Vihapuheen rajoittamistoimet kiihtyvät

Vallassa on punavihreä huulipunahallitus, joten siksi kenenkään ei kannata yllättyä, että hallitus ryhtyy uusiin toimiin vihapuheen kitkemiseksi ja ajaa täysillä maalittamisen kieltävää lakia. Suomalainen valtamedia luonnollisesti säestää tavoitetta julkaisemalla oikean ideologian mukaisia kirjoituksia, joissa vaaditaan maalittamisen kriminalisointia. Useimmista kirjoituksista huokuva hevonpaskan löyhkä antaa aiheen olettaa, että kirjoittajat eivät juuri piittaa kirjoitustensa aiheuttamista reaktioista.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kuulosti Ylen Ykkösaamun lähetyksessä aivan parodiapoliisi Keijo Kaarisateelta, kun hän korosti ”sananvastuuta”. Poliisiylijohtaja valitteli, että poliisit ovat joutuneet entistä enemmän vihapuheiden ja maalittamisen kohteeksi. Hänen mukaansa:

” Poliisit ovat sanoneet, etteivät lähde tekemään rikosilmoitusta, koska joudutaan maalittamisen kohteeksi ja vedetään perheet mukana.”

Tähän on vaikea sanoa mitään, koska Kolehmainen ei kerro asiayhteyttä, jossa poliisia on ”maalitettu”. Termi maalitus kuuluu mielestäni uuskieleen eikä sitä pitäisi käyttää lainkaan. Miksi ei voi puhua vain vainosta=

Hän myös väittää, että pitkäaikainen näännyttävä maalittaminen saattaa johtaa siihen, ettei virkamies enää tee virkatehtäviä tai hän haluaa toiseen työhön. Jälleen kerran poliisiylijohtaja puhuu yleisellä tasolla ilman konkreettista esimerkkiä, josta kävisi ilmi, mitä hän tarkoittaa maalittamisella.

Julkisuudessa eniten huomiota on herättänyt tapaus, jossa Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen luonnehti aktiivisesti sosiaalisessa mediassa toimivaa Jari Taposta sanoilla ”munaton nillittäjä”. Tähän Kolehmainen sanoo, että julkisen vallan käyttäjän tulee kestää arvostelua, mutta sanoi myös:

” Kun mennään yksilötasolle ja loukataan yksilöä, sitten aletaan mennä sen rajalle, onko se rangaistavaa vihapuhetta.”

Vihapuhetta ei edelleenkään ole määritetty rikoslaissa. Miksi poliisiylijohtaja ei käytä laista löytyviä rikosnimikkeitä?

Iltasanomien juttu jatkaa:

” Oikeussuojaa poliiseille ja virkamiehille voisi Kolehmaisen mielestä tuoda se, että vihapuheesta tulisi yleisen syyttäjän alainen rikos.”

Mikä ihmeen ”vihapuhe”? Kuka määrittää, mitä on ”vihapuhe”. Mistä kansalainen tietää, mitä on ”vihapuhe”?

Tästä artikkelista käy ehkä paremmin ilmi, mitä poliisi tavoittelee. Huulipunahallituksen esityksessä asianomistajarikosten kriminalisoinnit muutettaisiin virallisen syytteen alaisisi rikoksissa, joissa henkilö joutuu rikoksen kohteeksi omien tai läheistensä työ- ja virkatehtävien vuoksi.

Eli tulevaisuudessa, jos erehdyt sanomaan pahasti viranomaiselle tilanteessa, jossa sinua kohdellaan väärin, saat syytteen ”viharikoksesta”. Näin ei ole, sanoo SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne:

” Oleellista on, että maalittamisen tarkoituksena on vaikuttaa viranomaisen kykyyn tai haluun hoitaa virkatehtäväänsä tai tulevia virkatehtäviä.”

Miten määritetään vaikutus kykyyn ja haluun hoitaa virkatehtäväänsä? Jos sanoo Jari Taposen twiitistä pahasti ja Taponen närkästyy eikä kykene hoitamaan virkatehtäviään, onko kyseessä rikos?

Maallikon korviin ”maalittaminen” kuulostaa järjestäytyneen rikollisjengin harjoittamalta uhkailulta. Tätä varten rikoslaista löytyy jo laiton uhkaus. Miksi pitää puhua ”maalittamisesta” ja ”vihapuheesta” yleisellä tasolla? En keksi muuta selitystä kuin sen, että lakeja halutaan soveltaa tavallisia sosiaalista mediaa käyttäviä kansalaisia vastaan. 

Jos kommentoin ilkeästi Jari Taposen typerää twiittiä, syyllistynkö maalittamiseen tai kunnianloukkaukseen? Taposen oma käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa on erittäin provosoivaa. Taponen on mm. luonnehtinut erästä hänen viestejään kommentoinutta henkilöä Venäjän trolliksi ilman mitään perustetta. Jari Taponen omalla käyttäytymisellään heikentää poliisin mainetta sosiaalisessa mediassa enemmän kuin mikään muu.

Sananvapauden rajoitusten uhkia kieltäydytään näkemästä

Sananvapauden rajoituksiin liittyy yksi suuri ongelma: Kuka päättää, mikä on laitonta puhetta ja millä perusteilla? Jo nykyisten sananvapautta rajoittavien rikosnimikkeiden käsitelyssä on nähty lennokkaita tulkintoja, joissa tulkinta perustuu tulkitsijan omiin mielikuviin eikä siihen, mitä henkilö oikeasti sanoi. Tämä näkyy erityisesti kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksessa, jossa Mäenpään vieraslajiheitosta vedettiin suora yhteys Ruandan kansanmurhaan, natsismiin ja keskitysleireihin.

Tavallinen kansalainen ei voi luottaa järjestelmän kykyyn toimia oikeudenmukaisesti tilanteissa, joissa ”vihapuheesta” syytetty edustaa tahoa, josta järjestelmä ei pidä. Tässä yhteydessä ei tarvitse edes mainita kansanedustaja Päivi Räsäsen Raamatun siteeraamista.

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaaren kirjoitus on hyvä esimerkki täydellisestä sokeudesta sananvapauden rajoitusten ongelmista ja niiden aiheuttamasta uhasta tavallisen kansalaisen oikeusturvalle.

Itse otsikossa viitataan ”yksilön vaientamiseen” mutta tekstistä käy toki ilmi, että nämä ”yksilöt” edustavat:

” Esimerkiksi poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat virkatoimiensa vuoksi joutuneet rangaistavan vihapuheen kohteiksi.”

Yhteistä näille kaikille ryhmille on se, että he käyttävät merkittävää julkista valtaa erityisesti sellaisia yksilöitä kohtaan, jotka eivät voi käyttää julkista valtaa, koska heillä ei sitä ole.

Itse veikkaan, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on saanut erittäin negatiivista ja jopa asiatonta palautetta toimistaan. Mielestäni Toiviaiseen kohdistettu kritiikki on ollut perusteltua, koska Toiviainen käyttää väljästi kirjoitetun lain mahdollistamaa mielivallan mahdollisuutta ansiokkaasti hyväkseen työssään.

Korpisaari tekee ”vihapuheen” uhreista säälittäviä seuraavalla lauseellaan:

” Vihapuhe vaikuttaa myös uhrien itsetuntoon, onnellisuuteen ja toisia ihmisiä kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Vihapuheesta saattaa seurata taloudellista vahinkoa työtulojen tai luottamustoimen menettämisen vuoksi. Pahimmillaan vihapuhe voi johtaa väkivaltaan.”

Korpisaaren väitteet ovat spekulatiivista maalailua ilman konkretiaa. Hän lopettaa kirjoituksensa samanlaiseen maalailuun:

” Henkisellä väkivallalla voi olla pitkäkestoisemmat seuraukset kuin fyysisellä väkivallalla, sillä toiminta on voinut olla huomattavan pitkittynyttä ja se voi pahimmillaan vaarantaa väkivallan kohteen mielenterveyden taikka virka- tai työuran. Siksi rangaistavan vihapuheen kitkemiseen on käytettävä olemassa olevia oikeudellisia ja muitakin, kuten mediakasvatukseen liittyviä, keinoja.”

Sananvapauden väärinkäytöstä on tuomittu useita sellaisia henkilöitä, jotka ovat närkästyneet terrori-iskuista. Siksi päätän Korpisaaren kirjoituksen kommentoinnin sitaattiin, joka ilmentää vihapuhehysterian absurdiutta kaikkein parhaiten:

” Scania täräyttää vain kerran mutta rasismin jäljet ovat ikuiset”

Sitaatissa rasismiin rinnastetaan tapaus, jossa hylätyn turvapaikkahakemuksen saanut uzbekistanilainen Rakhmat Akilov ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon Tukholman Drottninggatanilla.

Terrorismi on ”viestintää”

Kun asiantuntijana käytetään Leena Malkkia, tämän älyllinen epärehellisyys tulee ensimmäisenä mieleen. Malkilla tuntuu olevan pakkomielle puheen voimaan. Tämä vaivaa yleisemminkin nykypäivän uusvasemmistoa, joka käsittelee puhetta ”valtasuhteiden” kautta.

Malkki selittää:

” On puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa. Ei niin, että menkää ja tappakaa, vaan esimerkiksi niin, että joku tietty ihminen ansaitsisi tulla raiskatuksi tai niin, että ennen tietynlaiset ihmiset vietiin saunan taakse.”

Olen itse nähnyt tuon tapaisia lausahduksia vasemmiston taholta. Jopa eräs tunnettu ja paljon tukirahaa äskettäin saanut historiantutkija on vihjaillut kuopan reunasta. Kuitenkin Malkki syyttää tällaisesta ensisijaisesti maahanmuuttokriittisiä:

” Tällaista puhetta näkyy Suomessa tällä hetkellä eri suunnilla, mutta eniten osana maahanmuuttovastaista keskustelua.”

Puheilla luodaan kertomusta:

” Mutta näillä puheilla luodaan sellaista kertomusta, jollaista joku, joka kokee olevansa toiminnan ihminen, voi lähteä tekemään todeksi.”

Terrorismi on viestintää:

” Terrorismi käyttää väkivaltaa välineenä. Tekojen pyrkimyksenä on vaikuttaa ihmisten tunteisiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen tavalla, jonka teon tekijä arvioi palvelevan poliittisia tai uskonnollisia päämääriään. Tuhon aiheuttaminen on tässä toissijaista, huomion saaminen on pääasia.”

Malkki ei selvästikään pidä terrorismin rinnastamisesta tiettyyn poliittisuskonnolliseen liikehdintään vaan mainitsee lopuksi:

” Hänen mukaansa Suomessa on pitkään ajateltu, että jos teon tekijä on suomalainen, teko ei ole terrorismia. Tämä ajattelumalli johtaa siihen, että kotimaisen terrorismin tunnistaminen voi olla vaikeaa.”

Toisaalta kommunismia kannattanut ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin tiesi jo Turun terroristi Abderrahman Bouananen oikeuden käynnin aikaan, että Turun puukotukset eivät olleet terrorismia.

” Scheinin on vahvasti sitä mieltä, että Turun puukotuksia ei voida tuomita terroristisina tekoina. Scheininin mukaan terroristisen hyökkäyksen tarkoitus on aiheuttaa vakavaa haittaa valtiolle ja lietsoa pelkoa väestön keskuudessa.”

”Professori kuitenkin huomauttaa, että mikä tahansa julkisella paikalla tehty puukotus aiheuttaa pelkotiloja paikalla olijoille. Eri asia on, aiheuttiko Turun isku pelkoa koko väestölle.”

”Lausunnossaan Scheinin myöntää, että Bouananen teot liittyvät terrorismiin. Se ei hänen mukaansa kuitenkaan riitä todistamaan terroristista tarkoitusta. Scheinin tulkitsee, että Bouananen motiiveina olivat katkeruus ja kostonhalu, koska hän koki länsimaiden surmaavan muslimeja maailmalla.”

” Scheininin lausunto tuo esiin myös sen, että Bouanane ei itse vaikuta ymmärtävän mitä terrorismilla tarkoitetaan. Kuulusteluissa poliisi nimittäin kysyi häneltä mitä terrorismi on. Bouanane vastasi, että hänen mielestään terrorismiksi lasketaan muun muassa se, että muslimimies puolustaa maataan.”

Suomesta löytyy ainakin kaksi asiantuntijaa, jotka haluavat selittää asiat islamilaisen terrorismin kannalta parhain päin.

Järjestelmän vihollinen

Entinen MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin menehtyi äskettäin suolistosyöpään 42-vuotiaana. Suolistosyöpä todettiin heinäkuussa 2017 eli ennen Janitskinin vangitsemista. Janitskin oli mitä todennäköisimmin kuolemansairas tutkintavankeutensa ja oikeudenkäyntinsä aikana.

Kun tämä uutinen julkistettiin 27.1.2020, tiesin, että Janitskinilla on elinaikaa korkeintaan muutama kuukausi. Siksi ei ollut yllätys, että hän menehtyi suolistosyöpään 7.2.2020.

Kun lukee Ilja Janitskinista tehtyä Wikipedia-sivua, miehestä tulee kuva pikkurikollisena, joka ryhtyi myöhemmin solvaamaan ja kiihottamaan internetissä. Tänä aikana hän lainasi luvatta suomalaisen valtamedian artikkeleita ja solvasi yksittäisiä ihmisiä, esimerkiksi Ylen toimittaja Jessikka Aroa.

Wikipedian sivujen ylläpitäjät ovat usein poliittisesti vasemmistolaisia, joten kuva voi vääristyä sitäkin kautta. Toisaalta sivujen sisältö on tietosanakirjamainen, eli siihen ei mahdu yksittäisten faktojen lisäksi kovin syvällistä pohdiskelua. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa täyttämään nämä aukot.

Internetiin mahtuu kaikenlaista, mutta Ilja Janitskinista ei olisi tullut kuuluisaa toisen vihaamaa ja toisten rakastamaa hahmoa, mikäli hänen toimittamanssa MV-lehdestä ei olisi tullut niin suosittu. MV-lehti oli vähän samanlainen kuin Seiska tai edesmennyt Nykyposti. Kukaan ei julkisesti tunnustanut lukevansa sitä mutta todennäköisesti piti sitä kädessään ainakin parturissa käydessään.

MV-lehden suuruudenaika ajoittui myös tämän vuosituhannen merkittävimpään suomalaista yhteiskuntaa ravistelleeseen tapahtumaan eli Euroopan siirtolaiskriisiin vuonna 2015. Tämän kriisin vaikutukset näkyvät edelleen kaikissa sen kohteeksi joutuneissa maissa. Kriisi jakoi kansakuntia sisältä ja johti uusien poliittisten liikkeiden nousuun.

MV-lehti oli tuolloin paikalla ja raportoi tapahtumista. Ne kertoivat usein erilaista tarinaa kuin suomalainen valtamedia ja Suomen viranomaiset, jotka valehtelivat kansalaisille päin naamaa mm. väittämällä tuntevansa kaikkien tulijoiden taustat. Näistä valheista tuolloinen Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg palkittiin tunnustuspalkinnolla.

Juha Sipilän johtama hallitus ei tehnyt yhtään mitään tulijavirran pysäyttämiseksi syksyllä 2015. Päinvastoin Sipilä itse houkutteli Suomeen lisää tulijoita ilmoittamalla antavansa Kempeleen kotinsa tulijoiden käyttöön. Tarina levisi Lähi-idän mediassa ja varmasti lisäsi jonkin verran Suomeen päätyneiden määrää.

Koska MV-lehdellä oli laaja lukijakunta, yhä useampi ihminen alkoi ymmärtää, että suomalainen valtamedia ja viranomaiset peittelevät maahanmuuton ja monikulttuurin todellisuutta. Valtamediassa mielipidehegemoniaa ylläpitävät journalistit naamioivat tietojen pimittämisen ylevään puheeseen journalistisista periaatteista sekä halpahintaiseen hurskasteluun, kuten Hämeen Sanomien päätoimittaja tässä jutussa.

Ilja Janitskinin MV-lehti ei hurskastellut vaan sanoi asiat karusti ja suoraan, myös sellaiset asiat, joita valtamedia ei olisi sanonut. Oli tietysti selvää, että kaikkia asioita ei olisi kannattanut julkaista.

Euroopan pakolaiskriisin aikana viranomaisille oli annettu ohjeistus olla kertomatta rikoksentekijän taustaa, jos kyseessä oli turvapaikanhakija. Suomalaiselle valtamedialle tämä ei ollut mikään ongelma, koska se on tottunut omiin “journalistisiin” periaatteisiinsa, joiden mukaan lukijoiden ei tarvitse sellaista tietää.

Euroopan pakolaiskriisin ja sen aikana Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden rikollisuus ei ole saanut aikaan asennemuutosta valtamediassa ja tuskin saakaan. Kyseisen alan toimijat ovat itseriittoisia ja ala itsessään taantuu koko ajan.

MV-media näytti myös, että varsin pienillä resursseilla voi saada paljon huomiota. Tämä ehkä oli MV-lehden pelottavin opetus raskailla organisaatioilla toimiville mediataloille.

Lopun alku

Tiedät, että olet tehnyt jotakin oikein, jos poliittinen vasemmisto alkaa hyökätä sinua vastaan. Näin kävi myös MV-lehdelle, kun Sosialidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) Hanna Huumonen käynnisti mainostajiin kohdistuvan boikotin MV-lehteä kohtaan.

Varsinaisesti viranomaistoimet käynnistyivät, kun poliittiset nuorisojärjestöt toimittivat valtakunnansyyttäjävirastolle tutkintapyynnön MV-lehdestä. Sen jälkeen järjestelmä käynnisti toimet Ilja Janitskinin saamiseksi Suomeen tuomittavaksi.

Wikipedian mukaan opiskelijajärjestöt perustelivat tutkintapyyntöään seuraavasti:

“26. tammikuuta 2016 poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt toimittivat valtakunnansyyttäjänvirastolle tutkintapyynnön MV-lehdestä. Järjestöt pyysivät virastoa kokoamaan yksittäiset rikosilmoitukset yhteen. Perusteina olivat sananvapauden väärinkäyttö, yhteiskuntarauhan rikkominen ja häirinnän ja loukkausten jatkumisen laajamittaisuus sekä pitkäkestoisuus.”

Opiskelijajärjestöjä rahoitetaan veronmaksajan kukkarosta ja ne ovat osa ns. vallitsevaa järjestelmää. Yksittäiset rikokset Janitskinin syytekirjelmässä olivat enimmäkseen vähäisiä, joten niitä kasattiin siihen pitkä lista. Etenkin tekijänoikeusrikoksia oli lukumääräisesti paljon, koska Janitskinilla oli etenkin julkaisun alkuaikoina tapana lainata artikkelit kokonaisuudessaan, mikä oli tietysti typerää.

Mitä tulee yhteiskuntarauhan rikkomiseen, siitä voi perustellusti olla eri mieltä. Kumpi oli oikeasti vahingollisempaa: se, että maahan päästettiin yli 30 000 tulijaa Lähi-idästä vai MV-lehden toiminta? Todellisuudessa syynä yhteiskuntarauhan horjumiseen oli pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimettomuus tulijavirran pysäyttämisessä. Tässä asiassa Janitskinia ja MV-lehteä voi korkeintaan syyttää hallituksen, viranomaisten ja valtamedian pimittämien tietojen levittämisestä.

Erityishuomiota voi kiinnittää Ylen toimittaja Jessikka Aroon, joka Yle Kioskin artikkelissa nimesi MV-lehden “Venäjän johdon poliittisia näkemyksiä myötäileväksi sivustoksi”. Tämän jälkeen MV-lehdessä ilmestyi useita toimittaja Aroa rienaavia artikkeleita. Janitskinin oikeudenkäynnissä Aron tapaus sai paljon huomiota mutta Aron tarkoituksena oli vain tuoda oikeudenkäynnille moraalinen oikeutus ja kerätä sympatiaa nuoren ja kauniin toimittajan avulla. Tämän voi päätellä siitä, että Aron myöhemmät yritykset saada oikeutta häntä väitetysti vainoavia kohtaan eivät enää ole saaneet vastaavaa sympatiaa.

Järjestelmä näytti valtaansa tuomalla parantumattomasti sairaan miehen Suomeen tutkintavankeuteen ja tuomiolle eli kyseessä oli ainakin osittain näytösoikeudenkäynti, jossa Janitskinille annettua 22 kuukauden ehdotonta vankeustuomiota voi pitää kohtuuttomana.

Aika moni varmasti ajattelee, että Janitskinin olisi alkujaankin pitänyt olla fiksumpi ja varovaisempi. Toisaalta tietty räävittömyys ja kaiken mahdollisen salliminen saattoivat houkutella enemmän satunnaisia kävijöitä verrattuna siihen, että julkaisu olisi alkujaankin ollut sisäsiisti. Joka tapauksessa julkaisu oli tekijänsä näköinen niin hyvässä kuin pahassa. Haudan takaa Janitskin voi korkeintaan sanoa, että tehkää paremmin, jos osaatte.