Miksi hallitus tekee suomalaisvihamielistä politiikkaa?

Olen usein pohtinut sitä, miksi Suomen hallitus ei tee mitään haittamaahanmuuton lopettamiseksi. Miksi se ei tehnyt mitään syksyllä 2015, kun maahamme saapui historiallisen suuri maahanmuuttajien vyöry eli yli 30 000 siirtolaista?

Ensinnäkin tuskin on mitään yksittäistä syytä, miksi hallitus istui tumput suorina vaan selityksiä pitää etsiä useasta lähteestä. Tässä kirjoituksessa luettelen joitakin tekijöitä, joiden takia hallitus ei tehnyt vuoden 2015 syksyllä Suomen kansan edun mukaisia päätöksiä.

Lyhyen tähtäimen poliittinen etu

Pakolaiskriisi käynnistyi tunteisiin vetoavalla valokuvalla hiekkarannalla makaavasta hukkuneesta lapsesta. Tällaisessa tilanteessa poliitikko haluaa esiintyä ihmisenä, joka välittää. Tulijoiden todellisista motiiveista ei ollut tietoa eikä valtamedian uutisoinnista aluksi käynyt ilmi, että tulijat olivat enimmäkseen 30 – 50 -vuotiaita miehiä. Suomi halusi auttaa. Juha Sipiläkin halusi auttaa, kun keskusteli oululaisessa vastaanottokeskuksessa huijariturvapaikanhakija Fahad Firasin kanssa, tai kun hän lupasi oman Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Poliitikko elää tässä hetkessä eikä mieti, mitä tapahtuu viiden tai kymmenen vuoden päästä puhumattakaan pidemmästä aikajaksosta. Poliitikolle pisin tulevaisuushorisontti on yksi vaalikausi eli neljä vuotta.

Suomalaiset poliitikot pyrkivät siis esiintymällä hyväntekijöinä saamaan lyhyen tähtäimen poliittista etua itselleen. He eivät ole yhtä kiinnostuneita päätöstensä taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista.

Hillotolppa

Yhä suurempi osa johtavista poliitikoista on ns. ammattipoliitikkoja. Heillä ei ole kokemusta työelämästä muutoin kuin järjestöissä. He ymmärtävät, että poliitikon ura voi jäädä lyhyeksi. Siksi uran aikana pitää varmistaa, että sen päätyttyä putoaa vihreälle oksalle eli saa hyväpalkkaisen viran.

EU-virat ovat paremmin palkattuja ja lokoisampia kuin kotimaiset virat valtion virastoissa tai laitoksissa. EU-viran voi saada, jos poliitikon urallaan noudattaa EU:n komissiosta tulevia ohjeita tai muuten tekee päätöksiä, jotka miellyttävät EU:n komissiota. Vastahankaisuus EU:n komission kanssa asioidessa johtaa todennäköisesti siihen, että mahdollinen pesti jää saamatta.

Hillotolppa on poliittisen korruption muoto, joka merkittävästi etäännyttää poliitikkoja kansalaisten toiveista. Se on yksi syy, miksi politiikka ajoittain näyttää pelkältä hallinnoinnilta.

Ongelmien myöntämisen vaikeus

On aivan selvä, että syksyllä 2015 hallitus teki Suomen kannalta typeriä ja seurauksiltaan negatiivisia päätöksiä. Olen melko varma, että hallituksessa tämä ymmärretään.

Poliitikon ammattitaitoon kuitenkin kuuluu asioiden selittäminen parhain päin. Virheitä ei myönnetä vaan päätökset tehtiin ”senhetkisen tiedon” perusteella. Hallitus on jälkikäteen myöntänyt, että Suomi olisi voinut käännyttää kaikki Haaparannan kautta tulleet. Lisäksi ex-pääministeri Matti Vanhanen on kertonut, että Suomi ei sulkenut rajojaan, koska pelättiin Venäjältä tulevia massiivisia pakolaisvirtoja, joita on nähty mm. Ilkka Remeksen kirjoittamissa kirjoissa. Asioiden selittämiseen parhain päin kuuluvat Vanhasen lausunnon kaltaiset näennäisen järkevät selitykset, joilla ei välttämättä ole totuuden kanssa tekemistä.

Ongelmat eivät tosin poistu selittämällä vaan ne pahenevat ajan myötä. Niitä ei kuitenkaan myönnetä, ennen kuin ne ovat niin pahoja, että niitä ei voi enää korjata. Ruotsissa on käynyt näin.

Ongelmien ratkaisu selittämällä on käyttökelpoinen keino, koska äänestäjien muisti on lyhyt. Seuraavissa vaaleissa kukaan ei ole enää kiinnostunut vanhoista selityksistä.

Oikeassa olemisen kallis hinta

Kolmen perinteisen valtapuolueen kannattajien mielipiteet maahanmuuton siunauksellisuudesta jakautuvat voimakkaasti. Jos hallitus olisi valinnut syksyllä 2015 toisenlaisen linjan ja käännyttänyt tulijat takaisin Ruotsiin, tämä olisi herättänyt vastustusta hallituspuolueiden sisällä. Valittu linja johti vain Perussuomalaisten hajoamiseen, mikä ei välttämättä ollut huono asia kahden muun hallituspuolueen kannalta.

Jussi Halla-aho on kommenteissaan ollut maahanmuuttokriisin aikana pääsääntöisesti oikeassa. Mitään palkintoa hänen ei kuitenkaan kannata tästä oikeassa olemisesta odottaa, vaan Perussuomalaisten arvostelu kiihtyy aina, kun maahanmuuton ongelmat tulevat julkisuuteen. Rasistisyytökset ja natsittelu eivät lopu, vaikka Halla-aho olisi kuinka oikeassa tahansa.

Euroopan Unioni ja globalismi

On myös havaittavissa, että Euroopan Unioni on Lissabonin sopimuksen myötä kehittynyt entistä keskusjohtoisempaan suuntaan. Kun EU ottaa jonkin politiikan osa-alueen hallintaansa, valta ei koskaan palaudu kansallisvaltiolle.

Paradoksaalisesti ”liberaalilla demokratialla” ja ”eurooppalaisilla arvoilla” ylpeilevä unioni on yhä autoritaarisempi erityisesti silloin, kun kansallisvaltiot kieltäytyvät tottelemasta. Tämän ovat saaneet huomata niin Visegrad-maat kuin EU:n perustajajäseniin kuuluva Italia. EU:n autoritaarisuudesta voi lukea esimerkiksi täältä. Niskoittelevia maita uhkaillaan tukien menetyksellä ja niiltä yritetään saada äänioikeus pois. Unkari ja Puola ovat saaneet osakseen tätä kohtelua mutta toistaiseksi välttyneet rangaistuksilta.

Suomalaiset ovat lainkuuliaisia ja tottuneet pelaamaan sääntöjen mukaan. EU:ssa näin on tehty jopa selkeästi omien etujen vastaisesti. Pakolaiskriisin aikana suomalaiset poliitikot eivät uskaltaneet tehdä omia päätöksiä vaan odottivat EU-tason ratkaisuja. Näitä ratkaisuja ei koskaan tullut, jos sellaiseksi ei lasketa päätöstä turvapaikanhakijoiden taakanjaosta, jota noudatti kaksi maata: Suomi ja Malta.

EU on pohjimmiltaan globalistinen hanke, jossa päätöksentekoa siirretään ylikansalliselle tasolle kansallisvaltion demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Myös ns. kansainväliset sopimukset viimeisimpänä YK:n maahanmuuttosopimus GCM (Global compact on migration) kaventavat kansallisen päätöksenteon liikkumavaraa. Kyseinen sopimus sivuutettiin sekä valtamediassa että eduskuntakeskusteluissa lähes täysin, vaikka sen teksti sisältää velvoitteita, joita kansalaiset tuskin hyväksyisivät, jos heiltä asiasta kysyttäisiin. Suomessa sopimus kuitattiin maininnalla, että se ei ole juridisesti sitova.

Sen lisäksi, että Suomen johtavilla poliitikoilla ei ollut halua rajoittaa maahanmuuttokriisin vaikutuksia, heiltä puuttuu myös toimivaltuuksia.

Kun arvostelu harjoitetun maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen myötä kasvaa, silloin hyökätään hyvää vihollista eli ”vihapuhetta” vastaan. Pääministeri Sipilän uuden vuoden tervehdyksessä muistutettiin luonnollisesti mainita tämä uudissana:

” Muistutan, että omankädenoikeuden käyttö on oikeusvaltiossa rikos, kuten myös vihapuheen viljeleminen.”

Luonnollisesti vihapuhetta ei lainsäädännössä käsitteenä tunneta. Vihapuhevaroittelut kertovat ainakin siitä, että pääministeri ymmärtää kansalaisten olevan vihaisia siitä, mitä Oulussa ja Helsingin Arabianrannassa on tapahtunut. Nykyisen hallituksen aikana niin islamilainen terrorismi kuin nuoria tyttöjä saalistavat grooming-jengit ovat tulleet osaksi suomalaista todellisuutta. Pääministerin johtamalla hallituksella on ollut suuri rooli kyseisten ilmiöiden maahantuonnissa.