissä on piristävää nähdä maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia kommentteja eturivin poliitikoilta ja yhteiskunnallisilta ajattelijoilta. Paavo Väyrynen, Jyrki JJ Kasvi, Eero Paloheimo, Petteri Järvinen ja Osmo Soininvaara ovat esittäneet oman panoksensa keskusteluun. Kaikkia näkemyksiä yhdistää se, että ne ovat ristiriidassa vallitsevan monikulttuuripolitiikan kanssa. Edella mainitut henkilöt ovat julkisesti omalla nimellään ilmaisseet suoraan tai epäsuorasti, että maahanmuutto ei välttämättä ole vastaanottajayhteiskunnalle hyödyllistä.

Osmo Soininvaaran kunniaksi on sanottava, että hän sallii omassa blogissaan varsin avoimen keskustelun asiasta ja osallistuu myös itse keskusteluun. Itse kommentoin tässä Soininvaaran blogissaan esittämiä näkemyksiä. Ensimmäinen kirjoitus Maassa maan tavalla oli itse asiassa suhteellisen radikaali, ja seuraavassa jutussaan Osmo vähän vetää jo sanojaan takaisin.

Maassa maan tavalla –jutussaan Osmo kirjoittaa

Suomi on mitä ilmeisemmin - ja toivottavammin - lisääntyvän maahanmuuton kohteena.

Maahanmuutto ei sinänsä ole positiivinen tai negatiivinen asia. Maahanmuutossa on olennaista, miten hyvin maahanmuuttajan ja vastaanottajayhteiskunnan tarpeet kohtaavat. Maahanmuutolle pitää olla aitoa tilausta eli käytännössä kasvavassa taloudessa työvoiman tarve ylittää kotimaisen tarjonnan. Tästä on seurauksena palkkojen nousu ja mahdollisesti myös työvoimapula, jota paikkaamaan maahanmuuttoa tarvitaan.

Suomessa tällainen tilanne on muutamilla teollisuuden aloilla kuten esimerkiksi rakentamisessa. Tätä työvoimapulaa on jo paikattu tuomalla vuokratyövoimaa Suomen lähialueilta. Tällaisen työvoimatarpeen täyttämiseen ei kauheasti tarvita valtiota, vaan pikemminkin valtion asettamia keinotekoisia esteitä pitää pyrkiä purkamaan.

On myös toisenlaista työvoimapulaa, jota esiintyy lähinnä poliitikkojen puheissa. Väestö ikääntyy ja oletettavasti työvoimaa lähtee eläkkeelle julkisen sektorin hoivatyöpaikoista. Tätä pulaa paikkaamaan tarvitaan hallitusohjelman mukaan työperäistä maahanmuuttoa. Kannattaa kuitenkin huomata, että maahanmuutto ei välttämättä ole mikään ratkaisu tähän oletettuun tulevaan työvoimapulaan.

Näin on, koska maahanmuutosta aiheutuu muita kustannuksia. Voi lisäksi olla, että muunlaiset ratkaisut kuten eläkeiän nostaminen, palkkojen nosto ja toiminnan tehostaminen investoinneilla tuottavat paremman lopputuloksen. Joka tapauksessa lienee selvää, että maahanmuutto ei yksinään ratkaise väestön ikääntymisen aiheuttamia ongelmia. Ja mikä estää rekrytoimasta työvoimaa sitten, jos työvoimapula realisoituu samalla tavalla kuin yksityiset yritykset tällä hetkellä tekevät?

Lopuksi on syytä todeta, että kansalaisella on täysi syy epäillä työperäisen maahanmuuton nimellä kulkevaa suurisuuntaista poliittista hanketta. Poliitikkovetoisilla operaatioilla on taipumus epäonnistua ja tuottaa toisenlainen lopputulos, kuin alkujaan ajateltiin. Emme varmasti halua työperäisiä maahanmuuttajia tänne odottamaan oletettua tulevaa työvoimapulaa.

Soininvaara ja islam

Soininvaara muistuttaa suvaitsevaisuuden rajoista ja kommentoi maahanmuuttajien kulttuuriin liittyviä piirteitä:

Aika imperialistisia ja uskonnonvapauden vastaisia piirteitä sisältyy myös eräisiin islamilaisuuden suuntauksiin.

Tässä Soininvaara jää puolitiehen. Hän ei ole vielä tunnustanut sitä ikävää tosiasiaa, että uskonnoissa on oikeasti eroja. Kaikki uskonnot eivät ole samanlaisia eivätkä pyri samaan päämäärään.

Islam ei ole uskonto sillä tavalla kuin käsite länsimaissa ymmärretään. Se on kaikki elämänalueet kattava kokonaisvaltainen oppirakennelma. Islamilaisen sosiaalisen järjestyksen levittäminen on olennainen osa islamia eikä pelkästään ”sisälly eräisiin islamilaisuuden suuntauksiin”. Lännessä uskonnolla on oma paikkansa ja se on selkeästi erotettu politiikasta. Islamin kohdalla tällaisen eron tekeminen on mahdotonta, koska islam sisältää Allahilta saadun sharia-lain.

Siinä missä kristinusko on sekä perusluonteeltaan että historiallisen kehityksen tuloksena yksityisen ihmisen pelastusoppi ja hengellisen elämän lähde, islamissa laki ja sosiaalinen järjestys korostuvat hengellisen sisällön jäädessä taustalle. Kristinuskon päämääränä on taivasten valtakunta, mutta islamia kiinnostaa enemmän imperiumi tässä maailmassa. Viimeinen tuomio tulee, kun maailmassa ei palvota muuta jumalaa kuin Allahia.

Islam tekee selvän eron uskovien ja ei-uskovien maailmaan. Uskovat ovat lähtökohtaisesti ei-uskovia parempia ihmisiä. Ei-uskovien kohtelua eivät koske samat moraalisäännöt kuin uskovien kohtelua.

Maltillista islamia ei ole olemassa. Johan Turkin pääministerikin tämän totesi, kun sanoi että islam on islam. Jos olisi olemassa jokin maltillinen islam, sitten islameita olisi useampia eikä niin voi olla. Ns. maltilliset muslimit eivät noudata jotain maltillista islamia, vaan noudattavat oman uskontonsa säädöksiä valikoivasti ja vähemmän tiukasti kuin ns. fundamentalistiset uskonveljensä.

Näiden tosiasioiden ja muslimien havaitun käyttäytymisen perusteella laajamittaisen muslimien maahanmuuton salliminen tarkoittaa suurta riskinottoa tulevien sukupolvien kustannuksella. Maahanmuuttopolitiikkaa ei pidä rakentaa toiveajattelun varaan ja kuvitella, että kyllä ne muslimit siitä maallistuvat ja sopeutuvat. Havainnot Länsi-Euroopan muslimivähemmistöistä eivät tue tätä kuvitelmaa, sillä toisen ja kolmannen sukupolven muslimimaahanmuuttajat ovat keskimäärin työn perässä maahan muuttaneita vanhempiaan radikaalimpia.

Myöskään kotouttamisen eli käytännössä sosiaalisen insinöörityön varaan ei pidä laskea silloin, kun kyse on kulttuuriin olennaisesti liittyvistä piirteistä. Yksittäiset muslimit voivat päästä irti uskontonsa rajoituksista ja sulautua länsimaiseen yhteiskuntaan. Kun puhutaan suurista ihmisjoukoista, sulautuminen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Osmo Soininvaaralla on siis vielä matkaa tosiasioiden tunnustamiseen, joka on järkevien poliittisten linjausten perusedellytys. Moni ns. maahanmuuttokriitikko tunnistaa Osmon kirjoituksista itsensä ajalta ennen ikävien tosiasioiden lopullista valkenemista. Ehkä Osmo vielä pääsee perille, mutta todennäköisemmin hän joutuu viiteryhmänsä (vihreät) paineen takia ottamaan takapakkia, mistä hänen seuraava maahanmuuttoon liittyvä kirjoituksensa Maahanmuuttajakeskustelussa todistaa.

Islamisoituminen ja islamofobia

Brysselissä järjestettiin 11.9.2007 Euroopan islamisoitumista vastustava mielenosoitus. Sitä oli järjestelty jo useamman kuukauden ajan ja lupaa sen järjestämiselle oli pyydetty. Brysselin pormestari Freddy Thijlemans kuitenkin kielsi mielenosoituksen, mikä varmaankin vähensi merkittävästi osallistujien (mutta ei suinkaan poliisien) määrää.

Lienee turha sanoa, että Thielemans on sosialisti ja merkittävä osa hänen puolueensa valtuustoryhmästä on muslimeja. Osasyy mielenosoituksen kieltämiseen oli varmasti pelko muslimien vastareaktiosta, mutta Thielemans mainitsi myös huolensa siitä, että uusnatsit soluttautuvat mielenosoittajien joukkoon ja ryhtyvät väkivaltaisiksi. Kolmas tekijä on tietysti se, että Thielemans ei erityisemmin pitänyt mielenosoittajien edustamista ajatuksista.

Mitään edellä mainituista ei voi pitää legitiiminä syynä kieltää rauhanomainen mielenosoitus. Jos mielenosoitus äityy väkivaltaiseksi, poliisin tehtävänä on puuttua väkivaltaisuuksiin ja huolehtia osallistujien turvallisuudesta.

Mielenosoitus päättyi lopulta lyhyeen, kun poliisi pidätti suuren joukon mielenosoittajia ja kärräsi heidät bussilla putkaan. Mielenosoitusta seuraamaan tulleet Flanderin itsenäisyyttä ajan Vlaams Belang –puolueen johtohenkilöt sen sijaan saivat maistaa brutaalimpia otteita. Pidätyksistä otetut videot moni on varmasti käynyt katsomassa Brussels Journalin ja Gates of Viennan sivuilta.

Helsingin Sanomat ja moni muu suomalainen valtamedia kutsui mielenosoitusta ”islamin vastaiseksi” ja luonnehti Vlaams Belang –puoluetta ”äärioikeistolaiseksi”. Tietysti islamisoitumisen vastustaminen voi jonkun mielestä olla islamin vastustamista ja monikansallisen Belgian hajottamiseen tähtäävä toiminta äärioikeistolaista. Kuitenkin taustalla on toinen totuus, jonka valtamedia ja sosialistiset poliitikot tahallaan tai tahattomasti unohtavat.

Mitä on islamisoituminen?

Länsimainen yhteiskunta on perinteisesti rakennettu kirkon ja valtion erillisyyden pohjalle. Uskonnolla on oma paikkansa ja sen harjoittaminen on lähinnä ihmisen oma asia. Politiikkaan uskonnolliset yhteisöt eivät osallistu.

Tämä rakennelma on murtumassa, kun Eurooppaan on muuttanut viimeisen 30 vuoden aikana runsaasti muslimisiirtolaisia, joille käsitys kirkon ja valtion erillisyydestä ei ole itsestään selvä. Samaan aikaan läntisissä yhteiskunnissa on harjoitettu virallista monikulttuuripolitiikkaa, jossa on pyritty tarjoamaan eri vähemmistölle oikeus harjoittaa omaa kulttuuriaan isäntäyhteiskunnan sisällä.

Sille köyhemmälle kansanosalle, joka asuu suurkaupunkien lähiöissä, islamisoituminen on tarkoittanut kotiseudun muuttumista etniseksi getoksi. Asuinympäristö on muuttunut aiempaa epämiellyttävämmäksi paikaksi asua, mikä kriittisen pisteen saavutettuaan johtaa kantaväestön poismuuttoon kyseiseltä alueelta.

Islamisoituminen tarkoittaa käytännössä myös rikollisuuden lisääntymistä. Heimoyhteiskunnan säännöillä pelaavat maahanmuuttajat eivät välttämättä pidä kantaväestön omaisuutta ja fyysistä koskemattomuutta niin suuressa arvossa, kuin lait edellyttävät. Jopa Suomessa, jossa maahanmuutto on ollut muuta Eurooppaa vähäisempää, ulkomaalaisten rikollisuus on 1,5-kertaista kantaväestöön verrattuna.

Islamisoituminen on taakka myös veronmaksajalle. Ikääntyvä väestö ja kasvava joutilas maahanmuuttajaluokka rasittavat hyvinvointivaltion yhä hupenevaa rahoituspohjaa. Eurooppa ei ole pystynyt tarjoamaan maahanmuuttajille töitä, eli he jäävät yhteiskunnan elätettäviksi. Näin on osin siksi, että maahanmuuttajien koulutustasoa vastaavia töitä ei ole eikä vaatimattomista töistä saatava palkka ole kilpailukykyinen sosiaalitukiin verrattuna.

Pisteenä i:n päälle tulokkailla on myös vaatimuslista asioista, joihin isäntäyhteiskunnan pitää sopeutua. Tämän listan voi lyhennettynä käydä lukemassa Abdullah Tammen perustaman Suomen islamilaispuolueen ohjelmasta. Muslimioppilaiden pitää saada vapautus koulun liikunta- ja musiikkitunneilta, eläinten rituaaliteurastus pitää sallia ja alkoholin myynti ruokakaupoissa lopettaa. Ja tuo on vasta alkua. Lopussa häämöttää islamilainen yhteiskunta sharia-lakeineen.

Myös länsimaisen yhteiskunnan perusoikeudet, kuten sananvapaus ovat uhattuna, mikä parhaiten näkyi Muhammad-karikatyyreista syntyneessä kohussa puolitoista vuotta sitten. Profeetan kuvaaminen, arvostelu ja leikinlasku profeetan kustannuksella ovat jumalanpilkkaa, joka on kiellettyä. Islamin arvostelijat leimataan rasisteiksi ja islamofobeiksi ja heidän henkeään uhataan. Tarkoituksena ei ole vakuuttaa ketään islamin ja sen profeetan erinomaisuudesta, vaan yksinkertaisesti pelotella arvostelijat hiljaisiksi. Islamisoitumisen seurauksena Ruotsin pääministeri joutuu kuuntelemaan luentoja sananvapaudesta todellisilta asiantuntijoilta, kuten Egyptin ja Iranin suurlähettiläiltä.

Euroopassa lapsia syntyy kaikissa maissa vähemmän kuin kaksi aikuista naista kohden. Käytännössä tämä tarkoittaa, että väestö vähenisi luonnollista tietä ilman maahanmuuttoa. Muslimimaahanmuuttajien keskuudessa syntyvyys on naisen alistetun aseman ansiosta suurempaa, mikä tarkoittaa, että tämän vuosisadan loppuun mennessä muslimit luultavasti muodostavat väestön enemmistön osassa läntisen Euroopan maista.

Tässä vaiheessa ei tarvitse edes mainita terrorismia, jota islamilaiset ääriryhmät käyttävät tavoitteidensa ajamiseen. Terrorismi ei itse asiassa ole läheskään niin paha asia kuin islamisoituminen, koska sitä vastaan poliisi ja muut turvallisuusviranomaiset pystyvät taistelemaan. Islamisoitumista vastaan kukaan johtava poliitikko ei uskalla sanoa halaistua sanaa, koska tällöin hänet leimattaisiin välittömästi rasistiksi, ksenofobiksi ja islamofobiksi. Ne, jotka uskaltavat tästä huolimatta avata suunsa, joutuvat elämään ympärivuorokautisessa poliisivartioinnissa.

Laajamittainen muslimien läsnäolo Euroopassa tekee siis vääräuskoisen kantaväestön elämän epämiellyttävämmäksi, kalliimmaksi ja fyysisesti vaarallisemmaksi, kuin se olisi ilman tätä läsnäoloa. Tätä lausetta Jihad Watch –sivuston Hugh Fitzgerald toistaa väsyksiin asti, koska siinä tiivistyy islamisoitumisen perusongelma.

Euroopan vääräuskoisella kantaväestöllä on siis täysin perusteltu syy olla huolissaan kehityksestä ja pyrkiä vastustamaan sitä mielenosoituksella. On täysin oikeutettua kysyä, mitä Euroopan muslimiväestön kasvu tarkoittaa meidän lapsille ja lastenlapsille. Saavatko he elää yhtä rauhallisessa ja vauraassa Euroopassa, kuin me olemme saaneet?

Valitettavasti poliittinen eliitti ei tunnusta oikeutta vastustaa islamisoitumista, vaan pyrkii asettamaan islamismin ja islamofobian moraalisesti samanarvoiseen asemaan.

Islamofobia – kaiken pahan alku ja juuri

Islamofobia on terminä käsittämätön. Fobialla tarkoitetaan yleensä irrationaalista pelkoa jotakin kohtaan, esimerkiksi klaustrofobiaa eli ahtaan paikan kammoa. Islam on uskomusjärjestelmä ja sitä kohtaan voi hyvinkin tuntea perusteltua tai perustelematonta pelkoa, joten mistään pahasta asiasta ei voi olla kyse, eihän?

Tässä osoitteessa annetun määritelmän mukaan islamofobialla tarkoitetaan ennakkoluuloa muslimeita kohtaan. Englantilaisen Runnymede-säätiön kahdeksankohtainen määritelmä islamofobialle puolestaan löytyy täältä.

Termin tarkoituksena ei kuitenkaan ole kuvata mitään asiaa erityisen tarkasti, vaan se toimii lähinnä lyömäaseena islamiin kriittisesti suhtautuvia tahoja kohtaan. Koska islam ei ole mikään rotu vaan muslimit edustavat mitä moninaisimpia etnisiä ryhmiä, rasismi-termin käyttö ei ole perusteltua. Islamofobiasta on yritetty tehdä rasismin kaltaista leimakirvestä, jolla tukahdutetaan keskustelu ikävistä asioista. Islamin kohdalla näitä ikäviä asioita ovat lähinnä islamin pyhien kirjoitusten väkivaltaiset piirteet, naisen asema islamissa, islamista luopuminen ja ei-muslimien asema islamilaisessa yhteiskunnassa.

Islamofobia yhtä paha kuin islamismi, toteaa Euroopan Neuvoston pääsihteeri Terry Davis, joka sattumoisin on hänkin sosialisti:

"Totuus on, että Eurooppa ja sen arvot ovat uhattuina mutta vaarana ei ole islam. Yhteisiä eurooppalaisia arvojamme uhkaavat kiihkoilijat ja radikaalit, sekä islamistit että islamofobit, jotka käyttävät pelkoja ja ennakkoluuloja omien poliittisten tavoitteidensa ajamiseen."

Davis jatkaa vielä omalla sanan- ja kokoontumisvapauden määritelmällään:

"Kokoontumisvapaus ja ilmaisuvapaus ovat todellakin demokratian välttämättömiä perusedellytyksiä, mutta niitä ei pitäisi käyttää loukkaamistarkoituksessa."

Davis rinnastaa islamistit ja islamofobit keskenään. Häneltä voisi kysyä, montako pommia islamofobit ovat räjäyttäneet Euroopan kaupungeissa. Ensimmäisessä lauseessaan Davis määrittelee, mitkä poliittiset mielipiteet ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Toisessa lauseessa hän esittää oman käsityksensä sanan- ja kokoontumisvapaudesta. Loukata ei siis saa. Vaikka et loukkaantuisi, viranomainen loukkaantuu puolestasi.

Davisin käsitykset ovat sosialistille varsin tyypillisiä, koska niihin sisältyy elitistinen ajatus siitä, että jonkun pitää ylhäältä päin kertoa, mitä saa ajatella ja ilmaista. Samaa ovat Suomessa toteuttaneet entinen vähemmistövaltuutettu, tuleva apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja valtionsyyttäjä Mika Illman. Itse kysyisin, millä oikeudella Davis luennoi meille, mitkä mielipiteet ovat hyväksyttyjä ja miten sanan- ja kokoontumisvapautta pitää käyttää. Eurooppalaiset ihmiset eivät ole äänestäneet Davisia nykyiseen toimeensa, vaan hän on pelkkä byrokraatti.

Kysyä sopii myös, mikä ihmeen tarve on suojata islam kritiikiltä. Pintapuolinenkin tarkastelu paljastaa suuren osan typeryyksistä, joita kyseiseen uskontoon sisältyy. Syvällisempi tutustuminen profeetan elämään ja toimintaan osoittaa valitettavasti pahimmatkin ennakkoluulot alimitoitetuiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muslimit olisivat yhdestä puusta veistettyjä kiilusilmäisiä fanaatikkoja tai että kaikki muslimit edes suhtautuisivat vakavasti uskontonsa määräyksiin.

YK varoittaa islamofobiasta

Varoituksia islamofobiasta satelee myös muualta. YK.n rasismin ja rotusyrjinnän erityistutkija, senegalilainen Doudou Diane varoitti erityisesti Euroopassa lisääntyneestä islamofobiasta:

”Nykyisessä kontekstissa islamofobia on uskonnon halventamisen vakavin muoto.”

Ensimmäisenä tulee mieleen, että eikö Senegalissa ole huomattavasti pahempia ongelmia, koska ihmiset sieltä pyrkivät laittomina siirtolaisina Eurooppaan. Miksi he haluaisivat tulla tällaiseen islamofobian kehtoon?

Dianen puolustukseksi on tietysti sanottava, että hän on muslimi ja luonnollisesti kykenemätön näkemään mitään vikaa ainoassa oikeassa uskonnossa. Myös kohdeyleisö täytyy ottaa huomioon. Diane piti puheensa YK:n ihmisoikeuskomissiolle, jossa on pääsääntöisesti keskitytty tuomitsemaan Israel kaikilla mahdollisilla tavoilla. YK:n ihmisoikeuskomissioon kuuluu jäseninä useita maita, jotka eivät sanottavammin kunnioita kansalaistensa ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeuksien jättiläisiin kuuluvan Pakistanin edustaja Masood Khan puolestaan kutsui islamofobian nousua ”hälyttäväksi”:

”Kansainväliset tiedotusvälineet käyttävät edelleen pienen ääriryhmän tekoja hyväkseen, ja pyrkivät niiden avulla leimaamaan koko islamilaisen maailman.”

Kenen vika on, jos terroristit ovat enimmäkseen muslimeja? Kenen vika on, jos terroristit perustelevat tekonsa islamin pyhillä kirjoituksilla? No tietysti kansainvälisen median ja islamofobien vikahan se on.

Islamilaisten maiden järjestö OIC:n edustajana Masood Khan valistaa meitä sananvapauden luonteesta:

”Viimeaikaiset halventamiset, kuten Ruotsin Jumalaa pilkkaavat piirrokset ja sveitsiläiset julisteet vahvistavat tätä johtopäätöstä. Tuollaista jumalanpilkkaa ei pitäisi rohkaista sananvapauden nimissä.”

Ehkä pitäisi olla liikuttunut siitä, että Euroopan sisäiset asiat herättävät noin paljon mielenkiintoa islamilaisessa maailmassa. Kyseessä ei ole kuitenkaan aito kiinnostus eurooppalaisten ihmisoikeuksia kohtaan, vaan islamilaiset maat ajavat omia tavoitteitaan, joihin kuuluu olennaisena osana islamin levittäminen ja islam-kritiikin vaimentaminen.

Islamilaisten maiden tavoitteet on kirjattu Kairon julistukseen islamilaisista ihmisoikeuksista. Itse kukin voi tykönään verrata YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja Kairon dokumenttia keskenään. Yhtäläisyyksiä voi olla vaikea löytää.

Kansainväliset järjestöt, kansalaisjärjestöt ja EU:n poliittinen eliitti siis pyrkivät estämään islamisoitumisen arvostelun ja ovat enemmän huolissaan islamofobiasta. Eliittiä ei lainkaan kiinnosta tavallisen eurooppalaisen huoli omasta elinympäristöstään, omasta kulttuuristaan ja omista elämänarvoistaan. Ilmeisesti valkoihoisella eurooppalaisella ei ole tähän oikeutta.

Pojat perustivat puolueen

Islamin aika –järjestön puuhamiehet perustivat eläkkeellä olevan palotarkastaja Taisto ”Abdullah” Tammen johdolla puolueen. Helsingin Sanomatkin kirjoitti asiasta artikkelin. Islamin aika on tätä ennen saanut ilmaista julkisuutta sekä Kirkko ja Kaupunki –lehdessä että Ylen A-Zoom –ajankohtaisohjelmassa, josta kirjoitin kesäkuussa.

Kotimaisin voimin liikkeellä

Suomen islamilaisen puolueen edustajat esiintyivät HS:n mukaan tiedotustilaisuudessa kotimaisin voimin mutta tavoitteena on hakea äänestäjiä kaikista etnisistä ryhmistä. Puheenjohtaja Tammi esitteli puolueen tavoitteita avoimesti, ja puolue pyrkii esimerkiksi poistamaan alkoholijuomat kaupoista ja kioskeista sekä vaikuttamaan musmien lasten elämään siten, että näiden ei tarvitsisi osallistua kouluissaan uimahalliretkille ja musiikkitunneille. Nämä kun ovat islamin mukaan kiellettyjä.

Eniten kohua varmasti herätti, kun Tammelta kysyttiin, haluaako puolue pitkällä aikavälillä sharia-lain Suomeen. Tammi vastasi, että se olisi mahtavaa. Tammi oli myös todennäköisesti rehellinen, kun hän sanoi, ettei puolueella ole yhteyksiä kansainvälisiin muslimijärjestöihin. Islamin aika –järjestön aktiivit tuskin ovat vielä ehtineet päästä opiskelemaan Medinan yliopistoon, kuten he haaveilivat A-Zoom –ohjelmassa, puhumattakaan opintojen päättämisestä.

Itse asiassa Tammen ja kumppaneiden avoimuus poikkeaa merkittävästi muiden eurooppalaisten muslimijärjestöjen hienostuneemmasta taqiyyasta. Britanniassa muslimijärjestöt ovat tarjonneet innokkaasti puhuvia päitä televisioon terrori-iskujen jälkeen. Terrorismin tuomitseminen on vain tahtonut olla sivuseikka, sillä järjestöjen edustajat ovat ennemminkin valitelleet muslimien syyllistämistä terrori-iskuista, joiden tekijät ovat olleet muslimeja, ja mahdollisia vastatoimia (joita ei yleensä ole tullut).

Myös Ruotsissa muslimien vaikutuskeinot poikkeavat meikäläisistä. Siellä Mahmoud Aldeben johtama Sveriges Muslimska Förbund lähetti ennen viime valtiopäivävaaleja poliittisille puolueille vaatimuslistan, joka sisälsi pitkälti samoja asioita, kuin Abdullah Tammen uuden puolueen tavoitteisiin kuuluu. Poliittiset puolueet eivät kuitenkaan toistaiseksi lämmenneet ajatuksille.

Ruotsissa ja Britanniassa muslimijärjestöillä on oikeata vaikutusvaltaa eikä toiminta ole pelkästään Abdullah Tammen kaltaisten puolittain koomisten hahmojen harteilla. Vaikutusvalta perustuu sekä isäntäyhteiskunnan hampaattomuuteen että muslimien suurempaan lukumäärään.

Hyvä vai huono asia?

Suomen islamilaisen puolueen ei sinänsä pitäisi antaa aihetta huoleen kenellekään vääräuskoiselle sukupuolesta ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Itse asiassa mitä enemmän Abdullah Tammen tai Tampereen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Mustafa Karan kaltaiset pääsevät ääneen, sitä enemmän tavalliset ihmiset alkavat kyseenalaistaa valtavirtanäkemyksen islamista rauhan uskontona, jota ääriryhmät käyttävät väärin omiin poliittisiin tarkoituksiinsa.

Jaakko Hämeen-Anttilalla ei ole enää monopolia islamin selittäjänä, koska samaa asiaa voi kysyä Suomen Islamilaisen Puolueen puheenjohtaja Tammelta, joka opettaa vääräuskoisille islamia paljon tehokkaammin kuin kymmenen Hämeen-Anttilan kirjaa. Itse en koskaan unohda, kun näin Tanskan pilakuvaskandaalin aikana Mustafa Karan televisiossa vaatimassa kunnioitusta omalle uskonnolleen samalla, kun ulkoministeri Erkki Tuomioja istui vaivautuneena vieressä. Mitä enemmän olen tutustunut Karan uskontoon, sitä vähemmän kunnioitusta se herättää. Kunnioitus pitää nimittäin ansaita eikä Mustafa Karan uskonto ansaitse kunnioitusta. Länsimaissa kenelläkään ei ole velvollisuus kunnioittaa mitään oppijärjestelmää pelkästään siksi, että sitä kutsutaan uskonnoksi.

Toivottavasti Karan ja Tammen esiintyminen myös herättää vastakysymyksen siitä, miten paljon islam oikeasti kunnioittaa muita uskontoja. Onko kristityillä ja juutalaisilla erityisasema islamissa? Mistä johtuu, että palestiinalaiset kutsuvat juutalaisia apinoiksi ja sioiksi?

Abdullah Tammi ja kumppanit eivät varsinnaisesti ole käännynnäisiä vaan ”paluumuuttajia”, jotka ovat palanneet takaisin ainoan oikean uskonnon helmaan. Profeetat Musa (Mooses) ja Isa (Jeesus) eivät nimittäin saarnanneet juutalaisuutta ja kristinuskoa, vaan Allah antoi heille Tooran ja Evankeliumin, joita kristityt ja juutalaiset ovat myöhemmin vääristelleet.

Tammen esiintymisessä tuli myös selväksi suhtautuminen sharia-lakiin, minkä pitäisi ilman muuta vakuuttaa vääräuskoiset epäilijät islamin poliittisesta luonteesta. Odotan mielenkiinnolla Tammen kommentteja mahdollisten tulevien terrori-iskujen yhteydessä.

Muhammad-koirat

Samaan aikaan, kun Suomessa ihmetellään islamilaista puoluetta, Ruotsissa on herännyt kohu taitelija Lars Vilksin piirtämistä Muhammad-päisistä liikenneympyräkoirista (rondellhund). Ruotsalaiseen tapaan keskustelua leimaa sekä pelkuruus että hurskastelu sananvapaudella.

Iltapäivälehti Expressen julkaisi kuvan Osama bin Ladenista Jeesuksena, mitä ruotsalainen arvostettu oikeistolainen bloggaaja Dick Erixon kommentoi seuraavasti:

”Valtamediat jatkavat hurskasteluaan ilmaisuvapaudella. Expressen näyttää etusivullaan kuvan, jossa Osama bin Ladenista tulee Jeesus, mutta lehti ei ole näyttänyt kuvaa Muhammadista liikenneympyräkoirana. Expressen käyttää ilmaisuvapauttaan kristittyjen loukkaamiseen, mutta kieltäytyy tekemästä samaa muslimeille. Näin Expressen ajaa totalitarististen voimien asiaa. Niitä, jotka uhkailevat ja käyttävät väkivaltaa, totellaan ja väistellään. Ruotsalaiset mediat eivät ole oppineet mitään. Ne matelevat samalla tavalla kuin 1930-luvulla. Kyseessä on heikkouden huippu.”

Suomessakin virallinen islamin selittäjä Hämeen-Anttila on jo ehtinyt arvostelemaan sormi pystyssä piirroksia, joiden ”tarkoitus on loukata”. Luonnollisesti suomimedia seuraa perästä, mitä muualla tapahtuu, ja käyttää ilmaisuvapautta vastuullisesti vanhan kunnon itsesensuurin hengessä.

Muhammad-kuvien aiheuttama skandaali tarjoaa taas kerran mahdollisuuden tutustua profeetta Muhammadiin ja siihen, millaisena henkilönä hänet kuvataan muslimilähteissä. Profeetta Muhammadin elämä ja toiminta nimittäin poikkeavat merkittävästi muiden maailmanuskontojen perustajien vastaavista. Tutustumisen voi vaikka aloittaa Sir William Muir Esquiren vuonna 1853 julkaistusta kirjasta Life of Mahomet, joka tarjoaa nykypäivän poliittisesta korrektiudesta ja relativismista vapaan näkemyksen.