torstaina, joulukuuta 06, 2018

Tämä teksti sisältää haittaisänmaallisuutta


On suomalainen perinne antaa palstatilaa jollekin Suomessa asuvalle, jolla on ulkomaisia sukujuuria. Niin tekee Helsingin Totuus, kun se tarjoaa kulttuurihenkilö Sofi Oksaselle tilaisuuden haukkua Suomea ja suomalaisia. Jotkut asiat eivät siis muutu. Juttu on maksumuurin takana, joten sitä ei kannata lukea.

Termi haittaisänmaallisuus on kuitenkin uusi ja hieno. En vain oikein tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Otsikon mukaan nimenomaan se repii meitä kahtia. Jos haittaisänmaallisuudella tarkoitetaan sitä, mitä esimerkiksi Perussuomalaiset tai Viktor Orban edustaa, Oksanen on yksiselitteisesti väärässä ja sekoittaa syyn ja seurauksen keskenään.

Ns. haittaisänmaallisuutta edistää nimenomaan globalistieliitin harjoittama kansallisvaltioiden tuhoamispolitiikka, johon kuuluu mm. massamaahanmuuton edistäminen Lähi-idästä ja Afrikasta. Kun tähän lisätään asiaan olennaisesti kuuluva valheellinen humanismi ja sillä hurskastelu, arpa on heitetty eikä se suosi globalismia kannattavia poliitikkoja.

Bussijihad

Uurainen on omien sivujensa mukaan 3700 asukkaan kasvava kunta keskellä Suomea. Kunta kehuu itseään lapsiperheille ja yrityksille ystävälliseksi. Näin tekevät melkein kaikki muutkin Suomen kunnat.

Todellisuudessa Uurainen on pieni ja syrjäinen kunta, jonka kirkonkylään tuskin kovin moni vahingossa eksyy. Se on myös viimeinen paikka, jonne islamilaisen maailman patologisimpien piirteiden uskoisi rantautuvan. Kunnan kotisivuilta löytyy lyhyt esittelyteksti englanniksi ja venäjäksi mutta ei arabiaksi. Uurainen ei ole modernin eurooppalaisen ”kansainvälistymisen” eturintamassa.

Äskettäin Uuraisilla ja Loimaalla kuljettajien kimppuun hyökättiin kesken ajon. Uuraisten kohdalla tämä tapahtui Helsingin ja Oulun välisellä pikavuorolla 5.12. noin yhden aikaan yöllä. KRP tutkii tapahtunutta liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä.

Varsin pian selvisi, että Uuraisten ja Loimaan epäillyt tekijät olivat kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. KRP selvittää motiivia ja näiden tietojen perusteella on syytä tutkia myös, onko kyse terrorismista. Halusivatko tekijät tappaa kuollessaan vääräuskoisia eli päästä marttyyreiksi?

Uhka otettava tosissaan

Sisäministeri Kai Mykkänen tuntuu ainakin osittain järkiintyneen, joskin paluu normaalitilaan tuskin kestää pitkään:

Kyseessä on raukkamainen, täysin ulkopuolisia matkustajia vaarantava teko. Onneksi fyysisiä vahinkoja ei tullut matkustajille. Tämä ei saa yleistyä.”

Mutta on selvää, että meillä on lähes 9 000 kertaalleen kielteisen päätöksen turvapaikkaansa saanutta vastaanottojärjestelmässä. Riski siitä, että turhautuminen johtaa johonkin tämäntyyppiseen, on olemassa.

Mykkänen puhuu asiaa. Ongelmia saattaa tulla, kun siirrytään sanoista tekoihin. Jo Turun terrori-iskun jälkeen oli selvää, että kielteisen päätöksen saaneet ja maahan jääneet turvapaikanhakijat muodostavat vakavan turvallisuusriskin. Tuolloin mihinkään toimenpiteisiin riskin pienentämiseksi ei ryhdytty.

Kuten tavallista Tanskassa on jo ehditty harkitsemaan asianmukaisia toimia. Siellä hallitus harkitsee kielteisen päätöksen saaneiden ja rikollisten turvapaikanhakijoiden lähettämistä etäiselle Lindholmin saarelle. Suomesta ei ole erityisen vaikea löytää sopivaa paikkaa, jonne rikolliset ja kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voitaisiin sijoittaa ilman, että he muodostavat uhkaa tavallisille ihmisille. Toistaiseksi hallitus ei ole lämmennyt tällaiselle ajatukselle.

Riski on myös, että hallitus ja ylimmät viranomaiset yrittävät lakaista asian maton alle ja keskittyvät ”viestinnällisiin toimiin” eli kansalaisten rauhoitteluun. Nykypolven poliitikoille ja virkamiehille tyypilliseen tapaan asia hoidetaan puhumalla. Valitettavasti konkreettiset ja tehokkaat toimet ovat ainoita, jotka oikeasti lisäävät turvallisuudentunnetta.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kuuluu niihin virkamiehiin, joille puhuminen on kultaa ja tekeminen hopeaa, jos sitäkään. Ylen mukaan:

Poliisiylijohtaja ei halua hysterisoida tapahtumia. Kolehmainen perää nyt poliisille ja viranomaisille työrauhaa, ja sanoo että ei ole syytä pelkoon.”
Pelko vähenisi, jos viranomaiset ottaisivat vakavasti turvapaikanhakijoiden muodostaman turvallisuusuhan. Mitään viitteitä tästä ei ole.

Jos ”viestinnälliset toimet” epäonnistuvat, seuraava vaihe on yrittää tukkia kansalaisten suut suitsimalla ”vihapuhetta”. Samaan aikaan valtamedia yrittää kiinnittää huomion uusnatseihin eli käytännössä merkityksettömään ja rajalliseen turvallisuusuhkaan.

Nykyinen hallitus on kautensa aikana onnistunut heikentämään Suomen turvallisuustilannetta ehkä enemmän kuin yksikään sodanjälkeisen ajan hallitus sitä ennen. Kohtalokkaat virheet tehtiin syksyllä 2015. Tuolloin sisäministerinä ollut Petteri Orpokin järkyttyi julkisesti Oulun tapahtumista, vaikka hän itse on suurelta osin vastuussa heikentyneestä turvallisuustilanteesta.

Nyt tarvitaan haittaisänmaallisuutta eli suomalaisten turvallisuuden ottamista vakavasti.


7 kommenttia:

Becker kirjoitti...

Täyttä asiaa. Poliitikot ovat kausaalisesti vastuussa kaikista tapoista, raiskauksista, pahoinpitelyistä ja rikoksista mitä haittamaahantunkeutuminen on aiheuttanut.

J. Jörgensen kirjoitti...

Minua myös tympivät tuommoiset mykkästen loihelausumat, ettei 'tämä saa yleistyä' . Jumalauta ministeri, mitä aiot oikeasti TEHDÄ, etteivät ne yleisty? Istua peukalo perseessäsi ja toivoa parasta, vai?

Vasarahammer kirjoitti...

Becker: "Poliitikot ovat kausaalisesti vastuussa kaikista tapoista, raiskauksista, pahoinpitelyistä ja rikoksista mitä haittamaahantunkeutuminen on aiheuttanut."''

Paitsi että eivät ole. Valtamedia ei koskaan vaadi poliitrikkoja vasrtuuseen turvapaikanhakijoiden tekemän terrori-iskun tai joukkoraiskauksen takial. Siksi johtavat poliitikot voivat esittää järkyttynyttä täysin vapaasti.

J. Jörgensen: !"Minua myös tympivät tuommoiset mykkästen loihelausumat, ettei 'tämä saa yleistyä' . Jumalauta ministeri, mitä aiot oikeasti TEHDÄ, etteivät ne yleisty? Istua peukalo perseessäsi ja toivoa parasta, vai?"

Kuten edellä sanoin, valtamedia päästää poliitikot helpolla silloin, kun he noudattavat valtamedian hyväksynmää politiikkaa (avoimet rajat, humaani maahanmuuttopolitiikka). Vaikeuksia tulee vasta, kun karkotuksia pannaan oikeasti toimeen. Siinä vaiheessa valtamedia on kriittinen ja uutisoi aktivistien näkökantoja.

Anonyymi kirjoitti...

Ylenannolla varsinkin jahti tuntuu olevan käynnissä.

https://yle.fi/uutiset/3-10533611

Veijo Hoikka kirjoitti...

"Kyseessä on raukkamainen, täysin ulkopuolisia matkustajia vaarantava teko. Onneksi fyysisiä vahinkoja ei tullut matkustajille. Tämä ei saa yleistyä.”
Eli: tästä eteenpäin on tultava fyysisiä vahinkoja. Näin tulkitsen suomen kieltä monikulttuurisesti.
Asiaan jollakin tavalla liittyy seuraava linkki. Jori on hieno mies herrasmieheksi
https://people.com/politics/michelle-obama-george-bush-candy-state-funeral-for-his-father/

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi: "Ylenannolla varsinkin jahti tuntuu olevan käynnissä."

Kuka on oikeasti yllättynyt siitä, että Yle julkaisee tuollaisen jutun juuri nyt? PVL on suvakeille sekä tilaisuus hyveliputtaa että väline heittää lokaa persujen päälle.

Veijo Hoikka: Tyhjää puhetta on helppo tuottaa. George W. Bushia muuten vihattiin aikanaan. Vihaajina olivat samat tahot, jotka nyt haukkuvat Trumpia. Toisaalta myrkyllisyys on Trumpin kohdalla viety toiseen potenssiin.

Demokraatit ovat aina pitäneet republikaanipresidenteistä silloin, kun nämä ovat kuolleita.

Hemuli kirjoitti...

Saksan maalla tapahtuu vekkuleita asioita. Merkkelin tilalle CDU puheenjohtajaksi on valittu Annegret Kramp-Karrenbauer. AKK (ainakin vielä ennen valintaansa) vastusti homo liittoja, kannatti tiukkaa aborttilakia ja vissiinkin on ollut sitä mieltä että matujen olisi syytä olla maassa maan tavalla tai lähteä lätkimään.
Ans kattoo mitä mieltä AKK on asoista valintansa jälkeen ja millainen myrsky mediassa syntyy jos rouva pitää omat mielipiteensä.