Suomessa paikallislehdet saavat vielä toimia melko vapaasti
ilman ideologista pakkopaitaa. Ehkä näin on siksi, että niiden juttuja harvoin
referoidaan valtakunnallisten medioiden lehdistökatsauksissa. Yksi tällainen
vapaasti toimiva lehti on Kokemäen, Harjavallan ja Huittisen kuntien asioita
seuraava Kokemäkeläinen. Se julkaisi äskettäin kirjoituksen, jossa asetettiin
kyseenalaiseksi MV-lehden ex-päätoimittaja Ilja Janitskinin kohtelu otsikolla ”Maailman
onnellisin maa vainoaa toisinajattelijaa”.
Juttua jaettiin sosiaalisessa mediassa ja sen näki myös
Yleisradion palkittu journalisti Jessikka Aro, joka väitti Twitterissä
Kokemäkeläinen -lehden levittävän MV-lehden salaliittoteorioita tosiasioina.
Joku toinen voisi väittää, että Jessikka Aro itse levittää Venäjän
informaatiosodasta väitteitä, jotka ovat vaikeasti todennettavissa. Putinin
trollista on käytännössä tullut lyömäase, jota käytetään yhtä innokkaasti kuin aiemmin
rasistikorttia.
Kokemäkeläinen-lehden juttu on hämmästyttävän kypsästi
kirjoitettu, kun ajattelee, että sen kirjoittaja on vasta 17-vuotias. Samaan
aikaan valtakunnallisen median palkitut journalistit käyttäytyvät kuin kiukuttelevat
teinitytöt joutuessaan arvostelun kohteeksi. Viittaan tällä Lännen median
toimittaja Rebekka Härkösen näyttävään sensuurivaatimuksilla höystettyyn
uhriutumiseen.
Janitskinin tapaus
Janitskinin eurooppalaisen pidätysmääräyksen takana on
suomalaisen valtamedian ja sen toimittajien tekemät rikosilmoitukset, jotka on
koottu pituudeltaan näyttäväksi listaksi. Sen avulla Janitskin saatiin lopulta
luovutettua Suomeen. Rikokset ovat yksittäisinä varsin vaatimattomia, mutta
pitkänä luettelona niillä saadaan aikaan vaikutelma, jossa Ilja Janitskinista muotoutuu
suurrikollinen.
Koska valtamedia on rikosilmoitusten takana, sieltä on turha
etsiä Janitskiniin ymmärtäväisesti suhtautuvia juttuja. Valtamedian lisäksi Janitskin-jahdilla
on todennäköisesti johtavien poliitikkojen tuki takanaan, aivan kuin aikanaan
Seppo Lehtoa metsästettäessä. Lehto tuomittiin yli kahden ja puolen ehdottomaan
vankeuteen pelkistä internet-kirjoituksistaan. Lehdon pahimmat synnit olivat
törkyinen kielenkäyttö ja tuotteliaisuus. Lehdon hampaisiin joutunut virkamies
tai poliitikko saattoi Googlella omaa nimeään hakiessaan löytää kymmeniä Lehdon
blogeja, joilla tosin ei ollut erityisen paljon lukijoita. Internet on tosin Lehdon
ajoista muuttunut, kun sosiaalisen median merkitys on kasvanut.
Mikä sitten oli Janitskinin pahin synti? Janitskinin MV-lehdessä toki lainattiin valtamedian
juttuja selkeästi enemmän kuin olisi ollut hyvän tavan mukaista. Hän oli myös
suorapuheinen ja kertoi asiat sellaisenaan ilman ns. ”vastuullisen median”
pidäkkeitä. Tämä ei kuitenkaan itsessään olisi riittänyt. MV-lehdestä vain tuli
liian suosittu eli sivustolla kävivät myös sellaiset, jotka eivät olisi ystävilleen
kehdanneet tunnustaa käyneensä MV-lehden sivuilla.
MV-lehteä yritettiin pysäyttää perinteisillä vasemmiston
keinoilla eli pyrkimällä karkottamaan mainostajia MV-lehden sivustolta. Tässä
onnistuttiinkin erittäin hyvin. Lehti ei kuitenkaan lakannut ilmestymästä vaan
jatkoi toimintaansa. Koska MV-lehteä ei onnistuttu lopettamaan, sen
tukahduttamiseksi tarvittiin järeitä oikeustoimia.
Miksi viranomaiset eivät olisi suostuneet tekemään
kuulustelua internet-yhteyden kautta, jos tarkoituksena ei olisi ollut tehdä esitutkinnasta
ja oikeusprosessista se varsinainen rangaistus? Nythän Janitskin joutuu
istumaan tutkintavankeudessa 31.5. saakka ja mahdollisesti paljon pitempään. Vaikka
Janitskinin epäiltyjen rikosten lista on pitkä, siinä on mukana kohtia, joille nauravat
naurismaan aidatkin. Oikeudelta vaaditaan mielikuvitusta, jos se aikoo saada
niistä aikaan pitkän ehdottoman tuomion valtamedian ja poliitikkojen pyyteettömästä
tuesta huolimatta.
Valtamedian bisnesmalli mennyttä
Suomalainen valtamedia ei jatkuvasti puhuisi ”valemedioista”
ja itsestään ”vastuullisena mediana”, jos sen asema oikeasti olisi vahva. Jatkuvaa
propagandaa tarvitaan, koska valtamedia on luultavasti jo menettänyt ainakin
kaksi sukupolvea. Nykyisin valtamedia alentuu jakamaan juttujaan sosiaalisessa
mediassa, jotta niitä luettaisiin. Mainostuloja tuovaan klikkaukseen tarvitaan
näyttäviä otsikoita mutta myös kilpailijoiden häpäisemistä ja eliminointia,
kuten MV-lehden tapauksessa.
Häpäisyn sijasta MV-lehti olisi oikeasti ansainnut palkinnon
vuoden journalistisesta teosta. Se ei itse keksinyt sitä, että valtamedia
systemaattisesti pimittää monikulttuurin varjopuolia ja liioittelee sen hyviä
puolia. MV-lehti vain toi asian suuren yleisön tietoisuuteen. Itse kukin saa
toki edelleen päättää, uskooko MV-lehden vai valtamedian versioon. Joka
tapauksessa MV-lehden ansiosta yhä useampi epäilee valtamedian rehellisyyttä
tietyissä aihepiireissä ja epäilee hyvästä syystä.
Janitskin-jahdissa valtamedialla on myös taloudellinen etu
pelissä. Sen rinnalla Jessikka Aron ja Rebekka Härkösen kaltaisten kokema vaino
on täysin toissijainen asia. Se tuo vain valtamedian härskille oman edun
varjelemiselle näennäisen moraalisen oikeutuksen. Janitskinin vapaamielinen tapa
lainata valtamedian uutisia ei aiheuttanut taloudellisia menetyksiä mutta
uudella bisnesmallilla ilman valtamedian raskasta kustannusrakennetta toimivien
kilpailijoiden tulo voisi sellaisen aiheuttaa.
Kyse on elämästä ja kuolemasta,
jonka päässä häämöttää konkurssi tai tukiaisten ruinaaminen valtiolta. Nyt
kuitenkin yritetään kilpailijoiden tuhoamista keinoja kaihtamatta. Tämä voi
onnistua, koska Suomen valtio tekee likaisen työn valtamedian puolesta eli
toimii mediakartellin juoksupoikana.
On oikeastaan ironista, kun Kokemäkeläinen-lehden kirjoitus
ilmestyy samalla viikolla, kun koululaiset lukivat radiossa uutisia. Ylen toimittaja
toki muisti kysyä koululaisilta, osaavatko he erottaa ”vastuullisen median” valemediasta.
Nähtäväksi jää, miten hyvin valistukseksi naamioitu läpinäkyvä propaganda
tehoaa.
Yhdysvalloissa 2/3
aikuisväestöstä saa ainakin osan uutisistaan sosiaalisesta mediasta. Tämä
kertoo toimialan murroksesta, johon suomalainen valtamedia ei ole sopeutunut.
Mitä enemmän valtamedia kehuu itseään ja samalla jättää olennaisia asioita
todellisuudesta kertomatta, sitä huonommin sillä menee ja sitä nopeampaa
toimialan kuihtuminen ja korvautuminen uusilla toimijoilla on. Suomessa
valtamedian paras suoja on pieni kielialue, joka tekee vaihtoehtomedian
toiminnan vaikeaksi ilman valtamedian aktiivista sabotointiakin.
Kokemäkeläisen artikkelin kirjoittaja toimi samoin
kuin pikkupoika sadussa keisarin uusista vaatteista. Kirjoittaja sanoi, että
Janitskinin tapauksessa kyse on mielipidevainosta eikä oikeudenkäytöstä. Tästä
hän ansaitsisi palkinnon moitteiden sijasta. Journalisteilta sitä on tosin
turha odottaa eikä palkittu journalisti enää nykypäivänä kerro todellisesta
arvostuksesta, koska palkintoja on jaettu Härkösen, Tuomas Murajan ja Saska
Saarikosken kaltaisille.
9 kommenttia:
Valtamediahan pitää itseään yhtenä monoliittina joka jakaa ne kuuluisat yhteiset arvot. Siksi pientäkin paikallislehteä vihataan niin kuin bolsheviikit vihasivat mensheviikkejä jos se aiheuttaa särön tähän monoliittiin. Kuvaavaa on että 17-vuotias heppu kirjoittaa paremman kolumnin kuin yksikään valtamedian ”ammattitoimittaja”. Ja plussaa kyseiselle lehdelle että se on pitänyt tuon jutun edelleenkin esillä.
Aika monen paikallislehden omistaa joku isompi mediatalo. Tällöin paikallislehti yleensä komppaa alueen valtalehteä.
Hyvää piilovaikuttamista tämäkin.
Jessikka Aro ja Rebekka Härkönen saivat tuolla Twitter-maalituksellaan lopullisen mainehaitan itselleen. Vajosivat samalle tasolle kuin Anna Egutkina klassikoksi Vuosaaren mielenosoituksessa pahoinpidellystä somalinaisesta puhumattakaan jonkun Tuomas Murajan sekoamisesta.
On vaikea ymmärtää sivusta seuraten kokonaisen ammattikunnan ajautumista joukkopsykoosiin. Vähän samanlainen juttu kuin vuosituhannen vaihteen teknologiaosakkeiden kupla tai 90-luvun CO2-hysteria.
Ei nykyisin vuoden 80-jälkeen syntyneet seuraa Ylen tai Hesarin uutisia. Oman ikäiseni on vaikea käsittää miten valtava muutos tiedon jalostuksessa on tapahtunut.
Kaikki kunnia mielenkiintoisilta henkilöhaastatteluille joita esim YLE ja Hesari julkaisevat, mutta en minä itse siitä olisi valmis maksamaan. Tulisin hyvin toimeen ilman tarinoita Trumpin lakimiehen väärinkäytöksistä tai Antti Rinteen mielipiteistä liittyen yhtään mihinkään.
Maailma menee eteenpäin omalla painollaan, tiesinpä Kaj Turusesta tai Harry Harkimosta taikka en. Nykyinen toimittajakunta on saanut poliitikot laulamaan haluamallaan tavalla, mutta samalla molemmat instituutiot ovat menettäneet äänestäjien kovan ytimen (joka maksaa veroja tai lehden tilauksista) tuen. Muutos oli hidas, mutta näin jälkikäteen sitä kesti 20 vuotta. Jos Kokemäkeläisestä voi jotain ennustaa, muutos on käynnistynyt toiseen suuntaan. Toivotaan ainakin niin.
Tervehdys
Jos lehdistö on vallan vahtikoira, niin totuusmedia on puudeli, joka istuu omistajansa sylissä hotkien herkkupaloja, joita omistaja antaa ja tuijottaa omistajaa nappisilmillään.
MV-lehti puolestaan on se kapinen sekarotuinen piski, joka panee kaikkea, mikä liikkuu ja tonkii ravintonsa roskiksesta. Mutta samalla pitää pihan puhtaana tunkeilijoista haukkumalla ja puremalla kaikkia, jotka uskaltavat tulla lähellekään pihapiiriä.
Kumman hoitoon luottaisit oman talosi turvallisuuden?
t. Brysselin Bobrikov
Lännen Median sensuurikin vuotaa... Ainakin joskus, kommenteissa.
Hercule Poirot
Agatha Christie
Hei Vasarahammer, Kumitonttu, Ype ja muut,
Koen velvollisuudekseni ilmoittaa, että vakiokommentoija Kari löytyi torstaina kotoaan kuolleena.
En tiedä tunsitteko häntä henkilökohtaisesti, mutta voisin kuvitella, että hänen ajatuksensa ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Ainakin itse jään kaipaamaan keskusteluhetkiä hänen kanssaan.
Onko Kari todellakin poistunut keskuudestamme? En ollut aina hänen kanssaan samaa mieltä, mutta jään kyllä itsekin kaipaamaan hänen omintakeista ajatusmaailmaansa.
Osanottoni omaisille.
"Koen velvollisuudekseni ilmoittaa, että vakiokommentoija Kari löytyi torstaina kotoaan kuolleena."
Julkaisin tämän, vaikka asialle ei ole virallista varmistusta. Surunvalittelut tulevat sitten, kun tiedetään tilanne.
Löylyniemi, kiitos tiedosta. Kari oli erittäin lämminsydäminen ihminen. Hän oli äärettömän viisas eli paljon nähnyt ja kokenut ihminen. Vaikka en kirjoittele blogejani kenellekään erityisesti, rehellisesti sanoen monissa kirjoituksissani näkyy viestejä, joita lähetin Karille.
Keskustelimme usein hänen kanssaan, viimeksi vajaa viikko sitten. Usein, kun en ollut varma, kuinka suhtautua johonkin asiaan, soitin hänelle kysyäkseni hänen mielipidettään. Jos joku asia on varmaa niin se, että Kari toivoisi meidän muistavan häntä hyvällä. Itselleni ei kertaakaan sattunut niin, että olisin loukkaantunut hänen takiaan. Hän jaksoi aina kärsivällisesti selittää ja perustella, miksi moraali on tärkeää.
Kari antoi minulle henkilökohtaisessa elämässäni hyviä neuvoja, joita olen noudattanut ja tästä eteenpäin tulen vielä vahvemmin niitä seuraamaan. Hän oli mies, jollaiseksi haluaisin itse kasvaa.
Suru on valtava. Menetys kuitenkin opettaa entistä enemmän arvostamaan niitä ihmissuhteita, joita jäljellä on. Karilla oli loistava huumorintaju ja hän sanoikin joskus kun kuolemasta puhuttiin, että turha on surra maallista elämää - sillä on väistämättä äärensä.
Lähetä kommentti