Keskinkertaisuuden oppitunti

Pääministeri Juha Sipilä esiintyi A-studiossa 23.5. ja kommentoi Manchesterin tapahtumia. En äänestänyt Sipilää enkä tämän puoluetta. En siis odottanut hänestä messiasta ja Suomen pelastajaa. Keskimäärin pääministerinä hän on kuitenkin ollut parempi kuin kaksi edeltäjäänsä Jyrki Katainen ja Alexander Stubb. Tähän ei tosin paljoa vaadita.

Tänään haudattu Mauno Koivisto oli viimeinen todellinen Suomen presidentti. Hänen jälkeensä presidentit ovat soitelleet toista viulua ja jääneet enimmäkseen ”arvojohtajiksi” eli seremoniallisiksi hahmoiksi vailla todellista valtaa, joka on siirtynyt hallitukselle ja pääministerille. Kun katsoo Suomen pääministereitä Koiviston jälkeisenä aikana, heidän tuleva poismenonsa tuskin saa aikaan samanlaista reaktiota kuin Koiviston kuolema. Itse asiassa Koiviston kuolema sai miettimään, että onko presidentin asemaa heikennetty tarpeettoman paljon.

Sipilä ja Manchesterin terrori-isku

A-studion lähetyksessä Sipilä luonnehti Manchesterin iskua ”poikkeuksellisen raa’aksi ja raukkamaiseksi”. Mielestäni hän on tässä väärässä. Kyseessä oli normaali jihadistinen terrori-isku, jonka tavoitteena on saada aikaiseksi mahdollisimman paljon kuolleita vääräuskoisia. Se, että uhrit olivat enimmäkseen nuoria tyttöjä, ei muuta tätä tosiasiaa. Sipilä totesi:

”Pitää vakavasti miettiä, millä tavalla me puolustetaan näitä omia arvojamme ja elämäntapaamme.”

Ymmärtääkö Sipilä oikeasti, mitä arvoja ja mitä elämäntapaa pitäisi puolustaa ja mitä vastaan? Kun Sipilän kaltainen poliitikko puhuu ”arvoista”, minulle tulee epämukava olo suurelta osin siksi, että poliitikko ei yleensä kerro, mitä ne arvot ovat. Poliitikon mielestä ”arvot” kuulostaa hyvältä. Olisi parempi, jos poliitikko sanoisi, millä tavalla puolustamme maatamme.

Haastattelu etenee yllättävän nopeasti sosiaaliseen mediaan. Sipilä kertoo:

”Kaikki voimme tehdä asialle jotakin omalla käyttäytymisellämme ja erityisesti tuo sosiaalinen media. Meidän tulisi välttää sitä, että emme keskustelussa jakaudu kahtia ja sillä tavalla ääripäät vaan keskustelevat. Kuitenkin se hiljainen suomalainen enemmistö ajattelee asioista keskitiellä ja minusta sen äänen tulisi kuulua enemmän.”

”Keskustelu kärjistyy, kun samanmieliset löytävät toisensa. Pitäisi saada saman pöydän ääreen eri tavoin ajattelevat.”

Valitettavasti kahtiajakoa ei voi välttää. Oman kokemukseni perusteella ”se toinen ääripää” blokkaa erimieliset, pyrkii sensuroimaan erimielisten kirjoituksia ja kieltäytyy kuuntelemasta omista poikkeavia mielipiteitä. Tämä kyseinen ”ääripää” järjesti Meillä on unelma -konsertin.

Ja hiljainen suomalainen enemmistö on se, joka ymmärtää kansakuntaamme uhkaavista vaaroista ainakin yhtä vähän kuin Juha Sipilä.

Jostain käsittämättömästä syystä Sipilä otti esille saamelaiskysymyksen. Saamelaiset ovat pieni vähemmistö, jonka taistelujärjestöjen edustajat eivät räjäyttele itseään väkijoukossa tai aja tahallaan kuorma-autolla ihmisten päälle.

Toimittaja kysyy seuraavaksi, voiko vastaavaa tapahtua Suomessa. Sipilä panee toivonsa Euroopan Unioniin:

”Viesti on tietenkin se, että me ei sille pelolle saa antaa sijaa, vaikka se on täysin ymmärrettävä tunne tällaisessa tilanteessa. Voin vakuuttaa sen, että viranomaiset tekevät kaikkensa tällaisen tilanteen estämiseksi. Euroopan Unionissa tehdään yhteistyötä ja on varmasti estettykin monta iskua sillä yhteistyöllä.”

Minäkin uskon, että viranomaiset tekevät parhaansa. Poliittiset päätökset ovat kuitenkin johtaneet tilanteeseen, jossa terrorismin torjunnasta on tullut turvallisuusviranomaisten ykkösprioriteetti. Tilanteeseen johtaneesta kehityksestä vastaavat Sipilä ja hänen kaltaisensa poliitikot muutaman viime vuosikymmenen ajalta.

Vaikka EU-tason yhteistyöllä olisikin helpotettu joidenkin terrori-iskujen estämistä, EU itsessään on luonut olosuhteet terroristien nopealle ja helpolle liikkumiselle rajojen yli. Lisäksi EU on luonut olosuhteet muslimien massamaahanmuutolle puutteellisella rajavalvonnalla ja kyvyttömyydellä torjua laitonta maahanmuuttoa.

Puhe kääntyy Britanniaan. Sipilä toteaa:

”Tietenkin Britanniassa on tuo uhka-arvio ollut korkealla jo pitkään ja se on ollut sillä tasolla, että tällainen uhka ja tällainen teko on varsin todennäköinen.”

Luonnollisesti Sipilä ei mainitse, miksi uhka-arvio on noussut. Virheet on tehty jo kauan sitten. Manchesterin terroristin isä sai aikanaan poliittisen turvapaikan. Hän vastusti Libyan diktaattori Muammar Qaddafia ja oli islamisti. Poika ei siis ole pudonnut kauas puusta. Jihad-perheen tarinan voi lukea täältä.

90-luvulla Britannia ja erityisesti Lontoo tarjosivat turvapaikan lukuisille islamilaisille radikaaleille. Siksi Lontoota alettiin kutsua pilkkanimellä Londonistan. Nykyisin Britannian asukkaista arviolta 5 prosenttia on muslimeja. Tällainen väestörakenne tarjoaa erinomaisen toimintaympäristön islamilaiselle terrorismille. Kannattaako Suomen pyrkiä samaan?

Toimittaja kysyi Sipilältä suoraan, tuleeko meidän vain sopeutua terrorismiin. Sipilä ei ollut samaa mieltä:

”Minusta ei pidä (hyväksyä ja tottua terrori-iskuihin). Globaali yhteisö on pahasti epäonnistunut, kun maailma on mennyt tähän suuntaan ja kyllä meidän pitää myös löytää keinoja terrorismin juurisyiden torjuntaan, jossa on monelaista eriarvoistumisen tunnetta, joutilaisuutta, työttömyyttä ja sitä kautta tapahtuvaa radikalisoitumista. Siellä on myös ihan aitoa vihaa länsimaisia yhteiskuntia kohtaan.”

Alku kuulostaa hyvältä. Sen jälkeen mennäänkin sitten metsään, kun aletaan puhua ”juurisyistä”. Nämä ovat sitä normaalia vasemmistolaista jargonia. Todellisuudessa islamilaisella terrorilla on vain vähän tekemistä joutilaisuuden tai työttömyyden kanssa. Monet terroristeista ovat olleet hyväpalkkaisissa ammateissa ja tulleet keskiluokkaisista perheistä. Lisäksi terrorismin tukijat Persianlahden maissa eivät ole mitään tyhjätaskuja.

Toimittaja kääntää puheen nuoriin ja siihen, kuinka heitä ei kuunnella. Toimittaja kysyy, miten nuorten tilannetta voisi parantaa. Sipilä vastaa:

”Varmasti pitää parantaa. Tässäkin oli nuori tekijä, oliko 23-vuotias tekijä, ja ilman muuta pitää parantaa sitä. Pitää parantaa myöskin meidän uskontojen välistä vuoropuhelua, ymmärrystä toisiamme kohtaan ja myöskin uskontojen sisällä pitää jatkuvasti tehdä työtä, että siellä ei radikalisoitumista tapahdu uskonnon varjolla.”

”Itse esimerkiksi olen kutsumassa Kesärantaan nuorisojärjestöjen edustajia ja käydään keskustelua sitten nuoria kiinnostavista kysymyksistä.”

En tiedä yhtäkään positiivista tulosta, joka on seurausta uskontojen välisestä vuoropuhelusta. Miksi pitäisi harjoittaa vuoropuhelua sellaisen uskonnon kanssa, jonka mielestä islam kumoaa sinun edustamasi uskonnon ja tekee siitä tarpeettoman pelastuksen kannalta? Uskontojen välisessä vuoropuhelussa keskustelukumppaniksi lisäksi valikoituu niitä islamin edustajia, jotka kannattavat islamin ylivaltaa ja sharia-lakia. On syytä kysyä, miten hyödyllistä tällainen vuoropuhelu oikeasti on.

Sipilä lisäksi puhuu uskonnoista, vaikka ”radikalisoitumisessa” kyse on vain yhdestä uskonnosta eli islamista. Valtion tukemien nuorisojärjestöjen edustajien kanssa voi olla kiva keskustella, mutta kyse ei ole nuorisosta vaan ”nuorisosta” eli musliminuorista.

Juurisyyt

Toimittaja kysyy, miten radikalisoitumista voitaisiin estää Suomessa. Sipilä vastaa:

”Se on hyvin moniulotteinen kysymys. Tietenkin siellä on se tunne, jos ihminen ei olevansa osa yhteiskuntaa ja tuntee olevansa hyödytön ja sitä tarkoitusta haetaan tämäntyyppisistäkin asioista. Tätä radikalisoitumista on tapahtunut myöskin Suomessa ja täältä on lähdetty vierastaistelijaksi, jota on vaikea niinku ymmärtää, tämäntyyppistä kehitystä.”

Sipilä puhuu ihmisistä, ikään kuin kuka tahansa voisi ”radikalisoitua” ja ryhtyä räjäyttelemään kanssaihmisiään kappaleiksi. Jos Sipilä oikeasti ajattelee, että on vaikea ymmärtää tällaista kehitystä, hän on tyhmä.

Sipilä myös tuntuu kuvittelevan, että työpaikka on kaikki kaikessa:

”Siinä on tärkeä meille yhteiskuntana estää se kahtiajakautuminen ja eriarvoistumisen kehitys ja tehdä jatkuvasti töitä sen eteen, että yhä useammalla suomalaisella olisi töitä ja sitä kautta myös se mielekkyyden tunne omassa roolissa.”

Islamilaisen jihadismin suosio ei ole kiinni työpaikasta. Monet jihadistit ovat olleet hyvin koulutettuja ja heillä on ollut työpaikka ja hyvä asema työyhteisössä.

Seuraavaksi päästään terrorismin ”juurisyihin”. Sipilä kertoo seuraavaa:

”Siinä on kaksi puolta: toinen on se, mitä viranomaisten yhteistyöllä voidaan tehdä. Se on se konkreettinen puoli, jota on nyt tehty viimeisen kahden vuoden aikana. Sitä on lisätty merkittävästi ja nimenomaan tämä terrorismin torjunta on siellä fokuksessa.”

”Mutta mitä me voidaan tehdä näiden juurisyiden estämiseksi, että ihmiset eivät radikalisoidu ja että tämä vuoropuhelu, jota olen peräänkuuluttanut, että se olisi myöskin sitten kansakuntien välillä. Kyllä Euroopan Unioni voi tehdä kyllä vielä tässä enemmän. Viimeisen kahden vuoden aikana, kun itse olen Eurooppa-neuvostossa ollut, tähän suuntaan se ajattelu on mennyt ja siihen on myöskin Euroopan Unionin varoja suunnattu merkittävästi, jotta puututaan juurisyihin, jotka ovat täällä maahanmuuttokriisin takana. Meillä on myöskin juurisyissä ihan ilmastonmuutosta, köyhyyttä, eriarvoistumista jne. Kyllä me voidaan tehdä unionina näitten torjumiseksi paljon enemmän.”

Nyt mennään jo hevonkukun puolelle. Kun puhutaan vuoropuhelusta ja Euroopan Unionista, kyse on vastuun siirtämisestä kolmansille osapuolille. Juurisyyt ovat nimenomaan niitä, joita ei uskalleta tunnustaa julkisesti. Uskonnollispoliittinen oppijärjestelmä käy sotaa länsimaita vastaan, mutta länsimaiden johtajat kieltäytyvät tunnustamasta tätä sotaa ja sen ideologisia vaikuttimia. He höpöttävät mieluummin ”juurisyistä”, jotka perustuvat köyhyyteen, syrjäytymiseen ja osattomuuteen. Ilmastonmuutoksen mukaanotto juurisyihin kertoo, että fantasia ja todellisuuden kieltäminen voivat hyvin Euroopan poliittisen eliitin keskuudessa.

Helsingin Sanomat nosti äskettäin ilmastonmuutoksen Syyrian sisällissodan ”juurisyyksi”. Sipilä on ostanut tämän ajatuksen täysin. Todellisuudessa ilmastonmuutoksen syyttäminen trivialisoi Syyrian sodan todellisia syitä, kuten arabikevät, Assadin politiikka ja Syyrian ylisuuri väestönkasvu. Jos Syyrian pakolaiset ovat ”ilmastopakolaisia”, heitä ei voi olla ottamatta vastaan. Samalla vastuu Syyrian sodasta siirretään noin vain länsimaiden harteille.

Juha Sipilä ei ole johtaja, joka suojelee suomalaisia terrorismilta. Hänen kaltaisensa johtajat luovat olosuhteet tulevaisuuden ongelmille, joista Sipilän kaltaiset eivät koskaan joudu ottamaan vastuuta. Sipilä ei ole suinkaan huonoin EU-johtajien joukossa vaan edustaa heidän mukanaan keskinkertaisuutta ja kyvyttömyyttä kohdata aikamme ongelmat silmästä silmään.